PDA

View Full Version : Vieläkö on Penalla ässiä hihassa?

Tarantula
20.05.2003, 09:06
Tommi Santalan ja Jarno Kultasen parivuotiset sopparit julkistettiin siis eilen. Kultasen tilanne lienee selvä, Santala saattaa vielä eksyä rapakon taakse.

Mutta vieläkö The Pena vääntää sopparia, vai mennäänkö näillä?

Olen antanut itseni ymmärtää erinäisistä lähteistä että muuan Jaros*av Bedn*r (nimi sensuroitu viattomien suojelemiseksi) ei olisikaan niin kaukaa haettu idea, kuin voisi olettaa. Miehen olettaisi olevan turhautunut pieneen rooliinsa Losissa.

Vai alkaako olemaan jo liikaa? Asioihin vihkiytyneiltä odotetaan kommentointia.

kaizu
20.05.2003, 09:12
Viestin lähetti Tarantula

Olen antanut itseni ymmärtää erinäisistä lähteistä että muuan Jaros*av Bedn*r (nimi sensuroitu viattomien suojelemiseksi) ei olisikaan niin kaukaa haettu idea, kuin voisi olettaa. Miehen olettaisi olevan turhautunut pieneen rooliinsa Losissa.

Vai alkaako olemaan jo liikaa? Asioihin vihkiytyneiltä odotetaan kommentointia.

Eipä voi liiasta asioiden perillä olemisesta lähteitäsi syyttää, jos kerran kertovat "Bednarin olevan turhautunut pieneen rooliinsa Losissa".

Bednar oli loppukauden Florida Panthersin jätkä ja sai ihan mukavasti vastuuta ja tuloksiakin.

Tormentori
20.05.2003, 09:15
Käsittääkseni 2 ulkomaalaista on vielä(?) tulossa.

fiftyeight
20.05.2003, 09:42
Vanhoilla vaikkuuntuneilla korvillani olin kuulevinani Penan sanovan aamun spurttiradiossa, että toistaiseksi ei uusia pelaajia organisaation ulkopuolelta ole tulossa ennen kuin nämä NHL-kuviot ovat ratkenneet. Harjoitusrinkiin nostetaan omia A- junnuja ainakain siihen asti.

Se, että ratkeavatko ne 15.7 vai jo jopa ennen, on kokonaan toinen juttu. Tälläkin asialla on se toinen puolensa, eli silloin taas alkaa markkinoilla tapahtua ja Penan faksi laulaa.

Porissa päin ei olla varmaan kovin ihastuneita, jos Penalla Ässiä vielä olisi hihassa, mutta toisaalta on otettava huomioon että vahvasti näyttää siltä kuin The Sir Pena olisi alkanut jo pikku hiljaa oppia kuluneiden kausien hötkyilyistä jotain. Mene ja tiedä.

dana77
20.05.2003, 10:32
Tällä kertaa Penan toiminta vaikuttaa ulospäin kiitettävältä. Nyt joukkue on sopivan vahva jo tässä vaiheessa, eikä ulkomaalaispaikat ole vielä täynnä. Paluumuuttajat ovat kuitenkin periaatteessa edullisempia (jos ovat töissä Suomessa alle puoli vuotta) ja joukkue näyttää vahvalta ilmankin.

punasydän
20.05.2003, 10:32
Eikös Levokari muuttanut tonne Kimmo Pikkaraisen vanhaan kämppään, että eiköhän Levokarikin tarjoo itteensä HIFK:lle. Täytyy toivoa ettei tarjoa. Ja Bednarista vielä sen verran, että miehellä on täysi työ saavuttaa paikka hyvässä ketjussa, sillä Floridassa edelle meneviä senttereitä on ainakin Jokinen, Viktor Kozlov ja vielä ohi menee todennäköisesti Matt Cullen. Ainoat mahdollisuudet ovat oikeastaan loukkaantumiset tai pelaajakaupat. Kannattaako jäädä toivomaan ja odottamaan loukkaantumisia? Mutta matkassa on vielä semmoinen mutka, että nhl:stä pois lähtiessään menisikö hän Venäjälle vai tulisiko Suomeen.

JasonMiller
20.05.2003, 12:16
Viestin lähetti punasydän
Mutta matkassa on vielä semmoinen mutka, että nhl:stä pois lähtiessään menisikö hän Venäjälle vai tulisiko Suomeen.

Sveitsiin, Ruotsiin, Saksaan, Tsekkeihin...?

Valitettavasti muuallakin pelataan nykyään kiekkoa ja vielä valitettavampaa on, että sm-liiga pudonnut kelkasta niin taloudellisesti kuin pelillisestikin.

starcat
20.05.2003, 13:25
Viestin lähetti JasonMiller
Sveitsiin, Ruotsiin, Saksaan, Tsekkeihin...?

Valitettavasti muuallakin pelataan nykyään kiekkoa ja vielä valitettavampaa on, että sm-liiga pudonnut kelkasta niin taloudellisesti kuin pelillisestikin.

Pelillisesti tason pudotus on todellakin selvä. Se jatkuukin ainakin niin kauan kun pelataan isompaa kuin max 12 joukkueen sarjaa.

Taloudesta sen verran että onko se joskus ollut kilpailu kykyinen. Muihin eurooppalaisiin sarjoihin nähden? Okei ehkä venäläisiin ja tsekkeihin. Mutta nykyaikana kun rahaa alkaa löytyä joukkueilta niin turha vaiva. Sillä noissa maissa on kaikissa populaa enemmän eli rahaa löytyy enmmän.

Ck
20.05.2003, 23:35
Tähän yhteyteeen on hyvä heittää vielä kuvamme kaksikko, joista juuri reissusta tullut on hänkin neuvottelemassa ensi kaudesta. Yksi näistä keskusteluista tullaan käymään toimistossa, joka sijaitsee IFK:n kotihallin tiloissa. Vasemman puoleinen kaveri on hänkin vielä ratkaisujen edessä..... jos ja jos....

Näin kertoilee uuge Koffin nettisivuilla. Kuvassa olevat kaverukset ovat Tuomo Ruutu (vas), Jarkko Ruutu (oik) ja tämä siksi tekstinä etten kuvaa tähän saanut.

Elämme taas mielen kiintoisia aikoja...

lintu
21.05.2003, 09:35
Viestin lähetti Ck

Ajjjaiajajajaj. Olen uneksinut Ruutu-Ruutu kaksikosta jo semmoiset 2 vuotta. Nyt ollaan varmasti lähempänä kuin koskaan, mutta taas kuitenkin niiin kaukana. Toivotaan, toivotaan.

Korak
21.05.2003, 10:23
Viestin lähetti kaizu

Bednar oli loppukauden Florida Panthersin jätkä ja sai ihan mukavasti vastuuta ja tuloksiakin.

Jarda sai aluksi "ihan mukavasti" vastuuta, mutta jostain kumman syystä miehen peliaika putosi tuonne 9-12 minuutin paikkeille per matsi. Ja sitten oli myös monta peliä putkeen ettei saanut peliaikaa ollenkaan.

punasydän... Levokari asuu Suomessa, mutta on lähdössä rapakon taakse takaisin. Itse kyllä ottaisin miehen takaisin.

marek
21.05.2003, 11:30
Viestin lähetti Korak

'
Levokari asuu Suomessa Pikkaraisen vanhassa asunnossa ja on pyytänyt vuokra oikeutta vuoden loppuun...

Hasse
21.05.2003, 13:56
Viestin lähetti lintu
Ajjjaiajajajaj. Olen uneksinut Ruutu-Ruutu kaksikosta jo semmoiset 2 vuotta. Nyt ollaan varmasti lähempänä kuin koskaan, mutta taas kuitenkin niiin kaukana. Toivotaan, toivotaan.

Aiai...eikö ole tullut seurattua NHL pudotuspelejä? Jarkko Ruutu taisi tehdä pudotuspeleissä todella kovan vaikutuksen Vancouverissa pelikavereihin, valmentajiin ja yleisöön. En millään jaksa uskoa että Ruutua nähtäisiin NHL:n ulkopuolella.

Bigreds.
21.05.2003, 14:04
Viestin lähetti Socrates

Juu eiköhän se ole aika selvää, ettei Jakke (tai Tuomon mukaan Jacke) meillä ensi kaudella pelaa. Tuomosta elättelen vielä toivoja, mutta taitaa sekin jäädä aika kylmäksi ensi kaudella.. No näillä mennään + 2 ulkomaalaispaikkaa käyttämättä..

lintu
21.05.2003, 15:37
Viestin lähetti Socrates
Aiai...eikö ole tullut seurattua NHL pudotuspelejä? Jarkko Ruutu taisi tehdä pudotuspeleissä todella kovan vaikutuksen Vancouverissa pelikavereihin, valmentajiin ja yleisöön. En millään jaksa uskoa että Ruutua nähtäisiin NHL:n ulkopuolella.

Tiedän kuinka epärealistista tämä on. Elättelen kuitenkin toiveita omaksi ilokseni. Eiköhän se ole niin että ensi kaudella miehiä ei näy kuin hesarin urheiluutisista tai Canal+:alta.

McBean
13.06.2003, 02:44
Viestin lähetti Korak
punasydän... Levokari asuu Suomessa, mutta on lähdössä rapakon taakse takaisin. Itse kyllä ottaisin miehen takaisin.

Ja tänään tuo sai viimeistään sinettinsä, kun Levokari allekirjoitti 1+1-jatkosopimuksen Columbuksen kanssa.

http://www.bluejackets.com/news/press/arts/1580.0.html

Temexi
13.06.2003, 10:07
McBean: "Ja tänään tuo sai viimeistään sinettinsä, kun Levokari allekirjoitti 1+1-jatkosopimuksen Columbuksen kanssa.

http://www.bluejackets.com/news/press/arts/1580.0.html

Hieno homma että sai jatkosopparin rapakon taakse!

t: H. Suutarinen :)

L.I.N.K.K.U.
13.06.2003, 17:20
Viestin lähetti lintu
Nyt noin puoli kuukautta viisaampana voidaan jo tosissaan alkaa uneksimaan tästä. Saamieni tietojen mukaan tämä on noin 50% varmaa että herrat pelaavat ensi kauden punanutuissa.

Ihmettelisin, jos Vancouver, tai joku muu seura ei olisi Jaken palveluksista kiinnostunut, kun miettii hänen otteitaan kuluneen kauden pleijareissa. Tottakai olisi aivan mahtava juttu, jos ensi kauden rosterissa olisi niin T kuin J Ruutukin. Tämän lisäksi vielä jos saa toivoa, niin Helenius pysyisi rapakon takana, jolloin Jakella olisi lähes vapaat kädet toteuttaa itseään. Itseasiassa juttelin Helen kanssa miehen kuvioista pari viikkoa takaperin ja ohi menen kosiskelin kaveria meillekkin. Vastauksena tuli sormien yhteen hieromista ja tokaisu: "raha ratkaisee". Merkille pantavaa oli myös se, että Helellä tuntu olevan enemmän vientiä, kun mulla..ja tais Päällikölläkin olla joku emäntä kainalossa...

Kempes
07.07.2003, 23:13
Nyt Pentiltä pitäisi jo ensimmäinen Ässä löytyä, kun paras puolustaja häipyi. Tässä on vielä hieman yli viikko aikaa 15.7., joten sitten tiedetään monta ässää Penan pitää hihasta kaivaa. Sellainen tunne, että aika monta eikä ne korvaa lähtijöitä.

Old School
07.07.2003, 23:24
Viestin lähetti Kempes
Nyt Pentiltä pitäisi jo ensimmäinen Ässä löytyä, kun paras puolustaja häipyi. Tässä on vielä hieman yli viikko aikaa 15.7., joten sitten tiedetään monta ässää Penan pitää hihasta kaivaa. Sellainen tunne, että aika monta eikä ne korvaa lähtijöitä.

No vaikka nyt vituttaa aivan älyttömästi , niin ei aleta nyt hätäillä... toi oli kyllä aika odotettu siirto.
meill 3 ulkomaalaispaikkaa vapaana!
rapakon takana on paljon hyviä pelaajia ilmon sopimusta ensi kaudeksi...
nyt tosin niitä ässiä hihasta penalta vaaditaan!

Ck
10.07.2003, 20:32
Nyt IFK tarvitsee vähintään yhden huippu puolustajan ja sentterin. Täytyy vaan todellakin toivoa että Penalla löytyy niitä ässiä hihasta, koska kohta voidaan joutua kaivamaan jo uusi pakka esiin ettei ässät lopu kesken.

Olen miettinyt kumpaa IFK nyt tarvitsisi enemmän. Isoa, rumaa kanukki pakkia joka ei paljon omalta maalilta poistu vai hyvin liikkuvaa vähän pehmeämpää puolustajaa joka on hyökkäyspäässä elementissään.

Paras vaihtoehtohan olisi jos saataisiin iso, ruma, ilkeä, hyvä puolustaja, joka olisi myös hyökkäyksen apuna, mutta voi olla että tämä on liikaa pyydetty ja joudumme tyytymään "joko-tai" vaihtoehtoihin. Täytyy siis vaan toivoa että Pena löytää edes pelaajan jota voi jääkiekkoilijaksi kutsua, eikä mitään Afrikan tuliasta jonka nimikin on luokkaa Mrtcurtdhorhivic.

Sentterin paikalle tarvitsemme Tuomoa se on ihan selvä juttu, mutta uskon Tuomon tekevän sopimuksen rapakon taakse ja näin ollen Pentti joutuu etsimään sillekkin paikalle jonkun stuntin.

Itselläni ei nyt tule mitään erityisiä nimiä mieleen sentteriksi tai puolustajaksi, mutta jos jollain olisi antaa Pentille jotain vinkkejä nimistä, niin se olisi tälle joukkueelle hyväksi. Pitäisiköhän oikein perustaa ketju tätä tarkoitusta varten.

Nyt vaan kädet ristiin joka jätkä, ettei HIFK:ltä enää ryöstetä ketään pelaajia ja että The Pena saa hommattua puuttuville paikoille hyvät pelaajat.

Ck
10.07.2003, 22:05
Voisiko tämä mies tulla kyseeseen Zidlickyn paikkaajana? Siinä olisi ainakin iso mies joka on ainakin joskus osannut tehdä pisteitä. Kuitenkin on kyseessä Carolinan 1 kierroksen 22# varaus vuodelta 97, niin luulisi ainakin ettei ihan sysipaska voi olla. Carolina ei nyt tietääkseni kuitenkaan tarjonnut sopimusta hänelle ja Nikos on nyt sitten vapaa agentti.

Pena lyöppäs hillot pöytään ja Tselios jengiin. Jos jollain on enemmän kerrottavaa kyseisestä miehestä niin olisi mukava kuulla. Tuossa alla olevassa linkissä on ainakin jotain Tselioksesta.

Nikos Tselios (http://www.hockeysfuture.com/prospect.php?pid=673)

lintu
10.07.2003, 23:59
Viestin lähetti Ck

Nikos Tselios (http://www.hockeysfuture.com/prospect.php?pid=673)

Onkos kyseinen herra sukua Chris Cheliokselle ;-) ?

Mielestäni kannattaa odottaa kunnes siirtoraja umpeutuu ja saadaan käsitys siitä kuinka monta miestä on hommattava. Sitten listataan ne jotka on hommattavissa. NHL:n training-campeilta jää joka vuosi hyviä pelimiehiä yli, kyllä niistä huippukiekkoilijoita löytyy!

Betoz
11.07.2003, 00:00
Ehkäpä.. OHL:ssä näytti ainakin tekevän pisteitä, muissa liigoissa ei mikään pistenikkari, mut eipä se olekaan tärkeintä puolustajalle. Aika ihmeellistä, että vasta 24-vuotias pakki ei ole saanut sopparia tai edes tarjousta! Tilastoista on usein turha sanoa mitään, joten..

EDIT: typo..

erzo
11.07.2003, 00:25
Viestin lähetti lintu
Onkos kyseinen herra sukua Chris Cheliokselle ;-) ?

Kyllä on, en vaan muista miten (olisikohan serkku?)! Miehen draftauksen aikaan sukulaisuudesta oli puhetta.
Chris tai hänen vanhemmat, on vaan muuttanut nimensä amerikkalaiseen muotoon.

Ck
11.07.2003, 00:34
Viestin lähetti erzo
Kyllä on, en vaan muista miten (olisikohan serkku?)! Miehen draftauksen aikaan sukulaisuudesta oli puhetta.
Chris tai hänen vanhemmat, on vaan muuttanut nimensä amerikkalaiseen muotoon.

En olisi ikinä uskonut että hän on oikeasti sukua Cheliokselle, koska heillä on kuitenkin vähän erinlaiset sukunimet. Vai onko tuo sittenkin vitsi?

MaV
11.07.2003, 00:49
Viestin lähetti Ck
En olisi ikinä uskonut että hän on oikeasti sukua Cheliokselle, koska heillä on kuitenkin vähän erinlaiset sukunimet. Vai onko tuo sittenkin vitsi?

Ei ole vitsi. Serkku on. Tosin serkku on sitten hieman väljempi käsite kuin täällä. Mutta kuitenkin.

Edit: Vaikka tästä voi havaita: http://www.nhl.com/lineups/player/8466157.html

lintu
11.07.2003, 17:40
Itseasiassa minä heitin läpällä että onko sukua. No, kyllähän tuollainen kelpaisi. Chrisillä ei varmaankaan ole vaikutusta draft-numeroon...

Nickelback
12.07.2003, 01:07
Tosiaanki... Pajatso tyhjenee... Eipä hirveän hyvältä näytä taaskaan. Monet monet kerrat oon toitottanu että Pena ei osaa scouttaa ja mies on siinä suhteessa aivan väärissä hommissa. Hienoa että saatiin Santalat ja kumppanit (ei vaatinu sitä kuuluisaa scouttausta, ainoastaan rahaa) niin että joukkue näytti alkuun huimalta, nyt samanlaiselta kuin viime kaudella, ellei jopa huonommalta. Ei siinä, jos hilloa on ja taitoa, niin nämäkin olisi korvattavissa ainaki jotenki... Niin mutku sitä taitoa ei nyt vaan löydy tuolta toimistolta. Vahvistusten pitäis olla luokkaa Lubos Bartecko, Libor Prochazka, Kamil Piros yms. Mut oon jo vuosien saatossa oppinut että Penan heliuttaessa sormeaan, tän tason miehet eivät Nordenskjöldinkadulle rantaudu... Ei sitten millään. Taitaa se Penan ässä hihassa olla ex-ässä M.Konttila. Oikeesti... Sopisi justiinsa näihin kuvioihin. Täytetään nää aukot sitten Pulliaisen jämäpelaajilla, niin ainakin näyttää että ollaan tehty jotain. Karu totuushan on tottakai, että kovia kotimaisia hyökkääjiä ei oo vapaana tällä hetkellä kuin tasan yksi: Tuomo Ruutu. Pakeista ehkä Haakana ja Laukkanen. Haakanakin on vaan Zidlickyn korvaajaks aivan väärä mies. Ulkomaisia paikkoja olisi vapaana kolme, joten kaks niistä tulisi täyttää kauden alkuun mennessä... Yhtä lailla kun hikoillaan lähtijöitä saadaan hikoilla Penan hiukset nostattavia stuntteja... Eikä todellakaan hyvässä mielessä...

bambamcam
12.07.2003, 08:24
Pentillä on niin vakuuttavat näytöt penailustaan, että pessimismi on jo hypännyt selkään kauan aikaa sitten. Zidlickyn ja Santalan lähtö oli lähes varmaa jo viime kauden loppuessa. T. Ruutu on jo mennyttä. Nyt nähdään mitä tekee tämä meidän hieno miehemme hankkiessaan näitä kuuluisia "stunttejaan". Hedberg, Salminen, Ahlroos, Kiviaho ja Kevin McAsshole ovat jo valmiina puhelimen ääressä odottaen The Pentin kutsuhuutoa. Ilmassa on alituinen katastrofin uhka, kuten jo viime kaudella saimme lukea kausiennakosta. Yllätyksenä tähän päälle vielä Pikkaraisen ja Kultaranteen lähtö, niin soppa on valmis.

Bigreds.
12.07.2003, 12:54
Toverit te olette käsittäneet tämän JB jutun ihan väärin, siis oikeastihan tämä mysteerinen JB on JP, ja voin tässä krapula-aamun tuiskeessa paljastaa kuka tämä JP oikein on.. no tietysti Jussi Passi nyt pentti faksi käteen(?) ja sopparipaperit laulamaan ja Passi rinkiin!

mixu
12.07.2003, 13:00
Olis siellä vapaana Elorantaa ja Ville Niemistä ja varmasti tänä vuonna moni konkari jää ilman sopimusta mutta vaikea uskoa että me niitä nähtäis punapaidassa.

lintu
12.07.2003, 14:07
Viestin lähetti Bigreds.
Toverit te olette käsittäneet tämän JB jutun ihan väärin, siis oikeastihan tämä mysteerinen JB on JP, ja voin tässä krapula-aamun tuiskeessa paljastaa kuka tämä JP oikein on.. no tietysti Jussi Passi nyt pentti faksi käteen(?) ja sopparipaperit laulamaan ja Passi rinkiin!

Niinpä, Jussi "Vitun" Passi. Surkeimpia liigapelaajia kautta aikojen. Nyt voisi katsastaa myös Mestiksen. Sieltä on moni huippupelaaja aiemminkin löytänyt tiensä tähtiin joten nyt pitäisi katsoa Mestis läpi...

bambamcam
16.07.2003, 14:22
Sir Pentillä taitaa olla jäljellä vain lyhythihaisia pukupaitoja. Niiden hihoihin ei mahdu ainakaan mitään isoja vonkaleita, vaikka olisi kuinka verkot syvällä ja tutkat tötteröllä. Pienenpieniä sinttejä sieltä voi tippua, jos oikein kunnolla ravistaa ja tutkii saumat perusteellisesti. En usko pätkänkään verran The Pentin "Stunttihöpinöihin". Parempiakin satuja on tarjolla. Paniikissa painetaan kaikkia mahdollisia hätänappeja ja saadaan aikaan ainakin naurettavaa pelleilyä. Pleijaripaikasta taisteluksi menee IFK:n ensi kausikin. Toivottavasti edes saamme taistelevan IFK:n takaisin.

Muutkin joukkueet tuntuvat heikentyvän viime kaudesta ja tämä täytyy muistaa tässä surkeudessa. Onko Sir Pena hommissa vai lomalla? Onko mitään havaintoa?

kypärä
16.07.2003, 15:46
Viestin lähetti bambamcam

Penan näköinen viiksivallu on nähty lomailemassa Afrikassa. Puutarha kaipaa uusia eksoottisia kasveja!

Paitselo
16.07.2003, 16:15
Viestin lähetti kypärä
Penan näköinen viiksivallu on nähty lomailemassa Afrikassa.

Kuka on nähnyt? Miksei tämän mullistavan uutisen lähdettä mainita?

VIHANNESKAAPPI
16.07.2003, 18:03
Kyllä pentillä on hihassaan pinkka jokereita,niitä heitellään kauden alkajaisiksi.
Itse uskon penan olevan todella kiihkeässä yhteydessä arajuureen ja tarvittavien pelaajien tulevan hänen silmien kautta.
cool,cool,cool.KOFF

kypärä
16.07.2003, 18:18
Viestin lähetti Predator
Kuka on nähnyt? Miksei tämän mullistavan uutisen lähdettä mainita?

Kuulemma Keniassa Kikuju-heimon poppamiehen veljen anopin käly oli nähnyt...mutta tämähän on vain huhua, niinkuin Penan hankkima Z-stuntti:)

narri
16.07.2003, 19:33
Pena valitti MTV3:n urheilu-uutissa pelaajien siirtymisestä NHL:ään. Hänen mielestään siirtokäytäntöä pitäisi uudistaa, niin että mikään seura ei tässä vaiheessa "kautta" joutuisi kärsimään. Viesti oli kyllä aika selvä "Meiltä tyhjennettiin pajatso ja stuntteja on vaikea saada".

Apassi
16.07.2003, 19:50
Ei se ässä hihassa aina ole niin positiivinen asia. Jussina pelasimme ristiseiskaa ja kun kortit olivat jo loppuneet, niin eräs kaveri veti ässän hihastaan. Lieneekö Pentillä asiat samalla tolalla.

Hieman luulen niin...

No saapahan nuoret hyökkääjät peliaikaa...

bambamcam
17.07.2003, 08:38
Viestin lähetti narri
Pena valitti MTV3:n urheilu-uutissa pelaajien siirtymisestä NHL:ään. Hänen mielestään siirtokäytäntöä pitäisi uudistaa, niin että mikään seura ei tässä vaiheessa "kautta" joutuisi kärsimään. Viesti oli kyllä aika selvä "Meiltä tyhjennettiin pajatso ja stuntteja on vaikea saada".

Totuus paljastuu näistä Sir Pentin antamista lausunnoista ja itseltäni menee hermot ensimmäisestä juhlallisesta "näillä mennään" lausunnosta. Toivottavasti sitä ei tarvitse kuulla ensi kaudella. Itsekin veikkaan The Pentin olevan oikeasti Afrikassa ja tämä olettamus perustuu vahvasti menneisiin tapahtumiin. Täällä kotimaassa heiluu julkisuudessa Saksan serkku Kurt Kassler.

Kiitos vihannesboxille positiivisesta uskosta The Penan tekemisiin. Tämä vain ei jotenkin sovi menneisyyden tapahtumiin ja sotiikin kaikenlaista penailua vastaan. Jään odottamaan innolla The Pentin "stuntteja".

werty
17.07.2003, 12:40
Viestin lähetti mixu
Olis siellä vapaana Elorantaa ja Ville Niemistä ja varmasti tänä vuonna moni konkari jää ilman sopimusta mutta vaikea uskoa että me niitä nähtäis punapaidassa.

En ainakaan usko että Ville Nieminen tulee koskaa pelaamaan suomessa muualla kuin Tapparassa. MM-kisoissakin mies hehkutti koko ajan tapparasta.

Sumupainija
28.08.2004, 13:47
Do dii, ellei ketään pahemmin haittaa, niin tämänkin topicin voi jo hyvin syin nostaa ylemmäs, sillä uskoakseni nyt IFK:n tulevan sm-liigan avaukseen ja ennenkaikkea lopulliseen (?) rosteriin vaikuttaa jossakin määrin ko. herran päätökset ja muukin seuran johtamiseen liittyvä kikkailu ja senpä takia on varmasti hyvä täällä keskustella tämän jo käsitteeksi muodostuneen tj:n tulevista kuvioista tulevan kauden osalta ja muustakin "penailuun" liittyvistä asioista ;->

Kuten tunnettua, tilannehan on äärimmäisen kutkuttava, sillä mahdollinen lock-out voi tuoda ja onkin jo tuonut aivan odottamatonta vipinää tuleviin pelaajamarkkinoihin, lisäksi monet ovat toivoneet hieman lisävahvistuksia, etenkin erääseen ketjuun, sen jälkeen kun eräs tunnettu stuntti teki todellisen stunttitempun hyppämällä Ameriikan koneeseen ennen shown alkua ja lisäksi on tämä aina ilmassa olevat kysymykset "omista pojista" ja kauden edetessä nostettavista "Hornan Kollit" -lisävahvistuksista.

Itselläni ( ja itselleni ) tuo mysteerinen 6. aisti vainuaa sellaista, että nyt tulevalla kaudella Pena OIKEASTI vetää jonkun täysin odottamattoman värisuoran hihastaan yllättäen meidät kaikki tällä vielä toistaiseksi tuntemattomalla tempauksellaan. Ja nyt ei ole kyse mistään uudesta faxista tai purkkamerkin vaihtamisesta , vaan aidosti jostakin "peliliikkeestä", jolla tämä perinteikäs helsinkiläinen urheiluseura kipuaa jääkiekon osalta aivan omiin sfääreihinsä. Aika näyttää ja Pena faxaa.....

Svante
28.08.2004, 19:57
Viestin lähetti Sumupainija

Itselläni ( ja itselleni ) tuo mysteerinen 6. aisti vainuaa sellaista, että nyt tulevalla kaudella Pena OIKEASTI vetää jonkun täysin odottamattoman värisuoran hihastaan yllättäen meidät kaikki tällä vielä toistaiseksi tuntemattomalla tempauksellaan.

Penalla on muuten hihaton paita koska ei ole rahaa ;-)

Caine
28.08.2004, 19:58
Sellanen on viilinki että kohta nähdään Tuomo,Jake ja Marek punaisissa. OJ:stä en vielä sano mitään..

Kale
01.09.2004, 14:55
Henkilökohtaisesti suhtaudun asiaankuuluvalla jännityksellä Penan mahdollisiin viimehetken hankintoihin... todennäköisesti paras joukkueelle olisi että Pena antaisi asian vaan olla!

Uncle Becker
03.09.2004, 10:02
Totta kai Penalla on ässä hihassa. Taisi jäädä sinne edellisellä safarimatkalla kun oli pelikaaneja metsästämässä. Nyt sillä on turkistarhassa kärppiä sekä ilveksiä ja kirveellä veistetyt häkit tiukasti lukossa. Kesällä Pena on bongattu Puistobluesista ja Sirukus Finlandiasta. Myös elokuvissa on käyty katsomassa kuningas Arthuria ja ritareita. Trombi on kuulemma nähty Pohjanmaalla, mutta se ei kait ketään kiinnosta. Sehän nähtiin jo sääsateliitin kuvista. Onneksi Turun Sinappi myytiin Ruotsiin.

Hitto tätä huomisen pelin jännitystä...

Balderis
03.09.2004, 10:13
Viestin lähetti Kale
Henkilökohtaisesti suhtaudun asiaankuuluvalla jännityksellä Penan mahdollisiin viimehetken hankintoihin... todennäköisesti paras joukkueelle olisi että Pena antaisi asian vaan olla!

Juu, kyllä tässä paskat housuissa istutaan ja kykitään pelonsekaisin tunnoin. Mä luulen että olisi paras jos Pena
hakeutuisi kimppaan Folke Westin kanssa, ja alkaisi tosissaan
markkinoimaan Afrikan matkakohteita. Tiedän että moni täällä on eri mieltä Pentti-sedästä, mutta mun mielestä Pena on kyntensä niin monta kertaa näyttänyt, että olisi ehkä aika jonkun toisen välillä tuoda joitain uusia tuulia organisatioon. Ei millään pahalla Pena.

Jotain muuta
03.09.2004, 16:18
Meillä on täällä turkguses vähän sama ongelma kuin teillä siellä. On luvattu koko kesän et hankintoja tulee ja sitten lätkäistään päin näköä jollain Valicevicilla! On tietysti väärin tuomita kaveri ennen ensimmäistä peliä mutta.... Jukalla (Koivu) on munaa mutta meidän Jokke( Narvamaa) on täysin munaton! Kaveri puhuu että kova hankinta on tulossa ja sit tämä päin naamaa. Toivottavasti TYÖSULKUA ei tule ja kaikki sakut ja icebergit jää nimiksi papereihin. Päästään taas takaisin sille tasolle missä oltiin kaksi vuotta sitten. Joskus Jortikan aikoihin tuli rintasia ja sahlstedeja.

Kirjoittaja haluaa kääntää kellon vuosiin 99-01

stiflat
03.09.2004, 16:24
Viestin lähetti Ouzala
Kaveri puhuu että kova hankinta on tulossa ja sit tämä päin naamaa. Eli olisiko sittenkin Pena-asenne parempi, eikä ennnen hankintoja hehkutettaisi yhtään?
Ja lopuksi yllättäen unohdettaisiin koko juttu...

Jotain muuta
03.09.2004, 16:33
Viestin lähetti stiflat
Eli olisiko sittenkin Pena-asenne parempi, eikä ennnen hankintoja hehkutettaisi yhtään?
Ja lopuksi yllättäen unohdettaisiin koko juttu...

Harmittaa vaan että annetaan karkki ja sitten se viedään kädestä. en tiedä että minkälainen tiedoitus teillä toimii, mutta täällä ei oo koko kesänä tiedoitettu mitään tilanteista sopimuksien kanssa. Sen takia on jouduttu arpomaan vahvistuksista.

tant gredulin
03.09.2004, 21:09
Viestin lähetti Ouzala
Meillä on täällä turkguses vähän sama ongelma kuin teillä siellä.

Nohnohnoh. Tästä voisi joku herkempi sielu vetäistä hevosenpään sieraimeensa. Meillähän ei ole käyttöä kaverille, jonka nimessä on noinkin monta vokaalia, eikä meille ole sen lisäksi luvattu yhthän mithän.

Target
09.09.2004, 20:14
Otsikkoon viitaten taitaa olla ahtaat resorit hihoissa. Täytyy olla painavaa tavaraa ennenkuin valuu ulos.
Jos sieltä muljahtaa ulos neuvostoinsinöörin konepyörä, niin en voi muuta kuin onnitella.

Balderis
13.09.2004, 09:12
Huomasiko joku muukin ( ylen tekstitv;n sivuilla 652 taisi olla ) että meitin jengillä on suurin pelaajabudjetti 2,5 miljoonaa egua.
Kyllä ihmettelen taas. Tiedän että muutamalla kaverilla on liksa kunnossa, mutta mihin loppu menee?

toimittaja
13.09.2004, 09:20
Suurin pelaajabudjetti, törkeät lippuhinnat, kapea pelaajarinki.

Ei tässä voi muuta kuin olla varma että pari tähtipelaajaa on piakkoin saapumassa rinkiin.

Toivotaan että peli lähtee heti kulkemaan ja katsomot täyttyvät. Ekaan matsiin on ainakin vielä ruhtinaallisesti tilaa.

Jackman
13.09.2004, 09:27
Viestin lähetti Balderis
Huomasiko joku muukin ( ylen tekstitv;n sivuilla 652 taisi olla ) että meitin jengillä on suurin pelaajabudjetti 2,5 miljoonaa egua.
Kyllä ihmettelen taas. Tiedän että muutamalla kaverilla on liksa kunnossa, mutta mihin loppu menee?

Sivu oli 654 yleltä.
Kyllä täytyy todella ihmetellä tota budjetti/materiaali suhdetta.No on taas tullut penailtua kesän aikana jotain.Olisin kyllä odottanut että jokereilla on isoin budjetti,mutta ehkäpä tohon hifkin ilmoitettuun budjettiin on jo lisätty Touomosta ja Jakesta aiheutuvat kulut?Bra Pentti!

Johannes
13.09.2004, 09:28
Viestin lähetti Balderis
Huomasiko joku muukin ( ylen tekstitv;n sivuilla 652 taisi olla ) että meitin jengillä on suurin pelaajabudjetti 2,5 miljoonaa egua.
Kyllä ihmettelen taas. Tiedän että muutamalla kaverilla on liksa kunnossa, mutta mihin loppu menee?

Meidän budjetti on €2.5m. Sehän ei tarkoita näihin nykyisiin pelaajiin käytettyä rahamäärää. Minä en usko, että kaikki rahat on jo kohdennettu, ehkä 80% olisi lähellä totuutta. HIFK:lla on pelaajasopimuksia 25 kpl, jos kaikki rahat menisivät nykyisiin sopimuksiin, niin keskimääräinen palkka olisi 100.000€. Näin suuriin palkkoihin en sentään usko, vaikka Pärssinen ja pari muuta yli vanhan mummon miljoonan tienaavatkin.

kakkonen
13.09.2004, 09:39
Budjettihan voi olla vaikka kuinka iso, mutta eihän se tarkoita että se VIELÄ olisi käytössä lähellekään 100%?

Luulen...tai en voi uskoa että se olisi nykymiehistöön käytetty. IFKlla on paljon omista nousseita nuorempia pelureita, joiden luulisi olevan muualta tulleita (ja vanhempia) miehiä himpun halvempia. Tosin ykkösketju (Karalahti, Pärä ainakin..ehkä myös Kuhta) lienee liigan Top-10 palkkaluokassa.

Svante
13.09.2004, 09:58
Viestin lähetti Balderis
Huomasiko joku muukin ( ylen tekstitv;n sivuilla 652 taisi olla ) että meitin jengillä on suurin pelaajabudjetti 2,5 miljoonaa egua.
Kyllä ihmettelen taas. Tiedän että muutamalla kaverilla on liksa kunnossa, mutta mihin loppu menee?

Minä en usko, että kyseessä on pelaajabudjetti vaan palkka/palkkiobudjetti koko organisaatiolle. Kautena 2002-2003 Oy HIFK-Hockey Ab maksoi palkka/palkkiota keskimäärin 45 henkilölle. Kuitenkin IFK maksoi 40% enemmän palkkaa /palkkiota per henkilö kuin esim. Kärpät. (Ainakin minun matikallani, joka tunnetusti on hieman parempi kuin Kiprulla :-) ).