Hakutulokset

  1. W

    MM 2024: Suomi

    Pelin aikana noita näyteltiin, mutta jostain syystä IIHF:n sivuille asti ei löydä nuo statsit. Nuo IIHF sivut kyllä niin karmeat käyttää, että liigan sivuja voi pitää mestariteoksena.
  2. W

    MM 2024: Suomi

    0,97 se taisi virallisen tilastoinnin mukaan olla. Joka tapauksessa todella surkea tuohon peliin, kun Sveitsillä se oli pitkälle yli kahden.
  3. W

    MM 2024: Suomi

    Jalosen tapahan tuo ettei toiselta kierrokselta odotella. Olisin itse odotellut, tää oli vähän eri case kuin ennen kun kärkiosaaminen ei näin ohutta ole heikommissakaan joukkueissa ollut. Heleniuksen olisin jättänyt pois, kummastelin jo sitä keskustelua että pitääkö ottaa mukaan, liian aikaisin...
  4. W

    MM 2024: Suomi

    22 jälkeen myös se änärisopimus vilkkui paljon puheissa. Eikö siinä optio myös tuolle ollut? Ehkä ajatuksena osaltaan oli sinne lähtö myös. Taitaa tuo juna olla mennyt ja isoin ongelma ettei JJ halunnut apuvalkun pestistä lähteä liikkeelle.
  5. W

    MM 2024: Suomi

    Mietin eilen ihan samaa, että millä ihmeellä Suomi pystyisi Ruotsin kaatamaan tuolla pelillä. Jalosen joukkueet ei aina ole ollut nimekkäitä ja menestystä on tullut, mutta nyt tulee Jalosen joukkueeksi virheitä ihan poskettoman paljon ja ihan ei hermotkaan pidä. Näitä ongelmia ei ole...
  6. W

    MM 2024: Suomi

    Vaikka tämä hyvä uutinen olikin, niin menipä illan kliimaksi vituksi. Mieluusti sitä olisi jännännyt panoksellista peliä katsoen, mutta ei.
  7. W

    MM 2024: Suomi

    Et nyt ymmärrä. Kun muut maat konttaa on syynä ettei kiinnosta turnaus, kävi huono mäihä tai ovat darrassa tjsp. ei se muilla mailla kerro kiekon tasosta. Suomella taasen jos voittavat on syynä ettei muita kiinnostanut, kävi hyvä mäihä tai ovat darrassa. Kun häviävät yksittäisen pelin tai...
  8. W

    MM 2024: Suomi

    Ja sinne kaljanjuonti turnaukseen tulee ukkoa myös suoraan NHL:n pleijareista? Euroopan parhaat pelaavat ja ei pelillistä tasoa niin kauhean helposti NHL:n ulkopuolelle saa. Katsomo ssa nyt voi tapahtua mitä tapahtuu, sehän on hyvä jos fanit viihtyy. En minä vaan keksi mikä malli palvelisi...
  9. W

    MM 2024: Suomi

    Miksi jääkiekon kisoja pitäisi olla harvemmin kun katsojia on? Jokainen laji on oma tapauksensa, omat syyt ja perinteet. Futiksessa tuo pystytään sopimaan kaikkien sarjojen kesken, jääkiekossa ei. Mitä on tämä myyttinen arvostus? Ettei hf boardsilla naurettaisi eurooppalaisille kun ei perinteitä...
  10. W

    MM 2024: Suomi

    Juurikin näin, kisat kiinnostaa ja yleisölle näitä pelataan. Näkyvyys ihan erilaista kun joka vuosi pelataan. Joku voisi avata lukuja, että jos kisat on neljän vuoden välein niin miten jääkiekkoon tuleva raha kompensoitaisiin? Harvennuksessa pelkkää hävittävää jääkiekolla.
  11. W

    MM 2024: Suomi

    Voisiko taustalla olla viihtyminen tehtävässä ja usko, että nälkää vielä on? Luulen, että hommia tehdään edelleen, mutta kyllä siellä henkisellä puolella taitaa joku olla kääntynyt. Vähän viimeisimmistä vuosista jäänyt fiilis, ettei sitä nälkää kehittää omaa hommaa. Haluaisi varmasti vieläkin...
  12. W

    MM 2024: Suomi

    Samanlaisella kehäpäätelmällä voi sanoa, että kun MM-kisoihin tullaan järkyttävän NHL pettymyksen jälkeen samoilla silmillä, niin kisat tarvitsisi saada 6kk välein ja yleisöäkin käy! En vaan ymmärrä ketä palvelisi kisojen harvennus. Paitsi haippijonnen mieltä kun ameriikoissa tehdään kaikki...
  13. W

    MM 2024: Suomi

    Vaikka moni ei tykkää tästä, että kesken kisojen voidaan tuoda porukkaa niin mielestäni se tuo yhden palikan lisää hommaan. Jäätkö venaamaan vahvistuksia, jotka voi parhaimmillaan tuoda mestaruuden tai huonoimmillaan rikkoo toimivan pelin / pukukopin. Vaihtoehtona lyödä joukkue lukkoon...
  14. W

    MM 2024: Suomi

    Vatanenhan se vastine nykypäivänä ois, harmi ettei sillä tunnu olevan ihan yhtä vahvaa innokkuutta kisoihin kuin Nummelinilla joka tuli aina käytännössä.
  15. W

    MM 2024: Suomi

    Toki. Kipeitä muistoja varsinkin eräästä Suomea vastaan pelatusta tuplafinaalista.
  16. W

    MM 2024: Suomi

    Vai tuotu jotain uutta jo valmiiksi sisään, koskahan piirteitä Ilves-paniikista oli havaittavissa.
  17. W

    MM 2024: Suomi

    Itävalta oli hyvä ja hyökkäsi vastaan pirun hyvin. Silti Suomi pelin alussa oli suvereeni ja näytti ettei mitään hätää. Sitten ensimmäisen erän lopusta alkaen ruvetaankin ottamaan vähän vastaan. En tiedä oliko asenteessa vikaa vai missä, mutta harvemmin Jalosen joukkueilla on tällä tavalla...
  18. W

    MM 2024: Suomi

    On sitten niin todella raivostuttava ja kamala maalibiisi. Silti hampaat irvessä haluan tästäkin löytää posikulman ja toivon, että nuorempi katsojakunta samaistuu biisiin ja saa siitä fiilistä. Yököttää sanoa, mutta mielummin vaikka Poika saunoo.
  19. W

    MM 2024: Suomi

    Ja nykypäivän ilmapiirissä toki kauhistellaan miten esikuva voi tollaista tehdä. Se on jotenkin veikeää, että urheilijoita / julkimoita ylipäätänsä "arkipäiväistetty" tavallisen kuolevaisen tasolle, mutta samalla pitää olla jossain ihan muussa muotissa. Ei tuossa taida mistään kovinkaan...
  20. W

    MM 2024: Suomi

    Suomen joukkuetta on kritisoitu tähtien puutteesta. Meiltä kuitenkin löytyy NHL-joukkueen tämän kauden paras pistemies ja MVP! Tuskin näitä kovinkaan montaa on näissä karkeloissa mukana muuten? Se nyt on sivuseikka, että se joukkue oli NHL:n mittapuulla kiltisti sanoen köykäinen.
Ylös