View Full Version : Ritarin uudet vaatteet
Toimitus
06.09.2003, 20:22
Jukka Jalosen tuoreet mietteet (http://www.jatkoaika.com/smliiga.php?sivu=kolumnit&id=1381) viikkoa ennen kauden alkua.
palle fontän
07.09.2003, 11:19
Tuossa jutussa eniten pisti silmään se, että Jalonen sanoi antavansa kunnollisen mahdollisuuden läpilyöntiin varsinkin Suutariselle sekä myös Sillanpäälle. Oikeaa puhetta.
" En usko, että pystyisimme tällä kaudella tappelemaan Liigan terävimmässä kärjessä."
Tuossa lause, joka itsellä eniten pisti silmään. Tavoitteet oli muistaakseni jossain vaiheessa ainakin joukkueen johdon taholta paljon kovemmat, kuin tämän J. Jalosen lausunto antaa ymmärtää. Muutenkin ollaan menossa ilmeisen vaatimattomalla linjalla. "Pelataan pisteistä" jne.
Eli välivuotta ilmeisesti kannattaa alkaa odotella?
Viestin lähetti sopuli
Tuossa jutussa eniten pisti silmään se, että Jalonen sanoi antavansa kunnollisen mahdollisuuden läpilyöntiin varsinkin Suutariselle sekä myös Sillanpäälle. Oikeaa puhetta.
Toivottavasti näin myös käy. Suutarinen on vihdoinkin kehittynyt siihen pisteeseen, että hänellä on mahdollisuus tehdä läpimurtonsa tällä kaudella.
Sillanpää pelasi hyvin jo viime kaudella ja jos hän saa enemmän peliaikaa, niin tulos saattaa olla sen mukainen.
Odotan paljon kummaltakin pelaajalta. Heistä voi tulla seuraavat HPK-menestyjät, tyyliin Kapanen ja Miettinen.
Flonaldo
07.09.2003, 12:42
Viestin lähetti Axel K.
Eli välivuotta ilmeisesti kannattaa alkaa odotella? Jos muut joukkueet ehdoin tahdoin tahtovat ottaa ennakkosuosikin viitan harteilleen, ja siihen kuuluvat paineet, niin siitä vaan. Onpahan sitten taas hauska kuunnella HN-lähetyksiä joulukuussa, kun jokainen HPK-insertti alkaa tutuin sanoin: "Syksyn yllättäjäjoukkue..."
Jalosen kommenti voi myös viitata siihen, ettei tällä kaudella jahdata runkosarjan voittoa liikaa ja hyydytä sitten pudotuspeleissä. Mielestäni runkosarjan voitosta tuli liian iso ja tärkeä asia viime kaudella. Nyt tähtäimessä pitäisi olla pudotuspelit ja hyvän pelisysteemin ja ketjukoostumusten löytäminen.
Kyllä tällä porukalla mennään pleijareihin. Siellä pitääkin sitten pelata erilaista peliä ja nyt on ehkä kasassa sellainen ryhmä, jolta se play-off pelaaminen onnistuu -- Burström on hyvä aloittaja, Virta on kokenut pudotuspelivääntäjä, Vujtek ja Kuha ovat taitavia ja vaarallisia ylivoimalla, Louhelta löytyy suoraviivaisuutta, Voutilainen tekee tärkeitä maaleja --- veikkaankin, että yvllä Voutilainen-Burström-Vujtek voisi olla aika kova yhdistelmä, pakkeina Tuulola-Aalto.
Kuznetsov
07.09.2003, 13:24
Jalonen puhui asiaa, mutta seurajohto tekee täysin päinvastaisia ratkaisuja. Marginaalipelaajia haalitaan organisaation ulkopuolelta ja kaikki jäljellä olevat resurssit menevät niihin. Tällä hetkellä HPK:n kiinnitettyä kaikki try-outit, ei resursseja riitä enää Jalosen kaipaamille pelaajatyypeille. Ei sentteriä, ei pakkia - vain 3 uutta hyökkääjää, joista korkeintaan yhdelle on käyttöä. Mihin helvetin väliin tässä tilanteessa annetaan Suutariselle ja Sillanpäälle "todellinen mahdollisuus"? Vai palkattiinko nämä try-outit huutosakin vetäjiksi? HPK:n johto tuhlaa resurssinsa ylileveään, tasottomaan hyökkäysmateriaaliin ja samalla valmennusjohto haikailee kunnon pakkia, jotta pelitavan muutokselle olisi edellytyksiä.
Seurajohto tuhlaa rahoja epäolennaisiin hankintoihin. Mikäli pelaamisessa eletään realiteettien mukaan ja todetaan, että viime kausien tapaiseen kiekolliseen hallintaan ei ole edellytyksiä, niin ensimmäinen asia mihin tulisi kiinnittää huomiota on puolustus. P-U-O-L-U-S-T-U-S ! HPK:n tämän hetkinen pakkikaarti ei kestä minkäänlaista pelitavan muutosta. Taso loppuu 3 pelaajan jälkeen totaalisesti. Passiivisemmalla ja kiekottomaan peliin painottuvalla pelitavalla HPK voi tällä puolustusmateriaalilla heittää hyvästit menestyshaaveille samantien. Ei riitä fyysisyys eikä riitä puolustustaidot omalla alueella. Heino, Aalto, Korkeavuori - mihin helvettiin tässä joudutaankaan pelitavan muutoksella?
Viestin lähetti Flonaldo
Jos muut joukkueet ehdoin tahdoin tahtovat ottaa ennakkosuosikin viitan harteilleen, ja siihen kuuluvat paineet, niin siitä vaan. Onpahan sitten taas hauska kuunnella HN-lähetyksiä joulukuussa, kun jokainen HPK-insertti alkaa tutuin sanoin: "Syksyn yllättäjäjoukkue..."
No joo, ajattelin itsekkin tuota. Mutta muistaakseni jossain haastattelussa joku johtohenkilö sanoi että tavoitteet ovat edelleen korkealla ja siksi tehdään tälläisiä hankintoja (Vujtek, Virta). Voi olla että muistan väärin.
No valmentajat ovat tietenkin valmentajia ja puhuvat omasta näkökulmastaan kuten markkinamiehet omastaan. Ja hyvähän se on ettei uhota liikaa, saadaan keskittyä itse asiaan rauhassa.
Itseäni kyllä hämmentää tämän hyökkääjien virta HPK:hon muutaman muun kirjoittajan tavoin. Mihin hemmettiin näitä kaikkia tarvitaan? Vai onkohan johdolla tiedossa jotain esim. pelaajien terveystilanteeseen nähden, mitä ei haluta tuoda julki?
Peter Gabriel
08.09.2003, 08:31
[QUOTE]Viestin lähetti Kuznetsov
[B]Jalonen puhui asiaa, mutta seurajohto tekee täysin päinvastaisia ratkaisuja. Marginaalipelaajia haalitaan organisaation ulkopuolelta ja kaikki jäljellä olevat resurssit menevät niihin. Tällä hetkellä HPK:n kiinnitettyä kaikki try-outit, ei resursseja riitä enää Jalosen kaipaamille pelaajatyypeille.
Kuzne puhuu asiaa
rinkeli22
08.09.2003, 15:34
Viestin lähetti Axel K.
" En usko, että pystyisimme tällä kaudella tappelemaan Liigan terävimmässä kärjessä."
Itse näkisin tässä vain nöyrän asenteen. Uhoamisen aika on ohi. Toivottavasti myös faneilla, vaikka ainahan sitä hehkuttaa saa..
Jalosen puheista olen kyllä siinä mielessä eri mieltä, että kyllä meillä materiaalia on viime kausien malliseen hyökkäysdominointiin.. Etenkin kun kaikki kynnelle kykenevät saadaan samaan aikaan laatikkoon..
pelaajapolitiikasta puhuttaessa yhdyn Kuznetsoviin.. Skyttä p*rk*l* edelleen messissä, ja vaikka Väisänen oli ekoissa peleissään Kerhon paidassa ihan pirteä ilmestys, niin kysynpä silti hänenkin kohdallaan samaa kuin aiemmin Skytän kohdalla. Miten Väisänen eroaa Kerhon muista hyökkääjistä? Ei nähdäkseni mitään oleellisia ominaisuuksia, joita omasta takaa ei jo löytyisi..
Viestin lähetti rinkeli22
Etenkin kun kaikki kynnelle kykenevät saadaan samaan aikaan laatikkoon..
Kaikki kynnelle kykeneväthän saadaan aina samaan aikaan laatikkoon...
Lähden kuitenkin tähän kauteen kuten yleensäkin, epäillen mutta toivoen...
Että silleen...
vBulletin v3.8.6, Copyright ©2000-2013, Jelsoft Enterprises Ltd.