PDA

View Full Version : Pelicansin pelipaidat varastettu


M@rko77
12.09.2003, 14:05
"Pelicansin pelipaidat varastettiin

Jääkiekon SM-liigajoukkue Pelicansin uunituoreet vieraspelipaidat varastettiin perjantain vastaisena yönä lahtelaisesta liikkeestä, jossa paidat olivat olleet mm. niihin kuuluvien mainosten kiinnittämistä varten.
Pelicans aloittaa SM-liigan perjantai-iltana kotiottelulla HPK:ta vastaan ja heti lauantaina lahtelaiset matkustavat Ouluun Kärppien vieraaksi.
- Rahallisena menetyksenä puhutaan muutamasta tuhannesta eurosta. Suurin vahinko tässä on se ylimääräinen vaiva, jonka varkaus aiheuttaa, sanoi Pelicansin toimitusjohtaja Jorma Kosonen perjantaina.
Pelicans joutui pyytämään Kärppiä pelaamaan lauantain kotiottelunsa vieraspaidoillaan, koska lahtelaisilla ei ole kuin yksi vaatekerta käytössään.
- Ei ole sanottua, vaikka paidat vielä löytyisivätkin, mutta siitä tässä on lähdettävä, että uudet paidat on pistettävä tilaukseen. Niiden saamiseen menee viikosta kahteen, arvioi Kosonen.
Pelicansin pelipaidat eivät todennäköisesti olleet yöllisen murron pääkohde, sillä varkaat olivat ottaneet mukaansa myös muita vaatteita sekä arvo-omaisuutta.
Jääkiekkoilijoiden varsinaiset pelipaidat ovat aivan erilaisia kuin seuran myymät ns. fanituotteet. - Ei niitä ainakaan Suomessa voi käyttää ilman, että siitä jäisi kiinni, totesi Kosonen.
Myös rikospoliisissa arveltiin, etteivät varkaat ehkä ymmärtäneet, mitä he veivät. - Jos joku kaupittelee pelipaitoja, silloin ostajan pitäisi ymmärtää, että kyse on anastetusta omaisuudesta."

ESS

Eisenhower
12.09.2003, 14:21
Kaikenlaista harmia...

lommi
12.09.2003, 15:41
tää tästä vielä puuttukin..Kauppilan kidnappausta odotellessa...

RV16
12.09.2003, 15:46
Kateus pistää näköjään ihmisen tekemään ihmeellisiä asioita :)

Everton
13.09.2003, 10:43
Kiinnitti huomiota kovasti se, että paidan hinnaksi mainittiin 150 yhteisvaluuttaa. Pikkaisen tyyriin tuntuinen hinta meikäläisen mielestä. Ei kai kiekkoseurat noin paljoa voi yhdestä paidasta maksaa?

cock
13.09.2003, 10:56
Tarkkailkaapa Pelicansin yleisöä seuraavissa peleissä. Voi olla että entistä enemmän pussileukapaitoja näkyy katsomossa

Eisenhower
13.09.2003, 10:57
Viestin lähetti Everton
Kiinnitti huomiota kovasti se, että paidan hinnaksi mainittiin 150 yhteisvaluuttaa. Pikkaisen tyyriin tuntuinen hinta meikäläisen mielestä. Ei kai kiekkoseurat noin paljoa voi yhdestä paidasta maksaa? Kiinni tikatut brodeeratut mainokset, numerot, nimet ja logot maksavat. Kyse on ammattilaisen asusta, eikä mistään fanipaidasta.

Ike

pekoni
13.09.2003, 12:06
Viestin lähetti Everton
Kiinnitti huomiota kovasti se, että paidan hinnaksi mainittiin 150 yhteisvaluuttaa. Pikkaisen tyyriin tuntuinen hinta meikäläisen mielestä. Ei kai kiekkoseurat noin paljoa voi yhdestä paidasta maksaa?

Puhdas lainaus Annulin tekstiä Ässien osastolta fanit/fanclub-ketjusta:

Fanipaita maksaa 60 euroa ja on perinteinen fanipaita.

Applikoitu paita (eli numerot yms. ommeltuna paitaan) mainoksilla maksaa noin 130 euroa ja ilman mainoksia jotain 40 euroa enemmän.

Ja nyt tällä hetkellä on tarjous, jonka mukaan seisomakatsomon kausikortin ostaneet saavat fanipaidan 40 euroon ostaessaan kausikortin. Tuo on siis perinteinen fanipaita. Tarjouksen kestosta en osaa sanoa.

Tuo 170 euroa maksava paita pitäisi olla täydellinen kopio pelaajien käyttämästä paidasta - ilman mainoksia. En siis ihmettelisi yhtään jos pelaajien itsensä käyttämät paidat maksavat myös...

Everton
13.09.2003, 14:14
Juu, ymmärrän kyllä, että pelaajien paitojen täytyy olla pikkaisen tukevammin tehty kuin fanipaitojen, ja siten hinnankin aikalailla eri. Tuntui vaan niin suolaselle tuo hinta, varsinkin kun ajattelee, että seuroilla on varmastikin sovitut diilit valmistajien/tukkujen kanssa. Mutta tuo brodeeraus on kyllä kallista puuhaa. Enpäs tullut ajatelleeksi, ettei kaikki paitojen lirputtimet ja lärpättimet olekaan leikkaa&liimaa-periaatteella toteutettuja.

Voi kyllä olla hankala myydä, mikäli eroavat runsaasti fani- tai vanhoista paidoista. Turpakäräjät odottanevat voroa?