PDA

View Full Version : Omat Pojat Projekti!


freelancer
12.03.2003, 12:57
Hurjat huhut vellovat kaupungilla ja nyt alkaa näyttämään vahvasti siltä, että IFK on tosiaan lähtenyt omat pojat projektiin tosissaan. Paluumuuttajia on tulossa takaisin useampia ja ei ainoastaan pelaajapuolelle. Nyt alkaa selvitä syy Aravirran tuloon IFK:n peräsimeen, IFK-organisaatioon on palaamassa yksi vanha IFK-ikoni menestysvuosilta. IFK:n johdossa nähdään ensi kaudella legendaarinen nro 5 Heikki "Hexi" Riihiranta, joka on vaikuttanut vuosia maajoukkueen johdossa yhdessä Aran kanssa. Matikaisen poistuminen IFK:n johdosta avaa uusia mahdollisuuksia pelaajien huokuttelussa. Nyt on mahdollista erään tsekkipelurin palata kotiin, jos Matikainen poistuu IFK:n johdosta.
IFK on tehnyt erittäin kovan tarjouksen myös Ville Peltoselle, ja huhupuheiden mukaan Jokerit on vastannut sopimustarjouksella johon on jätetty sopimussumman kohta avoimeksi.
Mielenkiintoista nähdä mikä on Villen päätös, ratkaiseeko raha yksinään vai tapahtuuko valinta muiden seikkojen pohjalta.
Peltosella ja Aravirralla on erittäin hyvät muistot yhteistyöstä maajoukkueen parissa ja tämä on varmaan yksi houkutteleva tekijä Villelle palata IFK:hon. Mikä Villen päätökseen loppujen lopuksi vaikuttaa on vain Villen tiedossa. Valinta tulee olemaan vaikea. Tulemmeko näkemään ensi kaudella kaksikon Ville Peltonen ja Jan Caloun samassa joukkueessa. Ainakin IFK on valmis hankkimaan molemmat, virheistä on otettu opiksi ja nyt halutaan kultakimpaleet takaisin. IFK neuvottelee parhaillaan molempien kanssa ja tekee kaikkensa, että kaksikko nähtäisiin ensi kaudella IFK:n paidassa. Kaverukset kuulemma ovat sopineet pelaavansa samassa joukkueessa ensi kaudella.
Jokereiden valitessa Jortikan Aravirran sijasta, avautui IFK:lle mahdollisuus hankkia huippuvalmentaja usean vuoden seikkailun jälkeen. Nyt IFK:lla on mahdollisuus menestyä pitkään sitomalla Aravirta useammaksi vuodeksi valmentajaksi.
Edellisen kerran, kun Aravirta tuli Suhosen tilalle oli tuloksena Jokereiden nousu valtakunnan eliittiin. Palaako IFK nyt menestyksen tielle Aravirran johdolla?
Aravirran palkkaaminen valmentajaksi tuo varmasti uutta uskottavuutta IFK:n tulevaisuuteen ja helpottaa pelaajien hankintaa. Aravirta on erittäin pidetty valmentaja pelaajien keskuudessa. Aralla on myös erittäin kattava näkemys SM-liigan pelaajamateriaalista sekä ulkomailla pelaavista suomalaisista. Maajoukkuevalmentajan tehtävässä eri roolien pelaajat on kartoitettu erittäin tarkasti ja tästä näkemyksestä joukkuetta kootessa on erittäin paljon apua.
Tuomo Ruudun jatkaminen ensi kaudella IFK:ssa olisi suotavaa. Jatkamista puoltaa se, että Tuomolla on vielä armeija käymättä ja Tuomolle ollaan tekemässä olkapääleikkaus vielä kesän aikana.
Jos Tuomo saadaan pidettyä joukkueessa alkaa sentteriosasto olemaan hyvällä pohjalla. IFK hakee myös toista huippusentteriä ja yksi IFK:n kiinnostuksen kohde on yksi siirtomarkkinoiden kuumimmista nimistä. Kyse on Tommi Santalasta, jonka perässä on kaikki suurseurat. Onnistuuko HPK vastaamaan muiden seurojen tekemiin tarjouksiin, pysyykö HPK:n ykköskenttä kasassa? Jos Miettinen lähtee NHL:ään, mitä tekee Santala?
Kevään MM-kisat varmaan näyttävät suuntaa Santalan jatkosuunnitelmien suhteen. Valitseeko Aravirta Santalan kisajoukkueeseen ja jos valitsee niin paljon ratkaisee se miten peli kisoissa kulkee. Jos Santala pelaa onnistuneet kisat saattaa Atlanta olla valmis tarjoamaan yhden suunnan sopimusta ja silloin saattaa NHL:ään lähteminen tulla ajankohtaiseksi.
Ilman yhden suunnan sopimusta Santala tuskin lähtee NHL:ään, koska täällä palkka on silloin huomattavasti parempi.
Jos IFK:n suunnitelmat näistä pelaajahankinnoista onnistuvat edes osin on ensi kaudella odotettavissa huomattavasti parempaa tulosta kuin tällä kaudella.

Elämme jälleen hyvin mielenkiintoisia aikoja...

RoopeS
12.03.2003, 13:11
Esitys Hexistä, Arasta jne. on kyllä erittäin vedenpitävä noin loogisessa mielessä, mutta jotenkin liian hyvä ollakseen totta. Tällaista munkkia ei voi edes toivoa.

Minua on pitkään riivannut nämä keräilyjoukkue-ajatukset, missä stadin pukukopissa puhutaan enemmän sauvoo, turkkuu ja okkonää-kieltä kuin stadia. Toivoisin että ainakin puolet joukkueesta olisi edes stadin alueelta tai muuten vain omia kasvatteja, tai jos syntyneet muualla niin kuitenkin pitkänlinjan hifk:läisiä. HIFK:n oma traditio ja kulttuuri säilyy ja kehittyy parhaiten näin. Joukkueen runko ja johto pitää olla ehdottoman stadilainen. Valmentajat, ja puolet pelaajista voidaan sitten kierrättää (kunhan ovat hifkin näköisiä ja henkisiä).

Buccaneer
12.03.2003, 13:20
IFK:ssa oltiin kaksi vuotta sitten tyhmiä, siis todella tyhmiä, kun Caloun hukattiin bluusiin. Samoin IFK:ssa oltiin todella tyhmiä kun Peltosen annettiin mennä jokereihin. En kuitenkaan ikinä usko että Hjallis ja Salonoja olisivat niin uskomattoman typeriä kuin pena aikoinaan ja antaisivat parhaiden pelaajiensa lähteä naapuriin. En todellakaan usko näiden kahden (Caloun ja Peltonen) pelaavan HIFKissä enää tulevaisuudessa enkä myöskään että he pelaisivat ensi kaudella samassa joukkueessa. Jos pelaavat, niin se joukkue on sitten luultavasti blues. Täydellinen typeryys on Matikaisen yksinoikeus ainakin sm-liigassa.

McJugi
12.03.2003, 13:24
Viestin lähetti freelancer
Hurjat huhut vellovat kaupungilla ja nyt alkaa näyttämään
IFK on tehnyt erittäin kovan tarjouksen myös Ville Peltoselle, ja huhupuheiden mukaan Jokerit on vastannut sopimustarjouksella johon on jätetty sopimussumman kohta avoimeksi.
Mielenkiintoista nähdä mikä on Villen päätös, ratkaiseeko raha yksinään vai tapahtuuko valinta muiden seikkojen pohjalta.
Peltosella ja Aravirralla on erittäin hyvät muistot yhteistyöstä maajoukkueen parissa ja tämä on varmaan yksi houkutteleva tekijä Villelle palata IFK:hon. Mikä Villen päätökseen loppujen lopuksi vaikuttaa on vain Villen tiedossa. Valinta tulee olemaan vaikea. Tulemmeko näkemään ensi kaudella kaksikon Ville Peltonen ja Jan Caloun samassa joukkueessa. Ainakin IFK on valmis hankkimaan molemmat, virheistä on otettu opiksi ja nyt halutaan kultakimpaleet takaisin. IFK neuvottelee parhaillaan molempien kanssa ja tekee kaikkensa, että kaksikko nähtäisiin ensi kaudella IFK:n paidassa. Kaverukset kuulemma ovat sopineet pelaavansa samassa joukkueessa ensi kaudella.


Uskoo ken tahtoo, mutta Caloun mulle kelpais ainaki, mut mitä mieltä ollaan Villestä? Kovan luokan pelimies, mutta kerran jo kääntäny takin, ja nyt kääntämässä jo toista kertaa..Kaverin uskollisuus ei ainakaa ansaitse HIFK-paitaa..

Punalippu
12.03.2003, 13:34
Jaa, liian hyvää ollakseen totta. IFK johtoon nappula aikainen idolini Hexi ja jos Matikainen poistuu tekemästä tuhojaan, saisin minäkin uusia hyvillä mielillä kausarini. Liian hyvää ollakseen totta, itseasiassa homma voisi toimiakin kaikilta osin: Hexi-Aravirta. Ollankohan IFK:n hallituksessa vihdoinkin herätty. Toivottavasti ei Pentistä urheilutoimenjohtajaa tehdä. Tämä kuulostaa kertakaikkiaan liian hyvältä ollakseen totta. Juu juu, kelatkaapas veljet ja siskot että minkälaista jälkeä tekisi akseli Peltonen-T.Ruutu-Caloun, no joo heräsin jo, tälläsille miehille kuin Peltonen ja Caloun Pentille ei ollut käyttöä aikoinaan.

tant gredulin
12.03.2003, 13:45
Viestin lähetti RoopeS
Esitys Hexistä, Arasta jne. on kyllä erittäin vedenpitävä noin loogisessa mielessä, mutta jotenkin liian hyvä ollakseen totta. Tällaista munkkia ei voi edes toivoa.

IFK-fanit ovat sisäistäneet 'meillä ei ole käyttöä' -lauseen todella hyvin. Miksi se on liian hyvää ollakseen totta? Siksikö että se on looginen?

Kyllä se munkki voi kohdallekin osua. Tämäntyyppisestä onnenkantamoisesta voi käydä lukemassa lisää vapaan puolelta, kuvat karkuteillä -osiosta.

Kalkun rusakko
12.03.2003, 14:20
Viestin lähetti RoopeS
Tällaista munkkia ei voi edes toivoa.


Ei missään tapauksessa Jari Munckia Ifk:iin. Ei millään mahdu ensi kauden pakistoon. Ja eikös se ole jo lopettanut mahtavan uransa!

Oltaisiinko Hexille kaavailemassa urheilutoimenjohtajan titteliä ja Pena hoitaisi talouden?! Pikku-Sakari toimisi joukkueenjohtajana ja kakkosvalmentajaksi tulisi Esko"muiden joukkueiden vakooja" Nokelainen, maalivahtivalmentajaksi Jari"vetoja ylös"Kaarela.
Ei helvetti toihan alkais näyttämään jo liian pahalta. Ara ja Hexi ok!
Peltonen&Caloun kelpaisi vallan mainiosti, tämän jälkeen ei olisi ongelmia kahden ensimmäisen kentän suhteen siis jos Tuomo ja Pärssinen jää. Kuhta voi lähteä rannailemaan ruotsiin. Pikkarainen Ruudun ketjuun.
Tosin veikkaan ,että Ville palaa Ruotsiin ja nimenomaan sinne Frölundaan vähän säätiöittämään oravan-nahkojaan.
Mielenkiintoista!

Apassi
12.03.2003, 14:39
Aravirta, Riihiranta, Peltonen, Caloun, Karalahti, Kultanen, Santala, Boumedienne ja siihen vielä T.Ruutu ja Zidlicky, niin tässähän on kymppikerho kasassa. Hurjia nimiä heitellään, mutta mikäkähän mahtaa olla toteutumissuhde. Edellisten vuosien malliin jos mennään, niin abauttiarallaa 2-4/10 ja jos meillä kävisi oikein hyvä tuuri, niin 4-6/10. Jos lukema alkaisi lähentelemään 8-10/10, niin sehän olisi jotain aivan käsittämätöntä. Teoriassa siis aivan mahdollista, mutta vaikea silti kovia kokeneena IFK:n kannattajana uskoa. Olisi siinä ainakin muut liigaseurat ihmeissään.

Penttihän ei meille hoida Calounia ja Peltosta, koska olisihan se omien emämunausten tunnustamista. Näkiköhän se Pentti sieltä venäjän reissuiltansa Calounin parhaita pelejä IFK:ssa ollenkaan. Nyt vasta tällä kaudella on mies tainnut huomata, että jumalauta on se aika pelimies kuitenki. Mahtaa se olla kova paikka, kun Pelle Viltonenkin jaksaa illasta toiseen latoa kiekkoja IFK:n maaliin, kuten nyt tämä viimeisin jatkoaikamaali. Toivottavasti mies saadaan pidettyä pimennossa nyt nämä pleijarit.

Itse pitäisin tärkeimpinä asioina nyt niitä kahta, että hoidetaan se Karalahtiasia nyt lopullisesti pois päiväjärjestyksestä ja sitten Aravirralle 2-3 vuoden diili. Siitä minä olen aika vakuuttunut, että sitä sopimusta ei ainakaan IFK:n toimesta tarvitsisi katkaista ennen sen umpeutumista. Voidaanhan sitä puhua Rautakalliosta tai Kuitusen palkkaamisesta, joista varsinkin jälkimmäinen on ihan mielenkiintoinen nimi, mutta itse ainakin haluaisin valmentajan, jolla on NÄYTTÖJÄ ja kyllä maajoukkueen esitykset näyttävät, että kyllä Aravirran joukkue osaa pelata fyysistä taitokiekkoa, eli juuri sitä mitä kaivataan.

Juhaht
12.03.2003, 14:42
Tismalleen freelancerin viestin sisältöinen meili kantautui inboxiini maanantaiaamuna, sillä erotuksella, että Santalalla väitettiin olevan jo sopimus Hifkiin.

Uskokoon ken tahtoo, itse en tiedä miten suhtautua. Sen sanon, että Banhamin siirto Jokereihin oli kärpäsen paska sen katkeruuden rinnalla, jota koen jos Caloun lähtee Bluesista Hifkiin. Toivotaan nyt kuitenkin, että huhut eivät ota toteutuakseen, ja Caloun ainakin ihastuttaisi ensi kaudellakin nimenomaan espoolaisia, Blues-paidassa.

bambamcam
12.03.2003, 14:53
Viestin lähetti freelancer
Jos IFK:n suunnitelmat näistä pelaajahankinnoista onnistuvat edes osin on ensi kaudella odotettavissa huomattavasti parempaa tulosta kuin tällä kaudella.



Hyvät ovat olleet suunnitelmat jo monta vuotta. Toteutuksen jälki on ollutkin sitten jotakin muuta.

tant gredulin
12.03.2003, 15:11
Viestin lähetti Apassi
Teoriassa siis aivan mahdollista, mutta vaikea silti kovia kokeneena IFK:n kannattajana uskoa. Olisi siinä ainakin muut liigaseurat ihmeissään.

Ahh, me vähäuskoiset. Helpompi on kamelin tulla neulansilmän läpi ja sillai. Me emme vain ole tottuneet tällaiseen. Mitä jos yritettäis totutella?

L.I.N.K.K.U.
12.03.2003, 15:50
Caloun on aina tervetullut takaisin, myös Hexille löydetään varmasti oma tontti organisaatiosta ja tietysti Ara voisi olla toimiva valinta penkin taakse. Mutta Peltonen on tuskin enää tervetullut takaisin, kerran petturi aina petturi, annetaan Pellen pysyä vaan Ilmalassa Hjalliksen hoivissa.

Vaikkakin Peltonen olisi varmasti pelillisesti vahvistus, mutta henkilökohatisesti en halua nähdä kyseistä kaveria enää ikinä peto-paita päällä.

Mielummin näen ensi kaudella, kun Jore kelaa Pellen yli keskialueella....

#76
12.03.2003, 15:54
Hexi olisi kova sana! Ara on sikäli kysenalainen, että aloitusviesti kertoo miten Ara on pelaajien suosiossa, mutta jutut aiemmin kertovat miten esim. NHL-pelaajamme pitävät miestä pellenä. Ehkä kukaan ei ole profeetta omalla maallaan tai silleen.

Caloun-Peltonen olisi myös tajutoman kova sana ja Jere pakistoon, niin voitaisiin melkein jättää loput vahvitukset palkkaamatta. Siinä olisi johtajia nuorille pelaajille. Hyökkäyksessä JC-Ville johtaisi orkesteria ja alakerta olisi Jeren ja Söden valtakuntaa. Viimeisenä lukkona Dave. Näitä höystettäisiin nuorilla ja A:sta nostetuilla uusilla nimillä. Zeta tai Kantor jäisi ja ehkä Kultanen remmiin, niin olisi 3-4 kunnon pakkia ja nuoria siihen tueksi.

lintu
12.03.2003, 16:24
Tämähän olisi "aevan mahatavaa", niinkuin Pertti Salovaara toteaisi.

Jep, kyseenalaisílta kuitenkin huhut kuullostavat... Ei voi käydä tämmöinen mäihä (huom! ei munck)!

Eli tämmöisitä olisi luvassa:

Pentti -> Hexi
Alpo -> Ara
Salminen -> Caloun
Hirs... -> Peltonen


??????????

Miettipääkäs vähän! Tottakai nämä voivat olla totta, mutta en halua haaveilla likaa sillä ensi kauden vahvistukset ovat kuitenkin:

Tatu Kattelus, Jeff Scissons, Andrej Podkonicky, Sandy Moger y.m.

Isaksson
12.03.2003, 16:47
Vaikka ketjun avausviestissä onkin paljon perää niin hieman jäitä hattuun. Z, Caloun, Ville, Jere, Stathos, Kultanen, T.Ruutu, Aravirta, Santala jne. Tuo rosteri ei irtoa alle 3 miljoonan euron, joten ehkä nyt lennetään hieman liian korkealla.

JHag
12.03.2003, 17:01
Viestin lähetti Isaksson
Vaikka ketjun avausviestissä onkin paljon perää niin hieman jäitä hattuun. Z, Caloun, Ville, Jere, Stathos, Kultanen, T.Ruutu, Aravirta, Santala jne. Tuo rosteri ei irtoa alle 3 miljoonan euron, joten ehkä nyt lennetään hieman liian korkealla.

Juuri näin.

Mutta kyllä tässä nyt jo uskaltaa melkein jo tuulettaa Aran & Hexin takia, mutta ei se käsittääkseni automaattisesti merkitse Matikaisen lähtöä.

Villen asiassa on kahta yhtä varmaa tietoa; sopimus on jo tehty HIFKiin ja sopimus on jo tehty Ruotsiin. Yhdestä asiasta ollaan yhtä mieltä; Jokereissa Ville ei jatka. Funtsikaa Villen kannalta - kumpi on enemmän oman näköinen äijä, Jortikka vai Ara?

Calounista en ole kuullut mitään HIFKiin liittyvää, muista nimistä kylläkin, Santala mukaanlukien.

Jäitä hattuun vielä.

lintu
12.03.2003, 22:07
Mielestäni (Rebelin mielestä =) ), paras ratkaisu olisi seuraavanlainen:

Pena jatkaa hommia kirstunvartijana.
Hexi UTJ:ksi sekä joukkueenjohtajaksi.
Ara päävalmentajaksi.
Sakke pelkäksi mv-valmentajaksi.

Taskinen
13.03.2003, 05:12
Viestin lähetti lintu
Mielestäni (Rebelin mielestä =) ), paras ratkaisu olisi seuraavanlainen:

Pena jatkaa hommia kirstunvartijana.
Hexi UTJ:ksi sekä joukkueenjohtajaksi.
Ara päävalmentajaksi.
Sakke pelkäksi mv-valmentajaksi.


joo-o, kuulostaa ihan fiksulta vaihtoehdolta.
urheilutoimenjohtaja pitää olla! pena osaa hankkia hilloa millä kyseinen UTJ voi ostaa pelaajia...


niin ja Santalasta, en todellakaan usko että tulee koskaan pelaamaan IFK:ssa. kaverilla valitettavasti sykkii vielä narriveri, on pelannut suurimman osan elämästään suippoleuoissa....
vaikka siellä ei saanutkaan kunnon mahdollisuutta "hjöördiksen pojat" projektin aikana...
olisi kyllä ehdottomasti tervetullut.

Bacardi
13.03.2003, 10:01
Hyvin sanottu, Isaksson..asiahan on niin, että "omia poikia" on tulossa takaisin ja osa on jo solmittukin. Mutta nuo kaikki mainitut herrat eivät varmaankaan tule HIFK:hon. Matikainen on neuvotellut monen kanssa, ja ainakin Tommi Santala on suuren kiinnostuksen kohteena..eikä lainkaan mahdoton!

"Vaikka ketjun avausviestissä onkin paljon perää niin hieman jäitä hattuun. Z, Caloun, Ville, Jere, Stathos, Kultanen, T.Ruutu, Aravirta, Santala jne. Tuo rosteri ei irtoa alle 3 miljoonan euron, joten ehkä nyt lennetään hieman liian korkealla."

Totta, Isaksson.

ps. Riihirannan voimme SATAPROSENTTISESTI unohtaa,PISTE!

heinähattu
13.03.2003, 11:54
Viestin lähetti freelancer
Kaverukset kuulemma ovat sopineet pelaavansa samassa joukkueessa ensi kaudella.

Just joo, tuossa kohtaa taisit jo innostua vähän liikaa..?

Muuten ihan kiva kirjoitus, niitä on vaan ollut viime vuosina aika paljon, joista noin 0.1% on sitten pitänyt paikkansa.

Eikö tuo kaappijokeri (joka siis tuli kaapista parisen vuotta sitten) voisi vaikka jäädä sinne jokereihin tai mennä vaikka ruotsiin tai tehdä jotain mutta ei tulla HIFKiin? Ihan vaan tämmöinen kaino pyyntö.

L.I.N.K.K.U.
13.03.2003, 12:04
Vetääkö jengi tosissaan noin läpät silmillä täälä !! Ja kyllä tuntuu pojilla olevan lyhyt muisti. Jos Pelleä ei kiinnostanut tulla kerran takas niin ei ole ansainnut toista mahdollisuutta.

Eikö kukaan muista millanen haloo tääläkin nousi, kun Pellen sopimus narreihin julkaistiin ja nyt jengi on ottamassa avosylin kaveria takaisin...ei prkl jätkät !!!

Mielestäni ei sovi HIFK:n tapaiselle organisaatiolle juosta yhden Juudaksen perässä. Eikös se ollut niin, että brandissä pelaa ne jotka haluaa, täällä ei pidetä ketään väkisin, eikä varsinkaan hankita takaisin kerran jo kieltäytyneitä...

Kerran HIFK aina HIFK, eikä mitään kerran HIFK sitten Narri ja sitten taas HIFK. Vähän nyt selkärankaa ja lojaalisuutta tähän hommaan mukaan...

TheAnimal
13.03.2003, 12:22
Aika utopistisilla nimillä tässä ketjussa on bekuleerattu. Jos nyt vähänkään päättelee edes omassa aivolohkossaan, niin pystyy asettamaan oikealle tolalle huhut Jaanoista ja muista kiukuttelevista primadonnista. Helvettikin jäätyy ennemmin ennen kuin Jaanan käsilaukku löytyy nykyisen IFK:n pukukopista ja hyvä niin.

Kaikki edellä mainitut nimet eivät toki ole utopistisia, mutta joukossa on kyllä sellaisia nimiä joiden totuusarvo ei ole tältä planeetalta.

Lalli68
13.03.2003, 12:32
Viestin lähetti L.I.N.K.K.U.
Vetääkö jengi tosissaan noin läpät silmillä täälä !! Ja kyllä tuntuu pojilla olevan lyhyt muisti. Jos Pelleä ei kiinnostanut tulla kerran takas niin ei ole ansainnut toista mahdollisuutta.


Tietämättä mitään taustoista ja sopimuskuvioista jne., olen kuitenkin vedättänyt itselleni seuraavanlaisen johtopäätöksen Penan julkisuuskuvan jne. mytövaikutuksella:

hieman karrikoiden ja kärjistäen

1) Villeä kiinnostaa kotiinpaluu ja luonnollisesti paluu kasvattajaseuraansa
2) Ville Peltonen ja HIFK neuvotteluyhteydessä
3) HIFK tekee tarjouksen
4) Tarjous on hyvin, hyvin alakanttiin Villen mielestä. Mutta brändiin on imua ja Pena haluaa näyttää olevansa "kova neuvottelija".
5) Hjalliskin tekee tarjouksen Villelle. Hjalliksen tarjous on xx % kovempi kuin Penan, missä xx on iso positiivinen kokonaisluku.
6) Ville (tai agentti) ehdottaa Penalle että suksi suolle tarjoukses kanssa.
7) Pena ylimielisnarisevalla äänellään ilmoittaa ettei Ville saa tällaisia HIFKin tarjoamia etuja mistään
8) Villeä vituttaa kun häneen, ammattimieheen, kassamagneettiin, pelimieheen, suhtaudutaan näin itsestäänselvänä HIFKin suunnalta
9) Ville saa kuin saakin huomattavasti paremmat edut, ja ottaakin ne. Hjallikselta.
10) Ville viestittää Penalle (tai Frankille): Teitin tarjous oli lähinnä loukkaus, ja mä tienaan tässä eläkerahojani, joten ottakaa sit joku muu jollei meikäläinen kelpaa.
11) HIFK ottaa jonkun muun, Aigarssin.

Ammattimiehillä on yleensä ammattiylpeytensä, ja sitä ei sovi turhaan loukata.

Historia on voinut edetä ihan toisellakin tapaa kuin ylläoleva esimerkkini, mutta jotenkin pidän todennäköisempänä että Ville sössittiin narreihin kuin että hän "valitsi" pellet. Näin muodoin annan Villelle omalta osaltani vastuuvapauden. Tervetuloa takaisin, jos on tullakseen.

McJugi
13.03.2003, 12:53
Viestin lähetti L.I.N.K.K.U.

Eikö kukaan muista millanen haloo tääläkin nousi, kun Pellen sopimus narreihin julkaistiin ja nyt jengi on ottamassa avosylin kaveria takaisin...ei prkl jätkät !!!

Joo täähän on aivan naurettavaa. Kaveri teki niin halveksittavan tempun meille, et takas ei oo asiaa. Jos takasin tulee, niin saa kanssa hyvittää aika rajusti. Mestaruus olis ihan kiva tai maali per peli. Jos ei esitä mitään tällästä, niin haistatan kakat koko jätkälle. Kerran takinkääntäjä, aina takinkääntäjä.

Nuorempi Nelson
13.03.2003, 12:56
En tietenkään väitä että kaikki edellämainitut nimet pitävät paikkansa, mutta en kyllä olisi ollenkaan yllättynyt jos Penan lanseeraama "kurjuuden maksimointi projekti" ajaisi lopullisesti karille tänä keväänä (lue: pentti saa monoa).

Siksi Animal, en olisi ollenkaan niin varma että esim. "Jaana" on lopullisesti historiaa.

Jos viittaat Peltoseen puhuessasi "kiukuttelevista primadonnista" niin se kertoo vain ja ainoastaan IFK:n johdon täydellisestä ammattitaidottomuudesta. Ville Peltonen pelaisi IFK:ssa jos meillä olisi johto joka osaisi asiansa. On aivan turha edes yrittää väittää että Pena teki oikean ratkaisun päästäessään Peltosen Jokereihin. Peltonen on oikeasti "syytön" tähän valitsevaan tilanteseen.

Kirjoituksissasi toistuu aina sama teema, puolustelet Matikaisen mielipuolisia ratkaisuja.

Seuraava väite jonka esitän on kieltämättä aika raju, mutta väitän että Mika Saukkonen olisi pystynyt kasaamaan saman tasoiset joukkueet kuin Pentti on rakentanut.

Olen täysin kyllästynyt Matikaiseen ja jokaisen työpäivän aloitan avaamalla jatkoajan, samalla rukoilen ihmettä...

Isaksson
13.03.2003, 13:06
Eiköhän sovita, että Ville ei pettänyt ketään, teki ainoastaan sen, minkä huippupelaajan pitikin. Ei suostunut pelaamaan rivimiehen palkalla.
Nyt on tilanne erilainen, enää ei tarjota rivimiehen korvauksia, vaan sellaisia kuin kuuluukin, joten annetaan Villen tulla. Jos jonkun pitäisi pyytää anteeksi niin Matikaisen, ei Villen.

Joten tervetuloa vaan, jos on tullakseen.

Metukka
13.03.2003, 13:20
Viestin lähetti TheAnimal
Helvettikin jäätyy ennemmin ennen kuin Jaanan käsilaukku löytyy nykyisen IFK:n pukukopista ja hyvä niin.



Ei tartte helvetin jäätyä. Riittää kun ylimielinen viiksekäs neuvottelijamme palaa takaisin Pielisenjoen rannalle faxi kainalossaan jäädytettyään sitä ennen HIFK:n urheilullisen menestyksen.

TheAnimal
13.03.2003, 13:54
Viestin lähetti Nuorempi Nelson
En tietenkään väitä että kaikki edellämainitut nimet pitävät paikkansa, mutta en kyllä olisi ollenkaan yllättynyt jos Penan lanseeraama "kurjuuden maksimointi projekti" ajaisi lopullisesti karille tänä keväänä (lue: pentti saa monoa).

Mielenkiintoista miten tämä kurjuuden maksimointi kuitenkin johti pahasti siipirikkoisenakin siihen, että HIFK pelaa pudotuspeleissä ja "varma tuleva mestari" oli ensimmäisessä ottelussa pahasti alakynnessä, vaikka loistavasti pelanneen veskarinsa avustuksella niukasti voittikin.

Mitä monon saamiseen tulee, niin se juna meni Matikaisen osalta lopullisesti ohi viime sunnuntaina.

Siksi Animal, en olisi ollenkaan niin varma että esim. "Jaana" on lopullisesti historiaa.

Riippuu siitä mitä tarkoitetaan lopullisella. "Miehen" itsensä mukaan hän haluaa jatkaa uraansa vielä kymmenen vuotta, joten on täysin mahdotonta lähteä arvuuttelemaan esimerkiksi viiden vuoden päähän.

Nykypäättäjien ja -joukkueen aikana Caloun ei tule enää kiukuttelemaan. Eikä tule, vaikka Matikaista ei toimitusjohtajana olisikaan.

Valistunut arvaus on, että Caloun ei ylipäätään pelaa ensi kaudella Suomessa.

Jos viittaat Peltoseen puhuessasi "kiukuttelevista primadonnista" niin se kertoo vain ja ainoastaan IFK:n johdon täydellisestä ammattitaidottomuudesta.

Et löydä yhtään ainutta viestiä minulta missä olisin millään tavoin kritisoinut Ville Peltosta. Arvostan erittäin paljon häntä niin pelaajana kuin myös ihmisenä ja Ville on nimenomaan liideri/joukkuepelaaja, jolle joukkueen menestys ajaa oman menestyksen edelle. Villessä on taitokiekkoilijana juuri sellaisia ominaisuuksia joita itse arvostan.

On aivan turha edes yrittää väittää että Pena teki oikean ratkaisun päästäessään Peltosen Jokereihin. Peltonen on oikeasti "syytön" tähän valitsevaan tilanteseen.

Ulkopuolisten on naurettava hakea asiaan syyllisiä ja syyttömiä. HIFK teki Peltoselle hyvän sopimustarjouksen, mutta se ei sillä kerralla riittänyt. Kuten ei riittänyt HIFK:n mestaruuskaudellakaan, jolloin Peltonen pelasi IFK:n sijasta Frölundassa. Jokaisen pelaajan kohdalla tulee raja vastaan milloin kipukynnys ylittyy. Ihan sama lukeeko pelaajan selässä Peltonen, Tikkanen tai Zidlicky. Ja silloin kun kipukynnys ylittyy, niin on pakko nostaa kädet pystyyn ja toivottaa pelaajalle hyvää jatkoa siellä mistä pelaaja sai paremman sopimuksen. Kaikkia haluttuja pelaajia ei saada koskaan, joten siitä on ihan turha kenenkään katkeroitua. Uutta matoa koukkuun vaan.

Karalahden kaltaiset viimeiset mohikaanit ovat nykypäivän ammattilaiskiekossa auttamattomasti katoava luonnonvara.

Seuraava väite jonka esitän on kieltämättä aika raju, mutta väitän että Mika Saukkonen olisi pystynyt kasaamaan saman tasoiset joukkueet kuin Pentti on rakentanut.

Jokainen voi tietysti sen jälkeen arvioida, että kertooko väitteesi enemmän Matikaisesta vai sinun kyvystäsi arvioida Matikaisen tietotaitoa.

Cobol
13.03.2003, 14:04
Viestin lähetti TheAnimal
HIFK teki Peltoselle hyvän sopimustarjouksen, mutta se ei sillä kerralla riittänyt.

Todellisuudessa HIFK mokasi Peltosen toistaiseksi viimeisen kerran viime keväänä. Animalinkin tunnustamat Frölunda ja Jokerit I saivat siis seuraukseen vielä Jokerit II. Yhteensä III eli keppanan verran on Matikainen tämän asian jo kolmella yrittämällä mokinut -;)

Jokereiden onneksi, sillä tämän seurauksena Jokerit sai pitää kapteeninsa ja erinomaisen pelaajan, Ville Peltosen myös tällä kaudella.

coolman
13.03.2003, 14:06
Jaanan paluulle ehdoton ei!!!
Mutta Villen ottaisin kyl takaisin. Ja te jotka olette "lynkkaamassa" Ville-Juudasta, kai te haluatte sitten eroon Tuomo Ruudustakin samoin syin ?????
Eikös sitä penaa vois kenkästä pihalle, kun se ei oo oma poika???
Joohan....!!!

TheAnimal
13.03.2003, 14:22
Viestin lähetti cobol
Animalinkin tunnustamat Frölunda ja Jokerit I saivat siis seuraukseen vielä Jokerit II. Yhteensä III eli keppanan verran on Matikainen tämän asian jo kolmella yrittämällä mokinut -;)

Aika mielenkiintoista, jos sinulla on sellainen käsitys, että Matikainen on ollut Peltosen Frölunda-sopimuksen aikaan HIFK:ssa neuvottelemassa pelaajasopimuksista.

Enkä ihan lähde siitä, että jos pelaajaneuvottelut eivät johda sopimukseen, niin lopputulos on moka. Joka ainoa seura käy useiden pelaajien kanssa eriasteisia neuvotteluita/tunnusteluita ja vain osa niistä johtaa lopulta sopimukseen.

Isaksson
13.03.2003, 14:25
Viestin lähetti Nuorempi Nelson
En tietenkään väitä että kaikki edellämainitut nimet pitävät paikkansa, mutta en kyllä olisi ollenkaan yllättynyt jos Penan lanseeraama "kurjuuden maksimointi projekti" ajaisi lopullisesti karille tänä keväänä (lue: pentti saa monoa).

Oletetaan, että "kurjuuden maksimointi" nyt päättyisi ja joukkueeseen hankittaisiin Ville, Caloun, Santala, Aravirta, Karalahti, Kultanen ja pidettäisiin Marek, Tuomo ja Pärssinen. Lisäksi tietysti Stathos, Söde jne.

Riippumatta siitä, saisiko Matikainen monoa vai ei niin ketä olisi Nuorempi Nelson kiittäminen tuosta rosterista ja niistä rahoista, joilla tuo joukko kustannettaisiin? Tai ylipäänsä siitä, että tuollaisia nimiä tuossa määrin ylipäänsä täällä pyöritellään. Sillä ihan perää vaillahan nämä nimet eivät ole.

coolman
13.03.2003, 15:16
Viestin lähetti Isaksson
Oletetaan, että "kurjuuden maksimointi" nyt päättyisi ja joukkueeseen hankittaisiin Ville, Caloun, Santala, Aravirta, Karalahti, Kultanen ja pidettäisiin Marek, Tuomo ja Pärssinen. Lisäksi tietysti Stathos, Söde jne.

Riippumatta siitä, saisiko Matikainen monoa vai ei niin ketä olisi Nuorempi Nelson kiittäminen tuosta rosterista ja niistä rahoista, joilla tuo joukko kustannettaisiin? Tai ylipäänsä siitä, että tuollaisia nimiä tuossa määrin ylipäänsä täällä pyöritellään. Sillä ihan perää vaillahan nämä nimet eivät ole.
Vaikka en ole amiraali Nelson enkä edes kapteeni niin ihmettelen yllä kirjoitettua:
a. noi nimet pyörii kaikkien seurojen rosteri-suunnittelussa, että ketäs siitä pitäis kiittää???
b. ei oo sellaisia rahoja koko Suomessa et pystyis hommaa noi kaikki, ainoa joka pystyis on ManU ja sekin "harrastaa" fudista briteissä.....
c. toivotaan et edes yks huippu pelaaja tulis ja sekin tulee rahan takia ei penan eli tarjoo sitä sopimusta kuka vaan se tulee jos rahhoo irtoo tarpeeksi

Metukka
13.03.2003, 15:17
Viestin lähetti Isaksson

Riippumatta siitä, saisiko Matikainen monoa vai ei niin ketä olisi Nuorempi Nelson kiittäminen tuosta rosterista ja niistä rahoista, joilla tuo joukko kustannettaisiin?

Vaikka en Nuorempi Nelson olekaan, niin eikös vastaus ole ne uskolliset maksavat katsojat ja sponsorit jotka aiemmista petetyistä lupauksista huolimatta ovat uskoneet HIFK:n siitäkin huolimatta, että peli on ollut niin tasollisesti kuin tuloksellisestikin surkeaa parin viime kauden ajan etenkin rosterin hintaan nähden.

Isaksson
13.03.2003, 15:24
Viestin lähetti coolman
:
a. noi nimet pyörii kaikkien seurojen rosteri-suunnittelussa, että ketäs siitä pitäis kiittää???
b. ei oo sellaisia rahoja koko Suomessa et pystyis hommaa noi kaikki, ainoa joka pystyis on ManU ja sekin "harrastaa" fudista briteissä.....
c. toivotaan et edes yks huippu pelaaja tulis ja sekin tulee rahan takia ei penan eli tarjoo sitä sopimusta kuka vaan se tulee jos rahhoo irtoo tarpeeksi

Saahan niitä pyöritellä kuka haluaa, mutta veikkaan, että noista nimistä Stathosin ja Söden lisäksi IFK:n palkkalistoilla on ensi kaudella 5-6 nimeä.

dana77
13.03.2003, 16:06
Jos tälläinen roosteri toteutuu edes osittain niin minä juon sen kunniaksi paljon viinaa.

Minun on tunnustettava, että vaikka T.Ruudun, V. Peltosen ja pienemmässä mittakaavassa Calounin lähdöt HIFK:sta naapureihin tuntuivat niin hemmetin pahalta ja epäoikeudenmukaisilta, niin sen verran minun on pakko nöytyä ja tunnustettava, että nyky-jääkiekko on businesta, josta tietty romanttisuus on unohdettava. Jos olen joskus ääneen sanonut tai kirjoittanut, etten kavereita HIFK:n huolisi, niin olen valmis myöntämään että olen muuttanut mieleni. Tervetuloa kotiin!

tant gredulin
13.03.2003, 16:09
Viestin lähetti Bacardi
ps. Riihirannan voimme SATAPROSENTTISESTI unohtaa,PISTE!

Tämä osio jäi askarruttamaan. Minä en kykene Heikkiä unohtamaan, paitakin hilattu silviisii että näkyy aina kun hallilla käyn. Vaikea uskoa että kilpailijankaan koukkuihin jäisi, joten mikä on tämän PAINAVAN kommentin tausta?

Senior
13.03.2003, 16:16
Viestin lähetti tant gredulin
Vaikea uskoa että kilpailijankaan koukkuihin jäisi, joten mikä on tämän PAINAVAN kommentin tausta?

On päivänselvää, että Hexiä ifkimäsempää kaveria saa hakea. Taustalla taitavat vaan olla vanhat kaunat hallitukseen päin. Uskoakseni elämää pienempiä asioita, wanhoja jopa, mutta ihminen on inhimillinen ja joskus huonosti unohtava. Hexi IFKssa kävisi mulle kyllä ns heittämällä. Stadinkundi, jossa on särmää, kokemusta, sidosryhmäosaamista ja uskottavuutta kiekkomiehenä.

Nuorempi Nelson
13.03.2003, 16:36
Mielenkiintoista miten tämä kurjuuden maksimointi kuitenkin johti pahasti siipirikkoisenakin siihen, että HIFK pelaa pudotuspeleissä ja "varma tuleva mestari" oli ensimmäisessä ottelussa pahasti alakynnessä, vaikka loistavasti pelanneen veskarinsa avustuksella niukasti voittikin.


IFK:n esiintyminen pudotuspeleissä EI ole mikään menestyksen mittari. IFK hävisi eilen Jokereille, piste. (maalivahti on osa joukkuetta, joukkue häviää, joukkue voittaa.

Et löydä yhtään ainutta viestiä minulta missä olisin millään tavoin kritisoinut Ville Peltosta. .

Asia selvä.

Ulkopuolisten on naurettava hakea asiaan syyllisiä ja syyttömiä. HIFK teki Peltoselle hyvän sopimustarjouksen, mutta se ei sillä kerralla riittänyt.

Ei riittänyt ei, tänään voidaan sanoa että Matikainen teki virhearvioinnin. Ei Peltonen ole tässä yhtälössä mikään itseisarvo, totuus kuitenkin on että IFK menetti Calounin, Bednarin, ja Peltosen yhden kesän aikana. Tilalle kaavailtu Kotalik(?) ei tullut ja jouduttiin tyytymään keskinkertaisiin pelaajiin.

Sanokaa mitä sanotte, mutta minusta kyseessä oli Matikaisen suuri virhearviointi.

(Joka toistui taas Simicekin kanssa ja Junkan ja jne.)

Riippumatta siitä, saisiko Matikainen monoa vai ei niin ketä olisi Nuorempi Nelson kiittäminen tuosta rosterista ja niistä rahoista, joilla tuo joukko kustannettaisiin? Tai ylipäänsä siitä, että tuollaisia nimiä tuossa määrin ylipäänsä täällä pyöritellään. Sillä ihan perää vaillahan nämä nimet eivät ole

Minussa on miestä myöntämään virheeni, jos Matikainen kokoaa joukkueen joka voittaa mestaruuden ensi vuonna, myönnän olleeni väärässä.

Ikävä kyllä minulta on mennyt usko.

JHag
13.03.2003, 16:39
Animal on pirun ovela taktikko tai sitten tilanteet ovat nopeita kuin teinirakastaja rippileirillä, mutta hyvin / erittäin / varsin luotettava lähellä Grania oleva taho, joka HIFKin kiekon perikuvanakin tunnetaan, on tällä hetkellä oman sisäisen vedonlyöntimme seurauksena Anneli Saariston kuvan kanssa vessassa. Syy: #11 on tulossa takaisin!

Korrrostan, että kaveri oli aikoinaan T.Ruudustakin vetoa lyötäessä saman daamin kuvan kanssa toiletin puolella. Ja kaikkihan tietävät, kuinka se episodi päättyi. Mutta vanha kunnon jäitä hattuun on kai edelleenkin kovaa valuuttaa, vai mitä? Kysyy epätietoinen Espoosta.

Ja kyllä minusta Matikainen ansaitsee erittäin ison kiitoksen siitä, että teki taloudellisesti mahdolliseksi edes keskustella omat pojat kotiin -tyyppisistä kavereista ja myös siitä, että kyllä sieltä jumalauta jotain on tulossa! Mikä helvetin syy se on dissata hankinnoista vastaavaa, että hankkii taatusi veretseisauttavia nimiä? Eikö perushifiknegatiiviselle fanille riitä muu, kuin oma uniikki löytö, josta sitten kasvaa Zidlicky? Jos se ei onnistukaan kuukauden sisällä signauksesta, niin sitten itketään, että miksi näitä tuntemattomia Mrazekkeja ja Treillejä raahataan, kun muut haalii Peltosia, Calouneja ja Santaloita...yhyy....?? Real Madridin scouttaaja on muuten ihan paska, kun osti Barcelonasta Figon. Vähän rotia, jooko?

dana77
13.03.2003, 16:51
Viestin lähetti JHag
Korrrostan, että kaveri oli aikoinaan T.Ruudustakin vetoa lyötäessä saman daamin kuvan kanssa toiletin puolella. Ja kaikkihan tietävät, kuinka se episodi päättyi.No ei tiedetä, eli kerro nyt tuliko vai eikö tullut??!! Tiedän että itselläni ainakin olisi vaikeuksia onnistua Saariston kanssa...

Ja minähän en chättäilyitäni anteeksi pyydä!

Kalkun rusakko
13.03.2003, 16:57
Viestin lähetti dana77
No ei tiedetä, eli kerro nyt tuliko vai eikö tullut??!! Tiedän että itselläni ainakin olisi vaikeuksia onnistua Saariston kanssa...


Dana77, tarkoitatko vanhaa mestaruussarjatason koripalloilijaa nimeltä Erkki"sukka"Saaristo, vai puhutko säkin Annelista?

dana77
13.03.2003, 17:00
Luulin tarkoittavani Annelia, mutta tarkemmin ajateltuani lausuntoni olikin ilmeisesti yleispätevä molempien kohdalla. En siis tiennytkään tietäväni niin paljon.

VIHANNESKAAPPI
13.03.2003, 18:06
Hyvin pitkällä samoilla linjoilla veli JHagin kanssa.Tuntuu kovin ihmeelliseltä,jos kyseiset nimet joiden oletetaan tai tiedetään pukeutuvan tonttuväreihin ei olisikaan riittäviä.
Näiden herrojen kimpussa olisi koko eurooppalainen kiekko,jos lojaalisuus ja punainen sydän eivät olisi paikoillaan ja tietysti euro.

Kuten tiedettyä sosialistipojat idässä,sekä euroopan käkikellot tulevat lyömään taalaa pöytään saadakseen rosterit täyteen sopivia pelaajia.Tottakai olen itse ollut kritisoimassa murharyhmän päällikköä viime kausien tekemisistä ja syystä!!
Onnistuessaan ja saadessaan vieläkin mukaansa tempaavan rytmiryhmän omista pojista, tulee suurin osa täällä kirjoittajista unohtamaan kesäistutukset ja näillä mennään projektit.

Kun saadaan jalkeillle aitoa stadilaista hörhöilyä ja säätämistä
on naapurin naperot omien poikiensa kanssa persettä pyyhkivä
hjördistäti!!!!!!!!

L.I.N.K.K.U.
13.03.2003, 18:40
Viestin lähetti Isaksson
Eiköhän sovita, että Ville ei pettänyt ketään, teki ainoastaan sen, minkä huippupelaajan pitikin. Ei suostunut pelaamaan rivimiehen palkalla.
Nyt on tilanne erilainen, enää ei tarjota rivimiehen korvauksia, vaan sellaisia kuin kuuluukin, joten annetaan Villen tulla. Jos jonkun pitäisi pyytää anteeksi niin Matikaisen, ei Villen.

Joten tervetuloa vaan, jos on tullakseen.

Siinä vaiheessa kun joku pystyy todistamaan, että Hillokuningas ei tarjonnut Peltoselle muuta kuin rivimiehen palkkapussia, olen valmis vyöryttämään paskat Penan niskoille.

En yritä suojella Penaa tippaakaan, mielummin näen äijän kengän kuva persuksissa kuin Hifk:n toimistossa etsimässä fakin johdolle pistorasiaa, mutta uskon että Pena kyllä tarjosi Peltoselle ihan kelpo palkkaa, mutta Jallis tarjosi vähän enemmän ja Peltonen näki paljon muitakin hyviä puolia Narreissa ja näin Peltonen menetti punaisen sydämensä, eikä häntä kiinnostanut edes jatkaa neuvotteluita Penan kanssa.

Cobol
13.03.2003, 21:42
Viestin lähetti TheAnimal
Aika mielenkiintoista, jos sinulla on sellainen käsitys, että Matikainen on ollut Peltosen Frölunda-sopimuksen aikaan HIFK:ssa neuvottelemassa pelaajasopimuksista.

Enkä ihan lähde siitä, että jos pelaajaneuvottelut eivät johda sopimukseen, niin lopputulos on moka. Joka ainoa seura käy useiden pelaajien kanssa eriasteisia neuvotteluita/tunnusteluita ja vain osa niistä johtaa lopulta sopimukseen.

Olet oikeassa Matikaisen suhteen, jolla ei ollut mitään tekemistä Peltosen Frölundan aikaan HIFK:n kanssa. Ja olet myös oikeassa siinä, että jonkun pelaajan siirtyminen tai siirtymättömyys johonkin seuraan ei ole automaattisesti neuvottelijan tai neuvottelijoiden vika.

Q
13.03.2003, 21:57
Olen samoilla linjoilla Cobolin kanssa, mitä tulee Peltoseen. Peltosen tilanne tiedetään parhaiten siellä, missä Peltonen pelaa.

Puheet Kultasen ja Janinan paluusta ovat täysin epärealistisia.

Valmennuspuolella vastuunkantajia Apen poistumisen jälkeen haetaan sieltä, missä on pelaajataustaa ja kokemusta HIFK:n valmennuksesta.

Karalahden paluu on jo selvä ja myös Jeren entinen pelikaveri on tulossa puolustukseen. Vihdoinkin ulkomaalaiskiintöön saadaan pelaaja tsekkikiintiön ulkopuolelta.

Isaksson
13.03.2003, 22:05
Viestin lähetti L.I.N.K.K.U.
mutta uskon että Pena kyllä tarjosi Peltoselle ihan kelpo palkkaa, mutta Jallis tarjosi vähän enemmän ja Peltonen näki paljon muitakin hyviä puolia Narreissa ja näin Peltonen menetti punaisen sydämensä, eikä häntä kiinnostanut edes jatkaa neuvotteluita Penan kanssa.

Ville Peltonen taisi neuvotella kärsivällisesti IFK:n kanssa noin neljä kuukautta, ennenkuin kyllästyi ja meni sinne, mistä sai sellaisen korvauksen, minkä ansaitsi.

fiftyeight
13.03.2003, 22:15
Mielestäni Moderaattorien olis pitänyt jo heti kättelyssä pistää tämä ketju häkkiin. Nimim. freelancer on näköjään pelkästään kerännyt eri ketjuista fanien toivomuksia yhteen ja tehnyt niistä muka jonkun ihmeellisen "ison yhteenvedon". Fuck you.

Toki on ymmärrettävää, että odotukset ovat isoja, mutta eiköhän tätäkin juttua olla käsitelty huomattavasti analyyttisemmin muualla. Turha paskan jauhantaa.

Ihan totta.

Svante
13.03.2003, 22:18
Viestin lähetti JHag
Syy: #11 on tulossa takaisin!



Yes!! Pena saa kenkää siis. :-)

JHag
13.03.2003, 22:33
Viestin lähetti Isaksson
Ville Peltonen taisi neuvotella kärsivällisesti IFK:n kanssa noin neljä kuukautta, ennenkuin kyllästyi ja meni sinne, mistä sai sellaisen korvauksen, minkä ansaitsi.

Näin minäkin olen ymmärtänyt. Ja ihan rahatkin mainiten; HIFKin tarjous luokkaa 700.000 FIM. Mutta yksi asia puhuu Matikaisen puolestakin; hänellä, niinkuin ei kellään Suomessa, voinut olla silloin (kevät -01) käsitystä siitä, millaiseen kuntoon Ville vielä vertyy. Muistan, että Villen mennessä Jokereihin HIFKin keskuudessa (minä mukaanlukien) mumistiin vuoden -95 reliikistä. Ei näistä koskaan tiedä. Esimerkki päinvastaisesta löytyy Espoosta; Myllys ei ole koko aikana ollut suuren palkkansa arvoinen MUTTA en tietenkään sulje pois mahdollisuutta, että hän näissä pleijareissa makselee jo jotain takaisin Bluesille. Itse asiassa toivon sitä. Joten jos Villelle olisi tarjottu suoraan huippuliksaa ja hän olisi vaikkapa loukkaantumisen muodossa flopannut, olisi itku ollut karmiva. Mutta Jokereille onnittelut siitäkin huolimatta - riskinotto kannatti. Iso liksa on AINA riski.

58: freelancerin jutut eivät kaikki ole hatusta revittyjä, ei ollenkaan. Ara, Hexi, Jere, Kultanen, Peltonen, Santala, Caloun, Bednar. Kaikki nämä nimet ovat neuvottelutasolla realismia ja pomminvarmasti, joku / jotkut näistä osuvat. Osa nimistä on luonnollisesti ihan fyrkankin puolesta toisensa poissulkevia. En millään jaksa uskoa Jampan ja Villen toteutuessa enää Jardaan tai Santalaan, enkä Jeren ja Jarskin toteutuessa -heh- Heleniukseen (kokeilin vain lukevatko jokerifanitkin tätä) tai Bumeen. Mielestäni HIFK on kerrankin kalastamassa kunnon vesillä, mistä kiitokset, ja hyvää kalaonnea.

Kurpitsapäällikkö
13.03.2003, 23:18
Arasta sen verran, että vaikka näytöt on kiistattomat, ja vaikka hän on hyvä valmentaja (aivan niin kuin Ape), onko hän sitten HIFK:n tyylinen valmentaja?

Mielenkiintoisia juttuja...
Sen verran paska ihminen olen, että Peltoselle näyttäisin kyllä ovea...

Q
13.03.2003, 23:37
Viestin lähetti JHag
58: freelancerin jutut eivät kaikki ole hatusta revittyjä, ei ollenkaan. Ara, Hexi, Jere, Kultanen, Peltonen, Santala, Caloun, Bednar.

Näistä realistisia Hexi ja Jere. Ara on käynyt toimistolla aivan toisissa asioissa. Vaikea arvata millä.

Pärde
13.03.2003, 23:45
Viestin lähetti Q
Ara on käynyt toimistolla aivan toisissa asioissa. Vaikea arvata millä.

Ei ehkä niinkään vaikeaa. Selväähän se on, että jos hätä yllättää niin paha siinä on paikkaa alkaa valita..

peruna
13.03.2003, 23:47
Nyt on taas se aika vuodesta, että huhut liikkuu ja niitä on paljon. JHag heitti tossa ehkä helpottavimman huhun pitkään aikaan. #11 tulossa takaisin. Tervetuloa vaan minun puolesta tuo meidän tehomies ja upea pelaaja. Olen aina pitänyt hänestä.
Jotenkas eikö voitaisi kaikki yhdessä ottaa Eric Murano avosylin vastaan tuo valoakin nopeampi numero yksitoista?

Tätä ketjua menee kyllä yöunet niin innoissaan tästä saa olla, vaikka tämä on sitä fantasialätkää.

Juhaht
13.03.2003, 23:57
Viestin lähetti peruna
JHag heitti tossa ehkä helpottavimman huhun pitkään aikaan. #11 tulossa takaisin.

Noinkohan on tulossa...?

Simon
14.03.2003, 00:05
Juhaht: Siinäpä kerrakseen sitä kuuluisaa viiltävää analyysiä, kärkevä kommenttisi ei varmaankaan jättänyt ketään kylmäksi.

On tän ketjun jutut tosiaan semmosta fantasiahokia parhaimmillaan/pahimmillaan, että oksat pois. Kaverit heittelee puolihuolimattomasti ilmaan semmosia nimiä, että kun kuvitteleekin näkevänsä heitä IFK-paidassa ens kaudella, joutuu vaihtamaan kalsarit pariinkin otteeseen. Ja vaimo eiku ihmettelemään, notta mistäs moinen kalsonkipyykki on peräisin, eikä millään ota uskoakseen, että lueskelin netissä vaan jääkiekkoaiheisia juttuja.

Toivotaan, että Pentti sössii lopulta koko homman, IFK:ssa ei nähdä staroja ja meikäpoika voi jälleen käyttää samoja kalsareita ne normaalit pari päivää.

Rebel
14.03.2003, 00:23
Viestin lähetti lintu
Mielestäni (Rebelin mielestä =) ), paras ratkaisu olisi seuraavanlainen:

Pena jatkaa hommia kirstunvartijana.
Hexi UTJ:ksi sekä joukkueenjohtajaksi.
Ara päävalmentajaksi.
Sakke pelkäksi mv-valmentajaksi.

Ai tässä pistetään sanoja minun suuhuni. ;) Noh, noinhan mä sen suunnittelin oluen ääressä.

Caloun. Tervetuloa. Ville...taidan istua penkilläni, jos tulee. Ei saa minun aplodejani. Sinänsähän nämä tarinat ovat vielä urheilulehden asteella, mutta ainahan sitä voi toivoa.

Juhaht
14.03.2003, 00:28
Viestin lähetti Simon
Juhaht: Siinäpä kerrakseen sitä kuuluisaa viiltävää analyysiä, kärkevä kommenttisi ei varmaankaan jättänyt ketään kylmäksi.


Nujuu, totta. Ei olisi pitänyt pistää kommenttia ollenkaan, mutta tällä kertaa harkinta petti. Turhapa sitä on enää poistaakaan. Sanotaan nyt, että suuresti ihmettelen, mikäli Jan Caloun ensi kaudella Hifkissä pelaa.

Cobol
14.03.2003, 07:21
Viestin lähetti JHag
58: freelancerin jutut eivät kaikki ole hatusta revittyjä, ei ollenkaan. Ara, Hexi, Jere, Kultanen, Peltonen, Santala, Caloun, Bednar. Kaikki nämä nimet ovat neuvottelutasolla realismia ja pomminvarmasti, joku / jotkut näistä osuvat.

Toki kun kahdeksan nimeä heittää, niin eiköhän niistä nyt yksi osu... Miten muuten sattuikin myös viime kauden playoffien aikaan kuten nytkin: HIFK on hevosmiesten tietotoimiston mukaan kasaamassa Penan johdolla suorastaan vuosikymmenen rosteria. Viime kaudella fanien huomio piti saada pois kauden surkeasta urheilullisesta tuloksesta.

Jos tänään tulee kisuluolassa tappio ja voitot ovat 2-0 Jokereille, saatte luultavasti jo ennen pelaajien pukukoppiin siirtymistä lukea Jatkoajasta Penan uusimmista neuvottelusta erilaisten supernimien kanssa.

Tällä hetkellä ei ole edes se selvää, kuka valmentaa HIFK:ta kaudella 2003-2004. Apella on edelleen sopimus ja mitä asiasta kuulin eilen, hänellä on myös suunnitelmia sen pitämiseen. Se siitä kaudesta sitten.

mixu
14.03.2003, 07:54
Mitäs se Cobol nyt joka ketjussa käy niin kuumana?
Tämähän nyt on vaan tälläistä huhuilua jossa jokainen koittaa nokittaa toisensa.Narri ketjuissa on aika hiljaista?Järjestä sinne "omat pojat Hämeenlinnaan projekti" ketju niin saatte tekin vähän wlämää.

Carlos
14.03.2003, 08:05
Viestin lähetti mixu
Mitäs se Cobol nyt joka ketjussa käy niin kuumana?


No eikös tuo nyt ole ihan normaalia käytöstä ko. herralta... Kun meillä menee kaikki niin komiasti ja Hilmalassa on kohta jo itku ovella, niin täytyy kai sitä nyt jotenkin pitää narrien kunniaakin täällä yllä... ;-)

Mutta kyllä tosiaan nyt jo useammastakin lähteestä alkaa kuulua kovia huhuja ensi kauden nimistä. Itse uskon silti edelleen että kyseessä on vain tiedustelut/neuvottelut, ja varsinaisiin sopimuksiin saadaan vielä tehdä töitä.

Nimettömään on minultakin mennyt jo maku, mutta on se sen verran hyvä pelaaja, että en pane vastaan jos tulee. Silti "omaksi pojaksi" en kaveria enää laske, isorahaisena palkkasoturina ihan ok. Jos pitää valita, henk. koht. pidän mieluummin Kiben. Ensi kaudella Kibe tekee suunnilleen saman määrän pisteitä kuin Nimetönkin, on samantyylinen pelaaja, ja on jopa IFK-pelaaja. En menetä ensimmäistäkään yö-unta, vaikka Nimetön siis pelaisi Hilmalassa lopun ikäänsä. Toivottavasti pelaa edes joskus ehjän kauden. (hah)

tumba17
14.03.2003, 08:42
Mitenkään provosoimatta, tuo lista jota on heitelty olisi varmaankin kova, mutta jos otetaan Karalahti, Caloun, Peltonen, Kultanen, Stathos, TRuutu ja Pärssinen ja sitten vielä noin 20 muuta pelaajaa ja pari uutta valmentajaa, niin varmuudella on ainakin kallis.

Carloksen kanssa samaa mieltä, suurin osa noista on tunnusteluasteella ja ainakin oma lähteeni, joka on ollut usein oikeassakin, siirtää Villeä Ruotsiin. Sitten voisin tosin lyödä muutaman BEFin/Guldenin, sorry siis Euron, vetoa että Ville kerää ensi vuonnakin enemmän pinnoja kuin Kuhta, tosin sillä edellytyksellä, että pysyy tosiaankin ehjänä.

Aika näyttää, kuka tulee ja kuka ei, mielenkiinnolla odotan varmoja tietoja sekä Jokerien, että HIFKn osalta.

lintu
14.03.2003, 09:13
Lupauduin jo menemään huutamaan "sun faijas häpee sua":ta jos Ville pelaa HIFK:ssa vielä.

Ja hei kundit! Täytyyhän meidän olla tyytyväisiä jos edes pari tämmöisen kovan luokan pelaajia saataisi. Niistä on ollut pula viime kausina.

P.S Ara yllätti taas, maajoukkuerinkiin valittu m.m. Raipe, Kipru ja Rintanen

Shamaani
14.03.2003, 09:27
Viestin lähetti lintu

P.S Ara yllätti taas, maajoukkuerinkiin valittu m.m. Raipe, Kipru ja Rintanen

Niinpä. Ara se jaksaa yllättää. Muistais vaan sen Raipen rollaattorin ottaa mukaan. Ja kiprulle paplarit ja akne-rasvaa.Toisaalta en haluais tollaista miestä HIFKin peräsimeen (anteeksi Hjördismäinen sanonta), mutta toisaalta se olis hyvä, jos meinaan saatais ens kaudeksi kunnon porukka kaikkine spekuloituine pelaajineen kasaan. Eipähän ainakaan viisikot vuosien varrella pahemmin vaihtuis!

JHag
14.03.2003, 09:55
Juu, kummasti kiinnostaa naapureita nimien spekulointi täällä. Kuinkas moni meikäläinen on käynyt heittämässä mielipiteitä Jere Lehtisen Blues-diilistä tai varmasta kevään merkistä eli Sami Heleniuksen paluusta Jokereihin? Itse olen ymmärtänyt, että Hannu "jalat jalat" Jortikan mukaantulo Jokereihin on pikemminkin käynnistänyt muuttoliikkeen poispäin Jokereista kuin Jokereihin päin. Kamoon, Jortikka ja Helenius samassa joukkueessa? Edes Jortikka ja Mikko Ruutu eivät mahdu samaan ryhmään. Mutta meillä olisi yksi lujaa luisteleva pienikokoinen pakki, jonka sopimus loppuu tähän kauteen, eikä jatku. Olisiko siinä Jortsulle seuraava kehitysprojekti, mä kysyn vaan?

Kootaanpa vielä näitä täysin järjettömiä ja kaukaa haettuja nimispekulaatioita:

-Jere - treenaa HIFKin kanssa ja on ilmoittanut moneen kertaan, että joukkue on HIFK. Täytyy olla täyttä huhua.

-Kultanen - jos palaa Suomeen, ykkösvaihtoehto on HIFK. Näin sekä Kultasen agentti, Kultanen itse että HIFK. Ihan fuulaa.

-Ville Peltonen - ainoa varma, mitä hänestä on kuultu, on se että ura Jokereissa ei jatku. Mahtaisiko vanha kotiseura olla kiinnostunut Ruotsin ja NHL:n ohella? Ei varmaan ole mitään tunnusteluja tehty, paskapuhetta.

-Jan Caloun - Blues-lähteet kertovat, että sopimus Bluesissa on tehty vuoteen 2005. Miksi mies neuvottelee silti Sveitsin lisäksi HIFKiin? Joku mättää nyt - ja eihän HIFK voi olla tällaisen miehen perässä, eihän?

Yhteistä näille nimille on se, että ketään ei yhdistetä Jokereihin ja sehän se taitaa olla suurin vitutuksen syy? Eikä tarvitse olla matemaatikko todetakseen, että eiväthän kaikki Santalaa ja Bednaria myöten voi tulla tietenkään. Siihen eivät juurot riitä. Oma toivejärjestykseni em. pelaajien suhteen on juuri tuo esitysjärjestys; 1. Jere, 2. Kultanen, 3. Pelle, 4. JC. Jamppa on loistava snaipperi, mutta eniten täysin korvattavissa oleva elementti. Saahan noita Kuharchikeja, Machuldoja ja Chlubnia rahalla muualtakin. Pelle on liideri, Jere samoin ja Jarski on muuten vaan mukava äijä :)

VIHANNESKAAPPI
14.03.2003, 10:15
Todellakin ihmettelen näitä äidinpikku insinöörejä naperoleirissä,joilla näyttää olevan täysityö oman itseluottamuksen kanssa.Ensikauden joukkue taaperoilla jäänee media näkyvyydessään valovuoden päähän stadilaisista.
Taitaa olla pena todellakin liikkeellä asenteella,jossa rippeitä annetaan maakuntiin(naperot,blyys).
Karalahti-a.j-niemi ,sääli edes vähän.
cool,cool,cool.

tumba17
14.03.2003, 10:23
Oma mielenkiintoni HIFK-ketjuihin perustuu niiden viihdytysarvoon. Tuolla Jokeripuolella meno on paljon seesteisempää, kun täällä on juonenkäänteet kun paremmastakin saippuaoopperasta.

Välillä erotetaan puoli joukkuetta + valmentajia ja sitten taas palkataan samoja kavereita takaisin tai ainakin ollaan palkkaamassa. Valmentajat ja kuvernööri (HIFKmainen ilmaisu ala Kapteeni Kojola) haukkuvat välillä fanit ja klubiasiakkaat, fanit kiistelevät keskenään onko Matikainen/Alpo paska vai pelastaja, jne. Mikäs on hauskempaa viihdettä duunipäivän rutiineja rikkomaan! Toimintahan on kun Jokereissa 4-5 vuotta sitten.

Vihanneskaappi: Myönnän olevani äitini poika, mutta insnööri en ole.

Nikke
14.03.2003, 10:33
Viestin lähetti VIHANNESKAAPPI
Todellakin ihmettelen näitä äidinpikku insinöörejä naperoleirissä,joilla näyttää olevan täysityö oman itseluottamuksen kanssa.Ensikauden joukkue taaperoilla jäänee media näkyvyydessään valovuoden päähän stadilaisista.
Taitaa olla pena todellakin liikkeellä asenteella,jossa rippeitä annetaan maakuntiin(naperot,blyys).
Karalahti-a.j-niemi ,sääli edes vähän.
cool,cool,cool.

Mun mielestä voidaan jo antaa teille se mestaruus vuonna 2004, eihän muilla ole mitään sanasijaa siihen. IFK:han saa kuitenkin kaikki jotka haluaa koska kaikki haluavat pelata IFK:ssa. Eihän kukaan itseään kunnioittava pelaaja Bluesissa tai Jokereissa voi viihtyä, eihän? Ai niin, paitsi rahan takia.

On se helppoa kun me muut voidaan odottaa että ketkä teille ensin kelpaavat niin katsotaan sitten ketä jää yli. Toivotaan nyt että MM-kisojen jälkeen tuo meidän CR jolla ei ole mitään valtteja neuvottelupöydässä (paitsi tietysti raha) saa edes jonkun pelaajan julkistettua. Ehkä me kaapataan Hedberg takaisin "Omat pojat kotiin"- projektin kunniaksi.

matti&teppo
14.03.2003, 10:36
Perkele, se äijähän on yksi liigan parhaimmistosta ja on aika vaikea yrittää mieltää sitä etteikö hänen tasoiselleen kaverille olisi käyttöä. Tervetuloa takaisin jos vain suinkin on mahdollista, mutta joku ns. oma-status on kuitenkin hänestä lähtenyt, sille ei vaan voi mitään. Ja pelaajana on kyllä "hivenen" erityyppinen kuin Kuhta.

Eli äijä kentälle HIFK:n paitaan kyllä, mutta sitä paitaa ei saa sitten enää kattoon nostaa. Fyrkkaerimielisyyksien takia ukko saa mennä Ilmalaan ja palata takaisin, ei siinä mitään. Mutta se jokin mikä oikeuttaisi ikoniasemaan menee siinä sivussa.

Ja miksei muuten fyrkka riittäisi pariinkin hyvään vahvistukseen? Ei kai ne Simicek ja Draper hyvää hyvyyttään HIFK:ssa olleet. Katsotaas vähän tämän kauden alun ns. tähtiporukkaa ja vaihdetaan ukkoja päittäin.

Draper ---> Stathos
Simicek ---> Peltonen

Mahdollisesti (todennäköisesti) lähteviä

Kantor ---> Karalahti
Zid... ---> Kultanen

Ja siihen vielä jos näin käy
Pärssinen ---> Caloun

Eli tähtiporukka 3 kpl. hyökkäyksessä olisi
Caloun, Ruutu ja Peltonen

Runkomiehiä olisivat (lähtökohtaisesti omista, ehdottomasti) 9 kpl.:
Viitaluoma, Häppölä, Hirsc..., Vihko, Pikkarainen, Järvinen, Kuhta, Grünn ja Vopat. Nämähän on kaikki porukassa jo nyt.

Tulevaisuuden nimiä nostettaisiin A-junnuista 3-4 kpl. Loukkantumisia tulee varmasti joten kyllä noita ukkoja tarvitaan ja heille järjestyy kyllä peliaikaa.

Ja pakistoon taas tähtiporukka 2 kpl.
Karalahti ja Kultanen

Runkomiehiä olisivat (lähtökohtaisesti omista, ehdottomasti) n. 4 kpl.
Söderholm, Kurvinen, Pikkarainen ja Lamberg. Pakistoon menisi vielä Saarinen ja paluumuuttajana esim. T. Mäkelä koska Pikkarainen ja Lamberg ovat nuoria.

Ja tulevaisuuden nimiä nostettaisiin vielä A-junnuista 1-2 kpl

Eli ei se nyt niin pöyristyttävä ajatus rahallisesti olisi hankkia hyökkäykseen Peltonen ja Caloun ja pakistoon Karalahti ja Kultanen. Pentti vetäisi taas kerran pinnat himaan kevään ja kesän touhuiluillaan, mutta Pena on kyllä niin harvinaisen kädetön äijä hommaamaan niitä puuttuvia ukkoja tammikuussa että pieni pelko olisi perseessä kuitenkin ensi kautta silmälläpitäen. Tänä vuonnahan tammikuussa lähti loppukaudeksi HIFK:sta pois Simicek ja Ruutu, eli ykkös- ja kakkossentteri, ja tilalle tuli Kauppila ja kuudes ulkolainen joka ei mahdu kiintiön takia edes penkille. Tämä Treille-logiikka ei kyllä aukea tännepäin.

Toistetaan vanhaa taas kerran: Pentille kaveri kauden aikaisia hankintoja silmälläpitäen. Äijällä näyttäisi kyllä viikset skulaavan keväällä ja kesällä, mutta kun se on se kokonaisuus joka ratkaisee. Ja noissa hommissa kokonaisuus on koko kausi.

flintstone
14.03.2003, 10:40
Lueskella millaista joukkuetta se naapuri taas kasaa tai ainakin luulee kasaavansa. Sillä onhan meillä viime kausilta kokemusta siitä että naapurissa puhutaan vaikka millaisista suurista nimistä ja sitten tulija onkin luokkaa Aigarsnaattori. Tosin on myös kokemusta tän kauden alla siitä että kovakin huhu voi myös pitää paikkansa vaikka se pelaajan suullakin olisi kielletty edes mahdollisuutena - viittaan siis tapaus Tuomo Ruutuun.

Nuo nyt spekuloidut nimet ovat kuitenkin liigan palkkahaitarissa sen verran korkealla tasolla että epäilen vahvasti jos yli 5 kaveria niistä edes on mahdollista napata ilman valtavaa pelaajabudjetin kasvattamista, johon en kyllä usko tai sitten naapurissa on tultu totaalisen hulluksi.

Ja oma veikkaukseni on että kumpikaan Ville Peltonen tai Jan Caloun ei tule pelaamaan ensi kaudella punanutuissa, ei välttämättä edes SM-liigassa. Sen sijaan Jere Karalahti on täysin varma tapaus, samoin uskoisin olevan Kultasen, Arakin ehkä mutta esteenä on sopimuksen alainen Alpo, joka saattaa teidän mieliksenne myöskin jatkaa.

bambamcam
14.03.2003, 10:46
Viestin lähetti tumba17
Oma mielenkiintoni HIFK-ketjuihin perustuu niiden viihdytysarvoon.

Asiaa tumbalta. Kyllä tänne mahtuu mielipiteitä myös vihulaisilta. Lisää sopan hämmentäjiä mukaan. Pata on iso ja safkaa riittää kaikille.

RoopeS
14.03.2003, 10:58
Eikö tämä ole juuri se HIFK:n kulttuurin ydin! TUNTEITA HERÄTTÄVÄ!

Ylivoimaisesti eniten viestejä näilläkin sivuilla (42 %, 13 joukkuetta!!!).

Kiinnostavin vierailija joukkue (tarkoittaa rahaa muille seuroille kassaan!!! Olkaa hyvät, me tarjoamme).

Pelien ailahtelevuus (välillä mennään taivaissa, välillä ollaan haudassa), Esim. Tapparaottelu :=)

Paras, mutta haastavin fanijoukko!!

Traditioita, HIFK (ja KOFF) aloitti toiminnan 1800 luvulla!!!

Kun me rakastamme, niin se näkyy ja tuntuu, kun me vaikeroimme niin se näkyy ja tuntuu, kun järki menee niin sen kaikki tietää! Mutta "tuli palaa ikuisesti".

Kaikki muut fanit voivat syyttää meistä mistä vaan, mutta ilman MEITÄ tämä olisi tylsä ja mitäänsanomaton liiga!!!

Sitten spekulaatioihin. Voisiko joku joka paremmin tietää nämä jutut, tehdä hintalappulistan pelaajabudjettiin. (katso alla esim.) Tämä auttaisi hiukan spekulaatioissa.

Stathos Euroja xxxx
Söde Euroja xxxx
Jere Euroja xxx
_________________

Yht. Euroja xxxx

Ja sitten vielä niin että kätisyydet ja pelaajatyylit on otettu huomioon. Tää vaatii tietysti vähän ammattitaitoa ja asiantuntijuutta, mutta ajattelin että sitä löytyy :=)


HIFK faniteoria on "Kerran HIFK, aina HIFK", tämä toteutuu faneissa mutta valitettavasti emme voi sitä vaatia valmennusjohdolta ja pelaajilta. Mikäli rahakirstussa ei ole rahaa, maksaa HIFK-ikonille niin ei ole. Ja jos HIFK-pelaajalle ei ole tilaa joukkuessa, niin ei voi mitään. Mutta on olennaista että me huolehdimme junnuista niin hyvin kuin mahdollista, ja että sieltä ammennetaan kaikki mitä on saatavissa. Ville ei ole minulle mikään petturi, Pena arvioi tilanteen väärin neuvotteluvaiheessa "That's it", Pena arvoi myöskin Saluunatilanteen väärin. "That's it". Pena on arvioinut jotkut hommat väärin, jotkut hyvin. Silti en pidä koko jätkästä.

Germanicus
14.03.2003, 11:07
Näiden huhujen lukeminen voittaa välillä seksinkin.Ainakin minä viihdyn todella hyvin koneeni äärellä,lukien näitä mainioita spekulaatioita.Ville Peltosen ottaisin koska vaan takaisin.Itse haukuin hänet lyttyyn,kun huhuiltiin hänen paluustaan HIFK:hon.Myönnän auliisti olleeni väärässä,sillä juuri tuollaista pelaajaa joukkueemme tarvitsee.Suurin ilonaiheeni on kuitenkin Honzan mahdollinen paluu:jumalauta,minä jumaloin tätä miestä.Minua ei haittaa kärpäsen paskan vertaa kiukuttelut ja kaatuilemiset,sillä tämä mies on todellinen taiteilija.Vaikka hän pelaakin nykyisin toisaalla,niin olen aina pitänyt ukkoa "meidän miehenä".Mikäli edes osa näistä diileistä toteutuu,niin olen melko tyytyväinen julli.

ps.Nostakaamme malja keväälle...-Kippis!!!

JHag
14.03.2003, 11:18
Viestin lähetti flintstone
Ja oma veikkaukseni on että kumpikaan Ville Peltonen tai Jan Caloun ei tule pelaamaan ensi kaudella punanutuissa, ei välttämättä edes SM-liigassa. Sen sijaan Jere Karalahti on täysin varma tapaus, samoin uskoisin olevan Kultasen, Arakin ehkä mutta esteenä on sopimuksen alainen Alpo, joka saattaa teidän mieliksenne myöskin jatkaa.

Tämä voi hyvinkin olla näin - ja silti täällä on varaa vähän röyhistellä, jos Ara, Jere ja Jarski tulevat ja Tuomo vielä jää. Kyllä siinä on millä mittapuulla tahansa kova ryhmä.

Joskus tuntuu, että erityisesti muiden joukkueiden tyypit, mikseivät jotkut omatkin, toteavat automaattisesti että ei se Pentti ketään saanut, koska on....Pentti. Vaikka jo pelkkä Tuomo Ruudun saalistus Nikereistä on ylhäisessä yksinäisyydessään viime liigakauden suurin kaappaus, kun liigan sisäisistä siirroista puhutaan. Jos mies saa maailman ykkösprospekteihin kuuluvan nuoren sentterin naapuriorganisaatiosta, missä kaikki on niiiiiin hyvää ja ammattimmaista ja Summasen koulua ja menestystä, niin onhan se perkele vieköön kova juttu! Vähän rispektiä Viiksimiehelle tästäkin. Unohdetaan Pentti henkilönä ja katsotaan ihan absoluuttista joukkuetta jonka mies aikaan saa ja joka ei tällekään kaudelle umpipaska ollut.

Chrisu Ruutulla on enemmän mainetta kuin tekoja - toistaiseksi. Omia löytöjä taitavat olla Sarno ja Stapleton. Katsotaan sitten, kun siellä on edes se mitali ja edes yksi todellinen tähti, joka on oma löytö. Virmas Masa ja Viiksi-Pentti ovat toistaiseksi Chrisua edellä.

Ja enhän minä oikeasti halua kenenkään HIFK-annosta rajoittaa. Meillä tapahtuu aina. Tervetuloa mukaan.

Cobol
14.03.2003, 11:32
Viestin lähetti JHag
Joskus tuntuu, että erityisesti muiden joukkueiden tyypit, mikseivät jotkut omatkin, toteavat automaattisesti että ei se Pentti ketään saanut, koska on....Pentti. Vaikka jo pelkkä Tuomo Ruudun saalistus Nikereistä on ylhäisessä yksinäisyydessään viime liigakauden suurin kaappaus, kun liigan sisäisistä siirroista puhutaan. Jos mies saa maailman ykkösprospekteihin kuuluvan nuoren sentterin naapuriorganisaatiosta, missä kaikki on niiiiiin hyvää ja ammattimmaista ja Summasen koulua ja menestystä, niin onhan se perkele vieköön kova juttu!

Mutta olikos tämä saavutus sittenkään pääasiassa Pentin ansiota...? Todettakoon omana tietonani se, että eräs agentti oli melkoisessa roolissa TRuudun siirron suhteen. Ja - nythän sen voi jälkikäteen myöntää - oli tuo agentti vielä oikeassa siinä, että HIFK:sta löytyy peliaikaa ja sopivasti hyökkäävä pelityyli.

Tuo siis mitenkään Pentin saavutuksia väheksymättä. Pentin saavutuksiahan ovat ...tuota... miten ne eivät nyt tulekaan mieleen...Nicce ja Treille?

TheAnimal
14.03.2003, 11:39
Viestin lähetti JHag
Itse olen ymmärtänyt, että Hannu "jalat jalat" Jortikan mukaantulo Jokereihin on pikemminkin käynnistänyt muuttoliikkeen poispäin Jokereista kuin Jokereihin päin. Kamoon, Jortikka ja Helenius samassa joukkueessa?

Se Turussa valmentanut kuuluisa "jalat jalat"-valmentaja muuten on Vladimir Jursinov Sr. Asiasta on ikivanha vitsikin. Mitä Jursinov huusi autostaan suojatietä ylittävälle vanhukselle? Jalat, jalat!

Mitä Heleniukseen noin muuten tulee, niin ongelmana lienee ihan se sama mikä aiemminkin. NHL ja raha houkuttelee. Chicagossa näyttää tulleen peliaikaa ihan kunnolla, joten loppu on miehestä itsestään kiinni. Jos näytöt riittää, niin ei taatusti nähdä Heleniusta ensi kaudellakaan SM-liigassa.

Edes Jortikka ja Mikko Ruutu eivät mahdu samaan ryhmään.

Jortikka on mahtunut samaan joukkueeseen Mal Davisin, Hannu Henrikssonin, Miika Elomon, Aki Bergin, Peter Aholan, Mikko Elorannan ja monen muun kanssa. Kirvelevällä 1998-1999 mestaruuskaudella Jortikan Tepsissä Berg otti 137 + 45 minuuttia, Eloranta 103 + 26 minuuttia, Ahola 93 + 12 minuuttia, Elomo 76 + 6 minuuttia... Aika kovia lukemia, kun ottaa huomioon sen, että kyseessä on TPS.

Siitä nyt puhumattakaan, että todistettavasti Jortikalta on itseltäänkin "hanskat tippuneet" jopa kaukalon ulkopuolella.

Kootaanpa vielä näitä täysin järjettömiä ja kaukaa haettuja nimispekulaatioita:

-Jan Caloun - Blues-lähteet kertovat, että sopimus Bluesissa on tehty vuoteen 2005. Miksi mies neuvottelee silti Sveitsin lisäksi HIFKiin? Joku mättää nyt - ja eihän HIFK voi olla tällaisen miehen perässä, eihän?

Jaana Salo ei kiukuttele kaudella 2003-2004 HIFK:ssa. Jos joku haluaa isoja vetoja asiasta lyödä, niin privaattipostia tulemaan.

JHag
14.03.2003, 11:40
Viestin lähetti cobol
Mutta olikos tämä saavutus sittenkään pääasiassa Pentin ansiota...? Todettakoon omana tietonani se, että eräs agentti oli melkoisessa roolissa TRuudun siirron suhteen. Ja - nythän sen voi jälkikäteen myöntää - oli tuo agentti vielä oikeassa siinä, että HIFK:sta löytyy peliaikaa ja sopivasti hyökkäävä pelityyli.

Tuo siis mitenkään Pentin saavutuksia väheksymättä. Pentin saavutuksiahan ovat ...tuota... miten ne eivät nyt tulekaan mieleen...Nicce ja Treille?

No kyllä kai seuran tj:llekin voidaan ihan reiluuden nimessä joku krediitti antaa, kun tällaisia asioita tapahtuu? Ainahan tj:tä automaattisesti syytetäänkin, kun jotain huonoa tapahtuu. Tuskin ne neuvottelut niin menivät, että agentti vain soitti yksi päivä Pentille, että "Tuomo tulis teille, käykö?". Jokerit yritti tosissaan Tuomoa loppuun asti eikä saanut. Näitä sattuu.

Mitenkään Virmasen saavutuksia väheksymättä; Sandwith, Vertala, Tukio, Sihvonen....Kun paljon saalistaa, tulee joskus huonompaakin kalaa.

Onneksi pelaajat jäällä ratkaisevat ottelut, eivät miehet toimistoissa.

Cobol
14.03.2003, 11:49
Viestin lähetti JHag
Mitenkään Virmasen saavutuksia väheksymättä; Sandwith, Vertala, Tukio, Sihvonen....Kun paljon saalistaa, tulee joskus huonompaakin kalaa.

Totta, kieli poskessa Penasta tuon kirjoitinkin. Todellisuudessa Pena on jääkiekkomiehiä. Ja kun on pyytämässä, aina ei tule kalaa lainkaan. Silti varsinkin arvokalaa kannattaa pyytää, vaikka ei verkkoon saisikaan.

Kaknoon
14.03.2003, 12:01
Viestin lähetti cobol
Silti varsinkin arvokalaa kannattaa pyytää, vaikka ei verkkoon saisikaan.

Kalastuksesta vielä sen verran että arvokalaa pyydetään AINA tietyillä välineillä ja tietyistä paikoista.

Mitä Tuomoon tulee niin tryffelit käytti Tuomoon juuri näitä arvokaloihin käytettyjä hyviä pyyntitapoja. Eli ISOA roolia joukkueessa. Jokerit taas käytti haukiin tarkoitettuja pyyntitapoja eli Summasen koulu ja "katsotaan nyt.... alota vaikka jarrukentässä" Tämähän se on syynä siihen että TRuutu tryffelipaidassa luistelee.

Mane
14.03.2003, 12:14
Viestin lähetti RoopeS
Ylivoimaisesti eniten viestejä näilläkin sivuilla (42 %, 13 joukkuetta!!!).


No tähän prosenttilukeman suuruuteen suurin syy on se, että HIFK:lla ei ole lainkaan omaa keskustelupalstaa. Ainakin Ilveksen sivujen kiekkokeskustelupuolelle on tämän vuorokauden aikana lähetetty enemmän viestejä kun Jatkoajan HIFK-palstalle. Myös Tapparalla ja Kärpillä on erittäin aktiiviset keskustelupalstat ja käsittääkseni JYPillä, HPK:lla, Jokereilla, Bluesilla ja Pelicanssilla ainakin jonkinasteiset kyhäelmät.

bambamcam
14.03.2003, 12:23
Viestin lähetti Mane
No tähän prosenttilukeman suuruuteen suurin syy on se, että HIFK:lla ei ole lainkaan omaa keskustelupalstaa.

Ja sitä ei ymmärrä ihan helpolla. Säästöä vai sitä ettei kestä kritiikkiä? Toivottavasti saamme palstan myös omalle sivustollemme lähitulevaisuudessa.

Punalippu
14.03.2003, 12:31
Viestin lähetti Kaknoon
Kalastuksesta vielä sen verran että arvokalaa pyydetään AINA tietyillä välineillä ja tietyistä paikoista.

Mitä Tuomoon tulee niin tryffelit käytti Tuomoon juuri näitä arvokaloihin käytettyjä hyviä pyyntitapoja. Eli ISOA roolia joukkueessa. Jokerit taas käytti haukiin tarkoitettuja pyyntitapoja eli Summasen koulu ja "katsotaan nyt.... alota vaikka jarrukentässä" Tämähän se on syynä siihen että TRuutu tryffelipaidassa luistelee.

- Jaa jaa tämä T.Ruutu keskustelu alkaa taas vetää napeloita kuin hunaja ampiaista, tyypillisesti vuoden viiveellä. Itse kuulin viime keväänä omasta mielestäni hyvin perillä olleista lähteistä että Tuomo ei tule missään nimessä napeloissa jatkamaan ja tämä oli se syy seuranvaihtoon, nuo varteenotettavat seuravaihtoehdot olivat sitten IFK ja HPK. Tottakai kehittyminen oli a&o seuravalinnassa, tämän vuoksihan Tuomo lähti napeloihin pari vuotta sitten ja palasi miehenä kotiin takaisin, kiitos vain kehitystyöstä napeloille.Toki voihan niitä syitä olla moniakin, Tuomolle tarjottiin yötä Leenan vieressä ja poika säikähti ja päätti palata kotiin jne...

Punainen Mike
14.03.2003, 13:04
Kyllä käyvät keskustelut kuumana, ja muutamat keskustelijatkin...
Kovia nimiä riittää, ja hyvä niin, en ymmärrä sitä että tietyt "kaverit" ovat täällä kritisoimassa sitä.
Sehän on ihan selvää että kaikki eivät tule, eikä varmasti edes suurin osa, mutta jos edes 2-4 saadaan niin se riittää.

Muutama päivä sitten laitoin tuonne toiselle palstalle spekulaation joka omasta mielestäni on täysin mahdollinen ja josta olen myös useastakin eri lähteestä kuullut samansuuntaista tekstiä...
Kuka voi väittää että tässä ei ole järkeä?

Ara valmentamaan, Aran perässä VP meille ja sen jälkeen JC.
Hyvin monta tekijää puoltaa tätä ja faktahan kuitenkin on että kaikkia yritetään/halutaan meille.
Miksi helvetissä ei voisi onnistua?

JOS tämä onnistuu, mitä tietenkin itse toivon ja pidän sinä ensisijaisena vaihtoehtona, niin mihin me enää esim. Santalaa silloin tarvittaisiin, tai T.Virtaa?

Pidetään kynsin hampain kiinni T.Ruudusta, Pärästä ja omista junnuista, siihen päälle Jere ja Jarski sekä Ville ja JC, ja eikun kannu kohti kattoa ensi keväänä!

Isaksson
14.03.2003, 13:28
Viestin lähetti Mane
No tähän prosenttilukeman suuruuteen suurin syy on se, että HIFK:lla ei ole lainkaan omaa keskustelupalstaa.

IFK:lla ei ole keskustelupalstaa, mutta oma chattipalsta on, mihin tulee satoja viestejä päivässä. Palsta on tosin suhteellisen pienen sisäpiirin tiedossa ja käytössä.

Juhaht
14.03.2003, 13:41
Viestin lähetti Mane
No tähän prosenttilukeman suuruuteen suurin syy on se, että HIFK:lla ei ole lainkaan omaa keskustelupalstaa.


Prosenttimäärään tuo varmasti vaikuttaa, mutta kyllä täällä Jatkoajassa keskustelu on huomattavasti korkeatasoisempaa kuin missään mainitsemistasi joukkuekohtaisista palstoista. Bluesin oma palsta on jotain uskomatonta, enkä sitä koskaan edes lue. Taino, ehkä kerran kuussa. Tapparan palsta oli joskus muistaakseni hyvätasoinen, mutta tällä hetkellä se on pelkkää huttua. Ilveksen palsta lienee noista paras, muttei sekään JA:lle vertoja vedä.

Sinänsä olisikin hienoa kun em. joukkueiden fanit keskittäisivät enemmänkin juttujaan tänne.... ;)

Kaknoon
14.03.2003, 13:46
Viestin lähetti Punalippu
....kuulin viime keväänä omasta mielestäni hyvin perillä olleista lähteistä että Tuomo ei tule missään nimessä napeloissa jatkamaan ja tämä oli se syy seuranvaihtoon...

Itse yritin tossa selittää että tryffelit tarjosi sitä mitä Tuomo halusi ja se oli syy vaihtoon mutta sinähän sen sanoit hyvin tossa ylhäällä. Jos ei seurassa jatka niin onhan se aika väistämätöntä että seura vaihtuu.... viddu että sä olet sitten oikein ajatellut asiaa!

Mammutti
14.03.2003, 13:47
Mitä Heleniukseen noin muuten tulee, niin ongelmana lienee ihan se sama mikä aiemminkin. NHL ja raha houkuttelee. Chicagossa näyttää tulleen peliaikaa ihan kunnolla, joten loppu on miehestä itsestään kiinni. Jos näytöt riittää, niin ei taatusti nähdä Heleniusta ensi kaudellakaan SM-liigassa.

Pelasi muuten niin vakuuttavasti että Chicago nosti ikälopun Todd Gil:in farmista pelaavaan kokoonpanoon..
Peli saa parantua huomattavasti jos meinaa jatkaa ensi vuonna Chicagossa. Vaikkei se puolustus niin kovin hyvä ole..

Punalippu
14.03.2003, 14:19
Viestin lähetti Kaknoon
Itse yritin tossa selittää että tryffelit tarjosi sitä mitä Tuomo halusi ja se oli syy vaihtoon mutta sinähän sen sanoit hyvin tossa ylhäällä. Jos ei seurassa jatka niin onhan se aika väistämätöntä että seura vaihtuu.... viddu että sä olet sitten oikein ajatellut asiaa!

- Niin no tuskinpa napeloista lähtemisen syynä oli ainostaan tarjotun peliajan puute, kun viime keväällä kuulemani oli sanamuodossa: Tuomo ei tule missään nimessä NHL:ään lähtemään napeloista. Eli vaihtoon tuskin yksistään oli syynä napeloissa tarjottu peliaika ja rooli, mutta valittuun seuraan kylläkin ja seuravalinnassa painoi myöskin tietysti paluu kotiin.

Mane
14.03.2003, 14:24
Viestin lähetti Juhaht
Prosenttimäärään tuo varmasti vaikuttaa, mutta kyllä täällä Jatkoajassa keskustelu on huomattavasti korkeatasoisempaa kuin missään mainitsemistasi joukkuekohtaisista palstoista. Bluesin oma palsta on jotain uskomatonta, enkä sitä koskaan edes lue. Taino, ehkä kerran kuussa. Tapparan palsta oli joskus muistaakseni hyvätasoinen, mutta tällä hetkellä se on pelkkää huttua. Ilveksen palsta lienee noista paras, muttei sekään JA:lle vertoja vedä.

Tämä on täysin totta. Nuo kolme mainitsemaani (Ilves, Tappara, Kärpät) yltävät ainoina Jatkoajan tasolle parhaimmillaan, mutta surutta voi sanoa, että ainakin kolmasosa niidenkin sisällöstä on sellaista tavaraa, että Jatkoajassa heilahtaisi pykälän "sisällötön viesti" vuoksi pelikieltoa. Tapparan palstan taso on tosiaan laskenut dramaattisesti kulta-ajastaan, se on kokenut sen perinteisen ilmiön, että pitkät viestit vähenevät kun kirjoittajat tulevat liian tutuiksi toistensa kanssa, henkilökohtaisestikin, homma menee kavereiden moikkailuksi, ja toinen tasoa laskeva seikka on se, että meille Jatkoaikalaisillekin tuttu kaveri uskoo vapaaseen kasvatukseen ja ei moderoi sitten minkäänlaisia viestejä pois palstalta. Tämä yhdessä sen, että palstasta on tullut liian suosittu vievät tasoa alaspäin. Nämä uudet kirjoittajat kun ovat poikkeuksetta yhden rivin viestien ihmeitä. En ainakaan muista, että Tapparan palstalle olisi uutena nimenä tullut todella pitkään aikaan pitkiä viestejä kirjoittavaa kaveria, vaikka muuten uusia näyttäisi kyllä tulevan ovista ja ikkunoista.

Luen kuitenkin yhä sivustoa 2-3 kertaa viikossa, koska sivustolta löytyy edelleen useita erinomaisia kirjoittajia ja lisäksi Ilves on varsin yleinen puheenaihe palstalla.

Kärppien palstaa luen ehkä kerran viikossa ja sielläkin pitkiä viestejä on harvemmassa kuin ennen, näyttäisi näistä kolmesta kaikkein vähiten. Kärppien palstan suurena etuna ovat nämä kauden mittaan tehtävät pelaaja- ja johdon haastattelut.

Ilveksen sivustolta löytyy pohdittuja tekstejä oman kokemukseni perusteella seurojen omista palstoista eniten. Niitä jotka viitsivät kirjoittaa pitkiä viestejä on lukumääräisesti enemmän kuin Tapparan ja Kärppien palstoilla, johon suurena syynä pidän sitä, että ymmärtääkseni kirjoittajat eivät vieläkään joitakin poikkeuksia lukuunottamatta tiedä toistensa henkilöllisyyksiä. Virtuoosien aitio, joka sinne taannoin perustettiin nosti selvästi tasoa ja on nyt oman työnsä tehnyt. Esimerkki on onnistunut ja "virtuoosit" ovat siirtyneet rahvaan puolelle pohtimaan.

Valitettavasti Ilveksenkään palstalla moderoinnissa ei ole pykälää "sisällöttömät viestit", vaan ainoastaan solvaamalla henkilökohtaisesti voi lentää pihalle. Tämän vuoksi tason vaihtelut ovat erittäin suuria. Toinen vika moderoinnissa on, että pysyvää pelikieltoa ei taida voida saada. Ainakin tuntuisi samat provosoijat jatkavan samalla linjalla heti jäähyltä päästyään.

Itse pidän Ilves-lippua Jatkoajassa yllä ja tyydyn sivustakatsojan rooliin Ilveksen sivustolla. Luen kyllä päivittäin.

Kaikille kolmesta tulee paljon kiekkoaiheisia viestejä päivittäin.


Tämä ko.kolmikon taso muihin seurapalstoihin verrattuna näkyy erityisen hyvin Jatkoajan viestimäärissä, juuri kyseinen kolmikko pitää joukkuekohtaisten jumbosijaa täällä, yhdessä Pelicansin kanssa, jolla ei ilmeisesti ainakaan nettikeskustelusta kiinnostuneita faneja erityisen paljon ole. (sillä seuran oma keskustelupalstakin on hiljaista sorttia, yhden käden sormilla laskettavan heikkotasoisen viestin päivätahtia pelikaudenkin aikana)

Tapparalla ja Kärpillä on sitten nuo täysin turhat reaaliaikaiset otteluseurantaketjut sivuillaan viemässä tilaa ja laskemassa tasoa, kun taas Ilveksen sivuilla tuo otteluseuranta on hoidettu reaaliaikaisella chatilla.


Aivan varmasti HIFK:n palsta keräisi eniten viestejä, vaikka nämäkin kolme palstaa ja kaikki muutkin seurojen palstat lopetettaisiin. Mutta prosenttimäärä laskisi dramaattisesti tuosta 42:sta. Ilves, Tappara ja Kärpät kun tulisivat nousemaan melkoisen todennäköisesti tuossa listassa sijoille 2, 3 ja 4. Jatkoajan kannalta on sääli, että lukuisia loistavia kirjoittajia menetetään tuon kolmikon palstoille, sillä vain pieni osa näiden palstojen parhaista kirjoittaa Jatkoaikaan useammin kuin satunnaisesti. Asialle ei kuitenkaan voi tehdä mitään. On selvää, että keskustelupalsta ei häivy ko. joukkueiden sivuilta mihinkään ja yhtä selvää on, että kotia ei hevin jätetä.

dana77
14.03.2003, 14:58
Viestin lähetti Mane
No tähän prosenttilukeman suuruuteen suurin syy on se, että HIFK:lla ei ole lainkaan omaa keskustelupalstaa. Ainakin Ilveksen sivujen kiekkokeskustelupuolelle on tämän vuorokauden aikana lähetetty enemmän viestejä kun Jatkoajan HIFK-palstalle.Tämä myös selittää sen, miksi muiden joukkueiden fanit kirjoittavat hemmetin paljon enemmän HIFK-puolelle, kun mitä HIFK-fanit kirjoittelevat muiden joukkueiden puolelle.

Nikke
14.03.2003, 15:29
Viestin lähetti dana77
Tämä myös selittää sen, miksi muiden joukkueiden fanit kirjoittavat hemmetin paljon enemmän HIFK-puolelle, kun mitä HIFK-fanit kirjoittelevat muiden joukkueiden puolelle.

Osittain kyllä. Mutta en esim tiedä kenenkään tänne usein kirjoittavista Blues-faneista kirjoittavan tuo Bluesin omalle keskustelupalstalle. Itse käyn siellä ehkä kerran kuukaudessa toteamassa että taso on jotain surkean ja huonon välillä.

RoopeS
14.03.2003, 16:16
OK! Hyväksyn kommentit, silti trafiikki HIFK:n sivuilla on kova!

Tää oli muuten vaan yksi argumentti monesta muusta.

Edelleen väitän että HIFK herättää tunteita. Niin paljon että kansa vaeltaa meidän vieraspeleihin = rahaa meidän vastustajan kassaan = HIFK auttaa rahoittamaan suositulla toiminnallaan vastustajiensa pelaajaabudjettia. Eli tykätkää meistä vaan!

Lapanen
14.03.2003, 16:20
Viestin lähetti JHag
....Itse olen ymmärtänyt, että Hannu "jalat jalat" Jortikan mukaantulo Jokereihin on pikemminkin käynnistänyt muuttoliikkeen poispäin Jokereista kuin Jokereihin päin. Kamoon, Jortikka ja Helenius samassa joukkueessa? Edes Jortikka ja Mikko Ruutu eivät mahdu samaan ryhmään. Mutta meillä olisi yksi lujaa luisteleva pienikokoinen pakki, jonka sopimus loppuu tähän kauteen, eikä jatku. Olisiko siinä Jortsulle seuraava kehitysprojekti, mä kysyn vaan?


Vahva de-javoodoo ilmiö: Jokereista on lähdössä tajuttomasti jengiä valmentajaa pakoon. Viime vuosina kammottiin Summasta ja tänä keväänä Jortikkaa. Mahetsua.

Samaan aikaan IFK:hon on tulossa hirmuisen kova rosteri.

En minä sillä etteikö näin voisi ollakin. Tämä on vain jo aika mones kevät peräkkäin kun samaa jargonia hoetaan, joten kyllähän se hieman hymyyn suupieliä vetää.

Saapi nähdä kuinka tänä vuonna käy. Edellisvuosien 'varmojen huhujen' paikkaansapitävyyttä tarvitsee tuskin pahemmin muistutella.

Jokatapauksessa, toivottavasti molemmat organisaatiot onnistuvat kokoamaan oikein näpsäkät rosterit ja menestyvät mukavasti.

aika epeli
14.03.2003, 16:39
Totuus on nimittäin se, että Pena on treidannut Lännestä kolme kehityskelpoista kaveria, nimittäin Näslundin, Jagrin ja vielä väriläiskäksi Iginlan. Syntynyt budjettivaje peitetään antamalla 80%:lle nykyrosterista kenkää ja peluuttamalla tuontihelmiä joka vaihdossa. Ai niin, ja pakkipuolelle tulee joku Hatcher, kuka lie. Pelaa kuulemma Hedbergin parina. Nimet kun rimmaavat näpsäkästi.
Ainoat tskekit löytyvät vastedes pulloina hallin baarista.

JHag
16.03.2003, 23:04
Viestin lähetti Lapanen
Vahva de-javoodoo ilmiö: Jokereista on lähdössä tajuttomasti jengiä valmentajaa pakoon. Viime vuosina kammottiin Summasta ja tänä keväänä Jortikkaa. Mahetsua.


Äh, en mä ihan tuota tarkoittanut pohjimmiltaan. Totuus on se, että Jokereissa vaihtuu joka kevät ja kesä pirusti jengiä valmentajasta riippumatta. Ja aikamoista on trafiikki HIFKissäkin. Kuuluu pk-seudun kuvioon. Jortikkahan on kuitenkin harvinaisen särmikäs kaveri ja herättää ehkä keskivertovalmentajaa enemmän tykkään / en tykkää -efektiä. Kyllä minä tiedän senkin, että Jokereihin on innokkaita menijöitäkin.

freelancer
19.03.2003, 23:51
Niin ne palaset alkavat loksahtelemaan paikalleen pikku hiljaa. Nyt on vaihe yksi toteutettu, seuraavaksi julkistetaan uusi valmentaja jne... löytyvätkö kaikki palaset paikoilleen jo ennen MM-kisoja? Se on ainakin varmaa, että IFK pysyy otsikoissa vaikka pelit tältä kaudelta ovatkin ohi.

Show must go on...

freelancer
27.03.2003, 13:11
Nyt on vaihe 2 toteutettu, eli Aravirran pesti vahvistettiin lopulta. Nyt odotellaan pelien etenemistä ja valmistaudutaan seuraavaan vaiheeseen. Pudotuspelien jälkeen kuullaan lisää hyviä uutisia. Aravirran sopimuksen julkistaminen tuo muutaman huippunimen vielä rosteriin. Näemmekö ensi kaudella IFK:ssa Suomen lupaavimman sentterikaksikon? Siirtomarkkinoiden kuumimmalla nimellä on vielä pelit kesken, joten tähän tulee selvyys vasta pelien päätyttyä.
Nyt jäämme kärsivällisesti odottelemaan seuraavan vaiheen etenemistä. Spekulointi jatkuu kovana siihen asti kunnes SM-liiga päättyy. Tässä vaiheessa projekti on edennyt suunnitelmien mukaan ja hyvältä näyttää jatkonkin suhteen.
Seuraava suurempi tiedotustilaisuus on varmaan finaalien jälkeen jolloin päähuomion kesken mestaruusjuhlien saattaa ottaa IFK silloin julkistettavalla lopullisella kokoonpanollaan.

Simon
27.03.2003, 13:44
Viestin lähetti freelancer
Seuraava suurempi tiedotustilaisuus on varmaan finaalien jälkeen jolloin päähuomion kesken mestaruusjuhlien saattaa ottaa IFK silloin julkistettavalla lopullisella kokoonpanollaan.

Ehkei joukkueen lopullista kokoonpanoa sentään julkisteta huhtikuussa, eiköhän pakka ole auki vielä kauden alkuun asti. NHL-peikko on aina olemassa, kuten myös näemmä Venäjä-peikko joissain tapauksissa...

Toivotaan, että välierät ja finaalit menevät mahd. nopeasti tällä kaudella, jotta saadaan uutta infoa tulevasta rosterista mitä pikimmiten. Nälkä kun kasvaa syödessä, vaikka tänään tulikin jo aikamoinen juhla-ateria nautittua.

McJugi
04.04.2003, 17:30
Huomasin vaan tämän päivän (4.4) Iltalehdessä Hjalliksen Kolumnin, jossa hän ruotii Jokerien tulevaisuutta ja tappiota Kärpille. Yksi asia pisti silmään, joka aluksi pisti vihaksi, ja sitten alkoi naurattamaan. Tässä taas nähdään, miten asiantunteva Hjallis jääkiekossa on..

Hjalliksen visio ensi kaudesta Jokereiden hävittyä Kärpille 1.4.2003:

"Yksi asia on varma ensi kautta ajatellen. Jokereilla on Suomen parhaat juniorit. Jos he eivät saa peliaikaa ensi vuonna, niin on varmaa, että kannattajat hylkäävät meidät. On tehtävä omia tähtiä, kun materiaalia kerran on."

Hjalliksen visio ensi kaudesta Jokereiden hävittyä Kärpille play offseissa 2000:

"Nuoret tulevat saamaan todella paljon vastuuta ensikaudella. Tähtien määrä tulee laskemaan rajusti."

Onko tähtien määrä vähentynyt/nuorten määrä noussut viimeisen kahden vuoden aikana? Eipä ole hirveästi. Miksi se tapahtuisi nyt?

Ja haluaisin muistuttaa herra Harkimoa, että HIFK voitti mestaruuden niin A-junioreissa, kuin C-junioreissa. Millä sinä revit tästä Jokereiden juniorit Suomen parhaiksi? Alä hei naurata!

Cheers
04.04.2003, 19:54
Viestin lähetti McJugi
Huomasin vaan tämän päivän (4.4) Iltalehdessä Hjalliksen Kolumnin, jossa hän ruotii Jokerien tulevaisuutta ja tappiota Kärpille. Yksi asia pisti silmään, joka aluksi pisti vihaksi, ja sitten alkoi naurattamaan. Tässä taas nähdään, miten asiantunteva Hjallis jääkiekossa on..

Hjalliksen visio ensi kaudesta Jokereiden hävittyä Kärpille 1.4.2003:

"Yksi asia on varma ensi kautta ajatellen. Jokereilla on Suomen parhaat juniorit. Jos he eivät saa peliaikaa ensi vuonna, niin on varmaa, että kannattajat hylkäävät meidät. On tehtävä omia tähtiä, kun materiaalia kerran on."

Hjalliksen visio ensi kaudesta Jokereiden hävittyä Kärpille play offseissa 2000:

"Nuoret tulevat saamaan todella paljon vastuuta ensikaudella. Tähtien määrä tulee laskemaan rajusti."

Onko tähtien määrä vähentynyt/nuorten määrä noussut viimeisen kahden vuoden aikana? Eipä ole hirveästi. Miksi se tapahtuisi nyt?

Ja haluaisin muistuttaa herra Harkimoa, että HIFK voitti mestaruuden niin A-junioreissa, kuin C-junioreissa. Millä sinä revit tästä Jokereiden juniorit Suomen parhaiksi? Alä hei naurata!

Yeah right. Onkohan kaksinaama(leuka)isempaa äijää olemassa?
Puheet ja teot ei oikein natsaa yhteen. Sanon ihan suoraan, että kyllä mäkin kattelisin ens kaudella mielummin paikallispelejä, joissa pelaisi jokereiden OMIA junnuja. Eikä noita nykyisiä jätkiä, kuten vertala, tukio, mikkola, turunen, bambi (m.ruutu), ym. ym. Sitten se tuntuiskin enemmän ihan oikeelta HIFK-jokerit -ottelulta, eikä HIFK vs. kasa mitäänsanomattomia peruuttelijoita.

Mua käy sääliksi niitä fiksuja jokerikannattajia (huom. vain niitä fiksuja) jotka haluis esim. nähdä Bergenheimiä ja Filppulaa ja Kaltevaa pelaamassa. Ne on oikeesti hyviä. Miksei ne oo saanu sit peliaikaa?

Ei ihme ettei areenalla käy porukkaa.

Tormentori
05.04.2003, 08:07
Juuh eihän siinä ole mitään uutta että Hjördis päästää sammakoita suustaan.

VIHANNESKAAPPI
05.04.2003, 09:04
quote:
--------------------------------------------------------------------------------
Viestin lähetti McJugi
Huomasin vaan tämän päivän (4.4) Iltalehdessä Hjalliksen Kolumnin, jossa hän ruotii Jokerien tulevaisuutta ja tappiota Kärpille. Yksi asia pisti silmään, joka aluksi pisti vihaksi, ja sitten alkoi naurattamaan. Tässä taas nähdään, miten asiantunteva Hjallis jääkiekossa on..

Hjalliksen visio ensi kaudesta Jokereiden hävittyä Kärpille 1.4.2003:

"Yksi asia on varma ensi kautta ajatellen. Jokereilla on Suomen parhaat juniorit. Jos he eivät saa peliaikaa ensi vuonna, niin on varmaa, että kannattajat hylkäävät meidät. On tehtävä omia tähtiä, kun materiaalia kerran on."

Hjalliksen visio ensi kaudesta Jokereiden hävittyä Kärpille play offseissa 2000:

"Nuoret tulevat saamaan todella paljon vastuuta ensikaudella. Tähtien määrä tulee laskemaan rajusti."

Onko tähtien määrä vähentynyt/nuorten määrä noussut viimeisen kahden vuoden aikana? Eipä ole hirveästi. Miksi se tapahtuisi nyt?

Ja haluaisin muistuttaa herra Harkimoa, että HIFK voitti mestaruuden niin A-junioreissa, kuin C-junioreissa. Millä sinä revit tästä Jokereiden juniorit Suomen parhaiksi? Alä hei naurata!

Meinaako tämä sitä,että pena on myynyt junioritoiminnan kaikilta osin naapuriin,koska muuten tässä haiskahtaa jälleen kusetusta tädin suunnalta.Jos muistan oikein ei tainnut tulla kauheastimenestystä junnukiekossa naperoille.

coool,cool,cool.KOFF

Henkku
05.04.2003, 14:19
Kyllähän naapurikin menestyi junioripuolella aivan kohtalaisesti, mutta vain Hjallis voi väittää että kaksi SM-hopeaa on kovempi juttu kuin kaksi Suomen mestaruutta.

freelancer
21.05.2003, 17:36
Taas on yksi pykälä edetty suunnitelmissa ensi kauden rosterin suhteen. IFK onnistui hankkimaan siirtomarkkinoiden kuumimman nimen joukkueeseen, kun Tommi Santala liittyy ryhmään.
IFK:lla tulee olemaan todennäköisesti ensi kauden joukkueessa molemmat valtakunnan lupaavimmista senttereistä. Tuomon jäämistä puoltaa se tosiasia, että armeija on vielä suorittamatta ja se olisi hyvä hoitaa pois alta ennen NHL:ään lähtöä. Jos Tuomo päättää hoitaa armeijan pois päiväjärjestyksestä nyt, saatamme nähdä Tuomon siinä tapauksessa Suomessa vielä kahden seuraavan kauden ajan. Sillä NHL:ssä saattaa olla lakko, kun kausi 2004-2005 pitäisi alkaa, jos NHL ja NHLPA eivät pääse sitä ennen yhteisymmärrykseen sopimusehdoista. Tämän vuoksi Santalan sopimuskin on tehty 2 vuoden mittaiseksi, jos NHL:ssä on lakko kaudella 2004-2005 on Tommilla turvana kuitenkin rahakas SM-liigasopimus. Näin on odotettavissa Tuomonkin kohdalla käyvän.
Eikä tässä vielä kaikki... vielä on muutama mielenkiintoinen nimi plakkarissa joiden kanssa neuvotellaan sopimuksesta ja näidenkin sopimuksien syntyyn saattaa olla NHL:n lakon uhalla vaikutuksensa. Lakkouhka saattaa johtaa siihen, että NHL-joukkueet eivät uskalla tehdä sopimuksia yhtä rohkeasti nyt kuin aiemmin. Joukkueet ovat varmasti tosi varovaisia sopimusneuvotteluissaan ja tämä saattaa johtaa siihen, että NHL:stä on huippupelaajia tarjolla Euroopan sarjoihin vielä useampia ja yllättävän myöhään. Joten SM-liigajoukkueet joiden ulkolaiskiintiöt eivät ole siinä vaiheessa vielä täynnä saattavat napata todellisia löytöjä vielä kauden alettua. Pelaajat joiden sopimus on katkolla juuri nyt ovat hankalassa tilanteessa, koska NHL-joukkueet ovat todella varovaisia sopimusten kanssa. Mikään seura ei ole halukas sitoutumaan lakkouhan alla pitkiin ja rahakkaisiin sopimuksiin vaan haluavat varmuuden uusista sopimusehdoista ennen pitempien suunnitelmien tekemistä.
Kaudella 2004-2005 saatamme nähdä SM-liigassa todella paljon NHL-tähtiä, jos lakko alkaa. Osa pelaajista jää silloin ilman sopimusta kunnes uudet ehdot saadaan sovittua liigan ja pelaajayhdistyksen välillä.

Elämme jälleen hyvin mielenkiintoisia aikoja...