Kasvottomat muusikot

[finnishninja]

Katselin eilen Hultfredsin festivaaleja televisiosta. Bändi toisensa jälkeen tuli lavalle, suurin osa ihan uusia nimiä. Muutaman tunnin jälkeen olin löytänyt hommalle paljon yhteisiä nimittäjiä, esim:

Kitaristi:
Hoikka, liian pitkä kantohihna, tennarit, tukka silmillä, sisäänpäin suuntaantunut, ujo, ei osaa soittaa eikä laulaa. Ei puhu mitään.

Koskentisoittaja:
Bändin sielu. Hieman taaksepäin vetäytynyt, omien kappaleiden tekijä ja teksteistä vastaava. Hänen homma ja siinä kaikki.

Basisti:
Ainoa joka pitää basistille ominaisen tyylin, eli pitää tahdin itsestään sen kummemmin meluamatta. Ainoa bändistä joka osaa hieman laulaa, mutta vain taustoja.

Rumpali:
Vaatimattomat matopurkit, autotallisoundi, ilman paitaa, nostaa kapulat tarpeettoman korkealle, mutta varoo rikkomasta kalvoja.

Summa:
Pieni joukko lavan edessä, joka luultavasti koostuu tutuista ja heistä jotka syttyvät kaikesta jota soitetaan kovaa. Lavan edessä tunnelma nousee. Hieman taaempana vaikutelma kuitenkin purkkiintuu ja totuus tulee väistämättä eteen, elikkä he tulivat, näkivät ja lähtivät. Tunnin päästä ei kukaan enää muista heitä.

Olin panevinani merkille, että festareita pitää yhä kasassa vanha kaarti. Siis artistit, jotka ottavat yleisönsä jo ENNEN ensimmäistä soundia tai laulua. Persoonallisuudet, jotka säteilevät itsevarmuutta, lahjakkuutta ja taitoa. Tämä yhdistettynä vahvaan rutiiniin saa koko poppoon tavoittelemaan taivasta.

Mistä uusia kasvoja? Tänäpäivänä ei ole niin vaikeaa nousta faijan autotallista festaritasolle. Markkinavoimat toimivat tyyliin -hyvällä haulikolla, kyllä joskus osuu.

Miten ennen? Mistä kaikki suuret tähdet tulivat?
Pinnalle pääsy oli monesti pitkän tien takana. Jo yksin levyn teko oli historiallinen juttu.

Tänään? Kumma bändi jos ei ole omaa seedeetä. Ei ole väliä vaikka se on huono, kunhan se vaan on.

Haluaisin kysyä muutaman kysymyksen:

1. Onko se oikein, että kaikki saatanan Aku Ankat pääsee esiintymään?
2. Korvaako määrä laadun?
3. Onko festari hyvä, jos siellä esiintyy 30 bändiä, joista viisi on hyviä?
4. Olisiko parempi, että he saisivat todistaa hieman enemmän, ennenkuin askel suuren massan eteen sallitaan?

[cosmic_rodeo]

Viestin lähetti finnishninja
Rumpali:
Vaatimattomat matopurkit, autotallisoundi, ilman paitaa, nostaa kapulat tarpeettoman korkealle, mutta varoo rikkomasta kalvoja.


Varoo rikkomasta kalvoja? Tämä ei todellakaan pidä paikkaansa, ainakaan omien kokemuksieni perusteella. Kaikki tuntemani rumpalit ovat tunteettomia hirviöitä.

Muuten todella osuva kirjoitus, varsinkin paidattomuuden osalta.

[Paitselo]

Viestin lähetti finnishninja


Basisti:
Ainoa joka pitää basistille ominaisen tyylin, eli pitää tahdin itsestään sen kummemmin meluamatta. Ainoa bändistä joka osaa hieman laulaa, mutta vain taustoja.



1. Onko se oikein, että kaikki saatanan Aku Ankat pääsee esiintymään?
2. Korvaako määrä laadun?
3. Onko festari hyvä, jos siellä esiintyy 30 bändiä, joista viisi on hyviä?
4. Olisiko parempi, että he saisivat todistaa hieman enemmän, ennenkuin askel suuren massan eteen sallitaan?

>>> Basistithan voidaan myös jakaa kahteen alalajiin:
- plektralla soittavat
- "paljailla" sormilla soittavat
... niin ja onhan sitten vielä kolmaskin alalaji... se on sellainen tyyppi joka osaa näprätä vain sitä ylimmäistä, paksuinta basson kieltä ja jokaisen biisin rytmitausta kuulostaa samanlaiselta... dändä-dändä-dändä-dändä-dändä.... ai joo ja neljäs alalaji on nimeltään Lemmy Kilminster, siis tämä Motörheadin suloääninen luolamies.

Sitten noihin sinun kysymyksiisi:

1. Silloin kun minä 1970-luvulla ramppasin festareilla, niin ei minua häirinnyt lavalla hilluvat Aku Ankat, niitäkin kyllä mukana aina oli. Antaa rockin raikaa vaan, ihminen on VAIN KERRAN elämässään nuori!
2. Määrä ei koskaan korvaa laatua
3. Makuasia... yleensä siellä "juhla-alueella" tuli hilluttua niin reippaassa etukenossa, ettei ajan kulua edes huomannut.
4. Eikun lavalle vaan... jos kerran yleisö pystyy olemaan paikalla lynkkaamatta soittajia, niin eiväthän ne ihan perseestä voi olla.

Aah, tulipas nuoruus mieleen noita festareita muistellessa. Muuten, mielestäni 1970-luvulla parhaat näkemäni FESTARIBÄNDIT olivat nämä:

- Vinegar Joe (solistina ihanainen Elkie Brooks)
- Status Quo (jyräsi niin perkeleesti Ruisrockissa 1973... tai 1974
- Hurriganes (Albert Järvinen kitarassa)
- Alwari Tuohitorvi (Tampereen The Sweet)
- Roxy Music (omalla omituisella tavallaan upea bändi)
- Procol Harum (harvinaisen hyvä pianisti ja rumpali)
... nuo nyt ainakin muistan...

[Arnold]

Viestin lähetti finnishninja
Kitaristi:
Hoikka, liian pitkä kantohihna, tennarit, tukka silmillä, sisäänpäin suuntaantunut, ujo, ei osaa soittaa eikä laulaa. Ei puhu mitään.


Mielestäni tämä vertaus kävisi erittäin osuvasti Apulannan basistiin, Tuukkaan. Tosin sillä erotuksella, että hän osaa soittaa, mutta ei hoida (tausta)laulupuolta. Tuukan erikoisosaaminen sitten onkin videoiden vääntäminen Apulannalle ja muille artisteille. Eikä hän hoida puhumispuolta, päin vastoin, inhoaa käsittääkseni julkisuutta. Apulannan solisti Toni hoitaakin laulu-, biisinteko- ja rällästyspuolen tässä Suomen yhdessä kovimmista bändeistä.

Viestin lähetti finnishninja
Kosketinsoittaja:
Bändin sielu. Hieman taaksepäin vetäytynyt, omien kappaleiden tekijä ja teksteistä vastaava. Hänen homma ja siinä kaikki.


Taas erittäin osuva vertaus. Tällä kertaa sopii Nightwishin biisitekijä Tuomas Holopaiseen. Paitsi bändin sielu on tässä tapauksessa solisti Tarja Turunen.

Viestin lähetti finnishninja
Basisti:
Ainoa joka pitää basistille ominaisen tyylin, eli pitää tahdin itsestään sen kummemmin meluamatta. Ainoa bändistä joka osaa hieman laulaa, mutta vain taustoja.


Basisti on aina basisti. Miksi ihmeessä basisti on juuri se, josta keksitään niin paljon herjaa ;)

Viestin lähetti finnishninja
Rumpali:
Vaatimattomat matopurkit, autotallisoundi, ilman paitaa, nostaa kapulat tarpeettoman korkealle, mutta varoo rikkomasta kalvoja.


Rumpalit tuntuvat melko usein vetävän mielestäni jonkinlaista omaa showtaan. Ei tosin kaikki, mutta aikamoisia persoonallisuuksia siihen joukkoon tuntuu mahtuvan.

Viestin lähetti finnishninja
Summa:
Pieni joukko lavan edessä, joka luultavasti koostuu tutuista ja heistä jotka syttyvät kaikesta jota soitetaan kovaa. Lavan edessä tunnelma nousee. Hieman taaempana vaikutelma kuitenkin purkkiintuu ja totuus tulee väistämättä eteen, elikkä he tulivat, näkivät ja lähtivät. Tunnin päästä ei kukaan enää muista heitä.


Niinhän se on, että innokkaimmat fanit änkeävät lavan etuosaan huutamaan, kiljuumaan ja pomppimaan. Silti yleensä jos joku menee jotain artistia katsomaan, niin eiköhän se ole niin, että siitä yleensä pidetään ja mennään juuri sen takia katsomaan, kun levyhyllyssä on vähintään puolen tusinaa artistin levyä.


Viestin lähetti finnishninja
1. Onko se oikein, että kaikki saatanan Aku Ankat pääsee esiintymään?
2. Korvaako määrä laadun?
3. Onko festari hyvä, jos siellä esiintyy 30 bändiä, joista viisi on hyviä?
4. Olisiko parempi, että he saisivat todistaa hieman enemmän, ennenkuin askel suuren massan eteen sallitaan?


1. Kaikilla on annettava mahdollisuutensa näyttämään kykynsä, ketkä niin haluavat. Eli on oikein mielestäni.
2. Ei, mutta silti kaikilla on oikeus koittaa edes kerran jossain suuremmissa ympyröissä, kun omassa autotallissa.
3. Hyvä esimerkki on RMJ, jossa on noin 50 artistia ja voisin sanoa, että vähintään 30-35 on sellaista, jotka kiinnostavat. Jos suhde on 5 hyvää 30, niin en juuri osaa sanoa asiaan mitään muuta kuin sen, että aina niitä uusia suosikkejakin voi löytyä.
4. Yksi hieman isompi keikka voi jo avata sukseen.

[finnishninja]

Viestin lähetti Predator


nimeltään Lemmy Kilminster, siis tämä Motörheadin suloääninen luolamies.


- Vinegar Joe (solistina ihanainen Elkie Brooks)
- Status Quo (jyräsi niin perkeleesti Ruisrockissa 1973... tai 1974
- Hurriganes (Albert Järvinen kitarassa)
- Alwari Tuohitorvi (Tampereen The Sweet)
- Roxy Music (omalla omituisella tavallaan upea bändi)
- Procol Harum (harvinaisen hyvä pianisti ja rumpali)
... nuo nyt ainakin muistan...

Mainitsit juuri näitä karismaattisia uranuurtajia joita hain. Esim. Lemmy... näin hänet muutama vuosi sitten Cue-clubilla Göteborgissa. Paikka on heille mieluinen (Mikkey Deen kotinurkkia).
Lemmy täytti koko lavan, vaikkei hän nyt mitenkään anopin haave olekaan. Basistien jättiläinen!

Niin.. ja sitten Elkie Brooks! Taisit seistä kikkeli pystyssä lavan edessä Ruissalossa, kun Elkie näytti meille junteille mistä kana kusee! Punaiset sukat ja hame joka oli sivuista halki paljastaen hänen ihanat reitensä.. Hiio hoo!

Joo, onhan näitä superhahmoja, joilla on kyky täyttää koko ilmatila ja vangita jokainen katsoja, mutta mistäs uusia kun vanhemmat alkavat harvenemaan?

[JHag]

Pieni välihuomautus Procol Harumin rumpalista; kaverihan ei osannut pitää yllä klassista perusbiittiä, vaan soitteli lähes pelkkiä fillejä koko biisin täyteen. Kuuntele vaikka se Whiter Shade Of Pale. Ihan sairasta tunnelmaa, mutta aika piristävää.

Soittotaidosta on tällainen hauska juttu. TT Oksala, suomalainen tuottajavelho (ja tämä on kehu) kuuluu tuttavapiiriini ja ravaa kaikki mahdolliset konsertit, tietty. Kun tukkahevibändi Bon Jovi, jota kuuluu aliarvostaa koska kundeilla ei ole ruutupaitoja ja sen lisäksi he ovat jumalattoman taitavia muusikoita, kävi jäähallissa keikalla -93 vuonna, pääsi TT seuraamaan pyynnöstään myös soundcheckiä ja koko paketin rakentamista. TT hengaili insinöörien kanssa ja tsekkasi jokaisen kytkennän ja nupin asennon. Lisäksi hän jutteli Mr. Samboran kitarateknikon kanssa ja monien muidenkin kiertuehenkilöiden. Lopulta itse bändikin tuli lentokentältä suurinpiirtein suoraan lavalle tekemään soundcheckin. Mukavia kaiffareita, kuulemma. No, bändi alkoi veivata "Livin on the prayeria" ja muita numeroitaan insinöörien kuunnellessa ja säädellessä. TT ihmetteli, että mitä saatanan säätöjä nuo on tehneet, kun tuo kuulostaa niin perkeleen hyvältä, ihme velhoja. TT tutki tekniikan uudestaan bändin soittaessa, kunnes totuus yhtäkkiä paljastui kaikessa karmivuudessaan: "Se kuulosti sen takia niin saatanan hyvältä ja hienosti erottuvalta, että ne SOITTI niin saatanan hyvin. Ei niillä ollutkaan mitään kikkanappulaa."

Joo joo, Bon Jovi on turha bändi ja mitä soittotaidosta kun on ätityydiä. Samalla logiikalla vaan kadunmiehet kiekkoa pelaamaan, kyllä on kiva katsoa, jos niillä on ätityydiä:D

PS. TT on vieraillut myös ACDC:n teknisen henkilökunnan vieraana. Ja johtopäätös oli aivan sama kuin BJ:n tapauksessa.

EDIT: TT on vankkumaton HIFK-mies, muuten.

[finnishninja]

Viestin lähetti Arnold
Basisti on aina basisti. Miksi ihmeessä basisti on juuri se, josta keksitään niin paljon herjaa ;)

Hyvä kysymys!

Predator mainitsi juuri Lemmyn, basistien jättiläisen.

Cisse Häkkinen tulee myös monen näkökenttään jos sulkee silmänsä.

Oma suosikkini basisteista on Disneyland After Darkin Stig Pedersen. Hänellähän on aina erikoisia bassokitaroita, joissa vain kaksi kieltä. Lisäksi hän kiipeilee soittaessaan kaappeja pitkin. Yhä loistavakuntoinen superbasisti, joka sai meikän neidin ihan ekstaasiin, Stigua lavan edessä kolme varttia tuijotettuaan.

[JHag]

Klassinen, loistava rockbasisti: Phil Lynott, Thin Lizzy (R.I.P)

[finnishninja]

Viestin lähetti JHag
ja koko paketin rakentamista. TT hengaili insinöörien kanssa ja tsekkasi jokaisen kytkennän ja nupin asennon. Lisäksi hän jutteli

Mieleeni tulee väistämättä vanha glamourbändi Alcatraz, joka vieraili joskus 70-luvun puolessavälissä Vaasassa. Paikka oli kaupungintalo, jossa ei ollut paljon sellaisia tapahtumia ollut.

Bändin roudari halusi nähdä kaupungintalon sähkökaapin. Vahtimestari vei pitkätukkaisen "jee-jeen" kovasti peläten ja kulmien alta pälyillen kaapille. Roudari vilkaisi kaappiin, pyöritteli kaikki sulakkeet irti ja korvasi ne julmilla automaattistrotseilla. Kaikki tämä talkkarin puskiessa hikeä taustalla. Kertoivat, että talkkari ilmeet olivat ikimuistettavat.

[Paitselo]

Viestin lähetti JHag
Pieni välihuomautus Procol Harumin rumpalista; kaverihan ei osannut pitää yllä klassista perusbiittiä, vaan soitteli lähes pelkkiä fillejä koko biisin täyteen. Kuuntele vaikka se Whiter Shade Of Pale. Ihan sairasta tunnelmaa, mutta aika piristävää.


>>> Hyvä huomio! Sen takia se Procol Harumin saundi kuulostikin niin "ovelalta". Etenkin Exotic Birds And Fruit-albumilla tämä rumpaloitsija oli oikein elementissään! Suosittelen tuota pitkäsoittoa kaikille (löytyy nykyisin cd-levynä).

Basisteista vielä:

Entäs Kissin Gene Simmons? Mies minun mielestäni räpeltää tyylikkäästi neljää kieltä... ei pidä miehen oman kielen ja kultaketjujen viedä huomiota pois siitä tosiasiasta, että kundi on kova basisti.
Tai sitten URIAH HEEPIN Trevor Bolder? Ilman Trevoria Heepin mahtipontinen saundi olisi jäänyt haaveeksi kumppaneille Byron, Box ja Kerslake.

Ja naisosastoltahan löytyy tietysti Suzi Quatro... bassokitaraa lyhyempi dynamiittinainen... eikä unohtaa sovi Suomen "Suzia", Aija Puurtista (Honey B. & The-T-Bones) joka jyrää ja tarvittaessa herkistelee upeasti (on muuten muistaakseni peräti Sibelius-akatemiasta valmistunut nainen, joten basistivitsit voisivat loppua tähän?)...

[Paitselo]

Viestin lähetti finnishninja




Niin.. ja sitten Elkie Brooks! Taisit seistä kikkeli pystyssä lavan edessä Ruissalossa, kun Elkie näytti meille junteille mistä kana kusee! Punaiset sukat ja hame joka oli sivuista halki paljastaen hänen ihanat reitensä!

>>> JESS! Se oli sitä aikaa kun seksi oli mielessä 29 tuntia vuorokaudessa (nykyisin SE on mielessä enää 25 tuntia vuorokaudessa). Olit sitten vissiin sinäkin paikalla kun muistat ne punaiset sukat ja sen minimaalisen hameen! Siinä naisessa oli todellakin "Sitä Jotakin"... vaikka Vinegar Joe ei koskaan ollutkaan mikään varsinainen hittilistojen bändi.

PS. Elkie taisi olla jonkinlainen NOITANAINEN, koska vielä yli nelikymppisenäkin muistaa sen hillittömän kiihottavan fiiliksen kun sai katsekontaktin suoraan tuon naisen silmiin silloin joskus kauan, kauan sitten... kylmät väreet menee pitkin selkää vieläkin ja kivekset rutisevat...

[BigRedBob]

Viestin lähetti cosmic_rodeo
Kaikki tuntemani rumpalit ovat tunteettomia hirviöitä. Olet aivan oikeassa. Aktiitivuosinani ainoa tavoitteeni oli hakata kaikki mahdollinen niillä moukareilla tuusan paskaksi. :D

Basisteista vielä... Bassonpompottelijoissa on myös basson korkeuden suhteen kaksi koulukuntaa:
-Bassoa leuan alla pitävät jazz-homostelijat
-Bassoa munien alla roikkumassa pitävät rock-basistit

[finnjewel]

Menneiltä vuosilta, joiden tunnelmissa tässä viestiketjussa on liikuskeltu, muistuu mieleen itse perustamansa bändin MOUNTAINin mieleenpainuvin musikantti ja hulppeita sooloja herytellyt bassovirtuoosi Felix Pappalardi. (R.I.P.) Itse Mountain-bändi ei koskaan noussut aivan superhuipuksi, mutta oli kyllä keskikastin vakiojäsen 70-luvun alussa

[finnishninja]

Viestin lähetti finnjewel
Menneiltä vuosilta, joiden tunnelmissa tässä viestiketjussa on liikuskeltu, muistuu mieleen itse perustamansa bändin MOUNTAINin mieleenpainuvin musikantti ja hulppeita sooloja herytellyt bassovirtuoosi Felix Pappalardi. (R.I.P.) Itse Mountain-bändi ei koskaan noussut aivan superhuipuksi, mutta oli kyllä keskikastin vakiojäsen 70-luvun alussa

Tuoreessa muistissa! Faija hyökkäsi pitkissa kalsareissaan meikän kämppään ja heitti koko jengin ulos kun latasin Missippi Queen:n ulos höryradiosta:D
Myös Leslie West oli voimakas persoona, vaikkei sen kummemmin hillunutkaan.

Nyt kun lipsahti vanhoihin kitaristeihin, niin on pakko mainita Johnny Winter. Hänen versionsa rollareitten Jumping Jack Flashsista sai niskakarvat pystyyn. Periaatteessa riitti, kun laski "And" pitkäsoiton pöydälle, niin jokaisen katseeseen tuli joitain lasimaista haaveilua. Niin.. sellaisia kitaristejahan me halusimme olla kaikki.

Muutenkin, musiikki oli silloin arvokkaampaa kun se ilmestyi. Olin täysin seonnut Deep Purplen "In Rock" älpeeseen ja odotin kiihkeästi jatkoa. Kun se sitten viimeinkin ilmestyi (Fireball), niin en malttanut odottaa markkinointia, vaan matkustin junalla Vaasasta Helsinkiin ostamaan sen. Älpeen kokoinen muovipussi, jonka sisällä oli litteä pitkäsoitto - se oli parasta mitä mitä tiesin!

[JHag]

Deep Purplen rumpali Ian Paice on puolestaan kaikkien vauhtirumpalien esi-isä, uskomaton juna. Esimerkiksi siinä Fireball -biisissä. Basisti Roger Gloverin soitossa kuulee puolestaan kaverin pohjan klassisesta musiikista. Melodinen basisti!

Kävin pikkupoikana Stockiksessa katsomassa Bob Marley & The Wailersin keikan ja se oli bassolinjojen juhlaa. Jumaleissön. Reggaefania minusta ei tullut, mutta se oli lähes parasta livebassottelua, mitä olen kuullut. Kuka lienee ollutkaan 70-luvun lopulla Wailersin basisti? Muistan vieläkin elävästi kun Bob & co vetäisivät biisin "No woman no cry". Jessuss......se tuntui munissa eikä aivoissa.

Kotimaisista basisteista on/oli todellinen lahjakkuus tämä Sami Takamäki, kuuluisaa muusikkosukua, ja tunnettu paremmin nimellä Sam Yaffa. Kaveri ei vaan päässyt esille Andyn ja Miken remeltäessä keskipisteessä. Razzle (RIP) ei tosiaankaan ollut hyvä rumpali, kaikella kunnioituksella, ja Hanoi Rocksin keikoilla Sami piti homman aina tyylikkäästi kasassa. Asian huomaa myös Pelle Miljoonan "Moottoritie on kuuma" -biisistä. Sami ja Andyhan soittivat tuolloin pre-HR aikana Pellen Oy:ssa ja Samin bassolinja tuossa biisissä on ainoa osuus, josta voi seurata biisin melodiakulkua. Pölhön "laulu" ei siihen varsinaisesti riitä. Sami oli tuolloin 16-vuotias ja hänestä piti tulla viulisti/sellisti.

[SherwoodinHartsa]

Itselläni on Hurriganesien keikalta miellyttäviä muistoja. Olivat Tampereella keikalla alkuvuodesta 1977 kun hankittiin heidät paikkaamaan luokkamme akuuttia kassavajetta ennen kirjoituksia.

No, kun roudarit tuli Kalevan Yhteiskoulun lavalle ja katsoivat sähkökaappiin, meni koulun vaksi kirjavaksi naamaltaan. Sama juttu kun ylempänä kerrottiin Vaasasta. Proput pois ja omat viritykset tilalle.
Vaksi sai pullon Kossua ja sen jälkeen heppua ei näkynyt koko iltana.

Itse keikka meni mahtavan jytkeen merkeissä. Sali oli mukavasti täynnä, Remu oli kuin raivopää patterinsa takana ja saatiin luokan kassaan rahaa kunnolla.

No ne tuli tuhlattua penkkareissa Aulangolla ja loput toukokuussa.

Oma kuuloni muuten palautui noin viikon päästä, että sellainen meteli.

[finnishninja]

Tunteeko kukaan? Hän bassotteli joskus 70-luvulla vaasalaisessa S.P Insect yhtyeessä. Bändin hajottua hän siirtyi Pietarsaarelaiseen Fantasiaan (tosi kova bändi). Sen jälkeen en ole kuullut hänestä.

Mieleeni hänestä on jäänyt basisti, jolla oli kaupungin isoin tukka, pyöreät silmälasit ja ensimmäinen "kiekurajohto" kitaran ja vahvistimen välissä. Se oli keltainen. Lisäksi Harry oli älyttömän taitava basisti. Hänen kuvionsa dominoivat koulujen voikkasaleja.

Myös muut bändin jäsenet täyttivät lavan jo sisään tullessaan. Seppo "Nillu" Niemelä, puoli-kriminaalinen, todella agressiivinen rumpali. Hän omisti bändin transitin. Nillu oli se, joka veti lavan edessä johtoja nykivää junttia turpaan, kun Masa ja Harry olivat vielä "hei älä nyt viitsi" linjalla.

Matti "Viulu Masa" Järvinen. Hänet luokiteltiin yhdeksi maamme parhaimmista kitaristeista. Hän sai kitarastaan ääniä, joita kuuntelimme huulet pyöreinä. Hän soitteli hampaillaan, kielellään -ihan miten vaan ja mitä vaan.

Vaikka heitä oli vain kolme, niin he vangitsivat kuuntelijan (ja katselijan) ihan täysin. Aah.. missä olette tänään?

[JHag]

finnishninja: Matti Järvisen täytyy olla sama heppu, joka muutti joskus myöhemmin kaukaiseen Itä-Suomeen (ehkä Joensuuhun?) ja ryhtyi muistaakseni musamaikaksi. Julkaisi joskus 80-luvun alussa soololevyn kuitenkin. Tai sitten taitavia Matti Järvisiä on kaksi kpl?

PS. Tsekkaahan yv:si

[finnishninja]

Taitaa olla sama heppu!! Jos muistan oikein, niin levyn nimi on "Matin levy". Se oli ilmestyessään jotain ihan muuta kuin porukat olivat odottaneet. Kevyttä, lauluja jne.
Suuri yllätys kaikille, jotka povasivat Matille loistavaa tulevaisuutta yhtenä maamme parhaimmista kitaristeista.