Vielä viimeisen Tampere-visiittinsä jälkeen tahtotila oli löytää paikka ulkomailta.
Tässä välissä on ollut vappu. 1.5 on kauden 2023-24 sopimukset rauenneet ja heti vapun jälkeen Yle uutisoi Rafkinin pelaavan Tapparassa.
Joten eiköhän se tuo 1.5 ole ollut päivämäärä jolloin ikkuna mennyt umpeen.
Onneksi Rafkin on menossa vain töihin. Ei tätä kiinnostanut finaali tuon taivaallista vaan oli uistelemassa kun pyttyä nostettiin.
Puhdasta mutuilua mutta mahtaakohan Kallio olla KooKoossa kaksi viimeisintä kautta sentterinä pelanneen Axel Ottossonin perässä?
Liikkeensä, pelikäsityksensä ja taitonsa puolesta voisi sopia ihan hyvinkin Miettisen kiekkoon ja ennenkaikkea tuskin olisi lähelläkään sellaista hintalappua joilla nämä ns. ykköskorin kaverit pelaavat.
Ottosson on melko lailla hmv. KooKoon puolella ei haukuta, mutta ei kehutakaan. Toki köyhälle TPS:lle olisi ihan luonnollinen hankinta, kun ei paukut kovempiinkaan riitä. Saa nähdä minne päätyy. Veikkaan takaisin Ruotsiin.
Ottosson taitaa palata kotiseudulleen Uumajaan. Taitava pelaaja ja hyvä luistelija sinällään ja oli tosi hyvä kun peli kulki, mutta toisaalta myös vähän kevyt ja tosiaan tuppasi vajoamaan aika ajoin varjojen maille sinne hmv osastolle.
Efter två säsonger i Finland så väljer Axel Ottosson att flytta hem. Till Umeå. Till Björklöven. Enligt vad Expressen erfar så är Ottosson och Björklövens muntligt överens.
www.expressen.se
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt!Kirjaudu / Rekisteröidy