Hakutulokset

  1. K

    Viertolan kouluampuminen

    Rahojen loppumisen on havainnut ihan peruskoulun arjessa. Opetusryhmien koko kasvaa koko ajan, säästetään oppimateriaaleissa, säästetään tukiopetuksissa jne... Suomessa tuntikehys on aina ollut todella pieni verrattuna muihin maihin. Siihen on nyt tulossa pieni muutos alakoulun lisätuntien...
  2. K

    Viertolan kouluampuminen

    Siten, että kolmiportaisen tuen myötä tuli lähikouluperiaate. Aiemmin oli vain kaksi tukimuotoa, yleinen ja erityinen. Erityisen tuen oppilaat opiskelivat erityiskouluissa ja erityisluokilla. Kolmiportaisen tuen myötä erityiskouluja lakkautettiin ja erityisen tuen oppilaita siirrettiin...
  3. K

    Viertolan kouluampuminen

    Koulun arkea vaikeuttava kolmiportaisen tuen malli lähikouluperiaatteineen tuli 2011, uudet opetussuunnitelmat ylitulkintoineen avokonttoreista ja itseohjautuvuudesta vaiheittain 2014 alkaen ja korona 2020. Nämä ovat minusta kolme askelta alaspäin. Samalla koko ajan viimeiset 15 vuotta on...
  4. K

    Viertolan kouluampuminen

    Lain mukaan loppuu jo kohtaan 1., koska opettaja ei lain mukaan voi ohjata oppilasta psykologille. Hän ei saa edes mainita oireilevan oppilaan nimeä psykologille. Sitäpaitsi psykologit ovat oppilashuollon työntekijöistä ne, joista on aivan huutava pula. Julkinen puoli ei pysty kilpailemaan...
  5. K

    Viertolan kouluampuminen

    Ja siihen ekaan viestiini aiheesta kirjoitinkin, että kynnys tehdä näitä luokasta poistoja on korkea, osittain juuri tämän kirjaamisvelvoitteen takia. Suurimmalta osin kuitenkin siksi, että saavutettu hyöty ei ole kovinkaan suuri. Oppilaiden tuen kirjaaminen on myös aivan liian hankalaa ja...
  6. K

    Viertolan kouluampuminen

    Ei, vaan yritetään tehdä saman kunnan kouluihin yhtenäiset käytännöt ja tietyt toimintatavat, joita kaikissa kouluissa opettajasta riippumatta noudatetaan. Haetaan tasapuolisuutta ja selkeyttä, opettajat tietävät, miten missäkin tilanteessa toimitaan. Osa käytänteistä sovitaan opettajien kanssa...
  7. K

    Viertolan kouluampuminen

    Alakoulussa opettajalta ehkä joo vielä onnistuu luokan dynamiikan aistiminen, mutta yläkoulussa alkaa olla aika mahdotonta. Havainnot ovat varsin hajanaisia, eivätkä aina edes osu oikein. Minä esimerkiksi näen oppilaitani 2-3 tuntia normaalin kouluviikon aikana. Nyt on kuukauden tauko yhden...
  8. K

    Viertolan kouluampuminen

    Luokasta poistaminen vaatii meillä ohjeiden mukaan aina kasvatuskeskustelun. Ja poistaminen on nykyään vaikeampaa, koska oppilaita ei saa poistumaan. Kynnys käyttää fyysisiä keinoja on korkea, aika harva siihen pystyy. Aiemmin riitti poistettaessa, että oppilas jää käytävälle luokan välittömään...
  9. K

    Viertolan kouluampuminen

    Luokasta poistaminen on tehty jo nykyään hankalaksi. Oppilasta ei voi jättää valvomatta. Käytännössä pitää poistaa toisen opettajan tunnille. Ja kun yrittää saada poistettavan pois tunnilta, muut oppilaat eivät saa opetusta. Poistettava myös hangoittelee käytännössä aina vastaan, pitää hakea...
  10. K

    Viertolan kouluampuminen

    Tämä Viertolan kuudes luokka oli 19 oppilaan luokka, jota useilla tunneilla opetetaan toisen kutosluokan kanssa yhdessä. Yhteisopettajuus on Vantaan perusopetuksen strategiassa, ja sitä työnnetään kouluihin väkisin. Kalo haastattelussa sanoi, että opettajat voivat käyttää yhteisopettajuutta...
  11. K

    Viertolan kouluampuminen

    Siellä voi olla sijaisena ihan kuka vaan, ja usein nuo paikat saadaan täyteen syksyllä vasta koulun alettua. Siihen asti mennään lyhytaikaisilla sijaisilla. Kunnat eivät riko tässä lakia, mutta aikoinaan tehty kolmiportaisen tuen malli ja lähikouluperiaate tässä kyllä romuttuvat täysin. Tuo oli...
  12. K

    Viertolan kouluampuminen

    Silloin kun ensimmäisenä koronakeväänä toukokuun alussa palattiin kouluun, kaikki olivat siellä ihan kusi sukassa. Niin lapset kuin aikuiset. Kaupungilta tuli todella pelottavia ohjeita: ovenkahvaan saa koskea vain opettaja, ja sen jälkeen se desinfioidaan, kaikki tietokoneen näppikset käytön...
  13. K

    Viertolan kouluampuminen

    Peruskoulussa tämä näkyy opetusryhmien kokojen kasvamisena sekä siinä, että kunnat ovat käyttäneet lähikouluperiaatetta säästökeinona sijoittamalla isoihin yleisopetuksen luokkiin sellaisia tuen tarpeessa olevia oppilaita, jotka siellä eivät pärjää. Kun samaan aikaan on tapahtunut digitaalinen...
  14. K

    Viertolan kouluampuminen

    Ainakin meikäläinen koillis-Vantaalaisen yläkoulun opettajana alan olla aika finaalissa. 25 vuotta takana, 12 vuotta pitäisi vielä jaksaa. Minulla ei ole edes enää suuri tuntimäärä, mutta nykyseiskojen ja -kasien kanssa työskentely on todella raskasta. Ysiluokkalaisten tunnit sentään ovat...
  15. K

    Viertolan kouluampuminen

    Harvemmin Iltalehdestä mitään järkevää saa lukea, mutta tässä on aika todenperäinen kolumni koulujen meiningistä Lauri Nurmelta: Lapsen koulusurma oli ajan kysymys
  16. K

    Viertolan kouluampuminen

    Minulla on viime syksyltä tiedossa yksi hiukan vastaava tapaus, mutta tämä nuori vielä muiden mukana yrittää pärjätä. Luokanohjaaja on jatkuvasti yhteydessä kotiin, ja on aika raastava tilanne, kun oppilaalla on pitkään ollut jo muutenkin paljon poissaoloja.
  17. K

    Viertolan kouluampuminen

    Edellisiä kouluampumisia on seurannut aina myös koulu-uhkausten suma. Useassa koulussa tulevat tämän seurauksena poliisit viettämään koulupäiviä, ja ehkä jossain joudutaan myös koulupäiviä perumaan. En nyt hae tällä mitään suoraa syy-yhteyttä, mutta Vantaalla oppilashuollon resurssit ovat...
  18. K

    Viertolan kouluampuminen

    Mutta meillä tosiaan on 850 oppilasta ja yksi opehuone. Koulu on niin täynnä, että keskellä päivää palavereja pidetään esimerkiksi vanhassa 1,5 m x 1,5 m kuulutuskopissa. Ei ole tilaa 850 puhelimelle, ei varaa hankkia sormenjälkitunnistusta, ei mitään. Kiva olisi kun olisi, mutta eletään...
  19. K

    Viertolan kouluampuminen

    Tähän kakkoskohtaan semmoinen lisäys, että ei tuo kännykkäparkki yläkoulun puolella auta oikein mitään. Puhelimet omassa koulussani otetaan oppilailta tunnin alussa, ne ovat oppituntien ajan poissa. Koko päiväksi pois ottaminen olisi nykylain mukaan mahdotonta, ja millä henkilökunnalla edes...
  20. K

    Viertolan kouluampuminen

    Kiusaaminen on muuttunut jollain tavalla julmemmaksi. Kun jotain on suunnitteilla, viesti liikkuu jo ennen hyvissä ajoin. Paikalla on usein runsaasti yleisöä. Kaikki kuvataan, ja videot kiertävät loputtomasti. Usein syy kiusaamiseen saadaan jostain keksitystä asiasta, esimerkiksi nykyään on...
Ylös