Hakutulokset

  1. N

    HIFK kaudella 2024–2025

    Tämä vahvasti. Olisi voinut itsekin feikkiheikkinä pitää välikauden HIFK:n peleistä ja luopua kausareista siihen asti kunnes HIFK:n puolelta ollaan taas tosissaan.
  2. N

    HIFK kaudella 2024–2025

    Siksi meille ei hankittukaan yhtään eliittipelaajan palkkaa nostavaa raihnaista kehäraakkia lisää. Ei kun saatana…Jasun palkalla olisi saanut 2-3 nuorempaa pelaajaa tai pidettyä jonkun lähtijöistä.
  3. N

    HIFK kaudella 2024–2025

    Melkoista pelimiestä saa tulla ja monta että ollaan edes lähellä +/- 0 tilannetta. Oli hedelmällistä tai ei niin se on fakta. Kyllä tätä tilannetta voidaan verrata myös tilanteeseen joka oli tasan vuosi sitten ja silti se näyttää ihan järkyttävältä. Ja voidaan samalla lopettaa tuo ettei ole...
  4. N

    HIFK kaudella 2024–2025

    On joo. Näistä lähtijöistä Trent B:n voi laskea saikun paikkaajaksi. Ei tähän mitään Valtteri Kakkonen-Koskeloita ollut laskettu edes mukaan. Bourque Väänänen Nättinen Tallberg Ikonen Jääskä Koivistoinen Sund Vesalainen Motin Seppälä Pihlström Hovinen Kotkansalo Ei tuossa kovin montaa...
  5. N

    HIFK kaudella 2024–2025

    Kalle Sahlstedt on tällaisella rakentamisella ampunut itseään uppiniskaisesti kerta toisensa jälkeen jalkaan. Nippanappa neljä ketjua ja muutama muutaman pelin junnu. Siellä on jo pari samaan aikaan tullutta loukkaantumista saanut useampana kautena pelin raiteiltaan, joskin viime kaudella Lämsä...
  6. N

    HIFK kaudella 2024–2025

    Ei olekaan. Eikä niitä pantata. Jos sopimuksia on olemassa on niissä oltava joku klausuuli esim. ulkomaiden osalta jonka takaraja ei ole vielä umpeutunut. Itse en usko että edes tuollaisia löytyy, tai ehkä just se yksi kappale, Vesalainen. Ehkä ei sitäkään. Ja jos noita on niin deadline on...
  7. N

    HIFK kaudella 2024–2025

    Ongelma ei ole se että ei olisi neljää ketjua miehiä vaan se ettei tämän hetkinen taso riitä kuin alemman keskikastin ja häntäpään välimaastoon. Eikä sitä parilla yksittäisellä hankinnalla korjata. Tuo ei ole HIFK:n kohdalla ok.
  8. N

    HIFK kaudella 2024–2025

    On kyllä ihan uskomatonta että jotkut kirkkain silmin laskevat nuo kahdeksan(?)junnusopparia tarvittavaan rosteriin mukaan. Kaikki vielä ihan hemmetin kaukana siitä että pystyisivät paria peliä enempää liigaa pelaamaan. 14 aikuista liigatason pelaajaa ulos ja 5 sisään. Siinä koruton tilanne...
  9. N

    HIFK kaudella 2024–2025

    Siitä että kolme vuotta on Peltosen johdolla jauhettu samaa paskaa samoine pelillisine ongelmineen ilman pienintäkään merkkiä paremmasta. HIFK pelitapa ei tule järisyttävästi muuttumaan ilman päävalmentajan vaihtoa. Nihilististä häviävää pelkurikiekkoa luvassa jatkossakin.
  10. N

    HIFK kaudella 2024–2025

    Nyt julkaistu joukkue on aivan paska eikä pelitapaan ole tulossa muutosta. Se siitä kaudesta.
  11. N

    HIFK kaudella 2024–2025

    Sasha todellakin kerrankin kartalla siitä missä mennään. Oli vielä aika kiltti HIFK:ta kohtaan sanavalinnoissaan.
  12. N

    HIFK kaudella 2024–2025

    Joo katsellaan tätä sitten joskus vuonna 2047 kun saadaan seuraava päävalmentaja. Kauden 2024-25 osalta HIFK:n toimistolla ei valmennuksesta ja joukkueesta päätellen ole tiedossa että Liigasta voi pudota.
  13. N

    HIFK kaudella 2024–2025

    @tommy36 :n ansiokkaaseen viestiin lisäten koko pukuosasto voisi sanoa ”Aletaan hommiin”, ja alkaa hommiin. Toimistolla hengailu ei enää riitä. Ei riitä että uudet pelaajat laitetaan tuota mantraa hokemaan.
  14. N

    HIFK kaudella 2024–2025

    Ei tarvitse pahoitella mitään kun on asian ytimessä. Vahvasti samaa mieltä kirjoittamastasi.
  15. N

    HIFK kaudella 2024–2025

    Sinällään pelaajabudjetti ja ravintolatoiminnan alkusatsaukset ovat toisistaan täysin irrallisia asioita. Kokonaisuuteen vaikuttaa varmasti mutta noihin alkusatsauksiin olisi kassastakin löytynyt rahat. Ilmaislippuja jakaa jokainen joukkue. Tämä on ihan selvä homma.
  16. N

    HIFK kaudella 2024–2025

    Juu meidän sämpylöitä ja juomia joutui maksukykyinen osa poloisista ostamaan. Ensi kaudella kai pelaavat kaikki kotipelinsä meidän kioskien antimista nauttien. Ainoa asia joka HIFK:hon liittyen tällä hetkellä vähän hymyilyttää. Naapurin kannattajien antama taloudellinen tuki.
  17. N

    HIFK kaudella 2024–2025

    Vastapainoksi seuran historiasta saa hakemalla hakea edellistä kautta jolloin katsojakeskiarvo oli tuolla tasolla mitä se nyt oli. Luulisi oman ravintolatoiminnan noilla yleisömäärillä tuottavan kivasti.
  18. N

    HIFK kaudella 2024–2025

    Parempaa ajoitusta tälle ei olisi voinut valita. Kyllä Jasun kelpaa eläkerahat riistettyään tätä kelailla. Vinnie Marleauko on nyt seuran mielestä ykkösketjun mies? Pelaaja jonka kyvyt riittävät kolmosketjuun. Itse en olisi edes käyttänyt optiota. Uskomaton kausi kyllä tulossa. Miljoonako...
  19. N

    HIFK kaudella 2024–2025

    Ja Mäkiahon.
  20. N

    HIFK kaudella 2024–2025

    Odottikohan seurajohto että me ilahdutaan tästä spektaakkelista niin maan perkeleen paljon ja ollaan iloisia? Nyt jos koskaan saisi se palstaklassikko ”kaikille kenkää” realisoitua.
Ylös