View Full Version : Parempaa meininkiä halliin: toivomuslista ensi kaudelle
Niin, ajattelin että voisimme kerätä yhteen ketjuun toivomuksia ensi kauden suhteen. Nyt en puhu joukkueesta tai pelaajista vaan kaiken sorttisesta oheistoiminnasta. Esim. liittyyen halliin, joukkueen nettisivuihin, lipunmyyntiin jnejne. Jos jossain on parannettavaa niin pistäkääpä viestiä tähän ketjuun. Jossain vaiheessa voisi sitten vaikkapa lähettää mailia Bluesille että "täällä olisi tällainen ketju jossa on hitonmoinen määrä hiton hyvä ehdotuksia..."
Olen huomannut että Bluesin organisaatio jossain määrin todellakin kuuntelee fanien toivomuksia joten näin ollen uskallan väittää että tämänkaltaisella ketjulla todellakin voi vaikuttaa parhaimmassa tapauksessa.
Toive numero yksi meikäläisen listalla on että vihdoinkin saataisin se maalibiisi! Luulisi että nämä Bluesin PR-ammattilaiset pikkuhiljaa ymmärtäisivät että maalibiisi voi olla hyvinkin olennainen osa joukkueen imagoa (esim Tappara). Minulle ei ole mitään väliä jos biisi on rokkia tai jatsia kunhan sen tahdissa voi juhlia maalia vielä parinkymmenen vuoden kuluttua. Eli soitetaan vaikka saksalaista humppaa - kunhan homma toimii.
Jatketaan musiikkiasioilla. Saisimmekohan ensi kaudeksi vähän asiallisemman sisääntulobiisin? Crazy Trainin kaltaista kasariroskaa en jatkossa halua kuulla. Muutenkin sisääntuloa voisi parantaa. Tällä kaudella sisääntulo oli meluisa, räiskyvä mutta kuitenkin varsin mitäänsanomaton eikä se antanut yleisölle mahdollisuutta osallistua (eihän sen homman tahdissa voinut taputtaa). Mielestäni on myöskin hiukan typerää laittaa hallia pilkkopimeäksi viisi minuuttia ennen ottelun alkua. Esimerkiksi yläkatsomoissa se johtaa ilta toisensa jälkeen kaaokseen kun ihmiset eivät pimeässä löydä paikkaansa.
Eli Crazy Trainin tilalle joku parempi laulu. Jos löydetään joku rytmikäs rallatus niin vaikkapa sellainen. Tai jos halutaan jatkaa rokkilinjalla niin sitten Hell´s Bells, on se niin mahtava biisi.
Muuten hallissa soitettiin aika hyvää musaa kuluneella kaudella. Terävimpänä kärkenä tietysti Hell´s Bells, Tehosekoittimen Come on... sekä Panteran I´m Broken.
Mutta voisiko DJ käyttää vähän enemmän pelisilmää musan kanssa? Meinaan että jokaisella pelikatkolla ei ole pakko soitta musiikkia. Jos fanit pitävät meteliä niin antakaa heidän pitää meteliä sen sijaan että kannustus hukutetaan luukuttamalla musiikkia.
Vielä yksi toive: kun Tappara vierailee niin voitaiskohan soittaa tuota "Sitä saa mitä tilaa"-biisiä joka kerta kun tampereen miehille tulee penalti?! On se niin hauska biisi, jäi mieleen Hakametsän vierailuilta. Oiskohan Yölinnun tuotantoa?
Ja sitten pelipaidoista. Kuten fiksuimmat teistä ehkä ovat jo ymmärtäneet niin meikäläisen mielestä paidoissa TULEE olla keltaista väriä. Kuka hitto haluaa nähdä harmaita raitoja Bluesin paidassa?!
Eli keltainen sinisen ja valkoisen rinnalle paitoihin, kiitos!
Siinä minun toiveet - tällä erää. Lisää narinaa tulee varmaankin vielä.
"Toive numero yksi meikäläisen listalla on että vihdoinkin saataisin se maalibiisi!"
Todellakin. Who let the dogs out kauas helvetin syövereihin.
Musiikkiasioissa Show Girlsilta päätösvalta pois. Hittiroska ei kuulu lätkämatsiin, vaan kunnon rokkenrolli.
Pelipaitaan ei keltaista minusta. Nykypaita on tyylikäs. Keltainen oli kenties Kiekko-Espoota, mutta st. louis blues -imitaatiot ovat toivottavasti historiaa.
Jos halutaan katsella Show Girlsien vääntelyä niin musiikiksi on vaiketa tunkea mitään Panteran speedmetallia. Ei silti, minusta paras sisääntulobiisi olisi Panteran Fucking Hostile mutta tämä vaatisi perustavaalaatua olevan pelityylin muutoksen eli verta pakkiin.
Pari muuta hyvää agressiivista biisiä on Megadethin Crush Em (taitaa olla väännetty Phoenix Coyotesille ellen väärin muista) ja Limp Bizkit Break Stuff. Volumet kaakkoon, jotain hyviä taklaus/tappeluskenejä screenille ja menoksi.
Welcome to jungle sisääntulobiisiksi. Oli pari kautta sitten ja ainakin minua lämmitti todella paljon.
Maalibiisiksi vaikka ladon ajoilta I'm walkin on sunshine tai jotain sinne päin. Surkea biisi, mutta vieläkin hymyilyttää sen kuullessa ja muistellessa K-Espoon aikoja.
Sitten nämä kaikki 'kuin kaksi marjaa'-jutut voisi jättää mielellään pois. Ainakin minä tulen peliin kannattamaan omia, en pilkkaamaan vastustajaa. Vastustajan pelaajan saadessa jäähyn voitaisiin tietysti soittaa jotain asiaan kuuluvaa biisiä, kuten breaking the law:ta.
Pelipaidasta minäkin olen samaa mieltä, sininen ja keltainen siinä kuuluu olla. Ja lottonumerot pois selästä.
Ei todellakaan mitään I'm walking on sunshineja sinne maalimusiikiksi. Joku raja sentään huonojen biisien soittamisellekkin. Tuo "Sunshine" on todellinen hajuttomuuden, värittömyyden, ja mauttomuuden ruumiillistuma: täysin mitäänsanomaton biisi, jonka pahin vika on itseasiassa se, että se on niin keskinkertainen, ettei siitä löydy haukuttavaa eikä kehuttavaa. En halua sellaista biisiä omalle jengille maalimusiikiksi.
"Kuin kaksi marjaa" - typerät ala-astetasoiset "huumoripläjäykset" pois, kits.
Sisääntulomusiikkina Welcome to the jungle on erinomainen, siinä kohtaa ottelutapahtumaa tarvitaan jotain agressiivista musiikkia. Ei missään nimessä sitä sunnuntaiheviä, mitä pelaajaesittelyvideon alussa kuultiin männäkaudella. Biisin alku oli ihan toimiva, mutta siinä kohtaa kun biisin varsinainen intro loppui, muuttui meininki sellaiseksi lupsakaksi kasarirokiksi. Ei kiitos.
Cannibal
14.04.2003, 23:45
Niin, no ihan pieninä yksityiskohtina:
Mielestäni sellaiset pienet extra-ruudut niihin käytävien monitoreihin kulmiin, joista näkisi sen kuinka paljon erätaukoa on vielä jäljellä. Siis ihan pieni corner tuolle vaihtuvalle lukemalle. Ei varmaankaan olisi iso juttu. Sitten Nordenskiöldinjne. hallin malliin joku pieni ilmoitus siitä, että kohta alkaa taas erä niin tietää suunnilleen siinä pitkässä Hesburgerin jonossa, että pitäisi kohta mennä. Näiden uudistuksien toteuttamiseen ei kovin kummoista gurua tarvita...
Sitten siitä maalibiisistä sen verran, että sen tosiaan voisi vaihtaa. Vaikkapa takaisin Gary Glitteriin. Tai etsiä jonkun osuvan ja tarpeeksi hyvin fiilistä nostattavan biisin siihen. Crazy Train oli kyllä ihan jees, mutta kyllähän siihen ihan hyvin voisi takaisin sen Junglen ottaa. Hell's bells sopii paremmin siihen erätauolta takaisin tultaessa.
Ehkäpä sen Gallawayn puttausskaban voisi unohtaa....tilalle jotain vähän enemmän jääkiekkoon liittyvää kenties...? Mutta jotain kuitenkin. Onhan se hyvä, että erätauoilla on jotain ohjelmaa. Joten jos parempaakaan ei ole tosiaan tarjolla, niin jääkööt sitten se golffi.
Itse olen sen kannalla, että pimennetään se halli. Kyllä se omasta mielestäni tuo tiettyä tunnelmaa. Se, missä vaiheessa tämä tehdään, onkin sitten ihan toinen juttu.
Peliasuihin en kaipaa keltaista mukaan. Tämänvuotiset olivat ihan hyvät...ei niitä niin hirveästi tarvitse muutella.
Eipä nyt tähän hätään muuta tule mieleen.
"Jos halutaan katsella Show Girlsien vääntelyä"
Kuka sitä oikeasti tulee katsomaan? Onko joku oikeasti niin hölmö, että maksaa ylihintaisen lipun lätkämatsiin tullakseen katsomaan aivan liian paljon vaatteita päällään pitäviä tanssityttöjä, jotka kaiken muun hyvän lisäksi ovat aivan liian kaukana yleisöstä. Eihän heitä edes huomaa pelin aikana, ja heidän takiaan soitetaan täysin lätkämatsiin sopimatonta musiikkia.
Tähän voi vastata, että hei, onhan ne nättejä ja läpäläpä, mutta kysykää itseltänne, vaikuttaisiko Show Girlsien puuttuminen oikeasti mitenkään päätökseenne tulla otteluun? Jos vaikuttaa, eikö pikemmin kannattaisi käyttää hyväksi internetin rajatonta pornovarastoa tai käydä hyvilla cheerleader-sivuilla? Tai kenties harkita reissua strippibaariin? Minusta tunnelman luomisessa yleisöstä ikuisuuden päässä olevat mukapepunheiluttajat ovat huomattavasti pienemmässä roolissa kuin oikeanlainen musiikki.
Show Girls on ollut järkyttävä pettymys. Asut ovat tylsiä, musiikki surkeaa ja tanssikuviot sitäsamaasitäsamaa kuin muillakin. Olkoon tytöt kuinka professionaaleja tahansa, minä en ainakaan osaa sanoa mitään uutta mitä he ovat tuoneet Blues-matseihin paitsi kamalan musiikin. Pari-kolme vuotta sitten hallissa pauhasi kunnon old school rock n roll ja muuta svengaavaa musiikkia.
Show Girlsille asenteenmuutos tai ULOS, kiitos.
Peesataan muita.
Eli sisääntulobiisi äärimmäisen tärkeä. Montaa on yritetty mutta mielestäni Welcome to the Jungle pieksee kyllä kaikki. Erätauon loppuun ekalle tauolle edelleen tuo Hell's Bells mutta nuo Van Halen syntsat pois ja toiselle tauolle tilalle Republican Ready to Go. Siihen päälle Daespoon ehdottamat taklauspätkät. Lisäksi tällaisia videoklippejä tai pätkiä voisi tehdä myös tietyistä pelaajista.
Ja se maalibiisi. Yksi sana: jatkuvuutta, kiitos. Tosin jos tuo Who let the dogs out soi vielä viiden vuoden päästä niin huhhuh.
Lippujonoihin jotain järkeä, vaikken siinä itse ole koskaan seissyt. Ei se fikaulta vaikuta että yksi tai kaksi ihmistä myy lippuja ja jonoa on 40 metriä.
Cannibal: Callawayn puttausskabahan on sunnuntaipelien kohokohta kun krapulassa saa nauraa muille.
Ja kyllä siinä paidassa mun mielestä voisi joku pieni keltainen raita tms olla.
Show Girlsien avulla Blues on saanut niin paljon positiivista julkisuutta etten heistä luopuisi. Tosta musasta sen verran että on se nyt parempaa kuin monissa muissa halleissa mutta jäähän siihenkin parannettavaa.
Viestin lähetti JJO
"Pari-kolme vuotta sitten hallissa pauhasi kunnon old school rock n roll ja muuta svengaavaa musiikkia.
Show Girlsille asenteenmuutos tai ULOS, kiitos.
Mitään Hifk-kopioa en Bluesista halua, etenkään musiikin suhteen. Joku raja siihen rasvalettirokkiin ja bootsimiesten tvisteihinkin. Musiikkia voi toki aina kehittää, mutta tosiaan, tällaisenakin se pieksee suurimman osan liigapaikkakunnista. Ei sinne lätkämatsiin musiikinkaan takia tulla.
Mitä sitten tulee Show Girlseihin, kiva lisähän tytöt ovat. Sijainti on hyvä, ja näkyy erinomaisesti kaikkialle halliin, paitsi sinne fanikatsomoon vastakkaisessa päädyssä. Show Girlseistä on sitäpaitsi tullut jo osa Bluesin "brandia", eli heidät yhdistetään heti Bluesiin. En tiedä olisiko tilanne sitten ollenkaan huonompi ilman tyttöjä, mutta eipähän heistä haittaakaan ole. Useasti jonkun heikon matsin aikana katse harhailee sinne, joten kai heillä jokin funktio on.
Kolmas Johannes
15.04.2003, 10:51
Bluesin paidat olivat kuluneella kaudella ehdottomasti liigan hienoimpia ehkä heti Jokereiden ja HIFK:n jälkeen. Aivan sama, tuleeko keltaista väriä vai ei, mutta minusta jatkuvuus olisi tällaiselle seuralle plussaa. Kaikkea ei todellakaan tarvitse vaihtaa joka kaudeksi. Sama koskee maalilauluja. Kaudella 1999-2000 muistaakseni Bluesin tehtyä maalin soi komea summeri (tosin ehkä hieman HIFK:ltä kopioitu) ja sen jälkeen joku omituinen kolmen soinnun kappale. Jatkuvuudella en kuitenkaan missään nimessä halua tarkoittaa sitä, että Who Let the Dogs Out -kappaleesta tulisi Bluesin tunnuskappale ikuisiksi ajoiksi. Aina mieluummin joku muu. Sisääntulomusiikin on oltava toimivampi. Areenan tunnelmaa ei paranna ainakaan se, että sisääntulokasarimusiikin tahdissa ei ole hyvä taputtaa.
Minulle on aivan sama, onko hallissa Show Girls -ryhmittymää vai ei, sillä minua kiinnostaa vain ottelu. Minulla on kolme kaveria, joiden kanssa useimmiten peleissä käyn. Heistä kaksi kannattaa Jokereita ja yksi Tapparaa, ja aina on pakko istua hallin väärässä päässä. Tämä ei johdu niinkään hyökkäyssuunnista vaan tanssitytöistä, mikä ihmetyttää suuresti. Ja rokkia halliin vaan. Toki musiikkiasiat voisivat olla huonomminkin: oletteko kuulleet, millaista junttieurodancea Hakametsässä soitetaan Tapparan peleissä (jos Yölintua ja Opusta ei lasketa)?
Lisäksi videotaulua tulee käyttää asianmukaisuuksiin, ei pelleilyyn.
Mitäs mitäs tämä Showgirlssien dissaus on? oletkos JJO koskaan katsonut Surkeaakin surkeampaa lätkäohjelmaa nimeltä Hockey night? ja nähnyt siellä Lahtelaisia tai Tamperelaisia tai Raumalaisia 12-15 vuotiaita tyttöjä Tappara, Lukko tai Pelicans t-paidoissa tekemässä pyramidia e-typen tai vastaavan europoppischeissen tahdissa? se jos mikä on synkkää, ja saa aina arvostamaan BSG:n NAISIA ihan eri lailla. Ja kyllä, ne tanssikuviot ovat näin paljon (levittää käsiään niin paljon kuin pystyy) noita muita edellä. olen kyllä asiaan perehtynyt...hymiö
Joo ei mitään väsynyttä rocknrollia Länkkärille, mielummin jotain todella aggressiivistä heviä.
Show Girlsit ovat ehdoton piristysruiske ja heitä ei missään nimessä pidä poistaa, päinvastoin roolia voi antaa lisää.
Welcome To The Jungle on hyvä biisi, tosin jo melkeinpä kliseemäinen koska sitä kuullaan varsinkin NHL:ssä todella paljon. Jotain heviä sen pitää olla, jos Walking In The Sunshine tulee ohjelmistoon missään muodossa niin lopetan välittömästi peleissä käymisen.
Mediakuutiota pitää käyttää siten että se herättää tunteita, kaikki lässynlässyn-jutut jolle ehkä kerran hymähtää mutta unohtaa samantien ovat aivan turhia. Mielestäni HessuHopo vs. Jukka Rautakorpi oli erinomaisen hyvä sketsi, ei todellakaan liian ilkeä vaan juuri sopivan oloinen vittuilu.
Pitää saada lisää särmää!!! Show Girlsit vaikka todella minimini-asusteisiin, mediakuutiolle jotain fyysistä vääntöä juuri esim. tappelu/taklauskoosteen muodossa.
Blues luo uudenlaista lätkäkulttuuria Suomessa, missään nimessä ei pidä lähteä kopioimaan mitään 'perinteisiä' lätkähallikliseitä vaan koko ajan pitää olla mielessä että Blues haluaa erottua modernina joukkueena joka luo jotain uutta. Antaa näiden perinteisten 70-luvun halleissa pelaavien joukkueiden ylläpitää normaaleja, yleisesti hyväksyttyä 'tuttua' linjaa. Pitää saada jotain sellaista mikä herättää keskustelua ja kateutta ja sitä kautta jopa halveksuntaa.
Bluesin kannalta olisi ehdottomasti paras jos jäälläkin olisi todella 'erilainen' joukkue. Sellainen joka haistattaa vitut kaikille Suomalaisen jääkiekon tunnusomaisille piirteille. Sellainen josta kirjoitellaan iltapäivä-lehdissä jatkuvasti. Mikään ei ole pahempaa kuin keskiverto SM-liiga joukkue joka ei oikein erotu massasta mitenkään, jotain oikeasti shokeeraavaa pitää saada aikaan. Vähän samanlaista muutosta kun Fred Shero toi 70-luvulla NHL:ään goonikiekollaan, kaikki ihmettelivät, halveksuivat ja puhuivat tästä ilmiöstä mutta loppujen lopuksi siitä tuli legendaarinen muutos pelin historiassa. Kyseenalaistetaan kaikki mahdolliset yleiset toimintatavat.
Musta_Kyy
15.04.2003, 15:33
Viestin lähetti Daespoo
Blues luo uudenlaista lätkäkulttuuria Suomessa, missään nimessä ei pidä lähteä kopioimaan mitään 'perinteisiä' lätkähallikliseitä vaan koko ajan pitää olla mielessä että Blues haluaa erottua modernina joukkueena joka luo jotain uutta. Antaa näiden perinteisten 70-luvun halleissa pelaavien joukkueiden ylläpitää normaaleja, yleisesti hyväksyttyä 'tuttua' linjaa. Pitää saada jotain sellaista mikä herättää keskustelua ja kateutta ja sitä kautta jopa halveksuntaa.
Bluesin kannalta olisi ehdottomasti paras jos jäälläkin olisi todella 'erilainen' joukkue. Sellainen joka haistattaa vitut kaikille Suomalaisen jääkiekon tunnusomaisille piirteille. Sellainen josta kirjoitellaan iltapäivä-lehdissä jatkuvasti. Mikään ei ole pahempaa kuin keskiverto SM-liiga joukkue joka ei oikein erotu massasta mitenkään, jotain oikeasti shokeeraavaa pitää saada aikaan. Vähän samanlaista muutosta kun Fred Shero toi 70-luvulla NHL:ään goonikiekollaan, kaikki ihmettelivät, halveksuivat ja puhuivat tästä ilmiöstä mutta loppujen lopuksi siitä tuli legendaarinen muutos pelin historiassa. Kyseenalaistetaan kaikki mahdolliset yleiset toimintatavat.
Hei, Daespoo sähän kirjoitat Kerhosta. Sä haluat, että oma Bluesisi olisi kuin HPK. Tosin meillä on tuo 70-luvun halli. Uskon kuitenkin vahvasti, että Blues pysyy SM-liigan N.Y. Rangersina.
EDIT: Lisäyksenä, erona Rangersista tosin se, että Rangersillä on perinteitä.
Viestin lähetti Musta_Kyy
Hei, Daespoo sähän kirjoitat Kerhosta. Sä haluat, että oma Bluesisi olisi kuin HPK. Tosin meillä on tuo 70-luvun halli. Uskon kuitenkin vahvasti, että Blues pysyy SM-liigan N.Y. Rangersina.
Totta, mailanmittaus on taas vuosien tauon jälkeen sille kuuluvassa arvossa ja Hämeenlinnan torilla juhlitaan mestaruutta.
Pitää varmaan taas lukea läpi ketju: jos kannu tulee lupaan....
Viestin lähetti Musta_Kyy
Hei, Daespoo sähän kirjoitat Kerhosta. Sä haluat, että oma Bluesisi olisi kuin HPK. Tosin meillä on tuo 70-luvun halli. Uskon kuitenkin vahvasti, että Blues pysyy SM-liigan N.Y. Rangersina.
EDIT: Lisäyksenä, erona Rangersista tosin se, että Rangersillä on perinteitä.
Ehei, HPK on itseasiassa juuri vastakkaisessa päässä.
Länkkärillä ette tule näkemään kadulta revittyjä feikkiadidasnappiverkkari-juntteja 'järjestysmiehinä' ettekä RY:n taakse piiloutuvaa hämärää kirjanpitoa.
Viestin lähetti JJO
Show Girls ovat tuoneet Blues-matseihin paitsi kamalan musiikin. Pari-kolme vuotta sitten hallissa pauhasi kunnon old school rock n roll ja muuta svengaavaa musiikkia.
Show Girlsille asenteenmuutos tai ULOS, kiitos.
Voisin vaikka vannoa lukeneeni Bluesin virallisilta sivuilta että Solarfilms vastaa musavalinnoista, ei nämä tytöt.
Bluesin peleissä tulee monipuolisinta musaa kaikista halleista ja aika hyvin on tanssijat sopeuttaneet tanssejaan kaikenkarvan biiseihin rokista poppiin. Eipä siellä taida mitään asenneongelmaa olla.
Musta_Kyy
15.04.2003, 18:07
Viestin lähetti Daespoo
Ehei, HPK on itseasiassa juuri vastakkaisessa päässä.
Länkkärillä ette tule näkemään kadulta revittyjä feikkiadidasnappiverkkari-juntteja 'järjestysmiehinä' ettekä RY:n taakse piiloutuvaa hämärää kirjanpitoa.
Ooh, kaksi surkeinta, mielikuvituksettominta ja yleisintä sepitystä mitä negatiivista löysit Kerhosta.
Sanoit, että "mikään ei ole pahempaa kuin keskiverto SM-liiga joukkue joka ei oikein erotu massasta mitenkään", mikä varmasti pitää paikkansa. En yhtään ihmettele, että podet tästä asiasta kriisiä, sillä sitähän Blues todella on ollut suuresta budjetistaan huolimatta, keskivertojoukkue, joka taistelee sijoista 5-9. Toisaalta teillä on hienot puitteet, siis halli (ja palkalliset järjestysmiehet) ja rahaa niin maan perusteellisesti. Kun katsojakunta koostuu nuutuneesta lähiöporukasta ja kaukalossakin tapahtumat ovat vaisuja tunnelman lisäksi, niin ymmärrän pointtisi, jotain on keksittävä!
Sinänsä ehdotuksesi hallin oheistuotteista kuulosti niin mielenkiintoisilta, että itseänikin kiinnostaisi tulla katsomaan vieraspeliä jos visiosi toteutuvat. Toisaalta, kuitenkin kaiken pitäisi alkaa sieltä kaukalon sisältä, pelaajien intohimosta ja virtuoosien metkuista. Kyllä sekin puoli ajan kanssa paranee, vaikkakin tuo ostopelaajiin nojautuva pelaajapolitiikkanne ei kasvata omista junioreistanne niitä tähtiä, joita esim. Hämeenlinnassa yleisö on eniten rakastanut. (Palo, Virta, Kapanen, Miettinen, Tuulola jne)
Mitäs ne säännöt sanoivatkaan tämäntyylisestä keskusteluun sekaantumisesta?
ai mikä MAFIA? kuten Saukkosen Mika sen sanoisi; miettikääpä sitä!
Musta_Kyy
15.04.2003, 18:28
Viestin lähetti Jaari
Mitäs ne säännöt sanoivatkaan tämäntyylisestä keskusteluun sekaantumisesta?
ai mikä MAFIA? kuten Saukkosen Mika sen sanoisi; miettikääpä sitä!
Niin, luepa Daespoon viestit HPK-ketjuista, lienee hänkin MAFIAN kummipoika...
Viestin lähetti Musta_Kyy
Ooh, kaksi surkeinta, mielikuvituksettominta ja yleisintä sepitystä mitä negatiivista löysit Kerhosta.
"sepitystä"? Molemmat ovat paljon lähempänä totuutta kun haluat uskoakkaan.
Sanoit, että "mikään ei ole pahempaa kuin keskiverto SM-liiga joukkue joka ei oikein erotu massasta mitenkään", mikä varmasti pitää paikkansa.
Jos osaisit lukea tai edes ymmärtää lukemaasi niin tajuisit että puhuinkin juuri TOIVEISTA millainen Bluesin tulisi mielestäni olla.
Ihan kiva että jaksat jatkuvasti provota täällä muiden ketjuissa mutta jos aiot jatkaa vastaavalla tyylillä niin yritä nyt edes hieman skarpata älyllisellä osastolla ja tee provoistasi vähän älykkäämpiä.
Viestin lähetti Musta_Kyy
Niin, luepa Daespoon viestit HPK-ketjuista, lienee hänkin MAFIAN kummipoika...
Niin, menkää lukemaan ne viestit (btw tasan yksi viesti). Kehtasinkin häpäistä jo valmiiksi kuolleen ketjun jossa käsiteltiin ylimielisesti toimenpiteitä Kerhon mestaruuden jälkeen.
Musta_Kyy
15.04.2003, 18:44
Viestin lähetti Daespoo
"sepitystä"? Molemmat ovat paljon lähempänä totuutta kun haluat uskoakkaan.
Järkkärien tasoa en Rinkelinmäellä ole kovin tasokkaana pitänytkään, ilmaiseksi ei saa hyvää. Ja sinä nyt varmaan 'asioista tietävänä' olet seurannut varmaan HPK:n kirjanpitoa?
Viestin lähetti Daespoo
Jos osaisit lukea tai edes ymmärtää lukemaasi niin tajuisit että puhuinkin juuri TOIVEISTA millainen Bluesin tulisi mielestäni olla.
Enkö edellisessä viestissäni kehunut juuri visioitasi, valitettavasti en käyttänyt ilmaisua toiveet. Kaukalon sisällä tapahtuviin TOIVEISIISI en sinänsä puuttunut, sillä ethän niitä edes esittänyt, vertasit vain tuohon 70-luvun goonien kaukaloon tuontiin.
Viestin lähetti Daespoo
Ihan kiva että jaksat jatkuvasti provota täällä muiden ketjuissa mutta jos aiot jatkaa vastaavalla tyylillä niin yritä nyt edes hieman skarpata älyllisellä osastolla ja tee provoistasi vähän älykkäämpiä.
Jatkuvasti? Mitä sinä teet jatkuvasti HPK palstoilla ja yleensäkin kaikilla palstoilla missä voi viitata HPK:hon tai sen faneihin? Niin, ja en voi kun hartaasti toivoa, että pystyn älyllisellä osastolla skarppaamaan edes sinun ylitsesi, mikä ei kaiken havaintokykyni mukaan paljoa vaadi.
Viestin lähetti Musta_Kyy
Järkkärien tasoa en Rinkelinmäellä ole kovin tasokkaana pitänytkään, ilmaiseksi ei saa hyvää.
Kerroppa vielä sitä miten tämä väitteeni oli sitten sepitystä jos olet kerta itse samaa mieltä??
Ja sinä nyt varmaan 'asioista tietävänä' olet seurannut varmaan HPK:n kirjanpitoa?
No en ole seurannut kun sitä ei ole julkistettu ja tämä oli juuri se pointti minkä esitinkin mutta jota sinä et (yllätys yllätys) tajunnut!
Minun mielestäni Espoon Bluesin kotiotteluissa on juuri sellainen 'meininki' mikä sinne kuuluukin. Tottakai meteliä hallissa voidaan aina lisätä kääntämällä hienon äänentoistolaitteiston volyyminappulaa kohti kaakkoa. Mitään tunnelmaa se ei kuitenkaan halliin lisää tuo.
Teennäiset ja monotoniset rumpu- ja faniryhmät kuorrutettuna houkuttelevasti vääntelehtivillä kauniilla tanssitytöillä on tietysti jotain, mutta mielestäni sen isompaa 'meininkiä' kuin mitä hallissa nyt on, sillä ei voida saavuttaa.
Niin kauan kuin Espoon Bluesin joukkue taistelee ainoastaan niissä jokakeväisissä palkkaneuvotteluissa mitaliotteluiden sijaan, on ihan turha odottaa sen ihmeellisempiä 'meininkejä' siihen halliin. Minun mielestäni kaikki lähtee joukkueesta.
palle fontän
15.04.2003, 19:32
Puitteet teillä on hyvin kunnossa, ja musiikkipuolikin on muistaakseni ihan ok - lukuunottamatta maalibiisiä, joka on liigan huonoin. Jotenkin minusta tuntuu, että Bluesilla olisi Jokereita enemmän mahdollista kehittää esim. juuri tuota mediakuution(huh) käyttöä. Siitä vielä plussaa, että uusinta teknologiaa on otettu käyttöön, ja itsekin kerran tulostelin itselleni liput viime kaudella.
Heh, on hauska huomata mitä yksi viesti HPK-alueella saa aikaan. Kostoretkellä olevia vihaisia päiväkerholaisia ilmaantuu yhtäkkiä monen voimalla tänne Blues-ketjuihin jakamaan mielipiteitään.
Ja sitten vielä ihmetellään miksi Kerho-faneja pidetään kaikkein herkkänahkaisimpina...
btw, annetaan krediittiä Sopulille suhteellisen asiallisesta viestistä.
Yksi toive vielä : toinen tupakkapaikka ulos tai vähintään molemmat ovet auki nykyiseen. Ei ole kauhean mukavaa änkeä aluelle tai pois, jos toinen ovista on kiinni. Blues-shopin vieressä olisi mainio paikka toisella tupakkapaikalle. Ei, minä en halua mennä baariin tupakalle.
Maalibiisiksi on todella vaikea keksiä jotain uutta ja originellia, en tosin ollut tosissani sunshinen kanssa. Esim. ac/dc:n thunderin alku voisi olla hyvä. Tosin monessa hallissa kyseistä kappaletta luukutetaan aika huolella. Punalampun lähdettyä pois voitaisiin ottaa summeri käyttöön. Ei kuitenkaan mitään minuutin huutoa, vaan ytimekäs töötti ennen maalilaulun alkua.
Olisiko metallican 'for whom the bell tolls' mitään?
Viestin lähetti vision
Yksi toive vielä : toinen tupakkapaikka ulos tai vähintään molemmat ovet auki nykyiseen. Ei ole kauhean mukavaa änkeä aluelle tai pois, jos toinen ovista on kiinni. Blues-shopin vieressä olisi mainio paikka toisella tupakkapaikalle. Ei, minä en halua mennä baariin tupakalle.
Eikös siellä ennen ollutkin isompi röökimesta? Meinaan siinä Blues shopin vieressä?
Tosiaan siitä nykyisestä voisi avata molemmat ovet. Muut ongelmat johtuvat tyhmistä ihmisistä, joiden on pakko jäädä siihen oviaukkoon vetämään röökiään.
Offsidessa ei tarvii kuin hengittää syvään, niin kaikki riippuvuudet tyydyttyvät pikapuoliin.
Viestin lähetti Shayne
Eikös siellä ennen ollutkin isompi röökimesta? Meinaan siinä Blues shopin vieressä?
Olihan siinä muutama kausi sitten. Jossain vaiheessahan ainoa paikka käydä tupakalla oli ravintola. Siitä nousi sitten aikamoinen äläkkä ja taas pääsi ulos tupakalle.
ervatsalo
16.04.2003, 07:34
Niin, itse olen sitä mieltä, että Bluessin kotihallin penkit ja seinät ovat väärän sävyiset. Näkisin mieluummin enemmän murrettuja sävyjä. Tämä voitaisiin toteuttaa vaikkapa tekstiileillä.
Toinen pointti eli pointsi joka nyt äkkiseltään tulee mieleen on se, että halliinne pitäisi saada enemmän keskiolutkulttuuria. Nykyinen tyttömäinen siiderintissuttelumentaliteetti on mielestäni liian eurooppalaista näille leveysasteille.
Meillä tuolla syvässä Hämeessä tämäkin asia on paremmissa kantimissa.
Tämän lisäksi meillä miehet ovat miehiä ja naiset naisia. Espoossa tämä raja on hämärtymässä ja populaatio koostuu lähinnä liippahousumiehistä ja räkivistä, S-kirjainta suhauttavista naisen irvikuvista ynnä pissaliisoista.
Toisaalta, tähän populaatioasiaan ei juurikaan pysty vaikuttamaan ilman etnisiä puhdistuksia, joten tyydyn ehdottamaan vain hallinne värimaailman modifiointia sekä keskiolutkulttuurin tukemista.
Täältä tähän
Musta_Kyy
16.04.2003, 08:42
Viestin lähetti Daespoo
Heh, on hauska huomata mitä yksi viesti HPK-alueella saa aikaan. Kostoretkellä olevia vihaisia päiväkerholaisia ilmaantuu yhtäkkiä monen voimalla tänne Blues-ketjuihin jakamaan mielipiteitään.
Ja sitten vielä ihmetellään miksi Kerho-faneja pidetään kaikkein herkkänahkaisimpina...
Niin, jos meinaat minua kostoretkeläiseksi, voit tarkistaa viestien ajankohdat siitä viestien vasemmasta alakulmasta ja todeta, että kirjoitin oman kirjoitukseni tähän viestiketjuun ennenkuin sinä kirjoitit oman provoyritelmäsi
"Jos Kannu tulee, niin lupaan:" -viestiketjuun.
Muuten, miksi et lähtenyt ehdotukseeni tuolla HPK-ketjussa?
Ruutiveijari
16.04.2003, 12:55
Viestin lähetti Shayne
Tosiaan siitä nykyisestä voisi avata molemmat ovet. Muut ongelmat johtuvat tyhmistä ihmisistä, joiden on pakko jäädä siihen oviaukkoon vetämään röökiään.
Sen toisen saa ihan itsekin avattua. Ei ne ovimiehet aina tajua vilkuilla ympärilleen.
Välillä tosin etukäteen sovitaan, että ovi pidetään pienenä. Tämä ihan turvallisuus ja valvonta syistä.
Nykyinen tupakkapaikka on kooltaan aika pitkälti maksimi, minkä Areenalle nykyisillä säännöillä saa väsättyä. Toista ei pysty mihinkään väsäämään ja jo nykyisen manuaalinen siivous kestää jokusen tovin hallin henkilökunnalta. Varsinkin kun 20% ihmisistä jaksaa liikkua sen ylimääräisen kaksi metriä ja heittää röökinsä niihin tötsiin.
Mutta jos tähän oikeasti tulee hyviä ehdotuksia (joita jo muutama on tullut) eikä vain pippelien mittausta eri fanien välillä voin luvata toimittaa tämän ketjun henk.koht. eteenpäin päättäville elimille.
Ja livekeikkoja erätauoille... eikä mitään kaverin kellaribändejä tyyliin se yks joka oli pleijareissa... vaan artisteja tyyliin metallica, pantera, gn'r, creed jne.. katsomo 104 sitten eristetään muusta hallista, sallitaan röökinpoltto, strippareita, ja sivistyneitä artisteja tyyliin CMX, Atb, Tiesto, manics..
Eikä menis paljo rahaa...
aina matsin jälkeen alkaisi luonnollisesti happy hour baareissa, ja kemut jatkuu neljään.. voi olla, että alkaisi vierasjoukkueiden fanejakin näkymään hiukan enemmän LA-areenalla.
Espoonmies
16.04.2003, 13:24
Ensi kaudeksi on suunnitteilla paljon viimekautista parempi jäälletulo. Ainakin suunnitelmat kuulostavat hyviltä. Syksyllä näemme sitten miten on käytännöntoteutuksen laita.
Myös muita uudistuksia on tulossa. Esimerkiksi Areenan äänentoistoa olisi tarkoitus merkittävästi parantaa ensi kaudelle.
Niin, toivomuksia.
a) Rumpu helvettiin.
- Tämä yksinäinen peltirumpu on se este joka syö metelin itselleen. Uskoisin että tämä on yksi syy siihen miksi LA-Areenalla on hiljaista, muuallakin kuin fanikatsomossa.
b) Who Let The Dogs Out
- Ugh ugh
Viestin lähetti ervatsalo
Tämän lisäksi meillä miehet ovat miehiä ja naiset naisia. Espoossa tämä raja on hämärtymässä ja populaatio koostuu lähinnä liippahousumiehistä ja räkivistä, S-kirjainta suhauttavista naisen irvikuvista ynnä pissaliisoista.
..ja ervatsaloista?
Olen tarkkaillut liikkeitäsi, tiedän että käyt töissä Espoossa.
Miksi et käy töissä rakkaassa kotikaupungissasi, Hämeenlinnassa? Vaikka järjestyksenvalvojaksi tai nakkimyyjäksi Rinkelinmäelle.
Viestin lähetti Espoonmies
Ensi kaudeksi on suunnitteilla paljon viimekautista parempi jäälletulo. Ainakin suunnitelmat kuulostavat hyviltä. Syksyllä näemme sitten miten on käytännöntoteutuksen laita.
Bluesin jäälletulon ongelma on se että pelaajat tulevat vaihtoaitiosta eivätkä täten pääse ns vauhdilla jäälle. Ainakin Turussa pelaajat pääsevät ottamaan matolta muutaman "juoksuaskeleen" ja jo tämän takia se jäälletulo näyttää vauhdikkaalta. Pieniä yksityiskohtia, mutta silti..
Onkohan espoolaisissa ainesta lähteä vappumarssille sinisten lippujen kanssa? Mullakin olis 1 bluesin lippu ja voisin tulla mukaan. Lähtö joskus klo 10.00 hakaniemestä vai milloin ne oikeasti sieltä lähteekään.
Tulipa vaan mieleen tuommoinenkin...jäähyä tästä tietty tulee moderaattoreilta kun politiikkaankin lätkään sotketaan, mutta tulkoon vaan jos tosiaan lauma bluesin kannattajia tälläiseen ryhtyisi. Olis varmaan hauskaakin.
Viestin lähetti Peku
Onkohan espoolaisissa ainesta lähteä vappumarssille sinisten lippujen kanssa? Mullakin olis 1 bluesin lippu ja voisin tulla mukaan. Lähtö joskus klo 10.00 hakaniemestä vai milloin ne oikeasti sieltä lähteekään.
Klo 10 vappumarssi alkaa (Rautatientori- Hakaniemi?) , mutta eikö IFK:n punaiset liput sopisi tähän aatteeseen paremmin?
Itse asiassa suunnittelin viime vuonna kaverin kanssa mukaanlähtöä "EI" kyltillä varustettuna. Sehän olisi käynyt joka tilanteeseen.
Asiaan liittyen: Olisi hienoa jos Bluesin pelaaja-esittelyssä fanikatsomo + muut huutaisivat aina sen pelaajan sukunimen esim Saksan malliin. Tätä ei varmaan kuitenkaan Suomessa tulla näkemään...
Salonojan Jussiltahan voisi kysäistä myös vappusuunnitelmistaan...ettei vain sitäkin kiinnostaisi lähteä Hakaniemen torille laulamaan työläislauluja.
Tästä siirryttäisiin joukolla Vantaalle, vaikkapa Hakunilaan, suorittamaan tappiin asti viritetyn Opel "Wannabe-Irmscher" Mantan lakitus. Sataviisvitoset kesäkumit on jo vaihdettu alle, pölykapselitkin kiiltää niin, että niistä kelpaa kyllä peilailla amisviiksien ojennusta.
Kaikki mukaan, vain yhdessä olemme jotain.
Tästä tulikin mieleen, näpsäkästi aasinsillalla. toivomus koskien viihtyvyyden parannusta hallillamme. Nimittäin siihen etupihan asvalttiplaanille voisi ihan hyvin käydä polttelemassa Mantan kumeilla Jan Calounin nimmarin, niinkuin tässä taannoin eräs henkilö ideoi, terveisiä vaan ja isokokoinen moi :)
Viestin lähetti Nikke
Klo 10 vappumarssi alkaa (Rautatientori- Hakaniemi?) , mutta eikö IFK:n punaiset liput sopisi tähän aatteeseen paremmin?
Itse asiassa suunnittelin viime vuonna kaverin kanssa mukaanlähtöä "EI" kyltillä varustettuna. Sehän olisi käynyt joka tilanteeseen.
Asiaan liittyen: Olisi hienoa jos Bluesin pelaaja-esittelyssä fanikatsomo + muut huutaisivat aina sen pelaajan sukunimen esim Saksan malliin. Tätä ei varmaan kuitenkaan Suomessa tulla näkemään...
Punainen on vain ja ainoastaan jääkiekkoaatteeni väri. Muuten mennee aika sisiseen suuntaan. Niin ja sympatiani on aina bluesille silloin kun se ei IFK:ta vastaan pelaa.
Saksaan muuten kannattaisi jokaisen jengin fanikatsomon mennä opintomatkalle. Se on taivaallista touhua kun 5000 jätkää seisoo koko matsin ja huutaa/laulaa kannustuslaulujaan.
vBulletin v3.8.6, Copyright ©2000-2013, Jelsoft Enterprises Ltd.