View Full Version : Martin Cech
Siirtynyt Venäjälle. Näin kertoo insidepalvelu. Maalipörssin kakkosnimi ja tehokkain puolustaja pois, kuka tilalle?
Mitäköhän tähän uutiseen pitäisi kommentoida. Paras kiekollinen puolustaja pois, saadaanko tästä minkälainen korvaus, miksi juuri Cech pois...
EDIT: Martinin otteita saadaan siis ilmeisesti ihastella vielä tänään ja sitten vasta good bye.
just..puolustuksen kiekollinen liideri myydään ryssille..olen sanaton..toisaalta on kieltämättä pelannut hieman alakanttiin ja virheitäkin on tullut,mutta silti ei pysty käsittämään....nyt herätys!!!
Viestin lähetti RV16
miksi juuri Cech pois...
Meni kaiketi helpoiten kaupaksi. Nuo muut ulkomaan elävät eivät ole niin helppoja myytäviä, paitsi tietysti Topo.
Voi perseensuti sentään!
Nyt ei ehdi purkaa kaikkea vitutusta, kun on lähdettävä matsiin, mutta myöhemmin tulee tulikiven katkuista tekstiä.
Outoa toimintaa sanoisinko..
Tänäänkin Cech 1+1 joten ei ainakaan tehojen puutteesta lähde. Tosin rahalla saa ja pääsee eli olisiko Kososelle tullut tarjous josta ei voinut kieltäytyä. Mielenkiinnolla odotan seuraavia käänteitä jos koko homma pitää paikkaansa..
Pahoittelen virhettä, eihän sieltä insidekanavalta mitään kuulunut, vaan radiosta. Meillä päin nuo kaksi asiaa ovat niin samanlaisia, että sekaannuksia pakostakin tulee. (hymiö)
Kieltämättä Martin Cech on Kaanien viidestä ulkomaalaisesta ollut alkukaudesta se paras. Taitoa löytyy mielin määrin, mutta eipä silti tule kauhea ikävä. Cech on kuitenkin kokonaisuudessaan kolmen liigakautensa aikana vain sarjan keskitason puolustajia, joten samanhintaisia ja parempitasoisia ulkomaalaispakkeja ON MAHDOLLISTA löytää, jos silmät on pidetty auki ja/tai käy hyvä tuuri.
PS. Jonkun venäläispakin/venäjällä pelaavan pakin tulosta vaihdossa Cechiin kuulin HUHUJA, samoin siitä että Topperi lähtee maaottelutauolla. Mutta nämä ovat vain huhuja...
Vaikka Martin on ollut Kaanien puolustuksen parhaita kuluvalla kaudella ei mielestäni myyntiuutinen ole yllätys.
Cech nauttiin yhtä joukkueen isointa tilipussia ja Venäjälle meno tarkoittaa tässä tapauksessa myös sopimuksen ulosostoa ja kipurahoja. Eli jos lasketaan miehen palkka ja maksettu korvaus puhutaan taloudellisesti suuresta asiasta. Jo pelkällä korvauksen hinnalla saadaan 6kk verovapaa ulkomaan apu ja vastaavan tasoisen miehen löytäminen ei pitäisi olla hankalaa, jos vain organisaatio osaa hommansa.
Vielä Cech sen verran, että miehen avut ovat selkeästi hyökkäyspäässa ja oman pään pelaaminen on tuottanut niitä ongelmia. Tänäänkin hieno avaus Kauppilalle (Helaselle olisi myös kuulunut syöttöpiste) ja loistava pyssy viivasta.
Hokej.cz mukaan sopimus on varma. Cech pelasi tänää Pelicansin paidassa viimeisen ottelunsa?
Varmasti paha menetys. Mikä on Tiimarilla? Pettymys.
aCoustiC
31.10.2003, 08:39
No onko kukaan ajatellut asiaa näin päin: Cech:ä vituttaa palata Lahdessa kun jengi kömpii. Tämä vaikuttaa otteisiin, jolloin tulee virheitä enemmän kuin niitä hetkellisiä välähdyksiä. Venäjällä myös mahdollisesti isompi tilipussi + parempi jengi. Jospa eilinen esitys oli vaan vapautuneen pelaajan vika peli. Kun ei tarvitse enää pakertaa, niin homma kulkee.
Kaikenkaikkiaan ikävä siirto ja olisin miehen pitänyt. Ongelmana vaan oli se, että rinnalle ei tuntunut löytyvän sopivaa puolustavaa puolustajaa, joka olisi pystynyt Cech:n hyökkäykset varmistamaan. Ennenkaikkea kiekollinen pakki, josta oikealla roolituksella ja peluutuksella olisi helposti tullut Latvalan tasoiset tehot. Omassa päässä pehmeä, mutta laittaisin aika ison syyn kuulan sekoiluille jengin peräsimessä. Mm. Philipp oli paljon fyysisempi eilen mitä ennen. Parempaan mennään, vaikka eilinen voitto ei mitään sinällään kerro. Tai no kertoo, että uskalletaan tehdä ratkaisuja ja aletaan taas uskoa omaan tekemiseen. Vedenjakajalla ollaan edelleen. Tähän pari huonoa peliä ja tappiota, niin ei olla lähtötilannetta pidemmällä. Toisaalta Saipa kumoon ja näyttää jo ihan erilaiselta.
Pelin Tekijä
31.10.2003, 09:57
Mikäli Martin lähtee niin toivottavasti "kipu" korvaus on kohdallaan.Tehopisteitä tuli,mutta ottelun kannalta ratkaisevia virheitä tuli myös,joten eilisen 1+1 saldon ei kannata antaa hämätä.
Kaverihan on joukkueelle todellinen riski,uhkarohkeilla ylösnousuilla ja kikka kutosillaan,siitä hyvä osoitus tiistainen peli Jyväskylässä,alimpana miehenä kikkaa,kiekon menetys,vastustaja ratkaisee pelin tyhjään maaliin.
Vastapainoksi Martin teki monta tarkaisevaa maalia,jotka olivat ns.pistemaaleja mutta kokonaisuudessaan vähän sellainen hasardi-kuva on Martinista jäänyt.
Kysymys kuuluukin,että kuka Martinin mahdollisen lähdön jälkeen tulkkaa asiat Radek Philipille?
Välillä ihmetystä on myös herättänyt ettei Philippin asemaan ole kyseenalaistettu vaikka pettymys mies on ollut!?
Saukkosta lainaten miettikääpä sitä?
"Kysymys kuuluukin,että kuka Martinin mahdollisen lähdön jälkeen tulkkaa asiat Radek Philipille?"
Jos, nyt oikein tulkkasin tätä asiaa niin Venäjältä on tulossa viime kaudella SM-liiga pelannut tshekki...
Ainiin, vielä yksi juttu! Muuan viime kaudella hurrikaani paitaa pitänny Tomas Chlubna pelaa siinä joukkueessa johon Cendo nyt siirtyy... Mielenkiintoista!
Miettikääpä sitä...
Olishan siellä myös muuan Vaic, mutta eikö me puolustaja tarvittaisi kipeämmin? Noista Magnitokorskin pulustajista ei kyllä osaa sanoa mitään...
Puolustajaahan Pelicans ensisijaisesti tarvitsee. Hyökkääjä Venäjältä + pakki Ruotsista kuulostaisi jopa mahdolliselta yhtälöltä, jos Magnitogorskista hyökkääjä tännepäin saapuisi.
Tulipa puolustaja mistä tahansa, on miehen oltava ehdottomasti kiekollinen, peliä avaava pelaaja.
----------------------------
Seuraavilla tehoilla Chlubna on Magnitogorskin sisäisessa pistepörsissä tällä hetkellä sijalla 6 ja Vaic sijalla 5.
Thomas Chlubna:
18 2+6
Lubomir Vaic:
19 4+5
Joo eiköhän oteta Magnitogorskista Vaic/Chlubna ja sitten Brynäsistä Laitisen Vellu puolustukseen ja paketti on valmis. Cechiin verrattuna Laitinen ei mikään virtuoosi hyökkäyspäässä ole, mutta täyttää kyllä paikkansa ja pelaa erittäin järkevästi.
"Joo eiköhän oteta Magnitogorskista Vaic/Chlubna ja sitten Brynäsistä Laitisen Vellu puolustukseen ja paketti on valmis."
Muistetaan, että huhut on aina huhuja, mutta ei mulla olis mitään sitä vastaan jos ton tyylinen paketti saatas tänne tuotuu... :)
Ens viikon alussa ollaan varmaan paljon viisaampia. Ei kai täs voi muuta tehä ku toivoo parasta ja pelätä pahinta...
Hyvinkin mielenkiintoisia nimiä on liikkunut, ja jotain taitaa tullakin. Mistään luovuttamisesta ei ole ollut kyse, kuten Kosonen joukkoineen on kertonut. Jos ja kun miehen perässä on venakot olleet alku kesästä, on Cechin muuttaminen pelimerkkeihin oikea ratkaisu. Maajoukkue miehestä on ostaja joutunut uskoakseni pulittamaan hyvän hinnan. Pelaajan motiivi on varmasti moninkertainen liksa kuin Kaaneissa, kuten kyseisessä maassa on ollut tapana. Jos pohjalta halutaan nousta, on vaihtoja tehtävä, eikä tällöin ole kyseessä luovuttaminen, vaan koko joukkueen uudelleen arviointi.
Vaikka Cech on muutamassa viime pelissä ollut tehokas, on mies Paappasen kanssa ollut selkeästi epävarmin pari omassa päässä. Miehen palkka on varmasti Toporowskin tasoa, ellei jopa yli, ja näin ollut selkeä alisuorittaja. Tämä on kylmä tosiasia. Ja jos pelaaja ei ole täysillä mukana, on turha roikottaa puoli valoilla. Ei kun uutta miestä peliin. Itse odotan käsiä hyökkäyskalustoon. Yllä oleviin nimiin en usko.
Pelikaani
31.10.2003, 23:05
Mukavaa luettavaa tuo Cechin haastattelu Jatkoajassa. Harmittaa vaan entistä enemmän, että mies lähtee tuonne naapurimaahan. Korvauksen oltava vakuuttava, muuten tässä ole mitään järkeä.
Hyvää jatkoa Cechille kuitenkin!
Hyvä haastattelu oli kyllä. Sääli että lähtee; toivottavasti löytyisi paikkausta purku-/palkkarahoilla. Ehdottaisin, että annetahan huomenna lähdöstä huolimatta tsekkitaiturille arvoisensa aplodit kaanien paidassa pelaamisesta
Tiedän että tämä viesti ei tule saamaan sympatioita, mutta..
Mielestäni seurajohdolta jälleen kerran hienoa ja realistista toimintaa tämä Cechin myyminen. Tämän hetken tietojeni mukaan sekä taloudellinen että urheilullinen puoli tulevat hyötymään tästä kaupasta. Cechin puolustus-hyökkäys tasapaino ei mielestäni ollut kuin keskitasoa liigassa, taitoa sen sijaan löytyi niin paljon, että sitä soisi löytyvän yhtä paljon joltain muultakin kuin Kauppilalta Kaanilaumassa. Cechin lähtemisestä saatu hyöty on tämän hetken tietojeni mukaan niin hyvin maksimoitu, että...
Jalat on syytä pitää maassa, tiedämme miten vaikeaa on löytää hyviä ulkomaalaisia SM-liigaan. Esim. Toporowski on ollut nyt täysin vääräntyylinen pelaaja tähän joukkueeseen (etukäteen mielestäni loistava hankinta viime kauden huonoista tehoista huolimatta). Mutta ajatellaanpa vaikkapa tämänkin hetken vaisua Topperia joukkueeseen 2001-2002 niin...
Seurajohto tekee tällä hetkellä kaiken voitavansa TÄMÄN KAUDEN pelastamiseksi. Vaikeaa homma on ollut ja sitä se tulee jatkossakin olemaan, mutta yrityksestä täydet pinnat ja huomenna muuten otetaan SaiPalta täydet pinnat 5-2 lukemin !
Huominen voitto on muuten sen verran varma että lyön 1000€ yli 2.2-kertoimella kotijoukkueen puolesta, tämä "vanha" joukkue näyttää vielä kerran kyntensä ennen taukoa ja KAIKKI HALLILLE KANNUSTAMAAN JA ENNENKAIKKEA JUHLIMAAN HUOMISTA VOITTOA !
Huhuihin Venäjältä tulevaan hyökkääjään kannattaa suhtautua hyvin skeptisesti, sillä uutta miehitystä sieltä tuskin tulee.
Kuten jo aiemmin kirjoitin oli seurajohdolta hyvä veto muuttaa Cech pelimerkeiksi. Ja nyt vain pitää huolta siitä että saadaan sopiva stuntti tilalle. Kotimaassa ei oikeastaan sellaista ole eli ulkomaan apu on ainoa vaihtoehto.
Mahdollisen hyökkääjän suhteen sitten vaihtoehtoja onkin jo olemassa...
Toimitus
01.11.2003, 12:55
Tuo mainittu Martin Cechin haastattelu löytyy täältä (http://www.jatkoaika.com/smliiga.php?sivu=kolumnit&id=1546).
Pelicans on ilmeisesti luopumassa Toposta. HPK tarvitsee voimahyökkääjän, mutta joutuisi samalla luopumaan yhdestä ulkomaalaisesta. Vujtek, Kucharcik ja Tallas ovat nimiä joista HPK ei luovu mistään hinnasta. Jäljelle jää siis Burström ja Sicak. Pelicans ei tarvitse sentteriä, joka Burström on. Toisaalta HPK:n sentteri kalusto on rajallinen. Siispä jäljelle jää Sicak. Cech lähti Venäjälle... siispä 1+1=?
Viestin lähetti Luu2
Pelicans on ilmeisesti luopumassa Toposta. HPK tarvitsee voimahyökkääjän, mutta joutuisi samalla luopumaan yhdestä ulkomaalaisesta. Vujtek, Kucharcik ja Tallas ovat nimiä joista HPK ei luovu mistään hinnasta. Jäljelle jää siis Burström ja Sicak. Pelicans ei tarvitse sentteriä, joka Burström on. Toisaalta HPK:n sentteri kalusto on rajallinen. Siispä jäljelle jää Sicak. Cech lähti Venäjälle... siispä 1+1=?
Aika lähelle kahta se tekee, muttei ihan kuitenkaan.
Topo saattaa olla kerhossa kohta, mutta sieltä tuskin tulee ketään lahteen. Jos Sicak on se joka lähtee, kysy onko esim. Tapparassa käyttöä miehelle.
Viestin lähetti jerry
Jos Sicak on se joka lähtee, kysy onko esim. Tapparassa käyttöä miehelle.
Viimeistään viimeaikaisten Tapparan sopimusuutisten (Clarken loppukausi ja Kinoksen try-outin jatko) jälkeen puolustuspäässä on riittävän laadukas täysmiehitys ainakin joulutaukoon asti, jolloin selvinnee Petriläisen ja Kinoksen loppukautta koskeva tilanne. Ja tuskin senkään jälkeen on Sicakille tarvetta.
Viestin lähetti forrest
Viimeistään viimeaikaisten Tapparan sopimusuutisten (Clarken loppukausi ja Kinoksen try-outin jatko) jälkeen puolustuspäässä on riittävän laadukas täysmiehitys ainakin joulutaukoon asti, jolloin selvinnee Petriläisen ja Kinoksen loppukautta koskeva tilanne. Ja tuskin senkään jälkeen on Sicakille tarvetta.
Mielenkiintoista.... No ehkä Tappara ei sitten liity tähän mitenkään.
Luulin vaan että sieltä olisi hyökkääjä lähdössä tässä kaupassa.
Viestin lähetti jerry
Mielenkiintoista.... No ehkä Tappara ei sitten liity tähän mitenkään.
Luulin vaan että sieltä olisi hyökkääjä lähdössä tässä kaupassa.
Pelicansin palastalle täällä Jatkojassakin esiintyvä nimim. Sistis heitti seuraavan huhun: ''2. Mikäli siirto, mistä ollaan puhuttu, toteutuisi, siinä olisi todennäköisesti mukana kolme eri joukkuetta.'' Eli siis kaiketi Tappara, Hpk, Pelicans. Ja juuri näistä nimistä Pelicansin omallakin palstalla spekuloitiin. Mutta en lähde sen enempää hämmentämään soppaa, kun en asiosta sen enempää tiedä.
Viestin lähetti LaCew
Pelicansin palastalle täällä Jatkojassakin esiintyvä nimim. Sistis heitti seuraavan huhun: ''2. Mikäli siirto, mistä ollaan puhuttu, toteutuisi, siinä olisi todennäköisesti mukana kolme eri joukkuetta.'' Eli siis kaiketi Tappara, Hpk, Pelicans. Ja juuri näistä nimistä Pelicansin omallakin palstalla spekuloitiin. Mutta en lähde sen enempää hämmentämään soppaa, kun en asiosta sen enempää tiedä.
Mistä sä noi kolme joukkuetta päättelit? ;)
Ainoa mikä Luu2:lla meni pieleen oli se, että pelicans todellakin tarvitsee centterin kakkoseen.
Faktat:
1. HPK on kiinnostunut Toposta. Lisää luisteluvoimaa kerholle. (Kai niillä on kevät mielessä).
2. Pelicans tarvitsee miehen joka tekee maalin kun tulee paikka. (Ei löydy Tapparasta)
3. Sillä rahalla, mikä saadaan Cechistä ja mahdollisesti Toposta, voidaan pyörittää tämä kausi loppuun näinkin. (teoriassa).
Fiktiot:
1. En mene enää katsomaan yhtään peliä paikan päälle.
vBulletin v3.8.6, Copyright ©2000-2013, Jelsoft Enterprises Ltd.