View Full Version : Hattrick
Mikähän on paras päivä ja kellonaika laittaa pelaaja myyntiin, että siitä saisi käärittyä mahdollisimman isot rahat? Sattuu olemaan hallussa 17-vuotias (+ 18 päivää tällä hetkellä) erinomainen pelinrakentaja välttävällä syöttämisellä. Osaako kukaan muuten sanoa, paljon moisesta mahtaa saada?
Veskaritreeni menossa ja kauden lopussa nykyiset treenattavat saavat treeninsä ikään kuin päätökseen ja sitten onkin aika toivottaa pojat muille maille vierahille (muutama milli tulossa samalla myös tänneppäin silkkaa virtuaalikahisevaa).Itsekkin treenaan molareita ja on kyllä mielestäni paras ja helpoin muoto saada rahaa tässä pelissä. n.600k€ 18w mahtava molari ja kausi treeniä häikäisevänä 19w kaverina pois ja myyntihinta voi olla jo 3M€.
Tosin itselläni alkaa olla joukkueessa sen verran korkean päätaidon omaavia pelaajia muualla, että treenin vaihto muuhun aiheuttaa pelintason romahduksen. Eli tällä mennään niin kauan kun jaksaa peliä vääntää.
Mikähän on paras päivä ja kellonaika laittaa pelaaja myyntiin, että siitä saisi käärittyä mahdollisimman isot rahat?
Omasta mielestäni keskiviikkoilta. Tällöin huutokauppa pelaajasta sulkeutuu lauantai-iltana, jolloin Hattrickissa on paljon porukkaa kirjautuneena (eurooppalaiset kait kuitenkin muodostavat selkeän enemmistön pelaajista), eivätkä läheskään kaikki ole varmasti koneella ihan selvinpäin...

Muistelinkin, että näin se kannatti. Kiitos vahvistuksesta!
Omasta mielestäni keskiviikkoilta. Tällöin huutokauppa pelaajasta sulkeutuu lauantai-iltana, jolloin Hattrickissa on paljon porukkaa kirjautuneena (eurooppalaiset kait kuitenkin muodostavat selkeän enemmistön pelaajista), eivätkä läheskään kaikki ole varmasti koneella ihan selvinpäin...
Keskiviikkoilta on erinomainen aika laittaa myyntiin, jos myy valmiita pelimiehiä. Siis jos myy jotain mitä junnuista ei voi nousta. Junnujen myyntiin hyvä aika on mielestäni tiistai niin että dead-line on silloin kun edellisiä treenikeitä laitellaan myyntiin. Eli yhdellä loggauksella.
Tämän voi joku helposti kumota, mutta näin asian näen.
Tein huvikseni vähän laskutoimituksia junnuloton suhteen, kun sieltä ei ole edes kelvollista noussut uuden juniorijoukkueuudistuksen jälkeen ja vituttaahan tuo. Laskin tuotot kaudesta 31 eteenpäin tähän päivään asti.
Eli 6 kokonaista kautta ja 5 viikkoa tätä kautta on yhteensä 101 viikkoa. Kulut junnujen osalta siis 101 x (20k + 2k)= 2 222 000 €.
Pelaajien myynnistä on samalla aikavälillä tullut rahaa 716k, josta saa pitää 95% eli nettotuotto on ollut 680k.
Aikavälillä on tullut takkiin siis 1 542 000 €. Ei kovin kannattavaa toimintaa.
Tämän viestin innoittamana laskin oman joukkueen tilanteen: omien kasvattien myynneistä on tullut tähän mennessä 5 944 983
(6 257 877 * 95%) rahaa ja kustannukset noin 4 000 000 rahaa. Eli melkein 2 miljoonaa voitolla, lisäksi tuotoksi voi laskea senkin että ykköskokoonpanossa pelaa kaksi treenattua omaa kasvattia ja treenissä on kaksi muuta.
Pub_Winston
08.11.2008, 21:32
Voi perse taas tätäkin, 2omin. pelattu eikä minkäänmoista päivitystä ottelusta. PRKL.
E. No nyt kaatu koko sivut.
E2. Turpaan tuli, mutta se oli kyllä arvattavissakin.
Junnujoukkue olisi harjoitusvastustajaa vaille. Nopein haastanut saa pelin.
Joukkue: 1513998
Junnujoukkue olisi harjoitusvastustajaa vaille. Nopein haastanut saa pelin.
Joukkue: 1513998
Haastettu. Btw. Eikös tuohon ilmoitukseen kannattaisi laittaa suoraan junnuteamin ID? Säästyisi monta klikkausta...
Pub_Winston
10.11.2008, 18:30
Junnuhaaste otetaan vastaan! Btw. en löytäny junnujoukkueen iideetä, toi on edustusjoukkueen.
id.1519091
edt. Sovittu, tulikohan täältä.
Junnuhaaste otetaan vastaan! Btw. en löytäny junnujoukkueen iideetä, toi on edustusjoukkueen.
id.1519091
Siinähän se lukee junnujoukkueen nimen perässä suluissa "Yleistä" välilehdellä?
Haastettu. Btw. Eikös tuohon ilmoitukseen kannattaisi laittaa suoraan junnuteamin ID? Säästyisi monta klikkausta...
Kiitos haasteesta.
Laitoin tuon pääseuran id:n siksi, kun tuo junnujoukkueen id-numero vie työkalut -> etsi -> etsi joukkue -> joukkue id -reitin kautta Bulgarian vitosdivarissa pelaavan Gorskiten etusivulle. Tai sitten en vain osaa.
Pub_Winston
10.11.2008, 21:37
Siinähän se lukee junnujoukkueen nimen perässä suluissa "Yleistä" välilehdellä?
No niin lukee, onko joku jotain muuta väittänyt? ;)
Kiitos haasteesta.
Laitoin tuon pääseuran id:n siksi, kun tuo junnujoukkueen id-numero vie työkalut -> etsi -> etsi joukkue -> joukkue id -reitin kautta Bulgarian vitosdivarissa pelaavan Gorskiten etusivulle. Tai sitten en vain osaa.
Minä olen aina syöttänyt ID:n suoraan Juniorit -> Haasteet. Mutta tosiaan tuo junnujen haastaminen on kyllä älyttömän kankeata, siinä olisi paljonkin kehitettävää....
Keskiviikkoilta on erinomainen aika laittaa myyntiin, jos myy valmiita pelimiehiä. Siis jos myy jotain mitä junnuista ei voi nousta. Junnujen myyntiin hyvä aika on mielestäni tiistai niin että dead-line on silloin kun edellisiä treenikeitä laitellaan myyntiin. Eli yhdellä loggauksella.
Tämän voi joku helposti kumota, mutta näin asian näen.
Jaahas. Mitä mieltä muut ovat? Olisi mukava tietää, että saisi käärittyä mahdollisimman hyvät rahat. Kuten mainittu, myyntiin menossa siis 17v erinomainen pelinrakentaja välttävällä syötöllä.
Mutta tosiaan tuo junnujen haastaminen on kyllä älyttömän kankeata, siinä olisi paljonkin kehitettävää....
Juurikin näin. Tästä syytä jälleen täällä haasteasialla eli Sockenbacka IK Junior (131168) hakee vastusta.
Ottelu sovittu
HT näyttää vaihteeksi persettä. Toivoin jo että tällä kertaa seliviytyisi ekaa kertaa tältä kierrokselta eteenpäin mutta ei... Vastustajalta jopa loukkaantui kaksi pelaajaa mutta ei auttanut. 85 minuutilla tasoitus ja jatkoajalla ohi. Nyt alkaa kyllä vetää viimeisiään kiinnostus tähän peliin. Yksi syy siihen myös että tuo sääkone lottoaa kotiotteluihin AINA huonon ilman. Ellei sada kaatamalla niin ainakin on uhkaavat pilvet. Tätä olen manaillut täällä jo monta kautta.
Matchid 203403496
Käteisvarat: 12 537 477 € (12 750 692 €)
--
Viisi vuotta tulee pian Hattrickia täyteen ja tottapuhuen homma alkaa jo kyllästyttämään..
Kaikki rahat on nyt törsätty ja vahvistuksia tuli.
Unohtumaton ja yliluonnollinen puolustaja
Titaaninen ja yliluonnollinen maalintekijä
Yliluonnollinen pelinrakentaja
Lisäksi jo valmiiksi joukkueessa olleet
Yliluonnollinen maalivahti
Yliluonnollinen pelinrakentaja
Unohtumaton Laituri
maalivahti + 2-3-2 .. jäljelle jääneet paikat täytetään junioreilla.. Katsotaan, jospa kausi kääntyisi nyt nousuun

Tommosia pelaajia ei ehkä kannata seiskaan ostaa, hukkaat nimittäin kauden aikana sievosen summan turhaan palkkoihin kun hoitasit sarjasi vähän heikommillakin pelaajilla ja samalla ei menis palkkoihin turhaa rahaa. Jotain mahtavia-häikäseviä pelaajia esimerkiks + junnut toki. Junnujen reenaus on todella suositeltavaa noissa alasarjoissa, kun ei ole vaikeita vastuksia.
Jykke1978
17.11.2008, 15:13
Mikähän mahtaa olla ennätys loukkaantuneissa pelaajissa yhdellä joukkueella yhdessä ottelussa? Itselläni loukkaantui lauantain matsissa 4 pelaajaa, ei varmasti ole ennätys.
Linjatuomari
17.11.2008, 20:34
Junnutiimini Jyskän Parsijat kaipaisi harjoitusvastustajaa. ID 1125209.
Tota tota... Kuka kannattas pitää mukana pr-treenissä, ketkä kaks myyntiin?
Antoine Hégron
TSI = 2 280, 18 vuotta ja 63 päivää, välttävä kunto
Hänen kokemuksensa on kurja, ja hän on hyvä johtaja
Kestävyys:kelvollinen Maalivahti: tuhoisa
Pelinrakennus:erinomainen Syöttäminen: heikko
Laituri:heikko Puolustus: välttävä
Maalinteko: välttävä Erikoist.:kehno
Piero Mameli
TSI = 2 770, 19 vuotta ja 1 päivää, hyvä kunto
Hänen kokemuksensa on kurja, ja hän on kurja johtaja [Pääpeli]
Kestävyys:hyvä Maalivahti:tuhoisa
Pelinrakennus:erinomainen Syöttäminen:kelvollinen
Laituri:kehno Puolustus:kurja
Maalinteko:heikko Erikoist.:kehno
Janne Westersund
TSI = 1 020, 17 vuotta ja 77 päivää, kelvollinen kunto
Hänen kokemuksensa on tuhoisa, ja hän on kehno johtaja
Kestävyys:välttävä Maalivahti:tuhoisa
Pelinrakennus:hyvä Syöttäminen:heikko
Laituri:kurja Puolustus:heikko
Maalinteko:kurja Erikoist.: kurja
Tää suomenruotsalainen Janne ei oo vielä saanut viikkoakaan mulla treeniä, Antoine tuli 14 päivää sit paikkaamaan loukkaantumisia eli taitaapi kaks peliä treenissä olla takana ja Piero on ollut 21 päivää, ja kolme peliä pelannu mulla treeniissä. Aikasemmasta poikien treeneistä ei tietoo.
Ketkä myyntiin, kuka treeniin?
Jykke1978
18.11.2008, 19:24
Itse pitäisin noista kavereista treenissä tuon nuorimman eli Jannen ihan iän puolesta ja kun kuitenkaan tuohon toiseksi nuorimpaan ei ole taito eroa kuin tuo yksi taso niin senkin vuoksi kallistuisin Janneen.
Pressiboxi
19.11.2008, 00:29
Tota tota... Kuka kannattas pitää mukana pr-treenissä, ketkä kaks myyntiin?
Piero jatkoon, muut myyntiin. Syy: päätaidon ohella muutakin osamista plus bonarina pääpeliominaisuus, joka on nykyisellään sangen käyttökelpoinen ominaisuus sekin.
Piero jatkoon, muut myyntiin. Syy: päätaidon ohella muutakin osamista plus bonarina pääpeliominaisuus, joka on nykyisellään sangen käyttökelpoinen ominaisuus sekin.
Pieron peli mielyytti tänään kyl ystävyysottelussa ;) neljä tähteä pelas... Janne veti kolme, ja tää yks jarno ei ollu kokoonpanossa. Varmaan menee näin, että Piero jää ja kaks muuta sit lähtee.
Ennätykset pistettiin uusiksi ja edelleen cupissa mukana. Eipä hirveästi tosin ollut haastetta vielä eilisessä, mutta ensi kierroksella pääseekin tiputtamaan jo kolmosen porukan pois jatkosta.
Onneksi sarjassakin alkaa kahden pelin löysä vaihe niin voi keskittyä cupiin paremmin.
Laitetaanpas taas vähän päivitystä junnuprojektista (http://keskustelu.jatkoaika.com/showpost.php?p=2435774&postcount=6878). Nyt on neljä kertaa putkeen noussut junnuista kelvollinen pelinrakentaja, joten keskikentällä on siten jo 6 kpl treenattavia eli täysi määrä. Näinpä onkin menossa jo toinen viikko pr-treeniä ja heti kärkeen paras kk-mies nosti pr-taitonsa erinomaiseen. Kannattavintahan olisi tietysti ollut jatkaa laituri-treeniä ja treenata ne kerralla jonnekin reippaasti korkeammalle tasolle, mutta ei nyt jaksa samaa treeniä koko ajan junnata, vaan pidetään tiimi tasaisena. Ihan omaksi iloksihan tätä projektia tässä vedetään.
Ensimmäinen kaveri tuli jo myytyäkin, kun selvästi vanhin, jo 20v täyttänyt, laituri nosti laituri-taitonsa hyvään. Ja sillä linjalla jatketaan, että kaikki nostetut junnut treenataan myyntikuntoon. Eihän tuostakan rahaa tullut kuin 15k, mutta ei sillä niin väliä.
Positiivisena yllätyksenä IX-divarini joukkueista kolme sai tällä viikolla omistajan, joten voi olla jopa jotain toivoa jonkinmoisesta vastuksesta loppukaudesta. Tällä hetkellä johdetaan sarjaa viidellä voitolla ja tasapelillä. Maaliero on 30-3 ja maalikuninkuutta jahtaa erinomainen laiturini 10:llä maalilla. Illan otteluun (ensimmäinen ei-botti) lähdetään 3-5-2:lla ja seuraavalla kokoonpanolla:
Maalivahti:
20v, hyvä maalivahti
Puolustus:
18v, hyvä puolustus, välttävä pr
18v, kelvollinen puolustus,
18v, välttävä puolustus, välttävä laituri, heikko syöttö
Keskikenttä:
18v, erinomainen pr
18v, kelvollinen pr, heikko syöttö
18v, kelvollinen pr
Laiturit:
18v, erinomainen laituri, välttävä syöttö, välttävä pr
18v, erinomainen laituri, välttävä syöttö
Hyökkäys:
19v, hyvä maalinteko, kelvollinen syöttö, välttävä laituri
20v, välttävä maalinteko, hyvä syöttö, välttävä laituri
Lisäksi keskikentälle ja laitaan löytyisi vielä muutama kaveri. Puolustus- ja hyökkäysmateriaali on vielä aika kapea, mutta eiköhän niillekin paikoille tässä vielä vahvistusta tule kauden toisen puoliskon aikana, niin pääsee sitten haastamaan VIII-divarilaisia ihan kunnolla.
Takana Walk Over -peli ja ilmaiset kolme pistettä. Viikolla vastus sitten bottiutuu ja picillä pitäisi ottaa melko suvereeni murskavoitto tulevana lauantaiehtoona.
Väliin mahtuu kuitenkin HT-urani suurin ottelu, kun SoomenKupissa pitäisi jätkät saada pelaamaan yli taitorajojensa III-divarilaista vastaan. Mikäli äijät pysyvät ehjänä, niin haaste on kova, mutta kotikenttäedun siivin pienet mahdollisuudet "yllätykseen" ovat olemassa. Parhaat pelaa, joten 300/70 -haamuraja olisi puhkaistavissa.
Kahtellaan, odotellaan ja jännitellään...
Se on sitten kausi puolivälissä. FC Rintapotkulle (259184) kutosdivarissa (31394) seitsemän voittoa plakkarissa. Sarjakakkonen on jäänyt jo seitsemän pisteen päähän. Urakkaa on helpottanut viime kauden päätteeksi vitosesta tippunut botti. Aika olisi kyllä nousta, onhan tätä samaa divaria tahkottu jo kaudesta 30 lähtien. Parhaimmat treenattavat alkavat olla tämän kauden lopulla myyntikunnossa. Ja koska kauden viimeinen peli on juuri tätä bottijoukkuetta vastaan, voidaan näistä treenattavista ottaa rahat pois kauden viimeisiin peleihin vahvistuksia etsiviltä siirtomarkkinoiden ollessa kuumimmillaan. Arvioiden noin 7-8 miljoonaa olisi myynneistä saatavissa. Joten jos nousu toteutuu, niin ihan mukavia investointeja voidaan tehdä.
Juniorihaasteita, kiitos.
id: 1090911
Juniorihaasteita, kiitos.
id: 1090911
FC Tumbelos lähettänyt haasteen.
Tuliko tälle kaudelle jokin uudistus liittyen katsojien lukumäärään otteluissa?
Tuli vain mieleen kun huomasin edellisen sarjapelini käsittämättömän pienen yleisön. Kannattajien mieliala ennen ottelua tyytyväinen, odotus ennen kautta "kannattaa iloita joka ottelusta, sillä hupia ei kestä kaunan tässä sarjassa" (nousin neloseen tälle kaudelle ja sitä edellisellä kutosesta vitoseen), keli aurinkoinen & fanijoukon koko 2655. Kuitenkin katsojia 53005 paikkaisella stadionillani vain 39 533! Käyttöaste siis vain 75% kun se viime kaudella oli kelissä kuin kelissä pienemmällä fanijoukolla alemmassa divarissa käytännössä aina täynnä.
Se on sitten kausi puolivälissä. FC Rintapotkulle (259184) kutosdivarissa (31394) seitsemän voittoa plakkarissa. Sarjakakkonen on jäänyt jo seitsemän pisteen päähän.
Kausi todellakin puolessavälissä, on kyllä erikoisin kausi mitä olen koskaan ht:ssä kokenut. Nousin viimekauden päätteeksi kasista seiskaan( ViHu FC), ja nyt olen sarjakärjessä toiseksi pienimmällä budjetilla, kokonais-TSI:n ollessa 32000 = sarjan ainoaa bottia lukuunottamatta toiseksi pienin. Tällä kaudella siis ois mahdollista nousta samantien kutoseen, mutta lievästi ajatuksia nostattaa, että kannattaako tämän tasoisella jengillä.. no, kaippa se on otettava mikä annetaan ja katella mitä tulevaisuus tuo.
Tuliko tälle kaudelle jokin uudistus liittyen katsojien lukumäärään otteluissa?
Tuossa nimenomaisessa matsissa vaikutti myös se, että kohtasit sarjasi jumbon.
Otetaan lainaus vaikka Hattrick-wikista:
"Your home crowds for league/cup games can be as low as 10x or 15x fan club size if you and your opponent are in low league positions and on bad runs and the weather is poor."
"Your home crowds for league/cup games can be as low as 10x or 15x fan club size if you and your opponent are in low league positions and on bad runs and the weather is poor."
Niin molemmilla joukkueilla pitäisi olla huonot esitykset viimeisissä otteluissa, huono sijoitus liigassa sekä huono keli. Näistä ei käytännössä toteutunut yksikään, ensimmäinen ehkä osin kun itselläkin oli alla tappio + tasuri kahdesta peräkkäisestä vieraspelistä (sijoitus silti 3.).
En siis osta tätä kokonaan selityksenä, mutta kiitän ja otan huomioon tiedon siitä, että vastustajan sijoitus sarjassa vaikuttaa myös. Ja näinhän sen pitää ollakin.
Heitetäänpä tuohon yleisömäärän vielä esimerkki oman kauden matseista. Lähtökohtana jokaisessa pelissä oma sijoitus on ollut sarjakärki. Kaikissa peleissä sää on ollut puolipilvinen.
Liigapeli.
Kannattajien mieliala: taivaallinen, vastus: keskikasti, täyttöaste: 81,5% -> 2-0 voitto
Cup-peli.
Kannattajien mieliala: taivaallinen, vastus: samantasoisesta divisioonasta, täyttöaste 75,1% -> 3-6 tappio
Liigapeli.
Kannattajien mieliala: tyytyväinen, vastus: keskikasti, täyttöaste: 65,5% -> 4-1 voitto
Eli noissa peräkkäisissä kotimatseissa säämuuttuja on säilynyt samana. Liigapelejä verrattaessa pelkästään kannattajien mielialan tippuminen parilla pykälällä ja alla olevalla rumalla kotitappiolla yleisömäärä tippui huomattavasti vastuksen ollessa samaa tasoa.
Niin molemmilla joukkueilla pitäisi olla huonot esitykset viimeisissä otteluissa, huono sijoitus liigassa sekä huono keli. Näistä ei käytännössä toteutunut yksikään, ensimmäinen ehkä osin kun itselläkin oli alla tappio + tasuri kahdesta peräkkäisestä vieraspelistä (sijoitus silti 3.).
Niin siis tuossa lainauksessa esitetään tilanne, jossa yleisömäärä voi olla pienin mahdollinen. Jos itsellä on parempi sijoitus ja edes kohtuullisia esityksiä viime matseista, yleisömäärä ei mene noin matalaksi.
Edit: Ja jos verrataan edelliskausien esityksiisi, niin silloin joukkueesi todennäköisesti porskutti sarjakärkenä pääsääntöisesti voittaen otteluja, jolloin myös yleisöä kiinnosti ottelusi vastustajasi sijoituksesta tai kelistä riippumatta.
olkikuukkeli
27.11.2008, 18:51
2-2 tasurilla vieraissa alkoi kausi. Tälle kaudelle lähtiessä joukkueeni ei olekaan enää lohkon paras vaan tämä vastustajani, vitosesta tippunut, omaa hitusen paremman pelaajamateriaalin. Tällä kertaa tuuri oli kuitenkin minun puolellani, toisin kuin viime kaudella ;) Tästä on hyvä jatkaa!
Tämä on jatkunut aika mukavasti :) Johdan lohkoani ylivoimaisesti tuon päävastustajani kärsittyä todella kummallisia tappioita (=epäreiluja tappioita). Tällä hetkellä olen kiinni suorassa nousussa. Toivottavasti ote pitää!
Niin siis tuossa lainauksessa esitetään tilanne, jossa yleisömäärä voi olla pienin mahdollinen. Jos itsellä on parempi sijoitus ja edes kohtuullisia esityksiä viime matseista, yleisömäärä ei mene noin matalaksi.
Edit: Ja jos verrataan edelliskausien esityksiisi, niin silloin joukkueesi todennäköisesti porskutti sarjakärkenä pääsääntöisesti voittaen otteluja, jolloin myös yleisöä kiinnosti ottelusi vastustajasi sijoituksesta tai kelistä riippumatta.
Nämä asiat ovat toki aivan totta, mutta en vain noin suurta laskua pysty ymmärtämään.
Jykke1978
27.11.2008, 19:30
Kausi todellakin puolessavälissä, on kyllä erikoisin kausi mitä olen koskaan ht:ssä kokenut. Nousin viimekauden päätteeksi kasista seiskaan( ViHu FC), ja nyt olen sarjakärjessä toiseksi pienimmällä budjetilla, kokonais-TSI:n ollessa 32000 = sarjan ainoaa bottia lukuunottamatta toiseksi pienin. Tällä kaudella siis ois mahdollista nousta samantien kutoseen, mutta lievästi ajatuksia nostattaa, että kannattaako tämän tasoisella jengillä.. no, kaippa se on otettava mikä annetaan ja katella mitä tulevaisuus tuo.
Anna mennä vaan, sitten olet ainakin päässyt testaamaan kutosen tasoa.
Jotain noissa yleisömäärissä on tapahtunut. Viime kaudella vitosessa oli joka pelissä yli 50000 katsojaa, tällä kaudella ei kertaakaan ja vain kerran yli 40000 katsojaa vaikka kannattajat ovat olleet kyseisessä ottelussa taivaallisia ja itse asiassa tossa parhaassa yleisössä olivat lähettävät rakkausrunoja ja puolipilvinen taivas ja vain 47778 katsojaa ja kauden odotukset: Kannattaa iloita joka ottelusta, sillä hupia ei kestä kauan tässä sarjassa joten luulis porukan sit käyvän peleissä.
Tinke-80
27.11.2008, 21:25
Rogue Alliance – New Delhi Bulls
MatchID: 195638263
lauantaina 29.11.
Olisiko kellään ideoita siitä miten voittaisin tämän pelin? Edellinen peli Rogue Alliancea vastaan oli viime lauantaina ja turpiin tuli 1-3. Ko. ottelun MatchID:195638259.
Joukkueesta sen verran että harjoitutan keskikenttää ja edelleen on joukkueen mukana kaksi vanhempaa kk-miestä (titaaninen ja unohtumaton) jotten tippuisi 7. divariin. Maalivahti on kelvollinen 33v jonka vaihdan parempaan heti kun saan yli 1M€ rahaa maalivahdin ostoon.
- Tinke-80
Niin vaikka sarjanousun jälkeen jääkin siihen keskikastiin, niin luulisi sen kannattajamäärän kymmenen prosentin kasvamisen takia yleisömäärien pysyvän ennallaan. Taitaa peruskannattajakunta koostua suurimmaksi osaksi glory-hunttereista, jos ei viitsitä sankoin joukoin saapua kuin voittavan ja kärkikastissa majailevan joukkueen peleihin. Vähän huono yhtälö, jos uudessa sarjassa pitäisi tehdä parempiin pelaajiin investointeja ja ainakin aluksi yleisömäärät ovat aiempaa pienemmät. Vaikuttaako sitten kannattajien odotukset kaudelle ja otteluihin miten yleisömääriin? Vai vain välillisesti otteluiden lopputulosten kautta mielialaan ja siihen, miten paljon uusia kannattajia liittyy?
Nousu 8-divariin on varmistunut, kysymys kuuluukin kuinka siihen tulisi valmistautua? Joukkueeni on Enforcer's (1517692). Joku pelistä enemmän tietävä pystynee vastaamaan ainakin seuraaviin kysymyksiin:
- Jos lähden nykyisellä miehistöllä pelaan kasia niin putoanko suoraan?
- Tuleeko stadionini olemaan täynnä, eli kannattaako sitä suurentaa ennen ensi kautta?
- Jos tarvitsen johonkin tietyyn alueeseen vahvistusta niin mihin? (maalivahtiin?)
Ajattelin, että jos tuo joukkue pystyisi vetään kasissa kauden ilman tippumista niin keräisin kauden aikana rahaa niin paljon kuin mahdollista ja satsaisin seuraavaan nousuun kauden tai kahden päästä. Valmentajakin on mitä on, mutta kun on niin kallista hankkia uus niin en ainakaan vielä oo valmis (tai siis ei oo rahaa) maksaan niin paljon. Todennäköisin vaihtoehto on, että joudun hankiin pari pelaajaa sarjassa säilyäkseni ja se on ihan ok... Talouden nousua pääasiassa ensi kauden tavoitteissa sarjapaikan säilymisen lisäksi.
Kiitoksia vastauksista!
Puoliväli on takana ekaa kautta kasissa ja hyvin näyttää menevän sen suhteen, että pudota en enää voi millään...
Harvinaisen selvästi kolmeen tasoon on oma divisioona jakautunut kun 2 parasta on omassa luokassaan ja sitten pari kolmen joukkueen ryhmää erottuvat selvästi toisistaan. Enforcer's kuuluu siis tuohon keskikastiin ja pitää ennen tämän illan ottelua kolmatta sijaa hallussa.
Noihin kysymyksiin, mitä ennen kautta esitin voi jo osaltaan vastata, eli:
1. En tiedä. Joukkue on muuttunut kun 6 pelaajaa on tullut ja 5 lähtenyt tuon syyskuun alun jälkeen. GM on niin ahkera, että koko ajan on jotain pientä säätöö tehtävä.
2. Ei tule, eikä olisikaan kannattanut. Yksikään peli ei vielä loppuunmyyty ja stadionin kokokin on todella pieni (14850). Tänään rikottiin uusi yleisöennätys ja se kirjataan kahden viikon ajaksi lukemiin 14306. Joulukuussa se on täynnä.
3. Pelaajia on hankittu pääasiassa keskikentälle ja hyökkäykseen, toki vaihdot on tehty käytännössä päittäin kun 6 <-> 5 on tulleet ja menneet.
Muita huomioita tähän mennessä:
-Yksi ylivittumainen kotihäviö mahtuu sarjaan kun puhtaalla pelillä edelleen jatkava kärkinippu saapui Fight Parkille vierailulle ja siirryin 84. minuutin kohdalla 4-2 johtoon. Sitten tapahtui jotain ja 87., 89. ja 89. minuuteilla vastustaja paino kolme maalia ja vei kaikki pisteet.
-Loukkaantumisia on tullut yllättävän vähän ja se jos mikä on hyvä asia. Kun materiaali on kovin kapea. Nyt (käynnissä olevassa pelissä) on maalivahtini loukannut pahasti jalkansa ja varmaan on viikkoja sivussa...
-parannettavaa varmaan olisi tossa vastustajien "scouttaamisessa", ettei tulis näitä kilpikonnapuolustusyllätyksiä sun muita niin usein. Toki lohko on mitä on ja kolme viimestä voitan ja kahdella ekalle ilmeisesti häviän vaikka mitä tekisin.
Loppukausi nyt menee enemmänkin pelailun merkeissä kun sijoitus on joka tapauksessa 3-5, toki pyrin tuon kolmannen paikan pitään keinolla millä hyvänsä.
... ja nyt kun tarkemmin katsoo niin kakkosena oleva joukkue onkin aivan voitettavissa, en tiedä mistä päässäni on koko ajan ollut että se olis huippujoukkue.
Sekavaa paskanjauhantaa, mutta mukava pelihän tässä on kyseessä. Pointti sitten vaikka siinä :D
Tuli taas vaihteeksi loistava junnunosto akatemiasta. Eino Tupanen oli erittäin lahjakas nuori taidossa maalinteko joten treenautin sitä vajaat kolme kautta maalintekoa kunnes eilen tuli viestiä ettei opi enää uutta maalinteosta. Lopputuloksena välttävämaalintekijä ilman mainittavia aputaitoja. Ikääkin on kertyny jo 18v ja 18p. Toisin sanoen ei tällä jätkällä mitään tee.
Pub_Winston
01.12.2008, 14:55
Tuli taas vaihteeksi loistava junnunosto akatemiasta. Eino Tupanen .
Paljonko kyseinen pelaaja sai tähtiä akatemiapeleissä?
Paljonko kyseinen pelaaja sai tähtiä akatemiapeleissä?
Parhaimmillaan kuus tähteä. Muistaakseni mulla ei yksikään junnu ole vielä tuota parempaa saanut. Parhaat nostot taitaa olla pari kelvollista molaria.
Parhaimmillaan kuus tähteä. Muistaakseni mulla ei yksikään junnu ole vielä tuota parempaa saanut. Parhaat nostot taitaa olla pari kelvollista molaria.
Jep vähissähän nuo hyvät nostot ovat olleet. Pari osumaa tosin on mahtunut mukaan: Yksi 17v-keskikenttäpelaaja jonka pelinrakennus nousi "ylhäällä" viikon treenin jälkeen hyvästä erinomaiseen, yksi hyvä pelinrakentaja, yksi hyvä puolustaja ja kasapäin kelvollista puolustajaa ja pelinrakentajaa joilla ei eputaitoja ja täten ei mitään käyttöä. Eli ainoastaan tuo yksi pelinrakentaja on ottamassa pikkuhiljaa paikkansa "ylhäällä". Seitsemää tähteä taisi vedellä akatemiassa aikoinaan jos oikein muistan.
Itse väännän sinnikkäästi lottoa, mutta eipä sekään suuria tuota. Viimeisen kauden (16 nostoa) aikana tullut hyvä 19v. maalivahti ja hyvä 18v. ja viikkoa vaille erinomainen 18v. maalintekijä.
Kaverillani on hiukan toinen ääni kellossa samalta ajalta;
19v. kelv pr+laituri, hyvä syöttö+pakitus TSI n.3000,
18v. hyvä pr+laituri TSI n.1100,
17v. hyvä pr ja kelv maalinteko+syöttö TSI n.2800
ja sitten viime viikkoinen nosto,
17v. kelv pr ja hyvä laituri+syöttö TSI 3300.
Nuo neljä ovat nostaessa antaneet siirtovertailusta karvan alle 4M€. Siihen vielä muutama parinkympin janari, niin kyllä voi vaan todeta, että toisilla arpa toimii...
Siihen vielä muutama parinkympin janari, niin kyllä voi vaan todeta, että toisilla arpa toimii...
Näinhän se on. Itse luovuin lotosto noin kaksi-kolme kautta sitten, sillä tajusin ettei se ainakaan mun kohdalla ollut ollenkaan kannattavaa tuohua. Junioriakatemian kanssa leikkimiseen ei riitä taas intoa, joten ns. +/- nolla tilanteessa ollaan; mitään en voita, mutta en myöskään häviä.
Sitten yksi kysymys kokeineimmille ketuille. Mulla on VII-divarin joukkueessa 25-vuotias kaveri, jonka pelinrakennus taito nousi perjantaina titaaniseen. Tälläistä kaverihan ei ole mitään järkeä roikottaa mukana näillä tasoilla (palkka noin 35k €), missä itse nyt olen (tosin nousu kutoseen on mahdollista tämän kauden jälkeen). Mitään aputaitoja kaverilla ei ole, ja syöttämisen taso on heikko. Eli kannattaisiko treenata tuon titaanisen pelinrakentajan syöttämistaito tasolle hyvä-erinomainen ja myydä mies pois sitten, vai kannattaisikohan myydä heppu pois jo nyt?
Juusonen
01.12.2008, 21:19
Nyt olis treeni vastustajia hakusessa :
Team Jupot (1517340) ja junnu joukkueelle (790614)!
Tälläistä kaverihan ei ole mitään järkeä roikottaa mukana näillä tasoilla (palkka noin 35k €), missä itse nyt olen (tosin nousu kutoseen on mahdollista tämän kauden jälkeen). Mitään aputaitoja kaverilla ei ole, ja syöttämisen taso on heikko. Eli kannattaisiko treenata tuon titaanisen pelinrakentajan syöttämistaito tasolle hyvä-erinomainen ja myydä mies pois sitten, vai kannattaisikohan myydä heppu pois jo nyt?
Johan itse sanoit, että ei ole mitään järkeä roikottaa tuollaista rosterissa. Myyntiin vaan, ei mitään tolkkua vaihtaa treeniohjelmaa yhden pelaajan takia. Jos veikataan, että syötön treenamiseen hyvälle tasolle menisi vaikka 20 vkoa, se maksaisi sinulle 20*35k = 700k€. Ei taida ihan kattaa myyntivoitto tuota erotusta? Okei, jos ostat tilalle treeniin vaikka 10k viikossa haukkaavan kaverin, se syö samassa ajassa vähän yli 200k€, joten todellinen menetys palkoissa on "vain" 500k€. Tosin tuo uusi pm-treenike kohottanee arvoaankin enemmän ja tuo taas enempi rahaa pois myydessä.
Käykää ostamassa pois, tarjolla tänään. Olisin mielelläni pitäämässä miestä, mutta talous ei anna myöten.
Siim Räim (143675184)
23 vuotta ja 83 päivää, välttävä kunto, terve
Hän on sympaattinen kaveri, joka on seesteinen ja rehellinen.
Hänen kokemuksensa on kehno, ja hän on kehno johtaja
Kansallisuus: Suomi
Total Skill Index (TSI): 38 970
Palkka: 12 250 €/viikko
Kestävyys: erinomainen Maalivahti: tuhoisa
Pelinrakennus: kelvollinen Syöttäminen: heikko
Laituri: titaaninen Puolustus: kehno
Maalinteko: kehno Erikoist.: mahtava
... junnu joukkueelle (790614)!
Haaste lähtenyt SIK:n toimistolta.
Jee, voitin illan kierroksella 6. divisioonan lohkoni kakkosen peräti 6-0. Samalla oma joukkueeni nousi kolmospaikalta toiseksi. Hieno homma!
Vähän vähemmän mairitteleva homma on sen sijaan se, että oma lohkoni (VI.655 (http://alltid.org/league/31723/index/)) alkaa olla melkoinen vitsi 6. divaritasolla. Lohkon kahdeksasta joukkueesta nimittäin kolme on botteja: viitosesta putosi lohkoon botti, yksi vanha joukkue muuttui sarjatauolla botiksi, ja nyt kaiken huipuksi sarjakakkosena (6 voittoa 7 ekasta pelistä) ollut jengi muuttui kesken kauden botiksi. Että se siitä tämän illan voiton hienoudesta.
Pitäisi varmaan ajatella positiivisesti, mutta jollain tapaa tällainen lohko tuntuu hyvin turhauttavalta. Mukavampaa olisi pelata tosissaan eikä vain piccailla voittoja boteista. Ja kun cup-taivalkin päättyi taas jo 2. kierrokselle, niin umpisurkeasta lohkosta ei ole tässäkään mielessä mitään hyötyä.
Se hyvä puoli tässä nyt tietysti on, että voi pelata sarjaa lähes täysin vain pelaajien kehittämiseen (pakkitreeni menossa kolmatta kautta) panostaen. Ja vaikka joku avainpelaaja sitten loukkaantuisikin, niin ei tarvitse hankkia uutta miestä kesken kauden, koska vaihtomiehilläkin pärjää paskassa lohkossa. Ja koska seuran palkkakulut ovat edelleenkin vain noin 40k/viikko, niin toiminta on hyvin tuottoisaa. Kirstussa onkin jo reilut pari milliä rahaa odottamassa niitä aikoja, kun sitten joskus pitäisi jengiin panostaa.
Pub_Winston
08.12.2008, 09:55
Apuja arvon towerit,
FC Pietniemi (1519091)
Mihinkä alueeseen kannattaisi panostaa? Sarjan dominointia en ole hakemassa, enkä sitä pystyisi edes tekemään. Mahdollisuutta nousuun joskus tulevaisuudessa täytyisi ruveta valmistelemaan.
Pakkeja treenaan, tuleva valmentaja löytyy rosterista (hyvä/kelvollinen), rahaa on karvan alle 3,5miljoonaa.
Pakeista olisi tarkoitus treenata 4-5kpl itsellä pidettäviksi, muutaman tason kun vielä nostavat niin niistä valitaan parhaat itselle ja muita myyntiin. Kun toivottava taso on pelaajille löytynyt kannattaako vaihtaa treenimuotoa vai jatkaa kierrättämistä ja tehdä samalla pientä tiliä?
Omia mietteitä pelipaikoittain:
Maalivahti: Hyvä
Tietysti tähän voisi panostaa, mutta joutuisi laittamaan aika paljon rahaa kiinni jos meinaisi merkittävästi paremman hommata. Riittääkö tuon tason veskari?
Puolustus:
Tällähetkellä mahtavaa(sarjapelit) ja erinomaista(treenipelit)+ yksi kelvollinen. Onko tossa pakistossa ja treenauksessa potentiaalia?
Pelinrakennus:
Rahaa turhanpaljon kiinni tuloksiin nähden? Päivitystä? Ikää rupeaa olemaan, tarkoituksellakin. Häikäisevä, loistava(ET loistava) , loistava(tuleva valmentaja), mahtava.
Laiturit:
Kuraa, kaksi erinomaista. Pirun kalliiksi tulisi tämänkin päivitys?
maalinteko:
Kuraa, tuntuu ettei hyökkäys riitä vaikka olisi kuinka kovia jannuja. Parempi PR => enemmän maaleja? Nyt yksi erinomainen ja toinen laitureista on hyvä maalintekijä, noi on kyllä aika paskoja.
Jos ei muuta niin saattepahan vähän ajankulua kun tähän vähän vastailisitte. :)
Kun toivottava taso on pelaajille löytynyt kannattaako vaihtaa treenimuotoa vai jatkaa kierrättämistä ja tehdä samalla pientä tiliä?
Makuasiahan tuo on. Itse nousin pakkitreenillä aikanaan kuutosesta muistaakseni jopa nelosdivariin asti, mutta olihan se hirveää junnaamista. Treeninvaihto piristää ja tuo uutta mielenkiintoa peliin, kun sen tekee hallitusti.
Maalivahti: Hyvä
Tietysti tähän voisi panostaa, mutta joutuisi laittamaan aika paljon rahaa kiinni jos meinaisi merkittävästi paremman hommata. Riittääkö tuon tason veskari?
Täysin tarpeetonta panostaa veskariin kun joukkueesi puolustusarvosanat ovat jo nyt lohkon kovimmat ja taso vain nousee treenin myötä. Veskari vain korostaisi tuota puolta entisestään.
Puolustus:
Tällähetkellä mahtavaa(sarjapelit) ja erinomaista(treenipelit)+ yksi kelvollinen. Onko tossa pakistossa ja treenauksessa potentiaalia?
En tunne nykyisiä pakkitreenikemarkkinoita kovin hyvin, mutta heitä tuo 24-vuotias Kahila myyntiin viimeistään seuraavan tasonnousun kohdalla. Jos kassassasi on kerran 3,5M saat tilalle varmasti potentiaalisempaakin treenikettä.
Pelinrakennus:
Rahaa turhanpaljon kiinni tuloksiin nähden? Päivitystä? Ikää rupeaa olemaan, tarkoituksellakin. Häikäisevä, loistava(ET loistava) , loistava(tuleva valmentaja), mahtava.
Nojaa, keskikenttä on pelissä kuitenkin se kaikkein tärkein osa-alue, joten siinä mielessä tämä näyttää olevan ihan linjassa. Päivityksiä voi tehdä tarpeen mukaan, mutta ei tuolla mitään akuuttia ongelmaa ole.
Laiturit:
Kuraa, kaksi erinomaista. Pirun kalliiksi tulisi tämänkin päivitys?
maalinteko:
Kuraa, tuntuu ettei hyökkäys riitä vaikka olisi kuinka kovia jannuja. Parempi PR => enemmän maaleja? Nyt yksi erinomainen ja toinen laitureista on hyvä maalintekijä, noi on kyllä aika paskoja.
Täältä minä sen korjausliikkeen aloittaisin, sekä erityisesti käytettävästä pelimuodostelmasta. 541:llä pelaaminen liigassa on käytännössä aina 0 tehtyä maalia ja sillä toivot korkeintaan maalitonta tasapeliä, ihan sama kuinka kovaa kärkeä käytät kun vielä valmentajakin on puolustava. Maaleja ei tule hyvästä keskikentästä huolimatta, kun ei ole hyökkäyksessä voimaa pistää palloa maaliin. Siirry pelaamaan esim. 442:lla käyttäen kolmea inneriä, yhtä laituria ja kahta kärkeä. Sillä saat siedettävät hyökkäysarvosanat yhteen laitaan ja keskelle, sekä melko hyvin hallintaakin useimpia joukkueita vastaan. Yhden treenipaikan menetys viikossa on hyvinkin saavutetun menestyksen (tai ainakin mielihyvän) arvoista. Pistä ainakin toinen laiturisi lihoiksi ja osta tilalle yksi kovempi, molemmat kärjet menee myös samantien päivitykseen. Jos tärppää, niin ota niille nopea/pääpeli erikoisuuksia, mutta se ei ole välttämätöntä vielä tässä vaiheessa.
Pub_Winston
08.12.2008, 21:44
.
Kiitoksia vaan neuvoista! Jonkun verran nyt päivitin joukkuetta, katsotaan auttaako mitään. Kahilan aion joo laittaa lihoiksi heti kun nostaa tasoaan, ostan niillä rahoilla sitten keskikentälle tai kärkeen lisää vahvistusta, reilun millin siitä pitäisi saada jos/kun pian tasoaan nostaa.
Seuraava valmentaja tulee olemaan joko neutraali tai hyökkäävä, aika passiivista toi peli kyllä tolla puolustavalla on.
Ootteko päässeet ulkonäköuudistuksen jälkeen sisälle Hattrickiin? Mulle tulee vain ilmoitus "Not allowed to login!" kun yritän kirjautua sisään:-(
Pääseekö kukaan kirjautumaan sisään tähän tänään avattuun uudistettuun hattrickiin? Itselläni ei ainakaan kirjautuminen syystä tai toisesta onnistu.
EDIT: Hidas olin, mutta muillakin näköjään on samaa ongelmaa.
ei pääse sisään, samaa valittaa täälläkin.
Anselm Raato
09.12.2008, 10:45
Sama virsi Jyväskylässä. Ei pääse ei. Mielenkiinnolla kyllä odottaa tuota uudistettua hattua.
Koirapoika
09.12.2008, 11:42
Helposti sisään. Ihan hyvältä näyttää, tekstit on suurentunut selvästi, eiköhän tuon kanssa pärjätä.
Pressiboxi
09.12.2008, 12:52
Hattuun pääsee arvon manageri sisään mutta Hattrick Manager ei pääse. Mistähän lienee kyse. No, odotellaan.
Toimii kuten aina ennenkin..
Tausta vituttaa jo nyt.. Aina kun vaihdat sivua, niin tausta tulee ja iskee silmiä vasaralla.. Auts..
Nopeasti taustan muka-näyttävät jalkapallot yms. pois.. Normi valkoinen tausta
RaipeTheMan
09.12.2008, 14:07
Etsitään vastustajaa junnuystävyysotteluun!
O-juniors (1053496)
Haastakaa.
Uusi on aina uusi ja vähän aikaa vienee totutella tuohon. Yksi mitä heti kaipaa on, että omia rahavaroja ei nää muuten kuin talousosiosta, vai näkeekö? Jotenkin oli entisessä selvempi, kun heti tiesi, paljonko on hynää. Ei paha uudistus kuitenkaan, kattellaan ja totutellaan.
Sockenbacka IK Junior (131168) hakee harkkavastusta.
Muutaman käyttöpäivän jälkeen oma tuomio on seuraava:
Uusi HT on ala-arvoinen. Siis kenelle peli on nyt suunnattu? Ala-aste ikäisille vai vielä nuoremmille, ainakin supporter versio näyttää tältä. Esimerkiksi pelaajien naamojen kuvat ovat huono vitsi, voisin kuvitella 5-vuotiaan mielestä noiden olevan hauskoja. Lisäksi navigointi ja kaikki uudet esim. arvojen esittämistavat ovat perseestä. Suorastaan vituttaa nykyinen ulkoasu, ei kiinnosta tippaakaan vierailla ht:ssa.
Tuli tuossa jokin aika sitten avattua humalassa akatemia. Onko jollakin tietoa miten nuo akatemian tähdet ovat suhteessa taitoihin. Esim. itselläni on 6 ja 7 tähden hyökkääjät, ovatko tasoa kelvollinen-hyvä vai jotain aivan muuta.
Onko tuosta akatemiasta mitään hyötyä vai pelkkää rahan menoa? Kannattaako minun sulkea tuo heti kun voin vai pitää vielä ainakin kausi, että voi alkaa nostamaan pelaajia?
Jos scoutti ilmoittaa, että pelaajan aloitustaso on vaikka kelvollinen, niin miten hyväksi tuo yhden kauden aikana kehittyy?
Itselläni näyttäisi viikkopanostus olevan 40k, eli kaudessa tulee menoja 640k. Pitäisi siis tulla kohtuu jamppoja, että pääsisi edes omilleen.
Akatemian pelejäkin voi MOTSata ja PICata, mihin nämä vaikuttavat kun joukkuehenkeä ei näy? Harjoitus nopeuteen?
Heittäkää vinkkejä yms. akatemiaan liittyen jos takataskusta niitä löytyy.
Edustuksella suoranousu vitoseen kariutui tappiolla sarja seiskalle. Napit auki PIC:llä ja 2-1 pataan. Paikat 2-7 ja yksi maali siis, hienoa.
Ja tuo uusi ulkoasu on karmea, erityisesti tuo jo kiitelty tausta on kauhea. Ei se vanhakaan hieno ollut mutta hyvin selkeä ja toimiva se oli.
Muutaman käyttöpäivän jälkeen oma tuomio on seuraava:
Uusi HT on ala-arvoinen. Siis kenelle peli on nyt suunnattu? Ala-aste ikäisille vai vielä nuoremmille, ainakin supporter versio näyttää tältä. Esimerkiksi pelaajien naamojen kuvat ovat huono vitsi, voisin kuvitella 5-vuotiaan mielestä noiden olevan hauskoja. Lisäksi navigointi ja kaikki uudet esim. arvojen esittämistavat ovat perseestä. Suorastaan vituttaa nykyinen ulkoasu, ei kiinnosta tippaakaan vierailla ht:ssa.
Sama. Perseestä kaikki uusiminen aina ollut.. Alkuperäinen väh. vuoden 2004 HT takaisin!! ..Miksi toimivia systeemejä täytyy alkaa muuttamaan.. Vanhat parrat ei tykkää!
Muutaman käyttöpäivän jälkeen oma tuomio on seuraava:
Uusi HT on ala-arvoinen. Siis kenelle peli on nyt suunnattu? Ala-aste ikäisille vai vielä nuoremmille, ainakin supporter versio näyttää tältä. Esimerkiksi pelaajien naamojen kuvat ovat huono vitsi, voisin kuvitella 5-vuotiaan mielestä noiden olevan hauskoja. Lisäksi navigointi ja kaikki uudet esim. arvojen esittämistavat ovat perseestä. Suorastaan vituttaa nykyinen ulkoasu, ei kiinnosta tippaakaan vierailla ht:ssa.
Täysin samaa mieltä. Taisi olla viimeinen pisara ja hattrickin lopettaminen on nyt aika lähellä. Vielä yhden lupaavan junnun nostan akatemiasta ja se on todennäköisesti sen jälkeen siinä. Hattrickiin tulee liikaa uudistuksia, jotka sotkevat yksittäisen pelaajan pelit. Oma joukkueeni oli yhteen aikaan hyvä ja sen aikaisen pelimoottorin mukaan rakennettu. Jatkuvat uudistukset syövät kaiken mielenkiinnon kehittää joukkuetta pitkällä aikavälillä. Vähän aikaa treidasin ja hyvät rahat siitä tulikin, mutta sellaista hakkaamista ei kestä pään sekoamatta kovin pitkää aikaa
Hieno homma tämä uudistus. Wanhat tekijät lopettaa alalla ja meikäläisen kaltaisilla onnenonkijoilla on viimein mahdollisuus menestyä.
Uudistus meni täysin alakanttiin, mutta jatketaan toistaiseksi peliä.
Junnuhaasteita odotetaan: 1090911
Pub_Winston
15.12.2008, 17:34
FC Pietniemi (1519091)
Nyt olis loistava pakki (hyvä PR) kaupan, lisäksi lähtee erinomainen laituri (hyvä MT).
olkikuukkeli
15.12.2008, 19:16
Alkaa olla joukkue ihan hyvässä kuosissa! PICcaamalla 250 hatstatsit, eli kai tällä vitoseen uskaltaa hyvinkin nousta? Lohko on kutosen 66. kovatasoisin ja siinä olen ylivoimaisesti johdossa.
Ihan hyvin voit nousta vaikka neloseen tai kolmoseen :)
Jykke1978
16.12.2008, 16:09
Tuli tuossa jokin aika sitten avattua humalassa akatemia. Onko jollakin tietoa miten nuo akatemian tähdet ovat suhteessa taitoihin. Esim. itselläni on 6 ja 7 tähden hyökkääjät, ovatko tasoa kelvollinen-hyvä vai jotain aivan muuta.
Ovat tuossa kelvollisen ja hyvän välillä ainakin omasta mielestäni. Voivat olla jompaa kumpaa, itselläni on esim. 5 tähdellä noussut kelvollista maalintekijää.
Onko tuosta akatemiasta mitään hyötyä vai pelkkää rahan menoa? Kannattaako minun sulkea tuo heti kun voin vai pitää vielä ainakin kausi, että voi alkaa nostamaan pelaajia?
Onhan akatemiasta hyötyä, pystyt treenaamaan useampaa pelaajaa kerralla ja itse olen saanut sieltä sen verran tasokkaita pelaajia, että en varmasti ole jäänyt miinukselle. Ei sieltäkään joka viikko hyvää tasoa olevia pelaajia tule ja välttäviä ja huonompiakin on tullut nostettua, mutta tulee sieltä hyvää ja erinomaistakin. Itse pystyt myös vaikuttamaan siihen millaisia pelaajia sieltä tulee, jos treenaat hyökkääjiä niin silloin niiden taidot ovat parempia kuin pakkien ja pystyt myös mukauttamaan junnujen treenin edustuksen treenin ja saada junnuista edustusjoukkueen treenirinkiin hyviä pelaajia.
Jos scoutti ilmoittaa, että pelaajan aloitustaso on vaikka kelvollinen, niin miten hyväksi tuo yhden kauden aikana kehittyy?
Jos ihan alkukaudesta nousee tuollainen niin voi erinomaiseksi nousta, toki riippuu siitä miten korkea kelvollinen on samalla tavalla kuin edustuksessakin.
Itselläni näyttäisi viikkopanostus olevan 40k, eli kaudessa tulee menoja 640k. Pitäisi siis tulla kohtuu jamppoja, että pääsisi edes omilleen.
Kyllä tuolta on mielestäni helpompi saada kohtuu jamppoja kuin mitä lotosta on. Toki aloittaessa menee aikaa siihen, kun löytää alkuperäisille junnuille oikeat pelipaikat, mutta junnuihin nostettavista pelaajista saa jo vinkkiä scouteilta mihin pelaaja kannattaa laittaa pelaamaan.
Akatemian pelejäkin voi MOTSata ja PICata, mihin nämä vaikuttavat kun joukkuehenkeä ei näy? Harjoitus nopeuteen?[QUOTE]
Joukkuehenkeä ei näy, mutta se on olemassa ja MOTS ja PIC vaikuttavat aivan kuten edustuksellakin, tosin et vain näe mikä junnujen joukkuehenki on. harjoitusnopeuteen ei vaikuta.
[QUOTE]Heittäkää vinkkejä yms. akatemiaan liittyen jos takataskusta niitä löytyy.
Eipä tässä muuta kuin, että etsiä junnuille sarja missä pelata ja pelata harkkapelejä aina, kun mahdollista. Eka kausi kannattaa mennä maltilla, kun ei pysty vielä nostamaan pelaajia edustukseen, pelaajan on pitänyt pelata kausi junnuissa ennen kuin pystyy nostamaan eli sen 116 päivää tai joku sellainen se oli.
Eli pelaajia myynnissä, auttakaa miestä mäessä...
Seuran id: 74319
Muutama poiminta tarjolla olevista, lähes kaikki suomalaisia!:
- Lutz Fankhänel (61303439) palkkarohmu 0-pyynnillä PR: maaginen
- Timo Liekki (215041715) Treeni jää kesken. Saanut tohon päälle laiturin ja pelinrakennuksen treeniä. Varma nakki rahan tekoon!
- Siim Räim (143675184) Tästä piti tehdä pelimies. Treeniä tarttunut tason nousujen jälkeen laituruudesta, PR:stä ja syöttämisestä! Lähtöpyynti naurettavan halpa, mutta toi jo pelastaa mut loistavasti.
- Suomivoimaa tarjolla keskikentälle ja hyökkäykseen.
Ja joo palkkarohmuja hankittu, joka on suohon työntämässä. Mutta kaikkea pitää kokeilla ja tää kokeilu loppuu nyt ja alkaa uusi strageninen vaihe. Jos siis konkka vältetään.
AUTTAKEE!
Edelleen juniorihaaste tarvittaisiin.
1090911
Jahas, nyt ollaan näköjään laittamassa daytreidausta aisoihin. Ensi kaudesta lähtien ei siis ostettua pelaajaa voi laittaa siirtolistalle, ennen kuin hän on pelannut joukkueessa yhden ottelun. Ja jos ensimmäinen myyntiyritys ei onnistu, pelaajan voi laittaa uudestaan siirtolistalle vasta toisen pelatun ottelun jälkeen jne. Eipä kosketa minua millään tavalla tämä uudistus. Mielestäni kuitenkin ihan ok laittaa jotain rajoituksia noille siirtomarkkinoille, vaikka sinänsä minulla ei mitään daytreidausta vastaan olekaan.
Uusi HT on ala-arvoinen. Siis kenelle peli on nyt suunnattu? Ala-aste ikäisille vai vielä nuoremmille, ainakin supporter versio näyttää tältä. Esimerkiksi pelaajien naamojen kuvat ovat huono vitsi, voisin kuvitella 5-vuotiaan mielestä noiden olevan hauskoja. Lisäksi navigointi ja kaikki uudet esim. arvojen esittämistavat ovat perseestä. Suorastaan vituttaa nykyinen ulkoasu, ei kiinnosta tippaakaan vierailla ht:ssa.
Täysin samaa mieltä. Ennen tuli vierailtua sivuilla sentään melkein päivittäin, mutta nyt pelin pelaaminen on jäänyt lähinnä satunnaiskäynneiksi.
Kun sivut muuttuivat, niin ajattelin muutoksia huonoina, mutta uskoin, että aika tekee tehtävänsä ja noihinkin tottuu. Vielä ei ole kuitenkaan tottunut, ja vieläkin vituttaa nuo muutokset. Kuten sanoit, niin nuo supporter-ominaisuudet ovat kuin suoraan suunnattuna viisivuotiaille - onneksi oma tilausjaksoni loppuu kohta.
Muutenkin HT on näyttänyt viime aikoina aika hyvin persettään. Kauden alussa oli toki tiedossa, että oman joukkueen pelit ei uran ensimmäisen kutoseen nousun jälkeen kauan kestä kovassa lohkossa VI.430 (Alltidissa lohko on 194/1024) edes hankintojen jälkeen, mutta pelimoottorilta olisi voinut toivoa sentään vähän parempaa onnea.
Viime viikon sarjapelissä loukkaantui joukkueen erikoistilannemies. Viime viikon harjoituspelissä meni loukkaantumaan puolestaan kokeneempi maalivahtini viideksi viikoksi. Ei tuossa muuta, mutta olin juuri kaksi viikkoa sitten aloittanut maalivahtitreenin ja tuo jäi nyt kesken. Eilisesssä sarjapelissä pelasin puolestaan 4-4-2 -taktiikalla, ja kummatkin innerit (joukkueeni parhaat pelaajat) saivat jo ensimmäisellä puoliajalla punaiset kortit. Lisäksi samassa pelissä loukkaantui paras puolustajani.
Että sellaista. Tie vie takaisin seiskaan, ja ehkä se on joukkueelle (1513998) vain parempi niin.
Jepjep, HT kyllä taas hieman nakertaa. Ensinnäkin uusi ulkoasu on suoraan sanottuna aivan karmea ja varsinkin sivuilla navigointi on muutettu aivan surkeaksi.
Lisäksi ärsyttää hieman nuo pelaajien kuvat jotka on pitänyt tunkea tuohon pelaajasivulle (en ole siis supporter), ketä nuo harmaat profiilikuvat oikeasti palvelevat? Aikamoista hakamussuttelua sanon minä.
Lisäksi eilinen peli oli aika omituinen, kertokaas miksi häväsin? Joukkueen nimi Fc Korvatunturi, id on 1225405. Toisaalta eilisellä pelillä ei ollut niin väliä, koska nousta en edes missään tapaksessa halua ja säilyminen on varmaa.
Lisäksi joku kokenut kettu voisi vielä antaa hieman vinkkiä, että mitä joukkueelle kannattaisi tähdä tämän kauden jälkeen ensi kautta ajatellen. Kiitos jo etukäteen.
Juna sen kuin jatkaa puksuttamistaan. Viime kaudella noustiin VIII:sta VII:een ja nyt viime kierroksella käytännössä varmistettiin paikka kahden joukkoon eli nousu kutoseen on sinettiä vaille valmis. Kutosessa kyyti voikin olla todella kylmää, jos oikein huono tuuri sattuu lohkoarvonnassa. Periaattessa joukkueeni on kuitenkin sellainen, että sillä pitäisi ihan kelvollisesti pärjätä myös kutosessa. Tilillä on rahaa hieman yli pari miljoonaa, ja tällä hetkellä on yksi pr. treenattava liikaa. Eli tuon yhden ylimääräisen pelinrakentajan myynnin jälkeen tilin saldo on jotain kolmen ja neljän miljoonan väliltä, millä voi jo hyvin suorittaa muutaman täsmähankinnan.
Tässä vielä avauskokoonpano, mikäli kaikki miehet ovat käytettävissä:
Ryhmitys: 3-5-2
Maalivahti: hyvä
Puolustus: mahtava (välttävä pr), loistava (kaikki muut tasot väh. heikko) ja häikäisevä
Laiturit: hyvä (kelvollinen pr ja maalinteko, välttävä syöttäminen ja puolustus), erinomainen ja kelvollinen (hyvä pr, välttävä maalinteko ja erinomainen erikoistilanne)
Pelinrakennus: armoitettu, häikäisevä, loistava, loistava, mahtava, mahtava ja mahtava
Hyökkäys (maalinteko): loistava (kelvollinen laituri) ja loistava
Kokeneemmat karjut varmaan osaavat sanoa, että onko tuollaiselle joukkueella minkälaiset näkymät kutosessa. Mikä osa-alue kaipaisi vahvistusta? Maalinvahti kannattanee ainakin päivittää muutamaa tasoa paremmaksi...
***
Ja mitä tuohon uuteen ulkoasuun tulee, niin onhan se aivan karmea. Vanhaan verrattuna ollaan tultu ryminällä alaspäin. Naamat pelaajien kohdalla ovat käsittämättömän typeriä, mutta ei se vielä niin paljoa häiritse. Se häiritsee, että ainakin puolet erilaisista tiedoista on hävinnyt hevon vittuun tai sitten ne on vain jemmattu helvetin monen napinpainalluksen taakse.
Lisäksi eilinen peli oli aika omituinen, kertokaas miksi häväsin? Joukkueen nimi Fc Korvatunturi, id on 1225405. Toisaalta eilisellä pelillä ei ollut niin väliä, koska nousta en edes missään tapaksessa halua ja säilyminen on varmaa.
Lisäksi joku kokenut kettu voisi vielä antaa hieman vinkkiä, että mitä joukkueelle kannattaisi tähdä tämän kauden jälkeen ensi kautta ajatellen. Kiitos jo etukäteen.
Sulla ei vaan hyökkäystehot riitä. Eilisessä pelissä ei tosin vastustajakaan kolmea maalia ansainnut, mutta yleisesti ottaen tarvitsisit lisää paukkuja hyökkäyspäähän. Veikkailen ikäjakauman ja käytettyjen muodostelmien perusteella, että olet pakkitreenari. Se on kivinen tie ja vaatii kovat wingerit ja kärjen. Lisää tehoja voisit saada, jos yksi pakki omaisi sen verran laituritaitoa, että voisit peluuttaa sitä normaalina/hyökkäävänä ja yksinäisen kärjen laittaisit tukemaan toista laitaa. Toinen vaihtoehto voisi olla peluuttaa 442:sta kolmella innerillä ja yhdellä laiturilla, jolloin saisit hyökkäykset keskelle ja toiseen laitaan.
EDIT: Valmentaja vaihtoon ja äkkiä. Kelvollinen on kuraa, hanki hyvä.
Mikä osa-alue kaipaisi vahvistusta? Maalinvahti kannattanee ainakin päivittää muutamaa tasoa paremmaksi...
Veskarin voi päivittää, jos kaipaa parannusta puolustusarvosanoihin, mutta kyllä mä melkein suosittelisin laitureiden päivitystä ensin. Tuon tasoisille wingereille on puolikaskin pelinrakennustreeni aika hukkaan heitettyä aikaa.
olkikuukkeli
22.12.2008, 00:40
Toimiiko teillä foxtrick tai psicoTSI tässä uudistetussa ulkoasussa? Itselläni ei näy ylimääräistä informaatiota muuta kuin -27 arvosanojen alla :)
Toimiiko teillä foxtrick tai psicoTSI tässä uudistetussa ulkoasussa? Itselläni ei näy ylimääräistä informaatiota muuta kuin -27 arvosanojen alla :)
Vaihda kieleksi foxtrickiin se kieli jota käytät hattrickissä.
Nyt tuli hyvä puolustaja junnuakatemiasta, TSI=590 ja ikää 17v.
Jos kiinnostaa, niin käykää tutustumassa:
Pekka Itäpalo (228660332) (http://www88.hattrick.org/Club/Players/Player.aspx?playerId=228660332)
Taitaa valtaosa näistä uuden ulkoasun haukkujista kuulua Jatkoajan "kaikki on paskaa, myös paska on paskaa" -osastoon. Kyllähän tuo nyt varsin onnistunut muutos oli, ei mennyt peli pieleen niin kuin Liigapörssi syksyllä. Jos kaikkia "vanhoja" toimintoja ei löydy niin suosittelen vilkaisemaan sivuston oikeaan yläkulmaan.
HT:n uudelle ulkoasulle siis :peukku:.
Lättyilijä
22.12.2008, 15:36
Otsikko kertoo paljon tilanteestani. Joukkueeni on FC_Kuohu (1514498) ja pelaan kutosessa. Minulla on omasta mielestäni kova pakkilinja (1 armoitettu ja 4 häikäisevää, joista kaksi 22 vuotiasta kehittyy parin viikon päästä) ja koska treenaan myös syöttöä pelaan vastahyökkäyksillä (uskomaton tai titaaninen riippuen laitapakista), jotka ovat osoittautuneet tehokkaiksi.
Tässä piilee joukkueeni suurin murheenkryyni ja ilonaihe. Nimittäin tehoja ilman vastahyökkäyksiä ei sitten löydykkään. Rahat keruussa armoitetun kären vaihtamiseksi yliluonnolliseen, mutta miljoonassa vasta menossa. Minulla on pari loistavaa esimerkkiä pelini tilasta. Kauden 7:nnessä ja 8:nnessa ottelussa voitin silloisen sarjakären vastahyökkäystaktiikalla kaksi kertaa maalierolla 7-1, kun taas sarjaseiskaa vastaan normaalilla taktiikalla otin kahdesti pataan maalierolla 0-5. Kyllähän kutosessa tällä tavallakin pysytään, eikä nousu ole vielä ajankohtainen, mutta olisihan se miellekkäämpää pelata jos häntäpääkin kaatuisi. Ihan jo fanien ja managerin yleisen mielialan takia :D.
Joka tapauksessa tässä kutosessa pyristellään pari kautta hyökkäyspään apuja ostellen.
PS. Harjoitusotteluita niin junnuille kun "emoseurallekkin" tarvitaan aina ;D
Meikäläiselle henkilökohtaisesti ainakin aivan se ja sama, miltä tuo ht näyttää. Uusi ulkoasu ei ole sen huonompi eikä parempi kuin aikaisempikaan.
Siirtojen kanssa uusi on parempi kuin vanha, joten plussaa siitä.
Nyt on tiimin maalintekijät ajettu sisään. 25v unohtumaton maalintekijä mahtavalla syötöllä sekä 24v armoitettu loistavalla syötöllä.
Syöttötaito vielä karttuu kauden verran, koska nyt kun ostin yhdeksällä miljoonalla itselleni keskikenttätreenattavia, joilla kaikilla on vähintäänkin kelvollinen syöttö, päätin maksimoida vielä maalinsylkijöidenkin treenin ja tosiaan treenata lyhytsyöttöä kauden verran. Sen jälkeen pari kautta pelinrakennusta.
Edustusjoukkue kotimaistuu silmissä.
Ai niin, tuntui huvittavalta, kun olin pitkin kautta nyt seiskassa hävinnyt matseja rökälemenolla ja viime lauantaina, kun pääsin asettamaan pitkästä aikaa keskikentälle edes loistavan tason pelinrakentajia, päättyikin ottelu vieraissa sarjakakkosta vastaan 1-10 minulle :D
Ei sinänsä, että sillä olisi suurtakaan merkitystä, koska sarjasijoitus on nyt melko yhdentekevää. Nyt rakennetaan vain joukkuetta. Tuo hallinta vain sitten taas näytti kasvonsa ja kertoi siitä, miksi yht'äkkiä tulokset kääntyivätkin aivan päälaelleen.
edit: Niin ja jos nyt listataan keskikenttämiehet, mitkä ostin tuolla yhdeksällä miltsillä treenattavaksi...
23v. pr unohtumaton syöttö hyvä
21v. pr loistava syöttö hyvä
20v. pr loistava syöttö kelvollinen
22v. pr loistava syöttö kelvollinen
19v. pr mahtava syöttö kelvollinen
20v. pr erinomainen syöttö kelvollinen
19v. pr erinomainen syöttö hyvä
19v. pr eriomainen syöttö kelvollinen
20v. pr hyvä syöttö välttävä
19v. pr hyvä syöttö erinomainen
Noista vähintään kolme jää omaan rinkiin sitten aikanaan, ehkä neljä. Loput myyn pois. Unohtumaton sekä kaksi loistavaa jannua ovat kotimaisia.
Pub_Winston
26.12.2008, 12:15
Pistäkääs joku junnuhaaste: 1095861
Footless
26.12.2008, 12:29
Mitähän tän kaverin kanssa kannattais tehdä?
17 vuotta ja 28 päivää, seuraava syntymäpäivä: 20.3.2009
välttävä kunto, välttävä kestävyys
Hän on kiistelty henkilö, joka on seesteinen ja oikeudentuntoinen.
Hänen kokemuksensa on tuhoisa, ja hän on välttävä johtaja.
Omistaja: FC Arabia (alkaen 6.12.2008)
Total Skill Index (TSI): 1 260
Palkka: 370 €/viikko
Varoitukset: 0
Loukkaantumiset: Terve
Nykyiset taidot
Maalivahti: tuhoisa
Puolustus: välttävä
Pelinrakennus: hyvä
Laituri: kehno
Syöttäminen: kelvollinen
Maalinteko: kehno
Erikoist.: kehno
Nostin junnulotosta (ei sinänsä paska nosto, junnujoukkueen taso silloin kelvollinen) kolmisen viikkoa sitten ja tänään nousi tuo pelinrakennus hyväksi. Pelailen ysidivarissa ekaa kautta ja valmentaja on kelvollinen. Treenailen kyllä pelinrakennusta, mutta kannattaako tuo pitää, vai pistää rahoiksi ja vahvistaa muuta joukkuetta niilä rahoilla?
Treenailen kyllä pelinrakennusta, mutta kannattaako tuo pitää, vai pistää rahoiksi ja vahvistaa muuta joukkuetta niilä rahoilla?Kelvollisella valmentajalla pistäisin myyntiin ja ostaisin vaikka vastaavan 18-vuotiaan treeniin ja ostaisin hyökkäysvoimaa lisää, joka näyttää olevan hieman vielä heikolla tolalla. Esim laitaa tukeva hyökki niin saisit yhdelle laidalle hieman tehokkaampaa tavaraa.
Itse onnistuin ekaa kertaa sössimään harjoituksen kun meni harkkapeliin vahingossa neljä keskikenttämiestä..
Sarja on mielenkiintoisempi kuin varmaan koskaan "uralla". Kolme ensimmäistä samoissa pisteissä ja neljäskin kahden pisteen päässä, sarjana siis V.170. Ja huomenna on ns. kuuden pisteen peli tuota nelosta vastaan.

Täällä jotakuinkin samassa tilanteessa lohkoni (V.203) kanssa. Itselläni kaksi seuraavaa peliä kotona "helppoja" vastaan ja viimeisellä kierroksella todennäköisesti ratkaistaan vasta mestaruus/noususta karsija.
Taas tuli nostettua yks junnu, ja meni suoraan myyntiin.
Lauri Vihi (229061220)
Maalivahti:tuhoisa
Puolustus:välttävä
Pelinrakennus:kehno
Laituri:heikko
Syöttäminen:välttävä
Maalinteko:välttävä
Erikoist.:tuhoisa
TSI=490, eli ei erikoinen, mutta ihan kelpo pakin tuosta voisi joku saada.
Taas tuli nostettua yks junnu, ja meni suoraan myyntiin.
Lauri Vihi (229061220)Ihan vaan vinkkinä tulevaisuuden varalle, ei tuon tasoisia kannata edes siirtolistata vaan suosiolla vaan kenkää. Todennäköisesti menetit tonnin...
Ihan vaan vinkkinä tulevaisuuden varalle, ei tuon tasoisia kannata edes siirtolistata vaan suosiolla vaan kenkää. Todennäköisesti menetit tonnin...
Kiitoksia vinkistä! Oon lähinnä nostellu junnuja ja yrittäny kattoa hiukan, että minkälainen junnu kannattaa laittaa myyntiin, esim. ylempänä mainitsemastani Itäpalosta maksettiin 85 000, liekö käynyt vain hyvä tuuri. :)

Niin tai johtunee siitä, että oli p-taidoltaan hyvä... Kyllä nuo tason välttävät kannattaa kenkiä joukkueesta ulos, ei niillä rahaa tee tai harvoin niitä saa edes myytyä.
Oma kausi on edennyt odotetusti, 12 ottelua joista 1 tappio, 1 tasuri sekä 10 voittoa. Hat-stat keskiarvo on niukasti yli 250 ja tarkoituksena on nousta takaisin IV-divariin, josta tuli ensimmäisellä yrittämällä ranskalainen visiitti.
Tavoite seuraavalle kaudelle on suoran putoamisen välttäminen, mikä lohkosta riippuen on mielestäni melko realistinen tavoite.
Joukkue on Lauttasaari Lacsativs ja lohko V.20.
Edeltäneeseen junnunostojen kaupitteluun sen verran, että kelvollisella päätaidolla varustetun pelaajan saa pääsääntöisesti myydyksi ensimmäisellä yrittämällä, mutta välttävän kanssa on vähän niin ja näin. Jos sellaisia on tullut, olen tavannut kerran listata ja kenkiä ellei mene kaupaksi. Luulisin että mv-taitona välttävä kelpaa, mikäli puolustustakin löytyy edes hitusen.
Claudius
28.12.2008, 22:54
Helvetin perse, kun tuli tehtyä hölmö virhe äsken. Tarkoitus on vaihtaa treeniä ihan lähiaikoina ja laitoinpa siis treenattuja pelaajia myyntiin. Ei siinä mitään, mutta huomasinpa vaan, että määräaika noilla pelaajilla on uudenvuodenaattona joskus iltayhdeksän aikaan. Kuka hitto oikein tuohon aikaan tuona päivänä pyörii ht:n ihmeellisessä maailmassa? No täytyy varmaan luottaa siihen, että joku manageri löystää juhlatunnelmissa hieman reilummalla kädellä kukkaron nyörejä...
RaipeTheMan
29.12.2008, 14:29
Junnuystävyysotteluun haetaan vastustajaa!
O-juniors (1053496)
Aikamoinen loppuhuipennus tapahtuu omassa lohkossani (IV.5).
4 kärkijoukkuetta 4 pisteen sisällä. Itse sijalla 1 ja kakkonen pisteen ja kolmonen 2 pisteen päässä. Seuraavalla kierroksella kohtaavat 1vs.4 ja 2vs.3 - riittää ainakin jännitystä.
Mikäli voitan omat kaksi viimeistä peliä, voitan oman lohkoni ja nousen suoraan III-divariin, joka olisi jo kolmas peräkkäinen nousu putkeen. Helppoa ei tule olemaan, mutta täydet mahdollisuudet on olemassa.
Big Bad Bruins
29.12.2008, 16:14
Siinä on pojille uusi skini (jos käytössä Firefox)
userstyles.org/"Ladattava" ulkoasu Hattrickiin (http://userstyles.org/styles/13368)
Vaihtuuko ne tosi hauskat pelaajien naamat myös tuon tyylin mukaiseksi?
Big Bad Bruins
29.12.2008, 16:22
Vaihtuuko ne tosi hauskat pelaajien naamat myös tuon tyylin mukaiseksi?Ikävä kyllä ei. Itsehän en siis tuon tekemisestä ymmärtänyt yhtään mitään, mutta apuja sain tyyliin "vaihda siihen kohtaan väri minkä haluat ylös, ja siihen toiseen sitten minkä haluat alas." Eli mitään hajua ei ole, että miten tuota pystyis sitten muuttelemaan. Taitaa olla vain tuon taustan, menun ja bannerin muunteluun kykenevä ohjelma.
olisi kaipuussa:
Sockenbacka IK Junior (131168)
Ottelu sovittu.
Pitäs saada pikaisesti yksi uusi joukkue liigaamme. Pelit pelataan maanantaisin, joten treenin saaneet junnut on nostettavissa tiistaina harkkapeleihin.
Liigan ID: 84715
Tälle illalle Dynamo Laajalampi (ID: 74979) tartteis treenimatsivastustajaa. Paikalla ja säännöillä ei niinkään väliä. Ensimmäinen valitaan jos sellaista tulee?
Pub_Winston
06.01.2009, 12:25
Paikalla ja säännöillä ei niinkään väliä. Ensimmäinen valitaan jos sellaista tulee?
Pistä joukkueesi haastekoriin, aika varmasti saat sieltä vastuksen!
Pub_Winston
06.01.2009, 12:35
Mä treenaan puolustusta, ajattelin tehdä uudesta valmenjasta hyökkäävän (nykyinen on puolustava). Onko järkeä vai ei? Olisiko neutraali kuitenkin parempi? Puolustajien taso kuitenkin nousee treenien myötä kokoajan, joten ei luulisi oman pään rupeavan vuotamaan nykyistä paljoa enempää. Treenattavat kun tulevat myyntikuntoon niin rupean panostamaan pelinrakennukseen. Teenkö enemmän maaleja jos valmentaja hyökkäävä tai neutraali?
Junnuhaaste tarvitaan: 1090911

Hyökkäävä valmentaja nostaa hyökkäysarvosanoja ja heikentää puolustusarvosanoja. Puolustava päinvastoin. Eli hyökkäävällä valmentajalla ainakin teoreettisella tasolla tulet tekemään enemmän maaleja nousseiden hyökkäysarvosanojen perusteella.
Neste Hernemäen kaudesta seiskadivarissa on muodostunut todellinen menestys. Ennen kauden alkua arvioin olevani puhtaasti materiaalien perusteella rankingissa noin sijoilla 5-6.
Alkukausi meni yli odotusten, mutta silti seitsemän pelin jälkeen sijoitus oli vasta viides, noin viisi pinnaa eroa kakkossijaan (maaliero oli sarjan paras jo silloin). Kauden puolivälissä sarjan kärkijoukkue muuttui botiksi ja muut alkoivat pelata uskomattomasti ristiin. Tuloksena tällä hetkellä se, että olen kakkosena ennen päätöskierrosta ja toiseksi viimeisenä oleva porukka on vastassa vikassa pelissä. Samalla kun sijan kolme joukkue kohtaa vieraissa jo nousunsa varmistaneen ykkösen. Nousu toteutunee siis noin 80-90 prosentin todennäköisyydellä.
Joku voisi arvioida, ettei joukkueeni vielä riitä kutoseen, mutta uskon, että sopivasti taktiikoita hämmentämällä ja viisaasti suunnitelemalla motsit ja picit ensi kaudella, olen kutosen keskikastissa.

Samat sanat. Aiemmin tällä viikolla päätin, että laitan reservit viimeiselle kierrokselle, että parempi joukkue nousisi. Toisaalta itse olen parempi taktikko ja kilpailuviettini käskee minua kuitenkin yrittää voittaa. Mahdollisuudet nousuun on hyvät, joten taidan yrittää käyttää ne. Jos joten kuten pärjään kutosessa voin pitää itseäni kohtuu hyvänä taktikkona. Tässä joukkueeni, jos joku haluaa katsoa ja kommentoida: 1516722.
Rahaa vähän vajaa 2 miljoonaa. Pakki ainakin pitäisi hankkia. Samoin hyökkääjä ja inneri, mutta kun raha riittää vain yhteen jamppaan. Tai korkeintaan kahteen.
Kuitenkin pakit tällä hetkellä: loistava, erinomainen ja muutama hyvä, maalivahti hyvä... :D
Innereissäkin vain unohtumaton, loistava ja loistava, huonossa kunnossa parhaat.
Hyökkääjä hyvä (hyvä laituri, kelvollinen syöttö ja pr, mahtava erikoistilannemies (sekin paras, joten ei sekään osasto kunnossa)), kelvollinen (hyvä laituri, välttävä syöttö, erinomainen kestävyys ja hyvä kunto ja maaleja paukkuu hyvään tahtiin, ja seiskaan tarpeeksi hyvä, mutta kutosessa ei riitä millään).
Treenaan nyt ja ensi kauden laitureita, jonka jälkeen pr-treeniin. Laituritreenissä on ainakin se hyvä puoli, että voi käyttää montaa taktiikkaa.
Hankintalistalla ykköspakki ja ykköshyökki sisältäen erikoistilannemiehen. Saa nähdä, miten käy ensi kaudella, jos sinne kutoseen tosiaan noustaan.
Oma kausi vitosessa päättyi onnellisesti. Lohko oli todella tasainen ja nyt on vähintään nelospaikka turvattu, kolmoseksi olisi saumoja vielä mutta viimeinen peli kotona sarjakärkeä vastaan ja motsilla mennään tottakai. Mahdollista on päättää kausi voittoon ja kolmostilaan siis ja siitä muistaakseni jotain korvausta saa.
Hankintalistalla ykköspakki ja ykköshyökki sisältäen erikoistilannemiehen. Saa nähdä, miten käy ensi kaudella, jos sinne kutoseen tosiaan noustaan.
Mulla olisi jokunen ukko myynnissä. Laiturin paikalle olisi tarjolla Julián Moraga (61515888), uskomaton laituri jumalaisella erikoistilanteella ja pääpelitaidolla eikä älyttömällä liksalla. Tehnyt tällä kaudella 8 maalia sarjassa, eniten joukkueesta. Lisäksi myynnissä olisi titaanista mokea ja juuri 18-vuotta täyttänyttä hyvää pakkijunnua.
AC Scabbia (1518616) tarttis treenivastustajan ens tiistaiksi. Kotona, vieraissa tai muulla, ihan sama.
Samat sanat. Aiemmin tällä viikolla päätin, että laitan reservit viimeiselle kierrokselle, että parempi joukkue nousisi. Toisaalta itse olen parempi taktikko ja kilpailuviettini käskee minua kuitenkin yrittää voittaa. Mahdollisuudet nousuun on hyvät, joten taidan yrittää käyttää ne. Jos joten kuten pärjään kutosessa voin pitää itseäni kohtuu hyvänä taktikkona. Tässä joukkueeni, jos joku haluaa katsoa ja kommentoida: 1516722.
Rahaa vähän vajaa 2 miljoonaa. Pakki ainakin pitäisi hankkia. Samoin hyökkääjä ja inneri, mutta kun raha riittää vain yhteen jamppaan. Tai korkeintaan kahteen.
Kuitenkin pakit tällä hetkellä: loistava, erinomainen ja muutama hyvä, maalivahti hyvä... :D
Innereissäkin vain unohtumaton, loistava ja loistava, huonossa kunnossa parhaat.
Hyökkääjä hyvä (hyvä laituri, kelvollinen syöttö ja pr, mahtava erikoistilannemies (sekin paras, joten ei sekään osasto kunnossa)), kelvollinen (hyvä laituri, välttävä syöttö, erinomainen kestävyys ja hyvä kunto ja maaleja paukkuu hyvään tahtiin, ja seiskaan tarpeeksi hyvä, mutta kutosessa ei riitä millään).
Treenaan nyt ja ensi kauden laitureita, jonka jälkeen pr-treeniin. Laituritreenissä on ainakin se hyvä puoli, että voi käyttää montaa taktiikkaa.
Hankintalistalla ykköspakki ja ykköshyökki sisältäen erikoistilannemiehen. Saa nähdä, miten käy ensi kaudella, jos sinne kutoseen tosiaan noustaan.
Hivenen heppoiselle tuo teikäläisen rosteri näyttää kutosta ajatellen vielä, mutta kyllä itsekkin lähtisin varmasti kokeilemaan sarjaporrasta ylemmäksi.
Tekisin myös niin, että ostaisin reilulla miljoonalla sellaisen lähes kolmekymppisen keskikenttämiehen, joka tempaisee 6-7 tähteä pelissä. Itse asiassa tein juuri sellaisen ostoksen itse myös.
EDIT: Ja se unohtui vielä mainita, että stadion on aika pieni, semmoset 10 000 paikkaa lisää voisit rakentaa...
olkikuukkeli
10.01.2009, 22:51
Sarjanousu vitoseen varmistui. Viimeisessä pelissä voitto päävastustajasta numeroin 3-1 ja vihdoinkin nousu on pedattu. Keskikenttäarvosanaksi tuli peräti loistava ja HatStats-ennätyskin kaunistui 260:stä 292:n. Ei siis valittamista. En odottaisi ihan jokaviikkoista selkäsaunaa sarjaporrasta ylempänäkään, mutta sehän jää nähtäväksi.

Otaksuisin että Mots oli käytössä. Joka tapauksessa, kyllähän noilla statseilla tuut vitosessa pärjäämään. Onnea nousun johdosta!
Aikamoinen loppuhuipennus tapahtuu omassa lohkossani (IV.5).
4 kärkijoukkuetta 4 pisteen sisällä. Itse sijalla 1 ja kakkonen pisteen ja kolmonen 2 pisteen päässä. Seuraavalla kierroksella kohtaavat 1vs.4 ja 2vs.3 - riittää ainakin jännitystä.
Mikäli voitan omat kaksi viimeistä peliä, voitan oman lohkoni ja nousen suoraan III-divariin, joka olisi jo kolmas peräkkäinen nousu putkeen. Helppoa ei tule olemaan, mutta täydet mahdollisuudet on olemassa.
Itse otinkin sitten kahdessa viimeisessä matsissa dunkkuun ja sarjasijoitus ensimmäisellä kaudella IV:ssä oli sitten 3. johon täytyy kyllä olla ihan tyytyväinen. Lohkokin oli alltidin mukaan kuitenkin 7. paras nelosen lohkoista, joten kovassa seurassa pelattiin.
Pientä vittuilua HT:n suunnalta molemmissa kauden viimesissä peleissä. Ensimmäisessä (195594982) vastustaja sai jopa raporttiin saakka 6kpl luonnollisia maalipaikkoja, vaikka hallinnat meni tasan molemmilla puoliajoilla. Lisäksi iski yhden nopea-erikoisuuden ansiosta voittomaalin. Kauden vikassa pelissä (195594983) oman maalisarakkeen 0 on jokseenkin huvittava.
Ensi kaudelle olisi tarkoitus lähteä tosissaan nousua jahtaamaan. alltidin mukaan järkyttävän paljon kovemmaksi lohko ei tule missään tapauksessa muuttumaan nousujen/putoamisten johdosta. Lyhytsyöttötreeni vaihtuu mv-treeniin ja sitä kautta lähetään pikkuhiljaa satsaamaan myös puolustukseen enemmän ja mikäli cupissa tulee menestystä on joukkuetta mahdollista vahvistaa myös kenttäpelaajien=puolustajien osalta.
Sarjanousu vitoseen varmistui. Viimeisessä pelissä voitto päävastustajasta numeroin 3-1 ja vihdoinkin nousu on pedattu. Keskikenttäarvosanaksi tuli peräti loistava ja HatStats-ennätyskin kaunistui 260:stä 292:n. Ei siis valittamista. En odottaisi ihan jokaviikkoista selkäsaunaa sarjaporrasta ylempänäkään, mutta sehän jää nähtäväksi.
Sarjanousu vitoseen oli varmistunut jo kaksi kierrosta sitten. Puhtaalla pelillä harjattiin oma lohko ja nyt olisi debytointi vitosdivaritasolla esissä. Mitään ranskalaista visiittiä tästä ei ole suunnitteilla. 5,9M löytyy rahaa tililtä ja keskikenttätreenattavat alkavat olla kohta myynti-iässä, joten pieniä investointeja voidaan tehdä. Kovempi veska ja pientä vahvistusta hyökkäykseen ovat toivelistan kärjessä. Jännityksellä odotellaan, minkälainen lohkoon sitä päädytään.
Jännityksellä odotellaan, minkälainen lohkoon sitä päädytään.
Näät tukevan kauden lohkosi jo alltidista: alltid.org
Toki karsinnat pelataan vielä, mutta otteluparit niistäkin ovat jo selvillä.
Näät tukevan kauden lohkosi jo alltidista: alltid.org
Toki karsinnat pelataan vielä, mutta otteluparit niistäkin ovat jo selvillä.
Eipä tuo nyt sataprosenttisen varma ennustus ole. Varmasti kylläkin useimmiten oikeassa, mutta ei aina.
Neste Hernemäen kaudesta seiskadivarissa on muodostunut todellinen menestys. Ennen kauden alkua arvioin olevani puhtaasti materiaalien perusteella rankingissa noin sijoilla 5-6.
Alkukausi meni yli odotusten, mutta silti seitsemän pelin jälkeen sijoitus oli vasta viides, noin viisi pinnaa eroa kakkossijaan (maaliero oli sarjan paras jo silloin). Kauden puolivälissä sarjan kärkijoukkue muuttui botiksi ja muut alkoivat pelata uskomattomasti ristiin. Tuloksena tällä hetkellä se, että olen kakkosena ennen päätöskierrosta ja toiseksi viimeisenä oleva porukka on vastassa vikassa pelissä. Samalla kun sijan kolme joukkue kohtaa vieraissa jo nousunsa varmistaneen ykkösen. Nousu toteutunee siis noin 80-90 prosentin todennäköisyydellä.
Joku voisi arvioida, ettei joukkueeni vielä riitä kutoseen, mutta uskon, että sopivasti taktiikoita hämmentämällä ja viisaasti suunnitelemalla motsit ja picit ensi kaudella, olen kutosen keskikastissa.
Ja niinhän siinä kävi, että nousu sinetöityi. Hoitelin oman pelini puhtaasti ja samalla ainut uhkaajani otti takkiin.
Neljä kautta nyt HT:ta takana ja Neste Hernemäki suorastaan syöksyy läpi sarjatasojen. Ysistä on noustu kutoseen asti. Kutosessa voi sitten muutama kausi mennäkkin tahkotessa.
Eipä tuo nyt sataprosenttisen varma ennustus ole. Varmasti kylläkin useimmiten oikeassa, mutta ei aina.
Ei varmaan 100%, en tiedä, mutta joka kausi olen kauden päätteeksi tuolta nousut/putoamiset katsonut ja aina ovat kutinsa pitäneet.
Footless
11.01.2009, 15:17
Ei varmaan 100%, en tiedä, mutta joka kausi olen kauden päätteeksi tuolta nousut/putoamiset katsonut ja aina ovat kutinsa pitäneet.
Ei paljon lohduta, tällä hetkellä antaa mulle kahdeksan mahdollista sarjaa kasissa. Pitänee se viikko sitten vielä venailla.
Ysissä meni kuten pitikin, kaikki ottelut voitettiin selkeästi. Bottejahan siellä oli puolet (alussa kaikki) joten ei paljon haastetta tullut.
Kasissa voipi tulla jo vähän jännempää. Kauden alkaessa keskikentän pitäisi olla luokkaa mahtava-mahtava-yliluonnollinen ja tietysti kehittyy kokoajan kun sitä treenaan. Sain junnun myynnistä miljoonan tuossa hetki sitten, sillä vahvistettiin hyökkäystä kahdella vähän vanhemmalla erinomaisella, puolustukseen hyvä ja erinomainen, ja loput meni hyvään valmentajaan sekä stadikan laajennukseen. Tavoite olisi nousta seiskaan kahden kauden kuluessa.
Edit: joukkue siis tämä (558083)
olkikuukkeli
11.01.2009, 16:09
Otaksuisin että Mots oli käytössä. Joka tapauksessa, kyllähän noilla statseilla tuut vitosessa pärjäämään. Onnea nousun johdosta!
Toki MOTSasin, mutta toisaalta edellinen ennätys saavutettiin PICcaamalla ;) Keskimääräinen arvostelu tältä piccausten sävyttämältä kaudelta oli 235 pointsia. "Näillä mennään" ensikauteen, ehkä lukuunottamatta yhtä tai kahta kk-pelaajaa, jotka saattavat vaihtua nuorempiin. Hyökkääjät tietysti kehittyvät kehittymistään.
Näät tukevan kauden lohkosi jo alltidista: alltid.org
Toki karsinnat pelataan vielä, mutta otteluparit niistäkin ovat jo selvillä.
Kiitoksia. Alltidia tulee jonkin verran selailtua, mutta edellisestä sarjanoususta on jo niin paljon aikaa, että en tällaista ominaisuutta tiennytkään. League rankingin mukaan kovimman kolmanneksen vitosdivariin tuli nousu.
Ei paljon lohduta, tällä hetkellä antaa mulle kahdeksan mahdollista sarjaa kasissa. Pitänee se viikko sitten vielä venailla.
Ilmeisesti alemmissa divisioonissa on sitten jo niin paljon joukkueita, ettei alltid voi varmasti kertoa miten nousut/putoamiset menevät.
Itse en ole koskaan pelannut VI-divaria alempana (2004 sai tältä tasolta aloittaa), joten kokemusta on vain VI ja korkeampien tasojen osumatarkkuudesta.
Ei paljon lohduta, tällä hetkellä antaa mulle kahdeksan mahdollista sarjaa kasissa. Pitänee se viikko sitten vielä venailla.
Ysissä meni kuten pitikin, kaikki ottelut voitettiin selkeästi. Bottejahan siellä oli puolet (alussa kaikki) joten ei paljon haastetta tullut.
Kasissa voipi tulla jo vähän jännempää. Kauden alkaessa keskikentän pitäisi olla luokkaa mahtava-mahtava-yliluonnollinen ja tietysti kehittyy kokoajan kun sitä treenaan. Sain junnun myynnistä miljoonan tuossa hetki sitten, sillä vahvistettiin hyökkäystä kahdella vähän vanhemmalla erinomaisella, puolustukseen hyvä ja erinomainen, ja loput meni hyvään valmentajaan sekä stadikan laajennukseen. Tavoite olisi nousta seiskaan kahden kauden kuluessa.
Edit: joukkue siis tämä (558083)
Tuo yliluonnollinen inneri on kyllä liioittelua VIII-divariin. Vie palkkaa aivan poskettoman paljon suhteessa joukkueesi kokonaispalkkoihin.
Myisin tuon ja ostaisin vaikka sen loistava-häikäisevän tilalle, kun kerran treeniä tulee kaikenaikaa. Kun pompsahtaa tuosta yliluonnollisesta titaaniseen ja täyttää vuosia, niin tilanne heikkenee entisestään.
Jokainen tietenkin tyylillään.
Edit: jos ja kun joukkueesi on FC Arabia, niin ainakaan joukkueesi tämänhetkisistä pelaajista yksikään ei tule kauden alkaessa olemaan yliluonnollinen inneri. Loistava (10) tulee mahtavan jälkeen, mutta yliluonnollinen (14) sitten vasta myöhemmin.
Jos siis keskikenttäsi on kauden alkaessa mahtava-mahtava-loistava, niin asiat on ihan mukavasti.
Huomiona vielä, että rosterissasi on 31 pelaajaa joista 22 pääsee lähtökohtaisesti kentälle viikottain. Myy tai potki pois ylimääräiset, sillä niistä ei ole kuin palkkakuluja. Harkkapeleissä et vaihtomiehiä tarvitse kolmea enenpää ja kilpapelin vaihtomiesten olisi hyvä saada se yksi matsi viikossa jotta kunnot pysyisivät säällisellä tasolla.
Ilmeisesti alemmissa divisioonissa on sitten jo niin paljon joukkueita, ettei alltid voi varmasti kertoa miten nousut/putoamiset menevät.
Itse en ole koskaan pelannut VI-divaria alempana (2004 sai tältä tasolta aloittaa), joten kokemusta on vain VI ja korkeampien tasojen osumatarkkuudesta.
Jos nousijoilla on sekä pisteet että maaliero tasoissa, niin ennustaminen on hankalaa. Jossakin vaiheessa epäiltiin, että täyttäminen tapahtuisi tuolloin joukkueiden id:n mukaisessa järjestyksessä pienimmästä suurimpaan, mutta ilmeisesti siinäkin on joitakin poikkeuksia. Nuo poikkeukset ilmeisesti liittyvät juuri tilanteisiin, joissa huomattavan monella joukkueella on nuo tasalukemat. Kaksi ja kolme samoissa mennevät tuon id:n mukaan.
Footless
12.01.2009, 15:05
Tuo yliluonnollinen inneri on kyllä liioittelua VIII-divariin. Vie palkkaa aivan poskettoman paljon suhteessa joukkueesi kokonaispalkkoihin.
Myisin tuon ja ostaisin vaikka sen loistava-häikäisevän tilalle, kun kerran treeniä tulee kaikenaikaa. Kun pompsahtaa tuosta yliluonnollisesta titaaniseen ja täyttää vuosia, niin tilanne heikkenee entisestään.
Jokainen tietenkin tyylillään.
Edit: jos ja kun joukkueesi on FC Arabia, niin ainakaan joukkueesi tämänhetkisistä pelaajista yksikään ei tule kauden alkaessa olemaan yliluonnollinen inneri. Loistava (10) tulee mahtavan jälkeen, mutta yliluonnollinen (14) sitten vasta myöhemmin.
Jos siis keskikenttäsi on kauden alkaessa mahtava-mahtava-loistava, niin asiat on ihan mukavasti.
Huomiona vielä, että rosterissasi on 31 pelaajaa joista 22 pääsee lähtökohtaisesti kentälle viikottain. Myy tai potki pois ylimääräiset, sillä niistä ei ole kuin palkkakuluja. Harkkapeleissä et vaihtomiehiä tarvitse kolmea enenpää ja kilpapelin vaihtomiesten olisi hyvä saada se yksi matsi viikossa jotta kunnot pysyisivät säällisellä tasolla.
En tiedä mitä oon sekoillu tuon yliluonnollisen kanssa, samaan aikaan metsästin et-miestä niin voi siitä olla tullut. Tosiaan eriomaista siihen oli tarkoitus laittaa, siinä ja siinä nouseeko mahtavaksi tuo yksi. Pakit hyvä-erinomainen ja kärjet sitten tasoa erinomainen, laiturit hyvä (hyvä pr, unohtumaton et) ja erinomainen. Uskoisin että noilla pärjää ihan ok, jos ei mitään yllätyksiä tule. Ei kasissa kuitenkaan niin kovia managereja tule vastaan. Tosiaan edellisellä jengillä pelailin kutoseen asti kunnes kyllästyin ja nyt uutta yritystä vähän fiksummin.
12h välein tässä yrittänyt potkia jengiä pihalle, tuli ostettua sen verran monta pelaajaa tuossa että pärähti aika överiksi tuo pelaajamäärä. Aika paljon kuraa on vielä joukossa..
Footless
12.01.2009, 15:07
Jos nousijoilla on sekä pisteet että maaliero tasoissa, niin ennustaminen on hankalaa. Jossakin vaiheessa epäiltiin, että täyttäminen tapahtuisi tuolloin joukkueiden id:n mukaisessa järjestyksessä pienimmästä suurimpaan, mutta ilmeisesti siinäkin on joitakin poikkeuksia. Nuo poikkeukset ilmeisesti liittyvät juuri tilanteisiin, joissa huomattavan monella joukkueella on nuo tasalukemat. Kaksi ja kolme samoissa mennevät tuon id:n mukaan.
Foorumeilla puheltiin että voisi mennä myös sarjojen numeroiden mukaan, mutta tiedä sitten siitä. Samapa tuo, viikon päästä se selviää kuitenkin, eikä sillä kasin tapauksessa ole niin väliä. Eri asia jos johonkin neloseen olisi nousemassa.
Pub_Winston
12.01.2009, 19:28
League rankingin mukaan kovimman kolmanneksen vitosdivariin tuli nousu.
Liikaa ei kannata luottaa tuohon rankingiin ennenkuin uusilla joukkueilla on yksi kierros sarjaa takana. Tulee todennäköisesti muuttumaan tuo sijoitus. Itse nousin menneeksi kaudeksi VII sarjaan ja kun katselin uuden sarjan rankingia se oli melkein huonoin, niin ajattelin, että voi olla jopa mahkuja taistella noususta, mutta sarjaan putosi kaksi kohtuu hyvää joukkuetta ja toinen joka nousi oli myös kelvollinen itseni lisäksi niin rankingi olikin koko kauden siellä top 30-35.
E. Nuo arviot joukkueiden voimasuhteista siis toki sarjataso huomioiden. :)
Unchained
13.01.2009, 22:51
Siis ei helvattu että voi mennä päin p:tä! Jätin ystävyysotteluun vahingossa ykkösmiehistöni, kun luulin sopineeni ulkomailla pelattavan ottelun joka pelattaisiin huomenna. Noh, nyt meinasin mennä säätämään kokoonpanot valmiiksi, niin kappas: Peli menossa. Noh, kurkkaan miten menee ja silmien eteen rävähtää: 3 JOUKKUEEN PARASTA PELAAJAA LOUKKAANTUI! Ja sitten kun peli äsken loppui ja katoin parantumisaikoja, kaikille iski 7 viikkoa ja jannut on 21,22 ja 25 vuotiaita.
EricCartman
14.01.2009, 03:36

Harvemmin sitä kiinnittää huomiota muiden bad beat -tarinoihin mut tämä on kyllä aika mainio lajissaan. Parhaat pelaajat vahingossa kentällä, ja kaikille 7 viikkoa saikkua. Aika julmaa. Ei tainnut omilla pelaajilla olla viime kaudella yhteensäkään noin monta sairasviikkoa.
Omat pelit jatkuvat kolmosdivarissa kolmatta kautta. En oikein keksi järkevää strategiaa ylöspäin nousemiseen. Kakkosdivarissa pärjäämiseen vaaditaan aika huimia palkkoja. Kauden tai pari voisin ehkä maksaakin jotain 500K viikkopalkkoja, mutta sen jälkeen tulisi konkurssi väistämättä. Varsinkaan kun treenaamisestakaan ei saa rahaa enää kovin paljoa ilman suoritustason uhraamista.
Pitkästä aikaa jotain junnulotosta. 17v 87pv vanha, välttävä kestävyys, kelvollinen pelinrakennus & maalinteko ja hyvä syöttö. (Player ID: 232054035)
Olisikohan jatkoajan porukalla innokkaita pelureita foorumin sisäiseen cupiin ensi kaudeksi? Voisin ottaa järjestelyvastuut kontoilleni. Alkaisi ensi kauden puolen välin jälkeen. Joukkuemäärä väh. 8, 32 olisi kiva. Jos jollekkin on tuttu FF Cup muutaman vuoden takaa niin olin pääpiruna myös siellä. 32 joukkueella saataisiin ns. mestareidenliiga systeemi. Lohkovaihe ja pudotuspelit 16 joukkueella (tosin yhdestä pelistä poikki systeemillä). No, sen näemme parin kuukauden päästä. Valmistautukaa vaan ajoissa, sillä yritetään ainakin saada cup aikaiseksi.
Pub_Winston
17.01.2009, 14:26
Olisikohan jatkoajan porukalla innokkaita pelureita foorumin sisäiseen cupiin ensi kaudeksi?
FC Pietniemi on mukana mahdollisessa cupissa.
Pellon Toverit myös mukana.
Fc Korvatunturi myös mukana, mikäli cup toteutuu.
Tanelinrannan Mestareitakin saa tökkiä jos Cup pyörähtää käyntiin...
myös ownaajat ilmottautuu mukaan jos tämä toteutuu. heittäkää viestiä sitten
No, vielä ei voi tehdä varauksia ja teen sitten ensi kauden puolessa välissä (2kk päästä!) erillisen topicin. Mutta erittäin hienoa että innostusta löytyy!
Eilisestä karsinnasta voitto ja vihdoin nousu neloseen. Nopealla vilkaisulla saumat kärkikahinoihin olisi täälläkin, joten tavoitteeksi kolmonen kolmen kauden sisällä.
FC Niipperi vois olla sitten cupin heittopussi, mikäli semmonen sinne halutaan. :)
Koirapoika
18.01.2009, 19:30
Tampereen Tykkiukot on mukana kinkereissä, menestys yhtä surkeaa kuin aiemminkin.
Afroamerikkalaisten Pallokerho vastaa heitettyyn haasteeseen ja lähtee cuppiin mukaan kokemuksen turvin
Sockenbacka IK Junior (131168) hakee junnuharkkavastusta ei niinkään cup paikkaa.
Pub_Winston
19.01.2009, 15:45
Sockenbacka IK Junior (131168) hakee junnuharkkavastusta ei niinkään cup paikkaa.
FC Pietniemi Jr. laittoi haasteen.
Junior PU (258956) minunkin junnuille haastetta kaipailisin.
Pub_Winston
19.01.2009, 19:48
Junior PU (258956) minunkin junnuille haastetta kaipailisin.
Haastettu!
Kylläpä iski Neste Hernemäelle kovan lohkon kutosesta, VI.654 lukeutuu varmaan valtakunnan kovimpiin. Ainuttakaan bottia tai epäaktiivista manageria ei ole mukana. Näin ollen täytyykin tavoitella nyt sitten pelkkää sarjapaikan säilyttämistä, siinäkin on tekemistä sillä materiaalini on lohkon heikoin. Matti Kyllösen mainostamia "taktisia kuvioita" täytyy käyttää tiiviiseen tahtiin, mikäli pistepussia mielin lihottaa.
Footless
20.01.2009, 08:10
Junnujoukkueeni FC Harjun Lapset (1159909) hakisi harjoitusvastustajaa.
Tylsä lohko tuli kasiin, kolme bottia, kolme täysin paskaa joukkuetta ja ainut millä paremmat statsit kuin mulla pelaa jotain käsittämätöntä taktiikka. Pakkohan tuosta on seiskaan nousta, heittämällä.
Hukkaviiva
20.01.2009, 09:42
Junnujoukkueeni FC Harjun Lapset (1159909) hakisi harjoitusvastustajaa.
Haastettu
HT-suomi on jostain syystä alhaalla, joten en pääse tietoa sieltä kaivamaan. Eli muistaako joku, missä vaiheessa tarkalleen kaudenvaihteessa joukkuehenki, korttitili yms. nollataan?
Lähti eilen pari tärkeetä miestä +5 & +2 saikulle ja ajattelin ottaa joku 50 lekurii sisään ennen nollaushetkeä.
Eli muistaako joku, missä vaiheessa tarkalleen kaudenvaihteessa joukkuehenki, korttitili yms. nollataan?
Ensi maanantaina eli cupin 1. kierroksen otteluita edeltävänä päivänä.
EDIT: Olinkohan sitten kuitenkin väärässä? HT-Suomen (http://209.85.129.132/search?q=cache:NgqL0QeqSI0J:www.htsuomi.net/htopas/kaudenvaihde.php+kaudenvaihteen+ohjelma+Hattrick&hl=fi&ct=clnk&cd=1&gl=fi&client=firefox-a) välimuistitallenteen mukaan päivä näyttäisi kuitenkin myös olevan maanantai.
Ensi maanantaina eli cupin 1. kierroksen otteluita edeltävänä päivänä.
Kiitos. Vähän turhan aikaisin siis, mutta eiköhän jokunen ekstralekuri tule hommattua.
HT-suomi on jostain syystä alhaalla, joten en pääse tietoa sieltä kaivamaan. Eli muistaako joku, missä vaiheessa tarkalleen kaudenvaihteessa joukkuehenki, korttitili yms. nollataan?
Lähti eilen pari tärkeetä miestä +5 & +2 saikulle ja ajattelin ottaa joku 50 lekurii sisään ennen nollaushetkeä.
Mikä on nollaushetken ja lääkäreiden määrän yhteys? Tiputtaako suuri määrä lääkäreitä joukkuehenkeä tai aiheuttaa jotain vastaavaa haittaa?
Footless
21.01.2009, 23:31
Mikä on nollaushetken ja lääkäreiden määrän yhteys? Tiputtaako suuri määrä lääkäreitä joukkuehenkeä tai aiheuttaa jotain vastaavaa haittaa?
Yli kymmenen lääkäriä tosiaan laskee joukkuehenkeä, mitä enemmän lääkäreitä, sitä enemmän laskee.
sixtus: HT-foorumin FAQ:n mukaan joukkuehenki nollaantuu lauantaina 24.1.2009, eikä suinkaan maanantaina.

Thanks. Potkin siis noi ekstrat vittuun huomenna illalla niin ei tartte maksaakaan kun tän viikon palkka. Hyötykään nyt ei kovin suureksi tule jäämään.
Joukkueessani on pelaaja jolla on hyvä kokemus ja hyvä johtajuus, ja ajattelin tulevaisuudessa tehdä hänestä valmentajan. Juuri nyt ei kuitenkaan ole tarvetta uudelle valmentajalle. Voiko pelaajan kokemus tai johtajuus tippua, jos peluutan häntä vain harjoitusotteluissa.

Pelaajan kokemus tai johtajuus ei voi tippua. Vasta kun pelaajasta on tehnyt valmentajan, alkaa johtajuus putoamaan ajan kuluessa.
Eihän tämä RL futista ole mutta mikähän logiikka siinäkin on takana että vanhemmiten johtajuus häviäisi. Oma pelaajasta tehty 40 v. valkku on kadottanut jo pari tasoa.
Seiskadivaria pelailen ja valmentaja on hyvä, puolustava ja kurjalla johtajuudella. Olis mahdollisuus tehdä keskikenttäpelaajsta erinomainen valmentaja, välttävällä johtajuudella vajaan neljän miljoonan hintaan. Kannatteeko?

Ei missään nimessä. Erinomaisen valmentajan tekeminen/palkkaaminen tilanteessa kuin tilanteessa on mielestäni kyseenalaista. Saadut hyödyt suhteessa hintaan ovat kuitenkin minimaalisia. Erinomaista valmentajaa ei mielestäni koskaan tulisi tehdä alle hyvän johtajuuden pelaajista.
Ei missään nimessä.
Vähän samaa ajattelin itsekin. Neljä milliä on kuitenkin aika iso summa näin seiskadivarin taloudessa.
Osoittautui näköjään aivan yhtä tyhjän kanssa olevaksi tämä uudistus: kannattajien odotukset tulevalle kaudelle.
Nousin toissa kauden päätteeksi pykälää korkeammalle sarjatasolle ja kannattajien odotukset olivat: kannattaa iloita joka hetkestä sillä iloa tässä sarjassa ei kauan kestä. Olin koko kauden 4 parhaan joukossa, voitin 8 peliä, pelasin 2 tasan ja hävin neljä, lopputuloksena 3. sija.
Näistä neljästä tappiosta kaksi tuli sarjan kahdessa viimeisessä pelissä ja viimeisessä vielä rumasti kotona 0-5 turpaan. Lopputulos: kannattajat olivat välikauden tilassa pettynyt(olisi ilmeisesti pitänyt pudota, sillä sitähän he odottivat) ja jokaisessa kannattajapäivityksessä joukkueesta on hävinnyt 4-6 pelaajaa, kun kesken kauden kovimmassakin voittoputkessa niitä tuli kerralla max. 2kpl lisää.
Kannattajien odotukset kauteen ominaisuudella ei siis ole mitään merkitystä.
Mulla taas on kannattajamäärä kasvanut 8.12. asti. Viimeksi tuli noustua kasidivarista seiskaan [joka oli alltidin mukaan yksi kovimpia (nytkin 64 / 2048)], ja kannatajat ennustivat, että sarjassa pysyminen vaatii kovaa työtä. Kauden jälkeen sijoitus oli 5. ja nyt kannattajat odottavat keskikastin sijoitusta.
Eli mulla on melko loogisesti toimineet nuo kannattajat.
BattleHymn
27.01.2009, 19:35
Ööh...siis... "yksilöllisten ohjeiden nappula. Valitse pelaajillesi yksilölliset ohjeet kokoonpanossa. Katso sääntöjen osio 12, jos haluat lisätietoja."
Ei löydy ei. Hattrick uran ensimmäinen ottelu hiukan yli tunnin päästä, ja täällä aivan pihalla . Missä Sääntöjen osio 12, missä yksilölliset ohjeet!?!?!??!?

Olisikohan http://www.hattrick.org/Help/Rules/LineupExpConf.aspx
Yksilölliset ohjeet on, haluatko pelaajan pelaavan hyökkäävämmin, puolustavammin, tukevan laitaa vai pelata nimenomaisella pelipaikalla.
Ja edittiä: 0-8 voitolla historian toista kertaa toiselle kierrokselle. Onko paremmin tietävillä tietoa milloin seuraavan kierroksen vastustajat selviävät?
Ja edit2: Selvishän tuo samana iltana...
Pidemmän aikaa on hämännyt tähtien jaossa nuo ruskeat pallukat, joita tähdiksikin kutsutaan.
Eli onko ruskeat tähdet jotenkin vähempiarvoisia tähtiä vai ovatko tähdet vaan evoluution aikana muuttuneet ruskeista kultaisiksi ja nämä raukat ovat jotenkin "jälkeenjääneitä"? Ovat ne sitten puolikkaita tai vielä pienempiä...

Ruskeat tähdet johtuvat pelaajien kestävyyksistä. Mitä vähemmän kestävyyttä, sitä enemmän ruskeita tähtiä. Pelaaja pelaa siis lopussa kultaisten tähtien osoittamalla tasolla. Ottelun alussa taas kokonais tähtimäärän osoittamalla tasolla johon siis laskettu myös ne ruskeat tähdet mukaan. Lyhyesti: mitä parempi kestävyys, sitä paremmin pelaaja pitää tasonsa yllä läpi ottelun.
Pidemmän aikaa on hämännyt tähtien jaossa nuo ruskeat pallukat, joita tähdiksikin kutsutaan.
Vastaus kysymykseesi löytyy pelin ohjeista (http://www95.hattrick.org/Help/Rules/MatchBasics.aspx):
Tähtiarvostelu
Ottelun jälkeen pelaajasi saavat suorituksensa perusteella tähtiarvostelut. Ne tarkoittavat seuraavaa:
Keltaiset tähdet näyttävät pelaajan suoritustason ottelun viimeisellä minuutilla.
Ruskeat tähdet näyttävät, paljonko pelaaja on menettänyt keskiarvokapasiteetistaan ottelun lopussa.
Joskus (mutta hyvin harvoin) pelaajan suoritustaso on ottelun lopussa korkeampi kuin hänen keskimääräinen suoritustasonsa koko ottelussa. Tämä näytetään punaisin tähdin.
Onkohan se ihan varmaa, ettei valmentajan loukkaantumisesta ole mitään haittaa? Omani on loukkaantunut, eikä taida enää koskaan tulla pelikuntoon.
Eilen pääsin cupissa jatkoon tiukan taistelun jälkeen maalein 2-3.
Ensi viikolla onkin mielenkiintoinen vastus. Vastustajalla on mm. hyökkäyksessä 7-8 tähden pelaaja ja pari muutakin yli 5 tähden miestä, mutta keskikenttä on kuraa. Mukana mm. sellainen 2-3 tähden mies. Hallinnan voitan takuuvarmasti ja sitä myötä varmaankin myös koko ottelun ja näin Neste Hernemäki tekisi uuden cup-ennätyksensä ja etenisi kolmannelle kierrokselle asti.
Ruskeat tähdet johtuvat pelaajien kestävyyksistä. Mitä vähemmän kestävyyttä, sitä enemmän ruskeita tähtiä. Pelaaja pelaa siis lopussa kultaisten tähtien osoittamalla tasolla. Ottelun alussa taas kokonais tähtimäärän osoittamalla tasolla johon siis laskettu myös ne ruskeat tähdet mukaan. Lyhyesti: mitä parempi kestävyys, sitä paremmin pelaaja pitää tasonsa yllä läpi ottelun.
Vastaus kysymykseesi löytyy pelin ohjeista (http://www95.hattrick.org/Help/Rules/MatchBasics.aspx):
Asia tuli harvinaisen selväksi. Kiitos cobra ja bird. Tuo kohta oli jäänyt lukematta täysin, pitääkin tutustua uudestaan hartaudella, jos jotain muuta oleellista on jäänyt huomaamatta.
Pub_Winston
29.01.2009, 13:14
Jos joku on vailla junnuliiga paikkaa, niin id: 266397 omaa yhden vapaan paikan. Saatas liiga pyörimään...
Silmäilin äsken ensi kertaa tuota vaihtojen teko mahdollisuutta ja sieltähän löytyi todella paljon kaikenlaisia vaihtoehtoja. Tuli kerralla paljon uusia taktisia ulottuvuuksia peliin. Voi monella olla aika hakemista noiden kanssa aluksi. Itse otan iisisti, enkä tee vielä huomenna suunniteltuja vaihtoja. Antaa vastustajien sekoilla (?) niiden kanssa.
olkikuukkeli
01.02.2009, 02:45
Alkoipa kausi varsin mellevästi. 5-0 voitto ensimmäisessä vitosen ottelussani tasavertaisesta vastustajasta. Ensimmäisen kierroksen perusteella säilyttänen paikkani melkoisella varmuudella, mutta pari tosi kovaa vastustajaa löytyy... Saas nähdä, miten kausi etenee.
Hyvin alkoi kutosdivari. Päävastusta vieraskentällä vastassa ja alakynnessä oltiin läpi pelin, mutta voitto tuli 1-0 ja tärkeät pisteet heti kärkeen tästä kuuden paunan matsista. Vastustaja teki pari suunniteltua vaihtoakin, mutta itse en alkanut niiden kanssa huseeraamaan, ei sillä että penkiltä mitään erikoisen hyvää reserviä olisi löytynytkään...
Alkoi taas aivan loistavasti tämä kausi. Kaksi parasta puolustajaa ja uskomaton erikoistilannemies loukkaantuivat. Näistä kahta jälkimmäistä ei saanut enää vaihdettua kun käytin vaihtoni tappioasemassa.
Sinänsä tuo vaihto homma on todella mielenkiintoinen ja tulee varmasti ottamaan osaa tiukoissa matseissa.
Tipuin takaisin 7 divariin täksi kaudeksi, ja alkoi aika huonosti. Turpaanhan sitä tuli 4-1, jumalainen erikoistilannemies sai punaisen kortin heti alkupuolella ja keskikenttämies loukkaantui.
Makopide
01.02.2009, 14:24
Team NISKALAUKAUS aloitti vitosdivarissa 3-4 vierasvoitolla viime kauden sarjakakkosesta. Tasoitus 3-3 survottiin 83. minuutilla ja voittomaali tehtiin 90 minuutin kohdalla joten voitto tuntui tällä kertaa oikein nannalta.
Itsekään en noita vaihtosysteemejä laitellut, ajattelin kokeilla niitä ehkä tulevassa cup-pelissä. Jotenkin sellanen tunne että vituix ne menee kumminkin...
Helpolla tuli kotiin Whitecaps FC:n kauden ensimmäinen peli. Vastustaja ei ollut laittanut kokoonpanoa ollenkaan kentälle, joten luovutusvoittohan sieltä tuli. Vähän harmittavasti siinä meni kuitenkin ottelun jännitys kokonaan. Sarjassa pitäisi olla kyllä mahdollisuuksia kahden parhaan joukkoon ja uuteen nousuun kuutoseen.
Taloustilanne on tällä hetkellä ihan hyvä (plussalla noin 1.5 miljoonaa) ja saan tämän kauden aikana myytyä treenin jälkeen kaksi mahtava/loistava -tason 18- ja 24-vuotiasta maalivahtia, joten ehkä tulen tällä kerralla saamaan kutoseenkin riittävät vahvistukset muualle joukkuetta.
Loukkaantumisia tuli pahan kerran heti kauden alkuun. Cupin peli meni bottia vastaan, tuloksena kaksi avauksen miestä telakalle. Lauantain ekan sarjapeli jatkui samalla kaavalla ja ykköshyökkääjä telakalle. Lääkäreitä on nyt 27 kpl kehissä ja kannattajat raivoissaan mutta ei auta nyt kun miehiä kaivataan kehiin. Toivotaan nyt, että suunta mutttuisi paremmaksi.
Silmäilin äsken ensi kertaa tuota vaihtojen teko mahdollisuutta ja sieltähän löytyi todella paljon kaikenlaisia vaihtoehtoja. Tuli kerralla paljon uusia taktisia ulottuvuuksia peliin. Voi monella olla aika hakemista noiden kanssa aluksi. Itse otan iisisti, enkä tee vielä huomenna suunniteltuja vaihtoja. Antaa vastustajien sekoilla (?) niiden kanssa.
Helvetin hyvä uudistus. Ehdottomasti parasta, mitä olen kokenut HT:n historiassa(takana ~5 vuotta).
Iskin heti ekaan peliin muutaman, joista yksi toteutui. Eli 3-4-3 muuttui 4-4-2 taktiikaksi 60min kohdalla, koska olin johtoasemassa. Peli oli tällöin 4-1, mutta pojat kentällä eivät koutsin ohjeita pakittelusta pahemmin kuunnelleet ja iskivät vielä 3 maalia lisää. Kauden eka peli päättyi loppujen lopuksi mukavasti 7-2. Tästä on hyvä jatkella etiäpäin.
Helvetin hyvä uudistus. Ehdottomasti parasta, mitä olen kokenut HT:n historiassa(takana ~5 vuotta).
Toi uudistus on todellakin parasta mitä hatussa on tapahtunut. Mulla on pelivuosia takana vuosi vähemmän kuin sulla ja tässä on motivaatio päässyt pahasti laskemaan ajan saatossa. Nyt tuonne saatiin roppakaupalla realistisuutta ja säätömahdollisuuksia, jotka sitten nostavat pelin kiinnostavuutta edes jonkin verran. Ja kyllähän tuota piti sarjamatsissa kokeilla, joskin 7-0 voitossani ei apuja hirveesti ollut. Kunhan tulevalle valkulle hain kokemusta.
Alkoipa kausi varsin mellevästi. 5-0 voitto ensimmäisessä vitosen ottelussani tasavertaisesta vastustajasta. Ensimmäisen kierroksen perusteella säilyttänen paikkani melkoisella varmuudella, mutta pari tosi kovaa vastustajaa löytyy... Saas nähdä, miten kausi etenee.
Täältä ilmoittautuu ottelun hävinnyt osapuoli. Vaikka tänne Jatkoaikaan ei olekaan tullut kirjoiteltua, olen lueskellut muiden kirjoituksia paljon ja mietinkin, että miten tuo vastustajani olikaan niin tutunkuuloinen. Hieman kun pengoin viestihistoriaasi niin asia varmistui.
Ottelussahan kävi kuten osasin odotellakin, vaikka nyt arvosanat melko tasan menikin. Tulipa oltua muuten vähän huolimaton noiden pelaajamääräysten kanssa. Siirsin innerini keskuspakiksi kesken ottelun. Eipä tuo kyllä mitään ratkaissut.
Noh revanssia sitten kauden lopussa:)
AC Galax aloitti myös toisen visiittinsä kutosessa yllättävänkin vakuuttavasti 8-2 kotivoitolla (match id=211717320).
Kävin pitkästä aikaa myös alltidissä vähän vertailemassa oman lohkoni joukkueita, mutta ei oikein selvinnyt mitä nuo loddar-pisteet tarkoittavat suomeksi? Omat pisteet näkyvät olevan sarjan parhaat ainakin ensimmäisen kierroksen jälkeen, eli 19.80. Ja arvosteluiden yhteispisteet 230 (p: 69 kk: 96 h:65) ovat kai ihan riittävät ainakin keskimäärin kutosessa säilymiseen, vai? Joku enemmän alltidin parissa viihtynyt voisi hieman valaista tietämätöntä.
Jykke1978
05.02.2009, 21:55
Ja arvosteluiden yhteispisteet 230 (p: 69 kk: 96 h:65) ovat kai ihan riittävät ainakin keskimäärin kutosessa säilymiseen, vai? Joku enemmän alltidin parissa viihtynyt voisi hieman valaista tietämätöntä.
Loddareita en nyt muista, mutta noilla hatstatseilla pärjäät kyllä kutosessa, omani oli ekalla kierroksella 253 ja pisteen paremmilla otin sarjasijoituksen 5. nelosessa viime kaudella, karsinnassa tuli tappio ja nyt pelaan vitosta. Viime kauden nelosessani ekan kierroksen jälkeen 3 huonoimmalla on seuraavat statsit 219, 218 ja 214 ja keskikenttäsi statsit olisivat tuon lohkon parhaat ja lohko on 32 paras 64 lohkon joukosta. Nykyisessä vitosen lohkossani 3 huonoimman statsit ovat 205, 198 ja 193, muut ovat välillä 263-250 ja vain minun keskikenttäni 102 pistettä on paremmat kuin sinun, toiseksi parhaat on 87 pistettä.
Loddar pisteet arvostavat keskikentän suhteessa korkeammalle kuin muut arvosanat, näin olen ymmärtänyt.
Lyhytsyöttötreeni vaihtuu nyt mv-treniin ja siksi kyselisinkin kokenemmilta mv-treenaajilta, mikä on optimaalinen mv-valmentajien ja apuvalmentajien määrä?
Vaihdoin aiemman 2/8 muotoon 4/6, olenko pahasti hakoteillä?

Et ole. Itse nyt pari kautta treenaillut veskoja. Suhteella 5/5 mennään ja molempien kunnot pysyneet hyvällä tasolla. Yleisimmät valmentaja suhteet mv-treenissä lienevät juuri 4/6, 5/5, 6/4.
Kysymys taktiikkaguruille. Tai itse asiassa ei tarvitse olla kovin kummoinen gurukaan. Kunhan vain varmistan, olenko toiminut oikein/viisaasti.
Eli seuraavanlainen tilanne:
Neste Hernemäen lauantainen vastustaja pelaa aina samalla taktiikalla. 352, mutta vain yhdellä laitapuolustajalla (kaksi keskuspuolustajaa sitten luonnollisesti), ja tuo toinen laitapakki puuttuu aina oikealta puolelta. Tarkoitus siis minulla olisi iskeä tuolta heikosta kohdasta läpi ja pistää verkko heilumaan.
Eli vasempaan hyökkäykseen kannattaa panostaa? Pistin vasemman laiturin hyökkääväksi ja toisen hyökkääjän tukemaan vasenta laitaa. Pitäisikö vielä laittaa yksi keskikenttämies tukemaan laitaa? Itse pelaan siis myös 352.
Kommenttia?

Vasemmalle laidalle tietysti hyökkäävä laituri. Jos keskushyökkäyksesi on niin huono ettei se läpäise vastustajan keskuspuolustusta kannattaa toinen hyökkääjistä (paremman laituriarvon omaava) laittaa tukemaan vasenta laitaa. Tuon keskikenttämiehen laitaa tukevaksi laittamisen unohtaisin suoraan. Jos pääset keskushyökkäykselläsi lähellekkään vastustajan keskuspuolustus arvosanoja niin jätä molemmat hyökkääjät normaaleiksi.
edit. Tutkailin hieman joukkuettasi. Tosiaan ainoa vaihtoehto vastustajan puolustuksen murtamiseen on tuo vasen laita. Sinne hyökkäävä laituri, laitaa tukeva hyökki (voi olla myös puhdas laituri). Keskushyökkäyksesi ei tule hänen keskuspuolustustaan läpäisemään joten mene yhdellä laidalla ja toivo, että saat 2 paikkaa sille laidalle ja molemmista maalit. Hyökkääjäsi ovat luvattoman kehnoja. Puolustus ja keskikenttä näyttäisi olevan ihan 6div. tasolla. Seuraavaksi siis hyökkääjä ostoksille :) Onnea huomiseen peliin.

Erittäin paljon kiitoksia vastauksesta.
Vielä pari kysymystä. Miksi unohtaisit suoraan kk-miehen laittamisen laitaa tukevaksi? Eikä se vain parantaisi sen vasemman laidan hyökkäyksen arvoa ja näin kasvattaisi mahdollisuuksiani? Vai arvioitko, että se rokottaisi liikaa keskikenttäarvosanaani?
Ja eikö minun kannata myöskin käyttää "Hyökkäykset laidoilta" taktiikkaa?

Tosiaan tuota kk-miehen laitaa tukemis käskyä käytetään todella harvoin. Rokottaa keskikentältä voimaa ja saattaa viedä sinulta sen ratkaisevan paikan pois. Lisäksi kk-miehelläsi tuskin on niin hyvää laituruutta aputaitona jotta siitä saisit mitään järin suurta hyötyä.
Sitten tähän hyökkäykset laidoilta taktiikkaan.. Foorumeillakin paljon puhetta aiheuttanut taktiikka. Heikentää keskuspuolustustasi ja pitäisi siirtää keskeltä paikkoja laidoille riippuen toki taktiikkataidosta. Niin monia matseja olen nähnyt missä taktiikka ei ole pelannut ollenkaan ja itse olen todella epäileväinen sen suhteen. Itse pelasin aikaa sitten ilman normihyökkejä (hyökkäävillä laitureilla ja laitaa tukevilla hyökeillä) jatkuvasti pelkästään laitoja käyttäen. Hyökkäys laidoilta taktiikkaa käyttämällä tuli jatkuvasti hämäriä tappioita vaikka arvosanojen puolesta olisin itseni mielestäni ansainnut reilunkin voiton. Normaalilla taktiikalla taas tuntui homma sujuvan paljon paremmin ja tulokset olivat ansaitun oloisia arvosanoihin nähden. Taitaa olla jo lähes 2 irl vuotta siitä kun viimeksi olen tuota hyökkäykset laidoilta taktiikkaa käyttänyt. Olen skeptinen sen toimivuuden suhteen, enkä taida olla mielipiteeni kanssa yksin. Tämä siis vain oma mielipiteeni, voit siis rauhassa painaa hyök. laidoilta nappulaa ja katsoa mikä on tulos :)
Muita hyökkäykset laidoilta foobikoita ?
Muita hyökkäykset laidoilta foobikoita ?
Osittain kyllä. Useampi kausi tuli tuota aikoinaan pääsääntöisesti käytettyä kun laitureita treenasin. Pitkälti pystyn allekirjoittamaan väitteesi, erityisesti tuon yllätyksellisyyden osalta. Välillä homma toimi kuin unelma, joskus puolestaan jäit etukäteen täysin varmassa ottelussa nollille.
Nyt useamman kauden on tullut hyökättyä käytännössä aina normaalilla, siten että panostan vain toiseen laitaan sekä keskelle ja tulokset ovat paranneet rutkasti.
Eikös tuota hyökkäys laidoilta-taktiikkaa rukattu paremmaksi tässä jokin aika sitten? Se ei kuulemma toiminut alunperin niinkuin olisi pitänyt.
hilapiste
06.02.2009, 18:11
.....
Muita hyökkäykset laidoilta foobikoita ?
Hep!
Itellä jäi kanssa useampi kausi sitten epäusko tuon taktiikan toimivuuteen, tai ei toiminut ainakaan omalla joukkueella.Yritin pelata 451:llä laiturit hyökkäävinä ja hyökki laitaa tukevana. Usein kävi niin, että arvosanojen mukaan olisi pitänyt paremmin mennä kuin mitä meni. Erityisesti se maalinteko oli todella vaikeaa. Sarjan foorumissakin(7. divarissa) viimeisellä kaudella yleisesti ihmeteltiin oman joukkueeni jatkuvaa epäonnea noissa peleissä. Sen jälkeen en ole enää muutamaan kauteen noita valintoja käyttänyt.
Hyvä uudistus todellakin nuo pelaajamääräykset peliin. Täytyy kokeilla seuraavassa pelissä vaihtaa nuorempia pelaajia treeniviritysten vuoksi kentälle toiselle puoliajalle, jos peli tuntuu olevan hallussa.
Vuokralainen
07.02.2009, 07:35
Tänään sitten tuli nostettua junnulotosta kaikkien aikojen floppi; Hannes Nestra, jonka TSI oli pyöreä 0. Ei tarvinnut kauaa miettiä, että aletaanko pelaajasta treenaamaan seuraavaa puolustajatähteä. Loppui kyllä Hanneksen ura lyhyeen.
Onko kukaan muu koskaan nostanut pelaajaa, jonka TSI on ollut 0?
Niitä TSI 20 tai TSI 30 pelaajia ei tarvitse alkaa luetteloimaan.
Edellisen kerran kun käytin taktiikkaa "hyökkäys laidoilta", se toi minulle voiton ennalta vahvemmasta joukkueesta Cupissa ja toi paikan toiselle kierrokselle. Ko. ottelussa joukkue oli asemoitu normi 352:ksi.
Tänään sitten tuli nostettua junnulotosta kaikkien aikojen floppi
floppeja ja floppeja.. voisin itsekkin sanoa että oma erinomainen juniorijengini on melkoinen floppi. Ei ainakaan 10 viimeseen viikkoon ole noussut yhtään pelaajaa, jolla jokin taito olisi edes välttävää parempi.. tänään tuli kaveri, jonka tsi oli 140 ja paras taito välttävä syöttäminen.. hyvä johtajuus tosin hyvä asia, mutta pelaajan yhteistyökykyisyys on liian huono ollakseen pelle..
Footless
07.02.2009, 15:06
hyvä johtajuus tosin hyvä asia, mutta pelaajan yhteistyökykyisyys on liian huono ollakseen pelle..
Pellejä ei ole olemassa. Tämä harhaluulo/urbaanilegenda on kumottu jo aikaa sitten HT-setien toimesta.
Edit: Pyöritin vajaan kauden junnulottoa, kelvolliseen asti. Viimeisin nosto oli kelvollinen pelinrakennus, kelvollinen syöttö ja välttävä puolustus. Nousi yhdellä treenillä hyväksi pelinrakentajaksi, miljoonalla meni kaupaksi. Sitten siirryinkin akatemian pariin, josta luulisi olevan helpompi nostaa edes kelvollisia, ainakaan sieltä ei noita nollia pitäisi tulla.
Pellejä ei ole olemassa. Tämä harhaluulo/urbaanilegenda on kumottu jo aikaa sitten HT-setien toimesta.
Eli suositut kaverit hyvällä johtajuudella ei sittenkään nosta/pidä joukkuehenkeä ylhäällä?
Footless
07.02.2009, 15:25
Eli suositut kaverit hyvällä johtajuudella ei sittenkään nosta/pidä joukkuehenkeä ylhäällä?
Eivät. Niistä ei ole yhtään mitään hyötyä joukkuehengelle.
Edit: linkkiä: http://wiki.hattrick.org/Hattrick_Mythbusters
Rex Manning
07.02.2009, 15:39
Mulla on treeniä koskeva kysmymys jatkoajan hättrick-janareille. Onko mahdollista ottaa treenirinkiin suurempi ryhmä kuin aikaisemmin käyttäen hyväksi tällä kaudella käyttöön ottettuja vaihtoja. Eli jos laitan treenattavan vaihdosta sisään matsin viideksi vikaksi minuutiksi saako hän tällöin täyden treenin?
Footless
07.02.2009, 15:43

Ei saa. Treeni on minuuttipohjaista. Hattrickin foorumin puolella on kyllä vaikka minkälaista keskustelua erilaisista säädöistä millä maksimoida treenin määrä. Kunnoilla noiden kanssa pystyy kikkailemaan, esimerkiksi ystävyysottelussa pystyy ottamaan kaverin sisään viimeiseksi viideksi minuutiksi ja sille saa pelin ja positiivisen vaikutuksen kuntoihin.
Täksi (?) kaudeksi myös kokemus tulee minuuttipohjaisena, eikä vanhaan tapaan arvalla. Ihan hyvä juttu, pystyy sitäkin vähän ennakoimaan.
J.Shelley#45
07.02.2009, 15:58
Noniin, täältäkin löytyy Hattrick-addikti. Tosin nyt olen ollut melkein vuoden kuivilla toimitsijakiellon vuoksi (shame on me). Mutta nyt sitten jostain tyhmästä päähänpistoksesta aloitin tämän niin ärsyttävän ja addiktoivan pelin jyystäämisen uudelleen. Miksi,oi jumalani,miksi?
Tästä alkaa uusi Dynastia Hattrick maailmassa. Tilasin jo mestaruuslippiksetkin!!!
Nousin kauden päätteeksi seiskasta kutoseen ja luulin, ettei ole mitään jakoja tällä kaudella, kun vertailin omaa jengiäni sarjan muihin porukoihin. No, ekassa matsissa tuli 0-5 turpaan toiselta sarjanousijalta, mutta maalipaikat menivät kuitenkin melkein tasan: mulla 4, vastuksella 5. Pistin paskan tsägän piikkiin.
Tämäniltaisessa matsissa tuli sitten tukkaan 1-3 astetta kovempaa jengiä vastaan. Ei siinä mitään, mutta maalipaikat menivät meikäläiselle 5-3.
Kauden kahdessa ekassa liigamatsissa itselläni on ollut siis mestoja 9kpl, joista on syntynyt 1 maali. Vastuksillani puolestaan on ollut paikkoja yhteensä 8kpl, joista on syntynyt vaatimattomat 8 maalia.
Mitenköhän noita maalipaikkoja voisi hyödyntää tehokkaammin? Ja vastaavasti olisi tietysti mukavaa, ettei vastus iskisi häkkiä joka ikisestä mestasta. :) Arvostaisin, jos jollain olisi heittää jotain vinkkiä.
Jengin ID on 1224374, mikäli ketään nyt kiinnostaa vakoilla enemmän.
Voi jumalauta, kusin hatuilla 193-167 numeroin 1-3!? Ihan käsittämätöntä paskaa kyllä tämä, pitäs löytää yksikin hyvä syy miks hävisin näin: matchid 211709762
Team Jewgenillä 4 pelin piccaus takana, nyt vastustaja kovenee cupissa ja neuvoja tarvittaisiin. Vieläkö uskaltaa picata (tarkoitus olisi päästä pelaamaan seuraavat pelit seitsemännestä taivaasta) vai joutuuko tyytymään normaaliin peliin? Lauantaina vastassa vieraissa kauden päävastustaja, jolla myös mahdollisuuksia nousuun. Ainakin tuo peli täytyy vetää normaalilla mutta mitenkäs cup? Cupissakin kuitenkin tarkoitus olisi saada yksi kotiottelu. Joukkue Team Jewgen (786150)
Vasemmalle laidalle tietysti hyökkäävä laituri. Jos keskushyökkäyksesi on niin huono ettei se läpäise vastustajan keskuspuolustusta kannattaa toinen hyökkääjistä (paremman laituriarvon omaava) laittaa tukemaan vasenta laitaa. Tuon keskikenttämiehen laitaa tukevaksi laittamisen unohtaisin suoraan. Jos pääset keskushyökkäykselläsi lähellekkään vastustajan keskuspuolustus arvosanoja niin jätä molemmat hyökkääjät normaaleiksi.
edit. Tutkailin hieman joukkuettasi. Tosiaan ainoa vaihtoehto vastustajan puolustuksen murtamiseen on tuo vasen laita. Sinne hyökkäävä laituri, laitaa tukeva hyökki (voi olla myös puhdas laituri). Keskushyökkäyksesi ei tule hänen keskuspuolustustaan läpäisemään joten mene yhdellä laidalla ja toivo, että saat 2 paikkaa sille laidalle ja molemmista maalit. Hyökkääjäsi ovat luvattoman kehnoja. Puolustus ja keskikenttä näyttäisi olevan ihan 6div. tasolla. Seuraavaksi siis hyökkääjä ostoksille :) Onnea huomiseen peliin.
Vielä kerran kiitos vinkeistä. Ottelu päättyi meikäläisen riemukkaaseen 7-1-voittoon. Kyllä kelpaa paistatella päivää sarjakärjessä.
olkikuukkeli
08.02.2009, 12:58
Jahas, uran toinen matsi vitosessa (ensimmäinen vieraissa) päättyikin rumaan 6-1 tappioon vastustajan motsatessa. Sähläsin mahdollisuuteni jo oikeastaan ennen ottelun alkua, sillä tärkeintä inneriä ei varmaan kannattaisi myydä 2 tuntia ennen peliä... No, jonkinlainen hätäpaikkaus saatiin tilalle.
Kunnot kusee tällä hetkellä pahasti ja seuraava sarjapeli tuo todella pahan vastuksen. 16 pelin voittoputki taitaa saada jatkoa kahdesta peräkkäisestä sarjapelitappiosta, seuraava cup-matsi sentään hoidettanee.
Lohkoni vitosessa muuten kuuluu tyypilliseen tuuriini siihen kovimpaan viidennekseen. No onpahan taas valmista kamaa seuraavalle tasolle ennen kuin voi nousuta ruveta haaveilemaankaan. Todella tasainen lohko, todellisia huippujoukkueita ei ole, mutta keskimääräiset hatstatsit koko kaudelta menevät väliin 210 - 280 kaikilta joukkueilta.
repe_joke
08.02.2009, 13:10
Tämä kausi on vielä toistaiseksi mennyt HT:ssa pelkkien voittojen merkeissä.
Senpä takia onkin nyt hyvä hetki sekoittaa vähän pakkaa, ja pistää joukkueen paras pelimies myyntiin.
Eugeniusz Bychowski (143978687)
23 vuotta ja 77 päivää, seuraava syntymäpäivä: 15.3.2009
hyvä kunto, erinomainen kestävyys
Hän on ilkeä tyyppi, joka on tasapainoinen ja epärehellinen.
Hänen kokemuksensa on välttävä, ja hän on heikko johtaja.
Omistaja: jalkapallon ihme maa (alkaen 17.2.2008)
Total Skill Index (TSI): 109 990
Palkka: 31 044 €/viikko Sisältää 20% Bonuksen
Varoitukset: 0
Loukkaantumiset: Terve
Ladataan... Ladataan...
MYYNNISSÄ
Määräaika: 11.2.2009 12.01
Hintapyyntö: 4 000 000 €
vain numeroita
Tarjoa pelaajasta €
Nykyiset taidot
Maalivahti: 1/20 tuhoisa
Puolustus: 3/20 kehno
Pelinrakennus: 14/20 yliluonnollinen
Laituri: 13/20 unohtumaton
Syöttäminen: 3/20 kehno
Maalinteko: 4/20 heikko
Erikoist.: 3/20 kehno
Määräaika: 11.2.2009 12.01
Hintapyyntö: 4 000 000 €
Siitäpä siis kaveri joka buustaa kivasti keskikenttää ja laitahyökkäyksiä.
Noniin uran ensimmäinen voitto vitosessa on tosiasia. Vastustaja kaatui kotikentällämme Mainostenkaatajille 4-3, vaikka maalivahtina oli pelipäivänä hankittu hyvän molaritaidon omaava hätäapu. Harmilliseen paikkaan loukkaantui tuo ykkösveska, mutta ei voi mitään.
Cupissa ajattelin PICailla ja katsoa, miten pitkälle päästään ilman suuria odotuksia.
olkikuukkeli
08.02.2009, 13:58

Jahas, pelataan samassa lohkossa :)
T: Ensimmäisen kierroksen pöllyttäjäsi ;)
Jahas, pelataan samassa lohkossa :)
T: Ensimmäisen kierroksen pöllyttäjäsi ;)
Joo minä tuossa noin viikko sitten kommentoinkin tähän ketjuun jo tuota. Ihan mukava sattuma kyllä. Ja tosiaan ihan mielenkiintoinen ja tasainen sarja varmasti tulossa:)
olkikuukkeli
08.02.2009, 23:30
Joo minä tuossa noin viikko sitten kommentoinkin tähän ketjuun jo tuota. Ihan mukava sattuma kyllä. Ja tosiaan ihan mielenkiintoinen ja tasainen sarja varmasti tulossa:)
No niimpä näytät kommentoineen, oli mennyt ihan täysin ohitse :) Niin ja revanssia todellakin kauden loppupuoliskolla! Taidetaan olla sarjan keskikastia pelaajalistasta katsottuna kumpainenkin... Ehkä se Team Urhollakin vielä iloksi muuttuu kun saadaan rosteri parempaan iskuun.
Onpahan muuten melko tuottoisaa tuo maalinteko harjoitus. Aloitin jossain vaiheessa viime kautta ostamalla 17vuotiaita ja hyviä maalintekijöitä joukkueeseen viisi kappaletta. Pidin ton 22 vuotiaan koska se oli silloin jo loistava ja omaa hyvin aputaitoja. Nää 17vuotiaat maksoi siinä jotain 100K pintaan.
Nostan noiden ukkojen maalinteon ainakin mahtavaan ja pistän sitten lihoiksi ennen kuin ehtivät täyttää 19. Kaksi treenattavaa on nyt myyty: toisesta sain 700K ja toisesta miljoonan. Molemmille ehdin vetää treeniä vähän päälle kuukauden.
Aikaisemmin vedin puolustustreeniä ja ainakin nyt tuntuu ettei niistä saanu läheskään yhtä helposti rahoja nyhdettyä.
Pub_Winston
09.02.2009, 15:17
Aikaisemmin vedin puolustustreeniä ja ainakin nyt tuntuu ettei niistä saanu läheskään yhtä helposti rahoja nyhdettyä.
Mulla taas on toiminut ihan hyvin toi puolustustreeni, jonkun jo myynyt hyvällä tuotolla ja suurin osa treenattavista vielä raakileita, siirtovertailu näyttää ihan hyvältä.
Sellaista kehitysideaa toivoisin peliin, että pääsylippujen hinnat saisi itse päättää. Olisi mukavampi noita raha-asioita suunnitella, kun voisi kokeilla maksaisivatko fanit vähän enemmänkin ottelutiketistä.
Sitten kun kerran nuo matkustustilastot tuolla näkyvät, niin olisi mielestäni hyvä, jos joukkueiden välimatka tarkoittaisi myös kotijoukkueelle suurempaa etua. Väsyyhän siinä kun joutuu matkustamaan. Mielenkiintoista olisi myös, että voisi valita matkustustavan, bussi tai lentokone.
Footless
10.02.2009, 21:40
Junnujengille kaipaisin haastetta, FC Harjun Lapset (1159909).
Lauantaina aika ratkaiseva matsi sen kannalta nousenko seiskaan kauden päätteeksi. Vastassa seiskasta tippunut jengi kotona, ja siitä pitäisi voitto hakea. Ihan peruseväillä lähdetään voittoa hakemaan, hallinta saadaan otettua noin 55-45 ja sitten vaan toivotaan että saadaan hyökkäykset läpi. Toisaalta ei sekään oikein läpi pääse, joten tiukkaa tulee varmaan. Muut sarjan jengit onkin sukkia, joten hätää ei pitäisi olla. Kuvaavaa on se, että mulla on kovimmat hatstatsit ja loddar sekä tähdet, ja nousin ysistä...
Weissflog
11.02.2009, 00:07
Jesss!!
Tulipa tehtyä hattrickissä historiaa omalta osaltani joukkueeni selvitessä ekaa kertaa cupissa neljännelle kierrokselle asti. Joukkueeni FC Tukisukat(256423) voitti selvästi kovemman vastustajansa lukemin 3-1. Taisi vastustaja yllättyä uudesta puolustajahankinnastani. Tätä ennen ei joukkueeni ollut koskaan yltänyt toista kierrosta korkeammalle, ja sinnekin muistaakseni vain kerran.
Seuraavalla kierroksella vastus taas kovenee, mutta kampoihin laitetaan kovaa.
Muuten ht on taas alkanut kiinnostaa taas pitkästä aikaa. Uudet vaihdot pelin sisällä ovat ihan perehtymisen arvoinen juttu, mutta etenkin itseäni motivoi se, kun pelinrakennustreeni alkaa viimeinkin tuottaa tulosta. Kyllä tämä tästä.
Joku saa kyllä joukkuettani kommentoida, jos sille tuntuu. Nousu vitoseen ei ole mielessä vielä ainakaan muutamaan kauteen.
olkikuukkeli
11.02.2009, 00:24
Aika dramaattisella 3-4-voitolla cupissa eteenpäin. Ennakkoon suupala-tasoa oleva vastustaja sinnittelikin - ilmeisesti MOTSaten, mutta silti 50 hatstats-pointsilla häviten - rankkareihin asti. Tuttuun tyyliin en ollut pilkunpotkijoita valinnut ollenkaan, eikä joukkueesta muutenkaan löydy edes sitä yhtä erikoistilannemiestä. No, maalin tappioasema päättyi parin viimeisen pilkkukierroksen aikana 3-4 voittoon... Omasta mielestäni tietysti ansaittuun. Onhan tämä cup-sinnittely ainakin taloudellisesti kannattavaa, vielä kun pääsisi pelaamaan niitä kotipelejä isomman yleisön eteen.
Dustwallow
11.02.2009, 00:32
Sellanen Cup-peli tällä erää. Ensimmäisen puoliajan 0-2 tappioasemasta toisella puoliajalla tasoihin, vain saadakseni rankkarikilpailussa 1-5 kotelooni...Tämä siis itseäni astetta paskemmalta joukkueelta, joka kuitenkin kieltämättä veti tällä kertaa taktisesti pidemmän korren.
Edit. Väsymys-sekoilua...
Jaahans, treenattava sitten meni lasarettiin 9(!) viikoksi. Olen luullut että maksimi olisi 6. Sillä lailla. Hyvältähän tämä näyttää kun 4 miestä on taas vaihteeksi saikulla.
repe_joke
11.02.2009, 15:26
Cup jatkuu, ja Eugeniusz Bychowski meni kaupaksi hintaan 6 737 000 €. Itselleni tuosta jäi 6 265 410 €. Odottelin kaupasta jotain 5 000 000 maksimissaan, mutta eipä haittaa yhtää että tuli yli miljoonan enemmän. Nyt kun vielä osaisi sijoittaa rahat fiksusti tulevaisuutta varten.

Ihan miellyttävä summa kyllä. Tässähän joutuu miettimään ihan tosissaan jonkun kultakimpaleen myymistä. Paljonkohan arvon jatkoaikalaiset olisivat valmiita maksamaan tämmöisestä/mitä uskoisitte markkinahinnan olevan:
16. Georges Guerville (L) (90341793)
France 27 vuotta ja 11 päivää, seuraava syntymäpäivä: 23.5.2009
hyvä kunto, erinomainen kestävyys
Hän on kiistelty henkilö, joka on levollinen ja suoraselkäinen.
Hänen kokemuksensa on mahtava, ja hän on välttävä johtaja.
Omistaja: ZSKA SUMU
(alkaen 30.1.2006 (5/28), 9K 14vkoa 2pvää)
Total Skill Index (TSI): 176 740
Palkka: 31 932 (26 610 ) €/viikko Sisältää 20% Bonuksen
Varoitukset: 0
Loukkaantumiset: Terve
Erikoisuus: Arvaamaton
Kestävyys: erinomainen
Maalivahti: tuhoisa
Pelinrakennus: loistava
Syöttäminen: unohtumaton
Laituri: titaaninen
Puolustus: kehno
Maalinteko: heikko
Erikoist.: heikko
Junnujengille kaipaisin haastetta, FC Harjun Lapset (1159909).
Sockenbacka IK Junior haatoi
Footless
11.02.2009, 20:10
Sockenbacka IK Junior haatoi
Kiitoksia, hyväksytty.
Katsotaan missä vireessä junnut on, edelleen vähän paikkojen haku käynnissä, pari mielenkiintoista kaveria siellä venailee treenin kehittymistä ja nostoa.
Tuli päivällä hommattua ihan hyvä vahvistus kasidivariin. Erinomainen laituri jumalaisella erikoistilannetaidolla, mukana myös vähän muita apuja. Kaveri on vanha kuin taivas, mutta jos kunnossa pysyy niin pariksi kaudeksi saanee siitä apuja. Hintaa tuli 165k, joten ei paha.
Viime viikolla sain hyvät taktiset vinkit täältä. Ja voittohan sieltä sitten napsahti.
Mites tämän viikon peli, vieläkö joku jaksaa antaa vinkkiä?
Matchid: 211706686, oma joukkueeni siis tuo Neste.
Vastustaja panostaa selvästi aikaisempien ottelujen perusteella oikean laidan hyökkäykseen ja vasen on umpisurkea.
Jos pelaan 352, laitanko vasemmaksi pakiksi paremman laitapakkini ja keskuspakin tukemaan sitä vasenta laitaa?
Jälleen kerran junnujoukkueesta nousi kaveri, joka sai potkut heti perään. Ei ole yhtään kivaa, kun junnujoukkueesta ei ole noussut 11viikkoon yhtään jannua, jonka yksikään taito olisi ollut kelvollinen.
olkikuukkeli
14.02.2009, 15:25
Perhana, täytyy suosiolla piccailla tämän viikon pelit ja tyytyä tappioihin. Kunnot käsittämättömän alhaalla, vaikkei mitään kestävyystreeniäkään ole vedetty... No, nouseepahan joukkuehenki ja saadaan fanit vihaiseksi. Cupissa olisi ollut kiva jatkaa, mutta taitaapa tulla turpiin.
Anselm Raato
14.02.2009, 23:11
MIT VIT?!
Kertokaapa. 31v mahtava pakki hyvällä kunnolla ja erinomasella kestävyydellä tempasee 1,5* keskuspuolustajana...! :S
MIT VIT?!
Kertokaapa. 31v mahtava pakki hyvällä kunnolla ja erinomasella kestävyydellä tempasee 1,5* keskuspuolustajana...! :S
"Yury Egozin ei todellakaan säästellyt energiaa lähtiessään rohkeisiin nousuihin hyökkäyksen mukaan. Sen vuoksi hän oli usein liian väsynyt puolustamaan." Suoraan raportistasi :) En ole kyllä ennen nähnyt, että aurinkoisella säällä tulee nopean erikoisuuden pelaajalle tuollainen spessu.. näköjään sekin mahdollista.
InTheYear2000
14.02.2009, 23:18
MIT VIT?!
Kertokaapa. 31v mahtava pakki hyvällä kunnolla ja erinomasella kestävyydellä tempasee 1,5* keskuspuolustajana...! :S
Onko pelaajalla joku erikoisuus esimerkiksi nopea ja ottelussa on satanut tai jotain vastaavaa?
edit.
"Yury Egozin ei todellakaan säästellyt energiaa lähtiessään rohkeisiin nousuihin hyökkäyksen mukaan. Sen vuoksi hän oli usein liian väsynyt puolustamaan." Suoraan raportistasi :) En ole kyllä ennen nähnyt, että aurinkoisella säällä tulee nopean erikoisuuden pelaajalle tuollainen spessu.. näköjään sekin mahdollista.
Eli tuossahan tuo vastaus on, että pelaajallasi on erikoisuus nopea ja ottelussa on paistanut aurinko.
"Nopeiden pelaajien maalinteko- ja puolustustaidot heikkenevät sateessa. He menettävät puolustustaitoaan myös aurinkoisessa säässä."
Säännöistä löytyy tuo yllä mainittu kohta.
Pakkipari
14.02.2009, 23:21
Kannattajien mielestä "olimme ennakkosuosikki" illan ottelussa. Tuloksena 1-7 tappio kotona ja kahden avainpelaajan loukkaantuminen. Erikoistilanne-ekspertti on poissa kolme viikkoa ja paras hyökkääjä viikon. Tämähän oli mahtava päivä näin tuloksellisesti. Ensin JYP hävisi ja nyt tämä. Vissiin vatsatautikin tulossa. Jep, jep... Lähes vitutusketjuun kuuluvaa siis.
Nyt kun noita loukkaantumisia on tullut taas, niin pitää kysyä muiden hattrickaajien henkilökunnan määristä. Minulla on ollut jo pitkään kolme fysioterapeuttia, harjoittelun intensiteetti 100% ja viisi lääkäriä (kun loukkaantumisia on ollut vähän koko ajan). Viimeisten 7 viikon sisään joukkueestani on loukkaantunut ykkösmaalivahti (5 viikkoa), vaihtolaituri (5), tuleva valmentaja ystävyyspelissä (5), paras erikoistilannemies (3), paras keskikenttämies (2), toiseksi paras keskikentän pelaaja (1), kolmas keskikenttä (1) ja toinen kärki (1).
Voi olla, että vastaavat loukkaantumiset ovat muillekin arkipäivää, mutta pystyisinköhän tekemään noille jotain? Esimerkiksi fysioterapeuttien määrää lisäämällä loukkaantumiset varmasti pienenisivät, mutta onko esimerkiksi kahdeksan fysion pitäminen kuitenkaan kovin kannattavaa? Olen lukenut, että esimerkiksi 10 fysioterapeuttia ei kannattaisi pitää riveissä (ainakaan minunlaiseni seiskadivarin joukkueen), kun jokaisen teho on aina edellistä pienempi ja rahaa tarvittaisiin ihan toisaalle.
Tällä hetkellä henkilökunnan menot ja määrä on minulla seuraava:
Maalivahtivalmentajat: 6 (10 800 €)
Apuvalmentajat: 4 (7 200 €)
Psykologit: 2 (3 600 €)
Markkinoijat: 6 (10 800 €)
Kirjanpitäjät: 0 (0 €)
Fysioterapeutit: 3 (5 400 €)
Lääkärit: 5 (9 000 €)
Yhteensä: 26 (46 800 €)
Minkälaisia henkilökuntakustannuksia ja määriä muilla on?
Footless
15.02.2009, 15:26
Minkälaisia henkilökuntakustannuksia ja määriä muilla on?
Mulla on kasissa aika reilusti pienemmät. Pari fysiota ja pari markkinoijaa apuvalmentajien lisäksi.
En kyllä sun tilanteessa lähtisi nostamaan fysioiden määrää, ei siitä kovin suurta hyötyä enää saa, neljäs olisi ehkä rajoilla. Sulla on ollut vaan helvetin huono tuuri loukkaantumisten kanssa.
Vähän samaa vikaa ollut mulla, meni kaks laituria hajalle sekä toinen kärki, pitkälti sen takia kauden tärkeimmässä pelissä jäin tasuriin. Eipä voi mitään, pitää voittaa sitten vieraissa.
Edit: jos maalivahteja treenaat, niin apuvalmentajien optimaalisin jako olisi 8/2 jos tosiaan aiot kymmentä pitää yhteensä.
Maalivahtivalmentajat 1 (1 800 €)
Apuvalmentajat 10 (18 000 €)
Eikö yhtään huoleta treenin menetys?
Minkälaisia henkilökuntakustannuksia ja määriä muilla on?
Itselläni on seuraavasti:
Maalivahtivalmentajat 1 (1 800 €)
Apuvalmentajat 10 (18 000 €)
Psykologit 1 (1 800 €)
Markkinoijat 3 (5 400 €)
Kirjanpitäjät 1 (1 800 €)
Fysioterapeutit 3 (5 400 €)
Lääkärit 10 (18 000 €)
Yhteensä 29 (52 200 €)
jos maalivahteja treenaat, niin apuvalmentajien optimaalisin jako olisi 8/2 jos tosiaan aiot kymmentä pitää yhteensä.
Joo, maalivahteja treenaan. Olen pitänyt apuvalmentajien määrän ihan kuntojen takia tuossa neljässä. En sitten tiedä, kannattaako tuo kuitenkaan, kun maalivahdithan sitä treeniä eniten tarvitsisivat nyt molaritreenin aikana.

Ite treenaan veskareita ja 6/4. Monet suosittelevat kyllä 5/5 tai just tuota 6/4, ettei kunnot romahda.
8/2 kuulostaa liioittelulle.
Itsellä on ainakin ollut koko ht-uran ja tulee jatkossakin olemaan 10kpl fysioita. En näe järkeä pienemmän määrän pitämisessä.
Ite menen tällä hetkellä seuraavanlaisella miehityksellä (lekureita lisään lähinnä jos joku reenattavista loukkaantuu):
Maalivahtivalmentajat 2
Apuvalmentajat 8
Psykologit 1
Markkinoijat 3
Kirjanpitäjät 0
Fysioterapeutit 8
Lääkärit 2
Yhteensä 24, 43 200 €
Eikö se muuten ollu niin et jos on 10 tai enemmän apuvalmentajia niin on riskinä menettää treeni?
Itselläni on hirveä määrä henkilökuntaa.
Tehtävä Palkattuna Kulut viikossa
Maalivahtivalmentajat 4 7 200 €
Apuvalmentajat 7 12 600 €
Psykologit 4 7 200 €
Markkinoijat 4 7 200 €
Kirjanpitäjät 4 7 200 €
Fysioterapeutit 5 9 000 €
Lääkärit 10 18 000 €
Yhteensä 38 68 400 €
Lääkärit potkaistaan kyllä kohta pellolle, kun saadaan tärkeä laituri kuntoon. Mutta onhan tota henkilökuntaa aivan liikaa, mitäs kannattaisi karsia? Niin ja seiskassa pelataan.
Apu- ja maalivahtivalmentajia saa olla yhteensä 10. Muuten seuraa mahdollinen treenin menetys.
patapower
16.02.2009, 01:41
Itselläni on hirveä määrä henkilökuntaa.
Tehtävä Palkattuna Kulut viikossa
Maalivahtivalmentajat 4 7 200 €
Apuvalmentajat 7 12 600 €
Psykologit 4 7 200 €
Markkinoijat 4 7 200 €
Kirjanpitäjät 4 7 200 €
Fysioterapeutit 5 9 000 €
Lääkärit 10 18 000 €
Yhteensä 38 68 400 €
Lääkärit potkaistaan kyllä kohta pellolle, kun saadaan tärkeä laituri kuntoon. Mutta onhan tota henkilökuntaa aivan liikaa, mitäs kannattaisi karsia? Niin ja seiskassa pelataan.
Maalivahtivalmentajia ja apuvalmentajia max 10, jos menee yli 10 se kääntyy haitaksi. Kirjanpitäjiä et tarvi yhtään seiskassa, jos seuran kassa on iso niin silloin kyllä. Itsellä on 2 lääkäriä ja hyvin toimii, tuokin jos on tärkeitä pelaajia loukkaantunut niin silloin kannattaa palkata mutta ei muuten.. 1-2 on ok. Fysiot on ok tuo 5 kun ne kuitenkin auttaa ettei tule loukkaantumisia.
Jees. Kyllä sitä pitää taas olla vitun tyhmä kun kaupittelee noita pelaajia. Eli pistin kaks jätkää myyntiin niin että kaupat päätty tos maanantaina klo 16 aikoihin. Miljoonan arvosesta kaverista irtosi 700K ja tollasesta noin 400K kaverista sain 237K.
Kirjanpitäjistä. Olen ollu siinä uskossa että niiden vaikutus poistui kokonaan jossain vaiheessa enkä sitten ole niitä käyttänyt. Nyt on kassassa 5.8M joten oisko syytä palkata jo kyseisiä hemmoja?
Footless
17.02.2009, 18:41
Kirjanpitäjistä. Olen ollu siinä uskossa että niiden vaikutus poistui kokonaan jossain vaiheessa enkä sitten ole niitä käyttänyt. Nyt on kassassa 5.8M joten oisko syytä palkata jo kyseisiä hemmoja?
Kyllähän ne vielä kannattaa, tosin rajat on aika korkealla. Ulkomuistista yhden raja oli 4,5M, joten sen mukaan kannattaisi.
Edit: tuossa linkki mistä löytyy tarkat rajat: http://wiki.hattrick.org/Economist
Kyllähän ne vielä kannattaa, tosin rajat on aika korkealla. Ulkomuistista yhden raja oli 4,5M, joten sen mukaan kannattaisi.
Kiitän tästä. En tiedä mistä mulle oli tullu se mielikuva et niillä ei enää olis mitään merkitystä. Tässä on nyt tarkoituksena vetää Hattua ihan reenipohjalta ja sitä kautta kerätä rahaa joten ihan hyvin voi ainakin yhden ekonomin palkata tonne.
vBulletin v3.8.6, Copyright ©2000-2013, Jelsoft Enterprises Ltd.