Hakutulokset

  1. S

    HIFK:n juniorijoukkueet

    Ajatteletko niin, että jokainen junnu on tyhjä taulu ja kaikilla on ihan samanlaiset mahdollisuudet kehittyä, jolloin ainoa mikä merkitsee, on valmennuksen laadukkuus? Vai onko sittenkin niin, että lahjakkuuksia hakeutuu pääkaupunkiseudun eri jengeihin suurin piirtein saman verran ja sitten kun...
  2. S

    HIFK:n juniorijoukkueet

    Hauskaa, että Nordgren on liigajoukkueen tiedotteen mukaan loukkaantuneiden listalla määritteellä day-to-day, mutta samaan aikaan jannu viilettää Kollien paidassa ja näköjään tehojakin syntyy.
  3. S

    HIFK:n juniorijoukkueet

    Mikäs jannu tämä Roope Turunen on, tai miten on pelannut noissa peleissä, joissa on päässyt kokoonpanoon? Lähinnä olen kiinnittänyt huomiota jätkään siksi, että oli viime vuonna B:n kapteeni ja teki siellä ihan kohtuulliset tehot ja myös aika reippaan jäähysaldon. Raamienkin pitäisi riittää aika...
  4. S

    HIFK:n juniorijoukkueet

    Kyllä joo, tietoa löytyy vaikka mistä ja varmaan päivän sanomalehdessäkin aina kerrotaan, mitä urheilutapahtumia kaupungissa on, mutta olisko liikaa vaadittu, että jos seuralla Internet on periaatteessa on käytössä, niin sieltä löytyisi jotain ajantasaista tietoa jossain strukturoidussa muodossa.
  5. S

    HIFK:n juniorijoukkueet

    Enkö osaa etsiä, vai onko todella niin, että HIFK:n junnujen nettisivuja on A:n osalta päivitetty viimeksi joskus kaksi vuotta sitten? FB-sivuilta löytyy kivasti kaikenlaisia tunnelmia ja muuta vastaavaa, mutta jos ensimmäistä kertaa suunnittelisin tulevani peliin, niin on aika iso kynnys ja...
  6. S

    HIFK:n juniorijoukkueet

    No mutta nythän me voimme sitten yhdessä miettiä tätä asiaa uudelleen 13.9. Mietitäänkö seuraavan kerran vaikka tammikuussa, vai palataanko asiaan jo esim marraskuussa?
  7. S

    HIFK:n juniorijoukkueet

    Sinähän pidät tätä 13.9. tapahtuvaa debyyttiä sillä tavalla varmana, että siitä oli kuulemma sovittu jo sopimusneuvotteluissa. Eikä tässä liigapaikasta sinänsä ollut aiemminkaan keskustelua, vaan siitä että lähteekö HIFK tavoittelemaan täysin toissijaista nuorimman liigapelaajan ennätystä...
  8. S

    HIFK:n juniorijoukkueet

    Olen nyt pohtinut tätä asiaa uudelleen, mutta ei avaudu. Voitko kertoa, miten tämä nyt menikään?
  9. S

    HIFK:n juniorijoukkueet

    Ei kun kysyin sinulta.
  10. S

    HIFK:n juniorijoukkueet

    Miksi olisi? Miksi kenenkään intresseissä olisi tuollainen haista paska -tason ennätys, jolla ei ole mitään käytännön merkitystä, ei seuralle eikä pelaajalle itselleen, jonka tavoitteet ovat jossain aivan muualla.
  11. S

    HIFK:n juniorijoukkueet

    En usko, että HIFK:ssa ihan älyttömästi stressataan just siitä yksittäisestä yksityiskohdasta, että keitä Suomen tai Kanadan maajoukkueissa tulevina vuosina ja vuosikymmeninä pelaa. Tai että HIFK:ssa olisi älyttömät paineet antaa näin mahdollisuuksia nimenomaan kansakunnan kiekkomenestyksen...
Ylös