PDA

View Full Version : Tuomaritoiminta MM-kisoissa


Kako-86
22.06.2002, 12:16
MM-kisoista on paljon kirjoitettu ja paljon on myös jatkoaikaan arvosteltu tuomareita otteluraporteissa. Omasta mielestäni nämä jalkapallon MM-kisat on pilattu naurettavan huonolla tuomaritoiminnalla.

Mikä on teidän mielipide? Onko tuomareiden maanosakiintiössä mitään järkeä? Voiko hyviä tuomareita löytyä jokaisesta maasta? Tuntuu, että päätuomareiden ja varsinkin linjamiesten taso on liian suuri ja viime peleissä on nähty liikaa "alex dellejä" kentällä. Jokaisissa kisoissa on aina tapahtunut jotain sähläämistä, mutta nämä ovat jotenkin tehneet poikkeuksen.

Aasian tulemista jalkapallokartalle on hehkutettu ja se on myös näkynyt kentällä. Kieltämättä varsinkin E-Korean pelejä katsellessa on tullut tunne, että linjamiehet ovat jostain kolmosdivarin tasolta poimittuja ja tuntuvat nostavan lippua yleisön huudon mukaan. Vaikea sitä on olla kuulematta ja nostamatta lippua kun 40000 ihmistä huutaa paitsiota, vaikka tv-kuvat toista todistavat. Italian lehdistö tuomitsi tuomarit lahjotuiksi heidän hävittyään E-Korealle. Tänään vietiin linjamiesten sähellyksen takia voitto Espanjalta. Toivotaan seuraavaan Korean peliin kunnon linjamiehiä. Suomisen Tapsa jaksoi ottelun aikana mainita useaan kerttaan kuulemansa jutun Anders Friskiltä, joka ihmetteli miksi tuomareiden epäonnistumisiin takerrutaan niin vahvasti, mutta pelaajien epäonnistumiset sivuutetaan.

Etelä-Korean mahtava menestys kisoissa nostaa jalkapallon suosion Aasiassa aivan huikeisiin mittoihin ja tämä tietysti Fifan herroja lämmittää kun rahaa tulee kirstuun uusilta alueilta. Ehkä tämä asettaa Korean menestyksen ja aika monien mielestä puolueellisen tuomaroinnin uuteen valoon. Parasta pr:ää Fifalle olisi Korean voitto ja tämän tietävät kaikki, myös tuomarit.

Roku
22.06.2002, 12:23
Jotenkin tuntuu siltä, että näissä kisoissa noita kyseenalaisia hiinä ja hiinä-paitsioita on vihelletty paljon enemmän kuin aiemmissa kisoissa.

Olisiko FIFAlta käynyt käsky ennen kisoja, että jos rajamies on hiukankaan epävarma, onko tilanne paitsio vai ei, niin lippua pystyyn vaan kaiken varalta?

Vaicci#63
22.06.2002, 12:29
Kertokaa minulle Espanja-pelistä,miten Morientes voi olla paitsiossa kun keskitys lähtee päätyviivalta???Surkeaa toimintaa.Taas vietiin maali pois,alkaa haiskahtamaan jo siltä salaliittoteorialta

n0lla
22.06.2002, 12:42
Viestin lähetti Saipafan
Kertokaa minulle Espanja-pelistä,miten Morientes voi olla paitsiossa kun keskitys lähtee päätyviivalta???Surkeaa toimintaa.Taas vietiin maali pois,alkaa haiskahtamaan jo siltä salaliittoteorialta

Kyseisessä tilanteessa oli linjatuomarin mukaan pallo käynyt yli päätyviivan, sillä lippu nousi ennen kun keskitys lähti, siinä vaiheessa kun pallo oli siinä päätyviivan kohdalla. Selkeä virhe tuomareilta, mutta eivät tuomarit aina voi olla oikeassa. Tässä tilanteessa tuomarin virhe oli kylläkin kohtalokas Espanjalle.

Vaicci#63
22.06.2002, 13:12
ja mitenköhän kaikille tuomareille käy aina Etelä-Koreaa puotavia virheitä??Joka pelissä jossa Etelä-Korea pelaa,on tuomarit aivan puolueellisia.

Demari
22.06.2002, 13:19
Jep ja ukot juoksee 28 asteen helteessä 120 min eikä ole edes hiki, jotenkin ihmetyttää korean poikien kunto. Yhtään korttia ei ole korealle vihelletty filmaamisesta ja tänäänkin parissa kohtaa ahn oli aika räikeesti nurin ilman pientäkään kontaktia.

Roku
22.06.2002, 14:09
Viestin lähetti Demari
Jep ja ukot juoksee 28 asteen helteessä 120 min eikä ole edes hiki, jotenkin ihmetyttää korean poikien kunto.

Tähän on ainakin luonnollinen selitys. He ovat tottuneet siihen ilmastoon kun he kaikki pelaavat siellä, paria poikkeusta lukuunottamatta. Pienikokoiset ja sopusuhtaiset pelaajat ovat muutenkin helteessä enemmän kotonaan kuin euroopasta tulevat isokokoiset jyrät.

raksipoi
22.06.2002, 14:44
No onhan se totta että tämä tuomaritoiminta on ollut huonoa ,mutta ei Italian pelaajien tarvisi märistä jos Vieri ois tehny maalin siitä tyhjästä maalista tai Panucci ei ois kämmäilly viime hetkillä.Toisaalta linjatuomareiksi vois laittaa puolueettomat tietokoneet jotka hoksaisivat paitsion kuin paitsion niin ei tulisi samanlaisia kämyjä kuten tänään Espanjalta hylätty maali...(Voi erkki mikä kämy jätkä ei saanu palloa kiinni ku ois ollu tyhjä maali voi erkki tuota Süküriä on se huono)seuraan tässä samalla peliä:cool:

Kako-86
24.06.2002, 18:10
FIFA on nyt kiistänyt väitteet erotuomarien puolueellisuudesta. Ivan Helguera jaksaa vielä itkeä asiasta, mutta tulos on tämä ja kaikkien se on hyväksyttävä. Harvemmin tuloksia on muuteltu jälkikäteen. Tilanne on herättänyt pelkoja myös Saksan keskuudessa ja joukkueen kapteeni Kahn onkin toivonut tuomarien onnistumista välieräottelussa. FIFAn taholta asiaan on herätty ja jatkopeleissä tuomitsevat kokeneet erotuomarit Euroopasta: Urs Meier(Saksa-E-Kore), Kim Milton Nielsen(Brasilia-Turkki) ja finaaliottelun tuomitsee Pierluigi Collina. Linjamiehetkin tulevat Euroopan kentiltä. Toivotaan ettei Saksan tarvitse tehdä ylimääräisiä maaleja päästäkseen finaaliin vaan kaikki maalit hyväksytään.

Riz
24.06.2002, 21:58
Viestin lähetti n0lla


Kyseisessä tilanteessa oli linjatuomarin mukaan pallo käynyt yli päätyviivan, sillä lippu nousi ennen kun keskitys lähti, siinä vaiheessa kun pallo oli siinä päätyviivan kohdalla. Selkeä virhe tuomareilta, mutta eivät tuomarit aina voi olla oikeassa. Tässä tilanteessa tuomarin virhe oli kylläkin kohtalokas Espanjalle.

Sivuhuomautuksena tällainen pointti: Hidastuksissa, joissa kuvataan tilanne kuvakulmasta, jossa linjamies näkyy tilanteen taustalla, nähdään selvästi kuinka lippu nousee vasta kun linjamiehen katse on noussut päätyviivasta kohti maalia. Tässä vaiheessa pallo on jo ilmassa ja lippu nousee siis vasta kun linjamies on nostanut katseensa maalille päin. Miksi ? Pistää miettimään homman taustoja vaikka olenkin kannattanut Etelä-Koreaa tähän asti uskaliaan pelityylin ansiosta ja sivuuttanut aiemmat hylätyt maalit olankohautuksella.

Senior
24.06.2002, 22:07
Sen niminen entinen palloilija kuin Pele taisi tänään jommassa kummassa Iltapäivälehdessä olleen kommentin mukaan olla sitä mieltä, että näiden pippaloiden tuomarointi on ollut erittäin (oisko ollut kaks erittäin) huonoa. Jutussa kai toivottiin loppupeleihin dumareita Euroopasta. Pele on kait siitä hyvä rutisija tällä hetkellä, ettei kannattamansa jengi ole vielä pudonnut. Ja eikös se potkupallosta jotain ymmärtäne muutenkin.

Svante
24.06.2002, 22:15
Viestin lähetti Riz


Sivuhuomautuksena tällainen pointti: Hidastuksissa, joissa kuvataan tilanne kuvakulmasta, jossa linjamies näkyy tilanteen taustalla, nähdään selvästi kuinka lippu nousee vasta kun linjamiehen katse on noussut päätyviivasta kohti maalia. Tässä vaiheessa pallo on jo ilmassa ja lippu nousee siis vasta kun linjamies on nostanut katseensa maalille päin. Miksi ? Pistää miettimään homman taustoja vaikka olenkin kannattanut Etelä-Koreaa tähän asti uskaliaan pelityylin ansiosta ja sivuuttanut aiemmat hylätyt maalit olankohautuksella.

En voi olla huomauttamatta: fudiksessa ei ole linjatuomaria eikä linjamiestä, vaan avustavaa tuomaria.
Tämä on viilausta mutta fudisväen mukaan tosi iso asia.

theref
24.06.2002, 23:27
Oli laji kuin laji, tuomarit nousevat aina otsikoihin. Ovatko tuomarit todellakin niin huonoja? Vai ovatko he todellakin niin hölmöjä, että ovat räikeästi puolueellisia? Vai missä se vika on? Eikö kisoissa olekaan parhaat tuomarit vaan siellä mennään kiintiöpaikoilla?

Noh, olosuhteet ovat kaikille samat. Vai ovatko näissä kisoissa sittenkään?

Vaicci#63
24.06.2002, 23:32
Etelä-korealle olosuhteet ovat paremmin ja odotan innolla sitä hetkeä kun fifa joutuu todistamaan salaliittoteorian.Maybe,Maybe not,who knows

Bast
25.06.2002, 00:45
Eikä tämä nyt ole juuri sitä jalkapalloon kuuluvaa "inhimillisyyttä", jota aina pidetään perusteluna sille miksi potkupalloilua ei haluta lainkaan uudistaa.
Jonain päivänä tuomarivirhe osuu meidän joukkueelle ja toisena päivänä teidän joukkueelle. Pitkällä aikavälillä virheiden määrä tasoittuu.

Ihan oikeana mielipiteenäni totean, etää olisiko tosiaan hirveän iso panostus hankkia pari "avustavaa tuomaria" lisää sinne linjoille seisomaan, ettei vahdittavaa olisi 100 metrin kaistaa per äijä. Päätuomareitakin voisi olla toinen vielä lisää. Eihän noiden viisikymppisten ukkojen kunto kestä sitä ravaamista kun pitäisi vielä selvittää kompuroivien pelaajien tosiasiallisia kaatumissyitä.

Joku selostaja tai kommentaattori arvuutteli televisiossa minkälaisella laitteella pystyisi toteamaan paitsiossa olevan pelaajan tarkalleen syöttöhetkellä. Kaveri maalaili visioita plus- ja miinusmerkkisillä antureilla varustetuista pelaajista ja palloon asetettavista tärähdyksentunnistimista. Naurettavaa. Paitsi, että mekanismi ei toimi, niin vaikka toimisikin, ei sellaista koskaan jalkapalloon otettaisi, kun ei tähän päivään asti ole saatu edes sovittua peliaikaa, jonka loppumisen tietäisi joku muukin kuin vain se viisikymppinen klanipää jolla on pilli.