Hakutulokset

  1. M

    HIFK kaudella 2024–2025

    Joo, ei meitä ole kuin neljä, loput tsetit ovat sitten olleet tarjolla omien verkostojemme kautta lähinnä vähävaraisemmille nuorille/opiskelijoille. Mulla taisi aikanaan olla parhaimmillaan 12 kausaria, vaikka en silloin edes asunut Suomessa. Mutta nää on näitä, onko järkee vai ei juttuja ja nyt...
  2. M

    HIFK kaudella 2024–2025

    Joo, omat + tuttujen yhteensä 14 kausaria jäivät uusimatta, kun oli jo aiemmin selkeästi nähtävissä, ettei tästä tule nyt lasta eikä paskaa. Mun mielestä tuo oli ainoa mahdollinen päätös ja samalla osoittaa, miten seura on kussut kannattajiensa ja maksavien asiakkaidensa jaloille. Sinänsä se oli...
  3. M

    HIFK kaudella 2024–2025

    Harvemmin niitä enää tässä vaiheessa löytyy. Muutenkin sitten syksyllähän huippujengit tekevät soppareita jo seuraavalle kaudelle, kun taas HIFK:ssa etsitään paniikissa vahvistuksia meneillään olevalle kaudelle. Eipä siinä, jokainen tyylillään ja menestyskin on sitten sen mukaista. Luulisi jo...
  4. M

    HIFK kaudella 2024–2025

    Siinähän se köhii Jasun ja Muulin rinnalla menemään, voi sitä vauhdin hurmaa.
  5. M

    HIFK kaudella 2024–2025

    Tuosta muuten tuli mieleen, kun 1970 syntyneet olivat tarjolla. Olisi ollut täysin mahdollista saada Selänne, Säilynoja ja Strömberg, mutta HIFK:lle riittivät Aaltonen, Kautonen ja Wide eli on sitä ennenkin onnistuttu sössimään pk-seudun junnupotentiaalia, joten ei tämä nykyisyys ole mitään...
  6. M

    HIFK kaudella 2024–2025

    Ilman Mobergin perseilyjä Stubb sekä Järn eivät olisi lähteneet seurasta ja historia olisi todennäköisesti hyvin erilainen. Paskaa omaan pussiin pelaamista ja siitä tuli sitten välirikko. En kutsuisi tuota hyväksi johtamiseksi. Ja olisihan aikanaan ollut tarjolla Selänteenkin tasoinen pelaaja...
  7. M

    HIFK kaudella 2024–2025

    Frankiin ja Penaanhan juurikin kulminoituu paska johtaminen ja menestymättömyys. Kulttihahmoja, mutta ei heidän kaltaisillaan ole mitään hyvää annettavaa menestystä tavoittelevalle organisaatiolle ja nykyaikana tämä vielä korostuu lajin ammattimaistuttua.
  8. M

    HIFK kaudella 2024–2025

    Mä olen kirjoittanut useampaan kertaan, että ihmeitä pitää tapahtua, jos tällä vuosikymmenellä mestaruus voitetaan ja se mielipide vaan vankistuu koko ajan. Nyt ollaan oikeasti tiputtu kelkasta varsinkin Tapparan suhteen, mutta menee siellä muitakin selkeästi edellä. Ehkä Tapparallekin tulee...
  9. M

    HIFK kaudella 2024–2025

    Frankin ja Penan aikana oli kuitenkin tietynlaista komiikkaa sekä sattui ja tapahtui menoa, vaikka ei silloinkaan menestystä juuri tullut. Viihdettä oli, nyt ei ole sitäkään, joten samahan se olisi palata noihin vanhoihin "hyviin" aikoihin, kun tämä nykyinen sekoilu aiheuttaa ainoastaan...
  10. M

    HIFK kaudella 2024–2025

    Tai sitten se onkin ollut sen SAB:n ehdotus. Täällä luodaan nyt jotain erityisen innovatiivista.
  11. M

    HIFK kaudella 2024–2025

    Eliaksellehan tuo on ehdottomasti hyvä ratkaisu, mutta aika toiveajattelua on sen yhden lisä(huippu)veskarin hankinta, kun koko organisaatio on sekaisin kuin seinäkello.
  12. M

    HIFK kaudella 2024–2025

    Meinaat tuohon vielä jonkun hankittavan? Mihinhän se Vinni sitten menee, jos vielä joku tulisi? Eiköhän se ole juurikin Taponen-Vinni, jotka täällä pelaavat.
  13. M

    HIFK kaudella 2024–2025

    Elias Joensuuhun tarkoittaa käytännössä sitä, että tulevaan kauteen lähdetään kaksikolla Taponen-Vinni. Ei kyllä vakuuta tämäkään yhtälö, kun sitä laadukasta ykkösveskaria ei olla hankkimassa. Puuhastelu jatkuu jokaisella rintamalla. Eliakselle toki hyvä ratkaisu, kun saa kunnolla peliaikaa...
  14. M

    HIFK kaudella 2024–2025

    Yksi papparainen lisää neloseen... HIFK ei todellakaan kaipaa yhtä ainutta tuon osaton pelaajaa lisää, kun niitä on jo ennestään liikaa. Ei tossa ole sitä vähääkään järkeä, jos noita nyt avoimia ruutuja vielä täytetään Pihlströmin kaltaisilla pelaajilla. Kärkiosaaminenhan tuolta puuttuu.
  15. M

    HIFK kaudella 2024–2025

    Tuo markkinoiden kuivuushan on meillä joka vuosi selityksenä. Kai niitä voi syksyllä niin kuvaillakin jossain määrin, mutta eivät ne kovinkaan kuivilta ole nytkään vaikuttaneet, mitä on muiden jengien tekemisiä seurannut. Sama laulu sitten siirtorajalla, jolloin yritetään paniikissa hankkia...
  16. M

    HIFK kaudella 2024–2025

    Hyvähän se tietenkin on, että noita junnusoppareita tehtiin reilusti, mutta toisaalta se tuntuu olleen pakon sanelemaa all-in kauden päätyttyä täyteen mahalaskuun ja varmasti senkin vuoksi budjettia joudutaan pienentämään, eikä HIFK muutenkaan ole varmasti mitenkään korkealla tällä hetkellä...
  17. M

    HIFK kaudella 2024–2025

    Ja nyt meni todennäköisesti yöunetkin, valot sammuivat jo.
  18. M

    HIFK kaudella 2024–2025

    Kyllä jää, mutta kun ei ole sitä urheilutoimenjohtajaakaan. Uskomatonta puuhastelua.
  19. M

    HIFK kaudella 2024–2025

    Tätä koostumusta mä en ihan oikeasti halua nähdä. Täysi painajainen.
  20. M

    HIFK kaudella 2024–2025

    Ja sitä ennen päättyvät NHL-leirit, jotka ovat olleet totutusti hyviä apajia. Ei juhannuksena pelata, joten turha tässä on kiirehtiä.
Ylös