View Full Version : Sentterikeskustelu
Korpeaa lievästi tuo geneerinen "Roster watch", joten keskitetään tuo sentterikeskustelu tänne ;)
Plussat:
Kerholta löytyy iso nippu täysin liigakelposia senttereitä. Tunnetusti sentterin voi heittää melko huoletta laitaankin, joten laitahyökkääjätilanne on samalla valmentajalle positiivinen ongelma.
Miinukset:
Liideri puuttuu tällä hetkellä. Kuha on jäässä, muista ei siihen oikein ole. Burström on tasainen, mutta huippusuoritusta ei taida olla tulossa. Max on erittäin taitava, mutta kevyt nyt ja aina. Voutilainen on lievä kysymysmerkki, ei välttämättä edes pelaa keskellä. Yli-Junnila on kokoisekseen taitava, mutta suoritukset ailahtelevat liikaa. Suutarinen on ollut näkemissäni peleissä Kerhon huonoimmistoa. Loikas on ajoittain ihan jees, nousee tuskin tällä kaudella kuitenkaan kolmosketjua korkeammalle.
Mielestäni Kerhon sentterimateriaali on muuten ihan riittävä, mutta meiltä puuttuu joko ykkös- tai kakkossentteri. Ongelma on ratkaistavissa nykymateriaalillakin, mutta se vaatii laitahyökkääjien esiinmarssia. Ykkösen TÄYTYY saada tehot esille. Samaten kakkosen pitää olla todellinen uhka vastustajille, nyt Toke kantaa vastuun lähes yksinään. Kolmos- ja nelosketjut ovat olleet välillä jopa Kerhon kantavia voimia, joten se osasto on jo kunnossa.
Lopputulos: näillä mennään loppuun asti.
Musta_Kyy
09.10.2003, 14:20
Niin, taas voisin hieman kritisoida tuota HPK:n politiikkaa sentteripuolella. Tämän päivän HämeenSanomat luettuani rupesi taas hieman korpeamaan. Sehän tiedetään, että menestyvän joukkueen selkäranka muodostuu kolmesta tukipilarista, Mustan_Kyyn teesinäkin tuota voitaisiin tituleerata, Maalivahti,Sentterit,Pakisto. Nyt maalivahtia-asia on kunnossa ja puolustus yllättäen melko kunnossa. Sentteriosasto taasen sekaisin:
- Alkukaudesta Kucharcik on ollut selkeästi alisuorittaja, kuitenkin miehen luotto on näin hämeenlinnalaisittain melko suuri, tässä meillä kelpo 1-2 ketjun sentteri. Mieluummin 2. Tutkapari Laakkoselle, toissa kaudella pelasi hyvin yhteen Vujtekin kanssa.
- Bursröm on kelpo sentteri, mutta ehkä kuitenkin nipin napin 2-kenttään, voisi sanoa semmoinen 2-3 kentän työmyyrä. Nyt on yritetty Virran kanssa luoda tutkaparia, aika hyvin onnistuu. Tosin tuntuu, että Toke onnistuisi kenen kanssa tahansa.
- Suutarinen 3-sentteri. Joo, jos on pleijareissa tämä nykyinen Suutarinen, ei paljon jakoa. Siis aivan juniori, aivan juniori. Voi kehittyä, mielestäni ei kuitenkaan koskaan mikään Kapanen tai Miettinen, mutta ratkaisija vasta vuosien päästä. Hyvät harjoituspelit ei paljon paina, kun näytöt virallisissa peleissä ovat mitä ovat. Ei voimaa, ehkä pelikäsitystä muttei näy, jonkin verran nopeutta, jäätyy täysin, jos joku pelaa ratkaisupaikkaan. Toivoin, että saataisiin viimevuotisen kolmoskentän sentterin paikalle oma mies, kun Kenig oli viime vuonna liian hento ja Lehterä liian kylläinen. Kenigiin verrattuna tällä hetkellä huonompi muilla osa-aluella paitsi pidempi (ohut varsi). Valmentajan ja paikallisten suosikki, missä näytöt? (Jopa Skyttä esitti yhdessä vaihdossa Kärpät pelissä enemmän positiivista kuin tämä herra koko kaudella tähän mennessä.) Neloskenttään laituriksi, kaurapuuroa lisää!
- Kenig, vastasi huutoon. Kukaan ei tavallaan tykkää, kun ei nähdä miten voisi pärjätä pudotuspeleissä, en näe minäkään. Taitava ja juonikas, nopeakin. Puolustuspelissä aika huono. Ongelma valmentajalle.
- Yli-Junnila, 3-4 nelosketjuun. Juonikas, suojaa hyvin ja hidas. Käyttöä ja paljon kunhan oppii puolustamaan hyvin. Miksei opeteta pelaamaan sentteriä lisää, kaikki ominaisuudet on ja tarvetta löytyisi.
- Loikas. Köyhän miehen Kenig. Siirretty laitaan, jossa pelasi ihan hyvin. Mutta mitä käyttöä laidassa, kun Lahti ja VV palaavat. Täytemies sentteriosastoon.
Niin, eli pointtini. Miksi opettaa Voutilainen laitaan, kun sentteriosasto tarvitsisi vahvistusta. Voisi kokeilla ihan mitä vaan 1-3 ketjun roolia. Joku maininnut VV:n halua pelata rightin kanssa, tässä olisi rightin sentteri esimerkiksi. Sitten Yli-Junnila neloseen ja paljon alivoimaa harjoitukseksi.
Mitä yhteistä parhailta Kerhon pudotuspelivuosilta?
92-93 Kapusta-Lartama-Ylönen-Virta
96-97 Jalo-Kauppila-Savijoki-Kapanen
01-02 Perrin-Kucharcik-Määttänen-Savijoki +Santala :(
Viime vuosien menestystarinoita pudotuspeleissä:
97-98 Davidson-Jokinen-Ruuttu-Kalto (+Hurme?)
98-99 Lius-Sahlstedt-T.Miettinen-Rouvali
99-00 Rintanen-Sahlstedt-Lius-Rautee (+Keskinen)
00-01 N.Kapanen-Sahlstedt-Lius-Rautee (+Holmqvist)
01-02 Aalto-Pakaslahti-Ruutu-Saarikoski
02-03 Ojanen-Barkov-Pirnes-Kuki
.
.
Niin, kolme...
PS.
Yleisesti ottaen ihan hyvä, että Kuha-Laku saa uuden miehen vierelleen, mutta kun Vuotilainen on kunnossa niin olis aika miättiä!
Viestin lähetti Musta_Kyy
Niin, eli pointtini. Miksi opettaa Voutilainen laitaan, kun sentteriosasto tarvitsisi vahvistusta. Voisi kokeilla ihan mitä vaan 1-3 ketjun roolia. Joku maininnut VV:n halua pelata rightin kanssa, tässä olisi rightin sentteri esimerkiksi. Sitten Yli-Junnila neloseen ja paljon alivoimaa harjoitukseksi.
Täysin samaa mieltä. Kerholla on nyt useita keskellä pelaamaan pystyviä kavereita, mutta taso on varsin kapea. Ehkä tässä odotetaan Vujtekin paluuta ja Voutilaisen pelivireen löytymistä ennen kuin Voutilainen sentteriksi istutetaan. Ainakin toivon sitä.
Kenig pelasi viime lauantaina mahtavan ottelun ja hänelle on varmasti jatkossakin käyttöä. Haluaisin uskoa, että kaveri pystyy pelaamaan keskellä myös pudotuspeleissä, mutta sinne on vielä pitkä matka.
Yli-Junnilankin pitäisi pelata keskellä, joten täyttä on. Kenigille antaisin kuitenkin näyttöpaikan siihen asti, kun Vujtek palaa ja/tai Voutilainen siirtyy keskelle.
HPKn riveissä on monta pelaajaa, jotka pelaavat/voisivat pelata sentterinä:
Kucharcik, Burström, Yli-Junnila, Suutarinen, M. Kenig, Loikas, Virta ja Voutilainen.
Mielestäni Virtaa ja/tai Voutilaista voisi kokeilla sentterin paikalla. Voutilainen voisi hyvinkin toimia ykkösketjun sentteri:
Väisänen-Voutilainen-Vujtek
Laakkonen-Kucharcik-Virta
Louhi-Burström-Lahti
Suutarinen-Yli-Junnila-Sillanpää
Jokaisessa ketjussa olisi sopiva sentteri. Voutilainen hyökkäävän ketjun keskelle. Kuha toimisi kakkossentterinä ja ehkä hänen suoritus parantuisi, kun ei tarvitsisi kantaa ykkössentterin taakkaa. Mielestäni tässä on juuri se syy, miksi Kuha ei ole vielä onnistunut - viime kaudella Santala vei suurimman huomion ja Kuha pystyi keskittymään omaan pelaamiseensa. Nyt hän on ns. johtaja tällä osastolla ja paineet ovat varmasti sen mukaiset.
Burström olisi juuri sopiva kolmosen keskelle. Hieman samanlainen pelaaja, kuin Pasi Määttänen.
Nelosen sentterinä taas toimisi Ylli. Paras vaihtoehto tälle paikalle, varsinkin pudotuspelejä ajatellen. On varsin hyvä kulmaväännöissä.
Peter Gabriel
09.10.2003, 16:03
Kyllä mä uskon että jollei Bjurström rupea saamaan kiekkoa tolppien väliin, Vode ottaa paikkansa Kakkosen sentterinä. Viimeistän sitten kun VV ottaa paikkansa Kuhan ja Lakun vieressä. Periatteessa olisi hienoa (=heinoa) nähdä Maxia kakkosen sentterinä. Kaveri on kuitenkin ehdottomasti hyökkäävä pelaaja ja olisi mielenkiintoista nähdä kuinka kaveri onnistuisi kunnon kentässä, kunnon peliajalla. Maxi on ehdottomasti vihdyttävin ja luovin hyökkääjä HPK:n kokoonpanossa.
Virta on mun mielestä hyödykkäämpi laidassa.
Lahtea tai Sillanpäätä näkisi mielellään myös 1-2 kentässä... Börström/Louhi ovat 3-kentän kauraa. Hannu Väisästä emme tarvitse edelleenkään.
Viime kaudella Kerholla oli ehkäpä liigan kaksi parasta keskushyökkääjää. Ja samalla myös ehkä kaksi parasta hyökkäysketjuakin.
Nyt ollaan tilanteessa, jossa Kucharcik on selkeä ykkönen ja muut keskushyökkääjät ovat käytännössä kolmosen senttereitä.
Burströmmissä voi olla juuri ja juuri aineksia täyttämään tuo kakkos-sentterin paikka, mutta viime kauteen verrattuna taso ja siis ts. tehot laskevat varmasti.
Ennen kauden alkua Jukka Jalonen jo mainitsi sen tosiasian, että HPK ei pysty pelaamaan samanlaista peliä kuin viime kaudella, vaan keskittyy enemmän puolustamiseen. Näin on myös tapahtunut. Jos joukkue haluaa pelata viime kauden tapaista Hollywood-kiekkoa, pitäisi käytössä olla enemmän pelin rakentamiseen pystyviä tähtösiä. Muuten saadaan helposti nähdä ennemminkin b-luokan Bollywood-kiekkoa.
HPK pyrkii pelaamaan kaikesta huolimatta hyökkäävää peliä ja se sopii varmasti meille kaikille enemmän kuin hyvin. Toivottavasti pelaajat kehittyvät kauden aikana ja se oma voittava pelityyli löytyy myös tälle kaudelle. Mitään huippuhankintoja lienee turha odotella.
Kirkkain tähtihän on ollut koko alkukauden poissa ja se ei voi olla näkymättä ihan suoraan myös tulostaululla. VV ei ole sentteri, mutta käytännössä rakentelee peliä ihan keskushyökkääjämäisesti.
Niin. Tilastojen valossa Kuha on todellakin varjo viime kaudesta. Peliäkään en ole paikan päällä nähnyt, joten totuutta en toki pysty sanomaan. Joksin selostuksista olen sen kuvan saanut, että peli kulkee ihan kelpoisesti, mutta kiekko polttaa liikaa. Tai sitten tuuriakaan ei ole.
Tässä vaiheessa tunnetusti iskee kipsi päälle ja sen mureneminen voi olla vaikeata. Mutta kun se kerran aukeaa, se kanssa aukeaa. Ei taitotaso ole voinut mihinkään pudota niin paljon, että tehohäviö olisi sillä selitettävissä. Eikä tuskin asennekaan.
Minä näkisin yhden ongelman Kerhon hyökkäyksessä. Meillä on laadukas ja leveäkin rintama. On Laakkosta, Kucharcikia, Voutilaista, Virtaa, Vujtekia, Burströmiä, Louhea jne. Mutta... se mikä on ongelma on roolitus. Selkeä maalintekijätyyppi puuttuu. On kikkakeppejä, rouhijoita ja kahden sunnan hyökkääjiä.
Maalit ne ovat ne, mitkä edelleen ratkaisevat nykypäivänä jääkiekkoilussa.
Toimitus
11.10.2003, 22:37
Kannanotto aiheeseen (http://www.jatkoaika.com/smliiga.php?sivu=kolumnit&id=1508)
edit. Linkki korjattu
Olen nähnyt neljä peliä Kerholta tällä kaudella. Voisin melkein väittää, että jokaisessa pelissä Kuha on tasan kerran uinut vaivihkaa maalille ja saanut kiekon suoraan lapaan. Jokaisella kerralla maali on ollut milleistä kiinni. Kulmissa Kuha on edelleen hyvä, mutta jotain siitä kokonaissuorituksesta puuttuu viime kauteen verrattuna. Annan kaiken tämän anteeksi, jos peli pääsee tällä kaudella vielä uomiinsa hänen osaltaan. Kuha on kuitenkin todellinen asenne- ja joukkuepelaaja. Cheetah pois niskasta ja aurinko paistaa jälleen.
Eilisen TPS-ottelun kolmannessa erässä oli jäällä ketju Laakkonen-Voutilainen-Virta. Tämä kolmikko saisi mielellään jatkaa yhdessä ja toimia HPKn uutena ykkösketjuna. Voutilainen on jo väläytellyt osaamistaan ja hänessä on ainesta ykkössentteriksi.
Kakkosketjun keskellä olisi tietenkin Kuha. Burström kolmosketjun ja Yli-Junnila nelosketjun sentteriksi.
Burström on sopiva kolmosketjun sentteriksi, mutta jos maalinteko ei todellakaan onnistu, vaikka Vujtek palaa, niin kannattaisi ehkä lähettää Anders pois ja hankkia joku kunnon maalintekijä. Kyllä Yli-Junnilakin hoitaa noi kolmosketjun tehtävät yhtä hyvin, ellei paremmin.
Rinkeli #20
12.10.2003, 10:20
Kucharcikiin minäkin luotan, mutta sille hurrille vois alkaa etsiä korvaajaa ei tässä koko kautta ole aikaa näyttöjen antamisen suhteen. Olis luullu että prinzistä opittiin jotain.
Viestin lähetti Rinkeli #20
sille hurrille vois alkaa etsiä korvaajaa ei tässä koko kautta ole aikaa näyttöjen antamisen suhteen. Olis luullu että prinzistä opittiin jotain.
Ja varsinkin Ackeströmistä ja Junkasta.
Viestin lähetti Rinkeli #20
Kucharcikiin minäkin luotan, mutta sille hurrille vois alkaa etsiä korvaajaa ei tässä koko kautta ole aikaa näyttöjen antamisen suhteen. Olis luullu että prinzistä opittiin jotain.
Mitä Printzistä olisi pitänyt oppia? Että kaikki Swedut ovat paskoja vai? Niinkuin Forsberg, Näslund, Lidström ja kumppanit? Vittu mikä idiootti!
Burren vois tosiaan pudottaa ainakin hetkeksi kolmoseen ja tehdä Voutilaisesta sentterin. Kuha kakkoseen Vujtekin kanssa. Muita huomioita: Virran paikka on tällä hetkellä ehdottomasti ykköskentässä. Mäkelää koittaisin nelosen laiturina. Suutarinen vaikka hetkeksi Forssaan. Lappalainen ja Loikas ansaitsisivat myös peliaikaa.
Kyllä se Kuha sieltä vielä tulee... Yritystähän kuitenkin on. Väkisin niitä pisteitäkin alkaa joskus tulemaan.
Kuznetsov
12.10.2003, 12:49
Minulla oli omat epäilykseni nykyisen sentteriosaston riittävyydestä liigassa jo kauden alla, mutta aivan näin totaaliseen kädettömyyteen en minäkään uskonut. Tilanne on HPK:n kannalta jo nyt täysin kestämätön. Kucharcik tienaa noin 125 000 euroa kaudessa ja tehot viimeisestä 9 ottelusta 0+0. En muista ikinä kuulleeni minkään joukkueen ykkössentterin vetävän 9 peliä putkeen nollilla. Täysin kestämätön tilanne ja suurin syy HPK:n tappiohin. Kun tähän lisätään vielä se, että kakkossentteriksi hankittu 100 000 euron Anders Burström on tehnyt samanlaisen putken, niin soppa on valmis. HPK häviää näiden pelaajien saamattomuuden vuoksi. Näiden kahden herran tulisi kantaa tätä joukkuetta, mutta he molemmat konttaavat potkujen arvoisella tasolla. Tilanne ei voi jatkua ennallaan enää peliäkään.
Aina voidaan tietysti selitellä ja hakea lieventäviä asiahaaroja, mutta se mitä näkyy viivan alla on ratkaisevaa. Ja näiden herrojen osalta viivan alla ei ole mitään. He ovat joukkueen kalleimpia pelaajia ja he pelaavat päin persettä. Paremmillakin otteilla on HPK:sta saanut monoa. Esimerkiksi kaksikko Jason Miller&Ondrej Steiner tekivät kuitenkin 20 pelissä molemmat toistakymmentä pistettä. Igor Boldinista nyt sitten puhumattakaan. Nykyisten kavereiden pelastus on tähän asti ollut se, että molemmilla riittää yritystä. Asenne on siis kohdallaan. Minun näkemykseni mukaan tämä asenteen tuoma status ei kuitenkaan kanna enää pitkään. Yli 100 000 euron satsauksilla seuran on saatava myös tehoja.
Tomas Kucharcikin asema joukkueessa on ala-arvoisesta pelaamisesta huolimatta turvattu. Tämä johtuu jo miehen pitkästä sopimuksesta, oikeasta kansallisuudesta sekä pitkästä historiasta seurassa. Lisäksi mies on lähes kaikessa tekemisessään kuitenkin parempi kuin Burström. HPK:n ruotsalaissentterin tilanne onkin sitten varmasti ensimmäisenä vaakakupissa. Mikäli mies ei lokakuun aikana saa vedettyä itseään lähelle 40 tehopisteen tahtia on syytä harkita miehen vaihtamista. Rob Tallas ei varmasti pistäisi pahakseen, mikäli HPK hankkisi pohjois-amerikkalaisen hyökkääjän veroedun turvin joukkueeseen. Tämä kuvio on varmasti ajankohtainen tämän kuun aikana jo taloudellistenkin näkökohtien vuoksi. Burström ja Skyttä ulos ja kanukki/tshekki sisään? Veroedun turvin taloudelliset satsaukset jäisivät todella pieniksi. Harkitsemisen arvoinen juttu, mikäli ensi viikolla ei ala tapahtumaan.
Jos tilanne ei muutu heti, niin potkuja tulee aivan varmasti.
Viestin lähetti Kuznetsov
. Tilanne on HPK:n kannalta jo nyt täysin kestämätön. Kucharcik tienaa noin 125 000 euroa kaudessa ja tehot viimeisestä 9 ottelusta 0+0. En muista ikinä kuulleeni minkään joukkueen ykkössentterin vetävän 9 peliä putkeen nollilla.
No Jari Kauppila pelasi Jokereissa kaudella 1999-2000 vuodenvaihteen jälkeen runkosarjan tehoilla 0+1 ja pleijarit vielä huimemmilla tehoilla 0+0. Tämän ansiosta Kauppila tunnetaan jokeripiireissä nykyään paremmin nolla-Kauppilana.
Kuznetsov
12.10.2003, 14:20
No niin, löytyihän sieltä samalla tavalla kontannut esimerkki. Kauppilahan sai sitten myöhemmin myös potkut. Käännetään asiaa sitten vielä hieman toisinpäin ja kysytään, että onko kukaan 1/2-sentteriksi hankittu ulkomaalainen selvinnyt ilman potkuja tehtyään ensimmäisellä neljänneksellä tehot 1+1/2?
100 000 eurolla voi ja täytyy vaatia jo muutakin kuin pelkkää hyvää yritystä. Kaiken lisäksi HPK todellakin tarvitsee tuolle sadan tonnin sijoitukselle myös muuta vastinetta. Minä olen varma, että kyseisellä satsauksella on markkinoilta myös saatavissa HPK:n kipeästi kaipaamia tehoja. Siis tulosta nyt heti tai sitten uusi mies tilalle.
Flonaldo
12.10.2003, 15:51
Kyllä, HPK:n 1- ja 2-ketjuissa useampi pelaaja on rämpinyt todella syvällä. Parannustakaan ei ole näkynyt olevan tulossa, pikemminkin pelien edetessä taso on entisestään tippunut.
Tasonnostoa pitää tulla, ja mieluiten hyvin pikaisesti.
Minulta ei kuitenkaan löydy ollenkaan ymmärrystä panikoinnille. Kauden päätavoite on viiden kuukauden päässä. Jokainen lokakuun piste on toki yhtä arvokas kuin helmikuun pisteet, mutta kyllä tällä ryhmällä joka tapauksessa kuuden parhaan joukossa ollaan.
Nyt on mahdollisuus sössiä kausi, sen sijaan nyt ei ole mahdollisuutta voittaa mestaruutta - sen aika on sitten melkein puolen vuoden päässä.
Kucharcikin tason me kaikki tunnemme. En näe mitään syytä miksi Kuha ei sille tasolleen palaisi, ennemmin tai myöhemmin. Kyseessä on kuitenkin sellainen pelaaja, josta on paljon hyötyä joukkueelleen, vaikka ne tehot tosiaan olisivatkin 1+1 - se on vaan sitten roolituksesta kiinni.
Burström on myös pelannut hyvin tämän alkukauden, vaikka tehot ovatkin kateissa, ei kuitenkaan aivan odotusten mukaisesti. Erittäin hyvä aloittaja, hyvä yleistyömyyrä, av-pelaaja, hyökkäyspäässäkin ihan ok. Pisteet vain ovat hukassa.
Jos suorituksia vaaditaan "NYT!" ja sitten lähdettäisiin potkimaan väkeä pellolle, niin mentäisiin kyllä vahvasti ojasta allikkoon. Vaikka hyviä scouttaamaan ollaankin, niin arpapeliä se on silti tässä vaiheessa kautta. Katsokaa vaikka Kärppiä, ihan varmasti parasta mitä rahalla saa ja tulos on vielä kertaluokkaa heikompi kuin Kerholla - rahaa palaa enemmän ja tulosta tulee vähemmän.
Katsellaan tilannetta rauhassa, kokeillaan eri ketjuja, rikotaan parivaljakkoja. Odotellaan Voutilaisen kuntoutumista ja Lahden&Vujtekin paluuta kokoonpanoon. Jos kuukauden päästä Kuhan ja Burströmin tehot ovat samat kuin nyt, niin sitten kaverit katsomon puolelle / Forssan keikalle. Jos siitä kuukauden päästä tehot ovat samat kuin nyt, niin sitten scoutataan stuntit. Jos siitä kuukauden päästä tehot ovat samat kuin nyt, niin vaihdetaan niihin stuntteihin.
Knight Hawk
13.10.2003, 00:05
Viestin lähetti Kuznetsov
Tämä kuvio on varmasti ajankohtainen tämän kuun aikana jo taloudellistenkin näkökohtien vuoksi. Burström ja Skyttä ulos ja kanukki/tshekki sisään? Veroedun turvin taloudelliset satsaukset jäisivät todella pieniksi. Harkitsemisen arvoinen juttu, mikäli ensi viikolla ei ala tapahtumaan.
Jos tilanne ei muutu heti, niin potkuja tulee aivan varmasti.
En usko heti potkujen mahdollisuuteen, sen sijaan väitän HPK:n olevan aktiivisesti tekemässä kauppaa Burnströmistä - siis suoraa vaihtokauppaa - toiseen keskushyökkääjään. Jotain voisi olla viritteillä Hämeenlinnasta etelän suuntaan mutta katsotaan nyt. Ensi viikko tulee olemaan ratkaiseva B:n osalta siihen miten äijän käy.
Toinen vaihtoehto on tällä hetkellä pohjoisamerikassa ilman pelipaikkaa NHL:ssä - öh - ja niin on tämä ensimmäinen vaihdokaskin, mutta katsotaan onko hänestä tällä kaudella enää pelaajaksi.
Sen sijaan "Kuhalle" on tulossa se kaipaamansa piriste pelaamiseensa, kun Vujtek palaa mukaan pelaavaan kokoonpanoon ensi viikon torstain kotipelissä. Luulen vahvasti, että paluu omalle tasolle tapahtuu hyvinkin nopeasti, kun VV ottaa ketjuunsa keskelle "Kuhan" ja Laakkosen (?).
j.k. Jalonen on todellisuudessa huomattavasti enemmän "vittuuntunut" tilanteeseen kuin näyttää ulospäin - miettikääpä sitä ....
rinkeli22
13.10.2003, 08:37
Sekä Kuznetsov että Flonaldo puhuvat asiaa. Tilanne Kucharcikin suhteen on ahdistava niin joukkueen kuin miehen itsensäkin suhteen, mutta paniikkinappulaa olisi todella idioottimaista painella nyt..
Kuha on Kerholle tehnyt kahden kauden aikana liki 100 pistettä, eikä ne taidot mihinkään katoa yhdessä kesässä. Kipsi on tällä hetkellä vahva, mutta kyllä sen murtumista kannattaa vielä odotella.
Burströmiä en myöskään pois potkisi, koska miehelle on selvästi pelimiehen elkeitä, vaikka tehottomuus riivaakin. Näkisin hänet ehkä kuitenkin ennemmin kolmossentterinä, enkä kakkosessa. Ehkä Voutilaisen siirtäminen keskelle olisi hyvä ratkaisu, jolloin saataisiin senttereiksi Voutilainen-Kuha-Burström-Yli-Junnila. Kuhan herättelemiseksi laittaisin ehdottomasti miehen ainakin alkuun pelaamaan Vujtekin kanssa, ja Virran paikka on ehdottomasti ykköskentässä, joten ketjut voisivat olla seuraavanlaiset:
Laakkonen-Voutilainen-Virta
Väisänen-Kuharcik-Vujtek
Louhi-Burström-Skyttä
Suutarinen-Yli-Junnila-Sillanpää
Lahden palatessa kokoonpanoon, sijoittaisin hänet Väisäsen paikalle Kuhan ja Vujtekin vierelle, ja Väisänen korvaisi kolmoskentässä Skytän, joka tällöin poistunee joukkueen vahvuudesta. Jos Väisänen on esiintynyt edukseen Kuhan ja Vujtekin kanssa, voisi Lahden sijoittaa vaihtoehtoisesti suoraan Skytän paikalle.
Kerhon tehottomuus on osittain myös kosmeettista maalijuhliin tottuneen kotiyleisön silmissä. Huomio kannattaakin ehkä tässä vaiheessa kiinnittää päästettyjen maalien sarakkeeseen, joka myös näyttää mielestäni aika käsittämätöntä lukemaa..
Designer
13.10.2003, 09:00
Kai se nyt on ymmärrettävää, jos joku alkaa kysellä Kuhan tehojen perään tilanteessa, jossa on pelattu 11 peliä ja kyseinen joukkueensa ykkössentteri löytyy pistepörssistä komeasti sijalta 159. Ja teki ne molemmat pisteensä ihan alkukaudesta. Joo, samanlaista peliä ei tulla näkemään koko joukkueelta kuin viimekaudella, ja joo, puolustus pelaa ihan kivasti. Kuha elää tällä hetkellä kahden edellisen kauden näyttöjen perusteella. Jos hän olisi uusi hankinta, olisi stuntti todennäköisesti jo katsottu. Nyt kannattaa kuitenkin vielä odotella, josko hän tuosta heräisi.
Mitä siis tehdä tilanteessa, jossa ykkös- ja kakkossentteri ovat lakanneet tyystin tekemästä pisteitä? Nostetaan nuoria jätkiä kantamaan se vastuu, ja annetaan koomailijoiden herätellä itsensä vähän pienemmässä roolissa. Kokeillaan Voutilaista ykkösessä, Ylliä kakkosessa, Burströmiä kolmosessa ja Kuhaa nelosessa. Laiturit jokaiselle sopivaksi, variaatioita löytyy kyllä. Katsotaan, mitä tapahtuu. Ei se enää paljoa nykyistä huonommin voisi mennä.
Huomio tosiaan kannattaa kiinnittää päästettyjen maalien määrään, joka Kerholla on pienin liigassa. Mutta kannattaa vilkaista myös sitä tehtyjen maalien määrää. On vielä yksi joukkue, joka on tehnyt vähemmän maaleja kuin Kerho. 0,0,0,1,1. Numerosarja kertoo, montako maalia Kerho on tehnyt tappiopeleissään. 2,1,4,2,2. Tuo taas kertoo, montako maalia vastustaja on niissä peleissä tehnyt. Toistaiseksi Kerhon on voinut voittaa hyvin pienellä määrällä tehtyjä maaleja.
hyytyneen supertähden herättämiseen on myös olemassa toisenlainen lääke:
Lisää vastuuta, lisää peliaikaa. Toimi ainakin Gretzkyn tapauksessa.
Jyrkkä EI paniikkinappulalle. Tosin jotain pitää kohta tapahtua.
edit: Tosin Kuha & Burström eivät ole pelaajia, jotka pystyvät ihan yksin pelejä kääntämään. Tai, Kuha pystyy parhaimmillaan. Vladimir kehiin.
ervatsalo
13.10.2003, 14:31
Niin, itse tyydyn ottamaan kantaa lähinnä tapaus Kuharcikiin.
Nimittäin, viime kaudella, kun kaikki meni hienosti, kaikki ylistivät Kuhaa, jolla meni itsekin kovaa siinä vaiheessa.
Nyttemmin, kun molemmilla tahoilla menee hiukan heikommin, eräät tahot alkavat hioa puukkojaan tarkoituksena iskeä em. väline ko. tahojen selkään.
En malta ollakkaan kysymättä, että näinkö lyhyt on ihmisen muisti? Eihän herra paratkoon, Kuhan taidot voi yhdessä kesässä lopullisesti kadota, onhan hän sentään Tsekin maajoukkuetasoinen pelimanne.
Kuhan nykyisiin otteisiin voivat vaikuttaa vaikka jotkut henkilökohtaiset syyt, kuten esim. Viitakoskella männä kaudella. Asian tässä valossa en lähtisi potkimaan herraa ihan silmittömästi päähän. Se nimittäin ei ainakaan tämäntyyppistä ongelmaa paranna.
Tähän on tietysti lisättävä vielä hyvän viime kauden jälkeen herran kontolle kasatut lisäpaineet, jotka eivät ole sieltä pienimmästä päästä.
Asian tässä valossa kehoitankin kaikkia tahoja malttamaan mielensä etenkin Kuhan osalta. Annetaan vielä mahdollisuuksia.
Itse uskon vakaasti siihen, että Kuha tulee vielä ja lujaa.
Täältä tähän
Designer
13.10.2003, 14:47
Ehkä kaikkien osapuolten kannalta hyödyllistä ei niinkään ole sen pohtiminen, pitäisikö Kuha vaihtaa johonkin toiseen vai ei, vaan sen pohtiminen, että miten mies saadaan hereille. Mies nyt kuitenkin on yksi niistä joukkueen liidereistä, etenkin hyökkääjistössä.
Kuznetsov
13.10.2003, 20:27
Painotetaan nyt vielä, että minä en ole ollut potkimassa Kucharcikia pois joukkueesta. Kuten K.H. mainitsi Vujtek tulee varmasti nostamaan Kucharcikin normaaliin tehoihin. Sen sijaan Burströmin tilanne tulee puntariin jo lähiaikoina mikäli tehoja ei ala tippumaan. Häntä ei ole myöskään auttamassa kukaan vanha tuttu virtuoosi. Burströmin on itse nostettava itsensä suosta. 100 000 euron palkalla on saatavissa enemmän tehoja ja HPK tulee varmasti tekemään ratkaisuja, mikäli muutosta ei tapahdu pian. Eikä kyseessä ole mikään paniikki, vaan tilanne on vain tällä hetkellä täysin kestämätön HPK:n menestymisen kannalta. Luottosentterit eivät voi jatkaa konttaamistaan.
Edit: Sen verran täytyy vielä lisätä, kun luin tarkemmin tätä ketjua, että HPK:lla ei kyllä todellakaan ole varaa odotella näiden senttereiden tehoja paria kuukautta. Puhumattakaan katsomossa istuttamisesta tai Forssaan lähettämisestä. Siinä ei ole mitään järkeä. Jos tässä nyt vain katsellaan pari kuukautta ja tehoja ei löydy, niin siinä vaiheessa ei tarvitse sitten enää korvaajia hankkia. Riittää kun vuokrataan pelurit eteenpäin ja minimoidaan tappiot. Nimittäin vielä kaksi kuukautta lisää samaa rataa kuin alkukausi tarkoittaa sitä, että mitään pudotuspelejä ei tarvitse odotella. Herätyksen on tapahduttava hyvin pian ja HPK:n johto tietää sen. Sen tietävät myös valmentajat ja kyseiset pelaajat itse. Homma ei voi jatkua enää näin.
Musta_Kyy
14.10.2003, 23:59
Mitä yhteistä on Erkki Rajamäellä ja HPK:n alkukauden senttereillä?
No tietysti niillä on yhtä paljon pisteitä. (Kuha 1+1, Bj.. 1+3 ja Suutarinen 0+0, Rajamäki 3+2).
PS
Sinänsä ei tänne kuulu, mutta Erkki olisi ehkä tuonut meidän peliin sitä ryminää, mikä muunmuassa nyt puuttuu. Harmi että halusi vaihdosta vai eikö me huolittu sitä enää?
Edit:
Ei se peräänkuuluttamani Voutilainen keskelle näyttänyt sitten kai tänään HIFK:ta vastaan hyvältä. Silti uskon että nämä meidän viisi sentteriä pystyisivät meitä kantamaan, mikäli kaikilta löytyy malttia ja OIKEANLAISTA YRITYSTÄ.
Viestin lähetti Musta_Kyy
Sinänsä ei tänne kuulu, mutta Erkki olisi ehkä tuonut meidän peliin sitä ryminää, mikä muunmuassa nyt puuttuu. Harmi että halusi vaihdosta vai eikö me huolittu sitä enää?
Eikös Raju-Erkki saanut paikan Tampereen yliopistolta? Tuolla oli varmaan paljon vaikutusta maisemanvaihtoon. Luulisi, että Kerho olisi pitänyt Erkin oikein mielellään.
Musta_Kyy
15.10.2003, 11:15
Viestin lähetti Tomppa
Eikös Raju-Erkki saanut paikan Tampereen yliopistolta? Tuolla oli varmaan paljon vaikutusta maisemanvaihtoon. Luulisi, että Kerho olisi pitänyt Erkin oikein mielellään.
Tiedetään. Halusi siis vaihdosta. Kansantaloustiedettähän tuo meni lukemaan.
Kuznetsov
19.10.2003, 16:28
Tomas Kucharcik on saamassa juonesta kiinni uudelleen. HPK:n kannalta tämä on luonnollisesti ensiarvoisen tärkeä asia. Vladimir Vujtekin paluu kaukaloon, keskenkuntoisenakin, näyttää tuoneen uutta eloa monen muunkin pelaamiseen. Sentteriosastolla Max Kenig on viime peleissä saanut alkuun vastuuta kakkosketjun hyökkäävämmässä roolissa, johon HPK:lla ei tunnu vastuunkantajaa löytyvän. Jukka Voutilainenkin on enemmän laituri, mutta voi hyvinkin olla, että miestä on pakko yrittää istuttaa sentterin paikalle pysyvästi, koska muista ei siihen näytä olevan. Anders Burströmin pelaamisessa ei sinällään ole mitään vikaa, tosin palkkaan suhteutettuna mies on HPK:n paskin hankinta. No, Kerholla on riveissä ainakin liigan kallein kolmossentteri ja tehottomin ulkomaalaissentteri. Meriittejähän toki nekin. Tosiasia kuitenkin on, että HPK:n hyökkääjistöstä on erityisesti kaksi pelaajaa tällä hetkellä suurennuslasin alla. Toinen on Burström ja toinen on Skyttä. Ensi viikolla lienee taas uutta lihaa markkinoilla. Mietintä jatkuu ja yksi asia on varma - vain tehot pelastavat ensin mainitun.
Nostetaanpa tätäkin, edelleen ajankohtaista ketjua. Mielestäni joukkue selkeästi huutaisi nyt sitä peliätekevää ykkössentteriä. Niin kuin olen jossain ketjussa jo ennen kauden alkua ja sen edetessäkin todennut ihmetteleväni seurajohtoa, koska viime kauden jälkeen ei heti hankittu sitä 1. sentteriä.
Meillä siis on loistavat miehet (Kuha, Burre) ketjuihin 2-3. Molemmat tekevät paljon töitä ja hoitavat tonttinsa molempiin suuntiin esimerkillisesti. Jotain kuitenkin puuttuu, epäilin jo kauden päätteeksi, että niinköhän Kuha yltää samoihin tehoihin, nyt kun olisi periaatteessa pakko. Onhan mimes nyt selkeästi se liiderikeskari.
Tämänhetkisellä keskarikalustolla ei pleijareissa pitkälle pötkitä, ei ainakaan nykykunnossa. Niin mahdoton kuin se Kauppilan siirto onkin, niin siinä saattaisi olla ratkaisu. Älkää siis luulko, että haikailen tosissani Kaken perään, tiedän kyllä, että Pelsu ei miehestä luovu. Kuhalle pitäisi kuitenkin saada takaisin se viime kauden ns. 2-keskarin rooli. Silloin tehoja ei odotettu yhtä lailla, ja juuri silloin niitä tuli. No, en tiedä, onko tämä kaikki nyt vain tyhjää kehäpäätelmää, mutta mielestäni nyt olisi tärkeämpää hakea keskaria kuin laituria, niitä meillä kyllä riittää.
vBulletin v3.8.6, Copyright ©2000-2013, Jelsoft Enterprises Ltd.