View Full Version : Mitä Ässät -fanituotteita omistat?
Mahtiankka
18.10.2003, 15:07
En nyt tiedä onko tämä kenenkään mielestä kovin hyvä ketju, mutta ajattelin nyt kuitenkin avata, kun Ässille tuli täksi kaudeksi uudet fanituotteet, niin kaivelkaahan esiin vanhoja fanituotteitanne. Eli, mitä omistat? Ihan mielenkiintoista kaivella vanhoja laatikoita, itseltäkin löytyi vaikka minkälaista ässäkamaa, enemmän kuin luulin.
Omista kokoelmista löytyy ainakin seuraavat:
-Kaulahuivi
-Kaksi kappaletta erilaisia pipoja
-3330 värikuoret
-Kännykkäteline
-Suojapussi
-Viiri, muistaakseni viime kaudelta, ja sitten joku hieman vanhempi viiri, jota en ole suur-etsinnöistä huolimatta jäljittänyt, tiedän kuitenkin sellaisen omistavani
-Minipaita, imukupilla kiinnitettävä
-Paljon lätkäkortteja Ässien pelaajista
-Upouusi Ässät T-paita, tämän kauden mallistoa
-Ässäkiekko, jossa on toisella puolella Ässien logo ja toisella puolella Jokke Heinäsen kuva
-Kolme erilaista mukia, Arto Javanainen, Kari Takko, Harry Nikander
-Ässäpankki
-Pinssi
Enpä nyt juuri löytänyt muita, mutta eiköhän niitä tuossakin jo ole.
Multa löytyy seuraavat:
-collegepaita
- Royalin valmistama Janne Virtasen pelipaita
- Iso fanilippu
-viiri
- joukkueen kortti kaudelta 90-91 joka sutattu möllin kohdalta ;)
Lisäksi löytyy Ässien logoilla varustetu musta/punaninen tyylikäs nahkatakki, joka ei ole kuitenkaan fanituote. Se on kaiketi joku A-junnujen takki. Takin sisltä löytyy NHL-logo ja olen nähnyt samaa takkia esim. Dallas Starsien väreissä.
Seuraava hankinta on uusi pelipaita omalla lempinimellä(jokke) ja syntymävuodella(79) varustettuna.
Sheriffi
18.10.2003, 15:26
Itse omistan seuraavat Ässien fanituotteet:
Vanhahko Ässä-lippis
Ässien Fanipaita
Muki
Lippu
Kännykänkuoret
Suurinpiirtein n. 130 Ässien lätkäkorttia.
Lisää ostan aina vaan kun on mahdollisuus, netistä se ei ole vielä mahdollista, mutta toivottavasti mahdollisimman pian.
Kaulaliina unohtui mainita. Eli se löytyy myös kaapista.
ace king
19.10.2003, 01:25
Omistan Ässät -perse lämmitin alustan.Jonka päällä on kaikkea muuta kuin mukava istua.Mutta minkäs teet...
Ikivanha lippis, joka on ollut tällä kaudella päässä kaikissa voitto-otteluissa.
Fanipaita, jossa on Ulvilan automyynnin mainos ja numero #23. Ajalta jolloin Varis pelasi Ässissä. Uusi paita on harkinnassa.
Iso lippu ja pari pikkulippua
T-paitoja
Kaulahuiveja
Kännykänkuoret
Lätkäkortteja, lähes kaikki mitä on tehty
Ainakin nämä
EDIT:
Onhan mullakin solmioneula ja kalvosinnapit
sekä Pitkä laukaus -kirja
Omistan kaulahuivin, niin ison lipun kuin löytyy ja tulossa on paita.
Ainoa jota käytän on kaulahuivi. Lippu on verhona ja paitaa käytetään sitten kun finaaleissa ollaan.
The Rock
19.10.2003, 17:31
Omistan seuraavat Ässähommelit:
Iso Lippu
CD-seinäkello
2kpl Arto Javanaisen #4 fanipaitaa
Muki
3330 kännykänkuoret
Lukemattomia lätkäkortteja Ässäpelaajista
Viiri
3kpl erilaisia lippiksiä
Kari Takko -rintamerkki
Ässät -kangasmerkki
Pari tarraa
Ässät -logo kännykässä
College-paita jossa teksti: "Parasta Porista Ässät"
Muovipussi kaudelta 92-93
Kausikirjoja monilta eri kausilta
Pitkä Laukaus - Porilainen jääkiekkoilun historia -kirja
Mustaa Pataa CD-levy (huikean huono!)
Multa löytyy seuraavanlaista Ässä-kamaa:
Lippis
Pipo
Kaksi T-paitaa
Mikkolan pelipaita
Minipaita auton ikkunassa
Pyyhe
Viiri
Joukkuekuva-postikortti
Muutamia pelaajakortteja
Kalvosinnapit ja kravattineula
Ässä-logo tatuoituna olkapäähän
Iso lippu ja sukatkin oli, mutta ne poltettiin hävityn vedonlyönnin seurauksena
- Kaksi isoa lippua (toisessa upeita veritahroja, toinen revennyt)
- n.20 aitoa pelissä käytettyä mailaa (mm. Javanaisen maila jolla hän teki 2 maalia pelissä)
- iso "NHL"-mallinen hanska (se etusormi pystyssä oleva käsi)
- matsissa käytettyjä kiekkoja ämpärillinen
- Tammisen kirjat :D
- solmioneula ja kalvosinnapit
- kaikkea pikkusälää nurkat täynnä
EDIT: "Ässät Suomen Mestari 1978" - Takki. Kokoelmani huikein esine.
Viestin lähetti Domi28
Ässä-logo tatuoituna olkapäähän
Siinä on asennetta !!!
Oma lista lyhennettynä:
- Takon ja Vujtekin fanipaidat
- Ässien takki, vuodelta -79, olkapäissä lukee "suomen mestari -78-79" tms.
- Kiekkokortteja "riittävästi".
Sekä kaikkea muuta pientä ja isompaa, muttei niin kiinnostavaa ässä-roinaa.
Pataprinsessa
20.10.2003, 20:12
Iteltäni löytyy ainakin seuraavat:
-keskikokonen lippu muutamalla tarkkaan harkitulla nimmarilla
-muki
-kiekko, minkä toisel puolel Ässä-logo ja toisel Takon kuva
-"imukuppipaita"
-pipo
-pelipaita, minkä takia mua on joskus hallilla luultu erään ex-ässän (ex-)tyttöystäväks
-yks pelissä(Ässät-SaiPa, joskus monta vuotta sitten) syliin tullut kiekko
muutama lisäys: -pelikortit
-vanha lippis (käytössä haalistunut melkein valkoseks)
-Ässät -lippu
-Ässät -college (wanha kuin mikä)
-kauden 1983-84 kausiopas
-pelikortit (meinasi unohtua!)
-Pitkä Laukaus -kirja (tämäkin meinasi unohtua..)
- 2kpl Ässät lippua, iso ja pieni
- viiri
- Nokkosmäen nimellä oleva fanipaita
- Sheptakin pelipaita
- Lapsena käyttämäni Ässien takki, koko 90cm
- koru
- kaikenlaisia kortteja
- 2 pankkia, maalivahti ja kenttäpelaaja Kari Makkosen nimmarilla
- Vellu Ketola - Ässien Ässä kirja
- Nikanderin ja Javanaisen maila
- pelikortit
Enempää ei tule nyt mieleen..
Yritetääs muistella...
- Kaksi iso lippua, toisessa nimmareita
- pari pientä lippua
- Ässien Ässä Vellu Ketola -kirja
- Pitkä laukaus -kirja
- tietenkin jääkiekkokortteja
- kausikirjoja
- Ässä-muovikassi
- kahvimuki
- T-paitoja ja collegeja
- 4 erilaista kaulaliinaa
- 3 erilaista lippalakkia
- Ässät-viiri
- minipelipaita
- kalvosinnapit ja kravattineula
- hopeakoru
- Ässät-viiri iso valkoinen "tangossa" OSn nimmarilla
- aitoja pelipaitoja: Vujtek, Boman, Harjula
- fanipaitoja 5
- kypärä nro. 6
- mailat: Langkow, Korppi ja yksi toinen maalivahti
- Kirja: Vellu Ketola - Ässien ässä
- Kirja: Pitkä laukaus (siellä on muuten paha asiavirhe kauden 1984-85 kohdalla..)
- Pelikortit
- Ässäkiekko
- Iso lippu, yllättävänkin hyvässä kunnossa
- Julisteita (Takko, Levo, Javanainen/Makkonen ym.)
- Vanhempi lippis
- Vähän uudempi lippis
- T-paita (karhu)
- 2 vanhaa takkia saattaa olla jossain, vuosilta 1981 ja 1985
- Kaulaliina
- Ässät tiedottaa -lehtiä ym sanomalehtijuttuja Ässien peleistä
- kausijulkaisuja
- pyyhekumi, tarroja, kortteja, kaikkea pikkusälää
- minipaita (haalistui joskus auton ikkunassa)
- muovipussi 92-93
Viestin lähetti teemu73
- Kirja: Pitkä laukaus (siellä on muuten paha asiavirhe kauden 1984-85 kohdalla..)
Mikä virhe? Nopeasti selattuna ei ainakaan mieleen juolahtanut mitään virhettä...
Viestin lähetti korkki
Mikä virhe? Nopeasti selattuna ei ainakaan mieleen juolahtanut mitään virhettä...
Eikös kolmas välieräpeli ollut TPS:n heiniä 6-1 ja tuossa oli joku täysin tekaistu juttu siitä jonka mukaan Ässät oli 0-2 johdossa ja menetti sen (ei siinä kerrota edes maalintekijöitä). Itse asiassa Ässät oli neljännessä pelissä lähellä finaalipaikkaa johtaen 2-1 ihan lopussa.
Mulla on olemassa tilastot kummastakin pelistä, ei tosin nyt niin lähellä että pystyisin tässä ja nyt tarkistamaan, eikä tuota kirjaakaan, mutta eikös siellä nimenomaan lue otsikossa että "Finaalipaikka kahden minuutin päässä" ja sitten sepustetaan tuota kolmatta peliä?

Nimenomaan näin. Kirjassa "puhutaan oikeista asioista väärässä kohtaa" eli on sekoitettu pari matsia keskenään.
Viestin lähetti teemu73
[B...Itse asiassa Ässät oli neljännessä pelissä lähellä finaalipaikkaa johtaen 2-1 ihan lopussa...[/B]
Oliko tuo se peli missä Ismo Villa oli yksin läpi pelin lopussa ja mahdollisuus ratkaista koko homma ja loppuottelupaikka. Kyseinen juttu on ihan hajanaisten kuulopuheiden varassa. Ei itse koettua. Eräs ystäväni tuota peliä aina muistelee.
Viestin lähetti kapa76

Paljon mahdollista, koska tuo neljäs peli oli ainoa missä finaalipaikka oli todella lähellä. Kolmas ja viides meni selkeästi TPS:lle. Itsekään en ollut peliä katsomassa, enkä tiedä siitä mitään yksityiskohtia, ainoastaan sen että TPS käänsi 2-1 tilanteen 2-3:ksi viimeisen kolmen minuutin aikana. Samainen Ismo Villahan sen sijaan ratkaisi Ässille finaalipaikan vuotta aikaisemmin Kärppiä vastaan jatkoajalla.
Kalastaja
22.10.2003, 10:21
Itseltäni löytyy:
uusi fanipaita #17 painatuksella
Pikku viiri wanha kuin synti
Mustaa pataa cd.
Viime kauden kortti korpin nimmarilla.
Itse kasattu exel taulukko Ässien pelaajista sm-liiga kausilta, sisältää maalit. syötöt. jäähyt, kaudet, pleijari tilastot, maalivahdit (hiukan työn alla) pelipaidat. Ja päivitän tilastoa joka pelin jälkeen!
Jari Levosen jääkiekkokortti
Näitä löytyy:
-Kaksi pelipaitaa: euromaster paita numerolla 29 harjula ja tuollanen coca cola paita numerolla 7kaski ja uus paita pitäisi hommata pikimmiten.
-lippis
-pipo
-college
-lippu
-minipaita
-pelikortteja tietysti löytyy menneiltä vuosilta
-tarroja on mones paikas
-julisteita plus muuta sälää.
Viestin lähetti The Rock
Omistan seuraavat Ässähommelit:
... Mustaa Pataa CD-levy (huikean huono!)
Mikäs tämä on. Minä vuonna julkaistu ? Muistelisin että on olemassa joku LP-levy kovaa pataa.
The Rock
22.10.2003, 13:16
CD-levy on julkaistu vuonna 1994 Porin Ässät RY:n toimesta ja sisältää seuraavat kipaleet:
1. Mustaa Pataa
2. Rakkauden Tiellä
3. Isi Tuulettaa
4. Poriginally Blues
Viestin lähetti The Rock
CD-levy on julkaistu vuonna 1994 Porin Ässät RY:n toimesta ja sisältää seuraavat kipaleet:
1. Mustaa Pataa
2. Rakkauden Tiellä
3. Isi Tuulettaa
4. Poriginally Blues
Nyt mäkin muistan tuon cd:n, soittivat joskus ainakin Isi tuulettaa -biisiä radio Porissa..huh.
Mulla on jossain kasettiarkistoissa "Ässät goes to win" - eräänlainen rap-kappale 80-luvun lopulta.
Mulla ei muuta kuin:
- kaulahuivi (lämmittää mukavasti)
- avausmaaliveikkauksesta voitettu lippis
Uskaltaisiko nuo ottaa lauantaina Raumalle?
Pikkupoikana mullakin oli sellainen mestaruustakki, joita vieläkin hallilla näkee.
Kukas muistaa tälläisen Ässät-humpan jostain 70-luvulta:
Siinä lauletaan näin (Jouko Färdin??!! äänellä):
"Voiton kulta kimaltaa, kun Ässät maalin saa"
Viestin lähetti teemu73
Nyt mäkin muistan tuon cd:n, soittivat joskus ainakin Isi tuulettaa -biisiä radio Porissa..huh.
Mulla on jossain kasettiarkistoissa "Ässät goes to win" - eräänlainen rap-kappale 80-luvun lopulta.
Joku saisi kasata jonkun CD-levyn noista kaikista Ässien biiseistä. Legendaarinen "Ässät jyrää" -biisi tarvitsisi saada myös jostain...
EDIT: mjarkko, sama biisihän tuo...
"Ässät jyrää Ässät jyrää, maali tehdään juuri
Ässät jyrää vapisee nyt vastustajan muuri
Lätkä rysään vilahtaa ja verkko heilahtaa
Voiton kulta kimaltaa kun Ässät maalin saa!"
tai jotain sinnepäin
ÄssienÄssä
18.11.2003, 12:04
- fanipaita #30 painatuksella
- lippis
- college
- kiekko
- 20 vuotta vanha viiri
- 20 vuotta vanha pipo, malli korkea, punavalkoraidallinen ja edessä upeaakin upeampi ässälogo
Hmm...
- Paidat #5 (Satosaari :DD) Ja uus paita #35
- Sit joku vanha harjotuspaita tai joku vastaava... Kadottanut sen oon jo, mutta sillä oli aikoinaan suuri merkitys minun ässä-leiriin liittymisellä.. Kiitokset eräälle Mikolle.
- T-paita missä on pata-logo.. Kylläkin Stuntmanistä ostettu, mutta lasketaan kai.
- Kiekko.
- Pyyhekumi , penaali ja jotain kynänjämiä..
- Autoon ostin sellasen miniässäasusteen.. Imukuppikiinnitteinen.
- Tän vuoden kausikirja..
- Pyyhe
- Kännykkälogo
- Pipo (tosin hävinnyt tämäkin, mutta tietääkseni tälläinen on)
- Iso lippu
Lisää tulee, jos on tullakseen.
Mahtiankka
19.11.2003, 10:07
- Tän vuoden kausikirja..
Mistäs tällaisen saisi hankittua, en ole nähnyt missään?
- Tän vuoden kausikirja..
Tämän voisin hankkia.
Mutta kauden 2000-01 kausikirja pitäis saada.
Se on camp-huumoria (ne kuvankäsittelyn maailmanluokan taidonnäytteet)
poliisikonstaapeli
19.11.2003, 21:04
Eikös tuo kausikirja ole ennen ollut ilmainen, vai sekoitanko kenties juniorikirjaan? Ihan vaan kiinnostaisi tietää kun voisi hankkiakin.
Juniorikirja oli ilmainen, kausikirjaa ei taidettu viime vuonna edes julkaista.
Ässien kahvimuki. Verre Karjalaiselta saatu...
Viestin lähetti Arnold
-Ässät -lippu
-Ässät -college (wanha kuin mikä)
-kauden 1983-84 kausiopas
-pelikortit (meinasi unohtua!)
-Pitkä Laukaus -kirja (tämäkin meinasi unohtua..)
-Ässien kausikirja 2003-04
-ja aiemmin unohtuneet vanhat (pääsy)liput peleistä, heh..
Hankintalistalla on NVM:n single.
Corbucci
20.09.2004, 22:42
En oikein muutakaan ketjua fanituotteista löytänyt, joten kirjoitan nyt sitten tähän.
Niin, perjantain jyp- pelissä kiertelin upouudessa Ässien fanituotekaupassa, enkä nähnyt siellä myytävän Ässien kausikirjaa tältä vkaudelta (2004-2005). Onko niinkuin viime kaudella, että kirja tulee vasta puolen kauden tienoilla myyntiin?
Hope not.
Tällä hetkellä ei ole varmaa, jos kausikirjaa edes tulee. Jos tulee, niin ilmestyy vasta paljon myöhemmin.
Ylämummo
21.09.2004, 11:07
Mulla on alkuperäinen sinkku kyseisestä rap-biisistä. On muuten aika hyvä, mutta en millään jaksa muista mistä on minulle kulkeutunut...
Mahtiankka
25.12.2004, 14:05
Viestin lähetti Mahtiankka
En nyt tiedä onko tämä kenenkään mielestä kovin hyvä ketju, mutta ajattelin nyt kuitenkin avata, kun Ässille tuli täksi kaudeksi uudet fanituotteet, niin kaivelkaahan esiin vanhoja fanituotteitanne. Eli, mitä omistat? Ihan mielenkiintoista kaivella vanhoja laatikoita, itseltäkin löytyi vaikka minkälaista ässäkamaa, enemmän kuin luulin.
Omista kokoelmista löytyy ainakin seuraavat:
-Kaulahuivi
-Kaksi kappaletta erilaisia pipoja
-3330 värikuoret
-Kännykkäteline
-Suojapussi
-Viiri, muistaakseni viime kaudelta, ja sitten joku hieman vanhempi viiri, jota en ole suur-etsinnöistä huolimatta jäljittänyt, tiedän kuitenkin sellaisen omistavani
-Minipaita, imukupilla kiinnitettävä
-Paljon lätkäkortteja Ässien pelaajista
-Upouusi Ässät T-paita, tämän kauden mallistoa
-Ässäkiekko, jossa on toisella puolella Ässien logo ja toisella puolella Jokke Heinäsen kuva
-Kolme erilaista mukia, Arto Javanainen, Kari Takko, Harry Nikander
-Ässäpankki
-Pinssi
Enpä nyt juuri löytänyt muita, mutta eiköhän niitä tuossakin jo ole.
Päivitystä fanituotteisiin, joululahjaksi tuli Ässät-fleece.
edit: Niin ja puuttuhan tuosta listasta se uusin viiri, avaimenperä, sekä N.V.M.:n cd-levy.
Dr.Mengele
25.12.2004, 17:38
Nämä nyt ainakin tuli mieleen:
Iso Ässä-lippu
Pukinkontista Peltosen #6 fanipaita
Joukkuejuliste kaudelta 1997-1998
Aito pelikiekko jossa ässien logo
Jääkiekko-lehdestä Pasi Tuomisen kuva seinällä
Pipo, harmaa jossa ässälogo
ja niin... olihan siellä pukinkontissa vielä musta ässä T-paita
EDIT: olihan siellä hyllyssä vielä NVM: patasydän cd
Viestin lähetti Domi28
Multa löytyy seuraavanlaista Ässä-kamaa:
Lippis
Pipo
Kaksi T-paitaa
Mikkolan pelipaita
Minipaita auton ikkunassa
Pyyhe
Viiri
Joukkuekuva-postikortti
Muutamia pelaajakortteja
Kalvosinnapit ja kravattineula
Ässä-logo tatuoituna olkapäähän
Iso lippu ja sukatkin oli, mutta ne poltettiin hävityn vedonlyönnin seurauksena
Päivitystä:
pelipaita myyty Euran paikallisen pubin kattoon ja pyyhe hukattu pikkujouluissa. Joulusiivouksen yhteydessä löytyi toinen lippis (uskomattoman törkeä punainen samettilakki)
WakaWanha
25.12.2004, 23:14
Viestin lähetti The Rock
CD-levy on julkaistu vuonna 1994 Porin Ässät RY:n toimesta ja sisältää seuraavat kipaleet:
1. Mustaa Pataa
2. Rakkauden Tiellä
3. Isi Tuulettaa
4. Poriginally Blues
Antakaa itsellenne myöhästyneenä joululahjana lupaus siitä, että vältätte kaikin mahdollisin tavoin tätä säveltaiteen multihuipennusta. Kun Mustaa Pataa on kerran kuullut, ei voi kuin ihmetellä, ettei säveltäjä/sanoittajan talon ympärille ole rakannettu kiviaitaa. Korkeaa. Ilman porttia. Se on hirveä.
Ja asiaan:
- fanipaita
- mukeja
- kausikirjoja
- lippu
- Patasydän
Ässät-tavaraa tuli hommattua 8-12 vuotiaana aika lailla. Nyt 19-vuotiaana käteen on enemmän jäänyt pääsylippuja.
Listataanpa kaikki, mitä nyt muistan omistavan:
-2 Ässät-lippistä (tädin 70-luvun lippis ja 90-luvun lippis)
-2 Ässät-pipoa
-Ässät-fanimaila
-Muutama kausikirjaa (94-95, 95-96, 96-97)
-Julisteita yms joita tullut esim. Jääkiekkolehden mukana
-Muovipussi
-CD
-Muutama t-paita
-Muutama college-paita (yhdessä mm. Jari Levonen)
-Harri Laurilan pelipaita
-Tädin Ässät-huivi
-Ässät seinäviiri
-3 erikokoista lippua
-Pieniä paitoja, joissa imukupit (miksi näitä pitäisi kutsua?)
-Kiekkoja (Korpisalo, Heinänen, Levonen, Takko)
-Avaimenperä
-Pitkä laukas -kirja
-Ketolan nimmari
-Pinssejä
-Kahvimuki
Siinä ne, viimeisin on isosiskolta pari joulua sitten saatu kahvimuki
EDIT: Ja vielä ala-asteella tehty Ässät-seinäkello, josta sain 9. Vieläkin seinällä
Ei enempää, mutta:
-T-paita
-Iso lippu
-Pasi Peltosen peli-paita (tän vuotinen)
Viestin lähetti Domi28
pelipaita myyty Euran paikallisen pubin kattoon ja pyyhe hukattu pikkujouluissa.
Osmantupaanko? Pitää joskus tarkastaa, kun siellä päin liikkuu.
Skorppari
27.12.2004, 12:33
Itseltäni löytyy tämmöiset fanituotteet:
- Kuivalaisen pelipaita
- Tuomisen pelipaita
- 2 viiriä
- muki
- pyyhe
- lippu
Viestin lähetti Arnold
Osmantupaanko? Pitää joskus tarkastaa, kun siellä päin liikkuu.
Sinnepä sinne, ei tosin vielä ainakaan joulunpyhinä ollut katossa...
itselläni on:
Langkow lippu
Muki
Pyyhe
Tarroja
2 erilaista T-paitaa
Fleece
kangasmerkkejä
Langkow'n paita
Takon Paita
Antilan paita
pari aitoa paitaa
Langkow'n ja Levokarin mailat
Ässä stringit
Ja joku jossain vaiheessa kyseli että mikä se uusi ässien fanituote on. Luulisin että tällä tarkoitettiin juuri stringejä, joka on saanut huonoa mainosta. Mutta kyllä. niitä myydään siellä. Pojat hakemaan tyttöystävilleen. Ja naispuoliset ässäfanit uudistamaan alusvaate varastoaan.
Multa löytyy Ässä-pipo, College-paita ja sit tietysti lukemattomia määriä käytettyjä pääsylippuja.
Viestin lähetti Heppuli
Pojat hakemaan tyttöystävilleen. Ja naispuoliset ässäfanit uudistamaan alusvaate varastoaan.
Tarkoittaako tämä siis että miehille ei näitä ole tarjolla? damn :(
Itse olen luultavasti tähän ketjuun jo vastannutkin, mutta lisäyksenä vanhoihin
-kyhäsin puutöissä kellon missä pata-logo...
- C-kasetilla Ässien viimeisin SM-liiga mestaruuden ratkaisupelin radioselostus (YLE:n pätkitty lähetetys /Raimo Häyrinen kesto n.20 min) (onko jollain ämppärinä?)
- Ässien Ässä, kirjojen kirja
- Huivi (viime jatseilta)
- Ace of Spades T-paita (Ankkarokista)
- Javan juliste. (Kiekkolehti, kaudelta kun oli punaiset kypärät , 93? )
Vielä kirjavirheestä: Toi Ässien 2-0 johto tarkoiti ehkä johtoa playoff sarjassa eikä yksittäisen pelin tilannetta.
Jukan takahiukset
30.12.2004, 12:36
Joskus kauan sitten pikkunappulana Porissa oli jotkin messut tms. Oltiin siellä perheen kanssa muuten vaan aikaa viettämässä. Muistan sen kun jossain loosissa oli pöytälätkä peli ja kaksi silloista Ässien pelaaja pelasi siellä halukkaita vastaan. Toinen näistä pelaajista oli silloin vielä tuntematon suuruus, juniori Olli Kaski ja toinen oli joku Ruusunen. Onko Ässissä pelannut Ruusunen-niminen pelaaja?
Kuitenkin, pelasin Kaskea vastaan ja palkinnoksi sain Ässien julisteen, joka oli jonkin aikaa myös huoneeni seinällä. (kuuluisi häpeäketjuun). Julisteen kohtalosta en tiedä enää. Missä lienee? Siinä siis yksi Ässien fani-tuote, joka minulla on ollut.
edit. Korostan, että tästä on aikaa ehkä n. 20 vuotta.
The Rock
30.12.2004, 13:30
Viestin lähetti Jukan takahiukset
Joskus kauan sitten pikkunappulana Porissa oli jotkin messut tms. Oltiin siellä perheen kanssa muuten vaan aikaa viettämässä. Muistan sen kun jossain loosissa oli pöytälätkä peli ja kaksi silloista Ässien pelaaja pelasi siellä halukkaita vastaan. Toinen näistä pelaajista oli silloin vielä tuntematon suuruus, juniori Olli Kaski ja toinen oli joku Ruusunen. Onko Ässissä pelannut Ruusunen-niminen pelaaja?
Mitä ilmeisimmin kyseessä on Ässissä SM-liigaa reilut 70 ottelua, sekä vähän muuallakin pelejä tahkonnut hyökkääjä - Sami Ruusunen (http://www.eurohockey.net/players/frameset.cgi?page=show_player.cgi?serial=55051).
Mies kävi mm. Kotkan Titaaneissakin pelaamassa pari peliä divaria aikanaan kaudella 1995-1996, kun Kotka-Pori akselilla oli jonkin asteista farmiyhteistyötä. Allekirjoittaneen muistikuvat miehen otteista eivät hirveän hyvät ole, mutta Ruususen otteet eivät tainneet vakuuttaa silloista valmennusjohtoa, koska mies ei Kotkassa pitkään pelaillut.
Jukan takahiukset
30.12.2004, 13:56
Sami Ruusunen se olikin varmaan kun, pelaajan ikä ja vuosiluvut täsmäävät aika hyvin yhteen. Kiitokset The Rockille...
Omistan viirin, jonka ostin työhuoneen seinälle. Asiasta.... Petyin kun huomasin, että perinteistä kolmionmallista viiriä ei enää myydä. Myynnissä oli vain pieni monikulmio. Hieno se toki on mutta mielestäni kolmionmallinen perinteinen viiri jotenkin olisi parempi. Yv:llä yhteyttä jos joltain ylimääräinen sattuisi löytymään.
- 3 vanhaa Ässäpaitaa
- 3 Ässälippua
- 3 Ässähuivia
- 3 Ässälippistä
- 2 Ässäpipoa
- pinssejä
- Ässät minimailoja
- Kännykkäkuoret
- Ässät kello (omatekoinen)
- T-paitoja
- Ässämukeja
ja paljon muita mitä en nyt muista
- Pasi Nielikäisen kauden 2004-2005 aidon punaisen pelipaidan
- Ässätarran
Hasselnut-80
08.11.2005, 16:19
-musta Ässä-pipo
-pullokorkinavaaja
-viiri
-lainassa makkose kakskakkone
tulee varmasti hankittua lisää fanikamaa kauden/kausien mittaan!
Seisomakatsomo
15.11.2005, 23:57
Terve, tiedän yhden tyypin joka koitti ostaa muutama viikko sitten Williamsin aidon pelipaidan Ässien toimistosta, mutta myöhästyi ilmeisesti muutaman tunnin. Tietääkö kukaan, kuka tuon paidan mahtaa omistaa? Ko. tyyppi voisi olla halukas ostamaan itselleen, jos nykyinen haltija haluaisi siitä luopua vaikkapa 500 euron hintaan... Soittaa voi 040-5547832.
Patapimu
16.11.2005, 16:31
Vanha pelipaita #29
Uusi pelipaita #25
Iso lippu ja keskikokoinen lippu
Huivi
Kännykän kuoret
Viiri
Pusero
Stringit
Kolme mukia ( Kaski, Takko ja Raitanen )
Uusi muki
Pelikortit
Valokuvia ja lehtileikkeitä
Pipo
Ässät-logo tatuoituna vasempaan rintaan ( patasydän sykkii ) =)
Sekä lapsille:
Fleecepusero
Normaali pusero
Valkoinen pipo
Musta pipo
Siinä ainakin suurin osa minkä muistin.
Tietääkö kukaan mistä saa/saako nykyään niitä Ässien pieniä imukuppipaitoja mistään???
Haluaisin niin sellaisen autooni mutta en ole nähnyt ainakaan hallilla myytävän.
Eikä Ässien sivuilla olevasta verkkokaupastakaan...
Mutta joillain teistä näytti niitä olevan, olkaa kilttejä ja kertokaa!
Niin ja on mulla jossain, ainakin ollut kasetilla se Ässien mestaruuspeli Tapparaa vastaan selostuksena. Kyllä on tunnelmaa silloin ollut hallilla.
Kumpa sais itse kokea saman vielä....
Ässät-logo tatuoituna vasempaan rintaan ( patasydän sykkii ) =)
Ei tästä tatskasta kuvaa löytyisi mistään galleriasta... Kiinnostaisi nähdä. En kyllä kellään muista nähneeni Ässälogoa tatuoituna vaikka se perinteisimpiä ja pisimpään säilyneitä logoja onkin...
Aina Pata
16.11.2005, 17:44
Terve, tiedän yhden tyypin joka koitti ostaa muutama viikko sitten Williamsin aidon pelipaidan Ässien toimistosta, mutta myöhästyi ilmeisesti muutaman tunnin. Tietääkö kukaan, kuka tuon paidan mahtaa omistaa? Ko. tyyppi voisi olla halukas ostamaan itselleen, jos nykyinen haltija haluaisi siitä luopua vaikkapa 500 euron hintaan... Soittaa voi 040-5547832.
Veikkaisin että se olen minä, ainahan sitä tietysti vois harkita.....
Itse olen nähnyt kaksi patalogotatskaa, ja tämä on sitten neljäs jonka kuulin olemassa olevan.
Joten kyllähän niitä löytyy.
Katos ei mulle ketkään mitään paljasta pintaa näyttele... Ei näin vanhalle enää ;)
Patapimu
17.11.2005, 15:04
Ei tästä tatskasta kuvaa löytyisi mistään galleriasta... Kiinnostaisi nähdä. En kyllä kellään muista nähneeni Ässälogoa tatuoituna vaikka se perinteisimpiä ja pisimpään säilyneitä logoja onkin...
Valitettavasti ei kyllä ole kuvaa siitä missään. Näyttäisin mielelläni jos voisin..
Vaikka oletkin sitten muka vanha ;)
Mutta on se vaan hieno! Siitä padasta lähtee komeat liekit ylöspäin, eli pata jyrää...
San Jose Shark #50
17.11.2005, 20:00
Ei oo tullu kauhiasti fanituotteisiin satsattua. Vain pari ottelukässäriä ja toista kansiollista Ässiin liittyviä jääkiekkokortteja (joitain duplikaattejakin - Mm. VPK:n RC-kortti Winnpegistä... wink). Ässien fleece on viisivuotisssuunitelmaan merkitty, mutta saas näkee koska tulee hankittua. Liikeaikaan harvemmin eksyy Poriin, ja hallilla matsissa käydessä ei oo yleensä riittävästi hynkkyä mukana....
Jack Ace
17.11.2005, 22:21
Löytyy:
Iso Ässälippu,
kolmio-Ässäviiri
ja Ässätakki vm. 1977
Täältä löytyy:
-Ässien mestaruusvuoden -78 vieraspaita #5
-Minipaita n. 15 v vanha #25
-Huivi
-Lippis
-Viiri
-Aito Patasydän =]
Multa löytyy seuraavanlaista Ässä-kamaa:
Lippis
Pipo
Kaksi T-paitaa
Mikkolan pelipaita
Minipaita auton ikkunassa
Pyyhe
Viiri
Joukkuekuva-postikortti
Muutamia pelaajakortteja
Kalvosinnapit ja kravattineula
Ässä-logo tatuoituna olkapäähän
Iso lippu ja sukatkin oli, mutta ne poltettiin hävityn vedonlyönnin seurauksena
Päivitystä:
pelipaita myyty Euran paikallisen pubin kattoon ja pyyhe hukattu pikkujouluissa. Joulusiivouksen yhteydessä löytyi toinen lippis (uskomattoman törkeä punainen samettilakki)
Päivitystä 2:
Nielikäisen pelipaita
Herätyskello
Korkinavaaja
Avaimenperä
Toinen pipo
Pelipaitaa ei kuulemma voikaan vetää Osmantuvan kattoon, koska paikalliset lugu-fanit hermostuvat.
-Ässät-lippu (keskikokoinen)
-Ässät-college (vanha)
-Ässät-pelikortit
-Ässät-pinssi
-Ässät-digikuvia (itseotettuja)
-Ässät taistelee 2005-2006 -DVD
-Ässien kausikirja 2003-04
-Ässien kausikirja 1983-84
-Patajätkät-Porilaiset kiekkosankarit 2006 -kirja
-Pitkä Laukaus -kirja
-Jääkiekon SM-liigan 2. finaalilippu Ässät-HPK 2005-06 kokonaisena (pitkä tarina, miksi ehjä!)
-78 mestaruus joukkueen juliste (johon oli kerätty melkein kaikkien nimmarit, 5 puuttuu)
-ässä-lippu jossa -06 hopeajoukkueen pelaajien nimmarit
-peltsin maila
-kuparisen pelipaita #25
-ym. pientä
- Avaimenperä
- Kahvimuki
- 3 pinssiä
- Patasydän t-paita
- Ässät taistelee dvd
- Kaulahuivi
Tarkoituksena on ollut jo pidemmän aikaa ostaa fanipaita, mutta esteenä on ollut että numerolla ja nimellä varustetut paidat ovat varsin tökerön näköisiä tekeleitä.
On myös käsittämätöntä, että alkavan kauden tärkeimmän markkinointitapahtuman eli Kiekkokansan turnauksen alkaessa, ei fanipaitoja ainakaan nettikaupasta ole saatavana. Sama teksti on ollut siellä jo neljä kuukautta. Eli, fanipaitoja on saatavilla seuraavan kerran lähempänä ensi kauden alkua. Eiköhän se kauden alku ole jo aika lähellä.

Me olemme Fc:n kautta kyselleet paitoja jo pidemmän aikaa, mutta ongelman lähde on Seripa. He ovat sitä mieltä, että kysyntää ei ole vielä tarpeeksi. Vasta kauden alkuun he ovat luvanneet fanipaitoja ja tällä hetkellä heillä ei yksinkertaisesti ole yhtään fanipaitaa. Ihme hommaa...
San Jose Shark #50
26.08.2006, 15:18
Me olemme Fc:n kautta kyselleet paitoja jo pidemmän aikaa, mutta ongelman lähde on Seripa. He ovat sitä mieltä, että kysyntää ei ole vielä tarpeeksi. Vasta kauden alkuun he ovat luvanneet fanipaitoja ja tällä hetkellä heillä ei yksinkertaisesti ole yhtään fanipaitaa. Ihme hommaa...
Noh kun noita ns. fanipaitoja on kattellu, niin mieluummin sitä ottas vaikka wanhan aidon pelipaidan kun uuden fanipaidan. Ilman mainoksia, nimiä ja muita asiaan kuuluvia juttuja noi paidat ei vaan oikein oo sillee oikeen näkösiä....
Nyt tuli sitten kartutettua fanikrääsä kokoelmaa Patajätkät -kirjalla ja uudella lippiksellä. Ennestään oli jo pieni ja keskikokoinen Ässä-lippu, wanha "Those Crazy Redcoats" lippis sekä epälukuinen määrä lätkäkortteja Ässäpelaajista (myös muutama wanha purkkakuva.. Kiitokset sinne Oulun suunnalle niistä)
Me olemme Fc:n kautta kyselleet paitoja jo pidemmän aikaa, mutta ongelman lähde on Seripa. He ovat sitä mieltä, että kysyntää ei ole vielä tarpeeksi. Vasta kauden alkuun he ovat luvanneet fanipaitoja ja tällä hetkellä heillä ei yksinkertaisesti ole yhtään fanipaitaa. Ihme hommaa...
Nyt on fanikaupan sivuilla teksti: Fanipaitoja tilattavissa jälleen syyskuun lopussa! Siis nyt en varmasti ymmärrä? Tässä on nyt koko kesä ollut aikaa, miten ihmeessä paitoja ei ole saatavilla kauden alkaessa, eikä edes tilausta voi pistää sisään vaikkaa haluaisi. Minkä takia niitä Seripalta tilataan jos toiminta on tätä luokkaa?
Seisomakatsomo
29.08.2006, 13:05

Muutenki voi sanoa, että fanituotteiden monipuolisuudessa ja artikkelien mielenkiintoisuudessa olisi parantamisen varaa. Kannattaisi ehkäpä käydä katsomassa joidenkin isompien seurojen fanituotesivuja. Ässien toimistolla voitaisiin kartoittaa Seripalle vaihtoehtoja...
Nyt on fanikaupan sivuilla teksti: Fanipaitoja tilattavissa jälleen syyskuun lopussa! Siis nyt en varmasti ymmärrä? Tässä on nyt koko kesä ollut aikaa, miten ihmeessä paitoja ei ole saatavilla kauden alkaessa, eikä edes tilausta voi pistää sisään vaikkaa haluaisi. Minkä takia niitä Seripalta tilataan jos toiminta on tätä luokkaa?
Seripa on suurin. Seripa oli halvin. Ässillä ei ole resursseja eikä taitoa hoitaa itse fanituotemyyntiä tai kehitystä. Me sanoimme useampaan kertaan Seripalle, että olisi korkea aika saada Häppölän ja kumppaneiden fanipaitoja myyntiin, mutta Seripalta ilmoitettiin, että kysyntää ei ole vielä tarpeeksi. He sanoivat, että yhtään soittoa/kyselyä uusia fanipaitoja kohtaan ei ole heille tullut ja vain muutama ihminen on kesän aikana käynyt paikan päällä kysymässä.
Seripan ässätoiminnassa on erittäin paljon epäkohtia. He tekevät sitä voittomielessä, ei tukimielessä. Ässien fanimyynti on myös niin pieni osa heidän liikevaihtoaan, että panostus esim. tuotekehitykseen on minimaalista. Onneksi sentään tuotteita on nyt myynnissä Cittarissa, Prismassa, Satakunnan Urheiluliikkeessä yms.. Ikävä kyllä hinnassa näkyy nämä monet välikädet. Seripa hoitaa myös Ässien nettishoppia, joten senkin tuotevalikoima on Seripan heiniä.
Voin tähän loppuun laita mitä uusia ässätuotteita omistan:
- Uusi fanihuivi
- Ässärannenauha
- Ässät Taistelee DVD
- Patasydän sykkii t-paita
- Ässät Fan Clubin jäsenkortti ;)
Omistaisin hyvinkin pian fanipaidan numerolla 50, mutta en kyllä perkele haluaisi tuollaista missä nimi ja numero ovat kumpikin kokovalkoisella printillä, joka vielä kaiken lisäksi irtoaa ilmeisen helposti.
Miksei fanipaitaa voi tehdä samanlaiseksi, tai edes saman näköiseksi kuin originaali? Voisin vaikka maksaa parikymppiä enemmän, kunhan paita olisi oikeasti laadukas ja sen näköinen kuin sen kuuluu olla.
Täytynee laittaa asiasta johonkin mailia, ellei täällä joku tiedä jotain mahdollisista muutoksista asiaan tms.
edit: Jaahas asiaa on puitu tuossa edellisissäkin viesteissä. Laitetaas nyt sitten kaikki mailia sekä tuonne Seripalle, että Ässien toimistolle. Itse en nyt ehdi kaivamaan/linkittämään osoitteita tähän, mutta jos joku viitsii niin tehdä niin aina parempi.
On se nyt saatana kumma ellei fanit saa kunnon paitoja, vaikka hinnat on luokkaa 80 euroa. Nickersonin paluu jne. olisivat paitamyynnin kannalta kulta-aikaa. HERÄTYS!
Pullo Patasydän punaviiniä.
Pitänee juoda hetimiten, jouluna voi olla katkeraa.
Kiitokset lahjoittajalle.
Ei Ässäviskiä ole olemassa? Tarttee tällä hetkellä tyytyä skottilaiseen.
Sen verran ketjun aiheeseen että sain isänpäivänä Ässälippiksen. Olihan se tänään päässä mutta ei sekään auttanut...
Onko Työtön hitsari -pipot itse teetettyjä vai ihan virallinen fanituote (tuskin virallinen?)? :D Tänään esim. SK:n urheilusivujen kuvassa yhdellä jannulla näyttäisi olevan sellainen päässä.
Olisi kyllä aika kova.

Pataljoona noita pipoja muistaakseni teetti n.20kpl karsintasarjan aikana. Myivät ne matkalla Vaasan toiseen matsiin, olivat menneet kuumille kiville. Kyllähän tollanen pipo päässä täällä Vaasassa olis mukava tepastella.
vBulletin v3.8.6, Copyright ©2000-2013, Jelsoft Enterprises Ltd.