Viimeksi luotua sisältöä käyttäjältä Iitee

  1. I

    Liigajoukkueiden voimasuhteet kaudella 2024–2025

    Mielestäni Jukurit ja HPK sijoittuvat pahnan pohjalle ihan selkeästi ja Saipa onkin siten viimein räpiköimässä edes viimeiseltä sijalta pois. Sportin sijoitan kyllä lähtökohtaisesti myös tuonne viimeisen sijan välttelijöihin, sillä talous asettanee painavat rajoituksensa sille, miten joukkuetta...
  2. I

    Liigajoukkueiden voimasuhteet kaudella 2024–2025

    Aika yllättävää, että ovat kertoimia tähän aikaan vuodesta edes avanneet. Muistaakseni niitä on ennen saanut odottaa paljon pidemmälle kesään. Vedonvälittäjät voivat näitä kuitenkin huolettomasti availla. Riittää, kun kertoimet ovat vähän jotain sinne päin. Koko pitkä kausi aikaa muutella...
  3. I

    Liigaseurojen taloudelliset tulokset

    Yhteistyökuvio vaikuttaisi olevan hyödyksi molemmille seuroille. Ei siitä kauan ole, kun futis-Ilves julisti Old Matesin viralliseksi ilvesläisten paikaksi. Jääkiekkopuolellahan se on sitä jo ollutkin pidempään. Vielä Tammelan stadionin avauksen alla oli pieniä toiveita, että avaisiko seura...
  4. I

    Liigajoukkueiden voimasuhteet kaudella 2024–2025

    Joo kyllä se taitaa olla Markkanen, joka saavutti itselleen ikuisen vitsin leiman, ei suinkaan itse seura. Seura on aina tällaisia hermanneja suurempi ja voi puhdistaa maineensa vain yhdessä kaudessa, jos hommat saadaan pelittään. Markkanen on vähän niin kuin Ilveksessä Honkalehto, josta...
  5. I

    Liigan varmistuneet pelaajasiirrot 2024–2025

    Rautasen tehtäväksi näen toimia puskurina Soinille, 6 tai 7 pakkina. Soinin aika koittaa realistisesti kahden vuoden päästä, mutta voi lunastaa paikkansa jo ensi vuonna kokoajan pelaavassa kokoonpanossa. Alkavalle kaudelle en juurikaan näe siihen mahdollisuuksia. Hyvä pelimäärä alle ja...
  6. I

    Ilveksen joukkueen rakennus kaudelle 2024–2025

    Rautanen on hyvä kiinnitys. Voisi näin veikata, että hintalaadultaan on hyvä. Pääsee pois Pennasen koirankopista ja jäälle, missä oli hyvä perusluutija. Tällä pakistolla voi lähteä kauteen ja vahvistetaan sitten tarpeiden mukaan.
  7. I

    Liigan varmistuneet pelaajasiirrot 2024–2025

    Veikkaan, että yksi lähtee ennen kauden alkua. Sitten on enää yksi liikaa, joten yksi pelaa laidassa, rotaatiota käytetään ja ne loukkaantumiset voi tietenkin ratkaista koko asian. Järventie on mielenkiintoinen. Ensi kauden osalta ei harmita pätkääkään siirto Tapparaan, mutta pitkällä...
  8. I

    Kuka uudeksi urheilutoimenjohtajaksi?

    Mitäs...Kultanen ollut loppusuoralla mukana, jolla on sentään kovia näyttöjä onnistuneista hauista pienellä budjetilla vuosien ajalta, mutta arpa osuikin Pesoseen, joka on aivan katsomaton arpa?
  9. I

    Mertarannan ”ammattitaito”?

    Mertsi on hitosti parempi näissä MM-kisoissa kuin Liigaa selostaessaan. Legendaariset kulkuset mainittu.
  10. I

    Ilveksen joukkueen rakennus kaudelle 2024–2025

    Aika rauhallisesti porukka tuntuu suhtautuvan joukkueen kasaamiseen tänä vuonna. Joukkue on hyvä, mutta auttamatta jäämässä jälkeen Tapparan vahvuudesta. Se ei aiheuta itkupotkuraivaria, että nyt Tillu sitä rahaa on käytettävä! Jonkinlainen ulospuhallus meneillään, että ollaan vaan...
  11. I

    Ilveksen matka CHL:ssä

    Katos vaan...jos CHL kiinnostaisi tiistaisen Saipa-matsin verran, oltaisiin heti Euroopan ykkösiä yleisömäärissä. Harmi, kun CHL ei kiinnosta sitäkään vähää.
  12. I

    Suomen jäähallit

    Ilveksen on tehtävä samoin ja pelattava CHL Hakametsässä. Olisivat saaneet yhdessä tuumin tehdä päätöksen alunperinkin, ettei suotta toinen näytä jäljittelijälle tilanteessa jossa aitoja vaihtoehtoja ei ole kuin yksi. Eikös ne olleet aikeissa vähentää Hakametsän yleisökapasiteettia...
  13. I

    Tommi Niemelä Ilveksen päävalmentajana 2024–2026

    Koppi näyttäisi nyt olevan turvallinen tila avoimuuden kautta. Ei enää Pennasen välkehtivää ja savuavaa taikapataa suljettujen ovien takana. Avoin ja rento meininki, mutta työ ja kehittyminen kaiken keskiössä.
  14. I

    Liigan varmistuneet pelaajasiirrot 2024–2025

    Muinainen filosofi Aristoteles lausui 330 vuotta ennen Kristusta, että: "On parempi antaa maila sille, joka osaa pelata, kuin opettaa pelaamaan se, jolla on maila.".
  15. I

    Tommi Niemelä Ilveksen päävalmentajana 2024–2026

    Mikä tärkeintä, Niemelän myötä fokus siirtyy sinne pudotuspeleihin viimeinkin, niin kuin hän haastattelussa sanookin, todellinen mittari on siellä. Runkosarja on jatkuvan kehittymisen aikaa kauden aikana ja kausien välillä. Pelicansin viime kaudet todistavat väkevästi tämän puolesta. Tästä...
Ylös