PDA

View Full Version : HIFK:n taloudellinen tulos


rossoblu
16.09.2003, 13:25
Veikkaajan SM-liigaliitteessä HIFK oli ainoa joukkue, joka ei ollut ilmoittanut menneen kauden tulostaan. Miksi tuloslaskelma ei ole vielä valmistunut tai miksi sitä ei julkisteta? Onko kellään valistunutta arvausta tuloksesta?

Scoutti
16.09.2003, 13:33
Eiköhän se ole jo valmistunut, negatiivinen.

bull
16.09.2003, 13:40
Mistäs näin "tiedät"?

Johannes
16.09.2003, 13:42
Minä olen jo huolissani myös tämän pelikauden 2003-04 taloudellisesta tuloksesta.

Sunnuntain pelissä oli n. 1500 katsojan vaje yleisömäärässä verrattuna budjetoituun 6800 kpl/ottelu. Se on pitkä penni, esim. 20 euron keskimääräisellä lipunhinnalla saadaan vajeeksi 30.000 euroa.

Edes Kortelaisen ja Lindforsin paitojen nostaminen kattoon ei houkutellut yleisöä paikalle.

Huolestuttavaa.

tant gredulin
16.09.2003, 14:13
Sama asia kävi mielessä kuin Johanneksella - maksetaanko nyt hintaa viime kauden esityksistä? Viime vuonna oli melkein pelissä kuin pelissä se 6500 vakituista naamaa.

bull
16.09.2003, 14:20
Viestin lähetti Johannes
Minä olen jo huolissani myös tämän pelikauden 2003-04 taloudellisesta tuloksesta.

Sunnuntain pelissä oli n. 1500 katsojan vaje yleisömäärässä verrattuna budjetoituun 6800 kpl/ottelu. Se on pitkä penni, esim. 20 euron keskimääräisellä lipunhinnalla saadaan vajeeksi 30.000 euroa.

Edes Kortelaisen ja Lindforsin paitojen nostaminen kattoon ei houkutellut yleisöä paikalle.

Huolestuttavaa.

Huolestuttavaa kyllä, mutta muistakaa että maikkari maksaa joukkueille hyvitystä jokusen euron televisioinnin takia.

punaiset_lasit
16.09.2003, 14:32
Viestin lähetti tant gredulin
Sama asia kävi mielessä kuin Johanneksella - maksetaanko nyt hintaa viime kauden esityksistä? Viime vuonna oli melkein pelissä kuin pelissä se 6500 vakituista naamaa.

No kyseessä oli sunnuntaiottelu, joka tuli tv:stä. Takana kauden avausmatsi narreja vastaan kaksi päivää sitten ja odotettu Jeren paluu kotiluolaan ei toteutunut. Hyvinkin ymmärrän tuon 1500 "vajauksen". Paitojen kattoon nostamisestakin taidettiin virallisesti ilmoittaa vasta pari päivää ennen matsia, jolloin moni oli jo tehnyt päätöksensä matsin katsomisesta telkkarista.

Jos ensi lauantaina Pelicansia vastaan Jere pelaa ja hallissa on edelleen alle 6000 ihmistä, niin huolestuisin minäkin. Uskoisin kuitenkin hallissa olevan lähemmäksi 7000 ihmistä sekä minä...

Edit: Niin minähän toki olin sunnuntaina matsissa ;-). Niin kiinnostaa muuten minuakin, mihin tämä tieto persneton tekemisestä viime kaudelta pohjautuu? Surkeasti menneestä kaudesta huolimatta HIFK käsittääkseni ylitti budjetoidun yleisökeskiarvon viime kaudella yli 200 katsojalla, vai?

Scoutti
16.09.2003, 14:39
Viestin lähetti bull
Huolestuttavaa kyllä, mutta muistakaa että maikkari maksaa joukkueille hyvitystä jokusen euron televisioinnin takia.

Ne on budjetissa, jonka mukaan se 6800 on tehty, joten ei käy rahalliseksi paikkaukseksi. Syitä vähyyteen voidaan vain arvailla, Formulat, televisiointi, viikonpäivä ja -aika, ilmat,jne..

Toivotaan että porukkaa peleissä jatkossa käy, muuten on tunnelma sunnuntain luokkaa, tuntui kuin olisi joulukuisessa esim pelicans pelissä istunut..

JV
16.09.2003, 16:20
Frank kertoili ajat sitten jossain haastattelussa kokemuksen osoittaneen että jos vajausta keskiarvossa tavoitteeseen nähden on ensimmäisen neljänneksen jälkeen useampi sata sitä on käytänössä mahdoton kiriä myöhemmin. Eli katsellaan tämä ensimmäinen kierros. Itseä enemmän huolettaa narrien 10500 yleisö kauden avauksessa, alkavatko paikalliskamppailut riittää? Voi olla vaikea saada tupa edes yhtä täyteen kuin viime kauden narripeleissä, etenkin jos ei voittoja narreista ala kuulua.

Carlos
16.09.2003, 16:35
Viestin lähetti JV
Itseä enemmän huolettaa narrien 10500 yleisö kauden avauksessa, alkavatko paikalliskamppailut riittää? Voi olla vaikea saada tupa edes yhtä täyteen kuin viime kauden narripeleissä, etenkin jos ei voittoja narreista ala kuulua.

Niinpä, eiköhän tämä ole ollut selvää jo ajat sitten että kiinnostus näihin paikallisvääntöihin vähenee ja vähenee vain koko ajan. Jos jollain on vetää kehiin tilastoa paikallispelien katsomojen täyttöprosenteista viime vuosilta, olisi kiva nähdä.

Ei vain tunnu liigapomojen pienehköön mieleen mahtuvan että määrä ei korvaa laatua, ei vaikka sitä määrää tunkee kuinka paljon tahansa. Jossain on kyllä vikaa jos kauden avauspeli, vielä paikallis -sellainen ei vedä tupaa täyteen.

Saas nähdä kuinka kauan menee, kunnes joku tajuaa tehdä asialle jotain?

Jude
16.09.2003, 16:36
Viestin lähetti punaiset_lasit
Surkeasti menneestä kaudesta huolimatta HIFK käsittääkseni ylitti budjetoidun yleisökeskiarvon viime kaudella yli 200 katsojalla, vai?

IFK:n yleisöbudjetti oli 6500 ja toteutunut yleisömäärä 6550, joten 50:llä katsojalla ylitettiin. Jeren palatessa luulisi ainakin parin ensimmäisen pelin olevan loppuunmyytyjä. Toivottavasti IFK informoi hyvissä ajoin Jeren paluun. Sunnuntaina pelaa myös vävy, joka tuonee jonkin verran ylimääräistä väkeä katsomoon.

Noutaja#9
16.09.2003, 16:36
Yksi syy on myös lippujen hinnoissa. HIFK:lla taitaa olla liigan kalleimmat liput? Esim. minä sain vanhempani sunnuntaina hallille vain sen takia, että Köllin ja Saken paidat nostettiin kattoon, muuten hekin olisivat jääneet kotiin ja katsoneet pelin tv:stä. Kaksi lippua sunnuntain peliin maksoi 45€. Ja mitä sai vastineeksi? Taitaa olla erittäin vaikeaa ellei jopa mahdotonta saada budjetoitu 6800 katsojaa / peli tulevalla kaudella.

Rebel
16.09.2003, 16:53
Viestin lähetti Noutaja#9
HIFK:lla taitaa olla liigan kalleimmat liput?


IFK:n hinnat:
1 24 €
2 22,5€
3 21 €
4 17,5€
5 12,5 €
Blues, Narrit ja tPS-lisät 3,5€ooh.

Narrit:

26/30 €
18 €
13 €

IFK-lisä 3€ooh.

Blues:

25 €
22 €
16 €
13 €
10 €
16 €

Ja ovelta ostettaessa hinta nousee eurolla.

Lisäksi sanoisin, että on turhaa ruveta tässä vaiheessa kautta ripottelemaan sitä tuhkaa päällensä joka asiasta. IFK elää vielä.

Eli meillä ei ole kalleimmat liput edes pääkaupunkiseudulla, vaan Narreilla ja Bluesilla.

Svante
16.09.2003, 19:25
Viestin lähetti Johannes


Edes Kortelaisen ja Lindforsin paitojen nostaminen kattoon ei houkutellut yleisöä paikalle.

Huolestuttavaa.

Huolestuttavaa tässä tilaisuudessa tai lähinnä sen markkinoinnissa oli se, ettei sitä juuri markkinotu kunnolla.
SportFM:ssä pyörineet mainospätkät kertoi kylläkin, että paitoja nostetaan kattoon, muttei kenen eikä mihin aikaan tilaisuus alkaa.
Moni hallissa seisoi jälleen kerran tuopin ääressä kun koko hoito alkoi.

Säälittävää seistä jäällä puolityhjien katsomoiden edessä.
No eihän katselijoita voi syyttää kun ei itse The Sir Penttikään jaksanut tulla paikalle onnittelemaan kavereita.

Ja sitten itse asiaan, eli HIFK:n taloudelliseen tilanteeseen: Onhan sitä yhtä sun toista kuultu, mutta haitanneeko tuo mittään.
Miinuksen puolelle meni, arvelen (tai kaveri kertoi...).

Kuten Johannes tuossa mainitsi on huolestuttavaa mikäli yleisö pysyy jatkossakin kotona. Takuuvarma on se, että kun IFK joskus saa jalkeille iskukykyisen ja värikkään pelityylin omaavan joukkueen niin halli täyttyy. Tällä hetkellä hankitaan vain "edullisia" ulkomaaneläviä sekä hyysätään suuria liikemiehiä ja muita liituraitoja kaikkine ravintolapalveluineen. Niitäkin tarvitaan, mutta panostaa pitää ehdottomasti myös suureen yleisöön.

Alfred
16.09.2003, 19:39
Ainakin kausikortit taitavat olla IFK:lla kalleimmat, lähemmäs 650€ (klubikortilla fani-päätyyn 434€).

Mutta kelatkaapas sitä, että esimerkiksi tPS:n kannattajat saavat kausikorttinsa hintaan 200€! Siihen päälle vielä fanipaita, vapareita tepsin futismatseihin ym. mukavaa...
Sick!

Johannes
16.09.2003, 20:04
Lapsiperheet on tietysti yksi kohderyhmä, joka on täysin laiminlyöty markkinoinnissa. Kaikkiin muihin paitsi blues-, jokerit- ja tps-peleihin pitäisi olla myynnissä 2 aikuista+2 lasta lippupaketteja, jotka maksavat n. 35 euroa, E- ja F-katsomoihin.

Tällä tavalla kasvatettaisiin tulevia faneja ja puolisot pääsisivät välillä edullisesti peliin mukaan eli olisi koko perhe yhdessä lätkämatsissa hurraamassa HIFK:lle.

Yksi pieni erikoisuus HIFK:n ilmoitetussa budjetoinnissa on pääsylipputulojen määrä verrattuna edelliseen kauteen. Jääkiekkolehden 7/2003 mukaan HIFK odottaa tällä kaudella saavansa pääsylipputuloja 2.585 m€ yleisökeskiarvolla 6800.

Ennen viime kautta vastaavat summat olivat 2.700m€ ja 6500. Toteutunut määrä oli kai n. 6550.

Yleisömäärä nousee 300 kpl/ottelu, mutta tulot lipuista vähenevät 115t€. Vähän outoa, kun lippujen hinnat eivät ole ainakaan laskeneet.

Yhteistyösopimukset tuottavat erittäin paljon enemmän kuin vuosi sitten. Ero on jopa 467t€. Siellä on tehty hyvää työtä.

HIFK myy budjetin mukaan kauden aikana n. 190.000 lippua ja tienaa niillä 2.585m€. Lipusta saatu tulo on keskimäärin n. 14€. Merkittävän osan pääsylipuista täytyy olla mukana yhteistyösopimuksissa tai myykää minullekin keskihinnan mukaan laskettu kausikortti.

JV
16.09.2003, 21:28
Viestin lähetti Johannes

HIFK myy budjetin mukaan kauden aikana n. 190.000 lippua ja tienaa niillä 2.585m€. Lipusta saatu tulo on keskimäärin n. 14€. Merkittävän osan pääsylipuista täytyy olla mukana yhteistyösopimuksissa tai myykää minullekin keskihinnan mukaan laskettu kausikortti.

Juuri noin se menee. Voit tehdä IFK:n kanssa diilin että otat x valomainosta ja y kausikorttia hintaan z euroa. Tuo z laskettaneen sitten sponsorituloihin. Juu ja en tiedä paljonko pelkät mainokset maksavat ja miten kausikorttien määrä vaikuttaa diilin hintaan.

edit:Ja kallein kausikortti on muuten sitten karvan verran yli 5000 euroa 0% alvilla. Sillä päsee Royaliin. Lisätietoa kotisivuilta aitiot ja klubit kohdasta.

punaiset_lasit
16.09.2003, 22:17
Viestin lähetti Jude
IFK:n yleisöbudjetti oli 6500 ja toteutunut yleisömäärä 6550, joten 50:llä katsojalla ylitettiin. Jeren palatessa luulisi ainakin parin ensimmäisen pelin olevan loppuunmyytyjä. Toivottavasti IFK informoi hyvissä ajoin Jeren paluun. Sunnuntaina pelaa myös vävy, joka tuonee jonkin verran ylimääräistä väkeä katsomoon.

Ok ylitti 50 sitten. Saatoin muistella toissa kauden lukuja. No HIFK kumminkin ylitti tavoitteensa vaikka menestys oli mitä oli. Itse uskoisin tämän kauden yleisökeskiarvon olevan kauden päätteeksi 6731. Vetoja ;-)?

Henkku
17.09.2003, 03:49
Aika mielenkiintoista että IFK tavoittelee katsojakeskiarvoonsa noinkin merkittävää lisäystä. Runkosarjastahan on tullut lähes merkityksetön, kun vielä sijalta 10 voi keväällä pinnistää mestariksi saakka. Ihme ellei tämä rupea näkymään yleisömäärissä, pätee tietysti muihinkin joukkueisiin.

6800 katsojan keskiarvoon IFK on muuten tähän mennessä yltänyt vain mestaruuskaudella 97-98 (7162) ja sekoilukaudella 00-01 (6816). Kova on siis tavoite.

Svante
17.09.2003, 07:46
Viestin lähetti Johannes

Yhteistyösopimukset tuottavat erittäin paljon enemmän kuin vuosi sitten. Ero on jopa 467t€. Siellä on tehty hyvää työtä.



Ollaaanpa pikkutarkkoja. Ei tuota vielä mitään koska kausi alkoi vasta. Kyseessä on budjetti, eli siihen pitäisi päästä. Kausokorttien hintataso tai pikemminkin kate muodostuu myös siitä, että esim. Urheilumedioilla on omat kiintiönsä. Näihin kiintiöihin sisältyy ilmoittelua IFK:n lehdessä (otteluohjelmassa?) + kausarit. näitä kausreita myydään vain yrityksille ja hinta on sama kuin ostaisi suoraan IFK:lta. Ainakin vierelläni istuva kaveri väittää näin.

bambamcam
17.09.2003, 09:35
Viestin lähetti Alfred
Ainakin kausikortit taitavat olla IFK:lla kalleimmat, lähemmäs 650€ (klubikortilla fani-päätyyn 434€).

Mutta kelatkaapas sitä, että esimerkiksi tPS:n kannattajat saavat kausikorttinsa hintaan 200€! Siihen päälle vielä fanipaita, vapareita tepsin futismatseihin ym. mukavaa...
Sick!

Tämä kausikorttien liian korkea hinta on suurin syy yleisömäärien vähenemiseen. Irtolipuilla käyvät miettivät joka kerta kannattaako hallille lähteä seuraavaan peliin. IFK:n esitykset ovat olleet viime vuodet sitä luokkaa, että välillä ei tarvitse edes miettiä ja laittaa rahat johonkin muuhun joka tuo hyvän olon. IFK:n peleissä on tullut lähinnä tatti otsaan katsellessa kuinka vieraat antavat IFK:lle kyytiä.

Esitys Tapparaa vastaan oli taas vaihteeksi sellainen, että jään odottelemaan aikoja parempia. Tämä käyköön esimerkkinä irtolippulaisen ajatusmaailmasta. Halvan kausarin ostaisin melko varmasti mutta nämä törkyhintaiset Pentin sirkusliput jätän väliin.

Peliesitykset kotona kuntoon ja 10 euron liput nurkkiin (F1,F9,E1,E9) lisättynä huokealla kausikortilla ja tupa pysyisi täynnä. Tärkein tekijä on tietenkin joukkueen peliesitykset. Munatonta kaartelua ei tule kukaan katsomaan. Kärkipään jengit tulisi hoitaa kotona ja huonommille pitäisi antaa välillä oikein kunnon kyytiä. Koska IFK on viimeksi pyöritellyt murskalukemat taululle?

Simon
17.09.2003, 09:56
Erittäin hyvin sanottu. Eipä ole paljon lisättävää.

Ihmetykseni oli suuri, kun tämän kauden alkaessa lippujen hintoja ei nostettu. Jotain häpyä siellä byroossa sentään taitaa olla jäljellä, se oliskin vielä puuttunut, että superpaskan viime kauden jälkeen lippujen hintoja olisi vielä hieman hilattu ylöspäin. Sunnuntain Tappara-peli tuli seurattua paikan päältä, mutta enpä tiedä milloin hotsittaa seuraavan kerran raahautua halliin. Toki Joren eka kotimatsi olis kiva nähdä lehtereiltä, mutta sen verran munatonta touhua oli se sunnuntain räpellys, etten ihan heti aio harvoja ropojani sijoittaa samaan sontaan.

Jos vaan fyrkkaa piisaisi, hommaisin toki sen perkeleen tyyriin kausarin, peliesityksistä riippumatta (pienin varauksin). Voishan sitä kruununjalokivien arvoista läpyskää jaella sitten hyvän päivän tutuille lainaksi jos oma vitutuskynnys olisi ylittynyt riittävästi.

Janos
17.09.2003, 21:18
Viestin lähetti bambamcam
Koska IFK on viimeksi pyöritellyt murskalukemat taululle? Tämähän tapahtui viime tammikuussa, kun IFK veivaili varamiehisiä (oli IFK:ltakin poissa miehiä) Kärppiä himassa luvuin 7-1.

Mutta joo, kausarien hinnat ovat aivan liian korkealla, itse asiassa kun asiaa ajattelee, niin ei niistä tule kuin muutaman kymmenen euron säästö verrattaessa siihen, että ostaisi joka kotiotteluun samalle paikalle irtarin. Jos saataisiin halvimmat kausarien hinnat siihen 250-300 euroon, niin olisi tällaisille opiskelijoillekin enemmän järkeä ostaa se kausari.

bambamcam
18.09.2003, 13:20
Viestin lähetti Janos
Tämähän tapahtui viime tammikuussa, kun IFK veivaili varamiehisiä (oli IFK:ltakin poissa miehiä) Kärppiä himassa luvuin 7-1.



Kiitos. Itsestä tuntuu, että IFK on viimeksi pyöritellyt Kalpaa rumin numeroin ja siitä on aikaa.

tant gredulin
18.09.2003, 14:18
B2-puolen keskustelufoorumilla on nyt ensimmäiset löylyt heitetty. Jonkun topicin alta löytyi lause 'mistä uudet fanit'. Joka vuosihan kypsyy uusi vuosikerta katsojia (siis ei 'kypsy' vaikka kyllä niinkin käy) - mihin he eurosensa kantavat? Kaikilla ei ole perimässään IFK-geeniä, ja joitakin pitäisi siis houkutella ihan oikeilla peliesityksilläkin the Halliin. Jonkin aikaa asiat pyörivät vanhoilla meriiteillä, mutta kuinka kauan? Kaani-peli kertonee jo sitten yleisötilanteesta enemmän, varsinkin jos Jere saadaan mukaan.

edit: yks ässä

bambamcam
19.09.2003, 08:45
Viestin lähetti tant gredulin
Kaani-peli kertonee jo sitten yleisötilanteesta enemmän, varsinkin jos Jere saadaan mukaan.



Lahden Lepakot voitetaan 3-2 ja kaikki on taas hyvin. Ollaan taas tavoitteessa ja paukutellaan henkseleitä. Harlekiini tehnyt tehot 0+1 ja Pena pääsee kehumaan huippuhankintaansa. Yleisöä on n.5500 ja hekin pysyvät hiljaa. Ottelun parasta antia ovat kuitenkin Mäkkärin töötit. Väärässä jengissä kylläkin. Missä mättää?

Korak
19.09.2003, 09:12
Viestin lähetti bambamcam
Ottelun parasta antia ovat kuitenkin Mäkkärin töötit. Väärässä jengissä kylläkin. Missä mättää?

Meillä ei ole käyttöä kyseiselle kaverille.

Kyllähän IFK:n pitää hyvissä ajoin ilmoittaa Jeren paluusta, jotta katsomoon tulisi jengiä oikein kunnolla.

Tant gredulin...kyllähän sinne uusia faneja saa tulla vaikka millä mitalla. Rohkeasti mukaan vaan.

tant gredulin
19.09.2003, 11:24
Viestin lähetti Korak
Meillä ei ole käyttöä kyseiselle kaverille.

Kyllähän IFK:n pitää hyvissä ajoin ilmoittaa Jeren paluusta, jotta katsomoon tulisi jengiä oikein kunnolla.

Tant gredulin...kyllähän sinne uusia faneja saa tulla vaikka millä mitalla. Rohkeasti mukaan vaan.

Joo, samaa mieltä, mukaan vaan - mutta millä niitä uusia sinne houkuttelee? Hyvillä ja vauhdikkailla peleillä? Omassa perimässäni istuu IFK niin tiukasti, että the Hallissa istuu jo kannattaja kolmannessa sukupolvessa. Mutta ne, jotka juuri nyt valitsevat pk-seudun joukkueista omansa...?

Jereä ja /tai Jerellä markkinoitaessa kohderyhmäkin on pienempi ja spesifimpi kuin 'koko perheen Jokereilla' tai Bluesin perhelipuilla.

karel de groot
19.09.2003, 14:00
Viestin lähetti tant gredulin
Joo, samaa mieltä, mukaan vaan - mutta millä niitä uusia sinne houkuttelee? Hyvillä ja vauhdikkailla peleillä? Omassa perimässäni istuu IFK niin tiukasti, että the Hallissa istuu jo kannattaja kolmannessa sukupolvessa. Mutta ne, jotka juuri nyt valitsevat pk-seudun joukkueista omansa...?

Jereä ja /tai Jerellä markkinoitaessa kohderyhmäkin on pienempi ja spesifimpi kuin 'koko perheen Jokereilla' tai Bluesin perhelipuilla.

No joo, pääkaupunkiseudun fanijaossa IFK on ollut häviäjä jo viimeiset 3 kautta, mikä ei todellakaan ole ihme. Pelien taso on keskinkertaisen ja surkean välimaastossa, eikä todellisia taiteilijoita ole punapaitaan saatu puettua. Peli on ollut tylsää katsottavaa, todella muutamaa poikkeusta lukuunottamatta. Ei sellainen voi houkutella uusia faneja nykyisten IFK-piirien (perhe, suku, kaveripiiri jne.) ulkopuolelta. IFK:ssa ei ole ollut HYPEä nimeksikään!

Espoossakin on viime kaudella näkynyt muitakin kuin vierasjoukkueen kannattajia, eikä ihme: Pelien viihdearvo on aivan toista luokkaa kuin IFK:lla! Suurin syy tähän on tietysti Caloun. Kyllä sen tasoinen ja tyylinen pelaaja vetää kotijoukkueen paidassa täyteen vaikka normaalisti puolityhjän Turkuhallin...

Jokereilla vaikuttaa positiivisesti vielä toissakautinen mestaruus. Tietysti kantakaupungista itään löytyy perinteisiä jokerifani-sukuja, jotka ovat olleet Nordiksen katsomoissa jo 60-70-luvulla.

Summa summarum:
Onneksi meitä IFK-verisiä löytyy edelleen! Itse olen vasta kolmannen polven IFK-lainen, mutta kunhan perheenlisäystä tulee, saa IFK myös lisää "addikteja"...!

bambamcam
20.09.2003, 23:16
Viestin lähetti bambamcam
Lahden Lepakot voitetaan 3-2 ja kaikki on taas hyvin. Ollaan taas tavoitteessa ja paukutellaan henkseleitä. Harlekiini tehnyt tehot 0+1 ja Pena pääsee kehumaan huippuhankintaansa. Yleisöä on n.5500 ja hekin pysyvät hiljaa. Ottelun parasta antia ovat kuitenkin Mäkkärin töötit. Väärässä jengissä kylläkin. Missä mättää?

Vähän sinnepäinhän se meni. Yleisöä 5342. Harkins taituroi 0+5.

Svante
21.09.2003, 09:58
Viestin lähetti bambamcam
Vähän sinnepäinhän se meni. Yleisöä 5342. Harkins taituroi 0+5.

Tämä sana "Yleisömäärä" on harhaanjohtava.
Siis, myytyjä lippuja 5342 ja paikan päällä huomattavasti vähemmän ja kun linja jatkuu alkaa Restelkin sulkemaan luukkuja koska ei kannata pitää kaikkia myyntipisteitä auki kun ei ole väkeä.
Tämä kaikki vaikuttaa IFK:n taloudelliseen tilanteeseen.

Sledge Hammer!
22.09.2003, 07:37
Viestin lähetti Svante
kun linja jatkuu alkaa Restelkin sulkemaan luukkuja koska ei kannata pitää kaikkia myyntipisteitä auki kun ei ole väkeä.


Sulkisi vaan kaikki ja palattaisiin entiseen. Nimimerkillä nakki eurolla.

Johannes
22.09.2003, 10:30
Nyt olemme n. 3000 katsojaa yleisötavoitteesta perässä. 3000 x 20€= 60.000 euroa. Sen verran ollaan ainakin tällä hetkellä pääsylippujen osalta budjetista perässä.

Torstain peli bluesia vastaan näyttää jo aika hyvin onko irtolippuja ostavien henkilöiden mielenkiinto HIFK-jääkiekkoon kokenut todellisia vaurioita. Jos jeren avauspeli ei vedä hallia täyteen, niin mikä sitten.

Kausi on vasta alussa, eikä kahdesta pelistä voi vielä vetää johtopäätöksiä koko kauden osalta, mutta aika huolestuttava asia nämä pienet yleisömäärät ovat.

Maalituomari
22.09.2003, 10:45
Viestin lähetti Johannes

Kausi on vasta alussa, eikä kahdesta pelistä voi vielä vetää johtopäätöksiä koko kauden osalta, mutta aika huolestuttava asia nämä pienet yleisömäärät ovat.

Kyllä huolestuttaa joo. Ensimmäisen matsin alhaista yleisömäärää selvittänee hieman televisiointi, mutta viime lauantain, siis lauantain, Pelicans-matsi olikin mysteeri.Vaivaiset 5300 silmäparia paikanpäällä. Huhuu, näilläkö mennään? No aikataulussa ei ainakaan olla tässä(kään) suhteessa.

Toisaalta ei muillakaan pääkaupunkiseudun joukkueilla ole aihetta henkseleiden paukutteluun. Jokerit saa avausmatsiin IFK:ta vastaan reilut 10 000 katsjoaa, joista muutama tuhatta huuttaa punaisten puolesta. Kärppiä vastaan reilut 7000 ilmoitettua katsojaa, paikanpäällä max. 6000.
HVM Blues keräsi viime perjantaina HPK-matsiin 3800 sielua.
Että ei tämä nyt hyvältä näytä muidenkaan osalta.

Svante
22.09.2003, 20:18
Muistakaa erään nimimerkin kirjoitus viime kaudella. Se meni jotenkin näin:
"Urheilullinen menestys ei tule koskaan olemaan tärkein asia....."

Kun tällaista viitsitään edes ääneen sanoa, niin kiitos ja näkemiin IFK!

Kun ei ole urheilullista menestystä ei ole taludellista menestystä.
Kun talous menee kuralle lähtee henkilökuntaa ekana kilometritehtaalle. Sitten lähtee sponsorit ja sitten.... jää enää tj ja joku assari ja toimisto siirretään jälleen Mäntykadulle Meilahteen.

Nyt kannattaa myös palauttaa mieleen Matikaisen kolmivuotis projekti.
Kausi 2001 - 2002 oli taloudellisesti hyvä mutta urheilullisesti paska. Talouden tulos perustui pääasiassa NHL:stä saatuihin korvauksiin. Näihin korvauksiin Penalla ei tiettävästi ollut mitään osuutta. Mikäli korvauksia ei olisi tullut olisi tulos ollut todennäköisesti pakkasen puolella. Näin väitetään.

Kausi 2002- 2003 oli talodellisesti katsottuna tappiollinen ja urheilullinen menestys oli, yllätys, surkea.

Kausi 2003 - 2004 on juuri alkanut ja taloudellinen tilanne näyttää vaarantuvan vakavasti kun yleisöä on hieman päälle 4000 vaikka lippuja on myyty runsaat 5000 / ottelu. Urheilullinen menestys on surkea vielä toistaiseksi ja mikäli peliesitys ei paranne jää paikallaoleva yleisömäärä alle 4000.

Näihin kausiin sisältyy myös niinkin erikoisia asioita, että pelaajia pelaa eri Eurooppalaisissa seuroissa mutta IFK:n maksamana.
Pari huonoa valmentajaa on samalla ammattitaidolla tullut valittua.