View Full Version : Rockfutiksen SM 2003
Snakster
17.08.2003, 22:57
23.-24.8. pelataan 17. rockfutiksen SM-kisat. Tämä runsaasti maamme eturivin rock- ja viihdeväkeä keräävä turnaus pidetään tällä kertaa Lahdessa, jossa nähdään myös Snakster sekä varmaan jokunen muukin Jatkoaikaan kirjoittava kesyttämässä nahkakuulaa.
Itse edustan Fc Mojoa, joka viime vuoden divarimestarina pääsee kokeilemaan siipiään mestaruussarjassa. Tulossa on hieno turnaus, jonka tiimellyksessä ja taiston jo tauottua saattaa tulla otettua myös muutama keskiolut.
Mikä hauskinta, turnaus on tänä vuonna myös veikkauksen vedonlyöntikohteena. Enpä olisi uskonut moiseen enää yltäväni.
Lisäinfoa hommasta löytyypi täältä: http://www.rockfutis.info/
mikkojii
18.08.2003, 11:24
Ollaan siis eri lohkoissa. Itse edustan jo neljättä kertaa Rumba Ragulinsia. Pelipaikka on vaihtunut takaisin kärkeen keskikentältä, eli vasemmaksi paitsioksi taas mennään.
Veikkaajille tiedoksi, että Raguliineihin kannattaa satsata. Takuuvarma tasuri joka matsista. Tai jotain.
Sitten vielä historiatietoja:
Seinäjoki 2000: hattutemppu Järvenpään Bluesia vastaan.
Hämeenlinna 2001: kaksi maalia Edel recordsia vastaan.
Rauma 2002: sukellus rankkarialueella, eikä juurikaan peliaikaa.
Että näin.
FORZA RAGULINS!
EDIT: Hei helkkari. Milloinkas meidät on heitetty A-lohkoon? Perhana! Mehän kohdataan kentällä lauantaina kello 12.00!! Ei sit rapata. Eihän?
Viestin lähetti Snakster
23.-24.8. pelataan 17. rockfutiksen SM-kisat. Tämä runsaasti maamme eturivin rock- ja viihdeväkeä keräävä turnaus pidetään tällä kertaa Lahdessa, jossa nähdään myös Snakster sekä varmaan jokunen muukin Jatkoaikaan kirjoittava kesyttämässä nahkakuulaa.
Itse tahkoan divaria ELK ry:n joukkueessa (joukkueemme oli viime vuonna divarin toinen). Pelipaikka on vielä hakusessa, mutta numero on jo varma. Rankka lauantai tiedossa: ensin futista neljään asti, sitten urheilukeskukseen järkkäriksi tai katsomaan u-17 -puolivälieriä.
Näkyilemisiin!
#16 Marko77
Snakster
18.08.2003, 21:10
Viestin lähetti mikkojii
Mehän kohdataan kentällä lauantaina kello 12.00!! Ei sit rapata. Eihän?
Jännä nähä rapataanko. Vartalokontaktia tulee ainakin. Itsehän pelaan keskikentällä oikeassa laidassa, josta käsin olen jo tällä kaudella kertaalleen kyykyttänyt Ragulinsia voittomaalin muodossa. Toisaalta Ragulinsillakin taitaa kauden päätapahtumassa olla vähän eri jengi kuin 7. divarin sarjamatseissa.
Meiltä lähtee myös niin paljon pelaajia mukaan, että joutuu varmaan osan peleistä huilaamaan. Se ei tietenkään hirveästi haittaa, sillä tuo kolmen pelin päivätahti on kyllä aika kova. Sunnuntain pelejä verottaa myös lauantain juhla, jossa esiintyy Thee Ultra Bimboos sekä yllätysesiintyjä, joka huhujen mukaan on eräs T:llä alka lahtelaispumppu.
mikkojii
19.08.2003, 08:32
Ai sä oot nöyrrryyttäny meitä. Hyvä, että en ole ollu paikalla. Mulla on jäänyt tää kesä divarissa aika tavalla väliin perheen takia, eli siinä oot oikeassa, että Ragujen kokoonpano on Rockfutiksessa aika tavalla eri.
Me ei kuitenkaan sorruta ostopelaajiin, mutta kaikki "vanhat" naamat tapaa aina palata ruotuun rokkifutisviikonloppuna.
Se onkin mahtista, kun pelaat kaikki kolme matsia lauantaina ilman vaihtoja ja riekut illalla baarissa. Sunnuntaina on harvemmin tullut esitettyä yhtään mitään.
Saakeli kun polttelee jo jaloissa. Ei tässä muuta kuin että oltais jo menossa..........
FORZA RAGULINS!
Näkyy Rockfutis olevan veikkauksen listallakin (voittajaveto). Laittakaahan te sm-laiset varmoja vinkkejä tulemaan..;)
mikkojii
19.08.2003, 12:44
Jesh. Kerran meikkiskin pääsee antamaan vetovihjeitä, kuin guru konsanaan:
Fc Kempes - Rumba Ragulins x2
Atletiko Poko - Fc Edel varma 1
Riverside Gladiators - Giants of Rock 1
Fc Tavastia - Fc Rio Grande 1
Zoom AC - Artti 1
Fc Yo-Talo - Fc Provinssi 2
Fc Blues - Welmu 2
Fc Rainbow - Fc Kempes 1x
Fc Mojo - Rumba Ragulins 2
Fc Kallion Rokkarit - Moskovan Laturi 2
Atletiko Poko - Riverside Gladiators 1
Fc Giants of Rock - Fc Edel varma 1
Zoom - Fc Tavastia kova vääntö, sanotaan 2
AC Artti - Fc Rio Grande 1
Fc Blues - Fc Yo-Talo 2
Fc Welmu - Fc Provinssi 2
Fc Rainbow - Rumba Ragulins 1x
Fc Mojo - Fc Kempes 2
Fc Edel - Riverside Gladiators 2
Fc Tavastia - AC Artti 1
Fc Rio Grande - Zoom 2
Fc Yo-Talo - Fc Welmu 2
Fc Provinssi - Fc Blues 1
Atletiko Poko - Fc Giants of Rock Poko pelaa kieroa peliä ostopelaajilla, siis 1
Fc Rainbow - FC Mojo 1
Tässä siis osa veikkailuistani. Katotaan ensi maanantaina kuinka meni!
Snakster
19.08.2003, 13:06
Ei kai noilla yksittäisillä otteluilla ole sillä tavalla vedonlyönnin kannalta merkitystä kun voittajaa vaan pääsee veikkaamaan. Itse aion veikata Fc Mojoa. Toinen viime kauden finalisteista eli Poko tai Tavastia tulee loppuottelussa saamaan kyytiä.
mikkojii
19.08.2003, 13:11
Totta. Mutta kun kerrankin pääsin antamaan vetovihjeitä.... Minä laittaisn kuitenkin rahani FC Pokolle. Olkoon sitten vaikka mun salaista Tamperesympatiaani tämä veikkaus.
Tämä nyt menisi varmaan Veikkaus-ketjuunkin, mutta kun täällä kerran ootte jo jotain spekuloinu, niin pistän kysymyksen tänne.
Centrebetillä voi muuten lyödä vetoa niin mestaruudesta, 1-divarin voitosta kuin yksittäisistä peleistäkin. Vertailin tuossa voittajakertoimia ja pisti silmään seuraava joukkue (mitään mä en näistä tiedä): Rio Grande
Veikkauksella kerroin on tällä hetkellä 5.47 ja Centrellä 26...(?) Kattelin tuossa mikkojiin vetovihjeitä ja yhteenkään ei ollu Rio Grandea voittajaksi veikkaillu, joten johtuuko tuo Veikkauksen kerroin (toiseksi pienin) siitä, että muutama joukkueen pelaaja on yltiöoptimistisesti käyny pistämässä muutaman juuron oman joukkueen puolesta (yhteensä voittajavetoon on tällä hetkellä investoitu vasta alle 700 €:a, joten lienee selkein selitys)
Ai niin, ja tsemppiä kaikille peleihin!!
P.S. Jos löytyy hyviä varmoja, niin saa kertoa...
mikkojii
22.08.2003, 15:37
Arvauksesi on varmaan aivan oikea. Rio Grande ei kuulu voittajasuosikkeihin, vaikka eihän sitä koskaan tiedä millaisen porukan ovat saaneet kasaan. Sitäpaitsi se pelaa sellaisessa lohkossa, jossa on kaksi voittajasuosikkia: Tavastia ja Zoom. Ainaskin Zoom on tullut joka vuosi paikalle nimivahavalla "ostojoukkueella". No offence Zoomin jätkät. Hyvä tiimi olette.
Viestin lähetti Fosse76
Ai niin, ja tsemppiä kaikille peleihin!!P.S. Jos löytyy hyviä varmoja, niin saa kertoa...
Heh, kiitosta vain! :) ELK:n kerroin 3.20 asettaa "pieniä" paineita, mutta yritys on kova. Itse en lyö rockfutiksesta vetoa, jottei tulisi sanomisia..;) Kannattanee ottaa varmat pois, mutta sään takia ylläreitä voi tulla.
Voittaja
22.08.2003, 16:01
Grandellahan oli joskus puolikymmentä vuotta sitten kasassa varsin kova joukkue, jolla olisi voinut tulla jopa mestaruuskin, mutta poikien "kunto" ei kestänyt kovia pelejä hirveän hyvin....mutta ainakaan nesteet ei loppunut kesken.
NorthenAxe
22.08.2003, 16:15
Juuri Lahdesta saadun puhelun perusteella Grande on todella kovassa iskussa, siis ainakin hotellihuoneissaan! Itsekkin nyttemmin 2 ? sijoittaneena alan kuulostelemaan pelien etenemistä heti huomenaamusta lähtien...
NA
Snakster
22.08.2003, 18:42
Eihän noiden joukkueiden tasoista oikeasti voi kellään muulla olla kovin tarkkaa kuvaa kuin joukkueilla itsellään. Monet kokoontuvat kunnolla vain tätä tilaisuutta varten, ja se on aina yllätys ketä milloinkin paikalle saadaan buukattua.
Veikkauksen kertoimillakaan ei ole paljon muuta totuuspohjaa kuin se, että minkä joukkueen pelaajat ovat itse innokkaimpia veikkaamaan omaa jengiään. Toki Tavastiaa ja Pokoa on veikattu paljon viime vuoden finalistien ominaisuudessa.
Hauska kuitenkin päästä moistakin turnausta veikkaamaan, mutta vielä hauskempaa on päästä sinne pelaamaan. Eikä sekään ole pöllömpää, että pääsee hyvällä porukalla viikonlopuksi Lahteen.
Maple Leaf
22.08.2003, 23:45
SM-liigan loppuottelussa FC Tavastia voittaa Atletiko Pokon. I divisioonan finaalissa Moskovan Laturi voittaa FC Soulpallon. Nämä vihjeet ovat varmoja, sillä sain ne erikseen pyytämättä saatikka tilaamatta faksilla Tasavallan Presidentin avustajalta.
Snakster
22.08.2003, 23:56
Viestin lähetti Maple Leaf
SM-liigan loppuottelussa FC Tavastia voittaa Atletiko Pokon. I divisioonan finaalissa Moskovan Laturi voittaa FC Soulpallon. Nämä vihjeet ovat varmoja, sillä sain ne erikseen pyytämättä saatikka tilaamatta faksilla Tasavallan Presidentin avustajalta.
SM-liigan vihjeessä on joku tolkku, sillä samat jengit olivat finaalissa viimekin vuonna.
Sen sijaan divarisarjan sijoittujat on todella tuulesta temmattuja, sillä eihän Moskovan laturi päässyt edes alkulohkostaan jatkoon. Soulpallo sen sijaan sai jo alkulohkossa divarin mestarilta Fc Mojolta kyytiä muistaakseni 5-1, joten aika kovasti ovat saaneet vahvistua, jos finaaliin meinaavat päästä.
Maple Leaf
23.08.2003, 00:08
Viestin lähetti Snakster
SM-liigan vihjeessä on joku tolkku, sillä samat jengit olivat finaalissa viimekin vuonna.
Sen sijaan divarisarjan sijoittujat on todella tuulesta temmattuja, sillä eihän Moskovan laturi päässyt edes alkulohkostaan jatkoon. Soulpallo sen sijaan sai jo alkulohkossa divarin mestarilta Fc Mojolta kyytiä muistaakseni 5-1, joten aika kovasti ovat saaneet vahvistua, jos finaaliin meinaavat päästä.
Jos tietolähteeni ovat oikeassa, FC Soulpallo voitti viime vuonna alkulohkonsa jättäen mm. FC Mojon taakseen, ja putosi semissä finaalista rp-kisan (lue: arvan) kautta. Moskovan Laturi puolestaan voittaa siksi, että nimi on rautaa.
Maple Leaf
23.08.2003, 00:34
Edelleen FC Soulpalloa lähellä olevalta tietolähdetaholta tivattua ja likimain näin sanottua:
"Alkulohkon voittaja FC Soulpallo hävisi FC Mojolle. Osasyy oli se, ettei ko. ottelussa Soulpallolla ollut vaihtopelaajia osan kundeista ollessa nimenomaisen ottelun aikana pistäytymässä soittokeikalla muualla. Pelasivat kyllä edeltävän ja seuraavat matsit. FC Mojo oli kyllä parempi ja ansaitsi voittonsa, mutta aina voi jossitella, miten olisikaan käynyt jos Soulpallo olisi pelannut täydellä miehityksellä."
Centrebetin kertoimet I divisioonan voittajavedossa viiden kärjen osalta ovat:
1) Elämän Pallo 2.90
2) Englannin liigan kannattajayhdistys 3.20
3) Moskovan Laturi 3.60
4) Soulpallo 3.70
5) On The Rocks 5.00
Tässä katsannossa veikkaus Moskovan Laturin ja FC Soulpallon välisestä finaalista ei ole tuulesta temmattu. Vahinko, etten pääse kentän laidalle seuraamaan tapahtumien kulkua!
Snakster
23.08.2003, 07:02
Viestin lähetti Maple Leaf
Jos tietolähteeni ovat oikeassa, FC Soulpallo voitti viime vuonna alkulohkonsa jättäen mm. FC Mojon taakseen, ja putosi semissä finaalista rp-kisan (lue: arvan) kautta. Moskovan Laturi puolestaan voittaa siksi, että nimi on rautaa.
Tämä kaikki pitää tietysti paikkansa, ja soulpallolle mielelläni menestyksen suon. Viime vuoden semifinaleissahan mentiin kummassakin rankgaistuspotkuihin ja Mojokin selvisi jatkoon vasta kuudensien vetäjien jälkeen. Ikimuistoinen oli myös finaalissa 2-0 tappioasemasta 3-2 voittoon venyminen.
Nyt kohti Lahtea.
Veikkasin FC Mojoa nimen perusteella voittajaksi.Tästä nimestähän tulee mieleen Austin Powers...
Mikäs näissä kisoissa oli meininki? Jos jollain on tietoa lopullisista sijoituksista (molemmissa sarjoissa), niin saa kertoa...
Viestin lähetti Fosse76
Mikäs näissä kisoissa oli meininki? Jos jollain on tietoa lopullisista sijoituksista (molemmissa sarjoissa), niin saa kertoa...
ELK (eli me) floppasi totaalisesti. Sijoitus tod.näk. seitsemäs. Lauantain rankkasade sekoitti pelimme täysin ja vikan pelin (la) pelasimme ilman vaihtomiehiä..No, itse ainakin sain pelata futista sydämeni kyllyydestä.
Snakster
24.08.2003, 20:41
Noniin. Meininki oli kaikin puolin kohdallaan sadetta ja joitain järjestelyissä ilmenneitä puutteita lukuunottamatta. Puutteista räikein oli ensiapupisteen ja jopa ensiapulaukun puuttuminen. Asia tuli ajankohtaiseksi kun joukkueemme jäseneltä aukesi kulma niin että luu paistoi ja piti lähteä yksin taksilla lasarettiin.
Itse turnaus meni osaltamme niin, että alkusarjassa kyykytimme Rumbaa 2-0 ja Kempestä 2-1. Rainbowlta saimme kyytiä 3-0. Vahingoniloa aiheutti erityisesti Tavastian putoaminen jatkopeleistä.
Sunnuntain sijoitusottelut hävisimme kaikki, osan rankkareilla, ja lopullinen sijoitus oli 8.
Voiton vei finaalin rankkareiden jälkeen Zoom Pokon jäädessä kakkoseksi. Rio Grande voitti pronssia. Divarin sijoista en ole perillä.
Lahden yöelämä oli yöelämää ja kaljahana niillä tuntui sielläkin olevan. Hauskaa oli.
Viestin lähetti Snakster
Voiton vei finaalin rankkareiden jälkeen Zoom Pokon jäädessä kakkoseksi. Rio Grande voitti pronssia. Divarin sijoista en ole perillä.
Lahden yöelämä oli yöelämää ja kaljahana niillä tuntui sielläkin olevan. Hauskaa oli.
Kiitokset tiedoista, eli nähtävästi suosikit piti pintansa. Ja pääasiahan taisi olla, että reissussa oli hauskaa!
Viestin lähetti Snakster
Noniin. Meininki oli kaikin puolin kohdallaan sadetta ja joitain järjestelyissä ilmenneitä puutteita lukuunottamatta. Puutteista räikein oli ensiapupisteen ja jopa ensiapulaukun puuttuminen. Asia tuli ajankohtaiseksi kun joukkueemme jäseneltä aukesi kulma niin että luu paistoi ja piti lähteä yksin taksilla lasarettiin.
Joo, huomasin saman asian ja aion laittaa ko. asiasta palautetta järjestäjille. Kyllä siellä muillekin sattui ja tapahtui; tänään joltain pelaajalta paukahti polvi ja lanssi vei miehen päksiin. Muutenkin huolto oli mitä oli; esim. suihkut ois ollu ihan jees juttu. No, ensi vuonna uudestaan ja toivottavasti sijoitusta parantaen.
mikkojii
25.08.2003, 08:50
Itse oli paikalla vain lauantaina perhesyiden takia. Kempes nöyryytti meitä 2-0. Tosin rangaistuspotkun tuomiosta voisi olla montaa mieltä.
FC Mojo voitti meidät myös 2-0, vaikka pidinkin Snaksterin pimennossa *hymiö*. Itse tuhlasin kaksi paikkaa vetämällä noin kaksi milliä ohi, mutta ei hirveesti harmita. Enää. Muut meidän kärjet ei saaneet aikaiseksi edes sitä.
Rainbow oli taas vahva ja hävittiin 3-1.
Joukkueen suoritus oli kuitenkin hyvä. Tsemppi kohdallaan ja sillain. Omakin pelaaminen maistui hyvältä. Se on se kun pääsee ruoholle pitkästä aikaa. Tosin sade oli liukastanut kentän niin, etten ihmettele jos jotkut itseään teloivat.
Sunnuntain matseista ei ole sen tarkempaa tietoa. Yöelämänkin vaihdoin kotisaunaan vaimon kanssa. Parempi niin, muina vuosina on oltu aina niin huonossa hapessa, että ei rajaa...
Nyt ei ole kipeenä kuin reidet. Juoksin ihan simona....
Snakster
25.08.2003, 09:57
Viestin lähetti mikkojii
Sunnuntain matseista ei ole sen tarkempaa tietoa. Yöelämänkin vaihdoin kotisaunaan vaimon kanssa. Parempi niin, muina vuosina on oltu aina niin huonossa hapessa, että ei rajaa...
Kyllähän sitä välillä sopii vähän huonossa hapessa ollakin, ja saunomaan kyllä vielä ehtii. Ensi vuonna sitten myös yöelämään hyvällä sykkeellä. Tuo futisturnauksen yöelämä on myös siinä mielessä melko turvallista, että ei siellä baarissa juuri naisia näkynyt.
Snakster
05.08.2004, 23:11
Jaaha, tämän voisikin nyt nostaa ylös, kun tämän vuoden Rockfutis alkaa lähestyä. Pelipaikkana on tällä kertaa Tampere ja mukaan ollaan lähdössä tiukalla sykkeellä. Onko muita tulijoita?
Lisäinfoa löytyy mm. täältä: http://www.rockfutis.info/
mikkojii
06.08.2004, 08:38
Messissä ollaan. Rumba Ragulins on edelleen THE joukkue. Tänä vuonna kannu on meidän. HELPPO alkulohko ja rankka treenikausi takana.
Pirkkahallin nurmilla nähdään.
FORZA RAGULINS!
Maple Leaf
06.08.2004, 12:07
Viestin lähetti Snakster
Noniin. Meininki oli kaikin puolin kohdallaan sadetta ja joitain järjestelyissä ilmenneitä puutteita lukuunottamatta.
Lahtelaisilla tuntuu olevan muutenkin hankalaa, sillä innostuin etsimään netistä viime vuoden turnauksen lopputuloksia (siis joukkueiden lopullista järjestystä), mutta eivät järjestäjät tunnu ehtineen niitä vielä päivittää. Toisaalta turnauksesta on kulunut vasta vajaa vuosi, joten mitä sitä turhia hötkyilemään - ja ehkä ravintola Torveen ei ole vedetty vielä internetyhteyksiä.
Sen verran kuulin juttuja tuosta Lahden turnauksesta, että kotijoukkue Elämän Pallo oli hankkinut riveihinsä vahvistukseksi lähes ammattilaisiksi luettavia pelimiehiä, jotka käyttäytyivät kentällä turnauksen luonteen huomioon ottaen todella kehnosti eli rappasivat vastustajia kaukana sääntöjen rajamaiden tuolla puolen. Jos tämä pitää paikkaansa, niin manattakoon heidän ylleen häpeä ja tappioputki Tampereella.
EDIT-LISÄYS: Snakster, huomasin että Elämän Pallo on samassa alkulohkossa Mojon kanssa. Ylläolevaan viitaten: pitäkää nilkoistanne huolta.
Viestin lähetti Snakster
Jaaha, tämän voisikin nyt nostaa ylös, kun tämän vuoden Rockfutis alkaa lähestyä. Pelipaikkana on tällä kertaa Tampere ja mukaan ollaan lähdössä tiukalla sykkeellä. Onko muita tulijoita?
Lisäinfoa löytyy mm. täältä: http://www.rockfutis.info/ Mukana ollaan, kuten Lahdessakin. Pirkkahallille suoraan mökkireissulta, jossa viimeistellään kuntoa uiden, saunoten ja kavereiden kanssa toivottavasti hauskaa pitäen. Kiva muuten nähdä, millaisen jengin RMJ saa kasaan..:D
EDIT: Toivottavasti ea on järjestetty Lahtea paremmin; viime vuonna homma ei oikein toiminut..
Viestin lähetti Maple Leaf
Sen verran kuulin juttuja tuosta Lahden turnauksesta, että kotijoukkue Elämän Pallo oli hankkinut riveihinsä vahvistukseksi lähes ammattilaisiksi luettavia pelimiehiä, jotka käyttäytyivät kentällä turnauksen luonteen huomioon ottaen todella kehnosti eli rappasivat vastustajia kaukana sääntöjen rajamaiden tuolla puolen. Jos tämä pitää paikkaansa, niin manattakoon heidän ylleen häpeä ja tappioputki Tampereella.
Näillä mainituilla Elämän Pallon juipeilla ei tosiaan pitäisi olla mitään asiaa jalkapallokentille. Viime vuodesta en omaa omia kokemuksia, kun joukkueemme FC Mojo pelasi liigaa, mutta jo edellisenä vuonna Lahtelaisilla oli joukossaan eräs todellinen "supersankari". Ko. kaveri oli ottanut heti aamusta jotain muutakin kuin pillimehua ja käytös kentällä todella ala-arvoista. Sama kaveri on aikoinaan jo junnusarjoissa osoittanut täydellistä kusipäisyyttä, joten mikään yksittäinen mielenhäiriö ei ole kyseessä.
Omituista on se, että Lahtelaisten muu porukka sietää yhden/useamman idiootin käytöstä vuodesta toiseen, sillä kyllähän siitä joukkueesta varmasti suurin osa on fiksuja kavereita.
Ja hauskaksi asian tekee se, että heti ensimmäisessä ottelussa saan taas pelata noita kundeja vastaan. Toivotaan, että tänä vuonna olisi Lahden joukkueen valinnassa käytetty järkeä. Tai ainakin ne käyttäytymisen kultaiset perussäännöt olisi paremmin hallussa näillä rokuilla.
Maple Leaf
06.08.2004, 12:37
Viestin lähetti Cimbe
...jo edellisenä vuonna Lahtelaisilla oli joukossaan eräs todellinen "supersankari". Ko. kaveri oli ottanut heti aamusta jotain muutakin kuin pillimehua ja käytös kentällä todella ala-arvoista. Sama kaveri on aikoinaan jo junnusarjoissa osoittanut täydellistä kusipäisyyttä, joten mikään yksittäinen mielenhäiriö ei ole kyseessä.
Juttelin Soulpalloa lähellä olevan tahon kanssa, ja taho epäili että kyseessä on sama kaveri, joka ottelussa Soulpalloa vastaan sai lopulta ulosajon (siis ulosajo rockfutisturnauksessa - haloo!) ajettuaan ensin heti suoraan aloituksesta soulpalloilijan päälle, ja pian tämän jälkeen ajaen pallon haltuunsa ottaneen soul-maalivahdin päälle täydellä vauhdilla tarkoituksenaan vain vahingoittaa (siis vahingoittaa rockfutisturnauksessa - haloo!) tätä.
Soulpalloa lähellä oleva taho kertoi myös, että osa lahtelaisjengistä suorastaan häpesi tämän sankarinsa toimia ja pyyteli tämän puolesta anteeksi. Epäselväksi silti jää, miksi ihmeessä tällaisia idioottipsykopaatteja sitten joukkueeseen huolitaan?
Sama kaveri on kyseessä. Ei pitäisi tosiaan olla asiaa edes kenttien lähelle, saati sitten pelaamaan.
Eli jos kohtaatte Elämän Pallon kentällä, niin pelaaja numerolla 0 (mikä kertookin jotain kantajastaan, anteeksi jos joku muu on ottanut tuon numeron) on syytä ottaa tietyllä varauksela vastaan. Voi sattua mitä tahansa.
Onnea vaan Ragulinsseille taistoon, harmi että me ei tänä vuonna Snaksterin kanssa päästä teitä pudottamaan jatkosta..
Paskinaamio
06.08.2004, 13:05
Jep. mukana ollaan jälleen, divaria tahkotaan kunhan saan polvet teipattua/tuettua siihen malliin että pysyvät mukana.
Viime vuonna teippasin polvet rock-meinigin mukaisesti roudaus-teipillä, oli vähän epämukavaa pelata mutta tänä vuonna kunnon vehkeet niin eiköhän ole verkot "taas" tötteröllä. RokRok!
mikkojii
10.08.2004, 09:42
Viestin lähetti Cimbe
Onnea vaan Ragulinsseille taistoon, harmi että me ei tänä vuonna Snaksterin kanssa päästä teitä pudottamaan jatkosta..
Tänä vuonnapa niin ei kävisikään. En enää koskaan mokaisi niitä paikkoja, jotka huitelin teitä vastaan ohi. Katselin just kuvasarjaa meidän viimevuotisesta matsista. Oli kuvaajalla kamera kohdillaan: ne molemmat vedot oli tosiaan millistä kiinni. Siis vieläkin sapettaa, niinkuin huomaatte.
Tänä vuonna on Ragujen peli paketissa - kokoonpanokin pelaajaesittelyineen näyttää jo netistä löytyvän - ja toivottavasti kohdataan sunnuntain matseissa.
Lykkyä myös teille. Teitä vastaan on ollut aina kiva pelata.
Soon moro, tampereenkiälinen versio ranskalaisnäyttelijä Jean Moreausta
EDIT: oho, tehän olettekin divarissa. No ei sitten pelata vastakkain sunnuntaina. Harmi.
Snakster
23.08.2004, 13:07
Turnaus on nyt pelattu ja sen mukainen on ollut tänään myös olo. Kaikkia paikkoja kolottaa, mikä on ymmärrettävää, mutta päänsärky, hikoilu ja tärinä saisi jo vähitellen helpottaa.
Fc Mojohan ei hävinnyt koko viikonlopun aikana yhtään peliä sijoittuen loogisesti divarissa viidenneksi. Eniten jäi harmittamaan Moskovan Laturin viimeisellä sekunnilla tekemä tasoitus, joka pudotti meidät lohkossa kolmansiksi.
Tärkeintä, hienointa ja merkityksellisintä oli kuitenkin se, että rock-henkisyydestä ja reilusta meiningistä myönnettävä fair-play-pysti tuli kuitattua himaan. Myös usealta vastustajalta tuli kiitosta samoista asioista.
Kiitos kaikille ja ensi vuonna uudestaan. Vaasaan pitää lähteä varmaan jo perjantaina.
ELK:n riveissä tuli lauantai sooloiltua ja kivaa oli! :) Muu porukka urakoi divarin hopeasijan, jota ensi vuonna (Vaasassa) puolustetaan kynsin hampain. Muuten Tampereella ihan mukava meininki, vaikka sää teki jälleen kerran kiusaa. #25
mikkojii
04.08.2005, 14:14
On aika kaivaa taas tämä kaksi vuotta vanha ketju esiin.
2003 - Lahti
2004 - Tampere ja kohta
2005 - VAASA!
Enää 15 yötä kun Rumban ja Moskovan Laturin yhteisbussi starttaa kohti Wasalandiaa. Onkos muita Jatkislaisia taasen kentillä???
Rumban rokkiskribentit saavat tänä vuonna vastaansa alkulohkossa edellisvuoden mestarin Riverside Gladiatorsin Turuusta (vavise Ressu Redford), isäntinä toimivan FC Welmun ja Yleisradio United -jengin (entinen YleX).
Tällä kertaa allekirjoittanut aikoo suorittaa kokonaisvaltaisen tutustumisen myös kentän ulkopuoliseen elämään pelien tauottua.
Lisäinfoa: www.rockfutis.info ja tämä ketju, jahka turnaus on pelattu.
Spekulointi voi alkaa...
Hipcheck
05.08.2005, 17:55
Heh! Kentän laidalla kyllä tulen olemaan. Loma alkaa ja luulenpa nauttivani keskiolutta "katsomon" puolella tuolloin. Tervetuloa vain kaikille osallistujille! ROKKKK!
On aika kaivaa taas tämä kaksi vuotta vanha ketju esiin.
2003 - Lahti
2004 - Tampere ja kohta
2005 - VAASA!
Enää 15 yötä kun Rumban ja Moskovan Laturin yhteisbussi starttaa kohti Wasalandiaa. Onkos muita Jatkislaisia taasen kentillä???
Rumban rokkiskribentit saavat tänä vuonna vastaansa alkulohkossa edellisvuoden mestarin Riverside Gladiatorsin Turuusta (vavise Ressu Redford), isäntinä toimivan FC Welmun ja Yleisradio United -jengin (entinen YleX).
Mita mita, onko taalla joku muukin, joka pelaa Rumban riveissa?
Tana vuonna naytetaan kaikille. Lupaan tehda hakin joka matsissa.
Snakster
05.08.2005, 23:37
Näyttää pahasti siltä, että tänä vuonna tuo homma jää väliin työkiireiden takia. Toisaalta Suomen hurmaavin futistiimi, viime vuoden rock-henkisin joukkue -pystin voittanut Fc Mojo sulostuttaa tapahtumaa läsnäolollaan. Pitäkäähän hyvä turnaus yms. Vituttaa.
mikkojii
08.08.2005, 08:22
Mita mita, onko taalla joku muukin, joka pelaa Rumban riveissa?
Tana vuonna naytetaan kaikille. Lupaan tehda hakin joka matsissa.
Samaa jengiä :)
t: numero 22, vasen paitsio
PS. Joko Pete on rauhottunu, vai onko Turun naiset edelleen vaarassa?
Snakster
08.08.2006, 10:57
Jälleen alkaa olla se aika vuodesta, kun jokainen vähänkään joskus futannut ja rokkia harrastanut alkaa suunnata katseitaan kohti kauden tärkeintä urheilutapahtumaa. Tällä kertaa karkelot pidetään Seinäjoella 26. - 27.8. Onko muita lähtijöitä kuin meikäläinen? Lisää infoa tapahtumasta löytyypi täältä: http://www.artrockcafe.fi/rockfutis/
Paskinaamio
21.08.2006, 10:21
Jep, perjantaina lähtään Seinäjoelle kompuroimaan.
Paskinaamio
08.08.2007, 13:12
No niin, nostellaans taas kun vuosi on vierähtänyt ja uutta turnausta pukkaa.
Muita menossa/tulossa/lähdössä Ouluun?
vBulletin v3.8.6, Copyright ©2000-2013, Jelsoft Enterprises Ltd.