View Full Version : Syöpä? Mitä nyt?
Paitselo
28.04.2003, 17:14
Ajattelin tännekin avautua, kun meikäläisen elämässä alkoi vaihe, jossa vitsit juuttuvat kurkun pohjalle ja aurinkokin näyttää mustalta.
Minä kun olen "siinä iässä", niin kävin kaksi viikkoa sitten lääkärin tutkimuksissa, ihaan vaan ns. vuosihuollossa. Olin jo pitempään kärsinyt sellaisesta vaivasta, että virtsatessa tuntuu omituisesti ettei "kaikki tule ulos".
Lekuri sitten teki tutkimukset... tänään sain tulokset: minulla on ilmeisesti jonkinasteinen kasvain eturauhasessa.
Ei paljon naurata. Ei todellakaan. Tuon tiedon jälkeen tuntuu ettei sitä kusta tule millään ulos, jotenkin kai nyt aivot kieltäytyvät yhteistyöstä alapään letkuosaston kanssa.
Tuli kertaheitolla uusi "sävel" ja raskaampi tunnusmusiikki kesäloman odotukseen. Lisätutkimuksiin menen maanantaina 5.5.
Ei voi mitään, pelottaa niin perkeleesti.
Onko palstalaisilla kokemuksia syöpähoidoista esim. perhepiirissä tai muuten tuttavien kohdalla?
PS: Tyypilliseen suomalaiseen umpimielisyystautiin taipuvaisena en Herr Doktorin diagnoosin jälkeen keksinyt muuta, kuin mennä hakemaan Alkosta ison pullon viskiä. Vaimo on matkoilla sukulaisissa... ainoastaan nuorempi poitsu tulee himaan seurakseni yöksi. Miten minä tämän uutisen kerron? Töihinkin pitäisi mennä heti huomenna aamulla.
PSST: Kaikki IFK-veljet ja muut joilla on minun GSM-numero, niin älkää kiitos soittako siihen nyt tämän asian tiimoilta mitään. Minua ei nyt huvita. Ja kiitos.
Mikäli kyse on eturauhasen hyvälaatuisesta liikakasvusta, niin ei sinulla pitäisi olla mitään hätää. Toivotaan, että kyse ei ole mistään todella vakavasta.
Joka tapauksessa ihan pirusti tsemppiä!
Paitselo
28.04.2003, 17:30
Viestin lähetti Oiva
Joka tapauksessa ihan pirusti tsemppiä!
Oiva, kiitos, mutta lue vielä edittini. Taidan olla todella tyypillinen suomalainen mies?
En tiedä, onko tuo tyypillistä vai ei, mutta ymmärrän kyllä pirun hyvin tuon viskipullon ostamisen. Luultavasti olisin sinun asemmassasi tehnyt jotain samanlaista. Tai vitustako sen tietää, jokainen tilanne on kuitenkin niin uniikki juttu. Toivotaan, että selviät kaikesta, niin viskipullosta, eturauhasvaivasta kuin huomisesta työpäivästäkin - tavalla tai toisella.
Mr Pilli
28.04.2003, 17:37
Ei ole kokemusta henk. koht., en voi edes kuvitella miltä sinusta tuntuu. Voimia tulet tarvitsemaan oli sitten kyseessä "hyvä" tai "paha" kasvain. Tukea tulet saamaan täältä palstalaisilta, ja toivottavasti omasta lähipiiristäsi.
Sen verran kokemusta on lähipiiristä että, appiukolle sanottiin joskus vuonna 1984 (ei silloin vielä appiukko) että kaksi viikkoa on aikaa lähtöön, sen verran paha kasvain on vatsassa. Noh eilen appiukko kävi tuomassa suklaapaketin laivatuliaisina, joten voittajana siitä voi selvitä. Anopilta on poistettu toinen rinta kasvaimen takia joskus 1988 ja eilen sekin kävi meillä. Samoin vaimon siskolta on poistettu kilpirauhanen 1986 kasvaimen takia, ja sekin kävi meillä viimeksi pääsiäisenä. Joten tossa yhden perheen osumat ja selvinneet ovat kaikki, mitä nyt saivat minut vävykseen.
Joten positiivistä energiaa näin virtuaalisesti sinulle, kyllä sinä selviät.
Itse en ole kyseistä tautia sairastanut, hyvin läheinen ystäväni sairastui vuosi sitten 20-vuotiaana syöpään eli jonkinlaista kokemuspohjaa on. Sairaalassa tuli käytyä todella usein viime kesänä ja siten myös hoidot tulivat jotenkuten tutuiksi. Ystäväni sairaus oli malliltaan imusolmukesyöpä, jota myös eräs tunnettu kiekkoilija on sairastanut. Molemmat selvisivät.
Mitähän sinulle hoidoista kertoisi. Kutakin tapausta hoidetaan omalla tavallaan. Ystäväni sairaus kukistettiin solumyrkyillä, joiden sivuvaikutukset ovatkin kaikille varmaan tiedossa. Pahoinvoinnit ovat massiivisia, mutta ohimeneviä. Tukka lähtee, mutta kasvaa takaisin. Ei se ole maailmanloppu.
Preda, taistele!
Oloneuvos
28.04.2003, 17:51
Älähän nyt veli hyvä puhu syövästä ilman, että mahdollista kasvainta on vielä tutkittu. Se saattaa suuremmalla todennäköisyydellä olla hyvälaatuinen, kuin se paha versio. On tosi helppoa sanoa täältä koneen vierestä, että rauhoitu ja ota iisisti, kun ajatukset taatusti myllertävät vaikka missä. Siitä huolimatta ei Sinulla ymmärtääkseni ole todettu syöpää, vaan mahdollinen kasvain.
Eivät kaikki kasvaimet suinkaan ole syöpäkasvaimia. Niitä pahalaatuisiakin vastaan on sitten nykyisin olemassa tehokkaita lääkkeitä ja muita hoitokeinoja. Asia on siinä mielessä tuttu, että molemmat vanhempani sairastivat vuosia tuon taudin eri variaatiota.
HABS #11
28.04.2003, 17:51
Laitetaan tähän pikkuisen omia kokemuksia aiheesta...
Omalla tyttärelläni joka on nyt 6w havaittiin syöpä vasemmassa silmässä toukokuussa 2001. Meillä kaikki kävi todella nopasti koska vasen silmä poistettiin jo seuraavalla viikolla. Varsinaista shokkia ja "jännitys aikaa" ei kerinnyt olla koska kaikki tapahtui nopeasti. Tyttärini tauti on todella harvinainen ja vastaavia tautia esiintyy vain lapsilla ja suomessa vain 2-4 tapausta vuodessa. Taudin nimi on retinoblastooma (googlella löytyy paljon infoa: retinoblastoma ). Kesä 2001 kuljettiin lappu vasemman silmän päällä koska prooteesia olisi pitänyt saada juhannukseksi, mutta silmänpohja oli tulehtunut. Proteesi saatiin vasta elokuussa. Heinäkuussa kävimme HYKS:ssä 10. osastolla tutkimuksissa että onko syöpäsolut levinneet muualle elimistöön. 3 viikon odottelun jälkeen saimme tulokset joiden mukaan kaikki on ok! Lääkäri kuitenkin sanoi että koskaan ei voida 100% ilmoittaa että syöpäsolut ovat pois kehosta. Elokuussa saimme proteesin silmään ja nyt tyttäreni elää aivan normaalia elämää. Proteesi on aivan tavallisen silmän näköinen ja jos ei tiedä asiasta niin sen havaitseminen on melko vaikeaa. Varmasti ongelmia (kiusaamista) voi tulla joskus esim. koulussa, mutta se on sen ajan murhe.
Voimia ja jaksamista Predatorille ja muista että jos aikanaan 4 vuotias tyttäreni kesti asian urhollisesti niin aivan varmasti sinäkin! Voimia ja tsemppiä!
Viestin lähetti Predator
Ajattelin tännekin avautua, kun meikäläisen elämässä alkoi vaihe, jossa vitsit juuttuvat kurkun pohjalle ja aurinkokin näyttää mustalta.
Minä kun olen "siinä iässä", niin kävin kaksi viikkoa sitten lääkärin tutkimuksissa, ihaan vaan ns. vuosihuollossa. Olin jo pitempään kärsinyt sellaisesta vaivasta, että virtsatessa tuntuu omituisesti ettei "kaikki tule ulos".
Lekuri sitten teki tutkimukset... tänään sain tulokset: minulla on ilmeisesti jonkinasteinen kasvain eturauhasessa.
Ei paljon naurata. Ei todellakaan. Tuon tiedon jälkeen tuntuu ettei sitä kusta tule millään ulos, jotenkin kai nyt aivot kieltäytyvät yhteistyöstä alapään letkuosaston kanssa.
Tuli kertaheitolla uusi "sävel" ja raskaampi tunnusmusiikki kesäloman odotukseen. Lisätutkimuksiin menen maanantaina 5.5.
Ei voi mitään, pelottaa niin perkeleesti.
Onko palstalaisilla kokemuksia syöpähoidoista esim. perhepiirissä tai muuten tuttavien kohdalla?
PS: Tyypilliseen suomalaiseen umpimielisyystautiin taipuvaisena en Herr Doktorin diagnoosin jälkeen keksinyt muuta, kuin mennä hakemaan Alkosta ison pullon viskiä. Vaimo on matkoilla sukulaisissa... ainoastaan nuorempi poitsu tulee himaan seurakseni yöksi. Miten minä tämän uutisen kerron? Töihinkin pitäisi mennä heti huomenna aamulla.
Juuri vuosi sitten tuli sama tilanne eteen, kun isällä todettiin aivan vastaavasti epäily eturauhassyövästä. Muutaman viikon päästä tuli vahvistus asiaan, pahanlaatuinen kasvain eturauhasessa. Tämän jälkeen tehtiin lisää tutkimuksia ja todettiin, että kasvain on levinnyt sen verran laajalle, että leikkaus ei ole enää vaihtoehto vaan ainoa ratkaisu on aloittaa sädehoito ja samanaikainen lääkitys.
Tästä alkoi sitten ensin lääkekuuri, jonka tehtävä oli hidastaa syöpäsolujen leviämistä ja noin kuukauden päästä sädehoito. Alkushokki oli tietysti isälle kova pala ja tuntui olevan sen päivän kuuli asiasta niin jotenkin sekaisin, en osaa paremmin selittää. Olin itseasiassa juuri silloin kotona kun hän saapui kotiin, vaikken vanhempieni luona enää asukkaan. Heti huomasin, että jotain oli vialla ja pian isäni "töksäytti" (tuo on ehkä paras sana kuvaaman sitä eli suoraan kiertelemättä) asian ilmoille. Täytyy sanoa, että oli suurimpia yllätyksiä minun elämässäni. Menin aivan sanattomaksi, enkä osannut juuri mitään sanoa. Vaikken kova tupakkamies olekkaan niin hetken päästä olin pihalla sauhuttelemassa ketjussa ja pohtimassa asiaa.
Parin päivän sisällä tilanne tasaantui ja asiasta keskusteltiin suhteellisen paljon ja tulevina kuukausina lisää. Ennen sädehoidon aloitusta faija kertoi että oli miettinyt kovasti vaihtoehtona tuolle suomalaiselle hoidolle amerikkalaista klinikkaa, joka käyttää tekniikkaa ainoana maailmassa ja joka on saavuttanut todella korkeat parantumistilastot. Tämä hoito olisi vaatinut asumisen amerikassa hoidon keston ajan ja maksoi todella paljon. Siihen olisi mennyt kaikki säästöt + luultavasti talokin olisi vaihtunut pienempään, jotta olisi saatu tarvittavat rahat. Suomalaiseen hoitoon piti ilmoittaa seuraavana päivänä kun faija sai täydet tiedot tuolta amerikkalaiselta klinikalta joten aikaakaan miettimiseen ei ollut paljon. Faija valitsi sitten Suomen terveydenhuollon tarjoaman vaihtoehdon ja niin alkoi sädehoidot tampereella, jonne oli ajettava joka aamu parin tunnin ajomatka ja sama hoidon (kestää vain n. 15 minuuttia) jälkeen takaisin.
Aivan kuten oli lääkärien toimesta ilmoitettu, alku sädehoidossa ei tuottanut ongelmia, vaan elämä jatkui suht normaalina. En aivan tarkkaan muista kuinka pitkä tuo sädehoitojakso oli, olisiko ollut noin 3kk-4kk. Joka tapauksessa n. puolessa välissä tai hiukan aikaisemmin alkoivat hiljalleen sädehoidon haitat näkyä. Suurin haittapuoli oli se, että yöllä on jompikumpi vessahätä vähintään tunnin välein eli pidätys vaikeutuu. Tämän takia nukkuminen muodostui kokoajan vaikeammaksi. Loppuajan faija "nukkui" sitten suosiolla vessan edessä ns. apukeittiössä, koska sänkyyn oli turha lähteä. Myöskin jonkinnäköisiä kipuja ilmeisesti oli, luonnollisesti hoitoalueella eli "alaosastossa", mutta ei mitään mainittavaa ja ehdottomasti suurin ongelma oli siis tuo vessassa juokseminen. Päivät olivat helpompia.
Missään vaiheessa isäni usko ei kuitenkaan loppunut tuohon hoitoon, ainakaan minulle ei semmosesta kerrottu/en itse huomannut merkkejä käydessäni vanhempien luona viikonloppuina. Kun hoidot vihdoin loppuivat niin noiden sivuvaikutuksien lievenimen alkoi hiljalleen. Ehkä noin kuukauden päästä oli jo suhteellisen normaali olo ja pystyi taas jotenkuten nukkumaan. En muista tarkkaa ajankohtaa kuinka pian viimeisen hoidon jälkeen oli ensimmäinen tarkistus miten hoito on tehonnut (heti hoitojen jälkeen ei voida testejä tehdä, koska siinä otetaan näyte eturauhasesta ja se on luonnollisesti aika huonossa kunnossa heti hoidon jälkeen. Samasta syystä tarkastusten väli on aika pitkä). Ensimmäisessä tarkastuksessa näytti, että hoito on tehonnut, mutta ensimmäinen tarkastus ei ole vielä kovin luotettava. Toinen tarkastus taisi olla 3 kk päästä ja siinäkin kaikki näytti hyvältä. Ilmeisesti kolmatta tarkastusta ei ole vielä ollut, en ole ihan varma olenko laskenut oikein nuo tarkistukset.
Eli tässä vaiheessa näyttää hyvältä, vaikka havaitsemisen jälkeen oli aika epävarma oli kaikilla, koska syöpä oli päässyt leviämään jo eturauhasen ulkopuolellekkin. Itselläni ainakin vahvistui tämän tapauksen jälkeen usko Suomen terveydenhuoltoon.
Kävin kerran tuolla Tampereella mukana ja itse toimenpide on nopea ja kivuton. Tussilla merkitään eturauhasen kohta ja sen jälkeen käydään laverille makaamaan ja laite suunnataan tuohon pisteeseen. Siinä ollaan sitten joitakin minuutteja ja tämän jälkeen hoito on siltä päivältä valmis. Eli hoito ei ole todellakaan suurin murheista eturauhassyövässä. Mitään ulkoisia merkkejä ei tämän taudin hoidosta ei ole. Hiukset eivät lähde tms.
Tuntuu, että en saanut mitään sanottua vaikka mittaa tekstiin tuli jo jonkun verran. Tuohon lapsille/vaimolle kertomiseen suosittelen rauhallista otetta. Eli keräät vaikka koko porukan yhteen paikkaan tai sitten erikseen esim. nuoremmalle kaverille ensin. Tärkeintä kuitenkin että kerro rauhassa, mielellään pikkuisen loiventaen pudotusta eli ei ihan suoraan esim. "Minulla on syöpä", koska tässä vaiheessahan se olisi sekä suora pommi, että turhaa tietoa, koska mitään syöpää ei ole vielä todettu vaan kyseessä voi olla aivan yhtä hyvin hyvänlaatuinen kasvain.
Koska en itse osaa kertoa tästä murto-osaakaan niin voit kysyä palstalla tai yv:lle lisää tietoja tarvittaessa tai voin myös antaa esim. isäni sähköpostiosoitteen. Hän varmasti on enemmänkin kuin valmis ja haluava kertomaan/juttelemaan lisää, mikäli niin esim. myöhemmin haluat.
Rohkeutta mukaan ja koita jaksaa. Koita murehtia mahdollisimman vähän semmoisia vaihtoehtoja mitä ei ole vielä edes todettu. Helppohan se on täältä sanoa. Jokatapauksessa positiivista uskoa asiaan niin paljon kuin irtoaa.
Luistelutaidoton
28.04.2003, 18:27
Ota sairaslomaa ja jätä se viskipullo kaappiin. Töihin on turha mennä moisessa mielentilassa ja voi olla parasta ettet huolestuta perhettäsi ennen tarkempia tutkimuksia.
Suurin osa kasvaimista on vaarattomia. Vaikka kyseessä olisikin pahanlaatuinen kasvain on eturauhassyövällä aikalailla hyvät ennusteet, tapauskohtaisesti tietysti. Kova paikka mutta kovat miehet on luotu kovia aikoja varten. Taisteluhenkeä sinulle ja muista ettei ole turhempaa kuin murehtia jotakin ikävää mahdollisuutta etukäteen. Murehditaan sitten jos todella on aihetta.
Syöpä ja kasvain, näillä sanoilla on kovin kolkko ja negatiivinen maine.
Olisi kerrottavaa ja kirjoitettavaa vaikka kuinka. Syöpä on vienyt läheisistäni mummini, toiselle taasen ilmaantui vanhuuden myötä kasvaimia kasvoihin mutta niitä ei diagnosoitu, lääkäreiden mielestä se oli yksinkertaisesti paras vaihtoehto. Hän vanhana ja huonokuntoisena ihmisenä ei olisi kestänyt hoitoa kuitenkaan. Mutta ei näistä tämän enempää.
Minun on hivenen hankala ryhtyä neuvomaan ja opastamaan elämisen ja elämän tärkeydestä - omien syideni tähden. Muista kuitenkin Preda, että jokainen päivä on elämisen arvoinen. Jokainen tuleva päivä kannattaa elää siten, että aikanaan tietää eläneensä. Kaikki on mahdollista, edessä on avoin tulevaisuus.
Käytännön neuvoina haluaisin sanoa sen, että anna aikaa itsellesi. Ota sairaslomaa ja ole oman itsesi herra. Ole myös rehellinen, niin itsellesi kuin perheellesi.
Terveisin,
vlad#16.
Vakavista asioista on puhe, mutta kuten muutkin ovat jo tässä ketjussa todenneet ja todistaneet, sana syöpä ei välttämättä ole yhtä kuin väistämätön kuolema. Esimerkiksi hyvän ystäväni isällä todettu imusolmukesyöpä oli jo ehditty totemaan niin pahaksi, ettei paranemismahdollisuuksia lääkärien mukaan juurikaan ollut. Kyseinen mies kuitenkin voitti taistelunsa syöpää vastaan ja todisti jälleen sen, että vaikeakin syöpätauti on voitettavissa.
Lisäksi vielä pieni tilastollinen rohkaisu: Muistelen lukeneeni jostain, että nykyään syövistä voidaan parantaa ~80%, vaikka sairaus olisi jo pidemmällekin edennyt. Joistakin syöpätyypeistä jopa ~90% on parannettavissa.
Predatorille paljon voimia ja tsemppiä. Anna ajatusten ja tunteiden tulla, mutta älä anna niille ylintä valtaa.
Tsemppiä Predalle! Eiköhän se homma selviä vaikka sitten eturauhasen poistamisella, turha värkki tuon ikäsellä miehellä. ;-)
Kerro muuten ihmeessä perheellesi. Ihan turha pitää tuota tietoa salattuna läheisiltään, heitä kuitenkin tarvitset oli diagnoosi mikä tahansa. Itse ainakin haluaisin kuulla kaiken saatavilla olevan tiedon mitä mahdollista.
Ja voin kertoa että kokemusta on syövästä, olen tainnut siitä kertoakin tällä palstallakin. Tuossa Fläppis jo kertoikin paljon itse aiheesta.
Koska sen tietyn sanonnan mukaan ei isääkään pidä lähteä tietyissä asioissa opettamaan, niin en sano viskistä muuta kuin että ota sopivasti. Muuten ehkä aikaa itselle ja töistä offia.
Minä uskon siihen, että ihminen voi itse vaikuttaa oman kehonsa paranemiseen ja elpymiseen muutenkin kuin lääkettä nappaamalla. Erityisesti mielikuvitusrikas, luova ja sopivalla tavalla nuorekas persoona olisi tähän valintani, eli sinä jos kuka kirjoituksinesi ja harrastuksinesi. Samoin kuin vanhempi rouva naapurista, joka syöpä-diagnoosin jälkeen pahoitteli että joutuu jättämään taloyhtiön hallitustoimen täksi vuodeksi väliin, mutta palaa sitten seuraavalle kierrokselle.
Voimia.
Tsemiä Preda. Toivotaan, että homma kääntyy parhain päin. Mitä todennäköisimmin kyseessä on hyvänlaatuinen kasvain. Eikös eturauhassyöpä ole itsessään vasta 60-70-vuotiaiden miesten tauti...
Syövällä itsessään on kolkko maine, mutta nykyään kyllä suurin osa taudeista paranee. Pahinta on, että epävarmuus säilyy pitkään. 5 vuotta on kriittinen aika, ja 10 vuoden jälkeen ilmestyvä syöpä katsotaan jo uudeksi taudiksi.
Itse olen hirvittävän syöpä-säikky. Kyseistä tautia on esiintynyt suvussani jonkin verran - isäni isoisä kuoli syöpään. Vaarini vei ilmeisesti hyvänlaatuinen kasvain. Isäni sairastui yli 10 vuotta sitten syöpään, joka löydettiin aivan vahingossa ja ajoissa. Hän parani leikkauksella. Itse olen pelännyt syöpää oikeastaan n. 10-vuotiaasta asti luettuani Valituista paloista aivokasvaimista kertovan artikkelin.
Syöpä ja jo sen epäilyskin laittaa elämänarvot uusiksi. Tärkeintä on antaa aikaa itselleen ja olla rehellinen - sekä läheisilleen, että itselleen. Viskipullo tuo tietysti jonkin sortin lohdutuksen, enkä itse näe mitään pahaa, jos nyt tuossa tilanteessa ottaa rauhoittavia ryyppyjä vähän useammankin.
Joka tapauksessa vielä kerran tsemppiä. Toivotaan, että kaikki kääntyy parhaiten päin. Veikkaan, että seuraava viikko on elämässäsi se kaikkein raskain. Epätietoisuus on se kaikkein pahin.
No voi sun perkele. Pari tuttavaa sairastaa parhaillaan erilaisia syöpiä ja valitettavasti pappa ja äiti on molemmat menneet jo ko. taudin vieminä. Mutta päätä pystyyn vaan ja ettepäin rohkeasti.
Voimaa mies!
Näytä sille poloiselle pikkuörkille, kuka on kuka! Hienoa, että lääketiede on kehittynyt isäni sairaudesta sitten seitsemänkymmenluvun. Ja isänikin porskuttaa tänä päivänä, kuin nuori (Seni)ori.
Saat Preda kaiken käytettävissä olevan tsemppini ja tuen. Olet ajatuksissa. Anything, just ask for it. Pelimies ei luovuta, näytä sille nilviäiselle. Näytä, että nyt yritti tehdä leiriä väärään mieheen. Anna sille pitkä penaltti, syynä epäurheilijamainen käytös. Luuvitosta ja poikittaista tollaiselle, jotta oppii olemaan.
Juo se viski ja jätä huominen duuni väliin. Ota asia asiana ja käsittele se. Näytä sille ja ravistele se historiaan. Et anna periksi, etkä pidä sitä minään! Isompaa vaihdetta silmään ja kahva kaakkoon. Se ei mahda Sulle mitään!
Voimaa Preda. Do it!
Muutama vuosi tyttöystäväni vatsasta löytyi kasvain. Muistan, kuinka peloissani olin. Myöhemmin selvisi, että tuo kasvain oli hyvänlaatuinen ja se leikattiin pois. En ole kovin usein ollut niin onnellinen, kuin hakiessani hänet sairaalasta leikkauksen jälkeen. Joten älä vielä vaivu epätoivoon. Ja vaikka sinulla olisikin syöpä siitä, niinkuin täällä on jo sanottu, paranee todella usein. Kummi-sedälläni todettiin pari vuotta sitten sama syöpä kuin Saku Koivulla ja hän on voittanut taudin kuten Sakukin.
Tsemppiä ja muista, että positiivinen asenne on erittäin tärkeää. Juttujasi luettuani olen aivan varma, että sinulta sitä asennetta löytyy kunhan ensijärkytykseltäsi toivut.
Pinturicchio
28.04.2003, 23:04
Voimia Predator!!!
Sain itse seurata läheltä parhaan kaverini tyttöystävän kaksinkertaista kamppailua imusolmukesyöpää vastaan. Hän havaitsi omituisia pahkuroita kehossaan 2 vuotta sitten ( oli silloin 17- vuotta) ja pahkurat paljastuivat siis imusolmukesyöväksi. Joensuussa ei ole mahdollisuutta sädehoitoihin, joten hän joutui käymään kimppakyydeillä muiden syöpäpotilaiden kanssa Kuopiossa hoidossa. Lääkitykset olivat todella kovia ja hän joutui viettämään pitkiä aikoja sairaalassa pääsemättä kotiin yöksi mutta noin puolen vuoden kuluttua tauti julistettiin voitetuksi.
Mutta kuinka ollakkaan tauti havaittiin uudestaan jälkitarkatuksessa viime kesänä. Tällä kertaa se oli palannut vielä entistä vahvempana, mutta tyttö jatkoi taisteluaan. Ja jälleen alkoi tuo helvetillinen sädehoitorumba ja myrkkyjen pumppaus kehoon. Mutta tyttö ei luovuttanut taisteluaan ja nykylääketieteen ja tytön oman sinnikkyyden johdosta, hänet todettiin jälleen terveeksi kevättalvella. Nyt täytyy vaan toivoa, että tauti pysyisi loitolla.
Minulle itsellenikin oli henkisesti raskasta seurata kahden läheisen ihmisen kärsimystä, toinen sairas ja toinen hulluna pelosta, mutta kaikkeni yritin tehdä heitä tukeakseen. Näin jälkeenpäin on mielenkiintoista havaita, että kaikista eniten huolissaan ja peloissaan olimme me tytön kaverit ja muut läheiset. Tyttö itse ei taudista juurikaan puhunut ja jatkoi positiivista elämänasennettaan, tuosta vaarallisesta pöpöstä huolimatta. Totta kai ulospäin huomasi lääkitysten kovan vaikutuksen nuoreen ihmiseen, mutta aina hän vain iloisesti sanoi että, "Älkää te minusta liikoja huolehtiko, kyllä minä tästä selviän". Joten kuten moni jo tässä ketjussa on sanonut, niin oma asenne näyttää auttavan jo todella paljon, ja minä uskon että, sinulta "Saalistajalta" sitä löytyy. Tee perkele sille pahkuralle selväksi, että se ei ole tervetullut sinun eturauhaseesi!!! VOIMIA vielä kerran...
Kummi-sedälläni oli pari kolme vuotta sitten suusyöpä, joka oli vuosikausien tupruttelun tulos. Monien leikkauksien jälkeen syöpäsolut saatii pois ja kasvonpiirteet hieman muutui, ei välttämättä pahempaan suuntaan! ;-) (Suurinhaitta oli ettei enää voi vihellellä naisten perään kadulla)
Lisäksi kahdella tädilläni on parin viime vuoden aikana todettu rintasyöpä ja molemmat leikattu onnistuneesti ja kaikki näyttää tällä hetkellä palanneen normaaliin rytmiin.
Tämän päivän syöpähoidot ovat edenneet huimasti ja useat syövät on hoidettavissa varsin hyvällä prosentilla.
Mutta tutkitaan ennenkuin hutkitaan! Epätietoisuus on monesti pahin vaihe, kunnes saadaan tieto mitä löytyy ja mitä sille on tehtävissä. Taistelutahtoa se vaatii, mutta sitähän löytyy!
Muistelen että Kekkoselle tehtiin 70-luvulla eturauhasleikkaus. Suomen kuvalehden 70-luvun nostalgianumeron (joka on nyt myynnissä) kannessa hän hymyilee otsikolla "Suomen helpottunein mies".
Kysy lääkäriltäsi kaikki mikä mieltäsi askarruttaa. Pane vaikka paperille kysymykset ja vastaukset. Etsi tietoa kirjoista ja internetistä.
Kerro ehdottomasti perheellesi. Muita saattaa loukata, jos ei kerro, heistä voi tuntua ettet luota heihin. Vaikeiden asioiden jakaminen tekee perheenjäsenet entistä läheisemmiksi, kun sanoin ja teoin osoittaa, miten paljon toinen merkitsee, mikä arjessa usein unohtuu.
Tsemiä Predator!
Vaikka tuo mahdollinen kasvain osoittautuisikin syöväksi, niin ei ole syytä heittää kirvestä kaivoon. Noin alkuvaiheessa todettu pahankin laatuinen kasvain on ”helposti” nöyristettävissä sädehoidolla. Paranemisprosentit huitelevat satkun tienoilla ja mulkkukin pelittää hoidon jälkeen entiseen malliin.
Sädehoito itsessään ei ole röntgenkuvan ottamista kummoisempi toimenpide. Kestää kerrallaan n. 10-15 min. Sädetystä annetaan parisen kuukautta tapauksesta riippuen. Hoidon aikaiset vaivat ovat hyvin yksilöllisiä. Selvää on, että alapäässä ajoittain juilahtelee inhasti ja kusta saa tirskutella vähän tiuhempaa tahtia – tuskin kuitenkaan tunnin välein.
Toinen, harvemmin käytetty hoitomuoto, on leikkaus. Siinä perataan jorman juuret sattumista puhtaiksi. Tähän ei potilaat useinkaan lähde vaikka toimenpide olisi huomattavasti simppelimpi ja huokeampi. Haittapuolena mainittakoon, että operaation jälkeen on turha enää äidin selkään könytä, taikka ryhtyä erikseen virtsalle – se liruu omia aikojaan.
Ymmärrän hyvin, että nyt ahistaa, mutta usko pois ettei elämä tuohon tyssää. Kasvi saattaa hyvikin olla oikeinkin hyvänlaatuinen, ja vaikkei olisikaan, niin hoidettavissa siinä missä muutkin sairaudet. Syövällä ei ole enää niin dramattista kaikua kuin me varttuneemmat olemme oppineet. Syövät syntyvät nykyisin nöyryytettäviksi, joten leuka pystyyn Preda!
finnishninja
29.04.2003, 09:19
Eräälle tuttavalleni tehtiin sama leikkaus 15 vuotta sitten ja homman piti olla selvä. Hän tosin laiminlöi kaikki jälkitarkastukset. Ehkä niiden hoito olisi auttanut.. sillä hän hän kuoli muutama viikko sitten. Koko alavatsa oli täynnä kasvaimia.
Monesti tälläinen tieto on dramaattinen, lääkärit kun eivät vähättele mitään sairauksia. Onneksemme lääketiede on sen verran kehittynyt, että homma voidaan hoidella pikku operaatiolla.
Minusta ei ole mitään syytä nähdä tätä vain mustalta kannalta! Eikä ole mitään syytä hukuttaa itseään viskiinkään! Se auttaa asiaa kaikkein vähiten.
Luulen että saat kaikkein parhaimman tuen perheeltäsi. Kerro heti ja suoraan. Ei tässä mistään spitaalista ole kysymys!
Tsemppiä Preda!
kangaroo
29.04.2003, 09:45
Älä hyvä veli vielä mene asioiden edelle. Kuten joku edellä totesi, suurin osa kasvaimista on hyvänlaatuisia eli "viattomia", kuten jotkut lääkärit tapaavat sanoa.
Muista taistelumieli, ns. apinan raivo. Asenne ja henkinen kantti ovat arvaamattoman tärkeitä. Läheisesi tukevat Sinua, samoin me täällä Jatkoajassa. Tsemppiä !
Kuten on jo moneen kertaan todettu, sinussa ei ole vielä havaittu syöpää. Helppo on täältä sano, mutta älä vielä murehdi. Odota tulokset rauhassa, mutta älä tuudittaudu siihen, että kaikki on kunnossa. Muista myös, että eturauhassyövässä on yksi korkeimmista paranemisprosenteista.
Olen todella läheltä seurannut viimevuodet leukemia potilasta ja kaksi asiaa olen häneltä oppinut: älä luovuta ja pidä huumori mukana. Vaikka leikin laskeminen on välillä vaikeaa, niin se pitää ajatuksen elämässä ja mielen virkeänä.
Predator... Eturauhasen liikakasvu on yleisin miestentauti. Joka toisella yli 50-vuotiaalla miehellä on tähän viittaavia oireita. Haluan kuitenkin vain toivottaa tsemppiä jatkoon, ja kaikkiin hoitoihin.
Tässä olisi yksi linkki kyseiseen asiaan. Itse asiassa, asiaan kannattaa tutustua niin nuorempi kuin vanhempikin.
Linkiltä poimittu yksi tärkeä lause. "Tätä suurentumista, joka yleensä lakkaa useiden vuosien kuluttua, kutsutaan eturauhasen liikakasvuksi. Se on täysin vaaratonta eikä sillä ole mitään tekemistä eturauhassyövän kanssa."
http://www.prostalund.com/patient_info/fi/printerversion.php
ja esim. Googlen kautta saa paljon tietoa. Kirjoitat vain hakusanaksi; eturauhasen liikakasvu
Vaarillani oli melanooma ja sedälläni peräsuolensyöpä. Molemmat paranivat näistä leikkauksien ja hoidon jälkeen, joten syöpä ei todellakaan nykyjään ole sama kuin kuolema. Asiat kannattaa kuitenkin laittaa tärkeysjärjestykseen ja laittaa työasiat sivuun, sillä mikään ei ole niin tärkeää kuin terveys ja perhe.
Taistelua!
Germanicus
29.04.2003, 10:51
Viestin lähetti Predator
Ajattelin tännekin avautua, kun meikäläisen elämässä alkoi vaihe, jossa vitsit juuttuvat kurkun pohjalle ja aurinkokin näyttää mustalta.
Minä kun olen "siinä iässä", niin kävin kaksi viikkoa sitten lääkärin tutkimuksissa, ihaan vaan ns. vuosihuollossa. Olin jo pitempään kärsinyt sellaisesta vaivasta, että virtsatessa tuntuu omituisesti ettei "kaikki tule ulos".
Lekuri sitten teki tutkimukset... tänään sain tulokset: minulla on ilmeisesti jonkinasteinen kasvain eturauhasessa.
Predator: Kuten täällä on jo moni maininnut, niin tuosta vaivasta pääsee useimmiten eroon pelkällä lääkityksellä. Appiukollani ja isälläni on todettu tuo sama "vaiva" ja molemmat ovat nyt lääkityksellä. Tosin appiukolla taitaa olla kysymyksessä hiukan vaikeampi tapaus, sillä hänellä on pahanlaatuinen kasvain kyseessä. Odota nyt ystävä hyvä tarkennuksia tuosta vaivastasi, äläkä vaivu heti epätoivoon. Ymmärrän kyllä todella hyvin, että tuollainen pysäyttää totaalisesti, mutta uskon/toivon, että kseessä on hyvänlaatuinen kasvain.
Syöpä on vienyt minulta siskon vuosia sitten. Sellaista koettelemusta en toivo edes pahimmalle vihamiehelleni. Loppuaikoina en olisi edes halunnut mennä sinne sairaalaan, mutta rakkaus siskooni "pakotti" minut käymään siellä katkeraan loppuun asti. Isälleni olen edelleen katkera, sillä hän ei tullut sinne sairaalaan lopun lähestyessä. Siskoni rukoili minulta, että hoidan isäni sinne, mutta minä en tässä asiassa onnistunut.
Äitini kuoli myös pitkällisen sairastamisen jälkeen ja silloin kävi myös samoin. Veljeni ei siellä (muka) ehtinyt käymään ja isäni tuntui keksivän vain hyviä tekosyitä välttääkseen siellä käynnit. Ymmärrän kyllä hyvin, että kun läheinen on menehtymässä vaikeaan sairauteen, niin sinne menemisen kynnys nousee joillakin liian korkeaksi. Sitä en kuitenkaan tule ymmärtämään tai antamaan anteeksi, että läheinen jätetään melkein yksin kipujensa ja pelkojensa kanssa.
Isäni oli kovin ankara kasvattaja, joka kurin avulla piti meitä nuhteessa. Myös äitini sai monta kertaa maistaa nyrkkiä, jos asiat eivät menneet faijan haluamalla tavalla. Minä en tuollaista kuria arvosta paskan vertaa, vaikka faijani on sanonnut monesti, että meistä veljeksistä tuli sen ansiosta kunnon kansalaisia. Kirjoitin kaiken tämän, koska en todellakaan arvosta miestä, joka piti perhettään väkivallalla nuhteessa.
Kun perhettä sitten koettelivat vaikeat sairaudet ja kuolemat, niin silloin ei kyllä miestä näkynyt mailla halmeilla. Nykyään olemme melko hyvissä väleissä isäni kanssa. Hänellä on nyt itsellään kaikenlaisia vaivoja, joten olen myös hänen tukenaan. Veljeni ei ehdi sielläkään käymään, koska duuni imee kaikki mehut (kelaa vähän!)
Predator: Toivotan sinulle pikaista paranemista tuosta vaivastasi. Jos haluat puhua näistä asioista, niin kilauta ihmeessä kaverille.
TSEMPPIÄ!
Designer
29.04.2003, 11:41
Predator, haluan omalta osaltani toivottaa voimia ja asennetta tilanteeseesi. Neuvoja en osaa antaa, koska en itse ole vastaavassa tilanteessa ollut. Tosin nyt olen tukena läheiselle ystävälleni, jonka isällä on todettu keuhkosyöpä. Vielä ei tiedetä, miten se on hoidettavissa.
Harva kai tulee ajatelleeksi, että tuollainen voi osua omalle kohdalle. Minulla on pitkälti toistasataa luomea kehossani, joten mahdollisuus saada ihosyöpä on selvästi parempi kuin monella muulla. Tsekkaan ne pahoiksi tiedetyt läpi kuukausittain, mutta en oikein osaa ajatella asiaa siten, että niistä jotain ongelmia koituisi. Toivottavasti ei koidukaan.
Lippu korkealle, Preda.
Paitselo
29.04.2003, 15:19
Minä päätin etten jää tätä asiaa pimeään nurkkaan suremaan. Varsinkin kun tutkimukset ovat edelleen kesken.
Ei se whisky sitten kuitenkaan eilen maistunut, niinpä menin tänä aamuna normaalisti töihin - tämä on mielestäni hyvä keino saada päähänsä muuta ajateltavaa. Niin ja toinen hyvä keino on käydä Jatkoajassa repimässä turpaansa.
PS: Kiitos erityisesti jäsen Korakille, laitoit ihan hyvän linkin viestissäsi. Kiitos!
MissCool
29.04.2003, 21:54
Kyllä, perhepiirimme toipuu lähes vastaavanlaisesta parhaillaan.
Kuukausi sitten isälläni todettiin pahanlaatuinen kasvain vatsassa. Voi kiittää sitä mahdollista isompaa, että se huomattiin aikaisessa vaiheessa ja hoitotoimet päästiin aloittamaan välittömästi. Viikko sairaalassa, ja viikko sitten kotiin. Kyllähän tämä on todella raskasta aikaa ollut koko perhepiirille, mutta positiivisella asenteella jo viikon jälkeen tilanne näyttää aivan uskomattoman hienolta.
Nämä ovat niitä asioita, joita ei koskaan omalle, eikä kenenkään muunkaan kohdalle toivoisi. Onhan se pieni ylimääräinen lisä elämän kulkuun, mutta kun vain muistat pitää asenteen oikeana. Itse suoraan sanoen pelkäsin todella paljon tapahtumien aikana, mutta isäni selviytyi kaikesta kuin jokapäiväisistä rutiineista. Näin jälkikäteen hän kertoi, että vaikein vaihe oli tuo sairaalakeikka, ja ilman huumoria sieltä tuskin olisi selvinnyt. Arvoisa Predator, vaikka emme koskaan olekaan olleet toistemme kanssa tekemisissä, niin toivotan aivan vilpittömästi voimia. Siitä tuskin tulee helppoa, mutta tee se itsellesi mahdollisimman helpoksi.
Annanhan minäkin tietysti viestini Predatorille, joka tuntuu olevan aivan mainio tyyppi. Älä missään nimessä ala murehtimaan taudista, ennen näitä tarkempia testituloksia. Vappu on tulossa ja vietä se hyvin. Luultavasti kyseessä on tämä pelkkä yleinen sairaus, josta kaikki edellä ovat jo puhuneet. VOIMIA!
kaasumies
01.05.2003, 18:04
Todella ikäviä ja raskaita asioita tällaiset. Tosi vaikeaa löytää oikeita sanoja tällaiseen tilanteeseen joten en ulkopuolisena ala tässä sen enempää söhläämään.
Toivon että jaksat Sakun tavalla taistella? Uskon että tärkein on että ei menetä uskoaan vaikka varmasti onkin uskomattoman vaikeaa tällaisessa tilanteessa.
Tsemppiä!
Viestin lähetti PeteX
Vaarillani oli melanooma ja sedälläni peräsuolensyöpä. Molemmat paranivat näistä leikkauksien ja hoidon jälkeen, joten syöpä ei todellakaan nykyjään ole sama kuin kuolema.
Taitaa riippua hiukan suvun laadusta. Minulla suvun lähipiirissä on tähän mennessä kolme syöpätapausta:
- Eno, jokumikälie-syöpä, kuoli 65v.
- Setä, n. 50v, peräsuolensyöpä -kuoli.
- Serkku, rintasyöpä, 36v. -kuoli.
Mutta vaikka meillä on siis "osumaprosentti" täydet 100, ei se tietenkään tarkoita että se vastaisi yleistä keskiarvoa.
Predalle tosiaan tsemppiä, ja viskiäkin voi kyllä nauttia jos mieli tekee. Hiukan kulunut sanonta pitää paikkansa, "Viina ei vie murheitasi, mutta ei sitä tee kyllä maitokaan". Että ei siinä muuta, kuin nauti elämästäsi, se on kaikista paras lääke mihin tahansa sairauteen.
Vetää todella sanattomaksi, mitä ei kovin helpolla tapahdu....
Omakohtaista kokemusta ei ole, joten siinä mielessä en voi kertoa mitään kannustavaa/lohduttavaa. Mitä tulee tuohon perheelle kertomiseen, niin olen samaa mieltä erään kirjoittajan kanssa: Keräät porukan kasaan ja kerrot asian suoraan miten on, tosin ilman omia aavistuksia/ajatuksia. Tutkimukset jatkuu ja ennenkuin on tarkkaa tietoa, ei pidä maalata piruja seinälle.
Helppo sanoa näin ulkopuolisena - tiedän .....
Sinun poikasi ovat jo niin isoja, että uskon heidänkin arvostavan tietoa, missä mennään.
Pitkäaikaiselle tuttavalle tsemppiä: Näytä mistä puusta suomalainen on tehty (Koivu?), p-le!
Kullervo
02.05.2003, 11:34
Ei ole lähipiiristä kokemusta, mutta luin juuri pyöräilijä Lance Amstrongin kirjan hänen taistelustaan syöpää vastaan. Suosittelen muillekin kuin Pradotorille.
Jindebyne
03.05.2003, 12:39
Itsellänikin havaittiin tammikuussa suusyöpä joka oli hyvälaatuinen ja sitä ei leikattu. Nyt kuitenkin kurkunpäähän on kasvanut semmoinen pallo, että päätin mennä lääkäriin ja siellä sanottiin, että kasvain on levinnyt. Kesäkuussa tapahtuu leikkaus. Pakko vain toivoa, että kaikki menee hyvin. Toivottavasti elämä loppujenlopuksi voittaa meillä kummallakin!
mission16W
04.05.2003, 00:44
Viestin lähetti Predator
Ei voi mitään, pelottaa niin perkeleesti.
Onko palstalaisilla kokemuksia syöpähoidoista esim. perhepiirissä tai muuten tuttavien kohdalla?
On kokemusta. Isälläni havaittiin viisi vuotta sitten niinikään eturauhasessa kasvain. Onneksi kuitenkin ajoissa, jolloin hänet saatiin hoitoon. Hoito myös onnistui ja kasvain saatiin poistettua. Takana nyt jo viisi vuotta ilman oireilua, eikä mies ole tuosta miksikään mennyt. Yhä täyttä rautaa.
Tsemppiä vaan. En pysty edes kuvittelemaan, miltä tuollainen uutinen omalla kohdalla tuntuu, joten sanoistani ei välttämättä ole kamalasti lohtua. Jotain pitää kuitenkin sanoa. Lääketiede on jo nykyään hyvää ja suuri merkitys on myös omalla asenteella ja taisteluhalulla. Uskon sinulta löytyvän paljon kumpaakin, joten kimppuun vain.
P.S. silläkin riskillä, että tämä kuulostaa joltain köyhän miehen senssi-ilmoitukselta, voi minulle pistää yksityisviestiä mistä vaan aiheeseen tai sen viereen osuvasta milloin vain. Vaikka en itse olekaan kokenut vastaavaa, olen tosiaan katsellut sitä taistelua vierestä ja myös nähnyt voittajan hymyn.
Kävin tänään lääkärissä kurkkutulehduksen takia kun samalla näytin lekurilleni kaulassa olevia omituisia möykkyjä. Imusolmukkeeni olivat turvonneet viimeisten kuukauksien aikana paljon. Hän tunnusteli niitä ja lähetti minut heti verikokeeseen ja ultraäänikuvauksiin. Siellä minua sitten vielä pistettiin jollain neulalla ja otettiin näytteitä. Jotain imusolmukesyöpää ne kai epäilee, niin antoivat ymmärtää... Viikon päästä tulee verikokeiden tulokset ja siitä viikko eteenpäin ja saan kuulla UÄ-kuvista. Nyt on pelko ruvennut vallata kehoa. Jotenkin heikko olo ollut lääkärissäkäynnin takia ja tapaus on kyllä pistänyt miettimään. Jotenkin suhtaudun asiaan rauhallisesti ja todella optimistin lailla, kuitenkin pelkään. Toivotaan parasta.
Juu, on kokemuksia. Tiedän tasan mitä käyt läpi, alkushokki on varsinkin todella hirvittävän kamalan uskomattoman vaikea asia. En ainakaan itse tiennyt yhtään, mitä ajatella koko asiasta. Mielessä pyöri vain, miten tästä pitää kertoa kenellekään, koska tiedän niin monen ihmisen välittävän minusta(kuulostaa itsekkäältä, mutta ei sitä ole). Asia pitää vain käsitellä itsensä kanssa, mä en viinaan turvautunut, koska en pystynyt. Sekaisin siinä olisi vain lisää mennyt. Noh, nyt on jo neljä vuotta viimeisestä merkistä ja ikäkin on jo melkein 30v...eli kyllä tuo kusipäinen tauti voi iskeä milloin tahansa...vaikka olisi huippu-urheilija tai muuten mielestään terveellisesti elänyt.
Itku oli silmässä pitkään, mutta kyllä se siitä. Ennusteet olivat hyvät ja niin myös lääkärien kertomukset.
Hyviä neuvoja ovat monet antaneet, koska ei vielä ole mitään hätää, eturauhasen liikakasvu on tosiaan miesten ongelma, kun yli 50v. mennään.
Viestin lähetti NiK#91
Minnekään eivät ole möykyt hävinneet, isompi on läpimitaltaan noin sentin ja pienempi noin puolet tuosta. Ajattelin itsekin että pitäisi varmaan mennä näyttämään uudestaan, kun eivät ole minnekään tosta vieläkään hävinneet.
Tsemppiä vaan, imusolmukkeiden turpoaminen johtuu todennäkösesti ihan eri asiasta kuin syövästä.
Itselläni on ollut n. 8 vuotta leuassa outo, noin sentin kokoinen patti. Sitä näytin aikanaan terveydenhoitajalle ja lekurille, jotka sanoivat, että se on todennäköisesti imusolmuke, mutta ei mitään syytä huoleen. Siellä se on vieläkin, mutta eipä ole kasvanut eikä muutakaan. Ja elän vieläkin.
Juu, minun "möykky" on noin 2,5 sentin pituinen. En itse uskonut sen olevan paha tai mitään vastaavaa. Sitten se UÄ-lääkäri sanoi että on pakko ottaa Ohutneula-näyte. Sehän tehdään vain syövän selvittämiseksi. Ei tässä vielä kummoiselta tunnu. Toivon että se oli pelkkä varatoiminpide. Sattui kuitenkin ihan perkeleesti se näytteen otto... Ei neulan pistot yleensä yhtään satu, nyt kuitenkin tunsin koko kehossa kamalaa kipua. Sitten lääkäri totesi "kyllä täällä on selvästi hiukkasia. Lähetetään se diagnosoitavaksi ja katsotaan sitten..."
Huomenna on solmukkeen poisto edessä. Missään ei ollut merkkejä syövästä mutta tämmöisissä tapauksissa toimitaan aina varovaisesti riskejä ottamatta. Leikkauskin on niin pieni toimenpide etten usko tilanteen olevan ainakaan suuresti vakava. Paikallispuudutus pleksiin ja 20 minuutin poisto-operaatio. Ei tarvitse edes jäädä sairaalaan vaan saa heti mennä himaan. Nyt olen todella iloinen.
Tsemiä huomiselle lintu! Olin itse keväällä poistattamassa rinnasta epämääräisen patin. Ihmismieli on kummallinen vaikka lääkäri moneen kertaan totesi, ettei tässä ole 95% varmuudella mitään hätää, monenlaisia ajatuksia kuitenkin pienessä mielessä pyöri...
Itse operaatio tehtiin paikallispuudutuksella ja kotiin pääsi pian leikkauksen jälkeen. Patit lähetetään aina patologille tutkittavaksi varmuuden vuoksi. Ainoat pysyvät vammat ovat kosmeettisia.
-Kantor-
31.07.2003, 23:24
Itselläni huomasin tässä kesän alussa pikkukielessäni aika pienen rakkulantapaisen ylimääräisen möykyn. No, ollessani armeijaa varten terveystarkastuksessa pyysin lääkäritätiä katsomaan ja arvioimaan mikä se on. Se sanoi, että todennäköisesti jotakin hyvänlaatusta laajentumaa ja korvalääkäri (!?) voi ottaa sen pois "hirttämällä", koska se on kiinni suht. pienellä kannalla. Itse hän ei pystynyt sitä siinä ottamaan, koska ei ollut polttovehkeitä mahdollista verenvuotoa varten. Tässä pitäisi nyt jokupäivä postiluukusta kilahtaa aika sinne korvalääkärille.
Enpä oikeastaan säikähtänyt nähdessäni tuota "pattia" eikä ole minkäänlaista huolta vieläkään. Samanlaisena tuo on pysynyt kohta jo 2 kuukautta. Eikä tuo sitäpaitsi näytä miltään "syöpäpatilta", tietääkseni syöpä ei voi nimittäin roikkua kiinni missään pienellä kannalla, vaan sen pitäisi laajentua tasaisesti. Korjatkaa jos olen väärässä. Ei tuollaisilla kannata päätään vaivata, koska siitä ei ole mitään hyötyä. Näyttää lääkärille, siinä kaikki. Onko kenelläkään ollut samanlaista ongelmaa?
ps.. Normaalisti minulla on aika neuroottinen mieli. Mulla on ollut varmaan sata erilaista syöpää epäilyjeni mukaan elämäni varrella, mutta aina pelot ovat osoittautuneet turhaksi.
Jindebyne
01.08.2003, 01:28
Viestin lähetti lintu
Huomenna on solmukkeen poisto edessä. Missään ei ollut merkkejä syövästä mutta tämmöisissä tapauksissa toimitaan aina varovaisesti riskejä ottamatta. Leikkauskin on niin pieni toimenpide etten usko tilanteen olevan ainakaan suuresti vakava. Paikallispuudutus pleksiin ja 20 minuutin poisto-operaatio. Ei tarvitse edes jäädä sairaalaan vaan saa heti mennä himaan. Nyt olen todella iloinen.
Minulle tehtiin täysin vastaava toimen pide n. 2kk sitten. Pieni leikkaus joka on hetkessä ohi. Nyt vaan toivotaan, ettei jatkossakaan tule enää noin huonoja uutisia.
Nännimäinen
01.08.2003, 09:08
Viestin lähetti -Kantor-
Eikä tuo sitäpaitsi näytä miltään "syöpäpatilta", tietääkseni syöpä ei voi nimittäin roikkua kiinni missään pienellä kannalla, vaan sen pitäisi laajentua tasaisesti. Korjatkaa jos olen väärässä.
Käsittääkseni asia on juuri noin. Syöpäkasvaimen tunnusmerkkinä voitaneen kai muutenkin pitää tuota kasvua, ne kasvavat usein nopeasti. Ihmisen keho on täynnä erilaisia patteja ja näppylöitä, eikä niistä kannata huolestua, jos koko, koostumus ja muoto säilyvät suunnilleen samana.
Itselläni on pari pientä ihonalaista nystyrää, jotka kyllä ajoittain huolettavat. Annan niiden kuitenkin olla, elleivät ne ala kasvaa. Pari vuotta sitten poistatin vastaavanlaisen patin käsivarrestani ja se osoittautui vaarattomaksi rasvapatiksi.
-Kantor-
04.08.2003, 00:29
Viestin lähetti Nännimäinen
Käsittääkseni asia on juuri noin. Syöpäkasvaimen tunnusmerkkinä voitaneen kai muutenkin pitää tuota kasvua, ne kasvavat usein nopeasti. Ihmisen keho on täynnä erilaisia patteja ja näppylöitä, eikä niistä kannata huolestua, jos koko, koostumus ja muoto säilyvät suunnilleen samana.
Itselläni on pari pientä ihonalaista nystyrää, jotka kyllä ajoittain huolettavat. Annan niiden kuitenkin olla, elleivät ne ala kasvaa. Pari vuotta sitten poistatin vastaavanlaisen patin käsivarrestani ja se osoittautui vaarattomaksi rasvapatiksi.
Jep, näinhän tuo menee. Mulla tuli viimekesänä myös polveen uhkaavan näköinen patti, jota en ollut ennen huomannut. Suurinpiirtein shokissa menin työterveyslääkärille sitä näyttämään, joka totesi viileästi: "se on rustouttuma nivelpussissa. Anna olla siinä vain se, jos ei vaivaa". Eikä ole vaivannut.
Päästäni olen myös löytänyt aikoinani kummallisia kyhmyröitä aikanaan, joita päätin näyttää kouluterveydenhoitajalle. Kuten normaalisti, pelko osoittautui taas turhaksi. Siellä ne ovat olleet kohta jo pari vuotta samanlaisina.
Minä ja neuroottinen mieleni.
Sain juuri eräältä ystävältäni sähköpostia. Hän kertoi, että hänessä on todettu imusolmukesyöpä. Hoito voi olla kuulemma rankkaa ja hän kertoi poistuvansa "kuvioista" vähäksi aikaa. Tuli jotenkin tyhjä tunne. Vaikka syöpä onkin varsin yleinen, niin en ole koskaan jaksanut pitää sitä uhkana. Olen jotenkin elänyt oman haavoittumattomuuteni illuusiossa. Vuosi sitten isälläni todettiin syöpä, hieman sen jälkeen havaittiin äidillän syövästä lievempi versio (=kuusi senttiä hyvälaatuista kasvainta maksassa). Ja nyt vielä tämä... Luulin jo turtuneeni koko tautiin kuunneltuani moneen otteeseen isäni tarinoita syövän etenemisestä ja hoitotoimenpiteistä. Sekavalta tuntuu, kuten kai kirjotuksenikin.
Designer
26.08.2003, 10:03
Kerroinkin tässä ketjussa aiemmin, että minulla on paljon luomia. Luomethan ovat siitä veikeitä, että ne ovat lähestulkoon aina täysin harmittomia, mutta silloin tällöin joku niistä intoutuu kasvamaan ihka aidoksi ihosyöpäkasvaimeksi.
Puolisentoista tuntia sitten minulta poistettiin kaksi luomea. Toinen oli hyvin pieni, ja se poistettiin siksi, että se sijaitsi kaulan alueella kohdassa, jossa paitojen kaulukset hankasivat sitä. Ja hankauksestahan luomet eivät pidä. Toinen taas poistettiin reiden sisäpinnasta, mukavasti juuri kassien korkeudelta. Se poistettin siksi, että oli niin hankalassa paikassa ja oli viime aikoina innostunut kasvamaan oikein huolella. Sen koko kun oli yli tuplaantunut noin puolessa vuodessa.
Aiemmin oli olemassa se mahdollisuus, että se isompi olisi saattanut olla pahalaatuinen. Tänään sitten varmistui, että ei ollut. Kovin huolissani en etukäteenkään ollut, mutta silti nyt olo on melkoisen huojentunut.
Voitte muuten kuvitella, miten helppoa sen isomman luomen poistaminen oli ottaen huomioon, missä se oli...
Viestin lähetti Designer
Aiemmin oli olemassa se mahdollisuus, että se isompi olisi saattanut olla pahalaatuinen. Tänään sitten varmistui, että ei ollut. Kovin huolissani en etukäteenkään ollut, mutta silti nyt olo on melkoisen huojentunut.
Voitte muuten kuvitella, miten helppoa sen isomman luomen poistaminen oli ottaen huomioon, missä se oli...
Hyvä homma ettei ollut pahanlaatuinen. Odottelu taitaa kuitenkin olla aina pahinta tuossa.
Ja kevennys:
Isomman leikkauksessa lääkäri napsaisee veitsellä ja toteaa homman olevan valmis. D sopraanoa muistuttavalla äänellä: "sattuu". Lääkäri: "tais mennä vähän liian korkealta..."
Että silleen...
Designer
27.08.2003, 11:36
Viestin lähetti wilco
Isomman leikkauksessa lääkäri napsaisee veitsellä ja toteaa homman olevan valmis. D sopraanoa muistuttavalla äänellä: "sattuu". Lääkäri: "tais mennä vähän liian korkealta..."
Kyllä siinä kieltämättä kävi mielessä toivomus, että lääkäri ei aivastaisi tai muuta vastaavaa juuri kriittisellä hetkellä. Ei aivastanut, eikä veitsi lipsahtanut muutenkaan. Ääneni siis on edelleen samettisen pehmeä korvia hyväilevä baritoni.
Paitselo
27.08.2003, 15:59
Aloitin tämän ketjun keväällä huhtikuussa. En ole sen jälkeen viitsinyt pahemmin kommetoida omasta tilanteestani mitään, nämä kun ovat sellaisia kovin henkilökohtaisia juttuja.
Nyt kommentoin.
Olin kesäkuussa pienessä leikkauksessa asian tiimoilta. Kyllä se kasvain oli. Pahanlaatuinenkin. Oli ehtinyt tehdä yhden etäispesäkkeen jota ei leikkauksella pystytty hoitamaan, niinpä olen käynyt sädetyshoidoissa koko kesän.
Tänään tuli sitten sellainen uutinen viimeisten tutkimustulosten muodossa, että itku tuli ja meinasi taju lähteä. Itkin nimittäin ilosta. Tulosten mukaan olen nyt täysin puhdas syöpäsoluista!
Sen vaan sanon, että vietän parhaillaan elämäni kolmanneksi onnelisinta päivää (ne kaksi parasta päivää olivat lasten syntymät).
Syövän seuranta jatkuu, mutta on tästä hienoa nyt jatkaa talvea kohti.
girlzilla
27.08.2003, 16:51
Loistavaa Predator.
Todella mukava kuulla.
Tuli itsellenikin hyvä olo.
Paitselo
27.08.2003, 16:55
Viestin lähetti girlzilla15
Tuli itsellenikin hyvä olo.
Kiitos Zilla. Hyvä olo on täälläkin.
Kuin myös. Todella hieno juttu!
Tsemppiä myös jatkolle. Olo varmasti paranee mitä pitemmälle talveen mennään (ellei ole jo parantunut).
Congrats Preds.
Sitten perseet olalle :)
Viestin lähetti Predator
Tänään tuli sitten sellainen uutinen viimeisten tutkimustulosten muodossa, että itku tuli ja meinasi taju lähteä. Itkin nimittäin ilosta. Tulosten mukaan olen nyt täysin puhdas syöpäsoluista!
Sen vaan sanon, että vietän parhaillaan elämäni kolmanneksi onnelisinta päivää (ne kaksi parasta päivää olivat lasten syntymät).
Syövän seuranta jatkuu, mutta on tästä hienoa nyt jatkaa talvea kohti.
Tässä tilanteessa en haluaisi toimia pahanilmanlintuna, toivotan tsemppiä syksyyn ja talveen. Nauti tästä hetkestä ja tulevaisuudesta, mutta...
Niin, kuten itsekin kirjoitit "Syövän seuranta jatkuu" ja mitä suurimmalla todennäköisyydellä tämä seuranta tulee jatkumaan tavalla tai toisella jopa niin kauan kuin tallaat näitä polkuja pitkin.
Varsin usein kuulee puhuttavan "voitetusta syövästä" mutta lukemani ja kuulemani (osin kokemani) perusteella ei ole olemassakaan voitettua syöpää, se voidaan taltuttaa, pitää hallinnassa mutta ei kirjaimellisesti voittaa - ainakaan vielä. Tulevaisuudessa voittaminenkin on lienee mahdollista.
Täsmennän, et suinkaan väitäkään voittaneesi taistelua. Haluan vain tuoda julki sen, että helpottavasta uutisesta huolimatta "syöpä on läsnä" Sinussa jopa vuosikymmeniä. Toivottavasti tämä rehellisyys ei ole loukkaavaa tänä hetkenä.
vlad#16.
Paitselo
27.08.2003, 17:40
Viestin lähetti vlad
Niin, kuten itsekin kirjoitit "Syövän seuranta jatkuu" ja mitä suurimmalla todennäköisyydellä tämä seuranta tulee jatkumaan tavalla tai toisella jopa niin kauan kuin tallaat näitä polkuja pitkin.
Toivottavasti tämä rehellisyys ei ole loukkaavaa tänä hetkenä.
Vlad, ei tuo loukannut mitenkään. Tiedän tasan tarkkaan että missä tässä mennään.
Olen vaan sen takia hyvällä mielellä, kun saan todennäköisesti nähdä omin silmin vielä seuraavankin kesän... se pistää tällä hetkellä vähän herkistymään.
Designer
27.08.2003, 17:45
Erittäin hieno juttu, Predator. Läimäyttäisin olalle jos siellä olisin, mutta nyt saa virtuaalinen sellainen riittää. Päts.
Onnittelut Preda! Ensimmäinen erävoitto tässä taistelussa!
Jatka samaan malliin.
Niinhän se menee, että ensimmäiset 5 vuotta kertaalleen voitetun syövän jälkeen ovat ne kriittisimmät ajat, jonka jälkeen uusiutuva syöpä on jo harvinaisuus. 10 vuotta on se marginaali, jonka jälkeen ilmenevä syöpä lasketaan uudeksi sairaudeksi.
Isälläni todettiin 13 vuotta sitten aivan sattumalta munuaissyöpä aivan alkuvaiheessa. Leikkaus oli silloin se pelastava tekijä. Etäispesäkkeitä ei havaittu. Muistelen, että 10 vuotta hän kävi kerran vuodessa kontrolleissa ja nyt sitten lopun ikää mennään joka toinen vuosi tahdilla. Äijä täyttää ensi vuonna 60 vuotta ja on ihan pirteänä. Hänellä kävi tuuri.
Jep, onnittelut myös täältä Predalle.
HIENOA! Onneksi olkoon Predator!
Maple Leaf
27.08.2003, 18:26
Predatorille iso handu, ja Predatorin läheisille myös!
Viestin lähetti Predator
Tulosten mukaan olen nyt täysin puhdas syöpäsoluista!
Konkrätsyleissön ja wanha käsi täältä/. Juomme asialle kupin olutta Ärräkupissa.
Hieno uutinen. Mehän emmä jätä käyttämättä itsellemme varattuja rollaattorikausareita Nordikselle vuonna 2049. Me menemme sinne tihruisine pervosilminemme, kunnes sokeri lakkaa suussa sulamasta. Mulle D-kuppiset sinäkin vuonna. Silloin ugh'imme on muuttunut uh'iksi ja lapa nousee hitaasti, mutta varmasti.
Predatorille onnittelut. Ihan vilpittömästi.
Hienoa Preda! Toivotaan että kaikki jatkuu hyvään malliin.
Minullekin tuli muutama päivä sitten varmistus siitä ettei syöpää ole. Itse olin aika varma asiasta koko ajan mutta toki pieni epävarmuus oli ilmassa, nyt tuli siis loistavat uutiset, olipa muuten hieno tunne.
Sitten suru-uutisia. Tuttavamme kuoli eilen illalla syöpään. Hyvin hän jaksoi vastaan taistella, nyt tuli kuitenkin seinä vastaan. Hän oli kahdesta syövästä jo toipunut mutta etäpesäkkeitä oli liikaa ja syöpä oli levinnyt luuytimeen. Valitettava asia. R.I.P
Onnittelut Predatorille! Kyllä sitä ihminen varmaan osaa arvostaa elämää ja jokaista päivää ihan eri malliin tuollaisen kokemuksen jälkeen, kuin jatkuvasti terveenä ollessaan. Toivottavasti kaikki menee myös jatkossa yhtä hyvin.
kangaroo
27.08.2003, 23:34
Hienoa Preda ja iso käsi täältä. Suurella sydämellä eteenpäin jokaista päivää arvostaen.
Päivän paras uutinen.
bisnesman
28.08.2003, 00:45
Hienoa Predator!
Ensimmäinen sota voitettu.
Tsemppiä mahdollisiin vastaiskuihin. Ne on voitettavissa. Sulla on vahva niskalenkki pirulaisesta!
Hieno, ensimmäinen erä puhtaasti kotiin, ja turpaan vihulaiselle.
Jatkossa samalla iskulla niin pahataipuu, varmasti. Onnea, korkataanpa tälle Koffi!
Mahtavaa!
Todella suuret onnittelut täältäkinpäin! Voin hämärästi kuvitella, millaiset fiilikset.
Onnittelut myös täältä suunnalta Predalle ja samalla asenteella eteenpäin!
Fireblade
28.08.2003, 09:44
Myös minä toivotan tsemppiä Predatorille! Toivotaan että tämä ikävä, mutta eräällä tapaa opettavainen kokemus jäi ainutkertaiseksi elämässäsi. Tsemppiä!
Nännimäinen
28.08.2003, 09:53
Sangen erinomaista!
HABS #11
28.08.2003, 10:01
Onnittelut!!! Kuten Vlad toesikin aikaisemmin niin voitettua syöpää ei olekaan vaan asia kulkee sun kanssa koko loppu elämän. Varmasti lääkärit on kertoneet missä mennään ja olet täysin tietoinen siitä. Olisko nyt aika avata ja ottaa piiiiitkä siivu siitä viskipullosta? Minun mielestä olisi.
Onneksi olkoon Predator tiedän läheltä seuranneena tunteen!
Oloneuvos
28.08.2003, 11:57
Viestin lähetti Predator
Tulosten mukaan olen nyt täysin puhdas syöpäsoluista!
Onneksi olkoon! Olen tosi iloinen puolestasi.
Black Adder
28.08.2003, 14:43
Eli kyllä äijä teki äijät, kun sitko homman kohilleen.
Hianno homma! Olo on varmaan vähän niin kuin Matti Nykäsellä hyppyrin nokalla: UP YOURS!
Hieno juttu saalistaja!!!!!!
Metalwarrior
28.08.2003, 23:22
Loistavaa Preda!
Menetin vuosi sitten äitini aivosyöpään, joten tällaiset uutiset ovat hienoja.
jo pelkkä positiivinen asenne taltuttaa sen paskiaisen!
Tsemppiä jatkoon
Erittäin paljon onnen toivotuksia vain Predaattorille ihan täältä pääkallopaikalta. Toivotaan niiden seurantojen hoituvan ihan mallikkaasti ja syöpäsoluista vapaan Saalistajan jatkavan iloisena lastensa temmellystä elämän tiellä vielä pitkään.
Omalta kohdalta taitaa olla aika mainostaa että tämä viesti tulee Meilahdesta, Syöpätautien klinikan seitsemänneltä osastolta. Gren-veikon kesäloma on muuttunut sairaslomaksi, joka jatkuu ainakin seuraavat 12 viikkoa aika lailla agressiivisen sytostaattihoidon merkeissä. Vasemman kainalon kohdalla on ikävämpi kasvain ja imusolmukkeita on löytynyt myös keuhkoista.
Kyseessä on ihan se Saku Koivultakin tuttu Non-Hodgkinsin lymfooma, joka on siinä mielessä mukava syöpä (jos sellaisia oikeasti onkaan) että sen paranemisprosentit ovat aika lailla huikeita verrattavissa moniin muihin. Kunnialla kuurin ja mahdollisen jatkohoidon selvitettyäni, tohtorien mukaan tästä on mahdollista päästä aivan kokonaan vapaaksi, eli vaikka seuraantaa tuleekin olemaan (sanoo hän koputtaen maalaamaonta puuta), sitä ei välttämättä edes jatketa aktiivisesti sen klassisen viiden vuoden ajan.
Hiusmalli on kohta kuin useammallakin huippukiekkoilijalla ja mikäli Sakun esimerkkiä on seuraaminen, niin ainakin minun mahdollisuuteni pelata vielä tällä kaudella änärissä nousivat eksponentiaalisesti!
Vakavammin: pelottaa ja ahdistaa, mutta toipumisennuste on siksi hyvä ja hoito parasta mahdollista, että luottamus kaiken hyvin päin menemiseen on aika korkealla.
Paitselo
29.08.2003, 23:31
Vakavammin: pelottaa ja ahdistaa, mutta toipumisennuste on siksi hyvä ja hoito parasta mahdollista, että luottamus kaiken hyvin päin menemiseen on aika korkealla. [/B][/QUOTE]
Nimimerkki Gren, ota yhteyttä yksityisviestin kautta, sitten kun kerkiät... minä laitan ensin Sinulle yyveenä sitä kautta tietojani.
Tsemppiä mies!
Iso S saavuttaa joka neljännen meistä jossain vaiheessa. Kyllä. 25% suomalaisista sairastuu syöpään elämänsä aikana. Jos jokainen syöpädiagnoosi olisi automaattinen kuolemantuomio, olisi viikate niittänyt meidät suomalaisetkin jo lähes sukupuuttoon. Näin ei ole tapahtunut, koska syövästä selviää reilusti yli 50% ko. diagnoosin saaneista. Joissain syöpätyypeissä, kuten täälläkin mainitussa imusolmukesyövässä selviämisprosentti huitelee melkein 90:ssä. Kylmää matematiikkaa, joka herättää lämpimiä tunteita.
Itseni lähipiiristä on Isosta S:stä selvinnyt huomattavasti useampi yksilö kuin siihen on kaatunut. Oma isäni esimerkiksi. Itsekin tiedän ainakin suunnilleen asiaan liittyvät fiilikset, vaikken Isoa S:ää ole toistaiseksi saanutkaan. Käväisin kuluneena keväänä kurkistamassa meininkiä toisella puolella rutiinileikkauksen yhteydessä. Tästä tietävät -tai tiesivät tätä ennen- vain muutamat läheiseni, mutta tässä on hyvä paikka kertoa tämäkin. Sydän stoppasi lähes minuutiksi, kunnes päätti jatkaa sinänsä typerää pumppaamisduuniaan. Kukaan ei tiedä miksi näin kävi. Tämä pisti miettimään elämän arvoja hieman uudestaan, vaikken kuolemanpelkoa ole koskaan tuntenutkaan. En tämänkään jälkeen.
Eniveis ja pidemmittä puheitta; onnea matkaan molemmille.
Juha Salminen
30.08.2003, 00:36
Suunnattomat onnittelut Predatorille ja tsemppiä Grenille! Asennetta kehiin, kyllä homma hoituu!
Maple Leaf
30.08.2003, 00:38
Viestin lähetti JHag
Sydän stoppasi lähes minuutiksi, kunnes päätti jatkaa sinänsä typerää pumppaamisduuniaan. Kukaan ei tiedä miksi näin kävi. Tämä pisti miettimään elämän arvoja hieman uudestaan, vaikken kuolemanpelkoa ole koskaan tuntenutkaan. En tämänkään jälkeen.
Kävit toisella puolella, palasit takaisin, mietit elämänarvot uusiksi ja päädyit haluamaan Anneli Tempakan takaisin radioon? (Tähän suuri silmää vinkkaava hymiö.)
Viestin lähetti Maple Leaf
Kävit toisella puolella, palasit takaisin, mietit elämänarvot uusiksi ja päädyit haluamaan Anneli Tempakan takaisin radioon? (Tähän suuri silmää vinkkaava hymiö.)
Näin ja kuulin toisella puolella paikallisen Radio Helvetin, jonka ankkureina toimivat Mikko Alatalo, Timo Koivusalo, Joel Hallikainen ja Arja Koriseva. Anneli-täti tuntui siinä vaiheessa hyvältä vaihtoehdolta, tuntuu vieläkin. Nuoruusvuosien parhaat naurut sai ehdottomasti Annelin radio-ohjelmista:
-Hei kaikki, meillä on tänään vieraana sokea rampa Petteri. Terve Petteri, elämäsi on varmaankin todella vaikeaa?
-No ei se oikeastaan, mulla on kiva perhe ja paljon kavereita..
-Mutta Petteri hyvä, onhan sen oltava vaikeaa, ethän sinä tumpelo näe mitään, et pääse liikkumaan, etkä varmaan saa naisiakaan koskaan, voi voi....
-Byäää...
-No niin Petteri, aloitetaanpa alusta. Elämäsi on siis todella vaikeaa....
Johannes
30.08.2003, 11:12
Onnittelut Predatorille. Aivan loistavaa, että hoidot ovat tehonneet.
Tsemppiä Gren, sinulla on kova paikka, mutta uskoa ja voimia toipumiseen.
CtrlAltDel
30.08.2003, 15:08
Hieno kuulla Predan toipumisesta. Syöpä on vakava asia, esiintyi se sitten missä muodossa tahansa. Mutta kuten ketjussa aikaisemmin on jo useaan kertaan sanottu, alkaa hoitoennusteet keuhkosyöpää lukuunottamatta olemaan varsin hyviä. Keuhkosyövän toipumisennuste jonkin näkemäni tilaston mukaan on jopa huonontunut viimeisten vuosien kuluessa ts. mitään läpimurtoa uusien tehokkaiden lääkkeiden kehityksessä ei olla onnistuttu tekemään. No tuota keuhkosyöpääkin on useata eri tyyppiä, joista toisiin apu löytyy helpommin. Eli ei keuhkosyövän kohdatessaan tarvi sitä kirvestä tai mitään muutakaan työvälinettä kaivoon heittää. Keuhkosyövästä harvoin kokonaan paranee, mutta laadukasta elämää voi elää pitkäänkin.
Paitselo
30.08.2003, 15:21
Kiitos. Kirjoitit vaikeasta asiasta erittäin hyvin. Ihme juttu ettei sitä jääräpäistä lekuria ole pantu jutuista vastuuseen. Ilmeisesti "todisteet" eivät tyypilliseen tapaan riitä, eikä tavallisella pulliaisella on taloudellisia mahiksia lähteä viemään oikeuteen asiaa, jonka käsittelyyn ja riitelyyn saattaa kulahtaa hyvinkin kymmenen vuotta. Siinä ehtii masentuneet äidit, isät ja lapsetkin kuolla pois kuleksimasta lakimiesten kasvattaessa pankkitiliään.
Tsemppiä Sinulle ja äidillesi tämän taistelun tiellä.
PS. Johan olet nimimerkin valinnut. Jatkoksi olisi hyvin sopinut vielä Caps Lock...
Muutamia lukemia:
"Siinä missä miesten kaikkien syöpien yhteinen viiden vuoden ennuste 1950-60-luvuilla oli 20%, se on tällä hetkellä yli 40%. Naisilla kehitys on ollut samanlaista, noin 35%:sta tämän päivän lähes 60%:iin. Kaikista syöpäpotilaista noin 70% elää ainakin yhden vuoden diagnoosin jälkeen, yli 50% elää ainakin viisi vuotta ja noin 45% elää ainakin 10 vuotta. Ennusteissa on suuria eroja eri syöpätautien välillä. Haimasyövän viiden vuoden ennuste on 3% ja huulisyövän yli 90%. Lukumääräisesti yleisissä syövissä, naisilla rinta- ja miehillä eturauhasen syövässä, ennusteet ovat keskimääräistä paremmat."
(lähde: http://www.cancer.fi/
- "Syöpätaudin sairastaneita yhä enemmän": ylilääkäri M. Rautalahti).
Tutustumisen arvoinen sivusto kaikkiaan.
vlad#16.
CtrlAltDel
30.08.2003, 15:47
Viestin lähetti Predator
Kiitos. Kirjoitit vaikeasta asiasta erittäin hyvin. Ihme juttu ettei sitä jääräpäistä lekuria ole pantu jutuista vastuuseen. Ilmeisesti "todisteet" eivät tyypilliseen tapaan riitä, eikä tavallisella pulliaisella on taloudellisia mahiksia lähteä viemään oikeuteen asiaa, jonka käsittelyyn ja riitelyyn saattaa kulahtaa hyvinkin kymmenen vuotta. Siinä ehtii masentuneet äidit, isät ja lapsetkin kuolla pois kuleksimasta lakimiesten kasvattaessa pankkitiliään.
Asiasta tehtiin välittömästi potilasvahinkoilmoitus, jonka käsittely kesti noin vuoden. Hoitovirhettä ei todettu tapahtuneen. Oireina olisi pitänyt olla veristen yskösten ja jotain muuta vastaavaa.
Rahaa ei potilasvahinkoilmoituksella haettu, vaan lähinnä ikävyyksiä tälle lääkärille. Virheitä sattuu, työ on rankkaa eikä tunteille saa antaa liikaa valtaa, mutta siltikin totaalinen välinpitämättömyys ei ole ainakaan taloudellisen näkökohdin tällaisessa tapauksessa mielestäni mitenkään puolusteltavissa.
CtrAltDel; tuolle lääkärille itselleen on vain yksi hoitokeino. Napalmia!
PS. Tsekkaapa eräs nickejä käsittelevä ketju :). Osoitat kirjoituksillasi, että poikkeukset vahvistavat säännön. Hyväkin kirjoittaja voi lymyillä Iparules79 -tyyppisen nickin takana. Way to go!
CtrlAltDel
30.08.2003, 21:22
Olen ylpeä kantamastani tunnuksesta. Muistan vieläkin tuon luomistuskan, jossa krapulainen ihmismieli pusersi ulos tämän nickin. Itse halusin olla qwerty, mutta huomasin sen olleen jo varattu. Hyvä niin, sillä siinä ei ole hitustakaan omaperäisyyttä, toisin kuin CtrlAltDel:ssä:).
Mutta jos uusilla rekisteröidyiksi käyttäjiksi haluavilla on ongelmia iskevän tunnuksen keksimisessä, ottakaa yhteyttä minuun. Uuden tunnuksen keksiminen kestää tilauskannasta riippuen ainoastaan 1-2 päivää ja laatu on taattu.
Viestin lähetti CtrlAltDel
[B Asioita ei pidä kaunistella, mutta lääkikseen voisi ottaa mukaan jonkin opintojakson, jonka teemana olisi vaikkapa tunneäly. [/B]
Totisesti! Ystävättäreltäni löydettiin tänä kesänä kasvain toisesta munasarjasta. Töykeä lääkäri Jorvissa totesi hänelle, että leikkauksen jälkeen on lapsista turha haaveilla! Jatkoi vielä, että "No mutta sinähän olet jo 30-vuotias." Haloo!?!
Totuus, jonka 28-vuotias ystävänikin jo onneksi tietää, kuitenkin on, että raskaus on yhä täysin mahdollinen, vaikkakin vain joka toinen kuukausi.
Koulutukseen.
Predatorille lämpimät terveiset virtuaaliset sympatiateekupit Tampereelta.
Nim:Äitini selvisi rintasyövästä.
Pakko nostaa tämä ylös...
"Predatorin kirjoitusoikeudet poistettu hänen omasta pyynnöstään.."
Toivottavasti kaikki on edelleen hyvin!
Jos käyt kuitenkin lukemassa, niin:
~~ positiivista mieltä ~~
Oloneuvos
15.10.2003, 15:18
On jotenkin epätodellinen olo. Kuulin äsken, että parhaan lapsuudenystäväni aviomies kuoli aivosyöpään muutama viikko sitten. Saman ihmisen isältä on kesällä leikattu vatsasyöpä ja nyt tauti on levinnyt eteenpäin. Ymmärsin, että aikaa ei liene paljoa luvassa. Lisäksi hänen äidillään on havaittu Alzheimerin tauti.
Ystävästäni tuli kahden pienen lapsen yksinhuoltaja ja lisäksi hänen pitäisi vieraassa maassa hoitaa miehensä pesänselvitys ja huolehtia jälkikasvunsa koulunkäynnistä. Kun molemmat vanhemmat ovat vielä todella vakavasti sairaina Suomessa ei voi kuin kysyä, kuinka paljon yhden ihmisen voi kuvitella kestävän kerralla?!
Niinhän siinä isossa kirjassa sanotaan, että ylhäältä annetaan vain sen verran kuin ihminen kestää.. Joku uskovaisempi ja asiaatuntevampi voi halutessaan siteerata sanatarkasti ko. kohtaa.
Mutta kyllä tuo mainitsemasi tapaus tosiaan saa epäilemään, onko tuohon lauseeseen luottamista. Kuullosti aika kauhealta tapaukselta - jopa näin ulkopuolisesta. Saati jos vähänkään tuntee asianomaisia...
kaasumies
25.12.2003, 02:10
Olin muutama tunti sitten "Predatorin" kanssa yhteyksissä puhelimen välityksellä ja kyselin miehen terveystilannetta.
Toisesta päästä tuli hyviä uutisia.
Suunta on oikea koska hoito on tehonnut ja hän vietti Joulua hyvällä mielellä.
Tällaista voi todellakin sanoa hyväksi Joululahjaksi.
Viestin lähetti kaasumies
Olin muutama tunti sitten "Predatorin" kanssa yhteyksissä puhelimen välityksellä ja kyselin miehen terveystilannetta.
Toisesta päästä tuli hyviä uutisia.
Suunta on oikea koska hoito on tehonnut ja hän vietti Joulua hyvällä mielellä.
Tällaista voi todellakin sanoa hyväksi Joululahjaksi.
Mahtava uutinen. Vaikka en Predaa henkilökohtaisesti tuntenut, niin viestien perusteella hän oli kirjoittaja, jota oikeasti arvostin paljon.
Onnittelut ja hyvän joulun toivotukset Predalle, jos satut vielä tätä palstaa lukemaan.
Itselläni on tämä joulu ollut melkoista pakkopullaa, mutta tämä uutinen piristi mieltä.
Viestin lähetti kaasumies
Tällaista voi todellakin sanoa hyväksi Joululahjaksi.
Kylläpä juuri näin. Tästä osaa nauttia ulkopuolinenkin ja kun arvaan Predan viestejä täällä lueskelevan, niin Hyvää Joulua täältäkin päin ja Onnellista Uutta Vuotta 2004 Sinulle Preda !
Kiitos gasman viestin välityksestä.
Onnea Predalle, nousipa joulumieli!
pernaveikko
25.12.2003, 10:24
Hyvä homma. Oma joulu menee kuolinpesänasioita hoidellessa ja hautajaisia järjestäessä. Lääkärit lupailivat, että vielä olisi ollut yksi joulu, mutta eipä tuosta syövästä tiedä.
Toivottavasti Preda ei nyt tästä masennu, eihän nämä asiat toisiinsa liity.
Todella hienoja uutisia!!!
Toivottavasti saamme taas pian nauttia herran kynän jäljestä!
Way to go!!
Johannes
25.12.2003, 16:14
Hienoja uutisia ja näin jouluna kuultuna lämmittää tavallistakin enemmän.
Tsemppiä Predatorille ja hyvää joulunjatkoa koko perheellesi.
Oloneuvos
25.12.2003, 17:22
Todella hienoja uutisia. Predalle ja perheelle joulun jatkot ja tsemppiä myös tulevaan vuoteen. Toivottavasti terävä kynäsi alkaa taas sopivan hetken tullen kirjoittaa tännekin.
c'elysee
25.12.2003, 17:35
Upeita uutisia! Uusi vuosi on hieno aloittaa positiivisin mielin. Jatkahan kirjoittelua tännekin.
Erinomaisen paljon lämmittää kuulla Jouluna näin hyviä uutisia Predatorista!
Toivottavasti Predator vielä jokin päivä päättää palata meidän seuraamme Jatkoaikaan.
Terveisin Jet-Ace aka Number Two
kangaroo
25.12.2003, 19:23
Onpa mukavaa kuulla tämä uutinen. Preda toivotan Sinulle Rauhallista Joulua ja Oikein Hyvää Uutta Vuotta 2004 !
Hienoja uutisia, raavaampikin mies pysähtyy, hyvältä tuntuvat positiiviset uutiset, kaikkea hyvää jatkoon Predator!
t:bozik
Viestin lähetti kaasumies
Suunta on oikea koska hoito on tehonnut ja hän vietti Joulua hyvällä mielellä.
Predalta tulleesta Joulutervehdyksestä aisti, että pilke on tallella. Hieno juttu! Uusin kujein ensi vuoteen ja tsemppiä edelleen virtuaalipervofrendille!
Hieno homma Preda... strong line!!
Vanha neekeri toiselle; Preda is b(l)ack! Hyvä homma.
Hyvä juttu! Pidä lippu ylhäällä ja huumori tallella.
Onpa hienoa kuulla, että Predator on jaksanut taistella syöpää vastaan kuin mies ja on voitolla tässä taistelussa. Tsemppiä jatkoon! Toivottavasti vielä jonain kauniina päivänä saamme nähdä mainioita tekstejäsi Jatkoajassa.
Ted Raikas
26.12.2003, 02:18
Olisikohan Predatorin taustalle häipymisellä syynsä juuri tuossa topicin aiheessa? Tiedä häntä enkä asiaa sen enempää pohdi.
Tuollaisesta koettelemuksesta selviäminen on aina kuitenkin upea juttu joten onnentoivottelut täältäkin suunnalta. Predatorin mielellään ottaisin takaisin keskustelijaksikin milloin vaan. Väriä kehiin.
bisnesman
29.12.2003, 15:41
Upea juttu!
Mietinkin joulun pyhinä, mitähän predalle mahtaa oikeen kuulua. Pelkäsin jopa pahinta, mutta todella hienoa kuulla tuollaisia uutisia.
Hyvä että asiat alkavat menemään parempaan päin.
Nyt on kyllä jo pakko avautua, tämä ketju tuntuu tavallaan sopivimmalta vaikka osin aiheen ohi meneekin... eipä sitä olisi uskonut, että itsellä tähän ketjuun vielä asiaa tulee.
Viime viikot eivät ole olleet ihan hirveän helppoja minulle: kolmisen viikkoa sitten sain kuulla mutsini sairastavan rintasyöpää, melkein heti sen jälkeen kuulin isoisäni kaatuneen kotona ja todennäköisesti jäävän loppuiäkseen enemmän tai vähemmän vuoteen omaksi, ja viimeksi kuluneen viikon aikana on alkanut tulla ilmeiseksi, että kissani tekee kuolemaa.
Mutsin tilanne toki ilmi tullessaan pysäytti, suretti ja pelotti, mutta asian käsittelyä on huomattavasti helpottanut se, että mutsi on luonteeltaan taistelija, ja on (valitettavasti) joutunut jo aiemmin tottumaan vaikeista paikoista selviytymiseen omin avuin. En voi kuin olla ylpeä siitä, miten hienosti hän on ottanut sairautensa ja sopeutunut uuteen tilanteeseen: lakoninen, rutikuiva huumorinsa kukkii niin kuin aina ennenkin, tosin nyt aikaisempaa hivenen mustempana. Lisäksi hänellä on tietysti minut ja useita hienoja ystäviä, ja sairaudesta toipumisen ennusteet ovat olleet keskimäärin hyvin valoisia. Jo tehdystä leikkauksesta toipuminenkin sujuu hyvin eikä tilanteessaan ole tällä hetkellä mitään kauhean epätoivoista, vaikka varsinaiset tulokset eivät vielä olekaan tulleet - täytyy ymmärtää, että ne voivat tuoda tullessaan vielä melkein mitä tahansa tietoa.
Isoisäni tilanne on oikeastaan ihan normaalia vanhenemiseen liittyvää ruumiin rappeutumista, eikä se yksistään välttämättä jaksaisi minua edes kauheasti ihmetyttää tai edes surettaa, mutta tapahduttuaan samaan aikaan kaiken muun kanssa vain lisää tapahtumien raskautta.
Jollain absurdilla tavalla kuitenkin kaikista huolista kissani kohtalo jaksaa tällä hetkellä surettaa kaikkein eniten. Se ei ole syönyt mitään viikkoon (ja on täten laihtunut kamalasti) ja istuu ja makaa vain apaattisena paikoillaan. Jo viime lauantaina se istui mutsin sängyllä ja vain tuijotti kuvaansa makuuhuoneen peilistä noin tunnin ajan, mikä kaikessa outoudessaan nosti ihokarvat pystyyn. Lääkärillä sitä ei ole vielä ehditty/tajuttu heti käyttää, mutta soitto kunnan eläinlääkärille vain vahvisti epäilyksiä siitä, että 12-vuotiaan kissan maksa ja/tai munuaiset alkavat olla jo paskana ja ilman kalliita hoitoja (joihin tällä hetkellä ja tässä tilanteessa ei yksinkertaisesti ole varaa, vaikka meillä lapsuudestani asti ollut kissa on sekä minulle että äidilleni hyvin, hyvin rakas) tai mahdollisesti niistäkin huolimatta sen päivät ovat luetut. Vaikea sitä on itsekään uskoa, miten tieto oman lemmikin riutumisesta surettaa, eikä asiaa helpota lainkaan se, ettei äidillenikään ole terveellistä joutua kotonaan seuraamaan kissaraukan kuihtumista.
Tällainen masentavien tapahtumien kasautuminen tuntuu kyllä jo lähinnä vittuilulta, ja jotenkin sitä alkaa jo pelätä, että asiat saavat vielä ikävämpiä käänteitä. Kaiken lisäksi opiskeluasiat ja siihen liittyvät isot työt painavat päälle. Motivaatio edes niiden ajattelemiseen ei voisi tällä hetkellä olla matalammalla.
Paitselo
13.03.2004, 20:30
rapster, jostakin ihmeen syystä ihmiselämässä käy usein niin, että kun vaikeuksia alkaa ilmetä, niin sanonta "ei kaksi ilman kolmatta" pitää harmittavan usein omituisesti paikkansa. Olen sen itse ikävän monesti joutunut toteamaan.
En kehtaa äitisi tilanteesta sen enempiä uteloida - sanoit kuitenkin että leikkaus tuon syövän takia on jo suoritettu, joten taistelu on ainakin hyvin alkanut. Tsemppiä mutsillesi ja koko perheelle!
Sitten siihen kissa-asiaan. Minun mielestäni 12-vuotias katti ei ole mitenkään ikäloppu. Sanoit ettei se suostu syömään mitään - onko se sitten ruvennut juomaan vettä tavallista tiuhempaan tahtiin? Nimittäin kissan munuaisten pettämisen selvin ulkoinen oire on tuo hillitön veden juominen ja turkin selvästi näkyvä kiillon menetys ruokahaluttomuuden ohella. Tuossa tapauksessa sen hengityksen pitäisi myös haista aivan kamalalta. Jos kissasi siis ei ole yllättäen ryhtynyt "juopoksi", niin kyseessä voi aivan hyvin olla jokin muu vaiva.
Minun lapsuuden kodissani oli syntymästäni asti iso uroskissa ja se oli läsnä terhakkaana, leikkisänä ja äänekkäänä perheen touhuissa siihen asti kunnes sai jonkin ihme hepulin/halvauksen kun olin 17-vuotias lukiolainen... mainittakoon että se kolli oli otettu meille kolme vuotta ennen syntymääni, joten se oli kuollessaan n. 20-vuotias. Sinun kattisi on tuohon verrattuna melkomoinen nuorukainen.
Toivotaan että saat pitää lemmikkisi kainalossa kehräämässä vielä monta vuotta.
bisnesman
13.03.2004, 20:48
Viestin lähetti Predator
rapster, jostakin ihmeen syystä ihmiselämässä käy usein niin, että kun vaikeuksia alkaa ilmetä, niin sanonta "ei kaksi ilman kolmatta" pitää harmittavan usein omituisesti paikkansa. Olen sen itse ikävän monesti joutunut toteamaan.
En kehtaa äitisi tilanteesta sen enempiä uteloida - sanoit kuitenkin että leikkaus tuon syövän takia on jo suoritettu, joten taistelu on ainakin hyvin alkanut. Tsemppiä mutsillesi ja koko perheelle!
Sitten siihen kissa-asiaan. Minun mielestäni 12-vuotias katti ei ole mitenkään ikäloppu. Sanoit ettei se suostu syömään mitään - onko se sitten ruvennut juomaan vettä tavallista tiuhempaan tahtiin? Nimittäin kissan munuaisten pettämisen selvin ulkoinen oire on tuo hillitön veden juominen ja turkin selvästi näkyvä kiillon menetys ruokahaluttomuuden ohella. Tuossa tapauksessa sen hengityksen pitäisi myös haista aivan kamalalta. Jos kissasi siis ei ole yllättäen ryhtynyt "juopoksi", niin kyseessä voi aivan hyvin olla jokin muu vaiva.
Minun lapsuuden kodissani oli syntymästäni asti iso uroskissa ja se oli läsnä terhakkaana, leikkisänä ja äänekkäänä perheen touhuissa siihen asti kunnes sai jonkin ihme hepulin/halvauksen kun olin 17-vuotias lukiolainen... mainittakoon että se kolli oli otettu meille kolme vuotta ennen syntymääni, joten se oli kuollessaan n. 20-vuotias. Sinun kattisi on tuohon verrattuna melkomoinen nuorukainen.
Toivotaan että saat pitää lemmikkisi kainalossa kehräämässä vielä monta vuotta.
En voi sanoa muuta kuin iso ylöspäin oleva peukku Predatorille.
Paitselo
13.03.2004, 23:06
Meikäläinen kun on ollut kissojen kanssa tekemisissä koko elämänsä ajan, niin ajattelin vielä yrittää antaa asiasta lisäinfoa niin paljon kuin pystyn:
- aivan kuten "silmät ovat sielun peili", suu on lemmikin terveyden ikkuna. Vähän haiskahtava hengitys ei ole vaarallista yleensä, mutta muutamat vakavat sairaudet voivat muuttaa selvästi hengityksen hajua. KALLIS eläinlääkäri tekee itse asiassa ensimmäisen diagnoosinsa näillä perusteilla mitä nyt tässä kerron.
- omituisen makea, hedelmäinen haju voi viitata vanhenevan kissan diabetekseen, varsinkin jos eläin juo ja virtsaa tavallista enemmän ja laihtuu.
- virtsaa muistuttava haju hengityksessä voi olla munuaissairauden oire, varsinkin jos siihen sisältyy lisääntynyt jano ja virtsaaminen ja ruokahaluttomuus
- suusta lemahtava haju, jota eläinlääkärit sanovat yksinkertaisesti raadon/mädän hajuksi ja joka liittyy oksenteluun, ruokahaluttomuuteen, vatsan turpoamiseen tai silmien tai ikenien keltaisuuteen (silmien sivuilla olevat vilkkuluomet ovat voimakkaasti näkyvissä), voi viitata myös maksasairauteen.
- kissasi on 12-vuotias, joten oletan että sitä on säännöllisesti käytetty eläinlääkärillä esim. hammaskiven poiston takia. Jos ei ole, niin sen hengitys saattaa haista suussa muhivan bakteeri-infektion takia ja sillä saattaa olla myös ientulehdus. Tuon ikäisellä kissalla yksi ruokahaluttomuuden syy voi olla myös se, että sen hampaita särkee - reikiä tulee kissankin hampaisiin. Se ressukka kun ei osaa sinulle sanoa, että "isi hei, mun hammasta särkee - mä en pysty syömään, on paha olo".
Tutki nyt ensin nämä jutut ihan itse - ei maksa mitään.
edit : tämä on mielipidekysymys, mutta sanon nyt kuitenkin oman mielipiteeni. Jos käy niin surkeasti, että lemmikkisi joutuu lähtemään autuaammille hiirestysmaille, niin paras lääke suureen suruun on sellainen pikkuruinen vipeltävä karvakerä joka kiipeää terhakkaasti verhoja tai punttiasi pitkin ylös, puree raivoisasti hampaattomalla suullaan peukaloasi ja asunnon sähköjohtoja, kaivaa sängyn alta esiin jokaisen villakoiran ja nukahtaa kesken ilmalennon - hypätessään jostakin nurkasta sinun isovarpaasi kimppuun. Ei se uusi pentu tietenkään koskaan korvaa sen edeltäjää - mutta kyllä siihen taas täysin hullaantuu. Been there, done that.
Kiitoksia Predalle tsempistä. Suurkiitokset myös hyvistä neuvoista kissan kanssa. Jatkankin kissa-aiheen käsittelyä sopivammassa ketjussa, sillä noiden juttujen puiminen tämän vakavan otsakkeen alla saattaa tuntua joistakin vähän banaalilta - ainakin sellaisista, jotka eivät kyseisistä karvaturbaaneista perusta.
Paitselo
14.03.2004, 00:19
Viestin lähetti rapster
, sillä noiden juttujen puiminen tämän vakavan otsakkeen alla saattaa tuntua joistakin vähän banaalilta - ainakin sellaisista, jotka eivät kyseisistä karvaturbaaneista perusta.
Siirrytäänkö "Näin annat kissalle pillerin" - topicin alle? Siinähän on kyse kissan sairastamisesta...
Viestin lähetti Predator
Ajattelin tännekin avautua, kun meikäläisen elämässä alkoi vaihe, jossa vitsit juuttuvat kurkun pohjalle ja aurinkokin näyttää mustalta.
Ei voi mitään, pelottaa niin perkeleesti.
Onko palstalaisilla kokemuksia syöpähoidoista esim. perhepiirissä tai muuten tuttavien kohdalla?
Niin. Kyllä on omia kokemuksia syöpähoidoista, ja minut tuntevat tietävät pitkän taisteluni vaiheet jo jonkin ajan takaa.
Avaudun tänne kun minullakin alkoi tuossa puolitoista vuotta sitten ajanjakso, jota ei kenellekään toivo. Monen vaiheen jälkeen todettiin kasvain aivoissa. Leikkaus oli vuorossa aika pian, jonka jälkeen sädehoito ja sytostaattihoito. Asiat olivat mallillaan tähän päivään saakka. Tänään sain kuulla että se on alkanut lääkehoidosta huolimatta kasvamaan uudestaan. Eikä vain siihen yhteen paikkaan, vaan kahdeksaan muuhun paikkaan päässä. On vähän vaikea suhtautua oikein mihinkään asioihin, ja en tiedä miksi edes kirjoitan tätä tarinaa täällä. Ehkä haen kohtalotovereita ehkä en. Sääliä en ainakaan, se on varma. Mutta yhden asian voin Predan tekstistä allekirjoittaa. Se on "Ei voi mitään, pelottaa niin perkeleesti". Olen suhtautunut asiaan hyvin avoimesti ja kertonut siitä melkein kaikille niin kuin asia on. Eli jos haluatte kuulla syöpähoidoista juuri niin kuin ne on, niin kerron toki. Mutta vain pyydettäessä, sillä yritän varoa sitä että pystyn puhumaan vain ja ainoastaan sairaudesta tai siihen liittyvistä hoidoista. Tällöin jotkut ihmiset saattavat saada "tarpeekseen" ja eivät jaksa kuunnella ja näin eivät halua enää pitää yhteyttä. Eli en tuputa, mutta kerron jos kiinnostaa. Mutta kuten sanottu: Ei voi mitään, pelottaa niin perkeleesti.
Ted Raikas
08.03.2005, 20:37
Qwerty, vetää hiljaiseksi tuo. Vaikea, ei mahdoton sanoa oikein mitään. Mahdoton edes kuvitella täysin, millainen mahtaa olla tuo tunnetila. En tosiaan tahdo sanoa mitään typerää, ettei se vaan pahenna oloa, mutta toivon jakselemista sinnepäin ja aivan varmasti täältä löytyy ihmisiä jotka kuuntelevat.
Tosiaan, vakavaksi vetää, kun tuollaisesta kuulee.
Qwerty, tuo viestisi oli koskettava.
Toivotan sinulle tsemppiä ja jaksamista sairautesi kanssa. Toivon ja uskon, että tulet paranemaan.
bisnesman
08.03.2005, 22:26
Voimia Qwertylle.
Tilanne kuulostaa vaikealta, mutta niin kauan kun on mahdollisuuksia, on toivoa.
En osaa oikein muuta sanoa :(
Todellakin "JYP-fanisählääjien Jari Korhoselle" eli "Qwertylle" toivoo voimia niin paljon kuin pystyy. Olet salibandykentällä osoittautunut kovaksi taistelijaksi - varsinkin päivälleen kahden vuoden takaisessa narrifanien voitossamme, ja sitä samaa periksiantamattomuutta toivon sinulle nyt tähän taisteluun!
Hyvin vaikea keksiä sanoja.
Vaikka en sinua tunnekaan henkilökohtaisesti, enkä edes kirjoittajanakaan kovinkaan hyvin, niin kaikesta huolimatta luettuani viestisi, minulle tuli surullinen olo. Profiilistasi huomasin, että olet vain kolme vuotta minua vanhempi. Siis vielä nuori.
En oikein osaa sanoa mitään tässä tilanteessa, mutta toivotan todella paljon tsemppiä!
Luonteen lujuutta Qwertylle!!! Jokainen jatkoaikalainen on kanssasi!
bunghole
09.03.2005, 02:45
Qwertylle
Samaa kuin muutkin täällä, eli voimia ja jaksamista.. Sanoit ettet halua sääliä enkä sitä siis tyrkytä.
Voin vain kuvitella miltä tuollainen tilanne voi tuntua.. Kuin istuisi mereen uponneen laivan hytissä, jonne lirisee vettä oven alta ja pienistä raoista..
Ja tilanteen tekee varmasti raskaammaksi vielä se että hoito ilmeisesti kerran näytti jo tehonneen.
Anteeksi näin synkkäsävyisestä viestistä mutta toivon vain voimia jaksamiseen. Niin kauan kuin on elämää on myös toivoa.
Meillä muilla on varmasti paljon opittavaa sulta. Aina kun kuulee tuollaisia juttuja tai muita vastaavia niin tajuaa et kuinka hyvin omat asiat kuitenki on ja kuinka pieniä ne omat "ongelmat" on. Pitäis olla tyytyväinen siihen mitä on eikä tavoitella sitä mitä ei ole. Terveys on yksi niistä suurimmista lahjoista mitä on ja joita ei osaa arvostaa ennen kuin sen menettää. Mulla on kuollu pari kaveria tapaturmaisesti.. Sillon ei oo ehtiny edes hyvästellä niitä ja tuska ja epätoivo on ollu aivan hirveää. Ja ne kaverit on ollu nuoria, vieläkin nuorempia ku sä. Ne ei onneksi joutunu kokemaan mitään tuollasta vaan se tuska jäi vaan läheisille. Itseäni nämä tapahtumat kuitenki kasvatti paljon ja oon oppinu arvostamaan niitä elämän pieniäkin hyviä asioita.
Toivottavasti sä saat nauttia niistä elämän pienistä hyvistä asioista vielä pitkään. Terveyttä osaat varmasti arvostaa.
Viestin lähetti erture
Voin vain kuvitella miltä tuollainen tilanne voi tuntua.. Kuin istuisi mereen uponneen laivan hytissä, jonne lirisee vettä oven alta ja pienistä raoista..
Ja tilanteen tekee varmasti raskaammaksi vielä se että hoito ilmeisesti kerran näytti jo tehonneen.
Tuo kuvaus uponneesta laivasta osuu kyllä niin naulan kantaan kun vain olla ja voi.
Hoidot tehosivat leikkauksen jälkeen aika hyvinkin. Leikkauksessa saatiin neurokirurgin mukaan "kaikki näkyvä pois". Mutta kuukauden kuluttua kun sädehoitoa oltiin aloittamassa näkyi poistetun kasvaimen "ulkoreunalla" noin 3cm pitkä roikula. Sädehoito pudotti roikulan pituuden alle kahteen senttiin, ja loppukin oli muuttunut enemmän kystamaiseksi, eli parempaan suuntaan. Vajaa vuosi sytostaattihoitoa pienensi entuudestaan jäännöksiä, eikä metapesäkkeitäkään havaittu. Kunnes tuli SE päivä. Alkuperäinen kasvain oli tosiaan melkein kokonaan hävinnyt, mutta 8 uutta löytyi. Seitsämän niistä taisi olla vain sentin kokoisia, eli pieniä, mutta joukossa on yksi suurikin. Oikeassa otsalohkossa on yli 3cm kokoinen kasvain.
Leikkausta ei voida harkita hoitovaihtoehtona, koska päätä pitäisi sorkkia jokapuolelta, ja yhtä ei kannata leikata jos vielä jää seitsämän jäljelle. Sädehoitoa ei voida antaa, koska sitä pitäisi antaa melkein koko päähän, ja silloin siitä olisi enemmän haittaa kuin hyötyä. Jäljelle jää siis sytostaattihoito ja toivo paremmasta.
Nyt siis lääkitys vaihdetaan takaisin samaan, kuin mitä olin saanut sytostaattihoidon alussa, jolloin vaste oli parempi. Lääke vaihdettiin toiseen, koska olettamus on että uusi lääke on tehokkaampi ja sivuvaikutuksiltaan parempi. Olihan se sitä sen puolivuotta, kunnes sen teho loppui. Kuulema sitä lääkettä olisi voitu antaa minulle maksimissaan puolivuotta vielä tästä eteenpäin. Sitten olisi kantasolut pettäneet. Nyt on paluu niihin vanhoihin lääkkeisiin, ja sivuvaikutuksiin oksenteluineen ja hiusten lähtemisineen. Väsymystä ja huimausta unohtamatta. Mutta pientähän tämä on, jos saan vain olla hengissä.
Olen aloittanut jo tutkimaan netistä mitä muita hoitovaihtoehtoja - vaikka kokeiluasteella olevia - on olemassa, ja soveltuvuutta omaan tilanteeseeni. Eli mikäli löydätte netissä liikkuessanne johonkin mistä voisi olla apua, niin olisin kiitollinen jos informoisitte minua asiasta. Olen avoin kaikille asiallisille ehdoituksille. Enää ei ole varaa sulkea silmiään ja luottaa vain ja ainoastaan siihen mitä sinulle sanotaan. Nyt on aika olla avarakatseinen.
Viimeisenä mutta ei todellakaan vähäisimpänä haluan sanoa että SUURI KIITOS KAIKILLE. Tukea ei ikinä voi olla liikaa, ja saamani tuki on lämmittänyt mieltä kovasti. Mieli on välillä maassa, ja on vaikea ajatella mitään positiivisesti. Silloin on hienoa muistaa että moni ihminen jota en ikinä ole nähnyt luonnossa, on kannustanut jaksamaan ja uskonut paranemiseeni. Kiitos.
Ystäväni kuoli maksasyöpään muutama vuosi sitten. Hänelle ei annettu toivoa, mutta toivon toi amerikkalainen tutkimuslääke, joka antoikin hänelle kahdeksan elinvuotta lisää.
Toimin itse alalla, ja tunnen ihmisiä. Aion ottaa selvää mihin voisit olla yhteydessä.
En tietenkään voi luvata ihmeitä, mutta lupaan kysellä välittömästi, mitä voisi tehdä.
Voimia Sinulle Tuntematon sotilas.
Pakkipari
11.03.2005, 06:51
Viestin lähetti Aatos
Voimia Sinulle Tuntematon sotilas.
Varmasti monille täällä Qwerty on nimenomaan tälläinen tuntematon sotilas syöpää vastaan. Itse uskallan sanoa tuntevani Qwertyä jonkin verran ja kun ottaa huomioon millä asenteella kaveri on liikkeellä vaikka on joutunut kestämään yhtä ja toista niin ei voi muuta kuin nostaa hattua ja kumartaa. Siinä olisi muut jo monta kertaa luovuttaneet, niin uskon.
Qwerty, nyt mennään tämän syövän yli että heilahtaa. Qwerty, jos kuka on taistelija.
Suomi-Salama
11.03.2005, 13:16
Vetää hiljaiseksi nuo sanasi. Eniten jaksan ihmetellä kuitenkin sitä, millä asenteella otat sairautesi. Olemme oppineet sinulta sairautesi aikana paljon. Useasti ihmiset sanovat, että "laitetaan asiat tärkeysjärjestykseen" ja "muuttuu omakin ajattelu", vaikka eivät oikeasti mitään muistaisikaan enää päivän tai parin päästä, kun omassa elämässä menee niin lujaa. Mutta sinä olet todella pysäyttänyt ajattelemaan! Se johtuu siitä, että olet avoimesti kertonut meille sinut tunteville sairaudestasi ja sen vaiheista. Olet pistänyt väkisin itse kunkin pohtimaan sitä, että terve elämä ei ole itsestäänselvyys kenellekään.
Päivä pari sitten suustani lipesi ympärilleni valitusta tyyliin "miksi mun piti tähän kuumeeseen sairastua just nyt", kunnes tulit mieleeni. Sillä hetkellä tunsin itseni todella typeräksi. Näinkö vähän taas muistin? Lupaan muistaa paremmin! Todella. En sen takia, että säälisin sinua vaan sen takia, etten itse olisi niin typerä.
Tiedät, että moni meistä on aina käytettävissäsi. Ei sinua yksin jätetä sairautesi kanssa. Sääliä et kaipaa, mutta tässä on kyse ystävyydestä. Voimia!
ps. Ja siitä yhdestä lupauksesta pidetään kiinni, muista se..
Mielikuvitushahmo
11.03.2005, 13:59
Minulla on kokemuksia syövästä ainoastaan, kun yllättävän moni minulle läheinen ihminen, on siihen sairastunut. Viime syksynä saatoin jälleen yhden läheisen ihmisen haudanlepoon.
Inhottava tauti sairastaa ja inhottava tauti seurata läheltä. Itse ei voi muuta, kun olla henkisenä tukena ja valaa uskoa parempaan.
Syöpä pysäyttää aina, se on tauti, jota ei haluaisi kenenkään kohtaavan.
Qwerty, toivotan sinulle todella hyvää kevättä ja paljon voimia nujertaa se sairautesi.
NorthenAxe
11.03.2005, 20:33
Jeah! Your In My Heart!.... Mutta nyt mennään Jyp Vs Tappara...
Vaikka sä kuinka sanot ettet kaipaa sääliä, niin liigassa ei oo yhtään tiimiä mille minä häviäisin mieluumin kuin JYP:lle jos Sinä saat siitä edes vähän voimaa taistella tuota "elämän kahvakiekkoa vastaan"...
Keep your life burning......
NA
Viestin lähetti Aatos
Ystäväni kuoli maksasyöpään muutama vuosi sitten. Hänelle ei annettu toivoa, mutta toivon toi amerikkalainen tutkimuslääke, joka antoikin hänelle kahdeksan elinvuotta lisää.
Toimin itse alalla, ja tunnen ihmisiä. Aion ottaa selvää mihin voisit olla yhteydessä.
En tietenkään voi luvata ihmeitä, mutta lupaan kysellä välittömästi, mitä voisi tehdä.
Voimia Sinulle Tuntematon sotilas.
Hei Aatos,
Olisin laittanut sinulle YV:ä, mutta se ei näköjään ole mahdollista. En halua painostaa tai kiirehtiä mitenkään, mutta jos olet saanut yhtään mitään tietoa asiasta, niin ilmoittele. Myös jos olet vetänyt vesiperän niin ilmoittele siitäkin, niin en turhaan odottele.
Kiitos.
Ja itse asiasta sen verran että nyt kun on kerinnyt pienen hetken sulatella huonoja uutisia, niin taistelutahto on taas löytymässä. Jaksoin jopa käydä kaikki kolme sääliplayoff -peliäkin katsomassa paikanpäällä (onnittelut Tapparalle, parempia olitte). Pakkohan sitä oikeastaan oli jaksaa, kun ei voi mitenkään laskea sen varaan että ensi syksynä sitä on katsomassa runkosarjan pelejä, saatika keväällä mahdollisia playoffeja. Nyt on myös uudestaan aloitettujen vanhojen lääkkeiden sivuvaikutuksetkin alkaneet. Väsymystä, huimausta, pahoinvointia sekä ruokahaluttomuutta löytyy. Toivottavasti vaan pystyn olemaan töissä mahdollisimman pitkään.
Uskomattominta on se että jouduin työterveyslääkärin kanssa tappelemaan siitä voinko jatkaa työtehtävissäni, vaikka sairaus on uusiutunut. Hän oli suoraan sitä mieltä että pysyvästi työkyvyttömyyseläkkeelle, ja kipulääkettä mukaan. Muuta ei voida. Ja kaikesta tästä voin kiittää pomoani, joka oli kerinnyt soittamaan työterveyslääkärille, ennen kuin kerkesin itse kertomaan hänelle asiasta. Pomolle kerroin heti kun sain tietää, mutta lääkärille sain ajan vasta seuraavalle päivälle. 50min piti tapella ja vääntää ja kääntää, kunnes työterveyslääkäri pitkinhampain sanoi että voin olla loppuviikon pois (vähän ajattelulomaa), ja palata sitten takaisin töihin. Jyväskylän onkologit sanoivat suoraan että "Emme näe yhtään mitään syytä miksi sinun pitäisi jäädä sairaslomalle". Ainoa suurempi käytännönhaitta on tällä hetkellä se että en saa ajaa autoa. Se vähän rajoittaa työkuvioita, mutta ei mitenkään ratkaisevasti. Olen kaikille sanonut suoraan että jos joudun pysyvästi työkyvyttömyyseläkkeelle, niin sieltä minä en enää nouse. Se on menoa sitten. Liikaa aikaa miettiä omaa kohtaloaan, ja liian vähän tekemistä. Ei kiitos. Sitten asia on eri, jos en pysty hoitamaan työtehtäviäni, mutta perkele kun minä toistaiseksi ainakin pystyn, niin ei saatana tarvitse tulla minkään työterveyslääkärin itkemään minulle jostain laskutusasteista yms epäolennaisuuksista. Ja olihan se sitäkin mieltä että työssäkäynti pahentaa sairauttani. Yeah, right! Mikäli näin olisi niin silloinhan tiedettäisiin syövän syntymekanismit ja parannuskeinotkin olisivat luultavasti jo olemassa. Kiitos työterveysasema, Kiitos.
Sen verran lisään vielä että joskus todellakin tuntuu sille että: "Potkitaanpas vähän lisää, vaikka toinen on jo valmiiksi maassa".
ja kaikille muille Kiitos ja Anteeksi.
Miten sait tietää alun perin kasvaimestasi?
Itse kävin eilen magneettikuvissa päästäni koska veren prolaktiiniarvot ovat päin persettä.
Miehen normaali arvo n.300-400, minulla 14 500.
Se yleensä tarkoittaa aivolisäkkeen kasvainta.
Voi se olla toki muutakin, lääkäri ei vain tiennyt mitä...
No, loppukuusta on lääkäri ja silloin saan tietää mitä sieltä löytyi.
Toivotaan parasta, pelätään pahinta.
Kyllä tässä on verikokeiden tulosten jälkeen ollut vähän sekavissa tunnelmissa kun ei oikeen tiedä mikä on homman nimi.
Täytyy vaan odotella tuloksia.
Miten oma tilanteesi tällä hetkellä?
Meidän suvussa jo neljällä naispuolisella on ollu rintasyöpä. Kaksi heistä on kuollu ja viimeisin haudattiin viime kesänä. Eka kuoli tätini, sitten siskon kummi sairastui ja viime kesänä oma kummini kuoli. Hänenkin kohdallaan kaikki piti olla kunnossa pari vuotta sitten, mutta niin vaan se pirulainen uusiutukin ja oli päässy leviämään joka puolelle. Oli se vaan aika kurjaa kattoa, kun toinen ihminen pikkuhiljaa vaan haurastuu ja murenee silmissä. Loppuaikoina se oli niin paha, ettei pystynyt edes omin voimin päätä pitämään pystyssä.
Viimeisin tapaus on oma äitini, jonka sairaudesta sain kuulla viime syksynä. Siitä lähtien on ollu pelko perseessä, että koska hänkin kuolee. Ei auta vaikka leikkaus on hyvin sujunu ja nyt on viimeistelevä sädehoito menossa. Pitihän kumminikin olla ihan terve, mutta niin vaan kuoli.
Qwertyn kaltaista kohtaloa ei kyllä kellekkään toivoisi! Toisaalta tuntuu joskus, että eniten se sairais sattuu lähimmäisin. Oma kumminikin oli ulkoapäin niin rauhallinen asian suhteen ja jopa vitsaili. Varmasti sisällä oli toisin. Toivottavasti jotenkin ihmeellä paranet vielä!
Miten sait tietää alun perin kasvaimestasi?
Itse kävin eilen magneettikuvissa päästäni koska veren prolaktiiniarvot ovat päin persettä.
Miehen normaali arvo n.300-400, minulla 14 500.
Se yleensä tarkoittaa aivolisäkkeen kasvainta.
Voi se olla toki muutakin, lääkäri ei vain tiennyt mitä...
No, loppukuusta on lääkäri ja silloin saan tietää mitä sieltä löytyi.
Toivotaan parasta, pelätään pahinta.
Kyllä tässä on verikokeiden tulosten jälkeen ollut vähän sekavissa tunnelmissa kun ei oikeen tiedä mikä on homman nimi.
Täytyy vaan odotella tuloksia.
Miten oma tilanteesi tällä hetkellä?
Moi Jason W
Minulla kaikki alkoi niska/päänsäryllä. Kun viimein menetin tajuntani lääkärin vastaanotolla, niin tajusivat laittaa minut viimein lisätutkimuksiin keskussairaalaan. Tällöin olin jo kärsinyt kovista kivuista kuukauden, ja syönyt 800 Ibuxinia 3 päivässä. Eikä ne auttaneet yhtään. 5 lääkäriä tutki minua ja olivat kaikki samaa mieltä että työergonomiassa on vikaa ja se tulee korjata. Kivut johtuivat aivopaineesta kun kasvain painoi niin että se vaikutti likvorkiertoon ja siksi nosti aivopainetta. Kun se huomattiin, niin minulle laitettiin painetta laskemaan suntti samana päivänä, ja kivut jäivät sille pöydälle. Tuosta on nyt aikaa jo kaksi ja puoli vuotta. Sen jälkeen olen saanut sädehoitoa kahdesti ja sytostaatit jatkuvat yhä. Tilanne näytti jo todella pahalta loppuvuodesta, ja lääkitystä vaihdettin vuoden vaihteessa. Mitään lupauksia lääkärit eivät antaneet tälle lääkkeelle joka on tarkoitettu mm. kivessyövän hoitoon. Kysyivät että haluanko ottaa lääkkeet ja kärsiä sivuvaikutukset, vai jätänkö ottamatta. Tokihan mikäli siinä on edes häviävän pieni mahdollisuus että se toimii niin haluan kokeilla sitä. Nyt kävin sitten 4 lääkekuurin ja kolmen kuukauden jälkeen uudestaan pään laajassa magneettikuvassa. Tuomio kun tuli niin en voinut uskoa korviani! Lääkärin omin sanoin hän tuli hyppien ja pomppien kertomaan hyvät uutiset. Kaikki kasvaimet olivat pienentyneet, osa selvästi. Turvotus sekä ödeemat vähentyneet, eikä uusia etäpesäkkeitä ole ilmaantunut. Vielähän siellä on ylimääräistä vaikka muille jakaa, mutta nyt sentään mentiin ensimmäisen kerran oikeaan suuntaan. Viimeiset kolme vuotta onkin tullut lähinnä paskaa niskaan. Sitähän ei tiedä tehoaako lääke kuinka kauan, mutta ainakin jatkoaikaa tuli hieman.
Mitä sitten opimme tästä? No ainakin sen että ikinä ei pidä luovuttaa, vaikka mitä muut sanoisivat.
Tuo prolaktiiniarvo pistää kyllä vähän arveluttamaan, mutta ei kannata missään nimessä hätäillä ennenkuin asiaa tutkitaan tarkemmin. Käsittääkseni esim. stressikin voi nostaa prolaktiiniarvoja, mutta että noin paljon ei voi tietää. Joskus tieto lisää tuskaa, mutta yleensä se helpottaa vaikka uutiset olisivatkin epämieluisia. Tsempillä vaan eteenpäin ja yritä työntää pahat ajatukset taka-alalle, vaikka se miten vaikeaa olisikin.
Toivotaan tosiaan parasta, ja pelätään pahinta. Ei tässä oikein muutakaan voi. Itselläni on ollut vaikeuksia suhtautua positiivisiin uutisiin, kun ei tiedä uskaltaako hehkuttaa kuinka paljon. Pelkään että spoilaan sillä kaiken hyvän. Nyt tosin pitää nauttia kun on jotain hyvääkin. Eli ei hätäillä vaikka asiat vähän mietityttäisikin.
-Q-
Jakseluja Qwerty ja myös kaikille muille jotka tämän erittäin ikävän asian kanssa joutuu tekemisiin.
Toivotaan parasta.
Moi Jason W
Minulla kaikki alkoi niska/päänsäryllä. Kun viimein menetin tajuntani lääkärin vastaanotolla, niin tajusivat laittaa minut viimein lisätutkimuksiin keskussairaalaan. Tällöin olin jo kärsinyt kovista kivuista kuukauden, ja syönyt 800 Ibuxinia 3 päivässä. Eikä ne auttaneet yhtään. 5 lääkäriä tutki minua ja olivat kaikki samaa mieltä että työergonomiassa on vikaa ja se tulee korjata. Kivut johtuivat aivopaineesta kun kasvain painoi niin että se vaikutti likvorkiertoon ja siksi nosti aivopainetta. Kun se huomattiin, niin minulle laitettiin painetta laskemaan suntti samana päivänä, ja kivut jäivät sille pöydälle. Tuosta on nyt aikaa jo kaksi ja puoli vuotta. Sen jälkeen olen saanut sädehoitoa kahdesti ja sytostaatit jatkuvat yhä. Tilanne näytti jo todella pahalta loppuvuodesta, ja lääkitystä vaihdettin vuoden vaihteessa. Mitään lupauksia lääkärit eivät antaneet tälle lääkkeelle joka on tarkoitettu mm. kivessyövän hoitoon. Kysyivät että haluanko ottaa lääkkeet ja kärsiä sivuvaikutukset, vai jätänkö ottamatta. Tokihan mikäli siinä on edes häviävän pieni mahdollisuus että se toimii niin haluan kokeilla sitä. Nyt kävin sitten 4 lääkekuurin ja kolmen kuukauden jälkeen uudestaan pään laajassa magneettikuvassa. Tuomio kun tuli niin en voinut uskoa korviani! Lääkärin omin sanoin hän tuli hyppien ja pomppien kertomaan hyvät uutiset. Kaikki kasvaimet olivat pienentyneet, osa selvästi. Turvotus sekä ödeemat vähentyneet, eikä uusia etäpesäkkeitä ole ilmaantunut. Vielähän siellä on ylimääräistä vaikka muille jakaa, mutta nyt sentään mentiin ensimmäisen kerran oikeaan suuntaan. Viimeiset kolme vuotta onkin tullut lähinnä paskaa niskaan. Sitähän ei tiedä tehoaako lääke kuinka kauan, mutta ainakin jatkoaikaa tuli hieman.
Mitä sitten opimme tästä? No ainakin sen että ikinä ei pidä luovuttaa, vaikka mitä muut sanoisivat.
Tuo prolaktiiniarvo pistää kyllä vähän arveluttamaan, mutta ei kannata missään nimessä hätäillä ennenkuin asiaa tutkitaan tarkemmin. Käsittääkseni esim. stressikin voi nostaa prolaktiiniarvoja, mutta että noin paljon ei voi tietää. Joskus tieto lisää tuskaa, mutta yleensä se helpottaa vaikka uutiset olisivatkin epämieluisia. Tsempillä vaan eteenpäin ja yritä työntää pahat ajatukset taka-alalle, vaikka se miten vaikeaa olisikin.
Toivotaan tosiaan parasta, ja pelätään pahinta. Ei tässä oikein muutakaan voi. Itselläni on ollut vaikeuksia suhtautua positiivisiin uutisiin, kun ei tiedä uskaltaako hehkuttaa kuinka paljon. Pelkään että spoilaan sillä kaiken hyvän. Nyt tosin pitää nauttia kun on jotain hyvääkin. Eli ei hätäillä vaikka asiat vähän mietityttäisikin.
-Q-
Halusin myös kirjoittaa jotain. Aihe on itselleni hyvin koskettava ja henkilökohtainen. Ensinnäkin Qwertylle haluan toivottaa kaikkea hyvää ja voimia jatkossakin. Olen sydämessäni mukana kaikkien kanssa, jotka joutuvat tätä taistelua käymään.
Jason W - Sinulle samat sanat. Ja niin kuin itsekin sanoit ; Toivotaan parasta, pelätään pahinta. Mutta ennen kaikkea, jos uutiset ovat huonoja usko täytyy säilyttää aina. Koskaan ei saa luovuttaa. Aivokasvain kuulostaa hirveältä ja varsinkin tavalliselle ihmiselle, joka ei asiasta käytännössä mitään tiedä se kuulostaa vielä pahemmalta. Mutta se ei missään nimessä ole kuolemantuomio !
Itselläni löydettiin lähes päivälleen vuosi sitten pikkuaivoista halkaisijaltaan n. 1,5 cm kokoinen kysta, eli kasvain. Historia ennen löytöä oli varmasti aika tavanomainen. Ensin tulivat niska ja päänsäryt. Uskallan väittää, että ensimmäiset tällaiset olivat jo noin 2,5 - 3 vuotta ennen kasvaimen löytymistä. Vähän myöhemmin alkoi voimakas huimaaminen äkkinäisistä liikkeistä ja pään kääntämisestä. Kun niskasärytkin voimistuivat entisestään, yhdistin sen ja huimaamisen toisiinsa. Päättelin, että niskani ovat vain totaalisen jumissa joka varmasti sekin oli totta, koska työni on erittäin fyysistä ja epäergonomista. Lisäksi liikkumiseni työn ulkopuolella on erittäin vähäistä. Aloin lisäämään liikkumistani ja yritin verrytellä/venytellä käsiä ja hartioita. Kävin toki lääkärillä ja neurologillakin. Ne evästykset jäivät kuitenkin hyvin vähäisiksi. En toki syytä siitä ketään, sillä niskasäryn ja huimaamisen perusteella ei tietenkään mangneettikuvaukseen noin vain lähetetä. Työterveyslääkärin kehoituksesta aloin kuitenkin käymään fysikaalisessa hieronnassa ja välillä tuntui, että se ehkä hieman auttoikin hetkeksi. Ehkä tämänkin takia asia vain siirtyi ja siirtyi, mutta kuitenkin säilyi koko ajan. Edes silloin eivät kellot soineet, kun minulla alkoi toisinaan puutua toinen puolisko kropastani käytännössä päästä varpaisiin. Oikea puoleni turtui ehkä n. puolen minuutin ajaksi ja esim. oikea korva vaastaanotti kaiken kuulemansa erittäin vihlovasti ja terävästi, suorastaan kipua tuottavasti. Tästäkin huolimatta yritin jatkaa elämää tavalliseen tapaan. Toki nyt oli jo herännyt kaikenlaisia pelkoja, mutta jotenkin ne työnsi vain syrjään eikä halunnut uskoa pahimpaan. Näin jälkeenpäin tuntuu käsittämättömältä etten edes yrittänyt etsiä esim. netistä tietoa näihin oireisiin viitaten. Hieman yli vuosi sitten alkoi oikeasta silmästäni näkö hämärtyä lyhyiksi jaksoiksi. Sitä tapahtui ehkä parikymmentä kertaa päivässä. Hämärtyminen kesti 10 - 20 sekuntia kerrallaan. Nyt en enää aikaillut vaan pääsin työterveyslääkärin kautta Tays;iin, sieltä hyvin nopeasti mangneettiin. Diagnoosi oli kutakuinkin tällainen - Pikkuaivojen kyljessä oli tämä pienehkö kasvain, joka oli muodostanut vierelleen jonkinlaisen rakkulan. Tähän rakkulaan oli alkanut kerääntyä selkäydinnestettä jonka olisi pitänyt palata aivoista takaisin alaspäin. Rakkula (sillä oli kyllä joku virallisempi nimi jota en muista) oli turvonnut halkaisijaltaan n. 5 cm kokoiseksi ja se oli alkanut puristaa pikkuaivoja kasaan sekä kehittämään painetta otsalohkoon. Tämä selittä jo käytännössä kaikki oireet. Jo mangneettia seuranneena yönä minulle asennettiin eräänlainen "pilli" tuohon rakkulaan jota kautta se lähti tyhjenemään. Valitettavasti jo aika pian huomattiin, että ulostulo tälle nesteelle ei ollut tarpeeksi tehokas. Seuraava toimenpide olisi ollut tämä suntti, eli päänsisäinen letku jolla johdetaan tuo neste alas asti. Sitä ei kuitenkaan jouduttu asentamaan vaan lääkärit löysivät kuvista mahdollisuuden toiseen ratkaisuun. Ja jonnekin se läpimenoreikä tehtiin. Itse en edes tarkalleen tiedä mihin kohtaan. Seuraavaksi pääsin kotiin toipumaan pariksi viikoksi ja vasta sitten leikattiin tuo varsinainen kasvain. Olin todella onnekas, sillä kasvain sijaitsi kohdassa josta se oli mahdollista saada kokonaan pois ja leikkaus onnistui hyvin. N. 1,5 kuukautta leikkauksen jälkeen olin jo takaisin työelämässä ja muutenkin toipuminen yleensäkin tapahtui kyllä yllättävän nopeasti. Kuten sanoin, olen todella onnekas.
Tilanteeni tällä hetkellä.
Marraskuun tienoilla olin jälkitarkastus mangneetissa ja todennäköisesti kaikki on hyvin. Kuvassa näkyi pieni "varjo" josta ei pystytä täydellä varmuudella sanomaan, onko se pieni jäänne tuosta kasvaimesta, vai ns. leikkausarpi. Lääkäri pitää todennäköisempänä jälkimmäistä, mutta voitte uskoa, että kyllä minä mietin sitä joka kerta, kun esim. päätäni alkaa vähänkin särkemään. Mikäli se on tuota kasvainta, niin tod.näk. sitä aletaan hoitamaan sädehoidolla. Seuraava mangneettikuvaus on reilun puolen vuoden päästä. Niin, toivottavasti ei tarvitse mennä sitä aikaisemmin.
Oikeastaan halusin kirjoittaa tämän siksi, että kaikki ymmärtäisivät ettei kukaan voi pitää pitkää tervettä elämää itsestäänselvyytenä. Ja kaikkiin oireisiin, jotka voisivat viitata johonkin sairauteen pitäisi suhtautua asian vaatimalla vakavuudella. Ei pidä ajatella, että on ylireagoiva luulosairas vaan rohkeasti ottaa asioista selvää. Siinä mielessä jokainen voi olla itsensä paras lääkäri.
Vaikeissa tilanteissa me jokainen tarvitsemme sellaista mielenlujuutta, jota Qwerty on osoittanut.
Uskoa ja voimia kaikille jotka joutuvat omalla tai lähimmäistensä kohdalla näitä asioita käymään läpi.
Uusiksen kaveri
16.03.2006, 17:02
Eräällä tutullani oli melko vakava aivokasvain jo yli kymmenen vuotta sitten, mutta se leikattiin ja parantuminen edistyi hyvin. Nyt hän on oikein hyvässä kunnossa, mutta ei silti työkykyinen, koska hänen luonteensa on muuttunut jonnekin mielisairaan rajamaille. Periaatteessa hän on aivan tavallinen läheisilleen, mutta käsittämättömän aggressiivinen kaikille muille. Aggressiivisuus on lähinnä verbaalista.
Kuinkakohan tavallista tällainen on? Terapiaa hän on kokeillut, mutta siitä ei ole ollut apua. Ehkä sen vuoksi, että hän ei itse tiedosta, millainen on.
Eräällä tutullani oli melko vakava aivokasvain jo yli kymmenen vuotta sitten, mutta se leikattiin ja parantuminen edistyi hyvin. Nyt hän on oikein hyvässä kunnossa, mutta ei silti työkykyinen, koska hänen luonteensa on muuttunut jonnekin mielisairaan rajamaille. Periaatteessa hän on aivan tavallinen läheisilleen, mutta käsittämättömän aggressiivinen kaikille muille. Aggressiivisuus on lähinnä verbaalista.
Kuinkakohan tavallista tällainen on? Terapiaa hän on kokeillut, mutta siitä ei ole ollut apua. Ehkä sen vuoksi, että hän ei itse tiedosta, millainen on.
Itselläni tuo agressiivisuus ei ole onneksi mennyt noin pitkälle. Ainakaan vielä. Kyllä minua on varoitettu siitä että luonne saattaa muuttua, ja onhan niin vähän käynytkin. Olen äkkipikaisempi ja impulsiivisempi kuin aikaisemmin. Pinna on myös huomattavasti lyhyempi. Yleensä huomaan vasta jälkikäteen että mitä tuli taas sanottua. Onneksi läheiset varsinkin ymmärtävät että en ihan aina tarkoita sanoa asioita niin suoraan. Taustalla on varmasti sairaus, mutta monesti myös turhautuneisuus omaan itseensä, omaan olotilaan ja minulla ainakin omaan saamattomuuteen. Sairaus on tuonut minulle ainakin aloitekyvyttömyyttä joka rassaa hermoja, ja sitten se purkautuu muihin. Terapiaan en niinkään tässä asiassa usko, varsinkaan jos perimmäinen syy on fysiologinen. Itsekään en aina tiedosta heti mitä tuli sanottua tai miten käyttäydyttyä, vaan sitten hetkisen päästä tajuaa asian.
Niin. Kyllä on omia kokemuksia syöpähoidoista, ja minut tuntevat tietävät pitkän taisteluni vaiheet jo jonkin ajan takaa.
Avaudun tänne kun minullakin alkoi tuossa puolitoista vuotta sitten ajanjakso, jota ei kenellekään toivo. Monen vaiheen jälkeen todettiin kasvain aivoissa. Leikkaus oli vuorossa aika pian, jonka jälkeen sädehoito ja sytostaattihoito. Asiat olivat mallillaan tähän päivään saakka. Tänään sain kuulla että se on alkanut lääkehoidosta huolimatta kasvamaan uudestaan. Eikä vain siihen yhteen paikkaan, vaan kahdeksaan muuhun paikkaan päässä. On vähän vaikea suhtautua oikein mihinkään asioihin, ja en tiedä miksi edes kirjoitan tätä tarinaa täällä. Ehkä haen kohtalotovereita ehkä en. Sääliä en ainakaan, se on varma. Mutta yhden asian voin Predan tekstistä allekirjoittaa. Se on "Ei voi mitään, pelottaa niin perkeleesti". Olen suhtautunut asiaan hyvin avoimesti ja kertonut siitä melkein kaikille niin kuin asia on. Eli jos haluatte kuulla syöpähoidoista juuri niin kuin ne on, niin kerron toki. Mutta vain pyydettäessä, sillä yritän varoa sitä että pystyn puhumaan vain ja ainoastaan sairaudesta tai siihen liittyvistä hoidoista. Tällöin jotkut ihmiset saattavat saada "tarpeekseen" ja eivät jaksa kuunnella ja näin eivät halua enää pitää yhteyttä. Eli en tuputa, mutta kerron jos kiinnostaa. Mutta kuten sanottu: Ei voi mitään, pelottaa niin perkeleesti.
Moi Qwerty.
Mulla todettiin n. 2 vuotta sitten ensin joku pieni kasvain kilpirauhasessa joka tarkemmissa tutkimuksissa todettiin syöpäkasvaimeksi. Uutinen oli varsinainen shokki, siinä elämän vaiheessa oli tulossa ensimmäinen lapsi. Ajatusten ollessa todella sekaisia kohdistuen tulevaisuuteen ja maailman epäoikeudenmukaisuuteen shokkia lisäsi lääkärin soittama puhelu jossa haluttiin tutkia lisää. Tutkimuksissa selvisi, ettei kilpirauhasessa oleva kasvain ollut kuin etäispesäke. Alettiin tutkia enemmän ja todettiin keuhkoissa ja maksassa olevan myös pieniä ja hieman suurempia kasvaimia. Siitä alkoi elämäni käännekohta niin voisin sanoa....lääkärin kanssa juteltuani tutkimusten jälkeen oli lähes mahdotonta ajatella menevänsä kotiin ja kertovansa avovaimolle joka odotti meidän ensimmäistä pienokaista nämä uutiset. Istuinkin sairaalan pihalla n 3 tuntia ja mietin miten kertoa uutiset. Lääkäri totesi keskustelussamme että realistinen elinikäodote olisi noin 1-1,5 vuotta tehokkailla hoidoilla. Minua kauhistutti ajatus siitä etten näkisi ensimmäistä lastani koskaan. Siellä kuitenkin istuessani päätin taistella sen 5 kk joka oli lapsemme laskettu syntymäaika.....
Tämä on ollut vaikeaa aikaa sikäli että minulla on myös tunne, että ystävät jotka ovat itse halunneet auttaa ja tukea sairauden kanssa taistelussa ovat jotenkin tulleet etäisimmiksi kuultuaan sairaudestani. Kuitenkaan en usko että syöpäsairaus on mikään tarttuva tauti, joten joidenkin ystävien kohdalla en voi valitettavasti ymmärtää ystävyyssuhteen muuttumista. Olen myös kanssasi samaa mieltä siitä, että on turhaa kertoa sairaudestaan ja siihen liittyvistä hoidoista kellekkään jolleivat he itse ala siitä kyselemään ja ovat aidosti kiinnostuneita asiasta.
Nykytilanteeni on hieman valoisampi, poikamme saavutti juuri 1 ikävuoden täyteen ja oma sairauteni on pysynyt jotenkuten kurissa lääkkeiden ja kovan tsempin ansiosta(näin ainakin itse uskon että omalla asenteella on vaikutus jossain määrin). On myös vaikeaa kertoa tiettyjä asoita/kokemuksia ns. ei kohtalotovereille koska tietyllä tasolla he eivät voi ymmärtää miltä tuntuu sairastaa tätä sairautta.
Kiitos kaikille palstalle kirjoittaville.....myöskin muissa ketjuissa on ilo lukea viestejä joissa on mielipiteitä.
Mysteryman
09.03.2007, 10:18
Nyt se on meilläkin, avovaimolla, ikää hänellä on 31 vuotta, eli nainen parhaassa iässä. Ei juuri tiedetä vielä muuta kuin se, että kyseessä on kohdunkaulan syöpä ja se, että neiti tulee jäämään henkiin. Onneksi.
Ensi viikolla ollaan viisaampia, menemme yhdessä kuulemaan vaihtoehtoja syöpäspesialistille tai pahimmassa tapauksessa kuulemme sen, ettei niitä ole. Voi olla, että kohtu joudutaan poistamaan piakkoin ja biologisten lasten saanti ei tule siten ikinä kysymykseen. Mikäli solumuutokset eivät ole suuria, kohtu voidaan poistaa kuulemma myöhemminkin. Mikäli tuohon myöhäisempään kohdunpoistoon on pienikin mahdollisuus, meidän taloudessa ruvetaan kyllä samantien yrittämään lapsentekoa. Olemme jo keskustelleet kotona asiasta ja tuohon lopputulokseen luonnollisesti päädyimme, vaikka se ei alkuperäiseen suunnitelmaan elämämme tässä vaiheessa vielä kuulunutkaan.
Syöpä löytyi ihan normaalin gynekologi-käynnin yhteydessä, jotka avovaimo on tunnollisesti suorittanut suositelluin väliajoin. Sikäli onni, että löytyi varhaisessa vaiheessa, toisaalta syöpä on vähän hankalassa paikassa kohdunkaulan puolivälissä ja siksi tuo mahdollinen kohdunpoisto voi kuulemma olla realismia.
Jos tästä jotain positiivista hakee, niin viimeistään nyt huomasin, että tuon naisen kanssa haluan loppuelämäni viettää, kävi miten kävi.
Päivät on tällä hetkellä aika pitkiä ja ensi torstaihin on helvetin pitkä aika. Onneksi meillä molemmilla on vierellä ihmisiä, joiden kanssa tälläisetkin asiat voi jakaa.
Kummallisinta tässä on se, että hänen veljellään todettiin melanooma edellisellä viikolla... Mikä mahtaa olla todennäköisyys sille, että sisaruksilla todetaan syövät viikon sisällä toisistaan?
macnevis
09.03.2007, 10:22
Enpä voi muuta sanoa, kuin älyttömästi jaksamisia teille. Ainakin tuossa tulee huomaamaan sen kuinka paljon se toinen oikeasti merkitsee.
Ja aina voi ajatella, että huonomminkin voisi mennä.
Eikös se ollut niin, että joka neljäs meistä jatkoaikalaisistakin tulee sairastumaan syöpään jossain vaiheessa elämää?
Major Julli
09.03.2007, 10:51
Eikös se ollut niin, että joka neljäs meistä jatkoaikalaisistakin tulee sairastumaan syöpään jossain vaiheessa elämää?
Tulee. Toivottavasti useampi meistä vasta siellä ehtoopuolella.
Omassa lähipiirissä anopilta poistettiin kananmunankokoinen aivokasvain syksyllä. Se oli onneksi hyvälaatuinen ja ennuste on erinomainen. Mutta melkoisen hermostunut tunnelma oli ennen leikkausta. Mutta nyt kaikki on hyvin.
pernaveikko
09.03.2007, 10:57
Tulee.
Minä taas olen siinä käsityksessä, että luku on lähempänä joka toista. Suomessa on muuten alettu myymään syöpävakuutuksia ja ainakin myyjien oman ilmoituksen mukaan menekki on ollut ihan kelvollista. Kaksi ulkomaalaista yritystä niitä kauppaa.
Homma toimii niin, että diagnoosista pamahtaa könttäsumma tilille. En nyt äkkiseltään osaa noista mitään mieltä olla.
Paitselo
09.03.2007, 15:24
Minä niin toivoisin, että tätä ketjua ei koskaan kenenkään tarvitsisi nostaa ylöspäin.
Jaksamista ja positiivista tulevaisuuteen katsomista Mysterymanille ja hänen vaimolleen. Tyhjääkin tyhjempiä sanoja, tiedän sen varsin hyvin, mutta tilanteessa täysin ulkopuolinen ei oikein muutakaan voi.
Minä taas olen siinä käsityksessä, että luku on lähempänä joka toista.
Joka toisesta valitettavasti puhuttiin viime viikolla jossain ajankohtaisohjelmassa :(
Minä niin toivoisin, että tätä ketjua ei koskaan kenenkään tarvitsisi nostaa ylöspäin.
Ikävä kyllä vaikuttaa vain siltä että tällaiset ketjut nousee enenevissä määrin esiin. Ainakin siihen malliin on kuulunut omassakin lähipiirissä uutisia viime aikoina että alkaa tuntumaan että tuolta taudilta ei voi enää oikein kukaan välttyä. Oma äiti on taistellut rintasyöpää vastaan jo yli 16 vuotta, viisi kertaa on leikattu ja hoitokuureja on takana lukemattomia, mutta edelleen taistelu jatkuu. Ei voi muuta kuin toivottaa jaksamista kaikille teille jotka tämän taudin tavalla tai toisella joudutte kohtaamaan.
Mysteryman
15.03.2007, 14:50
Nyt se on meilläkin, avovaimolla, ikää hänellä on 31 vuotta, eli nainen parhaassa iässä. Ei juuri tiedetä vielä muuta kuin se, että kyseessä on kohdunkaulan syöpä ja se, että neiti tulee jäämään henkiin. Onneksi.
Ensi viikolla ollaan viisaampia, menemme yhdessä kuulemaan vaihtoehtoja syöpäspesialistille tai pahimmassa tapauksessa kuulemme sen, ettei niitä ole. Voi olla, että kohtu joudutaan poistamaan piakkoin ja biologisten lasten saanti ei tule siten ikinä kysymykseen. Mikäli solumuutokset eivät ole suuria, kohtu voidaan poistaa kuulemma myöhemminkin. Mikäli tuohon myöhäisempään kohdunpoistoon on pienikin mahdollisuus, meidän taloudessa ruvetaan kyllä samantien yrittämään lapsentekoa. Olemme jo keskustelleet kotona asiasta ja tuohon lopputulokseen luonnollisesti päädyimme, vaikka se ei alkuperäiseen suunnitelmaan elämämme tässä vaiheessa vielä kuulunutkaan.
Syöpä löytyi ihan normaalin gynekologi-käynnin yhteydessä, jotka avovaimo on tunnollisesti suorittanut suositelluin väliajoin. Sikäli onni, että löytyi varhaisessa vaiheessa, toisaalta syöpä on vähän hankalassa paikassa kohdunkaulan puolivälissä ja siksi tuo mahdollinen kohdunpoisto voi kuulemma olla realismia.
Jos tästä jotain positiivista hakee, niin viimeistään nyt huomasin, että tuon naisen kanssa haluan loppuelämäni viettää, kävi miten kävi.
Päivät on tällä hetkellä aika pitkiä ja ensi torstaihin on helvetin pitkä aika. Onneksi meillä molemmilla on vierellä ihmisiä, joiden kanssa tälläisetkin asiat voi jakaa.
Kummallisinta tässä on se, että hänen veljellään todettiin melanooma edellisellä viikolla... Mikä mahtaa olla todennäköisyys sille, että sisaruksilla todetaan syövät viikon sisällä toisistaan?
Tilanne on nyt enemmän kuin ok, kuulimme tänään edellisen hoitokerran tulokset ja nyt neidin terveystilanne on se, että syöpäsolujen pitäisi olla poissa. Ei voi käsittää. Yliopistollinen sairaala oli unohtunut soittaa, ettei meidän olisi edes tarvinnut tulla tänään käymään.
Edellisellä kerralla hänelle tehtiin ns. loop-hoito, en rupea sitä sen tarkemmin selittämään, koska se ei ole mitenkään mukavan kuuloinen toimenpide. Sillä syöpäsolut oli saatu ainakin toistaiseksi pois. Kontrolli hänellä 4 kk:n kuluttua ja sitten voi tulla täysin terveen paperit. Ja lapsen tekoon voi ryhtyä vaikka heti.
Tänään on siis hyvä päivä.
-mm-
Oma äiti on taistellut rintasyöpää vastaan jo yli 16 vuotta, viisi kertaa on leikattu ja hoitokuureja on takana lukemattomia, mutta edelleen taistelu jatkuu.
Pakko oli tännekin kirjoittaa, tuntuu että pitää päästä nyt jotenkin "purkautumaan". Eli nyt se taistelu sitten loppui, äiti nukkui pois samana iltana kun todettiin että tauti on jälleen uusinut/levinnyt. Pitkä taistelu siitä lopulta tuli ja loppu tuli sitten ihan yht'äkkiä ja ilman varoitusta. Toisaalta tuntuu aika musertavalta, toisaalta oli helpotus että kaikki meni sitten lopulta näin.
Mutta ainakin äiti todisti monelle ihmiselle että syövän kanssa voi elää pitkäänkin, ja sen kanssa voi elää silti tasapainoista elämää. Toivottavasti tuo auttaisi kaikkia teitäkin jotka olette tämän taudin joutuneet kohtaamaan.
Pakkipari
12.06.2007, 00:04
Pakko oli tännekin kirjoittaa, tuntuu että pitää päästä nyt jotenkin "purkautumaan". Eli nyt se taistelu sitten loppui, äiti nukkui pois samana iltana kun todettiin että tauti on jälleen uusinut/levinnyt. Pitkä taistelu siitä lopulta tuli ja loppu tuli sitten ihan yht'äkkiä ja ilman varoitusta. Toisaalta tuntuu aika musertavalta, toisaalta oli helpotus että kaikki meni sitten lopulta näin.
Osanottoni. Kertomasi mukaan äitisi taisteli urheasti, mutta syöpä vei lopulta voiton. Surullista, mutta voit varmasti olla ylpeä äidistäsi jos se yhtään nyt helpottaa...
Ted Raikas
12.06.2007, 00:04
-OO-:lle osanottoni äitinsä poismenosta. Itse kun tiedän, miten tärkeä ihminen oma äitini on minulle, niin voin uskoa, että sen ihmisen katoaminen pysyvästi omasta elämästä on raskasta. Olet varmasti oikeassa kuitenkin, että sairauden musertamalle on lepo iäisyydessä lopulta helpotus. Itsekästähän se olisi väkipakolla voipunut pitää keskuudessaan loputtomiin.
Joka tapauksessa, osanottoni vielä ja voimia jaksaa.
Sir von Aulis
12.06.2007, 02:49
Osanottoni. Kertomasi mukaan äitisi taisteli urheasti, mutta syöpä vei lopulta voiton. Surullista, mutta voit varmasti olla ylpeä äidistäsi jos se yhtään nyt helpottaa...
Kuin allekirjoittaneelta. -OO-, voin sanoa, että äitisi oli todellinen taistelija. Ole ylpeä hänestä. Ja syvimmät osanottoni, koita jaksaa.
Metalwarrior
12.06.2007, 09:58
-OO-:lle osanotot täältäkin. Voimia.
Kiitokset kaikille osanotosta! Äiti oli taistelija ja olen aina ollut hänestä ylpeä, ja sen takia täytyy myös itse taistella tästä läpi eteenpäin.
Koskenkorva
11.02.2008, 12:09
Noniin, ensimmäinen viesti sitten tähän ketjuun. Olen jotenkin aavistellut että jossain vaiheessa tämä tulee eteen.
Isäni kävi pari viikkoa sitten poistattamassa kolme luomea selästä. Hyvin meni, paitsi että viime viikon torstaina tuli infoa että yhdessä poistetuista luomista on muutoksia ja että pitää vielä mennä vastaanotolle. Juuri äsken 38,5 asteen kuumeessa sain kuulla että löydös on pahanlaatuinen. Jos ei ole vielä ehtinyt syvälle (alle 1 mm), tai lähettää etäpesäkkeitä (mitä nämä kuulemma tekee aika hanakasti), poistaminen onnistuu ilman sen kummempia jännityksiä. Imusolmukkeisiin ehtineelle ei voi kuulemma enää mitään.
Mahdollista on, että tässä ollaan asian kanssa aika ajoissa liikenteessä. Sairaanhoitaja-äiti on noita isän selässä olevia luomia seurannut aika tiiviisti. Mahdollisuus, että on jo liian myöhäistä, käy kuitenkin mielessä koko ajan.
Tex Willer
15.02.2008, 05:27
Tämä on suora lainaus omasta viestistäni äänestysketjusta hyvä vai huono päivä.
Sain tänään/eilen eli ystävänpäivänä kuulla, että aivokasvainta sairastavan pikkusiskoni aviomiehen sairaus on muuttunut aivokasvaimesta aivosyöväksi ja suurin piirtein on pakko jo myöntää, että edessä ei ole enää kuin se pahin mahdollinen eli erittäin hienon ihmisen ja loistavan ystävän aivan liian aikainen poistuminen tästä maailmasta. Kaikki mahdollinen on tehty ( kaksi leikkausta, sädehoito + sytostaatit), mutta kasvain ei talttunut näistä toimenpiteistä huolimatta. Aivojen takaosaan levinnyt etäispesäke vei ensin näkökyvyn ja viimeisen viikon aikana lankoni on alkanut puhua välillä aivan järkyttävän sekavia juttuja johtuen sairauden todella voimakkaasta etenemisestä.
Koska lankoni on aivan yhtä suuri kärppäfani kuin minäkin, niin toivon ja uskon, että hän saa vielä kerran nauttia oman jenginsä, seuran jonka maalit hän vielä kuulutti Raksilassa muutama vuosi takaperin, Suomen mestaruudesta
Metalwarrior
15.02.2008, 10:13
Tämä on suora lainaus omasta viestistäni äänestysketjusta hyvä vai huono päivä.
Sain tänään/eilen eli ystävänpäivänä kuulla, että aivokasvainta sairastavan pikkusiskoni aviomiehen sairaus on muuttunut aivokasvaimesta aivosyöväksi ja suurin piirtein on pakko jo myöntää, että edessä ei ole enää kuin se pahin mahdollinen eli erittäin hienon ihmisen ja loistavan ystävän aivan liian aikainen poistuminen tästä maailmasta. Kaikki mahdollinen on tehty ( kaksi leikkausta, sädehoito + sytostaatit), mutta kasvain ei talttunut näistä toimenpiteistä huolimatta. Aivojen takaosaan levinnyt etäispesäke vei ensin näkökyvyn ja viimeisen viikon aikana lankoni on alkanut puhua välillä aivan järkyttävän sekavia juttuja johtuen sairauden todella voimakkaasta etenemisestä.
Koska lankoni on aivan yhtä suuri kärppäfani kuin minäkin, niin toivon ja uskon, että hän saa vielä kerran nauttia oman jenginsä, seuran jonka maalit hän vielä kuulutti Raksilassa muutama vuosi takaperin, Suomen mestaruudesta
Nuo aivokasvaimet ovat kyllä yksi pirullisimmista sairauksista. Äitini menehtyi samaan 6 vuotta sitten. Diagnoosista 4 kk ja henki pois. Ei voitu edes leikata eikä sädettää. Ja nekin tapaukset, joihin hoitoja pystytään antamaan, uusivat todella herkästi. Voimia sinne.
Oman kokemukseni pohjalta täytyy sanoa, että kasvaimien ja syöpien kohdalla täytyy ihmisen olla mielummin liioitteleva luulosairas ja hätäilijä, kuin välinpitämätön.
Mahdollisia viittauksia esim. aivokasvaimeen voivat olla mm. näkökyvyn hetkellinen heikkeneminen, jatkuvat pää ja hartiakivut, erillaiset puutumiset ja tunnottomuudet, ja lopulta epileptiset kohtaukset.
Tällaisten oireiden ilmetessä oma aktiivisuus nousee suureen arvoon. Eli vaatikaa päästä perusteellisiin tutkimuksiin - ajoissa.
Koskenkorva
23.02.2008, 03:24
Isäni kävi pari viikkoa sitten poistattamassa kolme luomea selästä. Hyvin meni, paitsi että viime viikon torstaina tuli infoa että yhdessä poistetuista luomista on muutoksia ja että pitää vielä mennä vastaanotolle. Juuri äsken 38,5 asteen kuumeessa sain kuulla että löydös on pahanlaatuinen. Jos ei ole vielä ehtinyt syvälle (alle 1 mm), tai lähettää etäpesäkkeitä (mitä nämä kuulemma tekee aika hanakasti), poistaminen onnistuu ilman sen kummempia jännityksiä. Imusolmukkeisiin ehtineelle ei voi kuulemma enää mitään.
Mahdollista on, että tässä ollaan asian kanssa aika ajoissa liikenteessä. Sairaanhoitaja-äiti on noita isän selässä olevia luomia seurannut aika tiiviisti. Mahdollisuus, että on jo liian myöhäistä, käy kuitenkin mielessä koko ajan.
Vittu vitun vittu, että nyt on heikko hetki! Ei saatanan perkele.
Maanantaina on aika OYS:iin ja siellä tutkitaan. Ei ole välttämättä pahaa, ei. Mutta kun kyse on kuitenkin omasta isästä.
Ottaa tämä saatana niin lujille, ettei tähän enää mikään tainnutus auta. Ei ole sen tuloksen julkistamisen jälkeen kyllä tässä päässä selvää päivää ollut!
Golden AWe
23.02.2008, 10:51
Ottaa tämä saatana niin lujille, ettei tähän enää mikään tainnutus auta. Ei ole sen tuloksen julkistamisen jälkeen kyllä tässä päässä selvää päivää ollut!
Älä nyt perkele ala itse juomaan jatkuvalla soitolla. Pahinta mitä voit tehdä sairastavalle läheiselle ja muille läheisillesi on aiheuttaa heille lisähuolia vetämällä itseäsi ahdinkoon. Se on nyt sinun näytettävä esimerkkiä siitä miten hommasta selvitään yhdessä.
On se syöpä kyllä itse perkeleen keksintö. Molemmalla ukillani on, kaverin isällä, äidin serkulla... Jokaisella vähän erilainen mutta silti enemmän tai vähemmän vaikea tapaus. Hiljaiseksihän nuo vetää. Ukkien tapaukset on suht uusia, joten vielä ei tiedä. Äidin serkku sai perheen perustettua ja elämä rullasi kunnes lääkäri antoi syksyllä max. 6 kk elinaikaa. Kaverin isä on jo pidemmän (vuosia, liekö jo vuosikymmen) aikaa taistellut sen kanssa ja kahdesti voitettu, mutta taas iski takaisin.
Älä nyt perkele ala itse juomaan jatkuvalla soitolla. Pahinta mitä voit tehdä sairastavalle läheiselle ja muille läheisillesi on aiheuttaa heille lisähuolia vetämällä itseäsi ahdinkoon. Se on nyt sinun näytettävä esimerkkiä siitä miten hommasta selvitään yhdessä.
Joo, ihan samaa mieltä. Vaikka se sairaus on jokaiselle perheenjäsenelle kova kokemus niin ei kannata enää järjestää yhtään lisää murhetta koska syöpää sairastava kaipaa ennen kaikkea tukea ja positiivista suhtautumista läheisiltä.
Ottaa tämä saatana niin lujille, ettei tähän enää mikään tainnutus auta. Ei ole sen tuloksen julkistamisen jälkeen kyllä tässä päässä selvää päivää ollut!
Sorry, jos tämä kuulostaa leimiltä, mutta omalla isällänikin on ollut syöpä, samoin parhaalla lapsuudenfrendilläni. Paksusuolen syöpä faijalla ja melanooma frendillä. Kumpikin on nykyään terve ja syövästä paranemisprosentti on reippaasti yli viidenkymmenen. Sen sijaan rasvamaksa tappaa varmasti. Tsemppiä sinne!
Uleåborgir
23.02.2008, 20:46
Äitini äiti kuoli 81-vuotiaana jo voitetuksi oletetun paksusuolen syöpään, joka oli salakavalasti levinnyt maksaan ja maksasyövällä on erittäin huonot ennusteet.
Pikkuveljeni parhaalla kaverilla oli 9-vuotiaana leukemia. Luultiin, että se on voitettu ja nyt 16-vuotiaana hänellä todettiin uusiutunut verisyöpä - akuutti myelooinen leukemia. Kemoterapia on aloitettu ja velipoikien luuydintä mahdollista siirtoa ollaan parhaillaan tutkimassa. Olen itsekin ilmoittautunut tarkistuttamaan luuytimeni.
Ikävä kyllä näyttää siltä, että leukemia on levinnyt luustoon. Pikkuveljeni ei ole pystynyt käymään koulussa viikkoon, koska on niin järkyttynyt. Pojan vanhemmat - kaverin äiti on mutsini parhaita ystäviä - ovat jo melkein sekopäisiä. Erittäin surullinen tapaus.
Naapurin isännällä todettiin aivosyöpä 1,5 vuotta sitten. Mies jaksoi hyvin siihen asti kun sai aivoverenvuodon aiheuttaman epileptisen kohtauksen kuukausi sitten ja kuoli siinä rytäkässä.
Eräs äitini parhaista ystävistä sairastui äkäiseen rintasyöpään. Se "parani", mutta sekin oli levinnyt maksaan. Diagnoosista 2 kk ja hän oli poissa.
Bestmanini äidillä todettiin rintasyöpä sen varhaisvaiheessa. Se lienee onneksi parantunut kokonaan.
Toisen bestmanini (samat häät) papalla on todettu vuosia sitten eturauhassyöpä, mutta ukko on pirteässä kunnossa ja hankkimassa uutta autoa.
Olen kuullut, että lääkäri ei yleisen terveystarkastuksen yhteydessä havaitun syövän löytyessä välttämättä edes kerro vanhoille miehille heidän sairastavan eturauhassyöpää, sillä se on monesti niin "mieto", ettei sillä ole käytännössä merkitystä elinikäodotteeseen, se on vain krooninen sairaus.
Syöpä on käsitteenä niin kamala, että tietoisuus siitä saattaa masentaa vanhuksen. Joskus tästä on käyty keskustelua, eli pitääkö vanhukselle kertoa syövästä ollenkaan. Jotkut lääkärit ovat tehneet varsinkin omaisten kanssa käydyn keskustelun jälkeen tällaisen päätöksen.
Monet vanhat eturauhassyöpää sairastavat miehet menehtyvätkin muihin sairauksiin. Eturauhassyöpä saattaa piileskellä todella pitkään sen aiheuttamatta oireita.
Joka tapauksessa kaikille tämän perkeleellisen taudin koskettamille voimaa, suomalaista sisua ja varmuuden vuoksi agnostinen pyyntö puolestani tuonne johonkin, jos siellä joku tai jokin näihin asioihin vaikuttava kokonaisuus vaikka olisi.
Freddie Freeloader
23.02.2008, 21:14
Äidiltäni on poistettu toinen rinta ja kohtu syopäkasvaimien takia. Tämä tapahtui jo 70-luvulla ja äitini on vielä elossa, mitä ilmeisimmin juuri näiden toimenpiteiden ansiosta.
Isälläni diagnosoitiin suolistosyöpä vuonna 2000 diagnoosilla "ettei kannata leikata, koska syöpä on jo niin laajalle levinnyt" ja hänet on leikattu sen jälkeen 4 kertaa. Tänä päivänä hän (ikää 80 v.) ajaa autoa ja hakkaa halkoja vaikka hänen piti kuolla jo ajat sitten. Huonona puolena leikkauksissa on toki se, että ruoansulatusvaikeudet pahenevat joka kerta kun suolisto lyhenee.
Tämän kerron rohkaisuna sillä ajatuksella, että edes parantumatonkaan syöpä ei välttämättä tarkoita välitöntä kuolemantuomiota vaikka se siltä aluksi aina tuntuukin.
Kyllähän tuo sana on tuttu täälläkin taholla. Pikkuveljellä todettiin vajaa kolme vuotta sitten syöpä, mutta jo vuotta myöhemmin hän kilpaili jälleen SM-tasolla. Se vaan on elämä yhtä helvettiä koko sen ajan eikä sitä samaa toivoisi pahimman vihamiehenkään joutuvan kokemaan.
15v Pikkuserkkuni joka oli todella urheilullinen huomasi, että enään kesäinen 20km pyörälenkki ei ollutkaan niin löysä ajanviete vaan oli aivan puhki lenkin jälkeen. Siitä sitten tutkimuksiin ja lääkäri sanoi: Leukemia.
Ennusteet hyvät. 80% selviää hoitojen ansioista. Ensiksi hoidot tehosivat, mutta sitten taas takapakkia. Nyt saatiin ulkomailta luuydinsiirrännäinen. Meni vuosi hyvin, mutta puna, - ja valkosolujen tuotanto ei ollut normaalia. Vieläkin ennuste yli 50. Hoidot jatkuivat ja välillä syöpä näytti olevan poissa, kunnes taas ilmestyi kontrollissa.
Tässä vaiheessa oli enään ainoa toive ns. "ihmeparantajat", joiden ollaan kuulleen jonkun pelastaneen joskus. Lento Sveitsiin, siellä yliluonnollisia voimia siveltiin, mutta loppu tuli samalla matkalla Arlandan lentokentällä paareissa maatessa. Kaveri oli 17v ja kaikki oli ohi. Keho ei jaksanut.
Isälläni todettiin mahalaukun syöpä syksyllä 1989. Alle 40-vuotias mies kävi lääkärissä, koska omien sanojen mukaan "kusi jumi". Ihmetteli vielä, miten siinä iässä jo eturauhanen alkaa vaivaamaan. Mahalaukun syöpähän se oli ja pitkälle levinnyt. Julkinen terveydenhuolto varmaankin totesi tilanteen toivottomuuden, mutta solumyrkkyhoitoa kokeiltiin silti. Isoisäni maksoi poikansa leikkauksen yksityssairaalassa, mutta eipä se isän henkeä pelastanut. Kolme-neljä kuukautta diagnoosista isäni kuoli joulun pyhinä vuonna 1989, aikaisemmin 80kg tiukkaa lihasta täynnä ollut mies oli muuttunut alle 50 kiloksi luuta ja nahkaa. Se oli hirveää nähtävää.
Syöpä todella on suuri saatana. En yhtään väheksy HIV:tä, mutta ennemmin sitä toivoisi että syöpä saadaan selätettyä. HIV sitä paitsi hillitsee hienosti väestönkasvua maapallolla.
En muuten ole lainkaan varma, mitä tekisin jos minulla syöpä todettaisiin. Isäni viimeiset pari kuukautta olivat silkkaa helvettiä, eli voipi olla että jättäisin hyvästit maailmalle jo diagnoosin kuultuani.
Kiitos äiti, että maksoit yksin ne kaikki talolainat ja kasvatit meistä kolmesta pienestä lapsesta kunniallisia kansalaisia. Me olemme sinun eläkevakuutuksesi.
Koskenkorva
25.02.2008, 23:17
Tilanne on isäni kohdalla ainakin tällä erää helpottanut. Syöpä ei ole näiden tietojen mukaan levinnyt laajemmalle. Ensi maanantaiksi sai ajan leikkaukseen jossa poistetaan kasvain, sekä varmuudenvuoksi vartijaimusolmuke, mitä ikinä se sitten meinaakin. Jatkoaikaa saatiin kuitenkin ja olen siitä helvetin onnellinen.
Kiitos teille osanottavista viesteistänne! Täältä tällä erää tähän.
Uleåborgir
26.02.2008, 00:06
Tilanne on isäni kohdalla ainakin tällä erää helpottanut. Syöpä ei ole näiden tietojen mukaan levinnyt laajemmalle. Ensi maanantaiksi sai ajan leikkaukseen jossa poistetaan kasvain, sekä varmuudenvuoksi vartijaimusolmuke, mitä ikinä se sitten meinaakin. Jatkoaikaa saatiin kuitenkin ja olen siitä helvetin onnellinen.
Vartijaimusolmuke on imusolmuke, johon ensimmäisenä imusolmukkeena joutuu kasvaimesta imunestettä kasvaimesta. Niitä voi olla monta. Mikäli sen (niiden) imunesteessä ei ole syöpäsoluja, ei niitä ole muissakaan imusolmukkeissa, mikä tietenkin on hyvä uutinen, koska syöpä ei ole metastoitunut ainakaan imusolmukkeisiin.
Siksi vartijaimusolmuke poistetaan. Se tutkitaan leikkauksen aikana ja mikäli se löytyy ja siitä löytyy syöpäsoluja, kaapaistaan yleensä kainalosta imusolmukkeet veks.
Olipa hyvä tuuri isälläsi, että muutos löytyi syövän varhaisvaiheessa. Hitosti onnea!
kiwipilot
26.02.2008, 00:19
Tilanne on isäni kohdalla ainakin tällä erää helpottanut. Syöpä ei ole näiden tietojen mukaan levinnyt laajemmalle. Ensi maanantaiksi sai ajan leikkaukseen jossa poistetaan kasvain, sekä varmuudenvuoksi vartijaimusolmuke, mitä ikinä se sitten meinaakin. Jatkoaikaa saatiin kuitenkin ja olen siitä helvetin onnellinen.
Hyvä homma; on tullut viime päivinä taas seurattua tätä ketjua hieman tiiviimmin! Kun sain kuulla omasta melanoomastani, konsultoin plastikkakirurgia jonka mukaan vapauttava vartijaimusolmuketutkimus tarkoittaisi lähes 100% paranemisennustetta. Omalla kohdallani kävi munkki ja imusolmuke oli puhdas. Eli jos ko. tutkimus menee kuten pitää, on homma aika hyvällä mallilla.
Olen käynyt silloin tällöin käynyt lukemassa ketjua ja toivonut, ettei ikinä itse tarvitsisi osallistua keskusteluun, vaan toisin kävi..
Äidilläni todettiin 2 viikkoa sitten mahasyöpä ja muutoksia löytyi myös maksasta. Eli paranemistoiveita ei ole - hoidoilla voidaan saada hidastettua tai parhaimmassa tapauksessa jopa pysäytettyä taudin eteneminen.
Kokemuksena koko tilanne on aivan maailmaa mullistava. Asiat saavat aivan uudet mittasuhteet.
Oma olotilanne on vaihteleva: toisaalta kiitollinen kaikesta mahdollisesta lisäajasta, mitä on tarjolla ja siitä, että mitään kipuja hänellä ei ole eli näyttää melko hyväkuntoiselta ikäisekseen (73v).
Toisaalta erittäin katkera Turun terveystoimelle eli arvauskeskukselle, jossa hänen närästystään hoidettiin yli vuoden närästyslääkkeillä vaikka mahasyövän yksi varhaisemmista oireista on närästys! Samaan aikaan ns. omalääkäri vaihtui muutamaan otteeseen eikä koskaan voinut olla varma osasiko tämä lääkäri tarpeeksi suomea asioiden hoitamiseksi. Kaikista kokemuksista tältä ajalta voisi kirjoittaa ohjekirjan, mitä EI saa tapahtua potilassuhteessa. Tämän suhteen on harkinta-aika päällä, valitetaanko potilasturvakeskukselle (vai mikä se onkaan nimeltään). Äitini ei ole innokas tätä tekemään ja hänen sanansa asianosaisena ratkaisee vaikka minä ja siskoni olemmekin eri mieltä.
Tsemppiä kaikille, joita asia koskee!
Tex Willer
29.02.2008, 04:26
Sain tänään/eilen eli ystävänpäivänä kuulla, että aivokasvainta sairastavan pikkusiskoni aviomiehen sairaus on muuttunut aivokasvaimesta aivosyöväksi ja suurin piirtein on pakko jo myöntää, että edessä ei ole enää kuin se pahin mahdollinen eli erittäin hienon ihmisen ja loistavan ystävän aivan liian aikainen poistuminen tästä maailmasta. Kaikki mahdollinen on tehty ( kaksi leikkausta, sädehoito + sytostaatit), mutta kasvain ei talttunut näistä toimenpiteistä huolimatta. Aivojen takaosaan levinnyt etäispesäke vei ensin näkökyvyn ja viimeisen viikon aikana lankoni on alkanut puhua välillä aivan järkyttävän sekavia juttuja johtuen sairauden todella voimakkaasta etenemisestä.
No eilen tuli puhelu Isältäni, joka kertoi, että Lankoni ei ollut kestänyt kolmatta aivoleikkausoperaatiota, vaan kasvaimen poiston jälkeen heräämisvaiheessa oli tullut komplikaatioita, jotka aiheuttivat aivoinfarktin. Eli käytännössä siskoni aviomies on aivokuollut. Ja lankoani operoineiden kirurgeiden mukaan siskoni mies tulee menehtymään joko lukuisiin aivoinfarkteihin, keuhkokuumeeseen tai sydämen pysähdykseen seuraavan viikonlopun aikana. Tajuissaan hän ei tule enään käymään.
Ette usko miten rankkaa on menettää 32-vuotias ystävä sekä poikani kummisetä ja ennenkaikkea upea ihminen, jonka tulevaisuus siskoni rinnalla näytti vielä vajaa kolme vuotta sitten hemmetin valosalta. Ja se, että siskoni jää 28-vuotiaana leskeksi on pelkkää vittuilua ns. oletetulta Korkeammalta Voimalta, jota ei vittuvie ole olemassakaan. Siskoni myös menetti äitinsä 18-vuotissyntymäpäivänään. Liika on liikaa vahvojen ihmistenkin kohdalla.
Germanicus
29.02.2008, 07:57
Ette usko miten rankkaa on menettää 32-vuotias ystävä sekä poikani kummisetä ja ennenkaikkea upea ihminen, jonka tulevaisuus siskoni rinnalla näytti vielä vajaa kolme vuotta sitten hemmetin valosalta. Ja se, että siskoni jää 28-vuotiaana leskeksi on pelkkää vittuilua ns. oletetulta Korkeammalta Voimalta, jota ei vittuvie ole olemassakaan. Siskoni myös menetti äitinsä 18-vuotissyntymäpäivänään. Liika on liikaa vahvojen ihmistenkin kohdalla.
Kyllä tuollainen on todella rankkaa, tiedän sen omasta kokemuksesta. Ensin meni isosisko syöpään, sen jälkeen äiti kuoli pitkäaikaiseen sairauteen myöskin. Pari vuotta sitten isäni menehtyi sairauskohtaukseen. Ilman vaimoani ja poikaani en varmasti olisi pysynyt kasassa. Elämä koettelee välillä todella kovalla kädellä, mutta on niitä valoisiakin hetkiä aina joskus.
Perheestäni ei ole enää kuin pikkuveljeni ja minä jäljellä. Siitä olen erittäin iloinen, että veljeni on lopettanut liiallisen dokailun ja tappelemisen. Ei ole nimittäin kivaa saada lapsuuskaverilta puhelu, jossa ilmoitetaan, että pikkubroidisi on tippunut viidennen kerroksen parvekkeelta alas. Veli oli ollut vetelemässä siellä kännipäissään leukoja. On todellinen ihme, että veljeni selvisi tuosta hengissä ja ilman halvaantumista.
Tsemppiä sinulle, kyllä aika ja läheiset auttavat murheeseen.
...
Tällainen vetää kyllä aivan sanattomaksi. Ei sitten lankomiehelle annettu enää niitä mestaruusjuhliakaan..
Ei muuta kuin älyttömästi jaksamista!
...
Eihän tuollaista voi käsittää. Jotain kuitenkin tilanteesta ymmärrän, enoni vaimo menehtyi MS-tautiin vuosi takaperin, jättäen jälkeensä enoni lisäksi 5-vuotiaan tyttären.
Voimia sinulle Tex Willer, ja perheellesi.
Tämä on kaikessa karuudessaan terapeuttinen ja tarpeellinen ketju. Kuten todettu, joka 4. suomalainen saa jossain vaiheessa syöpädiagnoosin ja jokainen suomalainen (kyllä) omaa jonkun välillisen kontaktin "Isoon Ässään": lähiomaisella, ystävällä tai työkaverilla on syöpä. Siltikin syöpä on äärimmäisen epätrendikäs keskustelunaihe, vaikka esimerkiksi kaiken maailman Miss Munanlutkuttajat avautuvatkin mielellään masennuksestaan. Kaiken lisäksi 99% heistä ei omaa masennusdiagnoosia, kyseessä on syövän ohella eräs vaikeimmista sairauksista kuitenkin. Mutta hei, masennus on jotenkin niinku coolimpaa kuin syöpä.
Syöpätarinat menevät pitkässä juoksussa kuitenkin niin, että syöpä lähenee normitautia; yli 50% kaikista syöpädiagnooseista päätyy täydelliseen paranemiseen. Lisäksi kehittyneet syöpähoidot parantavat elämänlaatua ja -kestoa monessa tapauksessa. Tottakai traagiset ja nopeat caset puhuttavat enemmän ja tämäkin ketju painottuu sinne suuntaan. Voimia vaan kaikille asian kanssa kamppailleille, elämä on vitun epäreilua. Lapsuudenkaverini 19-vuotias tytär käveli pari viikkoa sitten auton alle ja kuoli heti. Samaan aikaan joku ihmisenä vastenmielinen niljake selviää itse aiheuttamastaan keuhkosyövästä ja palloilee keskuudessamme vuosikausia yleistä hämminkiä ja mielipahaa tuottaen. Tämäkin on tositapaus.
Eino_Mies
29.02.2008, 13:13
Elämä ei ihmisen mielestä ole aina oikeudenmukaista. Todella epäreilulta se tuntuu silloin, kun vakava sairaus iskee ja varsinkin nuorena. Lapsuudentoverini menehtyi 14-vuotiaana vatsasyöpään. Opiskeluaikoina eräs kurssikaveri sairastui aivokasvaimeen ja reilu vuosi koulusta päästyäni kuulin hänen kuolemastaan.
Isoäidilläni todettiin syöpä viitisen vuotta sitten. Hoidot onnistuivat ja nyt 8-kymppisellä mummulla on terveen paperit. Joskus tuntuu aika käsittämättömiltä nuo Korkeimman johdatukset.
Uleåborgir
29.02.2008, 13:53
Aiemmin tässä ketjussa mainitsemani pikkuveljeni paras kaveri on saanut hyviä uutisia. Kemoterapia on purrut ja leukemiasolut luuytimessä ovat nollassa. Sytostaattihoito on kuitenkin polttanut kaverin sisuskalut karrelle ja hän on jatkuvassa morfiinitipassa.
Pitää toivoa, että skidi parantuu syövästään ja sitten selviää vieroituksesta.
Tex Willerin kirjoitus on kyllä murheellisimpia viestejä, mitä olen koskaan lukenut. Voimia.
On sanonta, että jokaiselle ihmiselle annetaan kannettavaksi juuri niin paljon kuin hän jaksaa kantaa.
Se on paskapuhetta.
Voimia kaikille tämän perkeleen kanssa taisteleville. Itse olen säästynyt toistaiseksi erittäin hyvin tältä, toistaiseksi ainoa lähitapaus on mummon siskon menehtyminen vanhoilla päivillään. Tiedän kuitenkin, että jossain vaiheessa niitä alkaa tännekin päin napsumaan.
Toisaalta, jos tätäkin asiaa yrittää tarkastella ulkopuolisen asemasta, inhimilliset tunteet unohtaen, niin syövän sairastaminenhan on siitä selvinneille varmaan aika "hyvä" juttu. Tarkoitan, että varmaan arvot menee vähän terveempään järjestykseen. Joten sairastetaan kaikki syöpää, parannutaan, ja ollaan parempia ihmisiä.
Ja toinen juttu, jos se takuuvarmasti parantava syöpälääke keksittäisiin, niin ihmismäärä tällä pallolla kasvaisi taas yli sietokyvyn. Ja eiköhän silloin luonto kehittäisi jonkun toisen sairauden, joka ottaisi syövän paikan.
No, nämä ovat ehkä hieman ketjun henkeen sopimattomia ajatelmia. Urheutta ja voimia kaikille taistelussa elämän pelikentällä.
kissankarva
01.03.2008, 12:28
Mummillani epäillään syöpää. Lääkäri olisi laittanut päivystyksenä vatsan ultraääneen, mutta mummi ei suostunut lähtemään. Ensi viikolla sitten selviää.
No, mummi on jo 82 joten elämä menee ihan luonnollista rataansa. Ei se silti huolta ja surua poista. Tällä hetkellä oikeastaan suurin huoli on siitä, että mitä sitten jos (kun) se ikävä totuus paljastuu ja diagnoosi saadaan. Olen ollut harjoittelussa syöpäosastolla ja nähnyt miten huonoon kuntoon vanhukset menevät syöpähoidoista. Toivoisin, että mummi saisi ennemmin vaikka 4 kuukautta mahdollisimman normaalia elämää kotona, kuin vaikka vuoden sairaalan sängyssä. Ihminen joka on elämänsä pelännyt ja inhonnut sairaaloita, ei mielestäni ansaitse sellaista loppua.
Oman pikku lisämausteen tähän hommaan antaa se, että meille syntyy esikoinen syksyllä. Toivon hartaasti että mummi ehtisi vielä ensimmäisen lapsenlapsenlapsensa tapaamaan.
Tex Willer
05.03.2008, 03:13
No eilen tuli puhelu Isältäni, joka kertoi, että Lankoni ei ollut kestänyt kolmatta aivoleikkausoperaatiota, vaan kasvaimen poiston jälkeen heräämisvaiheessa oli tullut komplikaatioita, jotka aiheuttivat aivoinfarktin. Eli käytännössä siskoni aviomies on aivokuollut. Ja lankoani operoineiden kirurgeiden mukaan siskoni mies tulee menehtymään joko lukuisiin aivoinfarkteihin, keuhkokuumeeseen tai sydämen pysähdykseen seuraavan viikonlopun aikana. Tajuissaan hän ei tule enään käymään.
Eilen tiistaina heräsin olohuoneen sohvalta vakio yövuoroni jälkeen kello 12.25 ja havaitsin nukkuneeni puhelimeni päällä, joka oli yrittänyt herättää minut ja siirtää sänkyyn nukkumaan.
Kun heräsin niin vaistomaisesti menin unenpöpperöissäni puhelimeeni tulleiden tekstiviestien tilaan, jossa oli seuraava siskoni lähettämä viesti: " Jäi vain kaipaus ja suunnaton suru. S... nukkui pois viime yönä, lähti tähdeksi taivaalle."
Eli väistämätön oli tapahtunut 4. maaliskuuta kello 02.25. Meille niin kovin rakas ja lämmin ihminen oli siirtynyt tähtitaivaan kirkkaimmaksi tähdeksi. Kaipuun tuska on aivan valtava.
Vaikka tämä kaikki oli odototettavissa, niin tapahtuma kyllä silti pystyi musertamaan minut aivan täysin. Menetin yhtäaikaa lankoni, poikani kummisedän ja parhaan ystäväni.
Edit. Ja kiitokset kaikille, jotka ovat olleet " hengessä mukana ". Eritoten nimerkeille Germanicus, Fanduli, Chambza ja Uleåborgir. Teidän jokaisen sanat lohduttivat minua jo vajaat viikko takaperin. Empaattisia kirjoittajia ei ole koskaan liikaa.
Voiskohan minulla olla kenties melanoomaa vai onko nämä vain minun ylireagointeja? N. viikko sitten tossa selässä olevaa luonta rupesi suihkusta tultua vähän kutittamaan, mutta en sitä toki raapinut kovin paljoa, joten se ei mennyt siis miksikään. No, kutitus laantui jo hetken päästä eikä siinä mitään. Muutamina seuraavina päivinä en sitten seuraillut luomea, eikä mitään oireita ollut sieltä päin. No, tänään kun saunasta nyt olen tullut niin sama luomi tuntui hieman kuivemmalta, tai miten sen selittäisi. Sen koko ei ole muuttunut, eikä se niin erilaiseltakaan näytä, eli mitään erikoista ulkonäössä ei siis ole, se vain tuntuu hieman erilaisemmalta.
En ole polttanut ihoani aiemmin, mitä nyt muistan, kun kerta UV-säteily ja ihon palaminen kai nostaa riskiä saada melanooma, tai sitten olen väärässä.
Luin myös, että nuorilla riski on pieni, ja olenhan vasta parin vuoden päästä täysi-ikäinen, joten nämä taas tuovat mieleen sen, että tässä voisi olla vain joku muu vika? Mutta eiköhän tuo olisi hyvä tutkituttaa, vai pitääkö tässä muutamat päivät seurailla tilannetta?
Metalwarrior
23.03.2008, 09:19
Luin myös, että nuorilla riski on pieni, ja olenhan vasta parin vuoden päästä täysi-ikäinen, joten nämä taas tuovat mieleen sen, että tässä voisi olla vain joku muu vika? Mutta eiköhän tuo olisi hyvä tutkituttaa, vai pitääkö tässä muutamat päivät seurailla tilannetta?
Yleensä noihin ihosyöpiin liittyy kyllä selvät muutokset, kuten luomen värin ja koon selkeä muutos, verenvuoto jne..
Jos epäilyttää, niin oman mielenrauhan takia ainakin kannattaa käydä tutkituttamassa.
Kirjoitin aikaisemmin, miten äidilläni todettiin mahasyöpä helmikuussa. Viime perjantaina hän sitten nukkui pois eli n. 3 kuukautta taistelu kesti. Loppu oli onneksi rauhallinen ja äiti sai ansaitsemansa levon.
Äitienpäivä oli siis ikimuistoinen.
Vuodeosaston hoitajien ammattitaitoa ja asennetta ei voinut kuin ihailla. Sitä huolenpitoa ja hoivaa, mitä äiti sai vaikka ei enää ollut kunnolla tajuissaan.
Vaatii kyllä luonnetta työskennellä tällaisella osastolla. Suuri kunnioitus heitä kohtaan!
mission16W
12.05.2008, 12:58
Mummillani epäillään syöpää. Lääkäri olisi laittanut päivystyksenä vatsan ultraääneen, mutta mummi ei suostunut lähtemään. Ensi viikolla sitten selviää.
Oma mummini kuoli juuri alkukeväästä syöpään. Aivokasvain vei ensin persoonallisuuden, sitten puhekyvyn ja lopulta hengen. Lääkärit tekivät kaikkensa, mutta yli 80-vuotiaalle ihmiselle ei voitu enää tehdä ihmeitä. Koko suku on oikeastaan helpottunut siitä, että mummi lähti ilman tuskia ja rauhallisesti, hän ei vain eräänä aamuna enää herännyt.
Ensi viikolla on taas kohtaloni verikokeen tuloksen kertomana esillä. 2,5 vuotta on kulunut aikaa eturauhasen syöpäleikkauksestani. Sain syntymäpäiväni aattona keskussairaalan lähetin tuomana viestin suoraan käteeni, että otetuista näytepaloista löytyi syöpäsoluja arvosanalla 7, asteikon ollessa 2-10. 8, 9 ja 10 luokitellaan agressiiviseksi.
Kirosin äänekkäästi ja jatkoin maalaushommiani, pikkuhiljaa vasta päivän mittaan alkoivat ajatukset pyörimään. Seuraava päivä olikin sitten se elämäni rankin. Tyttäreni tullessa ovesta onnittelemaan isukkia silmät ilosta sädehtien, meinasivat polveni notkahtaa. Totuuden hänelle kerrottuani, näin, miten ilo muuttui raastavaksi tuskaksi ja kyynelvirta täytti posket.....
No, musta huumorini on aina kantanut minua eteenpäin, niin tässäkin tilanteessa. Asiasta alettiin kaivella positiivisia puolia, tosin eihän niitä nyt niin kamalan paljon ole tuossa tilanteessa. Ensimmäinen tietty tuli heti mieleen, että eturauhassyöpä kuitenkin luokitellaan erääksi helpoimmin hoidettavaksi - mikäli se löydetään ajoissa siten, että etäpesäkkeitä ei ole ehtinyt muodostua.
Hoitomuodoksi valitsin leikkauksen sädehoidon sijasta ja leikkaus tehtiin tähystysleikkauksena. Näitä kirurgeja löytyi 2,5 vuotta sitten tasan yksi, kertoi tehneensä n. 100 leikkausta ja vain yksi oli kuollut leikkaukseen. Leikkaus kesti 5,5 tuntia, siis melko vaikea leikkaus sinänsä, samalla kun poistettiin myös osa imusolmukkeista.... varmuuden vuoksi.
Sain leikkauksen jälkeisenä päivänä sisäisen verenvuodon, se hoidettiin. Seuraavana päivänä iski keuhkokuume, siitä selvittiin. Jälkitarkastuksissa löydettiin pseudomonas-bakteeri virtsasta, eräänlainen sairaalabakteeri. Sitä ei ole pystytty nujertamaan vieläkään, siihen ei tepsi antibiootit. Se vain majailee jossain ja epätietoisuus siitä, aiheuttaako se jonkin saamani infektion aikana kuoleman, jatkuu.
Muuten on mennyt hyvin. PSA on pysynyt 0:ssa, tosin viimeksi mittari näytti 0,4, mutta lekurini väitti, että mittaus oli suoritettu liian tarkalla mittarilla.
Olen sinut tilanteen kanssa, enkä mieti ko asiaa edes päivittäin, joskus, kun tulee selkäkipuja, tulee mieleen, että ei kai perkele se ole levinnyt sittenkin.
Ei tähän välttämättä kuole....:o)
Että sillain.
Itselläni hodgkin-lymfooma todettiin ensimmäisen kerran talvella 2006, olin juuri täyttämässä 17-vuotta. Sama tauti siis, kuin muuan Saku Koivulla vuosia sitten. Kaiken piti olla ok ja lääkärien mukaan 90% potilaista parani ihan perussytostaateilla.
No, eipä parantunut ja viime kesänä oltiin tilanteessa, josta ehkä n. 50% potilaista oli hengissä viiden vuoden sisällä. Tultiin tilanteeseen, jossa sytostaatteja vaihdeltiin rankemmasta rankempaan, lopulta yhdet auttoivat ja kasvaimet olivat kuvien perusteella selätetty. Hoitojen päälle kävin tämän vuoden tammikuussa intensiivihoidon (reilu 3vko osastolla), jossa oman luuytimen toiminta pysähtyi, mutta saatiin herätettyä uudelleen itseltä aiemmin kerätyillä kantasoluilla. Tämä siis ns. kerta kiellon päälle-ajatuksella, että syöpä saataisiin pidemmäksi aikaa, ehkä jopa lopullisesti, talttumaan.
Nyt sitten viime perjantaina, ensimmäisissä seurantakuvauksissa kaiken tämän jälkeen, sain kuulla, että molemmissa keuhkoissa on useita epämääräisiä kasvaimia. Juuri, kun olin vihdoin, 18-vuotiaana, päässyt jälleen maistamaan normaalielämää, löytänyt mahtavan työpaikan tarjoilijana Helsingin keskustassa sijaitsevassa ravintolassa, suunnittelemassa omaa kotia, jne. Ja nyt, toivo normaalista elämästä, enää koskaan, on erittäin alhaalla.
Seuraavaksi edessä on jälleen erilaisia sytostaatteja, joilla (jälleen kerran), koitetaan saada kehittyneet kasvaimet talttumaan, ja sen jälkeen olisi, jos niin pitkälle päästään, edessä kantasolusiirtohoito, joko sisarukselta, tai muulta sopivalta henkilöltä maailman miljoonia ihmisiä käsittävästä kantasolurekisteristä. Vaan nyt puhutaan riskeiltään sellaisista hoidoista, että vaikka hoidot tehoaisi niin, että itse syöpä talttuisi, valitettavasti useimmilla ei ole enää koskaan mahdollisuutta elää täysin normaalia elämää näiden hoitojen jälkeen, ja osa kuolee pelkästään vieraan kantasolukon aiheuttamiin komplikaatioihin. Täytyy sanoa, että pelottaa. Vaikkei siitä tässä nyt mitään hyötyä olekkaan. Pirullinen tauti, aivan helvetillinen.
En tässä ole mitään sääliä keräämässä. Nyt on muutama päivä tullut kierrettyä ihan kamalassa humalassa siellä sun täällä, ja nyt kotona rauhoituttua tuli tarve kirjoittaa. En ajatellut koskaan tänne kirjoittavani, mutta nyt ei vain pystynyt olemaan hiljaa.
Paljon voimia kaikille muillekkin, jotka joutuvat syövän kanssa taistelemaan! Tästä taudista ei helposti voittajana nousta, mutta sitäkin paremmalta se tuntuu. ... ja sitäkin pahemmalta se, kun spyörteeseen takaisin joutuu.
Jomppa_Koo
01.07.2008, 02:44
No voi vittu. Tuntuu ihan kauhealta lukea näitä tarinoita. Voimia sinne JJ IFK:lle ja kaikille, jotka tämän taudin takia joutuu kärsimään.
Ei tässä kai muuta.
Rocket Richard
10.07.2008, 21:47
Taidan tästä kohta siirtyä kirjoittamaan tuonne "veti hiljaiseksi"-ketjuun, niin pahalta näitä kertomuksia tuntuu lukea. Etenkin tuo JJ IFK:n kertomus pistää todella miettimään, kyse kun on suhteellisen saman ikäisestä toverista.
Voimia kaikille tämän helvetillisin taudin kourissa oleville!!
pernaveikko
24.08.2008, 04:00
Iski sitten pirulainen lähipiiriin. Diagnoosi itsessään on varma, mutta tilanteen todellinen vakavuus selviää kahden viikon päästä.
Mitäpä tässä voimia minulle toivottelemaan, melko pysäyttävä se puhelinsoitto kuitenkin on.
Tsemppiä JJ IFK:lle.
Itse aikalailla samat kuviot läpikäyneenä voin jotenkin kuvitella ahdistuksen/pahanolon/pelon määrää.
Olen saanut nyt olla tasan 2 vuotta ilman solumyrkkyjä ja siltikin koko ajan pelottaa että koska SE uusii, ja uusiiko SE..
Vielä pahemmalta tuntuu JJ:n kohdalla kun olet niin nuori :(
Mutta kuitenkin Suomessa on syöpähoidot todella korkeata tasoa, joten saat varmasti parasta mahdollista hoitoa.
Yli kuuskymppiseltä äidiltäni on tänään todettu paksusuolen syöpä. Itku tuli kun hän asiasta kertoi puhelimessa. Kolme viikko sitten äitini kertoi olleensa rutiinitarkastuksissa, missä lääkäri oli antanut lähetteen jatkotutkimuksiin jotka siis olivat tänään. Olin tuolloin kotona, ja oli todella vaikea pitää pakettia kasassa kun pelko syövästä oli tuolloin jo tiedossa. Varsinkin kun kuulin että oireina oli ollut verta ulosteessa. Vielä ei ole tarkkaa tietoa onko syöpä levinnyt.
Leikkaus ja sädehoitoa äidilleni tiedossa. Täytyy koittaa olla positiivinen.
Pekka Pälvikalju
16.09.2011, 18:58
Yli kuuskymppiseltä äidiltäni on tänään todettu paksusuolen syöpä. Itku tuli kun hän asiasta kertoi puhelimessa. Kolme viikko sitten äitini kertoi olleensa rutiinitarkastuksissa, missä lääkäri oli antanut lähetteen jatkotutkimuksiin jotka siis olivat tänään. Olin tuolloin kotona, ja oli todella vaikea pitää pakettia kasassa kun pelko syövästä oli tuolloin jo tiedossa. Varsinkin kun kuulin että oireina oli ollut verta ulosteessa. Vielä ei ole tarkkaa tietoa onko syöpä levinnyt.
Leikkaus ja sädehoitoa äidilleni tiedossa. Täytyy koittaa olla positiivinen.
Noin kuusikymppisellä isälläni todettiin sama diagnoosi parisen vuotta sitten ja olihan se kova paikka. Vaaksan verran leikattiin suolenpätkää pois, sytostaattihoidot tepsivät ja ukko on taas kondiksessa. Häntää pystyyn siellä teidänkin perhepiirissä!
Nyt sitten viime perjantaina, ensimmäisissä seurantakuvauksissa kaiken tämän jälkeen, sain kuulla, että molemmissa keuhkoissa on useita epämääräisiä kasvaimia.
Tästä taudista ei helposti voittajana nousta, mutta sitäkin paremmalta se tuntuu. ... ja sitäkin pahemmalta se, kun spyörteeseen takaisin joutuu.
:( Eipä ole JJ IFK:sta kuulunut mitään yli kolmeen vuoteen. Ei kai vaan :(
:( Eipä ole JJ IFK:sta kuulunut mitään yli kolmeen vuoteen. Ei kai vaan :(
Ymmärtääkseni hän on poistunut keskuudestamme. Näin ainakin jostakin ketjusta luin.
Voimia kone82:lle ja perheellesi. Shokki on varmasti hirvittävä, mutta toivotaan tietenkin parasta!
Kiitoksia kommenteista. Lähipiirissä on paksusuolensyövästä selviytyneitä, mutta kyllä tämä vakavaksi laittaa kun oma äiti on kyseessä. Eniten tässä harmittaa jos huonosti käy enkä pysty ennen ajan loppumista äidilleni lapsenlasta tekemään. Ehkä hiukan kummallinen kommentti, mutta tiedän tämän olevan tärkeän äidilleni.
Googlauksen mukaan noin 60% paksusuolensyöpään sairastuneista on hengissä viiden vuoden jälkeen diagnoosista, ja kun ottaa huomioon tämän syöpätyypin todennäköisimmän puhkeamisiän olevan siellä kuudenkymmen paikkeilla, elinikäodote on aika hyvä.
Yli kuuskymppiseltä äidiltäni on tänään todettu paksusuolen syöpä. Itku tuli kun hän asiasta kertoi puhelimessa. Kolme viikko sitten äitini kertoi olleensa rutiinitarkastuksissa, missä lääkäri oli antanut lähetteen jatkotutkimuksiin jotka siis olivat tänään. Olin tuolloin kotona, ja oli todella vaikea pitää pakettia kasassa kun pelko syövästä oli tuolloin jo tiedossa. Varsinkin kun kuulin että oireina oli ollut verta ulosteessa. Vielä ei ole tarkkaa tietoa onko syöpä levinnyt.
Leikkaus ja sädehoitoa äidilleni tiedossa. Täytyy koittaa olla positiivinen.
Tsemppiä, ja muista että hoidot ovat suomessa erinomaiset.
Omakohtaisesti syövän ja pitkän hoitojakson kokeneena sanoisin että läheisten tuki ja usko paranemiseen on kullanarvoista.
penkinlämmittäjä
17.09.2011, 09:07
Tämä ketju ei ollutkaan tuttu vielä. Tuo JJ IFK:n kertomus kolmen vuoden takaa veti kyllä erittäin hiljaiseksi ja sai muistot mieleen. Toivottavasti luet tätä siellä jossain, lepää rauhassa... Oma veljeni sairastui akuutti leukemiaan pari vuotta sitten. Hänen siunauksenaan oli runsas veljien määrä (saatiin optimaaliset kantasolut), terveelliset elämäntavat (ei alkoholia ja tupakkaa jne.), urheilu ja uskoakseni runsas tuen määrä. Nyt on hyvällä mallilla, mutta vielä muutama vuosi on uusiutumisen mahdollisuus. Toivottavasti en enää koskaan joudu moista päivää kokemaan, kun kuulin silloin asiasta vain pari päivää aiemmin kaverini auto-onnettomuudessa menettäneenä.
SherwoodinHartsa
17.09.2011, 10:03
Enpä ollut aiemmin huomannut tätä raskasta ketjua. Oma isäni sairastui aikanaan 90-luvun alussa paksunsuolen syöpään. Onneksi päivystävä lääkäri terveyskeskuksessa ymmärsi miksi verta tulee ja laittoi jatkotutkimuskiin.
Pätkä suolta poistettiin muutaman viikon kuluttua. Kaikki meni hyvin, kunnes 2003 syksyllä diagnosoitiin eturahassyöpä. Seuraavana alkukesänä tauti heittäytyi radikaalisti eteneväksi ja elokuussa vietettiin hautajaisia.
Oma työterveyslääkärini laittoi minut vuotuiseen PSA kontrolliin sen jälkeen ja niin kävi, että joulukuun alussa 2009 lääkäri kertoi arvon nousseen liikaa omaan ikääni nähden. Kävin kahdesti koepalan otossa ,joka on aika veemäinen tapahtuma. Huhtikuun lopulla sain diagnoosin, eli syöpäsoluja löytyi ja sovimme että minut laitetaan jonoon radikaalia robottileikkausta varten.
Mutta toukokuun lopulla sain keuhkoveritulpan ja sitten siinä lääkärit miettivät kumpi on pienempi paha. Leikkauksen siirtö joka oli jo ilmoitettu elokuun lopulle vai leikkaus ja riski uuteen isompaan tulppaan.
Leikkaus siirrettiin marraskuulle ja menikin sitten ihan OK. Kirurgin mukaan eturauhanen oli kolminkertainen normaaliin nähden, eli oli viimeiset hetket leikata.
Toipuminen sujui melko lailla odotusten mukaan sen neljä viikkoa,mitä olin sairaslomalla. Opettelin nuo pienemmät wc rituaalit uudelleen. Mutta eihän se nyt ihan täysin normaaliksi tullut. Tekee työreissut lentokoneissa ja kentillä haastaviksi, kun on aina muistettava käydä ns ajoissa vessassa. Onneksi tuli ajoissa tehtyä kolme lasta, meinaan nyt ei paljon niitä asioita enää reenata....
Kahdet jälkikontrolit takana ja onneksi PSA on pysynyt liki nollassa, eli taitaa se asia olla nujerrettu. Mutta heinäkuun alussa iski taas kunnolla.
Sain lievän aivoinfarktin. Onneksi vaimo vei ajoissa ensiapuun, kun alkoi kävely kaataa väkisin ja näin kaksoiskuvia. Nyt sitten koitan tehdä työhommia rauhallisemmin ja välttää stressiiä jne. Lääkkeitäkin on niinkuin päälle 70-kymppisellä.
Jokohan nuo kaksi keltaista korttia piisaavat, en haluaisi ihan vielä sitä puanista.
Mutsini tilanteeseen sellaista päivitystä että maanantaina äitini paksusuolesta poistettiin syövän saastuttama pätkä. Isäni soitti tänään ja kertoi että etäpesäkkeitä ei ole äidistä löytynyt ja leikkaus on mennyt hyvin!
Seurannat jne. tulee tottakai paketin mukana, mutta nyt pääfiilis on helpotus.
Amerikanihme
05.10.2011, 22:50
Mutsini tilanteeseen sellaista päivitystä että maanantaina äitini paksusuolesta poistettiin syövän saastuttama pätkä. Isäni soitti tänään ja kertoi että etäpesäkkeitä ei ole äidistä löytynyt ja leikkaus on mennyt hyvin!
Seurannat jne. tulee tottakai paketin mukana, mutta nyt pääfiilis on helpotus.
Pidetään kädet ristissä äitisi puolesta. Onhan tuo sellainen sairaus, että kun sen kerran saa, niin siitä pelosta ei irti enää koskaan pääse.
Sanainen arkku
06.10.2011, 12:20
Pidetään kädet ristissä äitisi puolesta. Onhan tuo sellainen sairaus, että kun sen kerran saa, niin siitä pelosta ei irti enää koskaan pääse.
Omasta sairastumisestani (leukemiaan) on kulunut kaksi vuotta. Kohta vuoden olen ollut taas töissä jne. Jos johonkin kolottaa, kolotukselle täytyy aina löytää syy. Yleensä sellainen löytyy. Kuolema ei pelota, vaan se että vajaan vuoden kestänyt taistelu olisi ollut "turhaa". Onneksi vaimo silloin osaa muistuttaa, että kaikki päivät ovat olleet elämisen arvoisia.
Kontrolleissa käynti helpottaa oloa, ja nollaa pelkohistorian, kun (jos) kaikki onkin kunnossa. Toisaalta pahimmat hetket ovat silloin, kun kontrolleissa käy ilmi IHAN MITÄ VAAN sellaista, joiden perusteella valkotakkinen ei uskalla vakuuttaa kaiken olevan kuten pitää, vaikka se epämääräinen signaali olisikin sellainen joka saatettaisiin saada täysin terveestäkin ihmisestä.
Pelon kanssa eläminen on jokaisen ihmisen osa. Ne, jotka ovat jotain kovaa kokeneet, pelkäävät kokevansa sen uudelleen. Ne, jotka eivät ole kokeneet (onko sellaisia?), pelkäävät epämääräistä pahaa tapahtuvan.
Kaikki tuska liittyy elämään, ei kuolemaan. Jos pelkää, on siis hengissä, ja voi kokea myös positiivisia asioita.
Tätä kirjoittaessani olen ensimmäistä päivää sairauslomalla muusta kuin syövän aiheuttamasta syystä kolmeen vuoteen. Onhan se merkkipaalu sekin...
chubster
15.10.2011, 02:02
Aika "hieno" ketju täällä pystyssä.
Itsellänikin isovanhempien kautta kosketusta tähän ikävään tautiin löytyy. 2006 kuoli isoisä keuhkosyöpään 69 vuotiaana, joka oli silloin todella kova paikka. Ensimmäinen todella läheinen ihminen joka poistui, ei voinut käsittää. Myös se kärsimys minkä sairauden loppuvaiheilla näki oli pysäyttävää ja samoin se kuinka nopeasti kaikki tapahtuu.
Nyt vuonna 2011 syöpä nujersi myös leskeksi 2006 jääneen mummoni 73 vuoden iässä. Haimasyöpä, joka levisi nopeasti. Sairaalassa kävin katsomassa niin paljon, kuin vain välimatkalta (160km) ja töiltäni ehdin. Ensimmäinen reaktio oli jälleen järkytys siitä, kuinka ihminen muuttuu nopeasti. Ei meinannut samaksi iloiseksi ihmiseksi tunnistaa niitä riutuneita kasvoja. Muutenkin pieni ihminen kyseessä, niin nyt näytti todella pieneltä, lapselta. Vaikka ei meinannut edes tunnistaa minua enää sairaalan pediltä ja ei "samassa maailmassa" kipulääkkeiden ja taudin takia ollutkaan, niin se hymy minkä viimeisellä vierailulla hän sai vielä puristettua on jotain, mitä ei koskaan unohda.
Viikon päästä saa mummokin ottaa paikkansa Isoisän viereltä hautausmaalta. Vaikka kaipaus on suuri, niin silti on tyytyväinen, että ei pidempään tarvinut sairaalassa taistella.
Itse näin vierestä kun isäni kuoli -01 1-asteen aivokasvaimeen 41- vuotiaana, kasvain todettiin -91. Alkujaan ensioireet huomattiin kun käytiin sirkus Finlandiassa ja lannoiteen ja väkevä virtsan haju laukaisi pitkään olevat päänsäryt jolloin hakeuduttiin tutkimuksiin ja selvisi karvas syy särkyihin. Kasvain oli vasemmassa aivolohkossa jota ei saatu kokonaan poistettua vaikka operoinnilla poistettiinki kananmunan kokoinen kasvain. Ennuste oli, että sädehoito voisi toimia, mutta aivokirurgi sanoi, että uskallan antaa 10-vuotta elinaikaa, eikä tuo ennuste heittänyt lopulta kuin 1kk.
En ala suuremmin kertomaan sairauden kulkua ja kuinka ahdistavaa on nähdä obj katottunakin kun niinkin positiiviselta ihmiseltä katoaa elämänhalu loppujen lopuksi.
Mitä olen lukenyt ketjun viestejä niin ymmärrän täysin tuskanne, epätoivon ja lopullisen ”huojennuksen”. Voimia kaikille niille jotka taistelevat vastaan. Isäni joskus sanoi, että ”turhaan mie näitä 40 eri taplettia söisin joka päivä ellen uskoisi niitten vaikuttavan, usko parantumiseen ja positiivinen ajattelu on puolet voitettua tässä taistelussa”.
Koskaan ei voi olla puhumatta ”liikaa” läheisen menettämisestä.
Äitini viipalekuvattiin viime viikon torstaina ja tämän viikon maanantaina tuli tieto ettei mitään etäpesäkkeitä ole kuvista löytynyt. En sitten tiedä pitäisikö vielä hengähtää, ilmeisesti kuvat lähetetään vielä eteenpäin ja edessä on ainakin syöpälääkärin haastattelu. Mutta näillä näkymin varsinaisia syöpähoitoja (sytostaatit/sädehoito) ei olisi luvassa ollenkaan. Joten hyvässä vaiheessa syöpä on havaittu, kiitos lääkäreiden.
Amerikanihme
23.11.2011, 22:25
Äidiltäni löytyi "ystävällinen" syöpä virtsarakosta. Kuulemma saatiin kaavittua suurin osin pois ja laitettiin sytostaattia. Jatkohoito-ohjeena on tarkastukseen meno kahden kuukauden välein seuraavan viiden vuoden ajan.
Onko kenelläkään kokemuksia tällaisista "ystävällisistä" syövistä vai onko tuo jotain lääkärien kieltä joka tarkoittaa jotain muuta? Kokemuksia virtsarakkosyövästä? Oireena oli vain verta virtsan mukana, mutta mitään kipuja ei ole ollut.
Olisikohan se jotain ei niin aggressiiviseen viittaavaa, eli ei olisi tehnyt pesäkkeitä ympäriinsä tai edes tekisi. En ole todellakaan minkään sortin asiantuntija, kunhan mietiskelen.
Amerikanihme
24.11.2011, 01:17
Olisikohan se jotain ei niin aggressiiviseen viittaavaa, eli ei olisi tehnyt pesäkkeitä ympäriinsä tai edes tekisi. En ole todellakaan minkään sortin asiantuntija, kunhan mietiskelen.
Tuota minäkin ajattelin, toivottavasti niin. Asia selvinnee, kun pääsen paremmin puhumaan äidin kanssa siitä.
J.J.Jasper
10.12.2012, 20:02
Painava ja koskettava ketju monella tapaa. Hyvin surullinen olo tulee, kun tätä lukee.
Miten tänne kirjoittaneet tai läheisenne voivat nyt? QWERTY ja saluzci eivät ole enää hetkeen kirjoittaneet. Saluzci kohta kahteen vuoteen ja QWERTY viimeksi vuonna 2006. Ollut kuitenkin vielä viime vuonna kirjautuneena.
En tiedä enään miten elämään enään voi suhtautua. Onko tämä etuoikeutettua vai ei. Syöpä on tuttu juttu elämässäni äitini kautta, mutta avopuolison kautta se vei jalat alta viimeistään kirjaimellisesti.
Lääkärit ovat toiveikkaita, kuten myös äitini tapauksessa, josta opin miten kivasti lääkärit osaavat hienostella/valehdella/ todellisuutta.
Nyt lähdetään uusiin seikkailuihin. Kaiken tukeni ja apuni annan, mitä vain voin antaa. Elämä tuntuu joskus epäreilulta.
kananlento
16.05.2013, 04:13
Nyt lähdetään uusiin seikkailuihin. Kaiken tukeni ja apuni annan, mitä vain voin antaa. Elämä tuntuu joskus epäreilulta.
Aina tulee paha mieli, kun näkee tämän ketjun ylhäällä. Turhiltahan nämä toivotukset usein tuntuvat, mutta voimia molemmille taistoon. Elämä on nimenomaan epäreilua.
Sanainen arkku
16.05.2013, 07:35
Nyt lähdetään uusiin seikkailuihin. Kaiken tukeni ja apuni annan, mitä vain voin antaa. Elämä tuntuu joskus epäreilulta.
Itse asian kokeneena (potilaana) haluan antaa yhden neuvon: älä tuhoa itseäsi siinä kun "annat kaiken tukesi". Nuku riittävästi, syö hyvin, liiku, huolehdi omasta terveydestäsi. Se on nimittäin sellainen ansa, johon helposti puolisona putoaa. Stressihormonien avulla jaksaa antaa kaikkensa. Kun hoidot ovat ohi (toivotaan että toimineena) puoliso onkin hermoraunio mahahaavapotilas joka pystyy nukkumaan vain unilääkkeillä.
Tsemppiä teille molemmilla.
Itse asian kokeneena (potilaana) haluan antaa yhden neuvon: älä tuhoa itseäsi siinä kun "annat kaiken tukesi". Nuku riittävästi, syö hyvin, liiku, huolehdi omasta terveydestäsi. Se on nimittäin sellainen ansa, johon helposti puolisona putoaa. Stressihormonien avulla jaksaa antaa kaikkensa. Kun hoidot ovat ohi (toivotaan että toimineena) puoliso onkin hermoraunio mahahaavapotilas joka pystyy nukkumaan vain unilääkkeillä.
Kirjoitat tärkestä asiasta, johon on alettu vasta viime vuosina kiinnittää enemmän huomiota. On kai ihan tutkittuakin, että useimmissa tapauksissa juuri syöpään sairastuneiden läheiset ovat henkisesti paljon kovemmalla koetuksella; oma elämä ikään kuin katoaa sinne jonnekin, kehittyy lääkeriippuvuutta ym. Ja sekin tulee muistaa, että henkimaailman asiat ovat kuitenkin yllättävänkin isossa roolissa toipumisen kannalta.
Germanicus
16.05.2013, 08:48
En tiedä enään miten elämään enään voi suhtautua. Onko tämä etuoikeutettua vai ei. Syöpä on tuttu juttu elämässäni äitini kautta, mutta avopuolison kautta se vei jalat alta viimeistään kirjaimellisesti.
Lääkärit ovat toiveikkaita, kuten myös äitini tapauksessa, josta opin miten kivasti lääkärit osaavat hienostella/valehdella/ todellisuutta.
Nyt lähdetään uusiin seikkailuihin. Kaiken tukeni ja apuni annan, mitä vain voin antaa. Elämä tuntuu joskus epäreilulta.
Tsemppiä todellakin sinulle Daro. Itse joudun aina miettimään ennenkuin tätä ketjua alan lukea. Syöpä vei siskoni, juuri ehti täyttää 24 vuotta. Tuostakin on jo miltei 30 vuotta aikaa, mutta vieläkään en katso mitään syöpä-ohjelmia, enkä muutakaan asiaan liittyvää. Toivottavasti kaikki kääntyy teillä parhain päin.
Todellakin tsemppiä Daro, sitä tarvitaan.
Itse toivon sydämestä, että herra syöpä olisi tänä vuonna hissun kissun näillä main. Viime vuonna meni täti leukemiaan, setä haimasyöpään ja pitkäaikainen naapurini vatsasyöpään, kaikki alle 55 vuotiaina ja 5 kuukauden sisään.
Todellakin iso kiitos teille tuesta. Toivoa en ole menettänyt yhtään minkään suhteen, kuten ei myös avopuolisoni. Aloitus viesti oli ehkä turhan dramaattinen johtuen äitini tapauksen jälkeen.
Te todelliset soturit, jotka taistelette tämän sairauden kanssa, niin en voi sanoa kuin olette urheimpia ihmisiä mitä täällä maapallolla tavataan.
carpenter
19.05.2013, 17:30
Itse ja olen sairastanut syövän juuri kolmekymmentä täyttäneenä n. 4 vuotta sitten.
Itseäni en kyllä ainkaan miksikään taistelijaksi tai muuksi sellaiseksi tunne, päinvastoin. Sairaus vei 100-0, lyttäs ihan maanrakoon ja mun tehtäväks jäi vaan vikistä, vaikka ainakin toistaiseksi olenkin "parantunut". Vieläkin vituttaa lähes joka päivä. Huomas taas hyvin, kun oikein pulssi nousi avatessani tän ketjun.
vBulletin v3.8.6, Copyright ©2000-2013, Jelsoft Enterprises Ltd.